maanantai 16. toukokuuta 2011

Tuoksuja

Sunnuntai ei oikein sujunut syömisten suhteen, söin pastaa ja popcornia ja jäätelöä. Ei olisi pitänyt, mutta… No, tehty mikä tehty ja nyt pitää vain yrittää uudelleen.
 
Nyt olen taas nukkunut muutaman yön todella huonosti. Tätä ennen ehtikin jo kulua varmaan kolmisen viikkoa, kun nukuin taas hyvin, mutta nyt viikonloppu oli todella tuskaista nukkumisen suhteen. Kahtena viime yönä olin hereillä vielä kolmelta. Inhoan sitä, miten hankalaa minulla on nukkumisen ja öiden kanssa. Vaikka minulla on aina ollut nukkumisvaikeuksia, ennen sänky oli kuitenkin minulle eräänlainen turvapaikka. Vaikka muuten elämässä olisi ollut vaikeuksia, en koskaan vienyt niitä mukanani sänkyyn, vaan koin sängyssä oloni turvalliseksi ja unohdin murheet. Vaikeina aikoina odotin iltaa, jolloin pääsin sängyn turvaan lepäämään vaikeuksistani ja huolistani. Olen todella herkkä tuoksuille/hajuille ja puhtaiden lakanoiden tuoksu on yksi suosikkituoksuistani, se tuntuu rauhalliselta ja turvalliselta ja muistuttaa kodista. Lapsuudenkotini on myös äitini lapsuudenkoti ja ollessani lapsi meillä oli usein sukulaisia yövieraina. Meillä ei ollut liiemmin tilaa, joten laitoimme patjoja olohuoneen lattialle ja mielessäni puhtaiden lakanoiden tuoksu yhdistyy aina noihin lattialla oleviin patjoihin, joilla leikimme serkkujeni kanssa. Olohuoneen takassa oli tuli ja keittiöstä kuului aikuisten puheensorinaa, söimme iltapalaa myöhemmin kuin yleensä ja kävimme saunassa ja kaikki tuoksui puhtailta lakanoilta ja vastapestyiltä hiuksilta ja puunsavulta. Rakastin sitä ja pitkälle aikuisuuteen saakka sängyt ja patjat ja puhtaat lakanat ovat rauhoittaneet minua ja tehneet olostani turvallisen.

Parin viime vuoden aikana kaikki on kuitenkin muuttunut. Sängystä on tullut ahdistava paikka ja pelkään nukkumaan menoa. Ennen nukahtamista mielessäni pyörii kauheat ajatukset, minua ahdistaa suunnattomasti ja tulevaisuudessa ei näy pienintäkään toivon pilkahdusta. Kaikki tuntuu kaatuvan päälle, pikkuasiatkin tuntuvat niin suurilta yön pimeydessä. Minulla oli aina ennen eräänlainen mielikuvitusmaailma, johon pakenin todellisuutta ja pystyin olemaan siellä joskus päiviäkin kerrallaan ja erityisesti yöt vietin omissa unelmissani. Kun täytin 30, se muuttui, en enää pystynyt pitämään sitä maailmaa yllä ja joudun elämään todellisuudessa, jota en oikein tunnu kestävän, varsinkaan öisin. Öistä ja sängystä onkin tullut pelottava paikka. Edes lakanoiden tuoksu ei enää rauhoita minua.

Viikonloppu oli ihanan sateinen. Yliherkkyyteni tuoksuille saa minut myös rakastamaan sateen tuoksua. Pidän yleensäkin sateesta, sen äänestä ja siitä, miten raikkaaksi se tekee ilman. Mutta erityisesti sen tuoksusta. Sade myös helpottaa kevään tuomaa ahdistusta. Yksi syistä, miksi inhoan kevättä, on se, miten ihmiset tuovat sosiaalisen elämänsä ulos kaikkien nähtäville. Talvella ihmiset ovat vain toppatakkeihin verhoutuneita persoonattomia olentoja, eikä minun tarvitse tietää heidän ihmissuhteistaan, mutta keväällä puistot ja kadut täyttyvät ystävistä ja pariskunnista ja perheistä ja tunnen niin suurta surua ja kateutta katsellessani heitä. Muistan vieläkin, miltä tuntui kauan sitten lojua puistossa juttelemassa parhaan kaverin kanssa(tuoksui ruoholta ja asfaltilta ja pölyltä ja jäätelöltä) tai lähteä perjantai-iltana kaupungille kävelemään(tupakansavua ja alkoholia ja hajuvettä) tai lähteä jonnekin nuorille järjestettyyn tapahtumaan, jossa varmasti näin pojan johon olin silloin ihastunut(joka tuoksui tupakalta ja nahalta ja puulta).  Se on elämässä parasta, toiset ihmiset ja siitä on niin kauan kun olen kokenut mitään sellaista ja tuskin koen koskaan enää. Ja se saa minut vihaamaan kevättä, sitä vuodenaikaa jolloin en voi teeskennellä, ettei mitään tuollaista ole olemassa kenelläkään muullakaan. Keväällä ja kesällä en koskaan poistu asunnostani esimerkiksi viikonloppuiltaisin, koska en halua nähdä mökkireissuille lähdössä olevien ostoksia tai hauskaa iltaa viettäviä ystäviä. On helpompi olla kotona, kuvittelemassa, että muutkin viettävät elämänsä täysin yksin tv:tä katsellen tai lukien. Mutta jopa minusta vihreä luonto ja aurinko ja laulavat linnut tuntuu mukavilta pitkän talven jälkeen. Ehkä vielä joskus jopa elän kevään, jota en vihaa… :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti