perjantai 22. lokakuuta 2010

Nutraus jatkuu...

Kokonaiset 12 päivää nutrausta takana, enkä ole lipsunut. Ihan harkitusti olen toisinaan syönyt muutakin, kuten hedelmiä ja vihanneksia sekä kaloritonta limsaa, mutta muuten pelkkiä nutreja. Ongelmaksi on tosin muodostunut se, että nyt kun ei enää ole nälkä, unohdan koko ajan syödä nuo pirtelöt. Tänäänkin söin ensimmäisen aamulla kahdeksalta ja seuraavan muistin vasta kahdelta. Toivottavasti se ei vaikuta laihtumisnopeuteen... Mulla on silti jotenkin sellainen tunne, etten ole laihtunut yhtään tai ainakin hyvin vähän. Voi johtua siitäkin, että ketoosin kanssa on ollut ongelmia, ainoastaan parina aamuna on tikut näyttäneet ketoosia. Ehkä syön liian epäsäännöllisesti tai sitten noista hedelmistä tulee liikaa kaloreita, niitähän ei oikeastaan saisi syödä ollenkaan. Yleensä nutreilla tunnen heti esimerkiksi housuista, että olen hiukan pienentynyt, mutta nyt ei tunnu siltä. Viikko ja kaksi päivää punnitukseen, toivottavasti ei ole suuri pettymys edessä...

Ja toivottavasti selviän taas viikonlopusta repsahtamatta, olen äidin luona käymässä ja täällä nutreilla pysyminen on aina paljon vaikeampaa. Sanoin kyllä äidille, etten voi syödä mitään, mutta silti hän oli ostanut minulle tortilla-aineet! Ja olen todella ylpeä itsestäni, kun sanoin, etten syö niitä nyt, koska rakastan tortilloja! Onneksi ne säilyy, jos kyseessä olisi ollut joku ruoka, joka pilaantuu, olisin ehkä sortunut. Tosin olen aika monta kertaa ennenkin vielä tässä vaiheessa viikonloppua sanonut, etten sorru syömään mitään, mutta kuitenkin olen repsahtanut. Äsken oikein kiusasin itseäni ja ajattelin tarkoituksella kaikkea herkullista, mutta ei edes tuntunut vaikealta olla ilman. Olen alkanut toivomaan, että pystyisin olemaan nutreilla ensi kuunkin. Mulla on nyt joka tapauksessa nutreja vielä 18 päiväksi, ne ainakin syön loppuun ja katson sitten. Ja lääkäriin pitää mennä heti marraskuun alussa, että kuulee, että kaikki on hyvin. Mulla on tosin nyt ollut ihan hyvä olo, joten en usko, että on mitään ongelmaa. 

Toivottavasti kirjoitan seuraavan kerran vasta joskus alkuviikosta, koska se tarkoittaisi, että olen pysynyt repsahtamatta nutreilla. Nyt ainakin olen optimistinen sen suhteen... :)  

maanantai 18. lokakuuta 2010

Taas maanantai

Selviydyin koko viikonlopusta syömättä, kerrankin! Tosin oli aika huono olo koko viikonlopun, pieninkin aktiivisuus aiheutti pyörrytystä ja oli pakko levätä. Voi tosin johtua nukkumisestakin, mulla on aina pää ihan sekaisin, kun nukun liikaa. Nuo nutripirtelöt on alkaneet maistumaan ihan kamalan suolaisilta, en oikein tiedä miksi. Harmi, että on vain yksi maku, jota pystyn syömään, nyt todella tulisi vaihtelu tarpeeseen. Jotenkin on taas tullut vähän positiivisempi fiilis laihdutuksen suhteen, ehkä sittenkin pystyn jotenkin edes hiukan vähentämään painoa, vaikka en tavoitteeseeni koskaan pääsisikään. Jos pystyisin pysymään edes alla sadan kilon, niin sekin olisi jo suuri juttu. Jos nyt joskus sinne pääsen. Kaksi viikkoa punnitukseen, toivottavasti on silloin edes hiukan paino pudonnut. 

lauantai 16. lokakuuta 2010

Viikonloppu jälleen

Viikonloppu taas ja toivon, että tästä tulisin ensimmäinen, jonka selviän ihan kokonaan nutreilla. Tähän asti kaikki hyvin, mutta yleensä vaikeudet alkavatkin vasta myöhemmin lauantai-iltana tai sunnuntaina. Ruoanhimo alkoi hellittää torstaina ja nyt on jo ihan helppo olla pelkillä pirtelöillä, mutta olen ennenkin sanonut niin tähän aikaan lauantaista ja puolenyön aikaan jo katunut syöpöttelyäni. Tosin nyt minulla ei ole mitään hyvää syötävää kotona, joten pitää kestää vain kymmeneen ja sen jälkeen en saa mistään herkkuja, vaikka haluaisinkin. 

Mun unirytmini on ihan sekaisin ja on niin ahdistavaa. Menin eilen aikaisin nukkumaan ja tyytyväisenä heräsin kerrankin tänään aikaisin, mutta sitten puolen tunnin päivätorkuiksi tarkoitettu nukkuminen venyi neljäksi tunniksi ja nyt rytmi on taas ihan yhtä sekaisin kuin aiemminkin. Eihän minulla luonnollisesti tässäkään asiassa ole yhtään itsekuria, kuten ei ruoankaan kanssa. Minun ongelmat nukkumisen kanssa on ihan yhtä pahoja kuin ruoan kanssa ja edes toinen olisi saatava kuriin. En muista koskaan elämässäni heränneeni aamulla virkeänä, aamut on olleet minulle ihan täyttä helvettiä lapsesta saakka. En vain saa nukuttua aikaisin! Voin mennä nukkumaan järkevään aikaan, mutta sitten vain pyörin sängyssä ja nukahdan vielä myöhemmin kuin jos menisin normaaliin yhden ja kahden välillä. Toisaalta tarvitsisin vähintään yhdenksäntunnin yöunet, joten kun aamulla herään, olen ihan poikki, voin pahoin, en yleensä muista aamusta jälkeenpäin mitään ja tieto siitä, että sama on edessä seuraavana aamuna kauhistuttaa jo valmiiksi. Viikonloppuisin pyhistä lupauksistani huolimatta nukun iltapäivään, mikä vain pahentaa asiaa. Valvoin torstain ja perjantain välisen yön ja menin sitten eilen nukkumaan heti viiden aikaan ja heräsin ihan spontaanisti yhdeltä yöllä. Sitten lueskelin kirjaa, kunnes yhdeltätoista aamulla vain makailin sängyllä ja väsytti ja ajattelin, että nukun ihan hetken, että jaksan iltaan asti. Ja näin kävi jälleen. Harmittaa ihan yhtä paljon kuin harmittaa jokaisen syömään sortumisen jälkeen. Haluaisin, että pystyisen nukkumaan noin yhdestätoista seitsemään (siis yöllä!) ja aamulla, kun herätyskello soi, olisin ihan kohtuullisen virkeä. Olen pyrkinyt siihen koko elämäni, joten luulen, että voin melko turvallisesti sanoa, ettei niin tule koskaan tapahtumaan. Ongelmat nukkumisen kanssa vain vaikeuttaa elämää ja tekee kaikesta kohtuuttoman raskasta. Enkä tiedä, miten saisin tässäkään itseäni niskasta kiinni, kun en saa ruoankaan kanssa. Ja puoliksi tiedottomana on vaikea tehdä hyviä päätöksiä; joka vkl kun kello soi, en tiedä mikä voima minut saisi myös nousemaan sieltä sängystä järkevään aikaan! Mulla on monta herätyskelloa kätkettynä huoneeseen, eikä se auta yhtään. Olen joskus kokeillut juoda energiajuomaa tunnin ennen kuin pitää nousta, ei auttanut sekään. Eikä myöskään valot, eikä musiikin päälle pistäminen, ei mikään. Toivotonta... Jos joku on keksinyt ratkaisun samanlaiseen ongelmaan, niin kertokaa ihmeessä! 

En ole vieläkään käynyt vaa'alla ja aion odottaa vielä kaksi viikkoa. Toivottavasti pysyn syömättä siihen asti ja toivottavasti edes pari kiloa on pudonnut. Nyt menen vähän ulos, etten olisi koko päivää sisällä.  

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Kolmas nutripäivä...

...ja jotenkin olen selvinnyt sortumatta syömään, mutta tämä on nyt tällä kertaa ollut miljoona kertaa vaikeampaa kuin aiemmin. Tuntuu, että voisin kiipeillä seinille ruoan himossani ja varsinkin yöt on ihan kauheita. Viime yönä olin ihan poikki, mutta en vain saanut nukuttua, koska kaikki ajatukset pyöri ruoan ympärillä. Onneksi kaapeissa ei ollut mitään hyvää. Ja ihan kun tämä nutraamisen aiheuttama ruoanhimo ei olisi tarpeeksi, pitää minulla vielä olla kämppis, joka laittaa ruokaa öisin. Ilman ruokaa selviäminen olisi jo koettelemus sinällään, mutta tuhat kertaa pahempaa, kun koko asunto tulvii herkullisia ruoantuoksuja. Miten tämä voi olla näin vaikeaa?!! Katselen toisinaan sitä subilta tulevaa dieetit vaihtoon ohjelmaa ja siinä ne alipainoiset aina sanoo, että ei tee mieli ruokaa, eikä muista syödä tai vastaavaa. Sen päivän minäkin haluaisin nähdä, kun minä unohdan syödä! :D Miksi ei minun aivot voi toimia noin, miksi en minäkin pysty kokemaan ruokaa vain polttoaineena, jota on saatava elääkseen. Minä tosiaan pikemminkin elän syödäkseni, kuin syön elääkseni. En ole ollenkaan varma, että pystyn tähän nytkään, mutta jälleen kerran ainakin yritän. Pitäisi lähteä kauppaan, mutta pelkään mennä, koska en todellakaan tiedä pääsenkö sieltä ulos ilman suklaata tai jotain muuta hyvää. 

Toisaalta myös jokin pieni ääni on alkanut kuiskimaan, että onko tässä mitään järkeä. Olisiko elämäni oikeasti yhtään parempaa laihempana? Tällä nutraukselle huomaa selvästi, miten tärkeää ruoka minulle on; se on ajanvietettä, se lohduttaa, piristää, parantaa oloa ja se on minulle ystävä. Ajatus siitä luopumisesta lopuksi elämääni on säälittävän pelottava! Tietysti minulla on niin paljon ylipainoa, että se on riski terveydelle, mutta muuten, miten se muuttaisi elämääni? Koska painan niin paljon, ihoni ei voisi mitenkään palautua niin paljoa, että voisin laihanakaan käydä uimassa tai pukeutua kesällä vähiin vaatteisiin tai muutenkaan tehdä mitään, missä pitäisi vähentää vaatteita. Sosiaaliset taitoni ovat aina olleet huonot ja koska olen viettänyt vuosia yrittäen pysyä näkymättömissä, en enää edes osaa puhua ihmisille, joten tuskin saisin kovin kummoista sosiaalista elämääkään. Toisaalta voisin liikkua ulkona häpeämättä itseäni, ihmiset ei enää huomaisi olemassaoloani ja terveyteni ei enää olisi vaarassa. Ehkä siinä on riittävästi syitä laihtua. Minä vain olen aina yhdistänyt kaikki unelmani ja toiveeni laihtumiseen; aivan kuin ihan kaikki muuttuisi jos laihdun ja vasta nyt olen tajunnut, että jos laihdun, ainoa muutos on se, että laihdun. Minä en muutu sosiaalisesti lahjakkaaksi, enkä itsevarmaksi, enkä siltikään saa niitä asioita, joita olisin elämässäni halunnut. Se on varmasti järkevää ymmärtää, mutta samalla vie motivaatiota laihdutukselta. Sitten taas luulen, että pelkkä häpeästä eroon pääseminen voisi parantaa elämääni merkittävästi. Olen myös utelias näkemään, muuttuisiko luonteeni, koska aikanaan lihoessani muutuin ihan eri ihmiseksi.  Onkohan se tyttö, joka joskus olin, säilynyt hengissä vai onkohan hän tukehtunut läskeihin... Tai muuttuisinko taas joksikin ihan uudeksi ihmiseksi... 

Nyt terästäydyn ja menen sinne kauppaan! *Apua!*  

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Lipsumista ja masennusta

Masentavia uutisia jällen kerran... Nyt on meneillään tauko nutraamisesta. Torstaina kävin ostoksilla, oli muuten ihan älyttömän ihana syksyinen päivä, juuri sellainen mistä tykkään ja shoppailin koko iltapäivän. Tuli käveltyäkin ihan kiitettävästi, kun ensinnäkin jäin bussista pois ihan väärällä pysäkillä (oikeasti ihan käsittämätöntä, että Keski-Euroopan valtavissa kaupungeissa on ihan helppoa liikkua busseilla ja metroilla ja trameilla, mutta Suomen pikkukaupungeissa saa heti hiukankin vieraammissa paikoissa yrittää epätoivoisesti katsoa karttaa ja kurkkia pysäkkien pikkuruisilla kirjaimilla merkittyjä pysäkkinumeroita ja silti jäädä pois väärällä pysäkillä! Ilmeisesti selkeästi merkityt pysäkit olisi ihan liian suuri investointi liikennelaitokselle...) ja sitten vielä kävelin pidemmätkin matkat kauppojen välillä. Ilma oli ihan uskomattoman ihana, ehkä hiukan liian lämmin, mutta ihanan raikas tuuli korvasi sen. Tykkään syksystä ihan älyttömästi, se on mun suosikkivuodenaikani. 

Mutta siis, tähän laihdutukseen liittyen: olin siis ostoksilla ja pelkkä ajatuskin siitä, etten ostaisi mitään ruokaa tuntui ihan käsittämättömältä. Minun ei tehnyt mieli mitään erityistä, eikä minulla ollut nälkä, mutta ajatuskin siitä, että vain lähtisin kotiin ostamatta mitään ruokaa tuntui jostain syystä ihan kammottavalta. En tiedä miksi, mutta en vain pystynyt hillitsemään itseäni! Vaelleltuani päämäärättömästi ruokahyllyjen välissä tietämättä mitä ostaa, lopulta muistin taas ne saamarin hesepatongit ja niitähän sitten ostin, kaksin kappalein. Ja koska eihän niitä voi syödä ilman limsaa ja suklaakin olisi jälkiruokana niin hyvää, niin... En tajua mikä minua vaivaa! Ei minua haittaa se, että tekee mieli jotain ja sorrun ostamaan/syömään, koska se tuntuu normaalilta käytökseltä, mutta usein ei minun edes tee mieli mitään, mutta silti en pysty estämään itseäni. Se on tavattoman ahdistavaa, enkä tiedä mitä sen kanssa pitäisi tehdä. 

Tämä taas kerran epäonnistuminen on masentanut minut ihan täysin. Syön nyt viikonlopun normaalia ruokaa ja yritän taas aloittaa maanantaina, mutta minulla on jotenkin toivoton olo koko laihdutuksen suhteen. Ketä minä kuvittelen huijaavani, miksi ihmeessä minä nyt onnistuisin, kun tämä ei ole koskaan ennenkään onnistunut?! Ja toisaalta en voi olla ajattelematta, että onko sillä enää väliä... Olen jo yli kolmenkymmenen, nuoruuteni olen jo heittänyt käyttämättömänä hukkaan ja ne asiat, jotka ehkä laihtumisen avulla olisin saanut, jos olisin onnistunut aiemmin, ovat jo mahdottomia. Ja jos nyt onnistun, niin miten paljon pahemmilta ne tuhlatut vuodet silloin tuntuu, jos oikeasti olisinkin pystynyt siihen jo aiemminkin. Ainoa asia, joka minua laihtumisessa enää houkuttaa, on se, että olisin näkymätön ja ettei tarvitsisi koko ajan hävetä itseään, koska se on todella uuvuttavaa henkisesti. Mutta ehkä tämä vain on se, kuka/mikä minun kuuluu olla. Ehkä minun roolini elämässä on olla se kuvottava luuseri, jota katsoessaan kaikki muut saavat tuntea paremmuutta. Aion kyllä yrittää taas maanantaina, mutta en oikeasti usko, että onnistun. Enköhän minä silloin marraskuun ensimmäisenä tule häntä koipien välissä raportoimaan, että painoa on tismalleen yhtä paljon kuin viimeksikin ellei jopa enemmän... :( 

maanantai 4. lokakuuta 2010

Päivitystä...

Edelleen nutrailen, enkä ole käynyt vaa'alla. Se tuntuu nyt tällä hetkellä hyvältä ratkaisulta ja olen päättänyt, että vaaka pysyy varastossa marraskuuhun saakka. Olen syönyt tähän asti pelkkiä nutreja, mutta tänään ostin kuitua lisäksi ja se on ihan järkyttävän pahaa, sitä on todella vaikea saada alas!. Minun on erittäin vaikea saada syötyä ruokaa josta en pidä. (Jos osallistuisin pelkokertoimeen, minut saisi pudotetua pelistä vain käskemällä syömään lautasellisen kaurapuuroa! :D) En tajua, että kenen idea on ollut mainostaa kuitua herkullisena?! Ihmiset ostaa kuitua, koska -no, itsestään selvästä syystä; ei kukaan ajattele, että nyt tekee mieli jotain hyvää, joten ostanpa kuitua, koska "siitä saa herkullisen välipalan, kun sekoittaa siihen vettä!". Ja jos ajatteleekin, niin ensimmäisen sekoittelun jälkeen kyllä tietää, että ei saa! Se, että kuidusta yritetään saada hyvänmakuista vain pahentaa asiaa. Joskus olen syönyt sellaisia puristeita, jotka maistuu pahvilta ja ei niiden maku ollut minusta mitenkään vastenmielinen. Mutta tuo Bioteekin kuitu, jota ostin, koska se on paljon tehokkaampaa kuin nuo puristeet, on ihan kauhean makuista juuri siksi, että se on yritetty saada maistumaan muulta kuin pahvilta. Rasittavaa; kirjoittaisivat siihen purkkiin vain rehellisesti, että tämä on ihan hemmetin pahaa, mutta tekee hyvää ruoansulatukselle ja siksihän sitä ostetaan, joten älä valita!

Suklaanmakuiset nutri-pirtelöt alkaa ihan tosissaan kyllästyttää, jotain vaihtelua täytyisi keksiä. Täytyy tosiaan kokeilla niitä Naturdietin valmisteita, kun niissä on vähän eri makuja, kuin muissa vastaavissa. Ketoosimittatikkuja tilasin myös, että näen olenko ylipäätään ketoosissa. Olen edelleen miettinyt lääkäriin menoa, mutta toisaalta terve aikuinen saa käyttää Nuttriletteja jopa 16 viikkoa putkeen, joten tuskin tässä mitään hätää on. Ja anorektikot syö vuosikausia yhtä vähän kaloreita ennen kuin kuolevat ja näissähän pitäisi olla kaikki tarpeellinen, vitamiinit ja hivenaineet ja muut. Joskus aiemmin, kun piti aloittaa pidempiaikainen nutraaminen, yritin saada lääkäriaikaa juuri päästäkseni verikokeisiin, enkä saanut, joten pitäisi sitten varmaan keksiä joku muu syykin lääkäriin menolle. 

Olen myös yrittänyt keksiä jotain palkintoa itselleni, jos onnistun pudottamaan painoa, koska muillakin laihdutusbloggaajilla näkyy olevan palkintoja luvassa, mutta en ole keksinyt mitään. Ehkä osin siksi, etten oikeasti pysty uskomaan, että onnistuisin, kun en ole aiemminkaan onnistunut, toisaalta myös siksi, että pienempi paino olisi paras palkinto sinällään. Ajattelin kuitenkin, että jos pääsen alle sataan kiloon ennen joulua, ostan itselleni ihan uuden kauniin paidan. Kuulostaa ehkä vähän kummalliselta, mutta en edes muista, milloin olisin viimeksi ostanut sopivan kokoisen, ihan uuden vaatteen, josta aidosti pidän! Minä aina ajattelen, että on ihan turha ostaa kalliita ja kauniita vaatteita, koska ensinnäkään ei mikään näytä virtahevon päälle puettuna hyvältä ja toisaalta, koska ihan kohta minä laihdun, niin sitten se jää käyttämättä ja ostin sen turhaan...  Niinpä lähes kaikki vaatteeni on ostettu joko alennusmyynneistä tai kirpparilta ja sillä metodilla ei valikoima ole kovin suuri. Minulla on oikeastaan vain kasa mustia housuja, jotka taitaa kaikki näyttää jotakuinkin samalta ja ainoastaan muutama paita, joita vaihtelen. Yhdestäkään en oikeasti tykkää, mutta onpahan jotain päälle puettavaa. Sen lisäksi minulla on ihan älytön varasto liian pieniä vaatteita! Osa on niiltä ajoilta, kun olin itse pienempi, mutta osan olen ostanut siksi, että ne ovat olleet kirpparilla tai alennuksessa halpoja ja olen toivonut joskus mahtuvani niihin. En koskaan maksa vaatteesta, joka ei mahdu paria euroa enempää, mutta siitä huolimatta luulen, että kaapeissani (plus varastossa plus äidin varastossa plus vanhassa huoneessani kotona) on aika älyttömän summan edestä vaatteita! Ja ainakin saman verran olen vuosien varrella vienyt takaisin kirpparille, koska olen kyllästynyt vaatteeseen, johon en ole koskaan mahtunut. Mun unelma on se, että saisin käydä läpi kaikki vaatteeni ja paitsi että mahtuisin niihin kaikkein kauneimpiin, saisin heittää osan pois, koska ne vihdoin olisivat liian isoja! Toivottavasti joskus toteutuu... :) Mutta siis, ensimmäisen tavoitteeni alittamisesta saatu palkinto tulee olemaan ihan uusi, kaunis paita, jota ei ole ostettu alennuksesta tai kirpparilta! :) 

perjantai 1. lokakuuta 2010

Nälkää ja tomaattikeittoa

Nyt on sitten ensimmäinen täysnutrauspäivä meneillään, (taas!) ja nälkä ja ruoanhimo ovat ihan hirmuisia. Silloin edellisenä maanantaina oli paljon helpompaa, tänään ottaa aloitus todella koville ja harmittaa entistä enemmän se viime sunnuntain repsahtaminen. Varmaan painoakin on tullut takaisin, mutta en nyt aio käydä vaa'alla, koska en halua tietää. Tein nyt sen päätöksen, että yritän olla käymättä vaa'alla koko kuukauden. Vein vaa'ankin varmuuden vuoksi varastoon, niin en ainakaan hetken mielijohteesta pilaa suunnitelmaani. Jos sitten marraskuun ensimmäinen päivä saisin raportoida pienemmästä painosta... 

Kävin ostamassa Nutriletin tomaattikeittoa ja vasta kotona aloin katsomaan sitä pakkausta tarkemmin ja tajusin, että niissä oli jostain syystä naudanrasvaa! Yök! Onneksi en ostanut kuin yhden paketin, nyt harmittaisi muuten. No, ehkä se olisi muutenkin ollut pahaa, mutta en tajua kenen typerä ajatus on alunperinkään ollut laittaa tomaattikeittoon naudanrasvaa. Kaipaisin vain jotain vaihtelua noihin suklaapirtelöihin, mutta en pidä mistään muusta mausta. Täytyy varmaan vielä kokeilla Naturdietin ananasta ja päärynää, vaikka ne onkin paljon kalliimpia.