maanantai 28. kesäkuuta 2010

Ei herkkähermoisille!

Ajattelin laittaa tänne myös kuvan aloitustilanteesta. Toivottavasti jo muutaman kuukauden kuluttua kuva on vähän kauniimpi. Kun on vielä vaaleanpunainen paita päällä, niin mieleen tulee etsimättä mielikuva pystyyn nostetusta siasta. Huomenna olisi tarkoitus aloittaa ihan tosissaan, tänäänkin tosin oli ihan hyvä päivä. Join kyllä limsaa enemmän kuin on järkevää, mutta muuten en syönyt mitään erityisen epäterveellistä. Huomenna kun on sopivasti maanantai, niin sehän on hyvä aloituspäivä, eikö niin...
Olen päättänyt, että tällä kertaa en ole varsinaisella dieetillä, vaan yritän ihan pysyvästi muuttaa elämäntapojani. Yritän alkaa syömään terveellisesti, luopua ylenmääristä sokeria ja valkoisia jauhoja, yrittää muistaa syödä riittävästi proteiineja ja vähintään sen puoli kiloa päivässä kasviksia. Siinä on aina vain se ongelma, että koska minulla ei edes lapsuudenkodista ole peräisin minkäänlaista luonnollista suhtautumista terveelliseen ruokaan, se, että syö monipuolisesti ja terveellisesti on minulle ihan kokopäivätyö! Kesäkuun alussa olin söin pari viikkoa terveellisesti, ns. sateenkaaridieetin soveltaen huomioiden ja laskin, että minulla kului ruoan valmistukseen, ostamiseen ja syömiseen yli viisi tuntia päivässä! Minulla ei yksinkertaisesti ole niin paljoa aikaa joka ikinen päivä. Ja jos yrittää laittaa jotain valmiiksi edellisenä päivänä, niin kasvikset ehtii nahistua, mikä on oikeastaan vielä pahempi, koska eivät ne tuoreinakaan mitään herkkua ole. Onneksi kohta saa tuoreita marjoja, ne on terveellisiä ja vielä oikeasti hyviäkin.




sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Uusi yritys. Taas.

Takana kolmisenkymmentä vuotta sitten kun... -elämää, mutta taas ajattelin yrittää. Laihduttaa siis. Painokiloja on kertynyt hurjat 115 ja ainakin väliaikaisena tavoitteena olisi 75. Sekin on liikaa, mutta olin pitkään sen painoinen ja joskaan en silloin ollut tyytyväinen, niin nyt haikailen niitä aikoja. Vaikka silloinkin ajattelin, että sitten kun...
Koko elämäni on pyörinyt läskien ympärillä ja "oikea" elämäni on ollut suunnitteilla alkaa sitten kun olen laiha. Sitä päivää vain ei ole tähän mennessä tullut ja takana on vain hukkaan heitetty nuoruus. Kaikki nämä vuodet olen jaksanut vain sen ajatuksen voimalla, että sitten kun olen laiha alan matkustella, ja sitten kun... saan unelmieni työpaikan, sitten kun... saan kavereita ja upean sosiaalisen elämän, sitten kun... voin alkaa harrastaa niitä asioita, joista aina olen haaveillut ja sitten kun -fantasioissani jopa unelmoin parisuhteesta ja lapsista, vaikka realistinen minä tietääkin, että vaikka näistä kiloista pääsisin eroon, karkottaisi jäljelle jäävä shar pei- nahka miehen kuin miehen. Realistinen minä tietää, ettei minusta läskien mukana lähde sosiaalinen ujouteni ja vuosien varrella kertynyt ihmisarkuus, mutta uskon silti, että tuntisin oloni niin paljon paremmaksi, jos olisin laiha. Haaveilen näkymättömyydestä, siitä että kerrankin (todelliset ja/tai kuvitellut) silmät eivät halveksuen ja ylemmyydentuntoisesti seuraisi läskejäni, että voisin kävellä kadulla, eikä kukaan edes huomaisi minua! Ei tarvitsisi pelätä bussipysäkin mummoja ja pappoja, jotka iloisesti kajauttavat, että "oletpas sinä lihava!", ei kännisiä miehiä, joille läskin naisen pilkkaus on hauskinta mitä on, ei laihojen ihmisten halveksuvia katseita, jos uskallan kaupassa ostaa muutakin kuin salaattia ja porkkanoita, eikä yleistä läskivihaa, jota tuntuu huokuvan joka suunnalta. Vainoharhaisuutta ehkä, en tiedä...
Tiedän, että on ihmisiä, jotka kykenevät elämään läskeistä huolimatta ihan normaalia elämää, mutta miten he siinä onnistuvat... Se on minulle mysteeri. Minulle läskit on keskeinen ja hallitseva osa elämääni ja kaikki pyörii niiden ympärillä. Haluaisin niin olla laiha tai normaaliksi luettava, mutta miten se onkin niin vaikeaa... Takana on elämän mittainen yritys laihtua ja elämän mittainen epäonnistumisten sarja. Neljä vuotta sitten onnituin laihduttamaan melkein vuoden, se oli raskainta ja vaikeinta mitä olen milloinkaan tehnyt ja vajaan kahdenkymmenen kilon pudotus kaiken sen työn jälkeen nosti kynnyksen laihduttamista kohtaan korkeammaksi kuin ikinä. Ja tietysti kilot tulivat korkojen kanssa takaisin. Totuus on, että vaikka unelmoinkin laihuudesta, en oikeasti usko koskaan siinä onnistuvani. Miksi muka onnistuisin nyt, kun olen yrittänyt niin monta kertaa ennenkin?!
Siitä huolimatta taas kerran aion yrittää ja tällä kertaa yritän tehdä epäonnistumiseni vielä häpeämmällisemmäksi kirjoittamalla tätä blogia. Yritin lisätä näille sivuille tuollaista ticker factoryn kuvaa, johon saisi merkittyä (toivottavasti!) painon laskua, mutta ei mikään mitä yritin auttanut, aina oli muka "kiellettyjä merkkejä". Pitää yrittää vielä uudelleen. Lähtöpaino on kuitenkin tuo massiivinen 115 ja painoindeksi 42,2. Huh!