sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Lääkäriaika

No niin, mulla on huomenna se aika lääkärille, enkä vieläkään tiedä, puhunko siitä leikkauksesta vai en. Toisaalta näen sen viimeisenä toivona, toisaalta se pelottaa ihan hirvittävästi! Se on niin lopullista ja se voi olla myös hengenvaarallista! Minua myös huolestuttaa se, että jos pystyn syömään vain desilitran ja siis ehkä 1000 kaloria päivässä, niin enkö sitten jonain päivänä ole alipainoinen, enkä saa tarpeeksi ravintoa? Varsinkin, kun haluaisin taas alkaa harrastamaan edes jotain liikuntaa. Ja miten saan riittävästi vettä; olen tottunut juomaan ainakin 3 litraa päivässä siitä saakka kun olin 13! Miten voi pysyä terveenä, jos voi juoda vain muutaman desilitran päivässä?! Kysymyksiä on miljoona. Oikeastaan kai tarvitsisin jonkun asiantuntijan, jonka kanssa puhua tästä kunnolla. Joka tapauksessa puhun siitä nutrauksesta ja toivottasti minusta otetaan verikokeet, että näkyy, jos on jotain ongelmaa. 

Kävin vihdoin vaa'alla ja vaaka näytti 111 kiloa. Ihan ok, ottaen huomioon, että sen repsahtamisen aikana söin kuin sika ja torstainakin herkuttelin. Tosin sitten perjantaina en syönyt ollenkaan ja lauantaina vasta kolmelta ensimmäisen kerran. Menin nimittäin perjantaina jo joskus iltapäivällä nukkumaan ja heräisin lauantai-iltapäivänä! 24 tunnin pikku unet tuli otettua. Uniongelmat siis jatkuu... :/ 

Mutta, huomenna näen miten käy lääkärissä ja saanko edes puhuttua asiasta mieslääkärille. Jotain muutosta tähän minun elämääni on pakko löytyä jostain... 

4 kommenttia:

  1. Moikka, ei tarvi noin hirveästi miettiä! Vettä pystyisit kyllä juomaan parikin litraa päivässä leikkauksen jälkeenkin, et tosin varmasti ihan heti. Ruokailutkin alkaa sujua, en kyllä tiedä ketään leikattua, joka olisi alipainoinen liian pienten annosten vuoksi. Ja kuolemantapauksiakaan ei Suomessa ole ollut.

    Joten rohkeasti vain juttelemaan. Se prosessi kestää kuitenkin ihan minimissäänkin sen puoli vuotta, joten harkinta-aikaa on vielä runsaasti vaikka polku jo alkaisikin. Mullekin sanottiin, että ihan missä tahansa vaiheessa saa perua päätöksensä, jos siltä alkaa tuntua. Nyt mulla on leikkauksesta kuukausi ja hetkeäkään en ole katunut. Ihan käsittämätön on tämä tunne, ettei tee mieli ruokaa. Ja voi lopettaa syömisen, vaikka lautasella olisi vielä ruokaa jäljellä. Mä en aikuisten oikeasti olisi aiemmassa elämässä ikipäivänä pystynyt syömään niin vähää mitä nyt, ainakaan ilman isoja taisteluja. Nyt taas en vaan pysty syömään isoja annoksia, koska ei vain tee mieli. Tätä tunnetta ei voi sanoin edes kuvailla!

    Mutta tokikin leikkauksessa on myös riskinsä, se kannattaa muistaa aina. Siltikin omalla kohdallani tämä on ainakin toistaiseksi ollut elämäni paras päätös!

    Tsemppiä sinne pohdintoihin, tosin se lääkärireissu taitaa olla jo takana sulla. Miten se meni? Puhuitko leikkauksesta?

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti lääkäri kokemus meni ihan hyvin.

    Niin ja tämän viikon hedelmä on keltainen ja vihreä kiiwi :)...katsotaan osaanko käyttää mun uutta kiiwi veistä.

    VastaaPoista
  3. Kivi: Ehkä tosiaan mietin tätä liikaa. Olen vain aika huolissani, mutta lääkärikään ei pitänyt leikkausta oikein minään, mutta toisaalta en saanut lähetettäkään...
    Kuulostaisi ihan mun unelmalta, jos pystyisi lopettamaan syömisen silloin kun se on järkevää, eikä tarvitsisi edes kokea kauheaa ruoan himoa! Tiedätkö, onko se pysyvästi noin vai muuttuuko joskus? Pitää kyllä tosiaan vielä yrittää saada lähete!

    Absurde: Ihan hyvin meni, tosin ei niin kuin toivoin... Kirjoitinkin jo uuden postauksen aiheesta.

    VastaaPoista
  4. Moikka,
    mä en yhtään tiedä onko tämä olotila pysyvä. Mutta nyt niin kauan kun se on tälläinen, nautin täysillä! Ja toivon tämän olon pysyvän lopun ikää!

    VastaaPoista