torstai 28. huhtikuuta 2011

Laihdutus on ihan helppoa...

…ainakin, jos on uskomista iltalehden keskustelupalstalla avautuneisiin ja miksi ei olisi. Senkun vaan hankit itsekuria, syöt vähemmän ja paino putoaa. Voisin joskus kiljua turhautumisesta! Luulevatko nämä ihmiset ihan tosissaan, että 55 prosenttia suomalaisista on ylipainoisia, koska me emme vain viitsi laihtua, vaikka se olisi ihan helppoa?! Teoriassa ajatellenhan se onkin helppoa; syö vähemmän, liiku enemmän. Yksinkertaista! Mutta miksi se sitten käytännössä on niin vaikeaa? Miksi minä olen lihava? Suurimpana syynä kieltämättä on itsekurin puute. On ihan liian helppoa antaa periksi mieliteoilleen ja ajatella, että aloitan huomenna. Ja taas huomenna ajatella, että aloitan huomenna. Kunnes on kulunut kymmenen vuotta ja peilistä tuijottaa vastaan syöttöporsas kulahtaneissa vaatteissa. Se vain on niin, että herkkujen syöminen on ihanaa, porkkanoiden syöminen ja lenkkeily ei läheskään niin ihanaa. 

Minulle henkilökohtaisesti toiseksi suurin syy on tylsistyminen. Jos menen ostamaan ne perinteiset herkkuni, se takaa minulle mukavan illan syöden ja lukien tai tv:tä katsellen. Syöminen kuitenkin on minulle myös todella vaistonvarainen asia, laihduttaessani minulla on koko ajan tunne, kuin olisin unohtanut jotain tärkeää, varsinkin kaupasta poistuminen ilman herkkuja tuntuu niin väärältä. Minulle tulee mieleen myös mitä kummallisimpia ruokaan liittyviä asioita, kuten se, että laihduttaessani lempisuklaatani lakataan ehkä valmistamasta ja jos en syö sitä nyt, en saa sitä enää koskaan! Missä sinällään saattaa olla perääkin, koska todennäköisesti minun laihikseni myötä sen myynti putoaa puolella… Minulle vain kaikki, mistä pidän, liittyy myös jotenkin ruokaan. Pidän lukemisesta, mutta erityisesti niin, että samalla syön jotain. Pidän kävelemisestä syksyisessä metsässä sateella koiran kanssa, jonka jälkeen syön jäätelöä ja kuumaa teetä. Pidän tv:n ja elokuvien katselusta, joita varten varaan noin saavillisen herkkuja. Tykkään lukea ulkona kesällä ja syödä mehujäitä ja limsaa. Ilman ruokaa nuo kaikki asiat jäävät jotenkin epätäydellisiksi. Muistan joskus nuorena, kun minulla vielä oli kavereita ja kävin tietysti ulkona heidän kanssaan, miten silloinkin minulle yksi hauskan bilettämisillan parhaista hetkistä oli ranskalaiset kaikilla mausteilla, jotka jossain vaiheessa haimme paikallisesta kioskista. Säälittävää, mutta totta! Tai jo joskus vielä nuorempana, kun kävin parhaan kaverini kanssa koulun limudiskoissa ja kävelimme aina läheiseen kauppaan ostamaan jäätelöt. Ostin aina Classicin, muistan sen vielä 20 vuoden jälkeenkin. Tai sen, miten alle kouluikäisenä, kun serkkuni tulivat meille kylään, äitini osti meille sellaiset muovikääreessä olevat neljän karkkiaskin paketit.  Kun ajattelenkin elämänmuutosta niin että luopuisin kammottavista ruokailutavoistani ja herkuista, se tarkoittaa myös luopumista jostain mikä on minulle hyvin tärkeää ja jos ei oteta huomioon sitä, että se on lihottamalla minut tavallaan pilannut elämäni, myös jostain mikä on yksi parhaista asioista elämässäni. En ole kovin onnellinen ihminen ja uskon ihan todella, että laihempana olisin paljon onnellisempi, mutta vaikka laihtuisinkin, se olisi vasta vuosien päässä. Nyt minut tekee onnelliseksi ruoka ja siitä on vaikeaa luopua tietäen, että ehkä vuosien päästä olen onnellinen siksi, että luovuin. Tai onnellinen on kai vähän outo sana tässä yhteydessä, mutta tarkoitan sitä, että herkutellessani en ole onneton, enkä ahdistunut ja minulla on kivaa vähän aikaa. Siitä on vaikeaa luopua, kun elämä ei muuten ole kovin kivaa.

Suurin käytännön ongelma on säännöllisen ruokailurytmin puuttuminen. Nuorena vielä kotona asuessani söin aamulla ennen koulua hiukan jotain, koska muuten tuli huono olo, sitten kouluruoan, kotona illalla ruoan ja ehkä satunnaisesti jotain iltapalaa. Kuitenkin tapanani on aina ollut syödä niin paljon kuin sisään mahtuu, niin ei sitten heti tarvitse syödä uudelleen. En koskaan ajatellut annoskokoja tai kalorimääriä, vaikka rakastin ruokaa, koin ruoasta huolehtimisen vaivalloiseksi ja söin paljon, etten heti joutuisi syömään uudelleen. Muuttaessani kotoa lukion jälkeen tilanne lähti käsistä ihan tosissaan. Ollessani töissä söin tietysti tauoillakin, mutta opiskellessa söin aamulla yleensä kaurapuuropussin ja seuraavan kerran söin vasta illalla, jotain terveellistä, kunnes myöhemmin illalla löysin itseni matkalta kauppaan ostamaan herkkuja. Silloin laihduttaessani söin kaurapuuroannokseni aamulla ja vasta joskus kuuden aikaan illalla kunnon ruoan, ehkä myös myöhemmin jogurttia tv:tä katsellessani. Viikonloppuisin söin enemmän, valtavia määriä popcorneja ja kaakaota herkkujen himoa korvaamassa ja lämpimiä voileipiä, joita rakastan. Joskus viime kesänä yritin syödä säännöllisesti kolmen tunnin välein, pieniä annoksia ja se oli minusta todella vaivalloista. Tiedän, että se on avain terveelliseen elämään ja painonhallintaan, mutta minulle se tuntuu todella vaikealta.

Tiedän myös, että mitä nopeammin onnistuisin laihtumaan, sitä parempi, koska iho alkaa menettää elastisuuttaan 30 jälkeen ja 35 jälkeen jo todella nopeasti. Olen todella huolissani ihon palautumisesta. Jossain laihdutusohjelmassa oli pituiseni tyttö, joka oli pahimmillaan painanut 115 kiloa ja joka painoi nyt noin 67 kg. Hän oli muutaman vuoden minua nuorempi ja hänestä näki hyvin selvästi, että hän oli ennen ollut lihava. Leuan alla roikkui iso ryppyinen ihopussi ja väljätkään vaatteet eivät pystyneet kätkemään vyötäröllä olevaa löysää ihoa. Minua pelottaa, että jos joskus onnistunkin laihtumaan, palkkana suinkaan ei ole vartalo, jota ei tarvitse hävetä, eikä peitellä, vaan vartalo, jota edelleen täytyy hävetä ja peitellä, mutta joka on helpommin peiteltävissä. Se ei kuulosta kovin motivoivalta. Toisaalta esimerkiksi Dietgirl, joka laihtui 80 kiloa, ei ilmeisesti jäänyt roikkumaan kovin pahasti. Tiedän, että nämä asiat on yksilöllisiä ja joudun vain odottamaan, mikä on lopputulos. Mutta minun tuurillani… Asiaa pahentaa ikäni ja se, että lihoin niin nopeasti. Minulla on runsaasti venymisarpia vatsassa ja käsivarsissa sekä myös alaselässä, mitkä tulee vaikeuttamaan ihon palautumista. Jos nyt koskaan edes laihdun.

Vaaka näytti aamulla 200 grammaa vähemmän. Piti kyllä punnita vasta huomenna, mutta… Minä vain en oikein osaa ajatella jostain 200 grammasta tai muutamasta kilostakaan mitään, koska painoni on aina vaihdellut niin paljon. Vasta joku kymmenen kiloa tai enemmän alkaa tuntua laihtumiselta. Sitä odotellessa on tyydyttävä 200 grammaan. :)

3 kommenttia:

  1. Tuosta syömisestä ja ruoasta nauttimisesta: oletko puhunut jonkun "asiantuntijan" kanssa noista tuntemuksista? Tuntuu, että ruoka on suunnilleen ainoa asia jolla saat mielihyvää elämääsi? Jossain tapauksissa sitä voi jo pitää syömishäiriönä :/ Tunnesyömistä se ainakin on. Itselläni on ollut samaa ongelmaa: syön siksi, että on tylsää. Nyt olen tietoisesti yrittänyt opetella tavasta pois, ja ai että se on vaikeaa! Varasin jääkaapin täyteen bonaquaa, niin täytän itseni sillä (kaloritonta) sen sijaan että vetäisin karkkia tms...On toiminut ainakin muutaman päivän :)
    Auttaisiko sulla liittyminen johonkin ryhmään? Mua ainakin motivoi ihan vaan tuo Kalorilaskuri ihan hirveästi :D
    Megapaljon tsemppiä, kaikki vaikeudet on voitettavissa! :D

    VastaaPoista
  2. Juu, teoriassahan lehmätkin vois lentää, jos..
    Hitsi, luit mun ajatukset! Oon parina iltana pyöritellyt tuota ajatusta päässäni, et miksi se esim 2e/3kpl tarjousten ohittaminen on niin vaikeaa?!? Et tuskin ne namit loppuu, jos jätänkin ne hyllyyn! Faktahan on, et tuskin loppuu joo.. mut kun ne on niin halpoja! Juu, ja tuskin myöskään ne tarjouksetkaan loppuu, aina tulee uusia, ihan varmasti tulee!!
    Terveisin toinen joka luulee tulevansa onnelliseksi ja ihanaksi, kunhan on vähintään -20kg

    Onnea pudotukseen! Mä kirjaan joka aamu tuloksen ylös, onnistuu näin paremmin multa (paremmin ja paremmin..). Sovitaan treffit pudotuksen jälkeen Tiina Jylhälle, niin saa se muija leikellä mein vatsanahkoja ja laitella Botoxia rupsahtaneisiin tisseihin.. ;D

    VastaaPoista
  3. Vilukissa: Joo, olen joskus jutellut lääkärille ja kävin joskus myös psykologin kanssa juttelemassa, mutta kumpikaan ei oikein ehkä ymmärtänyt minua tai en osannut selittää asiaa. Musta itsestäkin tuntuu, että ainakin osittain minulla on jonkinlaista syömishäiriötä. Se on myös kierre; mitä enemmän syön, sitä pahemmin olen yksin jumissa kotona ja sitä tylsempää minulla on, joten sitä enemmän syön. Tavallaan se kai myös opittua, meillä kotona kaikkea juhlistettiin ruoalla ja minua lohdutettiin ruoalla ja minulle tunnesyöminen on tapa.
    Ehkä vielä joskus pääsen tästä kierteestä irti, mutta nyt se tuntuu olevan aika kaukainen haave. Mutta en silti ole vielä täysin luopunut toivosta.

    Jaunde: Mulla on tarjousten kanssa sama juttu, ajattelen että sitten kun minun tekee tuota mieli, niin sitten olisi valmiina ja halvemmalla... Paitsi että todennäköisesti syön ne samana iltana!
    Joo, siinä saisikin Jylhä kerralla kaikki velkansa kuitatuksi, kun minut laittaisi kuntoon! :D

    VastaaPoista