lauantai 5. helmikuuta 2011

Tylsyydestä ja itsetunnosta

Lauantai vasta aluillaan ja minulla on jo nyt niin käsittämättömän tylsää! Viikonlopuksi ei ole mitään tekemistä ja jo eilen yritin piristää itseäni käymällä apteekissa! Siis oikeasti; apteekissa! :D Ajatuksenani oli saada aikaa kulumaan kävelemällä apteekkiin ja takaisin, mutta ulkona oli niin liukasta, että olisin kaatunut ensimmäisen kerran jo heti astuttuani rappukäytävästä ulos, ellen olisi vielä pitänyt kiinni ovesta. Ja roskiksille päästyäni olin jo kontannut pari metriä ennen kuin pääsin taas pystyyn. Jalkojani laahaten sipsuttelin kuin geisha bussipysäkille asti ja siinä kohden luovutin, kun sopiva bussi osui juuri kohdalle. Ja juuri kun astuin bussiin, joku tyttö juoksi ohi! Ihan uskomatonta; minä etenin ehkä puoli metriä minuutissa välillä villisti käsilläni huitoen pysyäkseni pystyssä ja joku juoksi samalla tiellä! Jos jossain asiassa läskeistä on hyötyä, niin tässä; ainakin minulla on pehmustetta niitä lukuisia kertoja varten kun kaadun! Eikä tarvitse edes olla liukasta! Minä kompastelen kuoppiin ja omiin jalkoihini, liukastun lätäköihin ja puunjuuriin, jopa ihan sileällä asfaltilla saatan kaatua, koska nilkkojeni nivelsiteet on niin löysät, että nilkkani taittuvat kaksinkerroin. Muistan kouluaikoina eläneeni joka keväisen kuuden viikon maastojuoksukoululiikunnan kipulääkkeiden avustuksella ja nilkuttaen. Ja miksi se onkin niin noloa kaatua?! Joskus tuntuu, että vaikka kuinka pahasti olisi sattunut, niin ensimmäiseksi tarkastan, että näkikö kukaan. Minun tuurillani aina käy niin, että vaikka hetki sitten ketään ei ollut näköetäisyydellä, niin maatessani mahallani kuralammikossa kassini sisältö ympärilleni levinneenä joka suunnasta lähestyy kävelijöitä ja pyöräilijöitä ja koiranulkoiluttajia; kerran jopa turistibussi oli pysähtyneenä vierelleni (liikennevaloissa) ja bussin ikkunoista 50 minikokoista japanilaista tuijotti minua suu auki. 

Mutta siis, se tylsyys… Minulle yksi suurimmista syistä, miksi syön liikaa, on juuri se, että minulla on tylsää ja kaipaan jotain ajankulua. Vaikka syömällä vain pahennan asioita, koska mitä enemmän lihon, sitä varmemmin olen jumissa yksin kotona. Tällä hetkellä minun ei edes tee mieli ruokaa, mutta tiedän, että jos hakisin jotain hyvää, iltapäivä kuluisi mukavasti kirjaa lukien ja syöden. Yritän kuitenkin taistella vastaan, koska jos teen sen, niin myöhemmin kaduttaa.

Olen tarkoituksella välttänyt puhumasta itsetunnosta tässä blogissa, koska se usein tulkitaan säälin kerjäämiseksi tai kehujen kalasteluksi, mutta ehkä mun huono itsetuntoni näkyy rivien välistä niin hyvin, että yritykseni välttää aihetta on turha. Itsetunto on yksi niistä aiheista, joista ei vain voi luontevasti puhua ilman, että se tuntuisi muista epämiellyttävältä. Minusta kai ajatellaan, että minulla on huono itsetunto, mutta en oikeastaan itse ole samaa mieltä. Minä en ole koskaan erityisemmin pitänyt itsestäni, mutta en ole koskaan pitänyt sitä huonona itsetuntona, vaan realismina. Tuo termi ”huono itsetunto” tulee ehkä enemmänkin siitä, että minulle toisinaan huomautetaan siitä. Mikä tekee minut vain entistä varautuneemmaksi, koska yritän olla näyttämättä sitä. Joskus minusta tuntuu, että nykyään ei vain yksinkertaisesti ole sallittua olla pitämättä itsestään, kaikkien pitäisi ”rakastaa itseään”, vaikka minusta kyllä suurella osalla muistakin ihmisistä olisi syytä nähdä itsensä edes hiukan realistisemmin. En tiedä, onko minut kasvatettu jotenkin poikkeuksellisesti, mutta minusta itsensä kehuminen tai esimerkiksi se, että kertoo tarinoita siitä, miten joku toinen kehui, on täysin sopimatonta käytöstä! Jotkut ihmiset jaksavat loputtomiin kertoa omista hyvistä puolistaan ja mitä kaikkea hienoa heistä on muut sanoneet ja minussa nuo tarinat herättää hyvin nopeasti vastenmielisyyden kyseistä henkilöä kohtaan. Entinen työkaverini kertoi Los Angelesin lomansa jälkeen olevansa niin kaunis, että kun hän astui sisään yökerhoon, kaikki paikalla olleet mallit tulivat kateellisiksi hänen kauneudestaan ja poistuivat paikalta raahaten poikaystävänsäkin mukanaan. Minä en voi edes käsittää, että joku voi julkisesti sanoa jotain tuollaista, saati sitten uskoa siihen, enkä koskaan haluaisi itse olla tuollainen!

Minä en ole varma, miten paljon itsetuntoni on sidoksissa lihavuuteeni, vaikka se ehkä siltä kuulostaakin, koska en kuitenkaan pidä itseäni pinnallisena ihmisenä. Tuntuu, että enemmänkin reagoin muiden suhtautumiseen. Olen aina ollut hyvä tulkitsemaan ihmisten ilmeitä ja eleitä, ehkä siksi, että olen niin syrjäänvetäytyvä ja aina varuillani ja useimmiten huomaan, jos joku tuntee vastenmielisyyttä lihavia ihmisiä kohtaan. Inhoan läskejäni huomattavasti vähemmän yksin ollessani, muiden seurassa kiinnitän niihin paljon enemmän huomiota. Ehkä enemmän olen häpeissäni siitäkin, etten pysty laihduttamaan, etten ole tarpeeksi vahva muuttaakseni itseäni.

Minusta tuntuu, että enemmänkin itsetuntoni on sidoksissa yksinäisyyteeni. Joskus nuorempana en ollut yksinäinen, vaikka minulla ei koskaan ollut paljoa kavereita, niin muutama kuitenkin. Silloinkin yllätyin aina, kun minut kutsuttiin mukaan jonnekin tai kun joku halusi tulla kylään tai kun joku vain tuli juttelemaankin. Olin tietysti ilahtunut siitä, mutta en ymmärtänyt miksi. Minun teki usein mieli kysyä heiltä, mutta olin jo silloin oppinut, ettei epävarmuuttaan tai huonoa itsetuntoa ole sopivaa näyttää. Silloin kuitenkin olin vain oma itseni sen enempää asiaa miettimättä. Mutta sitten kun lukio loppui ja kaikki muuttivat pois kotipaikkakunnalta, kaveruudet muuttuivat ensin harvoiksi tapaamisiksi, kun olimme samaan aikaan kotipaikkakunnalla, sitten vielä harvemmiksi puheluiksi ja lopulta aina vain lyhyemmiksi ja harvinaisemmiksi sähköpostiviesteiksi. Vanhat kaverini löysivät itselleen uuden kaveripiirin, mutta minä en onnistunut saamaan uusia kavereita. Joskus silloin nuorempana kai ihmisiin tutustui ihan automaattisesti, en minä koskaan mitenkään tarkoituksella yrittänyt saada kavereita, mutta sitten myöhemmin se ei enää onnistunutkaan, vaikka toisinaan yritinkin ihan aktiivisesti. En tiedä, miten paljon se liittyy lihomiseeni. Se oli suurin muutos vanhan minun ja uuden minun välillä, mutta lihomiseni myös muutti luonnettani, minusta tuli arka ja varovainen, sanalla sanoen tylsä. Toisaalta myös oletan, ettei kukaan halua tutustua minuun, koska olen niin lihava. Luulen, että olen vuosien varrella muuttunut melko omituiseksi. Minun on vaikea jutella luontevasti ihmisten kanssa, koska minun on vaikea keksiä sanottavaa, enkä enää tiedä, mistä ihmiset puhuu keskenään. Puhun aina neutraaleista ja pinnallisista asioista, en keksi mitään muuta puhuttavaa ja se vaikeuttaa kaverien löytämistä entisestään.

Minulle sanotaan toisinaan, että pitäisi kehittää itsetuntoa ja etsiä itsestäni hyviä puolia. Joskus lukiossa muistan yrittäneeni, mutta kun en tunnin pohtimisenkaan jälkeen keksinyt kuin kaksi, ajattelin, että parempi vai antaa olla! :D Tiedostan senkin, että en missään nimessä haluaisi olla yksi niistä ihmisistä, jotka luulevat itsestään liikoja! Toivoisin, ettei heikko itsetuntoni näkyisi ulospäin, koska en halua, että ihmisillä sen takia on epämukava olo seurassani, mutta en missään nimessä halua pitää itseäni parempana kuin olenkaan! En tiedä muuttuisinko sellaiseksi, jos onnistuisin kehittämään itsetuntoani, mutta koen sen mahdollisuuden paljon pahempana vaihtoehtona kuin heikon itsetunnon. Halusin ottaa tämän asian esille, koska haluan kirjoittaa tänne blogiin ihan täysin rehellisesti, mutta usein sensuroin monta kirjoitusta ihan siksi, etten halua kuulostaa siltä, kuin kerjäisin kohteliaisuuksia tai sääliä tai tehdä kenenkään oloa epämukavaksi. Nytkin mietin, että pitäisikö vain poistaa kokonaan tämä osio itsetunnosta, ehkä minulta tämän myötä katoaa kaikki lukijat, mutta jos tämä nyt on vähän kuin selitys kaikille vahingossa tekstiin jäävistä huonoon itsetuntoon viittaavista sanomisista, jotka yleensä yritän poistaa ennen kuin julkaisen tekstin. Ja tavallaan tämä kai liittyy laihdutukseen, koska monella ylipainoisella on ongelmia itsetunnon kanssa.

Mutta ensi kerralla toivottavasti vähän positiivisempaa tekstiä kun tämä itsetuntoasia on saatu alta pois. Ja toivottavasti minulla jossain vaiheessa olisi myös jotain positiivista sanomista laihdutukseen liittyen! :) 

5 kommenttia:

  1. Pidin tekstistäsi tosi paljon. Pisti minut ajattelemaan, kuten monesti sinun tekstisi laittavat. Tuot esille hyviä pointteja.

    Itsetunto/varmuus on yksi asia mikä minua 'vaivaa'. Minulle se on yhä enemmän sitä, että mitä olen uskaltanut tehdä, kuten esim. viime kesänä uskallauduin uimahalliin tai kävin kesän musiikkijuhlissa. yksinäni kylläkin...mikä oli tavallaan kivaa, mutta jotain jäin kaipaamaan...ehkä juuri niitä kavereita.

    Itse myös huomasin lihotessani linnouttuvani neljän seinän sisälle ja takaisin palaaminen sosiaalisempaan minään ei ole ollut helppoa, eikä varmaan tule vielä vähän aikaan olemaan.

    Kunpa pääsisin eroon tästä ulkonäkö keskeisyydestä ajatusmaailmassani(muodin keskellä ja trendien sekamelskassa se vaan ei ole aina helppoa).

    Hehhe..toistan koko ajan ei ole helppoa lausahdusta...mitäköhän sekin taas meinaa :)

    Koitetaan kestää itsejämme, ollaan me sitten minkälaisia tahansa. :)

    VastaaPoista
  2. Minun mielestäni myös oikein ajatuksia herättävä postaus..

    Minulle tuli mieleen tästä eräs ihan toinen asia, nimittäin petolliset puolisot.

    Eräs ystäväni(mies) on melko uskoton, ainakin ollut aiemmin, puolisolleen(toinen ystäväni). Sen lisäksi, että hän on uskoton, hän on aivan varma, että puolisokin on uskoto(ja sen tiedän, että näin ei ole).

    Ihminen, joka kykenee uskottomuuteen, uskoo että kaikki muutkin kykenevät (ja ovat yhtä halukkaita itsekin) siihen.

    Ja voisin vaikka vannoa, että kaikki eivät petä. Minä lukeudun niihin.

    Noh, miten tämä liittyy sitten itsetuntoon...
    Minulle tuli mieleen, että entä jos sittenkin on niin, että sinä vain luulet kaikkien ajattelevan itsestäsi niin kuin itse ajattelet muista säälittävistä läskeistä? Entä jos ihan oikeasti onkin ihmisiä, jotka eivät välitä toisten ulkonäöstä? Entä jos kaikki ei ajattelekaan niin kuin sinä kuvittelet?

    Entä jos sittenkin on niin, että se on se sinun huono itsetunto, se piru siellä toisella olkapäällä joka kuiskii niitä inhottavia asioita korvaasi saaden sinut kuvittelemaan, että olet vain realisti kun olet varma, että muut pitävät sinua rumana, tyhmänä ja ikävystyttävänä ihmisenä?

    Entä jos sittenkin olisit astetta parempi ihminen, kuin olet kuvitellut?

    Entä jos kuitenkin antaisit itsellesi mahdollisuuden :)

    VastaaPoista
  3. Absurde: Mulla on ihan sama tilanne, että en paljoa lähde asunnostani vapaa-ehtoisesti, mieluummin olen turvassa ja tylsistyneenä kotona. Varsinkin kesäisin olisi kaikkia kivoja tapahtumia, mutta en kuitenkaan uskaltaudu menemään minnekään, läskinä ja yksin. Tavallaan kai pelkään sitäkin, että miten paljon se masentaisi, nähdä mitä kaikkea muilla ihmisillä on elämässään.

    En minä tiedä onko se ulkonäkökeskeisyyttäkään, eihän se kuitenkaan ole kuvittelua, että ylipainoisia kohtaan löytyy paljon ennakkoluuloja ja oletuksia ja ihan inhoakin. Pitäisi vain jotenkin oppia olemaan välittämättä! Mutta kun se ei sitten olekaan niin yksinkertaista... :)

    Silmu: En minä ajattele muista ihmisistä läheskään yhtä negatiivisesti kuin itsestäni. En näe lihavuutta mitenkään vastenmielisenä muissa, mutta tiedostan, että muut ajattelevat eri tavalla. Ei ehkä kaikki, mutta suuri osa kuitenkin. Mutta ehkä se tosiaan on huono itsetunto, joka saa minut ajattelemaan niin... Tiedän kyllä, että ihmisillä on parempaakin tekemistä, kuin kytätä minun läskejäni, mutta silti olen todella tietoinen niistä julkisilla paikoilla.

    Ainahan on sekin vaihtoehto, että olenkin huonompi ihminen kuin olen kuvitellut! :) Ehkä minun pitäisi yrittää oppia tuntemaan itseni paremmin, koska tällä hetkellä en oikein tiedä kuka olen... Ehkä sen voisi ottaa osaksi tätä laihdutusprojektia...

    VastaaPoista
  4. Muutama kommentti uudelta lukijalta, mahtava blogi sulla muuten.

    1. Olisi kiva jos esittelisit itsesi. Ikä, koulutus/työpaikka tai mahdollinen työttömyys, hassua lukea blogia kun ei tiedä mitä kirjoittaja "tekee." Unelmapostaus olisi myös kiva, eli mistä olet haaveillut, etenkin kiinnostaa haluaisitko mennä naimisiin ja saada lapsia.

    2. Voisitko laittaa palkin jossa näkyy pituutesi ja paino ja tavoite ja sitten sen avulla voi seurata edistymistäsi.

    3. Dr.Philin mukaan laihduttamisessa ei ole kyse itsekurista, kuten usein virheellisesti luullaan. Kyse on siitä, että siivoaa ympäristönsä eli ei edes osta herkkuja ja rasvaisia ruokia. Jos sulla on suklaata kotona niin 100% sen syöt, harva pystyy vastustamaan kiusausta. Pointti on se, ettei alunperin edes osta kotiin haitallisia aineita eli kauppalista ja pysyt siinä tiukasti.

    4. Mieti itsellesi realistinen tavoitepaino. Sinun kohdallasi edes 75kg ei ole välttämättä realistinen, vaan urakka tuntuu mahdottomalta. Muutenkin 75kg nainen ei edes ole mitenkään lihava, itse olin ainakin hoikka sen painoisena. Realistinen tavoite sinulle olisi noin 85 tai 90kg, joka olisi paljon todennäköisempää saavuttaa. Jo 10kg painon pudotus tekisi ihmeitä ololle, ulkonäölle ja terveydelle. 10% painonpudotuksella on jos terveysvaikutuksia. Älä aseta tavoitetta liian vaativaksi tai epäonnistut melko varmasti!

    5. Älä luule, että hoikkuus tuo onnea, koska niin ei tule käymään. Olet ollut niin pitkään ylipainoinen, että hoikkaa sinusta tuskin edes tulee, hyväksy asia ja tyydy pudottamaan 10-20kg, jolla olisi jo suuri merkitys elämääsi. Hae onnen aiheita elämääsi muualta kuin hoikkuuden tavoittelusta.

    6. Muuta elintapoja pysyvästi, älä yritä mitään ihmedieettejä tai itsesi nälkiinnyttämistä.

    7. Nettideittaile! Älä tyydy yksinäisyyteen ja anna painon liikaa määritellä sinua ihmisenä. Netin välityksellä voisit tutustua mukaviin miehiin rauhassa kirjoitellen ja rehellisesti kertoa itsestäsi ja tilanteestasi. Kaltaisiasi miehiä on varmasti ja voisit löytää kiltin ja mukavan kumppanin itsellesi. Monet ylipainoiset naiset ovat naimisissa ja perheellisiä.

    VastaaPoista
  5. Heippa anonyymi! Tuosta itseni esittelystä... Olen ehkä hieman paranoidi, mutta en halua missään nimessä tulla tunnistetuksi, joten siksi olen tarkoituksella jättänyt puhumatta juuri koulutuksesta ja työstä ja muusta, minkä perusteella minut joku voisi tunnistaa. Unelmista ehkä voisinkin kirjoittaa, en vain ole ajatellut, että ne kiinnostaisivat ketään. Mutta niistä voisin kyllä kirjoittaakin, joten käypäs edelleen lukemassa. Ja ehkä jotain muutakin taustatietoa, kunhan en ihan yksityiskohtia laittaisi...

    Mulla on ollut näkyvissä sellainen ticker factoryn palkki, josta näkee edistymisen, mutta kun edistyminen on ollut aika vähäistä... :/ Nyt se on taas päivittämättä ja olen hukannut tunnukset, mutta aion kyllä laittaa sellaisen.

    Kun kauppa näkyy ikkunasta, niin se ei auta, ettei kaapeissa ole herkkuja. Mun ongelma on enemmän se, että syön tylsistymiseen ja suruun, ei niinkään se, että himoitsisin herkkuja. Kyllä mulla on aina se lista mukana, mutta silti aina jossain vaiheessa löydän itseni karkkihyllyn välistä... :(

    Minun on hirveän vaikea hahmottaa, miten lihava olin 75 kiloisena(mulla oli ed. postauksessa siitä kuva, jos huomasit), koska minua kiusattiin läskeistä jo silloin kun en ollut edes ylipainoinen. Sitten kun virallisesti olin ylipainoinen, tunsin itseni suunnilleen sinivalaan kokoiseksi. Olisin todella iloinen jo vaikka alle 90:stä kilosta, mutta haluan uskoa, että on ainakin mahdollista päästä vielä joskus sinne 75 kiloon. Mutta vähempikin olisi todella hyvä juttu!

    Tiedän, ettei hoikkuus tuo onnea, mutta se tekee elämän helpommaksi. Paljon helpommaksi. Varsinkin minulle se olisi suuri asia, kun ei enää tarvitsisi hävetä, eikä piilotella. Ehkä laitan liikaa painoa hoikkuudelle, mutta en oikein osaa muuttaa ajattelutapaani tässä asiassa. Pysyvä elämänmuutos minulla olisikin tavoitteena, mutta yritän aina alussa saada paljon kiloja pois nopeasti ja... No, tiedät varmaan mihin se johtaa... :/ Kummallista, etten siltikään opi, vaikka olen toistanut saman virheen noin tuhat kertaa!

    Tuo miesasia on niin monimutkainen, etten ala sitä tässä selittämään, mutta tiedän ihan sataprosenttisella varmuudella, että minun kuuluu olla yksin. Enkä edes ole varma haluaisinko sitä, jos jokin muu olisi mahdollista.

    Mutta laitan ensi postaukseen taustatietoa ja myös pituudesta ja painosta. :) Tervetuloa lukemaan! :)

    VastaaPoista