maanantai 31. tammikuuta 2011

Kaupaton helmikuu

Huomenna alkaa jo helmikuu ja uudenvuoden lupaukseni ei yllättäin suju tänäkään vuonna kovin hyvin... Mulla olisi nyt ajatuksena viettää kaupaton helmikuu, niin etten kävisi kertaakaan helmikuun aikana kaupassa. Pakastin ja kaapit on varustettu terveellisellä ruoalla ja kaikkea välttämätöntä pitäisi olla kotona ja jos jotain on ihan pakko saada, niin pyydän äidin tai kämppiksen hakemaan. Kirjoitin ennenkin tästä ongelmastani, että tunnen kuin olisin unohtanut jotain tärkeää, jos käyn kaupassa enkä osta ruokaa. Tai vaikka kävisin vain kaupungilla, enkä edes sellaisissa kaupoissa, jotka myyvät ruokaa, tuntuu niin vieraalta ja myös väärältä vain lähteä kotiin ostamatta ruokaa. Viimeiset neljä vuotta olen asunut vain kahdessa asunnossa ja molemmissa Siwa on sellaisessa paikassa, että joudun kävelemään sen ohi aina kotiin tullessani ja ne kerrat, kun en ole siellä käynyt, ovat todella harvassa! Senkin vuoden aikana, kun onnistuneesti laihdutin, kävin silti melkein joka päivä kotimatkalla Siwassa, vaikka olisin sitten ostanut vain yhden hedelmän. Jos kävelen ohi, niin tuntuu kuin aivoni yrittäisivät saada minut kääntymään takaisin, tuntuu jotenkin samalta, kun ihan tajunnan laidalla on jokin tärkeä asia, jonka on unohtanut, mutta josta ei vain ihan saa kiinni. 

Vietin koko lapsuuteni ja nuoruuteni maaseudulla kaukana kaupoista ja meiltä ei niin vain lähetty ostoksille, jos teki jotain mieli, joten ehkä tämä on perua siitä. Pitää hamstrata ruokaa kotiin, silloin kun on tilaisuus. Tätä oletusta tukee sekin, että asuessani maassa, jossa kaupat oli auki 24 tuntia, minulla ei ollut tätä samaa tunnetta, koska tiesin, että se ruoka on vain lyhyen kävelymatkan päässä, jos sitä jostain syystä "tarvitsen". Vaikka nykyään nukun yöt ja tiedän, ettei enää tule sitä koko yön kestävää ruoanhimoa, siltikään en pääse siitä tunteesta, että jotain pitäisi olla varastossa. Joten ratkaisuna kaupaton helmikuu. :) Maaliskuussa yritän käydä ostoksilla ostamatta mitään ruokaa ja jos oikein edistyn, niin ehkä joskus pystyn ostamaan jonkun herkun kotiin ja pysymään erossa siitä! :) 

Sain taas motivaatiota laihdutukseen, kun törmäsin eräässä tilaisuudessa kummitätiini ja hän kailotti kovaan ääneen, että joko olen etsinyt miehen itselleni. En tiedä onko hänellä jokin salainen nautinto nöyryyttää minua vai onko hänellä jokin näköongelma, joka estää häntä näkemästä 100+ painoani, mutta hän tekee sen aina minut nähdessäni. Äänekkäästi! Jos jokin hyvä puoli ylipainossa on, niin se, että minulta ei muut ihmiset koskaan kysy mitään tuollaista, koska vastaus näkyy jo ulospäin, mutta kummitätini tekee ikävän poikkeuksen. Enkä keksi edes mitään nasevaa vastausta, yritän vain vajota maan alla, kun melkein pystyn kuulemaan mitä ihmiset ympärillä ajattelee. Tiedän, ettei minun pitäisi välittää mitä minusta ajatellaan, mutta välitän ihan liikaakin. Ennen en koskaan ajatellut niin, olin mitä olin ja vaikka varmasti enemmistön mielestä olin vähintäänkin ärsyttävä, en välittänyt. Ylipaino toi mukanaan huolen ja häpeän siitä, mitä ihmiset minusta ajattelee. Se on raivostuttavaa ja typerää ja olen yrittänyt päästä siitä eroon, mutta en oikein tiedä miten. Ehkä muutun takaisin entisekseni, jos onnistun laihtumaan. Siinä taas yksi syy lisää laihtua. 

Ajattelin, että jos nyt onnistun olemaan koko helmikuun ilman kauppaa ja sitä myöten myös ilman herkkuja, kävisin vaa'alla maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Toiveena olisi, että olisin silloin päässyt joulua edeltävään tilaan takaisin tai että ei ainakaan kauheasti olisi enää joulukiloja jäljellä. Mutta nyt helmikuun yritän ihan tosissani laihtua. :) 

6 kommenttia:

  1. Sun itsetunto kuulostaa tosi kolhiintuneelta! Ootko ajatellut, että yrittäisit hyväksyä itsesi myös sellaisena, kuin olet? Hyväksynnän myötä on helpompi haluta itselleen hyviä asioita, kuten terveellisiä elämäntapoja ja laihtumista.

    Kannattaa myös käydä vaa'alla useammin. Kyllä sen alkujärkytyksen kestää. Tutkittua on, että itsensä säännöllisesti punnitsevat ihmiset onnistuvat paremmin laihdutuksessa. Voi olla, että jos lykkäät punnitusta noin pitkään, ajattelet helposti, että "No ei tämä yksi päivä nyt vielä... Kyllä sitä on vielä kuukausi aikaa".

    P.S. Toivottavasti olet lukenut tätä blogia: http://www.moretolove.fi/

    VastaaPoista
  2. Mun ongelma on se, etten pysty huijaamaan itseäni, olen niin tietoinen kaikista vioistani. Ja läskejä en haluakaan hyväksyä, niistä haluan vain eroon.

    Mulla vaaka tavallaan toimii mun laihdutusta vastaan, koska vaikka olisinkin laihtunut, en kuitenkaan ole tyytyväinen ja jos en ole, niin silloin helposti luovutan. Siksi vähän pelkäänkin käydä vaa'alla. Ehkä silti pitäisi vain yrittää tottua siihenkin...

    Olen joskus katsonut tuota blogia. :)

    VastaaPoista
  3. Heips JB,

    Katoitko yle:n inhimillisen tekijän? Siinä oli pari ihmistä kertomasta omista kokemuksista laihdutusleikkauksesta ja ns. tav laihdutuksesta. Pidän siitä ohjelmasta yleensäkin, mutta tässä jaksossa oli hyviä asioita. Totta on etten kaikesta ollut samaa mieltä, mutta hyviä näkökulmia. Siinäkin puhuttiin juuri puolison löytämisestä...itse taas ärsyttää se että ns.laihdutetaan jonkun muun takia (nimimerkillä on kyllä tullut tehtyä itsekin tuota).

    Mulla on tuo vaaka kanssa piilossa ja sille astun vasta helmikuun lopulla, ehkä. Tämä tammikuu on ollut yhtä mässäilyä, mutta toisaalta se oli ehkä tarpeen, vaikka kipeen vatsan siitä sai. Nyt koitan taas kerran opetella oikeaa rytmiä. Olen aloittanut/jatkanut joogan, keskityn nyt siinä saamaan hengitystä oikeaksi ja rentoutumaan.

    Itse pidän myös tuosta moretolove blogista. Heidän esimerkistään sainkin myös omaan elämään voimaa ja ideaa kehittää sosiaalista elämääni.Jossa riittääkin työ sarkaa.

    Tällä viikolla ruokatestissä on perinteiset tölkki kasvishernekeitot. Sekä musta riisinuudeli(ei mitään ihmeellistä, mutta kun se oli mustaa :)...okei harmaata kun keiton jälkeen). Hampunsiemenetkin on uusia tuttavuuksia.

    Voisin myös itse koittaa tuota kauppa juttua, niin että kävisin kerran viikossa. Tsemppiä ja auringonpaistetta...toivon jo kevään tulevan :).

    VastaaPoista
  4. Moi Absurde! Katsoin joo osittain. Kovin tutun kuuloisia asioita ja joitain vähän vieraampiakin. Tulee mieleen, että meidän läskien aivot tuntuu toimivan niin samoilla radoilla, että ehkä sieltä löytyisi jokin selitys joidenkin taipumukseen lihoa.

    En tarkoittanut, että sinällään laihduttaisin jonkun muun takia, vaan sitä, että haluaisin laihtua säästyäkseni noilta tilanteilta. Minä en voi koskaan seurustella tai tehdä yleensäkään mitään, mihin sisältyisi riisuutuminen miehen nähden(tai siis siinä tilanteessa ei mies voisi tehdä mitään, 'if you know what I mean'... Okei, huono vitsi :D), ei minulla ole mitään sellaisia kuvitelmia. Itse asiassa nyt netin ihmeellisen maailman ja keskustelupalstojen avustuksella tiedän, etten olisi koskaan voinut seurustella, vaikka en olisi lihonutkaan; miesten vaatimukset naisten suhteen on niin suuret, etten yksinkertaisesti olisi koskaan pystynyt olemaan tarpeeksi hyvä. Ja edelleen -kiitos netin keskustelupalstojen- suurin osa miehistä on ajatusmaailmaltaan ja luonteeltaan sellaisia, etten edes haluaisi seurustella! Tarkoitan vain sitä, että tuon miesasian kysyminen on niin perinjuurin nöyryyttävää, koska vaikka mulle ei yksinjääminen mikään valtavan suuri juttu olekaan, niin muiden silmissä olen se vanhapiika, joka ei kelpaa kenellekään. Vihaan sitä, että kaikkein intiimimmätkin asiani ovat kaikkien arvattavissa. En kelpaisi laihanakaan, mutta silloin ihmiset voisivat ajatella, että ehkä olen vain niin nirso tai että siihen on joku muu syy. Saisin enemmän yksityisyyttä ja näkymättömyyttä.

    Minä taas olen päätynyt luovuttamaan sosiaalistumisen suhteen, ei se vain johda mun kohdalla minnekään, minä en vain ole sellainen ihminen. Inhoan yksinäisyyttäni, mutta ehkä on tullut aika yrittää tottua siihen ja löytää elämästä muita ilon aiheita. Mutta jooga minuakin kiinnostaisi, taidan vain olla liian paksu niihin asentoihin. :D

    Söin muuten tänään kurpitsansiemeniä, ne on aika mielenkiintoisen makuisia, kannattaa kokeilla.

    Tänään oli valoisaa vielä viiden jälkeenkin ja minusta se oli kamalaa! En pidä keväästä, ahdistun lisääntyvästä valosta. Mutta kiva sun kannalta, että vaihteeksi on kevätkin, kyllä se minun rakastama syksykin sieltä sitten tulee. :) Tsemppiä sullekin! :)

    VastaaPoista
  5. Mäkin suosittelisin sulle sitä vaakaa vähän useammin. Sun Itsetunto kaipaa "pohjaa" sun täytyy itse työstää sitä osaa itsesäsi, sulla on varmasti hyviäkin puolia. Lihavuus on vain yksi osa älä jää jumiin siihen. Se on vaihe ja varmasti vielä onnistut laihtumiseesi suhteen. Jolloin on tärkeä tiedostaa kuka olet, kun et ole esim. enään "lihava". Mutta sillävälin kun työstät laihtumistasi työstä myös itsetuntoasi please! VAIN sinä voit vahvistaa sen ja luoda itsestäsi sen kuvan minkä haluat maailman näkevän/saavan susta. Jos olet liian tietoinen lihavuuden negatiivisista puolista, älä enää keskity siihen vain tee itsellesi palveluksen: yritä joka päivä keksiä itsestäsi yhden positiivisen asian. Vastaa kysymyksiin: Kuka minä olen, millainen olen. Varmasti löydät paljon positiivisia adjecktiiveja ja kirjoita ne ylös paperille or whatever. Kirjastossa pitäisi olla myös kirjoja aiheesta. Come on girl, let the real you enjoy the life, this life now :) Ja Tsemppiä!

    P.S. kokeile mun uusinta "kokeilua" ja kommentoi ihmeessä mitä mieltä oot?

    http://somaalina.blogspot.com/2011/02/laihdu-200g-vuorokaudessa.html

    VastaaPoista
  6. Moi! Minäkin olen ajatellut, että alkaisin maaliskuussa punnitsemaan itseni edes viikoittain tai vaikka useamminkin. Mutta teen sen vasta, kun joulukilot on varmasti kadonneet, muu on liian masentavaa.
    Mulla ei rehellisesti sanoen ole aavistustakaan, kuka minä olen. Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut vain läski, en mitään muuta. Yritin kerran kirjoittaa paperille hyviä puoliani, istuin siinä varmaan tunnin ja keksin kaksi! :D Sen jälkeen ajattelin, että olkoon. :)
    Pitää tosiaan kokeilla tuota sun menetelmää. Juon kyllä muutenkin todella paljon vettä, mutta pitää kokeilla tuota. :)

    VastaaPoista