maanantai 23. elokuuta 2010

Viimeinen yritys

Olen lueskellut parina viime päivänä blogeja, joissa ihmiset ovat käyneet laihdutusleikkauksessa ja alkanut miettimään sitä vaihtoehtona. Ajattelen, että jos en nytkään onnistu, niin sitten täytyy alkaa etsimään muita keinoja. Päätin aikoinaan, että jos en onnistu laihtumaan siihen mennessä kun olen 30, tapan itseni. Luonnollisestikaan en sitä tehnyt, kun tässä edelleen kirjoitan, mutta se antaa hyvän kuvan siitä, miten järjetöntä minun on olla elossa lihavana. Hengitän ja kävelen ja toimin ulkoisesti kuin ihminen, mutta en elä. Muistan vuosien vaihtumisen lähinnä siitä, missä olen asunut, mitään merkittävää ei ole tapahtunut. Viimeksi minulle tapahtui jotain merkittävää vuonna 2008 ja sekin oli läheisen kuolema. Jotain mukavaa suurta merkittävää asiaa ei aikoinaan yliopistoon pääsemisen lisäksi ole tapahtunut koskaan! Elämä ennen läskejä oli kyllä ihan mukavaa, mutta ei siinäkään mitään valtavia huippukohtia ollut. 

Olen suhtautunut melko negatiivisesti ajatukseen leikkauksesta, koska ensinnäkin ruoka on paras ystäväni ja menettäisin sen ikuisiksi ajoiksi, mutta myös leikkauksen riskien takia. Mutta toisaalta, mitä menetettävää minulla enää on? Elämäni? Mikä elämä?! Jos riskeeraamalla "elämäni" voisin saada Elämän, ehkä se on sen arvoista. Mutta nyt kuitenkin aion vielä viimeisen kerran yrittää laihduttaa ihan perinteisen menetelmin. 

Tiedän, ettei minun pitäisi antaa läskeille niin suurta merkitystä, mutta en voi sille mitään. Olen yrittänyt muuttaa ajatteluani, mutta häpeä vie aina voiton. Vältän julkisia paikkoja, en helposti puhu ihmisille, koska pelkään, että he kokevat sen epämiellyttäväksi, en tee mitään, koska ajattelen, että asioiden kokeminen läskinä ei ole minkään arvoista. Tiedän, ettei suurin osa muista ihmisistä tee lihavuudestaan näin valtavaa ongelmaa, mutta minä en vain mahda sille mitään! Elämäni pyörii läskien ympärillä ja laihdutusyritysten ympärillä ja häpeämisen ympärillä. Ja joskus pelkään, ettei se muutu koskaan, ei sittenkään vaikka onnistuisinkin laihtumaan, koska lihavan ihmisen persoonani ei koskaan muutu. Pelkään, että tuntisin itseni läskiksi vaikka painaisin 50 kiloa! No, toivon, että joskus tulee se päivä, että näen vaikuttaako laihtuminen persoonaani. 

Ihan asiasta toiseen; osaako muuten joku neuvoa, että miten pystyn liittymään muiden ihmisten blogien lukijaksi ilman, että näkyviin läjähtää suunnilleen kaikki henkilötietoni syntymästä tähän päivään saakka? Yritin yksi päivä lisäillä muiden blogeja, että olisi helpompi niitä lukea, mutta ilmeisesti koska minulla on gmail osoite omalla nimelläni, en pystynyt lisäämään itseäni muiden blogien lukijaksi pelkillä nimikirjaimilla. Tietääkö joku miten se onnistuu? 



4 kommenttia:

  1. Jotenkin niihin voi merkkautua yksityiseksi lukijaksi tms. Silloin ei näkyy lukijana vain itselleen, kai. Olipa selkeä vastaus :D

    Joka tapauksessa, kun klikkaat blogissa sitä "Lue"-nappia, ruudulle tulee muistaakseni kysymys, haluatko lukea julkisesti vai yksityisesti.

    VastaaPoista
  2. Moikka.

    Minullakin on sähköposti (gmail) omalla nimelläni, mutta silti ei käsittääkseni ihan kaikkia henk. koht tietoja profiilistani löydy. Kannattaa muokata se oma profiili sellaiseksi, että se näyttää vain tiedot, jotka haluat.

    VastaaPoista
  3. Hei! Joo, nyt tajusinkin, että niitä voi näköjään seurata niinkin, ettei sitä näy siellä seuratussa blogissa. Kiitti!

    Yritin muokata sitä profiilia, mutta silti se vain näytti koko ajan ainakin oikean nimen tai sitten muutti nimen sähköpostissakin. En ymmärrä, mutta käy se näinkin. :)

    VastaaPoista
  4. tuli ihan surullinen olo kun luin tätä, ajattelin itse ihan samalla tavalla kun olin nuorempi, n 163cm ja varmaan 90kiloa. Ajattelin ihmisten ällöävän minua, ajattelin olevani jollain tavalla vähemmän ihminen kuin he.
    Mutta älä luovuta koskaan, jos ylipaino tekee sinut onnettomaksi, sinun täytyy tehdä kaikkesi jotta olisit onnellinen :-) elämä on liian lyhyt hukattavaksi murehtimiseen ja itsesääliin, sen olen oppinut kuluneiden vuosien aikana!
    En ole mikään terapeutti, mutta eihän ruoka voi olla oikeasti ystävä, kun se saa sulle vaan surullisen mielen ja kehon, jota et halua?

    VastaaPoista