torstai 30. syyskuuta 2010

Osa-aikanutrausta...

Taas kohta viikko lopussa. Olen nyt ollut alkuviikon osanutrilla, niin että olen syönyt kolme pirtelöä ja kaksi kertaa jotain muuta. Huomenna, kun on ensimmäinen lokakuuta, olisi tarkoitus siirtyä kokonaan taas nutrille ja yrittää olla sortumatta tällä kertaa. Toiveena olisi nutrata koko kuukausi, mutta ensimmäinen yritys ei lupaa hyvää sille toiveelle. Mutta ehkä kuitenkin, aion ainakin yrittää. En ole käynyt vaa'alla, koska tuntuu, että tuloksia ei ole syntynyt, enkä halua nähdä paljonko painan. Mietin jopa sitä, etten kävisi vaa'alla ennen kuin marraskuun alussa, mutta jos yhtään itseäni tunnen, niin suunnilleen viikon päästä käyn sen normaalin useamman kerran päivässä. Toisaalta olisi varmaan ihan hyvä, jos sitten (toivottavasti) näkisi kunnon pudotuksen, eikä jokainen heilahtelu masentaisi. Mulla paino vaihtelee monta kiloa samana päivänä, johtuen varmaan siitä, että mulla on tapana juoda paljon vettä ja vaikka tiedän, että se iltapaino on vain nestettä, niin silti se masentaa. 

TJ:n blogista nappasin idean tehdä virtuaalimallin itsestäni nykyisessä painossa ja tavoitepainossa. Ensimmäinen kuva on suunnilleen nykytilanne, toinen tämän hetkinen tavoite 75 kiloa ja viimeinen unelmatilanne eli 56 kiloa, jota en tosin edes kuvittele koskaan saavuttavani. Silti musta tuntuu, ettei nuo kuvat ole kovin realistisia, ensinnäkin ne on minusta ihan liian laihoja painoon nähden ja toiseksi 75 kilon ja 56 kilon välillä on liian pieni ero. Mutta jotenkin kannustavia kuitenkin... :) 

 

maanantai 27. syyskuuta 2010

Maanantai taas

Vaaka näytti aamulla 114 kg, mitä en voi ihmetellä, kun eilen sorruin syömään vähän kaikenlaista. En ole kertonut laihiksestani kenellekään, koska se olisi niin noloa, jos(/kun :( ) en taaskaan onnistu ja eilen jouduin tilanteeseen, jossa en voinut kieltäytyä. Söin yhden pienen pullan ja ajattelin, ettei se haittaa, mutta sitten päädyin kotona syömään kaikenlaista muutakin; leipää, hapankorppuja ja kaiken huipuksi suklaata. Nyt harmittaa ihan mielettömästi, mutta ei auta kuin yrittää aloittaa taas alusta. Tänään olen juonut taas pelkkiä nutreja, pää ei särje, eikä ole nälkäkään, mutta jotain hyvää tekisi mieli ihan älyttömän paljon. En tosin usko, että viime viikollakaan olin ketoosissa, koska paino putosi niin vähän; jos se ei nytkään tunnu lähtevän käyntiin, niin pitää varmaan käydä ostamassa sellaisia ketoosimittaustikkuja apteekista, että näkee onko ketoosi alkanut.

Löysin muuten illalla kolme uutista netistä, joissa jollain vastaavalla dieetillä briteissä olleet naiset olivat kuolleet! Tosin yksi heistä oli käyttänyt pussiruokia vuoden ja yksi yhdeksän kuukautta, mutta yksi vain 11 viikkoa! Tosin heillä oli todella paljon ylipainoa, eikä kuolinsyyntutkijakaan sanonut kuoleman johtuneen nimenomaan noista vähäkalorisista ruoista, mutta silti se sai hiukan huolestumaan. Ei nyt näin alussa, mutta ajatellen, että haluaisin jatkaa tätä pidempäänkin. Toisaalta minun ruokailutapani ovat aina olleet niin onnettomat, että tuskin minä nyt niin paljoa epäterveellisemmin syön kuin normaalisti. Pitää kuitenkin varmaan käydä lääkärissä, jos pystyn pidempään tällä kuurilla olemaan. 

Koiran kanssa kävin tänään lenkillä ja sitten vielä kävelin hänen kanssaan pellolla ja potkin palloa hänelle varmaan tunnin. Riittäisipä minullakin yhtä paljon energiaa kuin koirallani... Mutta ehkä joskus, jos saan nämä läskit pois tieltä.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Pikapäivitys

Edelleen olen sitkeästi nutrilla, vaikka tänään on ollut taas ihan älytön nälkä! Johtuu ehkä siitä, että nukuin niin pitkään, että join ensimmäisen pirtelön vasta puoli yhdeltä; pitäisi huomenna jaksaa herätä juomaan se normaaliin aikaan. Aamulla vaaka näytti edelleen 113,5 , mikä oli melkoinen pettymys, mutta ei tällä kertaa saanut minua syöksymään siwan karkkihyllyn suuntaan. Ehkä minussa ei ole enempää nestettä pudotettavaksi ja kaikki mikä tästä eteenpäin lähtee on läskiä. Ainakin toivottavasti... Käyn uudelleen vaa'alla maanantaiaamuna, ehkä silloin näkyisi jo vähän pienempi luku. :) 

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Kolmas päivä nutraamista

Nyt on taas pää hiukan kipeä, mutta enää ei ole nälkä. Kävin aamulla vaa'alla ja se näytti 113,5 kiloa. Nestettähän se vain on, mutta silti ilahduin pienemmästä lukemasta. Tosin maailman valtamerissä uiskentelee edelleen aika monta sinivalasta, jotka painaa vähemmän kuin minä. Huomasin myös illalla kosteusvoidetta levittäessäni, että iho(läskit) tuntuu vähemmän kiinteiltä, nestettä on ilmeisesti lähtenyt sieltäkin. 

Eilen illalla olisin voinut syödä ihan mitä tahansa hyvää, ruoan himo oli ihan järjetön. Onneksi olin ennakoinut sen ja varmistanut, ettei kaapeissa ole mitään syötävää. Mulle aina illat on ehdottomasti pahinta aikaa, päivät ei ole ongelma ollenkaan. En koskaan syö päivisin mitään epäterveellistä, en lomallakaan, vaan illat on mulle se ongelma. Tykkään ihan mielettömästi lukemisesta ja siinä huomaamattaan syö enemmän kuin haluaisikaan, kun samalla lukee hyvää kirjaa. Täytyy tunnustaa, että olen viime päivinä lukenut twilight-sarjaa kuin teinityttö. Ajattelin, että pitäähän ne lukea, kun niistä on niin paljon puhuttu ja jotkut jopa kehuu niitä paremmiksi kuin Harry Potterit, joten lainasin ne vähän sillä asenteella, että nämä kuuluu yleissivistykseen. Mutta ne onkin yllättävän hyvin kirjoitettuja ja juoni on siirappisuudestaan huolimatta sen verran kiinnostava, ettei niitä pysty laskemaan kädestään. Nyt on enää viimeinen lukematta ja aloitan sen vasta viikonloppuna, että saan jotain järkevääkin tehtyä. 

Olen nyt jotenkin ihan ensimmäistä kertaa tajunnut, että ruoan pitäisi olla energiaa, jolla kehomme toimii ja jaksaa, ei hyvä ystävä tai lohtu tai palkinto, niin kuin minulle. Kun asuu hissittömän talon viidennessä kerroksessa, huomaa nyt ihan eri tavalla väsyvänsä portaissa. Toki aina ylös päästyäni puuskutan kuin höyryveturi, mutta nyt tuntuu kuin jaloissa ei vain yksinkertaisesti olisi tarpeeksi voimaa! Pohkeet kirkuu tuskasta jo kolmannessa kerroksessa ja perillä pyörryttää. Jos ajatellaan, että suomalaisen naisen keskimääräinen kuolinikä on 81 vuotta ja päivässä naisen tulisi saada energiaa noin 1800 kaloria, niin se tekee yhteensä 53 217 000 kaloria elämän aikana. Läskeinä tuo olisi noin 7096 kiloa! Mun ikäisen naisen olisi pitänyt syödä tähän mennessä 19 710 000 kaloria. Paljonkohan enemmän olen oikeasti syönyt?! Pelottaa edes ajatella... 

tiistai 21. syyskuuta 2010

Viime yönä...

...makasin hereille varmaan kaksi tuntia ja ajattelin pesto-mozzarella hesepatonkia. Ne on ihan taivaallisen hyviä! Viime talvena kulutin huomattavan paljon aikaa niiden metsästykseen, koska niitä ei oikein saa mistään ja niistäkin paikoista, mistä saa, ne on aina loppu siinä vaiheessa, kun ehdin kauppaan. Ehkä se on hyväkin, koska niissä on noin miljoona kaloria. Ja vielä parempi, etten viime yönä saanut mistään käsiini sellaista, koska en olisi mitenkään pystynyt vastustamaan. Söin sitten suruuni yksinäisen kurkkupastillin ja sain viimein nukuttua. 

Tänään ei enää ole pää kipeä, ainakaan vielä, mutta nälkä on edelleen. Eikä ole mitään suurempaa ruoan himoakaan tällä hetkellä, mutta illat ja varsinkin viikonloput ovatkin pahimpia. Toisaalta tämä tuntuu kauhean helpottavaltakin, kun ei tarvitse kuluttaa niin paljon aikaa ruokaan; ei tarvitse miettiä kaloreita, eikä proteiineja eikä sopivaa ruokailurytmiä, saa vain kolmen tunnin välein juoda pahanmakuista litkua ja unohtaa taas koko jutun seuraavaksi kolmeksi tunniksi. Mulla saattaa joskus laihduttaessa mennä monta tuntia päivässä siihen, että suunnittelen mitä syön, valmistan ruoan ja sitten vielä syön sen, nyt tähän kuluu ehkä 15 minuuttia päivässä. 

Mulla olisi nyt ajatuksena olla näillä nutreilla niin kauan kuin pystyn, sitten ihan tavallisella laihiksella ja jotain hyvää saisin seuraavan kerran vasta jouluna. Edelleen on toiveena päästä alle sataan kiloon jouluksi, toivottavasti ei ole liian suuri haave...

maanantai 20. syyskuuta 2010

Nutriletteja

Ensimmäinen päivä nutraamista menossa ja pää särkee ja on niin nälkä, että vatsaa särkee niin kovasti, että selkääkin särkee. Mutta en aio luovuttaa, nyt aion ainakin kahdesta viikosta selviytyä. Tosin kävin ostamassa palan vesimelonia illaksi, ajattelin, ettei siinä varmaan ole niin paljoa kaloreita, että haittaisi. Eikä elimistöni vielä ensimmäisenä päivänä mene ketoosille kuitenkaan, niin tuskin pala melonia haittaa. Huomenna en sitten syö mitään ekstraa. Syön nyt pelkästään noita suklaapirtelöitä, koska se on ainoa maku, jota saan vaivatta juotua, muut eivät pahan makunsa takia mene millään alas. Tosin se uusi tomaattikeitto houkuttelee, koska tykkään oikeastakin tomaattikeitosta, mutta jos se onkin niin pahaa, että menee vain rahat hukkaan ja lakkaan tykkäämästä tavallisestakin tomaattikeitosta lopuksi elämäkseni. Ehkä jos pystyn jatkamaan näiden kahden viikon jälkeen, niin kokeilen sitä.  En jaksa odottaa, että nämä alkupäivät menee ohi ja olo paranee...

lauantai 18. syyskuuta 2010

Alussa jälleen

Kaksi viikkoa herkuttelua ja tänä aamuna vaaka näytti taas kerran 115. Voi masennus... Ne oli ne hemmetin perunalastut! Vaikka ne ei edes maistuneet kovin hyviltä, niin seuraavana päivänä oli kuitenkin ihan kauhea himo saada jotain suolaista ja siitä se sitten lähti taas... Mun on vain aivan pakko pitää ihan täyttä nollalinjaa kaiken herkuttelun suhteen, koska kohtuus on minulle ilmeisesti tuntematon käsite. Silloin ainoalla onnistuneella laihdutuskerralla olin vuoden syömättä mitään hyvää ja olin jo tottunut siihen, kunnes sitten kerran kaupassa ajattelin, että voisin ostaa jotain ihan pientä hyvää. Ostin sellaisen pienen sokerittoman karkkiaskin, jossa oli ehkä 30 grammaa karkkeja, eikä ne olleet edes hyviä. Mutta seuraavana päivänä en pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin perunalastuja! Lopulta illalla annoin periksi. Ja seuraavana iltana ja sitä seuraavana... Olen kai tavallaan kuin alkoholisti tai narkkari, ei ole pelkästään kyse siitä, että herkut maistuu hyvältä tai että tunnesyön, vaan tulee aikoja, jolloin en vain koe mahtavani itselleni mitään. Hypin seinille, enkä pysty ajattelemaan mitään muuta kuin karkkeja tai perunalastuja, eikä minulla ole itsekuria kestää sitä. Ongelmaa pahentaa se, että tiedän, että jos kaupat ehtivät menemään kiiinni, joudun kestämään aamuun asti. Ulkomailla asuessani oli helpompaa, koska kaupat oli auki koko yön ja täytyi pystyä vastustamaan vain hetki kerrallaan. Täällä Suomessa on se hetki noin varttia vaille kymmenen, jolloin pitää päättää kestänkö aamuun vai annanko periksi. Useimmiten annan periksi, vaikka silloin muualla asuessani en varmaan koskaan lähtenyt aamuyöllä kauppaan vain siksi, etten kestänyt ilman ruokaa. Tosin usein kävin muuten yöllä kaupassa, koska se oli jotenkin niin erikoista shoppailla ruokaa neljältä aamulla. 

Koska tästä mun laihdutuksestani ei nyt oikein tule mitään, joudun nyt vähäksi aikaa luopumaan kaikesta ruoasta saadakseni kunnon alun jälleen uuteen yritykseen. Kävin ostamassa parin viikon annoksen Nutrilettia ja toiveena olisi, että pystyisin jatkamaan vielä senkin jälkeen ainakin viikon. Maanantaiaamuna olisi tarkoitus aloittaa. Jo valmiiksi kauhistuttaa ne hirveät ensimmäiset päivät... Olen ollut kahdesti onnistuneesti pari viikkoa nutrilla ja sen lisäksi olen yrittänyt aloittaa monen monta kertaa, mutta ne kerrat on kaatuneet siihen ensimmäisen tai toisen päivän nälkään ja ruoan himoon. Mutta nyt olen niin kyllästynyt itseeni ja ongelmiini, että oikeastaan jopa uskon, että pystyn tähän. No, ainakin ne kaksi viikkoa. Tulen maanantaina kertoilemaan, miten olen kestänyt ensimmäisen päivän. :)