keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Kevätahdistusta...

Minulla on ihan hirveän ahdistunut olo, tuntuu, että voisin kiivetä seinille. Osin se liittyy valoon ja kevääseen, osin siihen, että edelleen nukun huonosti. Viime yönä kello oli jo yli kolme, kun vielä olin valveilla ja tänään minulla on tokkurainen ja kuuma olo. En käsitä miten kestin ne kaikki vuodet, kun saatoin nukkua pari tuntia yössä tai sitten taas 24 tuntia putkeen viikonloppuna. Enkä tosiaan tiedä miten kestän, jos joudun taas palaamaan siihen. Minusta oikeasti tuntuu, että pääni räjähtää, enkä tiedä mitä tehdä. Aivoni on ylikierroksilla ja olen levoton ja minulla on paha olo niin henkisesti kuin fyysisestikin. Pää särkee, vaatteet tuntuu kiristävän, on liian kuuma, kaikki äänet kuuluvat kovina ja selkeinä ja inhoan tuota joka puolelta tulvivaa kirkasta valoa! Sitä ei pääse karkuun minnekään, öisinkään ei enää tule täysin pimeää. Viime viikolla minulla oli jo paljon parempi olo, nyt taas paljon pahempi. Olin unohtanut miten paljon vihaan kevättä! 

En ole käynyt kunnolla lenkillä pariin päivään, olen kyllä kävellyt, mutta en kovin määrätietoisesti. Olen niin kyllästynyt olemaan lihava. Olen odottanut niin kauan, että elämäni alkaisi, mutta edelleen voin vain odottaa. Joskus tuntuu, että olisi helpompaa olla narkkari tai alkoholisti; voisin päästä hoitoon ja luopua lopullisesti käyttämästäni aineesta, ruoan kanssa se ei oikein käy. Enkä enää tiedä pystynkö uskomaan, että koskaan laihdun. Olen yrittänyt niin kauan ja tulokset on olleet mitä on. Ja vaikka pystyisinkin laihtumaan, minulla on ikuisena riesana venymisarvet ja roikkuva iho muistuttamassa lihavasta menneisyydestäni. On vain reilua, että virheistään joutuu maksamaan, mutta se vie valtavasti motivaatiota laihduttamiselta. Jos lopputuloksena olisi unelmavartalo, olisi sen tavoitteleminen ihan eri asia, mutta kun tiedän, miten kauhealta edelleen näyttäisin normaalipainoisena…

Myös äitini on yrittänyt laihduttaa aina siitä asti kun minun odottamiseni lihotti hänet ja turhaa on ollut sekin taistelu. Suvussani on muutenkin paljon ylipainoisia naisia. Tietysti minun on pitänyt periä sekin huono piirre suvustani… Joskus minua ihan naurattaa se, miten olenkin onnistunut perimään kaikki negatiiviset piirteet molemmilta vanhemmiltani, enkä mitään positiivista! Mikä mahtaa edes olla todennäköisyys siihen?! Vanhemmillani olisi monia hienoja ominaisuuksia perittävänä, mutta ei, jotenkin ne ovat kaikki menneet minulta ohi, minuun ei ole osunut yhtään hyvää ominaisuutta. Mutta joka ikisen negatiivisen luonteenpiirteen ja ulkonäköongelman olen kyllä onnistunut saamaan. Ja kun usein sanotaan, että lapsi tulee puoliksi kummeihinsa, niin luulisi sen tosiasian, etten ole kummeilleni biologisesti mitään sukua, estäneen minua saamasta heidänkin huonoja puoliaan, mutta minäpäs olen jotenkin onnistunut perimään nekin! En tiedä onko universumilla jonkinlainen tasapaino näissä asioissa, mutta jos on, niin jossain on oltava minun vastakappaleeni, joka minun täydellisen epätäydellisyyteni vastakappaleena on täydellinen ihminen. Olen ateisti, mutta jos en olisi, niin voisin helposti uskoa olleeni jonkinlainen vitsikäs kokeilukappale; ”Kuinka monta huonoa ominaisuutta saadaan mahtumaan yhteen ihmiseen, jos jätetään kaikki hyvä pois?”. Nauraisin, jos en puhuisi itsestäni.

Olen niin käsittämättömän väsynyt yrittämään. Tiedän, että minuakin isommat ihmiset ovat onnistuneet vuosien epäonnistumisten jälkeenkin, mutta en vain pysty näkemään samaa omassa tulevaisuudessani. Minulla on parin viikon päästä aika lääkäriin, jossa ilmeisesti saan tietää pääsenkö siihen leikkaukseen ja pelkään omaa reaktiotani, jos en pääse. Koska en näe itselleni enää mitään muuta toivoa, että koskaan onnistuisin laihtumaan. Mutta pitää kai henkisesti yrittää valmistautua siihen, että vastaus voi hyvinkin olla ei.

Olisipa kevät jo ohi. Yleensä minulle juhannus on se aika, jonka jälkeen alkaa tuntua paremmalta, varsinkin kun illat alkaa viilentyä ja pimentyä. Mutta siihen on vielä kolme kuukautta… Kolme kuukautta tätä kirkasta valoa ja ahdistusta. Tiedän selvinneeni siitä jo kolmenakymmenenä edellisenäkin vuotena, joten kai se taas kerran onnistuu, mutta nyt se kolme kuukauttakin tuntuu ikuisuudelta.

3 kommenttia:

  1. Itselläni keväällä on myös unettomuutta, mutta se on eneemän stressistä kuin valoisuudesta tai keväästä yleensä. Keväisin minulle tuli aina mieletön banaani himo ja kuukauden niitä väänsi ja sitten taas loppu seinään. Sain myöhemmin tietää että banaani sisältää sellaisia aineita jotka rauhoittaa mieltä ja kehoa.

    Hikoilen yöllä ihan mielettömästi ja varsinkin jos olen syönyt kaloreita liikaa. Huomasin sen vasta nyt...onhan vonut olla että ennenkin on näin ollut, mutta nyt olen enemmän kuunnellut kehoani.Uni on siitä hankala asia että liian vähäinen aiheuttaa väsymystä yleensä ja sitä mukaa syö ja napostelee enemmän.

    Musiikin olen löytänyt kevään lisä piristykseksi. Tuli tuossa mieleen, että jos kirkkaus häiritsee niin voiskohan sitä kulkea aurinkolasit päässä(itse olen sitä joskus tehnyt jos vaan maailma on ollut liian kirkas, vaikka aurinko ei paistais). Tuli myös mieleen että jos ulkoilis myöhemmin tai niin aikaisin ettei olisi valoa ja varsinkin jos on unettomuutta niin vois ehkä kokeilla mennä hetkeks ulos ja sitten koittaa nukkua. en tie auttaako mutta kokeilla kannattaa kokeilla kattoa mikä sopii itselle. eihän ne aina toimi, mutta se toivo että onnistuu tai apua löytyy auttaa taas eteenpäin.

    Kai sitä voisi kutsua ainakin omalta kohdaltani 'irti oman mielen vankilasta'. Itseltäni vaatii vielä runsasta tsemppiä ja tietynlaista 'haistakaa v****' (ärhäkkyyttä)-mielialaa saada tehtyä jotain. Nautinnollinen iloinen reippaus antaa kyllä vielä aika ajoin odottaa itseään. Koitankin tarttua niihin vaikka masis ja muu koittaa voittaa. Pahusta vaan että ulkopuoliset tekijät usien torpedoi minun hyvät aikeeni...periksi en halua silti antaa. ehkä minusta joskus tulee 'terve' ihminen ulkoa ja sisäisesti.

    VastaaPoista
  2. Moi! Minä olen keväällä yleensä ihan hirveän väsynyt, niin kuin nytkin, mutta en saa nukuttua. Ehkä minunkin pitäisi kokeilla banaaneja...

    Minä taas nukun paremmin vatsa täynnä, mikä tietysti pahentaa ruokaongelmiani. Laihduttaessani saatan pyriä hereillä vaikka koko yön, vaikka en fyysisesti nälkäinen olisikaan.

    Minä en tiedä, mikä minun päässäni on vialla, mutta tervettä minusta ei taida tulla koskaan. :/ Yritän kyllä, mutta... No, ehkä joskus menee paremmin... :)

    VastaaPoista
  3. Tajusin/tiesin/muistin yhden asian. Aivothan on yhtä kemiallista reaktiota ja laihduttaessani ja ruokavalion muuttuessa myös mieleni muuttui. Nyt kun taas syöny kaikkea roskaa...huomaisn että ajatuksetkin muuttuneet. Eilenkin vedin kaikkea...lisäaine mössöä. Toivon todella että tokenen tällä viikolla ja saisin itsestäni irti sen mitä haluan. yritys hyvä ja lopputulos yleensä ei niinkään.

    VastaaPoista