tiistai 8. helmikuuta 2011

Taustaa ja unelmia

Ei nyt oikein taas suju tämä laihdutus. Eikä kaupattomuuskaan. Ne Naturdietin pirtelöt, joita olen halunnut kokeilla, mutta en ole, koska ne ovat niin paljon kalliimpia, olivat tarjouksessa, joten piti vain hakea niitä, mutta ostin sitten muutakin. Ja ehdin käydä jo toisenkin kerran kaupassa… No, yritän loppukuun vältellä kauppoja…
Ne Naturdietit oli muuten ihan hyviä, ei läheskään yhtä pahoja kuin pelkäsin. Ja ne tuoksuivat ihanilta! Maku ei kyllä vastannut tuoksua, mutta on hyvä tuoksukin jo jotain!

Minulta kysyttiin edellisen postauksen kommentissa hieman lisää taustatietoa elämästäni. Olen tarkoituksella jättänyt kertomatta näitä asioita ihan vain siksi, etten halua tulla tunnistetuksi, mikäli joku tuttu sattuu tänne eksymään. Minulla ei ole tapana puhua kenenkään kanssa näistä painoasioista tai mistään henkilökohtaisesta ylipäätään ja täällä olen kertonut asioita, joita en halua yhdistettävän oikeaan itseeni. Mutta jotain ylimalkaista voin kertoa… Minulla on akateeminen tutkinto ja työkseni olen tehnyt mitä on eteen sattunut, pätkiä vähän siellä sun täällä. Haluaisin löytää jotain vähän vakituisempaa tai ehkä mahdollisesti alkaa tekemään väitöskirjaa. En päässyt opiskelemaan unelma-alaani, joten valitsin aika lailla satunnaisesti pääaineeni edes ajattelematta sen kummemmin työllisyystilannetta tai tulevaisuutta, se kaikki tuntui silloin niin kaukaiselta. Alani on ihan ok, mutta en ole sitä kautta päässyt tekemään työtä, jota oikeasti haluaisin tehdä. Ehkä vielä joskus kuitenkin. 

Minulta kysyttiin myös unelmistani ja mitä haluan elämässä… Haluaisinko naimisiin ja lapsia, jos mikä tahansa olisi mahdollista? Tämä kysymys ei ole mitenkään yksinkertainen minulle… No, naimisiin en missään tapauksessa, siinä ei ole mitään monimutkaista. Minua sellainen avioliitto-omakotitalo-asunto-ja autolaina-1,5 lasta-loma turistirysään kerran vuodessa – elämä ei ole koskaan houkuttanut, pikemminkin se kuulostaa vankilalta. Mutta lapsia haluaisin. Tai tarkemmin sanottuna en lapsia, vaan tytön, tai oikeastaan kaksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että niin paljon kuin haluaisinkin tyttären, se ei järjellä ajateltuna ole hyvä ajatus. Minun geenini eivät ole sellaiset, että niitä olisi syytä jatkaa, pelkään, että siirtäisin paino-ongelmani ja sosiaaliset ongelmani lapseen. Ja mahdollisesti muutkin ”luonnevikani”. Pelkään, etten osaisi kasvattaa lasta niin, että hän olisi sekä hyvä ihminen että onnellinen ihminen. En tiedä osaisinko olla hyvä äiti, enkä tiedä osaisinko kasvattaa lapsen oikein, eikä tämä ole sellainen asia, jossa voisi ottaa riskin vain siksi, että haluan. Ja sittenkin, jos vaikka jonkin ihmeen avustuksella onnistuisinkin edes kohtuullisesti, joku hullu saattaisi tappaa tai raiskata lapseni tai teljetä hänet jonnekin kellariin, tai tehdä jonkin muu niistä kauheista asioita, mitä ihmisille päivittäin tapahtuu.  
Ongelmana on tietysti myös se, miten saisin lapsen käytännössä. Adoptiomahdollisuudet sinkulle ovat melko heikot ja se kestäisi vuosia. Spermapankki taas on karmiva vaihtoehto. Ensinnäkin minusta olisi outoa sanoa lapselle, että niin juu sun ”isi” on luovuttaja numero #4462#... Sitä paitsi se spermahan saattaisi olla vaikka minkälaisen ihmisen luovuttamaa! Yksi vaihtoehto olisi tietysti pyytää ’pikku lahjoitusta’ joltain mieheltä, mutta en tunne ketään, kenet voisin edes kuvitella siihen rooliin ja aika harva mies siihen varmaan suostuisikaan. Joten minulla on lukemattomia järkeviä hyviä syitä olla hankkimatta lasta ja vain yksi huono syy hankkia; se että haluaisin. Enkä edes minä voi pettää itseäni niin paljoa, ettenkö tietäisi mikä on oikea valinta.  

Mitä tulee parisuhteeseen, niin se on minulle niin epärealistinen ja kaukainen asia, etten oikein osaa sanoa siitä mitään. Minun päässäni elää jonkinlainen lapsellinen mielikuva Hollywood tuotetusta miehestä, siis sellaisesta, joka on periaatteessa nainen miehen kropassa ajatuksineen ja naisen tunne-elämällä varustettuna ja sellainen minulle toki kelpaisi ilomielin. :) Joskaan minä en kelpaisi hänelle. Mutta oikea mies ja varsinkin suomalainen mies? Ei kuulosta kovin houkuttelevalta… Miehissä on piirteitä, joita inhoan, kuten esimerkiksi sovinismi ja itserakkaus ja seksikeskeisyys ja uskottomuus ja se, että miehet ottavat kenet tahansa mieluummin kuin ovat yksin. Miesten maailma on niin kauhean raadollinen ja kylmä ja epäaito, enkä haluaisi sellaista omaan elämääni. Tämä asia on minulle hankala hahmottaa, koska en edes voisi seurustella, mutta sanotaan nyt näin, että jos jossain on miehiä, jotka kykenevät aitoon kumppanuuteen ja ystävyyteen naisen kanssa, joiden elämä ei pyöri p****n ympärillä ja joiden tunne-elämä ei vastaa ameeban tunne-elämää ja jos minä olisin parempi ihminen, niin sitten olisin halunnut parisuhteen. Mutta ne ns. tavalliset miehet… Minusta siinä kohdassa on minun onneni, etteivät nekään ole minusta kiinnostuneita. Ei minulle ole koskaan ollut mikään suuri juttu, että jäin yksin, on hyvinkin mahdollista, että olisin päätynyt vanhaksipiiaksi joka tapauksessa. Minulla on sukulaisina useita tyytyväisiä vanhojapiikoja ja myös useita onnettomia vaimoja, joten minä en ole koskaan nähnyt yksinjäämistä minään traagisena vaihtoehtona. 

Ja muista unelmista… Yksi suurimmista haaveistani on muuttaa pois Suomesta, ainakin osaksi aikaa. Asuinkin joskus jonkin aikaa ulkomailla, mutta koska olen ainoa lapsi, se oli raskasta aikaa perheelleni, enkä voi vain lähteä ja jättää heitä, en ainakaan toistaiseksi. Jos minulla joskus on niin paljon rahaa, että voin käydä kotona säännöllisesti ulkomailtakin ja sellainen työpaikka, jossa on jonkin verran joustoa työajoissa, niin sitten se on mahdollista, mutta toistaiseksi joudun pysymään Suomessa. Paitsi lyhyeksi ajaksi aion lähteä jonnekin, heti kun/jos saan sopivan tilaisuuden. Suunnittelen aina lähteväni kesäksi, mutta kun en koskaan onnistu yhtään laihtumaan, jätän sen tekemättä. Silloin kun asuin muualla, olin suunnitellut, että ehtisin laihtumaan ennen muuttoa, mutta niin ei tietenkään käynyt. Jos en olisi jo tehnyt kaikkia käytännönjärjestelyjä, olisin varmaan peruuttanut koko jutun. Mutta onneksi kuitenkin lähdin, koska se oli parasta aikaa elämässäni. Kuitenkin joku pieni ääni pääni sisällä sanoi koko ajan, että miten paljon parempaa se olisikaan, jos olisin laiha… 

Ja yksi suurimmista unelmistani, tietenkin, on laihtua. Tiedän, ettei minusta koskaan tule hoikkaa, mutta haluaisin laihtua edes sen verran, etten olisi niin lihava, että se kiinnittää huomiota. Jos nyt ensin pääsisin edes alle sataan kiloon, sitä en ole kokenut vuosiin. Jo se olisi hyvä alku ja paljon parempi kuin nykyinen tilanne. Ja tietysti toivoisin, että voisin saada edes pari kaveria, mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan. Realistisimpina unelmina voisi olla toinen koira, mukavampi työpaikka, mahdollisuus matkustella, oma asunto, jokin mukava harrastus, johon kehtaisin mennä ja haluaisin myös kovasti oppia soittamaan viulua. Tosin olen suunnilleen epämusikaalisin ihminen maailmassa, joten ehkä ei… :D Ellen sitten löydä äänieristettyä asuntoa harjoitteluani varten.

Koska 75:een kiloon on matkaa niin paljon, olen ajatellut, että pitäisi varmaan jakaa laihdutustani pienempiin tavoitteisiin. Ennen edellisjoulun syöpöttelykatastrofiani painoni pysyi noin 102-106 kilossa, joten ensimmäisenä tavoitteena voisi olla alle 105. Tosin käyn vaa’alla vasta maaliskuun alussa, joten katsotaan silloin monenko kilon pudotus siihen tarvitaan. Siihen asti yritän edelleen parhaani ja katsotaan mihin se riittää… :)

5 kommenttia:

  1. Taas muutama huomio, älä toki ota itseesi.

    1. Olet hyvin negatiivinen ihminen. Suhtautumisesi miehiin on, että kaikki miehet ovat seksin perässä meneviä pettäjiä, mikä ei pidä sen enempää paikkaansa kuin että kaikki naiset ovat komentelevia pirttihirmuja.

    Toki tällaisia ihmisiä löytyy, mutta teet suuren virheen yleistämällä. Juuri niissä tavallisissa miehissä on todella mukavia, reiluja, ymmärtäväisiä, auttavaisia fiksuja miehiä, jotka kohtelevat naista hyvin, eivätkä vaadi mahdottomia. Olen heitä elämäni aikana tavannut monia ja olen naimisissa yhden kanssa, siksi tiedän. Älä petä itseäsi ajattelemalla, että kaikki miehet on niin hirveitä, ettet siksi parisuhteeseen halua. Syynä on ennemminkin jonkinnäköiset tunnelukot ja itsetunto-ongelmat, joita sinulla selvästi on.Ilman ammattiapua et niistä varmaankaan tule pääsemään.

    2. Negatiivisuus jatkuu suhtautumisessa lapsen hankintaan. Kun kaikki negatiiviset ominaisuutesi siirtyvät lapseen ja et osaa lasta kasvattaa ja hui, lapsi kuitenkin raiskataan tai murhataan tai hänelle käy jotain muuta kamalaa.

    Herää kuvitelmistasi! Toki olet oikeassa siinä, että lapsen hankinta ilman miestä on haastavaa, mutta muu on ihan roskaa. Aivan tavalliset pulliaiset joilla on asiat niin jä näin hankkivat lapsia ja ihan normaaleja ihmisiä näistä lapsista tulee. Ei se vaadi mitään superihmistä että saa mukulan kasvatettua, ihan normaalijärkinen ihminen riittää hyvin.

    Toiseksi, et voi alkaa pelkäämään sitä että lapsi pahoinpidellään tms. koska se on hyvin epätodennäköistä. Ongelmat ja vaikeidet ovat osa elämää, ei niitä voi alkaa liiaksi pelkäämään. Näistä tapauksista kuulee uutisissa, mutta todennäköisyys että juuri sinun lapsellesi tapahtuu jotain pahaa on erittäin epätodennäköistä. Eikä silloinkaan voi sanoa, etteikö lapsen hankinta olisi kannattanut, kaikki voi kääntyä hyväksi vaikeuksien jälkeenkin.

    3. Toteuta itseäsi ja haaveitasi jo nyt, vaikka olet ylipainoinen! Älä odota sitä, että laihdut tai haaveet jäävät toteutumatta.

    4. Postaus noista sosiaalisista ongelmista olisi kiinnostava. Miten ne ovat vaikuttaneet elämääsi ja etenkin työelämään. Onko hankalaa olla töissä, jos ei ole niin sosiaalinen kun sitä usein vaaditaan tänä päivänä tms.

    VastaaPoista
  2. Moi! En ota itseeni. :) Enkä minä nyt niin negatiivinen ole. Tiedän, että varmasti ihan mukaviakin miehiä on. Mutta kuten sanottu, koska en voisikaan seurustella, niin nuo asiat on minulle niin epäoleellisia.

    Tuosta lapsiasiasta olen kuitenkin vahvasti eri mieltä. Oletko sattunut vilkaisemaan viime aikoina tilastoja esimerkiksi siitä, kuinka monella ihmisella on mielenterveysongelmia, kuinka moni tekee itsemurhan, kuinka moni nuori ihminen on syrjäytynyt? Joka päivä lehdissä on uutisia raiskauksista ja murhista ja vaikka mistä kamalasta. Pedofiileja on prosentti miehistä, nuoret miehet tappaa tyttöystäviään tai tyttöjä, joista ovat kiinnostuneet, kouluihin tuodaan aseita. Ei se, että lapselle tapahtuisi jotain pahaa ole todellakaan niin epätodennäköistä, eivätkä nuo ihmiset vaikuta itsekään kovin onnellisilta ja normaaleilta.
    Ja, minä olen hyvin paljon äitini kaltainen. Joskin äitini on hyvä ihmisten kanssa ja hänellä on paljon ystäviä, mutta silti olen perinyt hänen luonteestaan hyvin paljon. Aivan kuten lapseni perisi hyvin paljon minun luonteestani. Ihmisellä ei ole oikeutta saada lapsia, vaan lapsella on oikeus saada hyvä lapsuus ja hyvä, onnellinen elämä. Minä en usko, että pystyisin sitä tarjoamaan.

    Sosiaalisilla ongelmilla tarkoitin oikeastaan vain sitä, etten osaa jutella ihmisten kanssa, eikä minulla ole ystäviä. Minä tulen ihan hyvin toimeen työkaverien kanssa, kyllä minä nyt sen verran osaan esittää normaalia. :)

    VastaaPoista
  3. No kyllähän sulla sitten on sosiaalisia taitoja, jos tulet työkavereiden kanssa toimeen, vaatiihan sekin juttelutaitoja.

    Itse en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että ei hankita lapsia "koska maailma on niin paha". Me asutaan kuitenkin hyvinvointivaltiossa, joka on yksi maailman turvallisimmista maista. Toki lapselle voi tulla ongelmia, mutta ei se ole syy olla lapsia hankkimatta. Vaikka mulle joskus jotain pahaa kävisikin, niin en toivo, että mun äiti olisi päättänyt ettei lapsia koskaan hanki. Eikä ne ongelmat välttämättä ole edes vanhempien vika.

    Ja kyllä esim. murhatuksi tulemisen todennäköisyys tai kidnappaamisen todennäköisyys on silti ihan häviävän pieni. Vähän kuulostaa vainoharhaiselta liikaa pelätä tuollaisia asioita.

    VastaaPoista
  4. Niin ja kiintoisaa olisi myös se, että toivotko itse ettei äitisi olisi sinua koskaan hankkinut, vaikka sinulla onkin ongelmia?

    Kyllä se elämän lahja on kuitenkin niin suuri, että harva siitä lupuisi vaikka ongelmia olisikin.

    VastaaPoista
  5. Enemmänkin pelkään sitä, että MINÄ pilaisin sen lapsen elämän, en niitä murhia ja raiskauksia. Minä pelkään, ettei lapsi olisi koskaan onnellinen tai että hän olisi kuin minä tai että hän olisi paha ihminen. Maailmassa on kuitenkin enemmän pahoja ihmisiä, kuin hyviä ihmisiä. Ja aivan liikaa ihmisiä jo nyt. Ja kyllä, toivon, etten olisi koskaan syntynyt.

    Töissä voi onneksi puhua työasioista, joihin voi turvautua, jos ei keksi mitään muuta sanottavaa. Niin kuin en yleensä keksikään. :/

    VastaaPoista