tiistai 10. toukokuuta 2011

Pohdintaa kauneusihanteista...

Eilen kävin kaupassa ja vaikka himoitsin herkkuja, päädyin ostamaan vain hedelmiä. Hoin itselleni, että nyt et osta mitään roskaa ja omaksikin yllätyksekseni pääsin ulos kaupasta mukanani vain viinirypäleitä ja vesimelonia. Onko muuten muilla sama juttu, että viinirypäleistä tulee ihan mieletön nälkä? Siitä huolimatta, eilen en syönyt mitään hyvää. Olen miettinyt, että pitäisikö minun vain yrittää hillitä tarvettani syödä kaikkea roskaa vai pitäisikö yrittää päästä eroon syömishäiriöisestä käytöksestäni. Jos korvaan roskaruoan hedelmillä, varmaankin laihdun, mutta voiko se kestää, jos kuitenkin edelleen syöminen on ongelma. Toisaalta jos pystyisin lopun elämääni ahmimaan vain hedelmiä, ei kai se haittaisi, vaikka ongelma edelleen olisi olemassa. Pidän todennäköisempänä sitä, että onnistun luopumaan roskaruoasta, kuin sitä, että onnistuisin kehittämään terveen suhteen ruokaan, joten ehkä ainakin alussa pitäisi vain yrittää luopua herkuista. 

Täytyy vielä palata aiheeseen ihannevartalo, kun luen usein iltalehden verkkoversiota ja usein huomio kiinnittyy ulkonäköä ja naisia käsitteleviin juttuihin. Minusta on kiinnostavaa, että naisen ihannevartalo muuttuu sitä epäluonnollisemmaksi, mitä enemmän aikaa kuluu. Taannoin julkaistiin Elizabeth Taylorin nuoruudenaikainen alastonkuva, joka varmasti aikanaan olisi esittänyt varsin kaunista naista. Nykyään häntä kutsuttaisiin ns. ’laihaksi läskiksi’, koska vartalo ei ollut treenattu. Vielä 50-luvulla naisen ihannevartalo oli kurvikas tiimalasi, joka useimmilla naisilla on luonnostaan, kunhan hiukan katsoi, mitä laittoi suuhunsa. 2000-luvun ihannevartalon saavuttaminen vaatii jo melkoista työtä ja on monelle naiselle yksinkertaisesti mahdotonta. Vaikka käyttäisikin useamman tunnin viikosta liikkumiseen, pystyisi olemaan todella kurinalaisella dieetillä ja olisi taloudellisesti mahdollista käyttää hyväkseen kosmetiikkateollisuuden tarjoama apu, suurimmalla osalla naisista on esimerkiksi selluliittia, iho on harvalla virheetön ja ihannoidut isot rinnat alkaa väkisinkin jossain vaiheessa roikkumaan. Iltalehdessä sanottiin osuvasti, että jos rinnat selällään maatessa valahtaa sivuille, se näyttää nykyään väärältä, koska julkisuudessa nähtävät isot rinnat ovat useimmiten silikonista tehdyt. Myös esimerkiksi kansainvälisten kauneuskilpailujen voittoa on aivan turha tavoitella täysin naturellina. Miksi ihannenaisesta on tullut niin keinotekoinen? 

Olen monta kertaa törmännyt netin keskustelupalstoilla miesten ajatukseen siitä, että ulkonäköpaineet tulee toisilta naisilta, ei miehiltä, esimerkiksi median vaikuttamana. Minä olen asiasta jokseenkin eri mieltä. En ole koskaan kokenut, että lehdessä tai tv:ssä nähty kaunis nainen olisi jotain, mitä minun tulisi tavoitella oman ulkonäköni suhteen. En tunne alemmuudentunnetta tai edes kateutta kauniin naisen nähdessäni, eikä minusta tunnu pahalta, jos kauniin naisen ulkonäköä kehutaan. Mikä sen sijaan on vaikuttanut minuun, on miesten kommentit siitä, miten ruma jokin ominaisuus naisessa on. Avaa sitten minkä tahansa netin keskustelupalstan, jossa aihe ei ole kovin tarkkaan rajattu, muutamassa minuutissa pystyy löytämään useita hyvinkin julmia kirjoituksia siitä, miten kuvottavat riippuvat rinnat on tai miten vastenmieliseltä selluliitti näyttää. Miesten pinnallisuus on toisinaan myös ihan uskomattoman pikkutarkkaa, muistan kerran lukeneeni tietämättä huvittuisinko vai järkyttyisinkö satoja vastauksia kerännyttä keskustelua siitä, minkä väriset naisen nännien kuuluu olla. Ruskehtavaa sävyä haukuttiin armotta, mitä vaaleanpunaisemmat, sen paremmat.

Eikä haukkuminen rajoitu netin anonymiteetin suojiin. Hesarissa oli ehkä pari vuotta sitten juttu, jossa ihmiset kertoivat kommenteista, joita vastakkainen sukupuoli oli heidän ulkonäöstään laukonut. En muista tarkkaan kaikkia tarinoita, vaikka muistan kommentoinnin olleen todella jäätävää, mutta mieleeni jäi jonkun tytön kertomus, jossa mies oli sanonut, että ’rumien ihmisten pitäisi itsekin tajuta, ettei hyvännäköiset ihmiset halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä’. Nämä ilkeät kommentit ovat mielestäni syynä ulkonäköpaineisiin; jokainen ymmärtää, että lehtien mallit ovat viimeisen päälle laitettuja ja rahalla kunnostettuja, mutta ei kukaan halua olla kuvottava toisten ihmisten silmissä.

Kuitenkin on ihan uskomatonta, mitä jotkut ihmiset ovat valmiita tekemään saavuttaakseen vaatimukset täydellisestä ulkonäöstä. Muutama vuosi sitten joku malli kuoli, koska ei uskaltanut lihomisen pelossa syödä muuta kuin tomaatteja ja omenoita ja yksi Kardashianin sisaruksista kertoi lisäävänsä ruokaansa ruokasoodaa –ja toisinaan ikkunanpesuainetta –saadakseen ruoan maistumaan pahalta välttääkseen lihomista. Onko se tosiaan vaivan arvoista? Tietenkin jos ajatellaan julkisuudessa olevia ihmisiä, heille hyvä ulkonäkö on välttämätön menestyksen kannalta, mutta tavalliselle ihmiselle... Jos ajatellaan, että pystyisin syömään vain välttämättömän määrän ruokaa, treenaisin vartaloni niin hyväksi kuin mahdollista, uhraisin muutaman kymppitonnin plastiikkakirurgiaan, kävisin kampaajalla ja kosmetologilla, niin mitä minä siitä saisin? Varmasti ihmiset suhtautuisivat minuun jonkin verran positiivisemmin, saisin varmasti helpommin hyvän työpaikan ja parempaa palkkaa, ilkeyksien sijaan minua yritettäisiin saada sänkyyn… Mutta onko se tosiaan vaivan ja rahan arvoista? Onko minussa jotain vikaa, kun ajattelen, ettei ole? Kuitenkin jonkin tutkimuksen mukaan joka kuudes nainen olisi mieluummin sokea kuin ylipainoinen! Onko elämä laihana ja kauniina todella niin ihanaa? Ehkä, en tiedä… Enkä tule koskaan tietämäänkään, joten ehkä on parempi olla pohtimatta sitä liikaa. :)

Ulkona on jo varsin lämmin ja ihmiset lojuu tuolla ulkona bikineissään. Minusta tuntuu, että on paras, etten liity seuraan! :D Ostin tosin yksi päivä bikinit, uidakseni äidin altaassa. Olen jo pitkään etsinyt sopivia bikineitä, mutta minun kokoluokassani ei niitä paljoa ole tarjolla. Nyt näin alelaatikossa kolme euroa maksavan yläosan, joka oli kokoa XL ja ostin sen kokeilematta. Se kyllä mahtui jotenkuten päälle, mutta sana siveetön nousi etsimättä mieleen. Ehkä myöhemmin kesällä. :) Ruutu.fi palvelussa muuten on parhaillaan jakso jostain brittimuodonmuutosohjelmasta, jossa on nainen, jonka painoindeksi oli pahimmillaan suunnilleen sama kuin minulla. Vilkaiskaapa ja sanokaa sitten, onko huoleni venyvästä ihosta aiheeton(ihoa näytetään heti alussa): http://www.ruutu.fi/video?vt=video_episode&vid=307350
Aika kamalaa, mutta lopputulos leikkauksen jälkeen ei kai ollut kovin paha. Joka tapauksessa, minulla on matkaa noihin ongelmiin kymmeniä kiloja, joten se siitä aiheesta tällä kertaa. Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Tuo ohjelman nainenhan oli käynyt läpi lihavuusleikkauksen mikä varmasti vaikuttaa ihoon? Ei muuten voi laihtua noin huimaa vauhtia! Jos laihduttaa ruoalla ja liikunnalla niin ihokin varmasti pysyy paremmin mukana muutoksessa.

    Noista nettipalstoista. Mä yritän nykyisin vältellä niitä, sillä joka palstalla riittää aina urpoja, oli aihe mikä tahansa... Luultavasti se joka laukoo lihavista naisista jotain tuollaisia kuvaamiasi juttuja on joku 14v finninaama teiniangstissaan, tai sit 50v yhä äidin helmoissa asuva peräkammarinpoika joka on sai pakit siltä ainoalta naiselta jota uskalsi joskus vuonna nakki lähestyä… Se on niin katkeraa vuodatusta siellä.

    En tiedä olisinko itse onnellisempi laihana, tuskin. Mutta pyrinkin terveellisyyteen, haluan elää rakkaideni kanssa pitkän ja onnellisen elämän :) Mun mielestä on ihan superhienoa, että mietit sun suhdetta ruokaan. Ja että lähdit kaupasta ilman herkkuja (tukkimiehen kirjanpidolla nyt viiva kalenteriin!) Ehkä on hyvä pohtia mitä ”hoidat” ruoalla ja syömisellä? Mutta ota nyt yksi asia kerrallaan, eli jos ensin pystyt vierottautumaan roskaruoasta niin hienoa :) Kannattaa käydä kirjastosta hakemassa vaikka muutama kappale KG-lehtiä, niissä on paljon pohdittu tuota syömistä monesta eri näkökulmasta. Se on muutenkin hyvä lehti, ei kannata mitään anorektista naiskuvaa vaan terveellisyyttä.
    Paljon taas tsemppiä ja aurinkoa! :)

    VastaaPoista
  2. Niin oli joo. Ja se on todella yksilöllistä, 80 kiloa laihduttanut dietgirl ei tarvinnut mitään leikkauksia. Mutta oli kyllä aika hurja näky tuo nainen...

    Keskustelupalstoilla on kyllä välillä niin uskomatonta kommentointia, etten edes tiedä, mikä niillä ihmisillä on päässä vialla! Mutta kuitenkin sellaiset ihan normaalilta vaikuttavat miehetkin välillä laukovat aika kylmiä kommentteja naisista. Ei kai minun pitäisi välittää, koska eihän se oikeastaan koske minua millään tavoin, mutta ei ole kiva ajatella, että puolet maapallon ihmisistä pitää minua kuvottavana ja ajattelee, että velvollisuuteni olisi pysyä poissa ihmisten näköpiiristä. Tunnen jo nyt niin suurta häpeää ylipainostani ja nuo kommentit vain pahentaa sitä. Ei pitäisi lukea, mutta ajankuluksi tulee paljon pyörittyä netissä...

    Juuri häpeän takia uskon, että olisin onnellisempi laihana ja siksikin, että sitten olisin näkymätön. En vain oikein pysty edes kuvittelemaan, millaista se olisi, koska silloinkin, kun en ollut lihava, luulin olevani, koska minua kiusattiin siitä. Olen siis tavallaan aina ollut lihava, en fyysisesti, mutta henkisesti.

    Minulla on tosiaan syytä pohtia, mistä tämä todella vinksahtanut suhde ruokaan on peräisin ja miten sitä voisi muuttaa.

    Olenkin ajatellut, että pitäisi joskus kirjastossa katsella laihdutuslehtiä ja kirjallisuutta. Itseasiassa juuri tuosta KG lehdestä katsoin kaupassa yhtä numeroa, mutta en kehdannut ostaa kun takanani kassajonossa seisoi joku nuori poika. Ehkä käyn vielä hakemassa sen sieltä.

    VastaaPoista