tiistai 18. tammikuuta 2011

Negatiivista pohdintaa

Heippa taas! Ajattelin tulla taas kirjoittamaan, kun olen melkein koko päivän ajatellut suhtautumistani lihavuuteeni. Näin päivällä suunnilleen itseni kokoisen tytön, joka oli pukeutunut lyhyeen minifarkkuhameeseen ja tiukkaan avokaulaiseen paitaan, jonka läpi pystyi laskemaan läskimakkarat. Osa minusta ajatteli, että hienoa, että joku uskaltaa pukeutua niin kuin haluaa läskeistä huolimatta. Mutta paljon isompi osa minusta piti hänen pukeutumistaan todella sopimattomana! Minuun on niin syvälle iskostunut se ajatus, että jos on läski, eikä pysty laihduttamaan, niin pitäisi edes älytä hävetä sitä ja pukeutumisellaan osoittaa häpeävänsä. Minä olen käyttänyt läskisurupukua jo kymmenen vuotta, kaikki vaatteeni ovat tummia ja muodottomia ja väljiä ja kauniit kirkkaat vaatteet jätän suosiolla kauppaan. Toisaalta en usko, että pukeutuisin kovin huomiota herättävästi vaikka olisin 50 kiloinen, mutta ostaisin ehkä hieman kauniimpia vaatteita. Jotenkin tuo tyttö kuitenkin sai minut miettimään sitä, että olenko minä vain niin heikko?! Varmasti hänkin on painonsa takia saanut kuulla paljon haukkumista ja vinoilua, mutta hän ei ole antanut sen vaikuttaa itseensä ja pukeutumiseensa. Minä olen ihan aina yrittänyt peitellä itseäni, koska jo silloin, kun olin normaalipainoinen, minua haukuttiin jatkuvasti isosta takapuolestani ja tummista hiuksistani ja silmistäni. Olen aina kuullut kritiikkiä ulkonäöstäni, joten minusta on aina tavallaan tuntunut siltä, kuin minun pitäisi koko ajan yrittää olemuksellani ja vaatetuksellani näyttää ihmisille, että kyllä minä tajuan hävetä ja olen pahoillani, että olen ruma. Minulle on aina ollut hirveän tärkeää, että ihmiset tietää, että minä tiedän olevani ruma ja yritän osoittaa sen olemalla mahdollisimman huomiota herättämätön kaikin mahdollisin tavoin. En koskaan esimerkiksi meikkaa tai laita hiuksiani muuten kuin ponnarille tai pukeudu kauniisti. Minusta tuntuu, että rumuuteni on jotain, jota minun pitää koko ajan pyytää anteeksi eleilläni ja käytökselläni ja valinnoillani ja alitajuisesti kai toivon, että se palkitaan sillä, ettei minua haukuta. Ajattelen, että jos osoitan, että tiedän jo, niin ihmiset ei koe tarvetta sanoa sitä minulle. Mutta tiedän, että kaikki lihavat naiset eivät ajattele samalla tavalla. Näin pari vuotta sitten lentokentällä tytön, joka varmasti oli lihavampikin kuin minä, mutta hän oli todella laittautunut; kauniit vaatteet, kaunis meikki, kaunis kampaus ja minusta hän oli upea lihavuudestaan huolimatta. Kuitenkin olisin ihan halunnut mennä kysymään, että mistä hän saa itsevarmuutensa näyttää siltä! Tai miltä hänestä tuntuu, kun ihmiset huomauttelevat hänen läskeistään tai juopot huutelevat perään. Jotkut naiset pystyvät pitämään päänsä pystyssä ja se jättää minut ihaillen heidän rohkeuttaan miettimään mikä on normaalia käytöstä ja reagointia ja mikä on jo liikaa. Asuintaloni alakerrassa asuu kämppiksinä pari nuorta miestä ja kesäisin heillä on usein kavereita takapihalla grillaamassa. Minun strategiani on kiertää pari sataa metriä toista kautta poistuessani asunnostani noin huhtikuusta syyskuuhun. Pitäisikö minun vain sitkeästi kulkea heidän takapihansa ohi ja käyttäytyä kuin en kuulisikaan heidän huuteluaan ja vittuiluaan vai tekisikö jokainen (lihava) ihminen saman kuin minä ja näkisi hiukan ekstravaivaa välttyäkseen siltä? En tiedä, mikä olisi normaalin ihmisen ratkaisu... Luen paljon muiden ihmisten painonhallintaa käsitteleviä blogeja ja usein tuntuu, että tiedän niin tarkkaan niin monet muidenkin kuvailemat ajatukset ja tunteet, mutta minusta myös tuntuu, että minun reaktioni noihin ajatuksiin ja tunteisiin on erilainen, kuin muilla lihavilla. En oikein osaa sanoa miksi. Minusta myös tuntuu, että häpeän lihavuuttani paljon enemmän kuin keskiverto lihavat ja se on aika ristiriidassa siihen nähden, etten henkilökohtaisesti pidä lihavuutta kovinkaan rumana tai vastenmielisenä, muissa ihmisissä siis. Minusta on aina ollut outoa, että miehet (poikkeuksena tietysti lihavista pitävät) valitsee mieluummin vaikka kuinka ruman laihan naisen kuin vähänkään ylipainoisen kauniskasvoisen naisen. Minä en ymmärrä miten joku voi nähdä lihavuuden niin oleellisena asiana muiden ulkonäössä. Minun huomioni kiinnittyy huomattavasti enemmän esimerkiksi ihoon ja silmiin ja hiuksiin ja vartalon mittasuhteisiin, kuin painoindeksiin tai läskiin. Ehkä se sitten vain on jokin minun henkilökohtainen mieltymykseni. Enkä itsekään haluaisi olla suoranaisesti laiha, jos voisin näyttää ihan miltä vain. Minusta esimerkiksi Kate Moss on kaunis nainen, mutta en ikimaailmassa haluaisi olla yhtä laiha kuin hän. Monessa muussakin blogissa on tuotu esille Amerikan huippumalli haussa –sarjan viime kauden voittanut Whitney ja minustakin hänellä on upea kroppa, en kokisi tarvetta laihduttaa grammaakaan, jos näyttäisin häneltä. Ehkä minullakin on sitten joku tiedostamaton läskifetissi! :D 

Menipä taas vakavaksi ja kovin negatiiviseksi pohdinnaksi, mutta tältä tuntuu tänään... :) Ehkä se johtuu siitä, että söin kaksi laskiaispullaa ja muffinssin. :( Eikä ne edes maistuneet kovin hyviltä, mutta en vain päässyt niiden ohi kaupassa, kun ajattelin, että ainoastaan tähän aikaan vuodesta saa laskiaispullia! Niitä muffinsseja saa kaikkiin vuodenaikoihin, mutta kun kerran jo ostin ne laskiaispullat... Voi minua... :D Liikkunut en ole, koska ei tuolla ulkona pysy pystyssä edes bussipysäkille saakka, saati sitten oikein lenkillä! Tänä vuonna taitaa kevät tulla aikaisin, mikä on sääli, koska kevät on se vuodenaika josta pidän vähiten. Olisin niin kovasti tykännyt, että talvi olisi jatkunut ainakin maaliskuulle, mutta kaikkea ei voi saada. Pääasia, että jouluna oli lunta! :) 

12 kommenttia:

  1. Joku viisas sanoi kerran, että talvi on vain pukeutumiskysymys. :) Talvi ei ole mikään tekosyy olla lähtemättä lenkille, joten ei muuta kuin oikeanlaiset kamppeet ylle ja lenkille. Sanon tämän omasta kokemuksesta, sillä vielä viime talvena luettelin itselleni noita samoja tekosyitä: pakkasella on liian kylmää, leudolla säällä on liian liukasta. Tänä talvena olen käynyt hölkkäämässä 20 asteen pakkasilla ja toisaalta taas liukkailla nollakeleillä ja olen yhä hengissä. Jos ulkoliikunta ei nappaa niin uiminen tai jotkut jumpat on varmasti yhtä hyviä vaihtoehtoja.

    Tuo "olen ruma ja tiedän sen" -käytös on muuten minullekin tuttua. Varsinkin peruskoulussa pukeuduin väljiin ja rumiin vaatteisiin ja yritin olla mahdollisimman näkymätön (ei muuten mikään helppo juttu silloin noin 175-senttiselle ja about 85-90-kiloiselle ihmisille). Laihtumisen myötä on ollut uskomatonta huomata, miten uskaltaa ensimmäisen kerran elämässään kulkea selkä suorana ja katsoa ihmisiä silmiin.

    Kaikkea hyvää sinulle ja voimia laihtumiseen. Perkeleellisen vaikeaa ja hidasta touhua se on, mutta ei kukaan meidän elämäämme paranna ellemme me itse.

    VastaaPoista
  2. Vittu mitä naapureita, pommi tollasille postiluukusta...

    Tuntui jotenkin todella tutulta tuo teksti. Pakko myöntää, että joskus katselen (liian) pieniin vaatteisiin pukeutuneita lihavia ja mietin, että eikö ne tajua miltä näyttävät. Mutta en kyllä itsekään pukeudu kovin väljiin vaatteisiin, joten sinänsä ajatusmaailmani on vähän vinksallaan.

    Mutta joo, tää sota läskejä vastaan on saavuttamassa niin mielettömät mittasuhteet ettei mitään tolkkua.

    VastaaPoista
  3. Kuulosti niiiiin tutulta. :( Surulliselta ja tutulta. Surullista siis se, miten suhtautuu itseensä.

    Mua on jonkun verran peruskoulussa kiusattu ja mä vielä edelleenkin jollain tasolla ajattelen, että se oli oikeutettua koska mähän oikeasti olin sellainen, mistä mua kiusattiin (lihava ja punastuva).

    Ja mulla on edelleen vaikeuksia katsoa peiliin julkisesti, koska ajattelen muiden ajattelevan siitä, että "luuleeko toi olevansa nätti tai ylipäätään jotakin muuta kuin ruma!?!?". Vaikeaa, kun sitten mulla on myös tarve tarkastella vähän väliä, onko punaisen peittävä meikki kunnossa..!

    Tsemppiä joka tapauksessa laihdutukseen ja kaikkeen muuhunkin! :)

    VastaaPoista
  4. En voi kuin toistaa, että tutulta kuulostaa. Verhoudun edelleen mustaan ja kaapuihin. Itsetunto ei ole sen parempi vaikka pienentynyt olenkin. Jotenkin sitä odottaa, että mokaan tän ja kohta se epävarma yksilö on tässä taas kaapujen sisällä.

    En ole koskaan ollut erityisen kova laittautumaan, koska ei se ole niin kiinnostanut ja aika sekä raha ei anna tilaa mihinkään ihmeelliseen. Harrastan korkeintaan ripsaria ja huulikiiltoa. Meikkausta olen kyllä paljon harjoitellut ja tehnyt, mutta en tunne itseäni minäksi pakkelit naamassa.

    Onneksi nämä pienet sosiaalisen elämän lisäykset on lisännyt itsevarmuutta ja siihen että ei kaikki tuomitse ulkomuodon takia. Hienoa on löytää niitä jotka ymmärtää,että meitä on erilaisia ja erilähtökohdista ja elämäntilanteissa.

    Vinoutuneessa ajatelussani ruokaan ja muihin ihmisiin luottamisessa tarvitsee tehdä vielä paljon työtä ja valmista ei välttämättä tule koskaan. Elämänhallinta on rankkaa puuhaa ja joskus siitä tarvitsee lomaa juuri sen pullan tai muun löysäilyn kera.

    Oppimista on se että huomaa, että ei se pulla maistunutkaan, mutta söi silti. Minä edelleen opettelen sitä miten asiaan ja kierteeseen tulisi suhtautua ja oppia. Itsensä syyttely ei auta. Niin aina on se seuraava päivä jolloin voin koittaa taas...sen pettymyksen ja ahdistuksen (itseään koohtaan) yli ei aina ole helppoa päästä. Ahdistukseen pitää opetella eri elämäntilanteisiin nähden...ja pikku hiljaa opin ettei aina ole se ruoka vastaus.

    Luminen joulu oli ihan mahtava :) ja pidin kovista pakkasista. Mä olen kyl jo ihan menossa kovaa vauhtia kevääseen :)

    Tsemiä ja rentoja hetkiä :)

    VastaaPoista
  5. Olipas tuttuja juttuja........ :| Kaikenlaista sitä on itsekin saanut niskaansa, mutta jotenkin sitä oppii omalla tavallaan myös suodattamaan monta juttuja ja selviytyy siten kaikenmaailman asennevammaisten hoihotteluista...

    Tsemppiä upeasti alkaneeseen painonpudotukseen!!

    VastaaPoista
  6. Moi, luin blogisi ihan kokonaan läpi ja halusin sanoa muutaman kannustavan sanan. Itse olen painanut reilusti yli 100 kiloa, paino tällä hetkellä n.70 kg. Se vaatii jatkuvaa tasapainoilua, ja mulle ei vieläkään ole tullut sitä ilmiötä että voisin syödä herkkuja kohtuudella ja että jo pieni/kohtuullinen määrä toisi tyydytyksen. Taitaa olla loppuelämän prosessi löytää ja pitää tasapaino.

    Sem halusin kuitenkin sanoa että varmasti pystyt saamaan painoa pois ilman laihdutusleikkausta joka vaikuttaa sun loppuelämään... Urakka oikeasti helpottuu kunhan sen saa ensin käyntiin! Itselläni tuntuu että kroppa muuttuu rasvanpolttokoneeksi kun jättää kaikki hiilarit pois, keho menee ketoosiin. Ehdottomasti kehoittaisin kaikkia laihduttajia kokeilemaan; tuo ruokavalio vähentää myös makeanhimoa, sanoisin. Oletko harkinnut esim. kuntopyörän hankkimista kotiin? Itse aloitin sillä urakkani, ja ei ole niin tuskaista kun voi katsoa esim. telkkaria samalla.

    Sanoisin että ainakin omalla kohdalla resepti menestyksekkääseen laihtumiseen on se, että visualisoi mielessään 'ihanneminänsä'; sen joka on hyvinvoiva ja terveellisessä painossa. Itse tuskin olisin pystynyt laihtumaan ellen olisi pitänyt tuota kuvaa mielessäni. Haluanko ennemmin päästä siihen tilaan vai syödä tuon suklaapatukan joka pitää minut kauempana tavoitteesta?

    Joka tapauksessa, hirmuisesti tsemppiä, toivottavasti saat oman projektisi potkaistua kunnolla käyntiin tänä vuonna! T. Sari

    VastaaPoista
  7. Lohdullista, mutta myös todella surullista kuulla, että muillakin on ihan samoja ajatuksia ja tunteita. Ei ole helppoa olla lihava... :(

    Quantina: Minä kyllä tykkään talvesta, mutta mulla on ihan hirveän huono tasapaino, joten en kesälläkään pysy kunnolla pystyssä, että ei tuo tällä kertaa ollut ihan kokonaan tekosyykään. :D Mutta keksin kyllä melkein mitä vain välttyäkseni liikkumasta, vaikka tiedän, miten tärkeää se olisi. Minä vain olen niin kauhean mukavuudenhaluinen!
    Mun on myös pakko myöntää, että on aika tuhoontuomittu yritys pyrkiä olemaan huomaamaton, kun painaa 115 kiloa! :D
    Kiitos kannustuksesta; itsestä se tosiaan on kiinni, mutta niin vaikeaa... Mutta jospa se tästä... :)

    Kristiina: Olen joskus miettinyt, että onkohan se liian pieniin kokoihin pukeutuminen vähän toiveajattelua, että en minä niin iso ole, kun mahdun näin pieneen kokoon. Vaikka sitten saumat olisi ratkeamaisillaan. Mutta ei se kyllä hyvältä näytä...

    Sade: Mustakin se ilkeily tuntui silloin aikanaan vain joltain minkä ansaitsin, koska tottahan se tosiaan oli, että perseeni oli liian iso.
    Ja tuo peilijuttu on mullakin ihan sama, aina yleisessä vessassa varon visusti katsomasta peiliin, ettei vain kukaan näe minun katsovan itseäni! Olisi kiinnostavaa tietää, että ajattelisikohan laihat ihmiset oikeasti siitä ylipäätään mitään, jos näkisivät minun katsovan itseäni peilistä!

    Absurde: Sulla on onnistunut niin mielettömän hyvin tuo laihdutus, että toivottavasti onnistut sisäistämään uuden kroppasi. Samaa minäkin pelkään, että vaikka joskus onnistuisinkin, niin silti tunnen aina itseni lihavaksi, ihan vanhasta tottumuksesta.
    Ei minuakaan oikeasti meikkaaminen niin kiinnostakaan, mutta suurin syy on se, että ajattelen, ettei se mun ulkonäköni siitä parane, ei minusta kovin hääppöisen näköistä saa... :D
    Outoa, että ruoan takia niin monilla ihmisillä on niin monia ongelmia, syöminen vaikuttaa niin suuresti koko elämään. Ja sitten vielä kaiken huipuksi moni meistä käyttää ruokaa ratkaisuna ongelmiin! Mulla on sama juttu, että pitäisi löytää joku muu keino, kuin ruoka. Mutta se ei taida olla ihan yksinkertainen juttu. :/

    VastaaPoista
  8. Wee2be: Kyllä minäkin ajattelen, että todella paksun nahan olen loppujen lopuksi kehittänyt. Taannoin yksi työkaveri oli todella loukkaantunut ja itki jotain minun korvissani ihan pientä loukkausta, jonka joku oli sanonut ja teki mieli kertoa millaisia asioita minulle on sanottu. Toisaalta se on tietysti hyväkin, mutta toisaalta surullista. Mutta mikä ei tapa, vahvistaa! Tsemppiä sullekin! :)

    Sari: Kiva aina kuulla, että joku on onnistunut, se antaa toivoa minullekin. Onnea pudotuksesta, mulle 70kg olisi jo sellainen paino, että olisin enemmän kuin tyytyväinen!
    Minäkin olen edelleen toiveikas, että pystyisin tähän ilman leikkausta, mutta olen yrittänyt niin kauan ja edelleen olen tälläinen möhkäle. :/ Mutta todennäköisyys on sen puolella, etten edes pääse leikkaukseen, joten voi olla, että minä olen vain tuomittu olemaan läski lopun elämääni.
    Mulla kanssa lähtee nutreilla ja ketoosilla todella hyvin painoa, mutta kun itsekuri ei riitä. Vähähiilarista en ole kokeillut, harkinnut olen kyllä.
    Tuota, kehtaankohan edes vastata tuohon kuntopyöräasiaan... Minä halusin kuntopyörän monen vuoden ajan ja sitten lopulta äitini oli joltain kirppikseltä löytänyt pyörän ja ostanut sen minulle ja... ...olen kokeillut sitä kerran. Se keräsi pölyä nurkassa vuosia ja lopulta luovutin ja vein sen varastoon.
    Mulla myös tuo visualisointi on yksi, millä yritän motivoida itseäni, mutta toisaalta se toimii minua vastaankin, kun sitten taas ajattelen, että miten pahasti ihoni jää roikkumaan, jos laihdun. Kun tiedän, etten kuitenkaan koskaan näytä hyvältä, niin se syö tehokkaasti motivaatiota. Vaikka tiedänkin, että vaatteet päällä olisin paremman näköinen ja jaksaisin paremmin ja muuta. Minäkin kysyn aina tuota suklaapatukka-asiaa itseltäni, mutta kun vastaus on aina, että haluan sen suklaan... :D Ajattelen aina, että aloitan huomenna ja sitten taas, että huomenna ja kohta on taas kulunut vuosi. :/ Mutta kuitenkin edelleen toivon, että vihdoin tänä vuonna onnistuisin, tavalla tai toisella.
    Kiitos sinullekin kannustuksesta! :)

    VastaaPoista
  9. Se on hienoa, että lihavatkin uskaltavat pukeutua rohkeammin, eikä vain telttoihin, mutta mielestäni siinäkin pitäisi joku raja olla.
    Itse meinaan toisaalta kanssa ihailen kun lihavat uskaltavat ylpeästi kantaa makkaroitaan, mutta toisaalta taas tunnenmyötä häpeää! :/

    VastaaPoista
  10. Nnetta: Musta juuri nuo kaksi esimerkki jotka kerroin oli ehkä ne ääripäät. Se nainen lentokentällä osasi pukeutua upeasti läskeistä huolimatta, mutta se minihame yhdistettynä liian pieneen paitaan oli kammottava näky. Täytyy tosin myöntää, ettei ne minun väljät ja tummatkaan vaatteet varmasti kovin hyvältä näytä...

    VastaaPoista
  11. Mä olen lihava (pahimmillaan bmi 47, nyttemmin toki jo huomattavasti alhaisempi). Silti mä meikkaan, pukeudun kauniisti ja kannan itseni edes suurin piirtein kauniisti (varmaan niin kauniisti kuin lihava voi itsensä kantaa). Ja mä olen aikuisiälläni tasan kerran kuullut huuteluita, sekin mustalaisilta (anteeksi rasistinen ilmaisuni, tässä yhteydessä se lienee sallittua). Tuolloinkin nostin nokan pystyyn ja jatkoin ylpeänä matkaani.

    Vaikka mä en ole ylpeä kropastani, mä olen ylpeä siitä mitä olen muuten. Olen arvostetussa työssä, hyvin koulutettu, minulla on ihana perhe ja elän normaalia elämää, ihan kuin hoikempi kanssaihminen. Ja tätä kaikkea kannan olemuksessani mukana....muutakin siis on olemuksessani kuin se lihavuus. Ja veikkaan, että juurikin se ylpeys kaikesta tästä muusta omaisuudestani, auttaa siinä ettei minulle huudella kadulla. Vaan mä saan sen kunnioituksen muilta ihmisiltä, jonka mielestäni myös ansaitsen.
    Jos mulle joku alkaisi huudella, mä pitäisin tätä huutelijaa todella säälittävänä tyyppinä. Ja joko saattaisin huomauttaa jotain yhtä "kaunista" takaisin tai vaihtoehtoisesti vain nauraa ivallisesti ja jatkaa matkaani nokka pystyssä. Enemmän se huutelu kertoo huutelijoista kuin minusta.

    Eli nokka pystyyn, ole ylpeä siitä mitä olet. Vaikka sinulla on ylipainoa, sinulla on myös paljon muuta. Kanna se muu ylpeydellä ja näytä että pystyt sen muun avulla nousemaan toisten yläpuolelle. Silloin sinäkin saat sen kohtelun minkä ansaitset :)

    VastaaPoista
  12. Minä myös olen epäillyt, että tavallaan teen osin itsestäni kohteen vittuilulle, koska minusta kai näkyy niin selvästi, että häpeän itseäni. Mutta se vittuilu lisää häpeää ja häpeä lisää vittuilua ja kierre on valmis.

    Siitä asti, kun lihoin, olen tuntenut olevani vain läski. En mitään muuta, eikä millään muulla ole minun silmissäni -ja ajattelen, ettei myöskään muiden silmissä- mitään väliä. Minä en ole kovin erityinen ihminen muutenkaan, en ole hyvä missään, enkä suosittu ihmisenä tai mitään sellaista, joten on aika vaikea löytää niitä ylpeydenaiheita. Pitäisi varmaan vaan ossta sulkea korvansa, mutta joskus se on niin vaikeaa.

    Musta on hienoa kuulla, että joku ylipainoinen kokee toisin, jatka vain samaan malliin! :)

    VastaaPoista