maanantai 14. helmikuuta 2011

Edelleen läski

Nähdessäni viikonloppuna sukulaisia, pieni sukulaistyttö kysyi minulta myötätuntoisesti, että onko kamalaa olla ruma nainen. Hänen äitinsä yritti kauhuissaan vaientaa hänet, mutta ei hänen kysymyksensä minua loukannut, onhan minulla peili ja tiedän, miltä näytän. Jäin kuitenkin miettimään, että onko kamalaa olla ruma nainen. Haluaisin olla laiha, mutta en siksi, että olisin paremman näköinen, vaan siksi, että olisin huomaamattomampi. Mutta haluaisinko olla kaunis? Tietenkään en tiedä millaista se olisi, mutta luulen, että en haluaisi. Haluaisin olla tavallisen näköinen tai jopa nätti, mutta en haluaisi olla kaunis. Kauneus määrittelee ihmistä liikaa ja kauniit ihmiset saavat paljon huomiota, mistä minä en pitäisi. Eikä minusta rumuus niin kamalaa ole. Ainakin ihmiset tietää, etten ole saanut mitään reittä pitkin, enkä ilmaiseksi. Eikä kukaan ole kateellinen, eikä miehet juokse perässäni vain sen yhden asian perässä. Ja koska en ole rikaskaan, ei ole riskiä, että kukaan käyttäisi minua hyväkseen. Varsinkin miehet tuntuvat ajattelevan, että naisesta on ihan hirveää olla ruma, koska rumasta naisesta eivät miehet ole kiinnostuneita. Tietysti joskus, kun olen ollut ihastunut, olen surrut rumuuttani, mutta yleisesti ottaen en pidä miesten kiinnostuksen puutetta millään tavoin negatiivisena asiana. Ehkä se johtuu osittain siitäkin, etten pidä huomiosta, mutta en voi kuvitella, että kukaan nainen mitenkään kovasti nauttisi ihan satunnaisten miesten huomiosta, varsinkaan, kun suomalaisten miesten käytöstavat ovat mitä ovat. Rumuus myös saa minut tuntemaan oloni turvallisemmaksi. Ei ole riskiä, että minut raiskattaisiin eikä kukaan sekopää ihastu minuun ja aiheuta hankaluuksia. Vertasin joskus myös kokemuksia yksin matkustamisesta nätin blondin kanssa ja niissä oli todella suuria eroja. Hän oli kokenut olonsa todella turvattomaksi ja joutunut hankaluuksiinkin, minä olen ollut yksin yöllä Keski-Euroopan isoilla rautatieasemilla ja metroasemilla ja liikkunut kaduillakin ja paitsi saanut olla ihan rauhassa, myös tuntenut oloni täysin turvalliseksi. Joten ei, ei minusta niin kamalaa ole olla ruma nainen. 

Olen myös miettinyt, että kun jokaisella naisella on kompleksi jostain ulkonäön piirteestä, niin mikähän se minulla olisi, jos se ei enää olisi läskit. Silloin aiemmin huomioni oli niin kiinnittynyt isoon persukseeni, etten silloinkaan ehtinyt eritellä lukuisia muita vikojani. Löysin netistä ohjelman, joka määrittelee, miten kaunis ihminen on ladattavan valokuvan perusteella. Se siis tarkastelee kasvojen mittasuhteita ja symmetriaa. Sain tulokseksi 7,4, eikä tuloksissa ollut mitään yllättävää, paitsi se, että ohjelman mukaan korvani ovat aivan liian pitkät! Täytyy myöntää, etten ole koskaan tullut kiinnittäneeksi huomiota korvieni pituuteen. Ehkä tässä on asia, josta voisin yrittää kehittää jonkinlaisen vaihtoehtoisen kompleksin ja murehtia vähemmän lihavuuttani. :D

On myös mielenkiintoista, miten eri tavoilla ihmiset suhtautuvat lihavuuteen. Toiset eivät ole huomaavinaan, toiset taas tuntevat tarvetta sanoa jotain. Miehet tietysti haluavat mahdollisimman ilkein sanoin kertoa, että he eivät tykkää läskeistä naisista, mutta naisilta kuulee kaikenlaista kommenttia. Taannoin kotona käydessäni äitini ystävä kävi tuomassa jotain äidilleni ja hänellä oli mukanaan suunnilleen ikäiseni tyttärensä, jota en ollut aiemmin tavannut. Jostain syystä nainen koki tarpeelliseksi kertoa minulle, että hänen tyttärensä oli joskus ollut ylipainoinen hänkin. Tytär näytti todella nololta, mutta en minä pahastunut, joskaan en oikein tiedä, mitä siihen olisi pitänyt sanoa tai miten reagoida. Kerran eräs toinen äitini ystävä sanoi minulle, että onneksi olet fiksu, niin ei sinun tarvitsekaan olla kaunis. Siihenkään en oikein osannut sanoa mitään. Ei heistä kumpikaan sanonut noita asioita mitenkään ilkeästi, eivätkä varmasti tarkoittaneet pahaa, mutta tavallaanhan niihin sisältyi oletus, että minusta on ihan kauheaa olla lihava. Niin kuin kyllä onkin, mutta eivät he sitä tiedä. :) 

Joskus taas en tiedä, onko kommentit tarkoitettu vinoiluksi vai olenko vain liian herkkänahkainen. Joskus menneisyydessä opiskelin espanjaa ja opettaja kysyi useaan otteeseen luokalta, kun puhuttiin esimerkiksi siitä, mitä on sopivaa sanoa ja mitä ei, että miksi te kutsutte oikein lihavaa ihmistä tai miten te puhutte hänelle. Opiskelijoiden joukossa oli myös miehiä ja he tietenkin vitsailivat aiheesta ja nauroivat ja minä yritin tekeytyä mahdollisimman huomaamattomaksi. Pelkäsin kuollakseni, että opettaja kysyisi jotain minulta, koska en vapaaehtoisesti osallistunut keskusteluun. Sen vuoden aikana, kun espanjaa luin, hän kysyi samaa asiaa ainakin kymmenen kertaa. Olin ainoa lihava ihminen koko porukassa ja väkisinkin mietin, että eikö hän huomannut, miten epämukavalta nuo keskustelut minusta tuntuivat vai oliko se tahallista.

Joskus minulla oli myös työkaveri, joka ihan jokaisella kahvitauolla ystävällisesti jakoi laihdutusvinkkejä. Hän ei puhunut suoraan minulle, mutta kun hän itse painoi korkeintaan 45 kiloa ja minä taas olin ainoa lihava, oletan, että ainakin pieni vihje niihin sisältyi. Hän jopa soitteli tauoilla ystävilleen ja kysyi heiltä laihdutusvinkkejä ja söi pelkkää ananasta, koska vaikka hän ei ollut ylipainoinen, oli hänen rasvaprosenttinsa kuulemma liian korkea. Ehkä hänkään ei ajatellut minua noin tehdessään, mutta… Törmäsin häneen muutama vuosi tuon jälkeen ja hän oli lihonut ainakin 30 kiloa. Jouduin puremaan kieltäni, etten kysynyt, olisiko hänellä uusia laihdutusvinkkejä… Näiden ihmisten kanssa joudun miettimään, että onko tosiaan mahdollista, ettei joku kiinnitä huomiota ylipainooni vai onko heidän kommenttinsa tahallisia.

Nuoruudenaikainen kaverini, joka oli ylipainoinen, kertoi joskus, että hän oli ollut kaveriporukassa syömässä Hesellä ja yhdellä hänen kaverillaan oli noin 5-vuotias pikkusiskonsa mukanaan. Kaveri oli aloittanut heti ovesta sisään astuttaessa kertomalla 5-vuotiaalle, että X ei sitten voi syödä hampurilaisia tai ranskalaisia, koska X on lihava. Kaverini kuitenkin tilasi ihan normaalin annoksen, kuten muutkin, joten kaveri totesi lapselle, että X ei sitten saa syödä jälkiruokaa ja X:n on huomenna liikuttava erityisen paljon, koska X syö nyt noin paljon, vaikka on lihava. Kommentit olivat jatkuneet koko ruokailun ajan, suureen ääneen lapselle kerrottuna ja kaverini kertoi halunneensa vain lähteä kotiin itkemään. Vaikka jokainen tietää, ettei näitä kiloja juoksemalla ole hankittu, on syömisestä kommentointi äärimmäisen noloa. Ja mikä muu tuollaisten kommenttien taustalla voi olla, kuin halu loukata tai paheksunta läskin ruokailutapoja kohtaan?!  

Tunnen myös naisen, joka jokainen kerta tavatessamme sanoo, että ’katso kuinka paljon minä olen laihtunut!’. En ole koskaan huomannut hänessä mitään eroa, mutta kai hän sitten on, kun niin sanoo. Tai sitten hän uskoo, että jos uskon hänen laihtuneen, hän näyttää laihemmalta. Voi olla tottakin; ehkä jos hän joskus unohtaisi sanoa sen, niin heti huomaisin, että onpas hän lihava! :) 

Sama juttu on sen suhteen, miten ihmiset puhuvat omasta ylipainostaan. Minusta olisi kauheaa joutua edes mainitsemaan sitä, jotkut taas kokevat tarpeelliseksi selitellä sitä isoilla luilla ja aineenvaihduntahäiriöillä. Toiseet taas puhuvat asiasta reippaasta ihan sellaisenaan. Ehkä se liittyy siihen, miten hyvin on ylipainonsa hyväksynyt ja miten siihen itse suhtautuu. Tai miten keskustelukumppani siihen suhtautuu. 

Ja otsikon mukaisesti; minä olen edelleen läski. Viikonloppuna söin liikaa, mutta tänään ei onneksi tee edes mieli mitään. Mutta onhan tässä vielä aikaa Siwan sulkemiseen... :) 

6 kommenttia:

  1. Voi ei! Välillä ihmiset töksäyttelevät turhan ilkeästi. Osa ei varmasti edes tajua loukaavansa toista..

    VastaaPoista
  2. Varmaan satunnaiset kommentit onkin ihan vaan ajattelemattomuutta, mutta sitten kun ne kommentit vain jatkuu, on pakko miettiä, että yrittääkö sanoja vihjata jotain. Mutta ehkä myös joskus luen rivien välistä enemmän kuin siellä oikeasti sanotaankaan. Mutta joka tapauksessa samalla kehittää paksumman nahan ja sehän on vain hyvä. :)

    VastaaPoista
  3. Kamalia kommentteja ihmisiltä. :(

    Tosin pienten lasten kommenteista ei aina tiedä, mihin ne liittyy. Olen ite pienenä kuulemma sanonut tädilleni että "sä oot kiva mutta tosi ruma!". En siis ite muista tätä. Se liittyi tätini rintakehän "kohoumaan" jonka riisitauti oli aiheuttanut... Lapsen mielestä siis joku ihan vaan erilainen tai erinäköinen voi olla paremman sanan puutteessa rumaa.

    VastaaPoista
  4. Lasten kommentit on vilpittömiä ja tuo sukulaistyttönikin tuntui olevan ihan aidosti pahoillaan rumuudestani. :) Ei se minua loukannut, joskin en koskaan oikein tiedä, miten pitäisi vastata. Muistan silti itsekin sanoneeni asioita, joita en oikein edes ymmärtänyt, mutta joita olin kuullut muilta, joten ehkä hänen vanhempansa tai joku muu oli joskus sanonut jotain. Tai ehkä hän vain oli todella kiinnostunut tietämään, että millaista se on. :)

    VastaaPoista
  5. Tuli mieleen siitä minkälaisia heittoja ihmiset sanomat kanssa ihmisilleen...Itse ainakin joskus huomannut sen että minulla on kumma tarve ilmaista vikani tai tyhmyyteni ja niin kai ajattelen estäväni muuiden puuttuvan siihen kun ilmotan sen julkisesti. Heitän siis huumoria asiasta joka minua 'vaivaa'. Totuus on ettei monikaan olisi välttämättä edes huomannut tai sanonut mitään jos en olisi painottanut asiaa.

    Lapset on lapsia, mutta eihän ne aina ole enkeleitä...niiden sanat voi yhtälailla satuttaa, mutta vertailussa aikuiseen sen kuitenkin voi laittaa kategoriaan ymmärtämättömyys ns. 'kohteliaisuus'säännöistä. Lapselle on minusta helpompi kommentoida kuin aikuiselle esimerkiksi sen voi heittää huumoriksi tai olla itse kuin lapsi.Oman kokemuksen mukaan lapsen maailmaan asettuminen vaatii taitoa ettei ammu yli liikaa, koska ei ne lapset tyhmiä ole. Lapset nimenomaan sanoo 'totuuksia' asioita jotta saavat huomiota ja haluavat selvittää heitä askaruttavan asian. Suurin osa niistä kun huomaa että jos on pahoittanut toisen mielen tulevat kyllä vastaan. Lapsen persoonalla on kyllä iso vaikutus ym. muilla sosiaalisen ympäristötekijöillä. Itse olen lapsena ollut oikea 'kakara'...jota on voinut nauraa tai itkeä kun tekee kaikkea mitä ei saa. Minuun ei ainakaan voinut yhdistää sanaa kiltti.

    Oma naamani on minusta ok omasta mielestä. Ei klassista kauneutta, mutta tavista ehkä liian isolla nenällä. Jos tuo kevät tuolta oikein tulee tarvitsee alkaa syödä noitä porkkanoita, jotta ei pala heti kun aurinko alkaa paahtaa kesällä.

    Teemalta tuli hyvä dokkari dieteeteistä. Ei mitään uutta, mutta olihan se ihan kiva kattella. Tuli mieleen noista porkkanoista, joita tarttee ilmeisesti soseuttaa ja syödä tuoreena että saan kaikki hyödyt. Se saksalainen ohjelma mikä tulee vissiin suomitv:ltä jossa käydään läpi ruokaa ja varallisuutta perheen keskellä on myös ollut ihan mielenkiintoinen.

    no mutta nyt pitää taas mennä. :)

    VastaaPoista
  6. Moi Absurde! Mulla on ihan samaa taipumusta luetella kaikki vikani ääneen, ettei kukaan vain kuvittelisi, etten tiedä tai ettei kukaan haukkuisi minua. Olen yrittänyt päästä siitä tavasta eroon, mutta ei se aina onnistu.

    Ei minua tuon lapsen kommentti loukannut, koska ei hän halunnut loukata, vaan ihan vilpittömästi kysyi. Aikuisen kommentteihin sisältyy aina jossain määrin halu loukata, joten ne toisinaan satuttavat.

    Minä en ole rehellisesti sanottuna koskaan itse ollut sitä mieltä, että olisin hirveän ruma(paitsi nyt lihavana, koska mulla kilot näkyy naamasta), mutta minua on aina haukuttu rumuudesta, joten vaikka omasta mielestäni olen suunnilleen tavallisen näköinen, niin muut kai on eri mieltä. Tai kai minä omasta mielestäni olen tavallisen näköinen siksi, että olen tottunut omaan ulkonäkööni.

    Mullakin on aina tapana katsella kaikki laihdutusohjelmat, kumma kyllä en silti laihdu... :D

    VastaaPoista