torstai 10. maaliskuuta 2011

Taas kevät! :/

Heippa taas! Olen edelleen kipeä, mutta nyt olen jo pakottanut itseni ylös sängystä. Käsittämättömän sitkeä tauti, kun ei millään mene ohi, mutta kuumetta on enää ajoittaisesti ja vähän ja muutenkin oireet alkavat vähentyä. Toisaalta on ollut mukavaakin olla kipeä, kun on saanut hyvällä omalla tunnolla olla tekemättä mitään järkevää. Minulla on melkein koko ajan tunne, että pitäisi tehdä jotain enemmän tai jotain hyödyllistä ja tunnen syyllisyyttä laiskottelusta, vaikka perusluonteeltani olenkin laiska. Yliopistossa aina otin niin paljon kursseja, että olin luennoilla aamukahdeksasta iltakuuteen, sitten tietysti jossain vaiheessa se oli vähän liikaa ja luovuin osasta kursseja, mutta sen jälkeen tunsin syyllisyyttä laiskottelusta ja seuraavassa jaksossa yritin ottaa vielä enemmän kursseja korvatakseni ne edellisessä jaksossa kesken jättämäni. Minulla oli kuusi sivuainetta ja silti tunsin, etten tee tarpeeksi tai ole tarpeeksi ahkera. Sama juttu kielten kanssa, koko ajan ajattelen, että jos joka viikko opiskelisin kaikkia aiemmin opiskelemiani kieliä, puhuisin niitä jo nyt sujuvasti, mutta… Mukavuudenhaluni vie voiton. Minä en vain tiedä mikä on normaali määrä laiskottelua ja kuinka paljon pitäisi tehdä ja saada aikaan. Valitettavasti vain syyllisyyteni harvemmin saa minua tarttumaan toimeen, enemmän aikaa menee laiskotteluun ja sitä seuraavaan syyllisyyden tunteeseen. Nyt olen ollut sen verran kipeä, etten olisi jaksanutkaan tehdä mitään, joten kerrankin olen saanut levätä syyllisyydestä. 

Joskin mikä pahentaa syyllisyyttäni, on kevät. En pidä keväästä ollenkaan, varsinkaan maaliskuusta. Minulle kevät on aina raskasta aikaa. Syksyllä tuntuu kuin saisin vajota horrokseen, mutta keväällä on aika herätä ja tarkastella elämäänsä, enkä pidä siitä, mitä näen. Kun ruoho alkaa kasvaa ja puihin tulee lehtiä, se ei enää tunnu niin pahalta, mutta maalis- ja huhtikuu ovat vuoden kamalimmat kuukaudet. Kaikki on niin rumaa; lumi ei enää ole valkoista, vaan mustaa, kirkas valo ei anna yhtään armoa, ihmisten pitäisi piristyä, mutta minä haluaisin jatkaa horrostani. Pahinta on valo; inhoan sitä, etteivät illat enää pimene aikaisin. Rakastan syksyä; sitä miten kirpeän viileässä ilmassa tuoksuu puunsavu, miten raikkaalta ilma tuntuu, nurkissa vinkuvia myrskyjä, rapisevia värikkäitä lehtiä, vesisateita ja pimeneviä iltoja, jolloin saa kaikessa rauhassa käpertyä sohvan nurkkaan katsomaan telkkaria suklaalevy seurana. Syksy tuntuu pehmeältä ja hämärältä ja lämpimältä, kevät taas on kuin joku ottaisi lämmityksen pois päältä, sytyttäisi tuhannen watin halogeenit ja varastaisi sohvani ja huopani ja jättäisi tilalle vain vaatimuksia ja velvollisuuksia. Minulla on aina kevätmasennusta ja tänä vuonna se tuntuu olevan ihan uusissa mittasuhteissa.

Syömisenkään suhteen ei ole mennyt kovin hyvin. En ole jaksanut ajatella mitä suuhuni laitan ja minun kohdallani ajattelematta tehdyt valinnat eivät tosiaan ole kovin hyviä. Se on kummallista, että minulla on aina ollut itsestäni sellainen ”unelmamielikuva”, jossa syön terveellisesti ja olen hyvässä kunnossa; aamiaiseksi leseitä ja luonnonjogurttia, salaattilounas, välipalaksi hedelmä ja illalliseksi kasviksia ja kikherneitä, herkkuna ehkä tummaa suklaata tai vähän jäätelöä. Enkä ymmärrä miksi on niin vaikeaa luopua kaikesta roskasta! Oikeastihan esimerkiksi hedelmät on todella hyvän makuisia ja tiedän siltä ainoalta onnistuneelta laihdutuskerralta, että kun luopuu herkuista ja välttää syömistä, niin kaikki maistuu hyvältä. Mihin minä muka tarvitsen perunalastuja ja suklaata ja muuta roskaa?! Mutta silti, jotenkin päädyn aina ostamaan herkkuja, joskus edes ajattelematta sitä sen kummemmin. Tosin viime päivinä minulla on ollut aivan mieletön jogurtinhimo! Nimenomaan Kalinka kerrosjogurtinhimo. Nytkin pitää vielä lähteä Siwaan sitä ostamaan, mutta se onneksi ei ole pahin mahdollinen asia, jota voisin himoita.

Liikunnan suhteen on sama juttu, haluaisin olla liikunnallinen ja vahva, mutta… Viime yönä näin unta, että olin uimahallissa uimassa ja nautin siitä aivan suunnattomasti. Ja uin paljon nopeammin ja paremmin kuin kukaan muu. Olin edelleen lihava, mutta se ei haitannut minua, nautin uimisesta. Joku otti aikaa ja iso porukka kilpaili toisiaan vastaan ja minä olin nopein. Ehkä se oli jokin muistuma kouluaikojen uimatesteistä, koska se oli ainoa liikuntalaji, jossa aina voitin kaikki muut ja sain parhaan mahdollisen arvosanan. Joskin tiedän, etten enää nykyiselläni olisi paras enkä nopein. Mutta se sai aikaan elävän muiston siitä, miten paljon joskus nautin uimisesta. Haluaisin todella olla hyvässä kunnossa; haluaisin pystyä tekemään jotain fyysisesti raskasta koko päivän ilman että illalla olen ihan kuollut, haluaisin pystyä liikkumaan luonnossa monta tuntia ilman, että mihinkään sattuu, haluaisin tietää, että jos joku hullu hyökkää kimppuuni, minulla on edes jonkinlainen mahdollisuus joko juosta karkuun tai antaa hänelle turpiin. Ja nyt on käsillä viimeiset mahdollisuudet tuohon, koska olen yli 30 ja kohta alan väkisinkin menettämään voimaani ja vanhenemaan. Minulla ei ole haaveena näyttää hyvältä, vaan haluaisin olla fyysisesti vahva. En vain pidä liikunnasta, uimista lukuun ottamatta ja uimaan en kehtaa mennä. Onneksi kohta on kesä ja äidilläni on sellainen kuminen uima-allas pihalla. Tai uima-allas on ehkä hieman harhaanjohtava sana, mutta sellainen halkaisijaltaan viisi ja puoli metrinen kumiallas, joita on nykyään kaikkien pihalla ja jossa mahtuu uimaan ympyrää kuin hai, kunhan vain muistaa vaihtaa välillä suuntaa, ettei mene pää sekaisin. Siinäkin on ihan mukava uida.

Olen ollut viime aikoina aika masentunut elämästäni tai oikeastaan sen puuttumisesta, mutta jotenkin oma elämäni tuntui siedettävämmältä, kun kaupassa käydessäni katseeni osui seiskan kanteen, jossa oli otsikko: "Kaikki Tuksun häistä: "Arto repi tukasta ja söi koiranruoat". Myönnän, etten tiedä paljoa mitään parisuhteista tai häistä, mutta käsittääkseni se on jo aika paha, jos sulhanen repii morsianta hiuksista ja syö koiranruoat. Ottaen huomioon kuka oli morsian, ei ole niin vaikeaa ymmärtää sitä hiuksista repimistä, mutta miksi hän söi koiranruoat?!! (Ja mitä sitten koiralle syötettiin?). Ei millään pahalla Tuksua kohtaan(mutta ei hyvälläkään), mutta ehkä ei sittenkään ole pahin mahdollinen vaihtoehto olla tappavan tylsä. :) Ainakin minun koirani saa aina syödä kaikki ruokansa ihan itse. Mutta vakavasti puhuen, olen kovasti yrittänyt päästä eroon masennuksestani ja löytää elämästäni niitä hyviäkin puolia(muitakin kuin sen, etten ainakaan ole Johanna Tukiainen). Ongelma on vain siinä, että ihan vilpittömästi olen sitä mieltä, että elämässä tärkeintä ja parasta on toiset ihmiset ja ilman niitä elossa olo on melko turhaa. Aina ajattelin, että siihen mennessä kun täytän 30, jonkin täytyy muuttua, että silloin minulla on edes jotain. Mutta sitten täytin sen 30 ja mikään ei ollut muuttunut ja nyt en enää tiedä mitä tehdä. Haluaisin niin epätoivoisesti erilaisen elämän, enkä todellakaan halua tätä elämää, joka minulla on. Realistisesti tiedän, että jos en ole onnistunut muuttamaan elämääni, enkä saamaan ystäviä, tähänkään mennessä, ei sitä tule enää nytkään tapahtumaan. Tarvitsisin epätoivoisesti jonkinlaisen tarkoituksen tai merkityksen elämälleni, mutta en tiedä mistä sen löytäisin tai mikä se voisi olla. Minun vain pitää löytää keino lakata suremasta, etten saanut elämää, jonka olisin halunnut ja hyväksyä, että tämän enempää en saa ja tehdä parhaani. Se vain on helpommin sanottu kuin tehty. Mutta, olen päättänyt jotenkin onnistua ja vaikka en onnistuisikaan, niin ainakin lakkaan valittamasta, koska se ainakaan ei auta.

Mutta nyt ostamaan jogurttia ja toivottavasti vain jogurttia, ei kaikkea sitä muuta roskaa, joka yleensä tarttuu kaupasta mukaan. :)

4 kommenttia:

  1. Ooh..taas niin hyvin kuvaava teksti, joka sai minut vain nyökkäilemään. Okei kevät asiassa minä taas pidän valosta, mutta eihän me aina voida ollakaan kaikki samanlaisia, ja se on hyvä se.

    Toivottavasti saat itsesi paranemaan. Toisaalta itse myös nautin siitä että kipeenä on 'lupa' tehdä hemmottelua. Oli eka kerta itselleni kun hyväksyin että nyt sairastan ja muut asiat voi odottaa. Okei stressaan tietty hoidettavista hommista, mutta vähemmän kuin viime flunssassa. Nyt vaan peukut pystyssä etten saa mitään jälkitauteja.

    Voimia ja terveyttä toivotan kaikille kevään sateisiin.

    Olen kade kun osaat kirjoittaa niin paljon parempia tekstejä kuin minä. Puet paljon asioita tekstiksi, jotka vain myllertävät päässäni eikä tahdo tulla oikein ulos. Se on hienoa että onnistut siinä, koska se auttaa minua käsittelemään omia 'ongelmia' eli haasteita paremmin.

    Kiitos ja kumarrus...mutta nyt sen teekupposen ääreen :)

    VastaaPoista
  2. Moi! Suurimmalle osalle keväällä lisääntyvä valo varmaan onkin positiivinen asia, mutta minusta se on aina tuntunut epämiellyttävältä. Onneksi jo juhannuksen jälkeen alkaa taas illat pimenemään.

    Saisi kyllä mennä jo tämä flunssa ohi, vaikka onkin ollut mukavaa vain lojua sohvalla ja katsella tv:tä. Se itse sairastaminen ei vain ole yhtä mukavaa, varsinkin kun aluksi olin todella kipeä.

    Mukavaa, että tykkäät teksteistäni. :) Nautin kirjoittamisesta ja on ollut todella hyödyllistä sanoa asioita "ääneen", koska minulle on niin syvälle juurtunut tapa esittää, että kaikki on hyvin ja ettei minulla ole yhtään mitään huolia. Täällä saa kertoa niistä pahoistakin asioista, mikä tuntuu helpottavalta.

    Taidanpa mennä minäkin laittamaan teetä. :)

    VastaaPoista
  3. Hei ja terveiset maailmalta! Eksyin tänne blogiisi, kun etsin inspiraatiota laihduttamiseen (joka järjellä ajatellen ei vaadi kuin herkuista luopumista ja pikkasen liikuntaa.. siis teoriassa).

    Edellistä tekstiä lukiessa pääsi hörönauru niistä Tuksun häistä ja koiranruokien syönneistä. Piti oikein tarkistaa, että mikäs turha julkku tämä Tuksu on, sillä olen ollut poissa Suomesta jo sen verran kauan, että silloin vielä oli kunnon Katri Helena julkkuna! No joo, siis taas turhaakin turhempi tapaus lehtien lööpeissä, ainakin täältä vinkkelistä katsottuna!

    En nyt ole koko blogiasi lukenut, vaikka oletkin hyvä kirjoittamaan, mutta lukemani perusteella mollaat ihan liikaa itseäsi. En tunne sinua, mutta tuskin sinussa on sen enempää vikaa kuin meissä muissakaan. On vain erilaisia elämiä ja erilaisia ihmisiä, ja tuskin kukaan on täysin tyytyväinen omaansa ja tuskinpa kenenkään elämä on täydellinen, vaikka sitä usein ulkopuolisille esitetäänkin.

    Masennus on tietysti asia erikseen. Ystävälläni oli paha masennus vuosia, ja oli surku, kun en häntä osannut mitenkään oikein auttaa tai oloaan paremmaksi tehdä. Ei siihen 'järkipuhe' auttanut, sillä jos itsensä sisällä on olo kuin pimeänä lokakuun loskailtana, niin siihen ei auttanut kuin aika. (Ja hänen kohdallaa oikea lääkitys.)

    En tykkää keväästä minäkään, sillä silloin harmittaa, että ei ole jaksanut olla tiukempi itselleen, vaan on muka salassa iltojen pimeydessä mässyttänyt mitä milloinkin, ja tässä sitä taas ollaan. Ketuttaa, että joutuu keventämään vaatetusta ilmojen lämmitessä, ja sitten harmittaa, kun ei vieläkään kannata ostaa uusia vaatteita, ei ne kuitenkaan näytä kivoilta liikakilojen päällä, huoh..
    Mutta aamulla alkaa uusi päivä ja uusi yritys!

    Hyvää keväänjatkoa sinulle ja toivottavasti voit jo paremmin!

    VastaaPoista
  4. Moi! Järjellä ajateltuna laihduttaminen onnistuu minultakin, mutta käytännössä... Ei ihan yhtä helppoa. :/

    En tiedä onko ketään, ketä Tuksun tekemiset täällä Suomessakaan kiinnostaa, mutta nykyään ei hänen kuulumisiltaan voi välttyä, kun niitä on joka paikassa. Nyt Tuksu jo ehti ilmeisesti hakea avioeroakin, jonkun lehden mainoksesta näin...

    Tiedän, ettei kenenkään elämä ole ihan täydellinen, mutta toisaalta tuskin kovin moni on onnistunut epäonnistumaan yhtä täydellisesti kuin minä. Kyllä minussa taitaa olla huomattavasti enemmän vikaa kuin keskivertoihmisessä; joskus oikein ihmettelen, että miten minusta on tullut niin toivoton tapaus, kun vanhempani kuitenkaan eivät mitään luusereita ole. Minä vain olen perinyt molempien huonot puolet, enkä kummankaan hyviä puolia, mikä on sinällään osuvaa, koska minulla on todella huono tuuri kaikessa muussakin. :)

    Minä käytän kesälläkin mustia pitkiä housuja ja mahdollisimman peittävää paitaa... Ei näillä kiloilla voi edes haaveilla vähemmästä. Mulla on sama juttu, etten osta vaatteita, kun ei ne kuitenkaan minun päälläni näytä hyvältä. Vaatevarastoni on mennyt todella kulahtaneeksi viime aikoina, kohta on varmaan pakko ostaa jotain uutta.

    Minäkin muuten haaveilen elämästä poissa Suomesta... Olisi ihanaa muuttaa Yhdysvaltoihin tai vaikka vain Eurooppaankin.

    Hyvää kevättä sinullekin ja tsemppiä laihduttamiseen! :)

    VastaaPoista