sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Kevät

Ulkona alkaa olla jo lämmin. Varsinkin täällä sisällä on todella kuuma. Asunnossani on melkein seinän kokoinen ikkuna etelään ja keväisin ja kesäisin täällä on tukahduttavan kuumaa. En ole koskaan pitänyt kuumuudesta ja tässä asunnossa kesät ovat olleet melkoista tuskaa; minua huimaa, tekee pahaa, pää särkee ja on tuskainen olo kuumuuden takia. Jo tänään on ollut todella epämiellyttävää, varsinkin, kun valvoin koko yön. En vain saanut nukutuksi ja joskus seitsemän aikaan aamulla luovutin. Aamupäivällä menin nukkumaan muutamaksi tunniksi ja se vain pahensi oloani. Täytynee tosissaan alkaa harkitsemaan unilääkkeitä. 

Olisi ihanaa lähteä vähän ulos, mutta koska minulla on vain villakangastakki, on ulkoilu tällä hetkellä aika tukahduttavaa. Minulla on tällä hetkellä vain kaksi päälle mahtuvaa takkia, villakangastakki talveksi ja ohut kesätakki kesäksi. Minulla on aivan ihana takki, jonka ostin muutama vuosi sitten, mutta siihen on matkaa ainakin 15 kiloa, joten siitä ei nyt ole apua. Varmasti kymmenen vuotta minulla on ollut tämä sama ongelma, minulla ei ole mitään takkia keväällä ja syksyllä talvitakin ja kesätakin välisenä aikana pidettäväksi. Käytän talvitakkia niin kauan kuin vain on mahdollista ja sitten värjöttelen muutaman viikon kesätakissani ennen kuin se on riittävän lämmin. Oikeastaan inhoan kesätakkiani, se on ruman värinen ja muodoton, mutta ostin sen aikoinaan halvan hinnan takia vain vähäksi aikaa, koska kohta laihtuisin. Samasta syystä minulla ei ole takkia näihin väliaikoihin, miksi ostaisin kalliin takin, kun ensi syksynä se on jo jäänyt liian isoksi. Näin olen ajatellut viimeisen kymmenen vuoden ajan, mutta eiköhän se takki olisi ollut jo aikoja sitten loppuunkäytetty. Vaatevarastoni alkaa tosissaan käymään melko niukaksi, jo joulun jälkeen puhuin siitä, että pitäisi mennä ostamaan uusia vaatteita, mutta... Osittain samasta syystä kuin yllä, osittain siksi, ettei mikään kuitenkaan näytä hyvältä päälläni, osittain siksi, etten kehtaa mennä vaaatekauppoihin, en edelleenkään ole sitä tehnyt. Nyt minulla on jäljellä kahdet housut, kaksi villapaitaa ja nuo mainitsemani takit, joita voi käyttää julkisesti. On se onni, ettei minulla ole sosiaalista elämää... Olen miettinyt, että huomaavatkohan ihmiset esimerkiksi töissä, ettei minulla ole kuin kahdet housut ja kaksi paitaa, joita vaihtelen? Mitä he siitä ajattelevat? Mitä minusta ylipäätään ajatellaan? Kukaan ei oikeasti tunne minua, mutta varmasti ihmiset silti jotain ajattelee. Minua ei voi olla huomaamatta, koska olen merilehmän kokoinen. En ole koskaan osannut arvata, mitä minusta ajatellaan ja ei sellaista oikein voi kysyä. Eikä siihen saisi rehellistä vastausta. En vain ole koskaan saanut minkäänlaista palautetta, keneltäkään. Ulkonäköäni on tietysti aina arvosteltu enemmän kuin tarpeeksi, mutta luonteestani kukaan ei ole koskaan sanonut mitään, paitsi joskus minua on sanottu älykkääksi. Ehkä ihmisillä ei ole tapana kommentoida toistensa luonnetta, ei ainakaan ihmiselle itselleen. Luulen, että blogini lukijat pitävät minua negatiivisena ja ruikuttavana ja ärsyttävänä, mutta tiedostan, miten kamalia piirteitä nuo on ihmisissä ja yritän tarkasti olla sanomatta mitään negatiivista tai valittamasta mistään. Ihmisillä on varmasti parempaakin tekemistä kuin ajatella minua, mutta kai kaikista ihmisistä, joiden kanssa on enemmän tekemisissä, muodostaa jonkin mielipiteen. Minusta tuskin ajatellaan mitään positiivista, minkä todistaa jo se, ettei kukaan halua ystävystyä kanssani, mutta miten negatiivisesti minusta ajatellaan? Inhotaanko minua? Säälitäänkö? Tunteeko ihmiset ylemmyydentunnetta ja ajattelevat, että ovat ainakin parempia kuin minä? Puhuvatko he minusta selkäni takana? Toivon, että tietäisin. Tai ehkä en sittenkään, ehkä on parempi olla tietämättä. Ainoa asia, mitä toivoisin, olisi, että jos se asia, minkä takia minusta ei pidetä, on jotain, minkä voisin korjata, niin joku joskus kertoisi, mikä se on. Tai jättäisi kertomatta, jos sitä ei voi muuttaa. 

Lueskelin suomi.24:n Lihavuus-palstaa saadakseni kai jotain vertaistukea ja ehkä vinkkejäkin, mutta siellä tuntuu olevan enemmän läskivihaajia, kuin laihduttajia. En ymmärrä, miten voi vihata ylipainoisia niin paljon, että viitsii mennä netissä lihavuus-aiheiselle keskustelupalstalle haukkumaan lihavia?! Eikä satunnaisesti, vaan  ihan vakiokävijänä! Ja ne kommentit, joita nuo ihmiset kirjoittivat! Miten voi tuntea niin paljon vihaa toista ihmistä kohtaan vain siksi, että hänellä on ylipainoa? Käydessäni kaupassa odotin vihreää valoa ylittääkseni suojatien ja tien vastakkaisella puolella oli kaksi suunnilleen kokoistani tyttöä. Yritin katsoa heitä noiden vihaajien silmillä, yritän nähdä heidät "kuvottavina paskasäkkeinä", mutta en pystynyt. En tuntenut vastenmielisyyttä, enkä mitään muutakaan, he olivat vain ihmisiä. Miehet on tietysti paljon pinnallisempia, mutta pilaako se tosiaan heidän päivänsä, kun he "joutuvat katsomaan siiderivalasta vyörymässä vastaan"? Oikeasti?! Onko se vain tyhjää provoamista? Jos on, niin mikä on sen taustalla on, mitä sen on tarkoitus saada aikaan? Tuntuuko heistä hyvältä, kun he saavat loukata lihavaa naista ja saada hänet tuntemaan itsensä aina hiukan arvottomammaksi? Miksi sillä on merkitystä? Minä en oikeastaan edes kiinnitä huomiota toisten ihmisten ulkonäköön jossain kadulla, se ei ole oleellista minulle. Saatan huomata, jos joku on poikkeuksellisen nätti tai komea, mutta en muista koskaan jääneeni edes ajattelemaan, että olipas ruma ihminen. Likaisuutta saatan joskus pitää vastenmielisenä, mutta en ole koskaan nähnyt niin rumaa ihmistä, että olisin tuntenut vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Miksi lihavia ihmisiä kohtaan tunnetaan niin paljon inhoa? Tajuaisinko sen, jos en olisi koskaan ollut lihava? Minä vain en ymmärrä tätä(kään) ilmiötä. 

Minun tekee ihan hirveästi mieli jotain suolaista, perunalastuja ehkä. Ja jääkylmää limsaa. Kuumuus alkaa hiukan hellittämään, ehkä yöksi viilenee sen verran, että saan nukuttua. Limsaa menen ostamaan, yritän olla ostamassa perunalastuja. Haluaisin pystyä luopumaan niistä lopullisesti, mutta enpä tiedä. En ole koskaan ollut  erityisen tykästynyt makeaan, minulle suolaiset herkut on suurempi ongelma. Pelkkää makeaa en edes pysty paljoa syömään, suolaisen sivussa sitäkin menee. Söin eilen kokonaisen litran jäätelöä... Se oli liian makeaa, mutta aina vain hain lisää, kunnes paketti oli tyhjä... Taidan olla toivoton tapaus. Olen yrittänyt ajatella, pystyisinkö hyväksymään itseni lihavana, etten koskaan laihdu, mutta en pysty siihen. En voi luovuttaa ainakaan vielä, oli tämä sitten miten toivotonta tahansa. Edelleen ajattelen, että ehkä joskus vielä. Huomenna on maanantai eli virallinen uuden yrityksen päivä. :) Mutta loppuviikosta on pääsiäinen ja lupasin tehdä pashaa, joten sitä varmaan syön itsekin. Ja edes yksi mignon-muna on pakko saada! Ja niin taas dieetti siirtyy viikon eteenpäin... Huoh! :( 


3 kommenttia:

  1. Hei J.B! Löysin blogisi ja luin muutamia juttujasi.

    Tutulta tuntuvia ovat. Tämänkin postauksen vaateongelma. Itse olen siirtänyt vaateostoksille menoa aina viimeiseen mahdolliseen ajankohtaan. Sieltä palaa niin monesti pettyneenä, vihaisena ja itkukurkussa pois, joten helpommalla on päässyt, kun on jättänyt lähtemättä. Sitten sitä kulkee samoissa vaatteissa niin kauan, että puhki ovat. Ja aina on tunne siitä, että ihmiset huomaavat sen, että tällä lihavalla on tasan kaksi paitaa ja kahdet housut. Kenkiä kyllä vaihtelee :) Toivon, että sinä ja me muut samaa ongelmaa potevat, voimme vielä joku päivä mennä vaatekauppaan ja ostaa monta ihanaa, sopivaa, mieluisaa ja kaunista vaatekappaletta!

    Yksinäisyytesi (ja unettomuutesi) saa minut surulliseksi. Voi kun osaisin lohduttaa, sanoa jotain, joka helpottaisi oloasi tai kannustaisi sinua jaksamaan luottaa huomiseen. Tiedän itsekin, ettei lohdutukseksi tarkoitetut sanat aina tunnu voimia antavilta... Siispä päädyn lähettämään virtuaalihalin, sellaisen voimahalin sekä lämpimiä ajatuksia kevätpäiviisi!

    Hoikan, normivartaloisen, ulkonäköongelmattoman on ehken vaikea samaistua meihin. He saattavat ajatella, että emme välitä itsestämme ja ulkomuodostamme, koska olemme "päästäneet" itsemme tällaiseen kuntoon. Se voi olla heistä epämiellyttävää. Ja silloin he eivät edes halua katsoa kuoren alle, heitä ei kiinnosta ihminen rasvakerrosten keskeltä, koska tuo rasva on heistä inhottavaa ja iljettävää.

    Silti, uskallan sanoa, on olemassa normipainoisia ihmisiä, joille me lihavatkin olemme ihmisiä. He haluavat nähdä (ja näkevät) sydämemme ja luonteemme, ei ulkokuoren kauneusvirheitä.

    Jospa tuleva maanantai on uuden alku! Ja vaikkei olisikaan, niin toivon päiviisi paljon auringon voimaannuttavia säteitä ja valoisampia ajatuksia!

    Olet tärkeä! Jokainen meistä on. Välitetään siis itsestämme ja läheisistämme!

    Monin ajatuksin, Kaneli

    VastaaPoista
  2. Jo heitit kysymyksen! Jos miehiä ymmärtäisin, tai edes yhtä tiettyä, niin.. Mut ku ei. Miehet on miehiä, mut luultavasti osa noista kirjoittelijoista on naisiakin. Täydellisiä sellaisia tietenkin. Joskus olen lukenut jonkin missin mitoissa olevan sanomisia läskeistä ja ankeaahan se oli. Paha mieli tuli, noinko minusta ajatellaan? Huomattavasti laihemmaksi haluan, mutten kuitenkaan luurangoksi!

    Samoja onkelmia vaatteiden kanssa, varsinkin housut ovat ongelma :/ Ite olen kuitenkin onnistunut löytämään Lindexiltä vaatetta, siellä on joku isojen vaatemallisto, jossa ihan ok kampetta. Käy vilaseen ja kerro mitä pidit!

    Kokeileppa kromitabuja (saa ihan tavan kaupasta). En ois ikuna uskonut, mut ainakin mulla toimivat jo muutaman päivän jälkeeen :) Nyt vaan ihmettelen, et miksen ole aiemmin niitä älynny alottaa?!?

    Minulta myös *HALI*, Kaneli jo kertoikin tunteeni :)

    VastaaPoista
  3. Kaneli: Minäkin kompensoin vaatepulaa kengillä, niitä on enemmänkin, kuin tarvitsisin. Minua aina ahdistaa se, kun näen kaupassa jonkin aivan ihanan vaatteen ja tiedän, ettei se minun päälläni olisi kovinkaan ihana ja että jos joskus laihdun, ei se enää ole muodissa. Joskus nuorempana ostin niitä vaatteita varastoon, mutta sinne ne sitten kulahti, kun en laihtunut. :(

    Ehkä tosiaan ihmisellä, jolla ei ole ruoan suhteen ongelmia, on vaikeuksia ymmärtää, ettei laihtuminen ole lihavalle ihan niin yksinkertaista kuin he luulevat. Usein kuulee kommentteja, että "sen kun vain laihdutat", joista näkee, että ihmiset kuvittelee laihduttamisen olevan helppo pikku juttu ja siltä kannalta varmaan näyttääkin laiskalta ja vastenmieliseltä, jos joku on lihava. Nyt muuten oikeasti tajusin tämän ensimmäisen kerran! Tämähän on vähän kuin se, kun minä saatan halveksua epäsiistejä ihmisiä, kun peseytyminen ja siivoaminenhan olisi ihan pikku juttu... Hmmm...

    Kiitos virtuaalihalista, se lämmitti! :)

    Jaunde: Miehet on tosiaan outoja otuksia... :)

    Katsoin netistä Lindexin generous-vaatteita ja varsinkin paidoissa oli muutama todella hieno. Nyt kun uskaltaisi vielä sinne kauppaan...

    Käyn ostamassa kromia, kerron sitten, miten vaikuttaa. Kiitti vinkistä!

    Ja kiitti halista myös! :)

    VastaaPoista