lauantai 14. toukokuuta 2011

Ei muutosta

Vihdoinkin taas blogger toimii... Eilen aamulla vaaka näytti 118,3 kg. Se oli melkoinen pettymys, koska olen koko viikon ollut todella tiukalla dieetillä, en ole syönyt mitään hyvää, en yhtään karkkia, en suklaata tai edes hyvää ruokaa, en mitään. Olin toivonut, että vaaka näyttäisi edes alle 118, mutta ei... No, tällä kertaa se ei saanut minua säntäämään karkkihyllylle, vaikka oli perjantaikin. Tosin yhden mehujään söin, mutta koska lisäksi söin iltapalaksi vain kasviksia, annoin itselleni luvan siihen. 

Takamukseni on edelleen todella kipeä. Olen kuntopyöräillyt sen verran kuin olen pystynyt, mutta toinen polveni on tullut todella kipeäksi ja takapuolenikaan ei ole vieläkään tottunut satulaan. Takapuoli varmaan jossain vaiheessa turtuu, mutta tuosta polvesta olen vähän huolissani. Se on varmaankin ylipainon syytä ja tämä on nyt ensimmäinen konkreettinen terveysongelma, mikä painostani aiheutuu. Se pelottaa ja ärsyttää ja hävettää. Olin myös eilen uimassa ensimmäisen kerran. Vesi oli jääkylmää, joten pari kierrosta uin ennen kuin oli pakko mennä saunaan. Tänään olisi tarkoitus taas kokeilla, mutta kun sääkin on noin viileä, vesi tuskin on yhtään lämpimämpää. Mutta jo lyhyt pulahdus taas kerran yllätti minut sillä, miten paljon pidänkään uimisesta. Tiedän sen, mutta silti aina yllätyn, miten paljon nautin siitä tunteesta. Se on outoa, koska lähes inhoan kaikkea muuta liikuntaa. 

Vaikka olin pettynyt tuosta kokonaisen 400 gramman painonpudotuksesta, olen yrittänyt saada itseni ajattelemaan, että 500 grammaa viikossa on tarpeeksi. Laihdutukseni on niin usein kaatunut siihen, että yritin nälkäkuurilla "päästä hyvään alkuun", eikä se myöskään ole kovin pitkäkestoinen tapa laihduttaa, joten jos tästä lähtien onnistun laihtumaan puoli kiloa viikossa, ainakin yritän valehdella itselleni olevani tyytyväinen. Mutta neljäänsataan grammaan minun ei tarvitse olla tyytyväinen. Mutta ehkä ensi viikolla. Ensi perjantaina siis toivon saavani ilmoittaa lukeman 117,8 kg. :)  

2 kommenttia:

  1. Ääh, kirjoitin äsken jättipitkän kommentin ja sit se TAAS katosi jonnekin kun painoin lähetä :( Tää on varmaan jo kolmas kerta peräkkäin! Noh, kirjoitan uudelleen.

    Sullahan on suunta ihan oikea! :) Uskon, että jos jaksat tuolla "puoli kiloa viikossa" tahdilla hetken niin pian huomaat että on keveämpi olo, ja sitten myös liikunta ja terveellinen syöminen innostaa vielä enemmän :) Joku joskus sanoi, että eihän ne kilot ole tulleet parissa viikossa, joten eihän ne voi lähteäkään siinä ajassa! :)

    Kannattaa mennä tuon polven kanssa kyllä lääkäriin :( Miehellä oli joskus polvi kipeä ja lääkäri sanoi että pitää vaan treenata enemmän, polvi on kuulemma heikko. Noh, eipä parantunut polvi ja seuraava lääkäri löysi hiusmurtuman... Mutta tuo uiminenhan on hyvää liikuntaa polvenkin kannalta, ei rasita :) Ja kylmässä vedessä uiminen on oikeastaan parempi sillä kroppahan kuluttaa ENEMMÄN energiaa kylmässä :)

    Tsemppiä taas jatkoon :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on usein sama ongelma, että kirjoitan jollekin pitkän kommentin ja se katoaa jonnekin, enkä sitten jaksa enää uudelleen kirjoittaa kuin lyhyesti jotain.

    Jos ajattelee sitä, että vuoteen ei ole tapahtunut oikein mitään edistystä, niin jos olisin vaikka koko viime vuoden laihtunut vain sen puoli kiloa joka viikko, olisin nyt paljon kevyempi. Sitä ei vain oikein osaa ajatella noin, enemmän vaan miettii sitä, miten kauheasti aikaa ja työtä vaatii pudottaa nämä kilot tulevaisuudessa.

    Minulle kyllä kilot tuli todella nopeasti, joten olisi kiva, jos ne lähtisi yhtä nopeasti. Mutta ei taida onnistua. :(

    Kylmä vesi kyllä kuluttaa energiaa, mutta ei noin kylmä, kun siellä ei pysty olemaan jäätymättä! :D Ellei lasketa sitä energiaa, jonka kulutan juostessani kiljuen saunaan...

    VastaaPoista