tiistai 24. toukokuuta 2011

Minulla on isot luut!

Söin eilen pussillisen perunalastuja, ihan hetken mielijohteesta. Ei edes maistuneet kovin hyviltä. Nyt harmittaa. Minulle on iskenyt ihan tosissaan uskonpuute tämän laihtumisen suhteen. En vain pysty edes huijaamaan itseäni, että voisin onnistua. Tämä kuulostaa ehkä koomiselta, mutta kun minusta ei vain tunnu siltä, että söisin niin paljon! Siis kun käyn kaupassa ostamassa sikailuherkkuannokseni, niin siinä on ihan järjettömästi kaloreita, mutta muuten, ihan normaalisti syödessäni, minusta ei tunnu siltä, että se määrä vastaa kokoani. Tuolla lähisiwassakin melkein jokaisella ihmisellä on korissaan iso perunalastupussi ja suklaata ja muuta hyvää. Miksi he eivät ole lihavia? Nykyinen kämppikseni on jäätelöaddikti, hän syö varmaan viisi pakettia viikossa. Hän on normaalipainoinen. Hänestä kaksi kämppistä taaksepäin asuin tytön kanssa, joka painoi korkeintaan 50 kiloa. Joka viikonloppu hän söi pari pussia perunalastuja ja suklaata joka päivä. Lukiossa minulla oli ystävä, joka söi karkkia monta pussillista päivässä. Koko ajan hän mussutti karkkia, koulussa, illalla, kuulemma öisinkin, jos heräsi käymään vessassa. Hän oli alipainoinen. Ja tätini! Se on melkein vitsi, miten paljon hän syö! En pystyisi ahtamaan sitä ruokamäärää itseeni vaikka yrittäisin! Hän on ehkä hiukan pyöreä, mutta ei ylipainoinen. Ja minä olen sinivalaan kokoinen ja koen itseni pieniruokaiseksi... Hmm... :) 

Ihan vakavasti puhuen, en ajattele syöväni paljoa. Tiedän, ettei minussa ole mitään fyysistä vikaa, miksi en laihtuisi, joten vian on oltava päässäni. Ehkä en kiinnitä huomiota syömisiini, mutta toisaalta en usko siihen, koska en osta paljoa ruokaa kerralla, nytkin jääkaappini on typötyhjä. Pidin silloin ainoalla onnistuneella laihdutuskerralla tarkasti kirjaa syömisistäni, mutta se ei oikein toiminut, koska se sai minut kilpailemaan aina vain pienemmästä kalorimäärästä. Lopulta söin vain viitisensataa kaloria päivässä. Silloinkaan en kuitenkaan laihtunut kuin pari kiloa kuukaudessa. Viime kesänä otin ohjeet jostain lehdestä ja noudatin niitä orjallisesti kaksi viikkoa, enkä siltikään laihtunut, vaikka lehdessä luvattiin kahdesta kolmeen kiloon viikossa. Ehkä olen ollut lihava niin kauan, että kehoni pitää kiinni rasvavarannoistani kynsin ja hampain. Jotenkin vain minulle käy aina niin, että saatan syödä viikon ajan todella hyvin ja ihan innoissani hyppään vaa'alle. Eikä mitään muutosta. Ja kun sitä vertaa siihen roskamäärään, jonka huonoina viikkoina syön, niin luulisi edes jossain näkyvän. En tiedä missä ongelma on. Ehkä siinä, etten tiedosta syömäni ruoan määrää. En tiedä, siitä vain saisi niin hyvin motivaatiota, jos vaaka näyttäisi edes vähän vähemmän, kun on ihan tosissaan yrittänyt. 

Olen ajatellut kokeilla sellaista, että tekisin kesän ajan kaikkeni laihtuakseni, vähän kuin haasteena, kuinka paljon saan pudotettua kolmen kuukauden aikana. Koska laihdutus siltä kannalta, että haluaisin painaa 75 kiloa, tuntuu aivan loputtomalta urakalta ja vie motivaation, mutta kolme kuukautta tuntuu lyhyeltä ajalta. Tarkoitus olisi aloittaan kesäkuun ensimmäinen päivä ja loppupunnitus olisi elokuun viimeinen. Tavoitteena kilo viikossa eli yhteensä 12 kiloa, mutta salaisena tavoitteena päästä alle sadan kilon. :) Ja tietysti liikkua joka päivä, tehdä edes jotain. Joskin, jos takamukseni ei kohta lakkaa sattumasta, vien kuntopyörän takaisin varastoon. En oikeasti kestä tätä kipua! 

Ihanaa, kun ulkona sataa, rakastan tätä raikkautta ja sateen tuoksua. Kissa nukkuu kerällä sohvalla ja ikkunoissa rapisee ja minä juon hyöryävän kuumaa teetä. Pitäisi oppia nauttimaan enemmän näistä pienistä iloista. :)  

8 kommenttia:

  1. Minä huomaan myös, etten huomaa syömisiäni. Jos en olisi tänään täytellyt ruokapäiväkirjaa, olisin autuaasti unohtanut monta ruokaa päivän saldosta ja ajatellut pysyneeni hienosti ruokavaliossa.

    Olet varmaankin jo kokeillut kiloklubia, mut suosittelen kokeilemaan uudestaan. Ja tällä kertaa menemään niillä ohjeilla, jotka se ohjelma antaa.

    Vaikka tiedän kyllä tuon tunteen, kun usko on loppu. Minullakin oli usko loppu tässä jo monta viikkoa. Olin melkein jo varma, että kohta ollaan lähtölukemissa tai sitten yli.
    Mut sitten lauantaina hankin sykemittarin :) joka kertoo mitä pitää tehdä :) Jipii!

    Minulla ainakin toimii tuollaset jutut motivaattorina, sillä nyt en malttaisi odottaa aamua ja aamun lenkkiä! :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Sama uskonpuute täällä. Kun syön mukamas vähän ja hyvin, niin ei tapahdu mitään. Kun sitten vedän pizzan, niin aamupaino on -500g. En ymmärrä yhtään! Parhaimmaksi tavaksi olen kokenut tämän joka aamuisen puntarilla käynnin (siitä tulee muuten riippuvaiseksi..) ja tulosten ylöskirjaamisen.
    P.S. Jotku vaan on läpipaskoja.. ;)

    VastaaPoista
  3. Silmu: Varmaan minunkin on pakko alkaa kirjaamaan ruokiani. Se vain tuntuu kovin vaivalloiselta. Ja noissa netin systeemeissä on se ongelma, että ei niissä koskaan ole juuri sitä ruokaa, jonka söin, joten yritän valita jonkin samantapaisen ja sitten päivän päätteessä on sellainen olo, ettei sillä ole merkitystä, koska ne ruoat on vain vähän sinne päin. On helpompi vain käyttää paperia ja finelistä katsoa tiedot.

    Minunkin tekisi mieli ostaa sykemittari... On vaan aika kalliita.

    Tsemppiä myös sinulle! :)

    Jaunde: Minulla oli joskus ennen niin, että muun vuoden yritin laihduttaa ja jouluna annoin itseni syödä mitä halusin. Ja jouluna laihduin pari kiloa, vaikka söin ihan kamalat määrät herkkuja! Se oli ihan käsittämätöntä! Mutta nyt viime vuosina olen lihonut joulun aikaan.

    Katsotaa taas perjantaina, mutta en ole kovin toiveikas... :/

    VastaaPoista
  4. Eksyinpäs tännekin seikkailemaan :)
    Kovin tuttua tuo kirjoituksesi, turhautuminen meinaa iskeä itsekeneenkin.

    Ensinnäkin, muutos syömisissä voi näkyä hyvinkin pitkän ajan jälkeen. Kun syöt tänään hampurilaisen, ei se muutamassa tunnissa muutu kroppaasi läskiksi ja nosta painoa. Aivan samalla tavalla kun aloitetaan kalorivajeella syöminen, ei se näy heti. Ensimmäisenä lähtee nesteet ja samoin käy toisinpäin, ensin kroppasi kerää nesteitä, ei läskiä.

    Toiseksi, jatkuva kalorivajeella syöminen hidastuttaa aineenvaihduntaa. Kroppa tottuu alhaisempiin kaloreihin ja vaatii koko ajan vähemmän ja vähemmän tiputtaakseen ylimääräistä. Tästä syystä on hyvä pitää päiviä, että syö enemmän. Luin Hanna Partasen kirjan joskus aikoja sitten ja hän kertoi miehestä, jolla ei paino tippunut vaikka teki mitä. Sitten mies söi yhden viikon ajan pizzaa, hampurilaisia, karkkia, sipsejä yms. Paaaaljon yli kulutuksen. Heräteltiin aineenvaihdunta. Sen jälkeen kalorimääriä tiputettiin ja mies alkoi jälleen laihtua.

    Kolmanneksi, ne ihmiset jotka ovat hoikkia vaikka syövät mitä, kuluttavat syystä tai toisesta enemmän. Minun ala-astekaverini on langanlaiha ja syö ihan mitä sattuu, miten paljon sattuu.(arvaa onko siltikään tyytyväinen kroppaansa?) Oma äitini on kuin kaksi tikkua missä on räkä välissä (I love you mum...) ja yksi ystävistäni tikku kahden lapsenkin jälkeen. Mutta näitä kahta viimeistä yhdistää yksi asia; he eivät pysy paikoillaan. Ja en nyt tarkoita liikuntaa vaan ihan kotona olemistakin. He nousevat jatkuvasti ylös hakemaan sitä tai tätä, pyyhkimään lattialta jotain, viemään kaappiin jotain ja hakemaan toisesta toista. He ovat kuin sätkynukkeja. Ja kun he kevelevät "normaalisti", he ottavat pieniä, nopeita askeleita kuin vedettävä lelu.

    Jos ruokapäiväkirja tuntuu ihan kokeilemisen arvoiselta eikä Kiloklubi innosta, uhraa 39€ ja kokeile Keventäjiä. Siellä saat syöttää itse tiedot ruoasta jota ei löydy listalta. Mutta kummassakin on hyvä muistaa yksi asia; kalorit ovat AINA suuntaa-antavia, niin kulutuksessa kuin liikunnassakin.

    Minä myös olen miettinyt paljon sitä, olenko valmis luopumaan tietyistä jutuista jotta pääsisin normaalipainoon. Ja se onkin asia jota kannattaa miettiä oikeasti. Koska jos sitä oikeaa motivaatiota ei löydy, ei siitä mitään tulekaan. Ja jojoilu on kaikista pahin juttu.

    Paljon tsemppiä kuitenkin!!!

    VastaaPoista
  5. Moi Perhonen! Pitäisi osata olla kärsivällinen, mutta aina odotan tuloksia heti ja kun niitä ei tule, petyn ja menetän motivaationi. Saattaa osaltaan selittää, miksi olen edelleen lihava. :/

    Kroppa menee säästöliekille, mutta senkin pitäisi maksimissaan olla muutama sata kaloria. Ja minun tulee välillä herkuteltua, joten käynnistän kyllä aineenvaihdunnan...

    Äitisi varmaan tykkää tuosta luonnehdinnasta! :D Olen itsekin huomannut, että aktiivisuudella on valtava vaikutus. Minusta on tullut melkoinen sohvaperuna!

    Tunnistan itsessänikin tuon piirteen, että koska rakastan ruokaa, joskus tuntuu kuin en edes haluaisi luopua siitä... Mutta enemmän haluaisin olla normaalipainoinen.

    Kiitos kannustuksesta! :)

    VastaaPoista
  6. Juu, äiti on aina iloinen kun kuvailen häntä noin :)

    Toivottavasti motivaatio löytynee jostain, kyllä sitä välillä tosiaan etsiskelee varmaan kaikki :)

    VastaaPoista
  7. Moikka! Ihan vasta tässä tutustun blogiisi, täytyy sanoa, että kivalta näyttää. :-) Toivottavasti en kuulosta tunkeilevalta, tämä kun tulee nyt ihan ventovieraan suusta, mutta jos asianlaita on niin, ettet saa mitään pudotettua noudatitpa minkälaista ruokavaliota tahansa, niin oletko harkinnut käyvästi lääkärissä mittauttamassa veriarvoja ja tarkastuttamassa esim. kilpirauhasarvot? :-) Voihan takana olla joku lääketieteellinenki syy sille, miksi et laihdu. Jään seurailemaan blogiasi!

    VastaaPoista
  8. Hei Kupariperhonen! Kiitti! :)

    Joo, olen käynyt lääkärissä ja kaikki arvoni ovat ihan kohdillaan. Luulen, että ihan vain syön liikaa, enkä kiinnitä siihen huomiota ja sitten taas niillä kerroilla, kun syön oikein, luovutan liian aikaisin, kun tuloksia ei synny. Pitäisi vain olla kärsivällinen, mutta kärsivällisyys ei kuulu vahvoihin puoliini. :)

    Mutta yritän edelleen... :)

    VastaaPoista