lauantai 21. elokuuta 2010

Puoli kiloa...

...vähemmän viime punnituksesta. Nyt olen taas tuossa 113:ssa, jonka tuo tickerikin näyttää. Kaksi kiloa kahdessa kuukaudessa, onpas saavutus... 

Olen viime aikoina miettinyt paljon lihomistani. Kuten jo aiemmin kerroin, niin lihoin paljon todella lyhyessä ajassa ja olen jälkeenpäin yrittänyt keksiä syytä siihen. Olin siihen asti ollut vuosia samanpainoinen ilman että edes ajattelin asiaa tai syömisiäni. Mutta kun koulu loppui ja menin töihin, niin yhtäkkiä aloin lihoa valtavasti ja sen jälkeen elämä on ollut yhtä kamppailua painon kanssa. Enkä oikein ymmärrä miksi. Luulisi, että jonkinlaista aktiivisuuttakin sisältävä työ kuluttaisi enemmän kaloreita kuin koulussa istuminen. Ainoa asia mikä muuttui syömisessäni oli se, etten enää syönyt kouluruokaa päivällä, vaan otin eväät mukaan töihin, mutta nekin oli mielestäni terveellistä ruokaa, ruisleipää ja muuta. Mikä ero tuossa muka on, että onko päivät koulussa vai töissä; miksi painon pitäminen kurissa muuttui niin vaikeaksi?! Olen yrittänyt miettiä pääni puhki syytä, mutta en keksi mitään mikä voisi aiheuttaa tuon muutoksen. 

Olen myös miettinyt, että pitäisi varmaan alkaa ottamaan jonkinlaisia mittoja itsestään, että näkisi mistä niitä kiloja lähtee, jos niitä nyt alkaa lähtemään. Silloin yhdellä ainoalla kerralla, kun laihdutin onnistuneesti, oli myös silloin aloituspainoni 115 ja silloin housuni olivat niin tiukkoja, että niissä liikkuminen oli kuin olisi ollut robotti; jalat ei taipuneet ja sai koko ajan vetää mahaa sisään, ettei vetskarit poksahtaneet. Minulla on edelleen nuo housut olemassa ja käytän niitä tietysti taas, mutta nyt ne ei ole yhtään kireät, vaan ihan sopivat. Onkohan ne venyneet vai olisinkohan kiinteytynyt... Mun unelma on, että joskus vihdoin nuo housut ja liian isoja ja on pakko(!) mennä ostamaan pienempiä housuja, kun vanhat putoaa jalasta. Silloin aiemmin pystyin kuitenkin käyttämään noita housuja vielä suunnilleen 90 kiloisena, vaikka ne olivatkin väljiä, joten ehkä se hetki koittaa vasta jossain noin 80 kilossa. Jos sinne joskus pääsen. 

Sinä ainoana onnistuneena laihdutuskertana olin alusta asti varma, että nyt onnistun, nyt tästä tulee jotain. Nyt en pääse siihen tunteeseen, nyt tuntuu kuin minulla ei olisi toivoakaan koskaan laihtua. Miksi se onnistuisi nyt, kun se ei ole koskaan aiemminkaan onnistunut?! Ja toisaalta; jos se onnistuu nyt, niin kaikki nämä läskeihin tuhlatut vuodet tuntuu vieläkin turhemmilta. Ja kun minulla on niin paljon laihdutettavaa, tuntuu tämä urakka ihan loputtomalta... Luen monen muunkin ihmisen laihdutusblogia ja ihmiset tuntuu elävän ja laihduttavan samalla. Mulla on koko ajan tunne (ja on aina ollut, koko lihavan elämäni ajan), että minun elämäni alkaa sitten kun olen laihtunut. Mutta millainen se elämä voisi enää olla, vaikka laihtuisinkin, kun kaikki nämä vuodet on vain kuluneet ohi ilman, että olen käyttänyt niitä mitenkään... Eikä voi kuin edelleen kysyä, että miten tämä tapahtui; miksi en saanut sitä lihomista pysähtymään ensimmäisen viiden kilon jälkeen tai ensimmäisen kymmenen kilon jälkeen?! 

4 kommenttia:

  1. Mäkin mietin, mikä mahti maailmassa mut on saanut lihomaan. Tämä on elämäni toinen kerta läskinä, ja kun toisen kerran lihoin, punnitsin itseäni ahkerasti matkan varrella ja koko ajan tiedostin, että paino se vaan hilautuu ylöspäin. Ja että miksi paino nyt putoaisi, kun se ei ennenkään ole pudonnut (paitsi sen yhden kerran, ja kohta olin läski taas)?

    Ajatellaan kuitenkin näin: olet perustanut blogin, joten olet kai enemmän tosissasi kuin ennen. Täällä olet "tilivelvollinen" muille, ja on mahtavaa päästä kertomaan, että sainpas kilon pois jne.

    Mutta vaikkei se paino putoaisikaan, niin on elämässä tärkeämpiäkin asioita. Älä missään nimessä heitä hukkaan ainoaa elämääsi ylipainon vuoksi! Kaikenlaista voi tehdä, vaikka läskiä olisikin, vaikka tiedän itsekin, että helpommin sanottu kuin tehty...

    Voimaa projektiin, täällä sun edistymistä seuraa kohtalotoverit!

    VastaaPoista
  2. Moi! Juuri tuon tilivelvollisuuden takia tämän blogin aloitin, mutta nyt olen ihan nolo, kun ei tämä oikein ole lähtenyt käyntiin. Laitan nyt kaiken toivoni syyskuun alkuun, jos silloin saisin itseäni niskasta kiinni!

    Minä en pääse eroon siitä ajattelusta, että elämäni alkaa sitten kun laihdun... Tiedän miten typerää se on, mutten mahda sille mitään. Viimeisten vuosien aikana olen elänyt niin vähän ettei ole tosikaan ja noiden vuosien olisi pitänyt olla elämäni parasta aikaa. Jos en onnistu laihtumaan, niin tässäkö sitten on kaikki, mitä elämässäni koskaan on, pelkkää odottamista... Ja kaikki vain siksi, etten osaa syödä kuin normaali ihminen... Turhauttavaa!

    Mä olen myös lueskellut sun blogia, sulla on onneksi paljon vähemmän pudotettavaa kuin mulla. Mä olisi ihan onnessani, jos pääsisin edes noihin sinun lukemiin! :) Mutta ehkä joskus...

    Tsemppiä myös sinun laihdutukseen.

    VastaaPoista
  3. Mä kyllä ymmärrän sua. Jos vaan ajattelee jotenkin, ei sille mitään voi, vaikka muut ihmiset kuinka hokis päinvastaista.

    Itse joskus (edellisellä kerralla ollessani läski) luulin ihan oikeasti, ettei laihoille ja hoikille ihmisille tapahdu mitään pahaa, ja että minustakin tulisi onnellinen, kunhan vaan laihdun. Ihmettelin suuresti, kun kuulin, että ystäväni (hoikka!!) sisko oli joutunut poikaystävänsä pettämäksi, kun eihän sellaista voinut normaalipainoiselle ihmiselle tapahtua.

    Nykyisin mietin, suhtautuisiko uudet työkaverit ja asiakaspalvelijat muhun eri tavalla, jos olisin normaalikokoinen. Kun tapaan uusia ihmisiä, saakohan he vaikutelman, että olen tyhmä ja laiska? En tiedä, mutta ainakin teini-ikäisenä läskinä ja sitten taas hoikkana oli huomattavissa selvä ero kanssaihmisten käytöksessä.

    VastaaPoista
  4. Mulla on myös tuo ikävä tapa ajatella, että elämä voi olla hyvää vain laihana. Ja ajattelen myös, että en edes halua minkään hyvän asian tapahtuvan nyt, vaan vasta sitten kun(jos) olen laiha, koska nyt se vain ei tuntuisi samalta lihavuuden takia.

    Musta myös ainakin tuntuu, että ihmiset kohtelee todella eri tavalla, kuin silloin kun olin normaali. Osittain saattaa johtua siitäkin, miten paljon häpeän itseäni, mutta tuntuu, että ihmiset tekee ihan hirveän paljon oletuksia pelkän painon perusteella.

    VastaaPoista