maanantai 4. heinäkuuta 2011

Katastrofien viikonloppu

Minulla oli ihan käsittämättömän epäonninen viikonloppu. Ensin rikoin kaksi kalleinta omaisuuttani, jouduin kuskaamaan kaksi lemmikeistäni eläinlääkärissä ja syömisenkin suhteen meni ihan pieleen. Koirani sai haavan häntäänsä, jota en ihan heti huomannut, joten hän ehti häntää heiluttamalla tahrimaan koko kämpän vereen. Olen koko illan putsannut verta seiniltä, koska hän  repii siteen hännästä koko ajan ja huiskii verta joka paikkaan. Tuntuu kuin asuisin teurastamossa. 

Syömisen suhteen meni ihan pieleen myös. Kävin kotona ja nähtyäni pöydällä yhden suosikkiherkuistani eli juustopatongin, söin siitä puolet perjantaina ja loput lauantaina. Juuston kera. Lauantai-illalla tein vielä pastaa, jota söin sunnuntainakin. Kaadoin lautasellisen lattialle niin, että sitä roiskui kahdelle matolle, sitten tahrin koko sänkyni pastakastikkeeseen syödessäni sängyssä ja aivan kuin se ei olisi tarpeeksi, kaadoin vielä mukillisen pepsiä suoraan yöpöydän laatikkoon, jossa tottakai oli kirjaston kirja. Tänä viikonloppuna tosiaan Murphyn laki toteutui. 

Aamulla astuin kauhulla vaa'alle, mutta jostain syystä lukema oli sama kuin perjantaiaamuna. Tänään olen jatkanut nutraamista. Ostin silloin tiistaina kaksi viiden päivän pakkausta, joten kun en vkl niitä syönyt, minulla on vielä täksi viikoksi niitä jäljellä. Saatan ostaa lisääkin, katsotaan nyt miten tämä sujuu. Minua ahdistaa se, että minusta toisinaan tuntuu, etten yksinkertaisesti pysty estämään itseäni syömästä. Niin kuin perjantaina; tiesin, etten saa katkaista ketoosia juuri kun pahin on ohi ja ettei minun pitäisi syödä, mutta päähäni ei mahtunut mitään muuta ajatusta, kuin se himoitsemani patonki. Tänään ei taas ollut mitään vaikeuksia olla syömättä. Tämä on minulle tuttua jo ennestään; tulee aikoja, jolloin minulla ei ole mitään vaikeuksia olla syömättä ja aikoja, jolloin en voi edes ajatella mitään muuta kuin ruokaa. Minusta tuntuu, kuin minulla ei olisi mitään kontrollia sen suhteen, en ole koskaan pystynyt vastustamaan niinä aikoina, kun minun on pakko saada jotain. Tuntuu, kuin kiipeilisin seinille, olen niin ahdistunut, että aina annan sille tunteelle periksi. Ja joskus taas on ihan ok olla ilman ruokaa, en edes epäile pystymistäni siihen, eikä minulla ole vaikeuksia vastustaa mielitekoja. En ole löytänyt mitään yhdistävää tekijää kummallekaan, joten en tiedä miten hallita niitä. Valitettavasti niitä aikoja, jolloin en tarvitse ruokaa on harvoin ja useimmiten en pysty hillitsemään itseäni. Tosin tämä kesäkuu on sujunut paremmin kuin pitkiin aikoihin. 

Koen olevani addikti, minun huumeeni vain on ruoka. Katsoin joskus tv:stä sitä Dr. Drewn julkkisvieroitusohjelmaa (celebrity rehab), mitä lie oli suomeksi, ja tunnistin itseni niiden ihmisten käytöksestä ja ajattelusta ja kokemuksista. Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miten alkoholistien lapsista tulee alkoholisteja, kun he ovat jo eläneet sen helvetin, mutta ehkä minä en ole yhtään parempi kuin muut, minä vain valitsin eri aineen. Tai päädyin eri aineeseen. Vai keksinkö vain tekosyitä heikkoudelleni? En tiedä, mutta minä pidän itseäni addiktina. Joka tällä hetkellä on jotenkuten kuivilla. Toistaiseksi. 

Huomenna jatkuu nutraaminen ja toivon, että pääsisin perjantaihin mennessä lukemiin, jotka selkeästi olisi laihtumista. Olen niin pitkään sahannut tätä 117 - 120 väliä, etten ajattele laihtuneeni ennen kuin vaaka näyttää alle 115. Mikä on siis se luku, josta viime kesänä aloitin. Vaikuttavaa edistymistä... Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, ettei tämäkään tehoa, että jossain on nyt jokin vialla. Saa nähdä. Olen joskus menneisyydessä nutratessani voinut pudottaa kymmenenkin kiloa kahdessa viikossa, mistään sellaisista luvuista ei nyt ole edes toivoa. Mutta jos laihtuisin edes vähän. Perjantaina se nähdään, en aio käydä vaa'alla ennemmin. :)



10 kommenttia:

  1. Ihana kun puhut koirasta muodossa "hän" :)

    VastaaPoista
  2. Vanhetessa se vaikeutuu.. Mulla taas ei ole mitään kontrollia syömisissä, en vain saa katkaistua tätä namittelua ja sekös v***ttaa! Ihan huomaamatta namut sujahtaa suuhun, ihan kuin ois laput silmillä, kun vasta jälkikäteen tajuaa!

    VastaaPoista
  3. Tuulenkosija: :) Minä tykkään eläimistä ihan mielettömästi, joten tuntuisi jotenkin loukkaavalta kutsua heitä sanalla "se". Vaikka eivät kai he itse siitä välittäisi, kunhan ruokaa tulee kuppiin ja lenkille mennään vaikka kaatosateessa. :)

    Jaunde: Mikä vaikeutuu vanhetessa?

    Minulla on pahoina aikoina ihan sama juttu, etten edes tajua syöneeni, ennen kuin olen jo tehnyt sen. Joskus tuntuu, kuin illalla kotiin kävellessäni kytkeytyisin jonkinlaiselle automaattivaihteelle, joka ilman, että pystyn mitenkään estämään itseäni, vie minut siwaan ja saa ostamaan sieltä kasan herkkuja. Joskus ihan kirjaimellisesti en vain pysty kävelemään ohi menemättä sisään! Tiedän, että se kuulostaa ihan hullulta, mutta siltä minusta tuntuu.

    Oletko yrittänyt jonkinlaista shokkikatkaisua, vaikka juuri nutraamalla? Koska jos sallii itselleen vähän, on helppo sallia samantien enemmänkin, mutta jos ei saa syödä mitään, on helpompi olla kokonaan ilman. Siis ainakin teoriassa. :) Mutta joskus se on onnistunut minultakin.

    VastaaPoista
  4. Paljonko kaloreita nutrileteista tulee yhden päivän aikana? 800? Käytätkö keittoja, pirtelöitä, patukoita? Minä tykkään niistä patukoista, mutta en anna itseni syödä niitä, kun pelkään lisäaineita ja sokeria ja ne muistuttaa liikaa suklaata.. :,D

    VastaaPoista
  5. Moi! Melkein 600. Yhdessä pussissa on 112 kcal. Olen syönyt nyt pelkästään suklaapirtelöitä, mutta olen maistanut varmaan kaikkia nutrilett-tuotteita, paitsi niitä, joissa on jotain eläinperäistä.

    Ne uudet tummasuklaapatukat on aivan ihania, melkein kuin oikeaa suklaata. Ja pari muutakin makua niistä patukoista on todella hyviä. En voi ostaa niitä, koska ne myydään kahden pakkauksissa ja heikko kun olen, syön molemmat kerralla ja sitten siitä tulee jo liikaa kaloreita. :/

    Ei niissä varmaan ole sokeria, mutta eihän ne tosiaan mitään terveysruokaa ole kaikkine lisä- ja makeutusaineineen. Tosin varmaan silti parempi vaihtoehto kuin oikea suklaa. Ainakin vähemmän kaloreita.

    VastaaPoista
  6. Se on tuo ruoka ja syöminen yksi vaikeimmista asioista elämässä.. siis siinä tapauksessa, että on kasvattanut kieron suhteen siihen, kuten esimerkiksi allekirjoittanut on tehnyt. Syömättä ei voi olla ja kun alkaa syömään, niin sitten sitä syö ja syö ja syö...

    Tasapainon löytäminen on ihan helvetin vaikeaa. Minulla ongelmia tuottaa jäätelöt pakastimessa (nii-in, kuka idiootti niitä on sinne ostanut? ). Ja kun päivä menee hienosti, niin illalla, sohvalle rauhoittuessa iskee se syöpöttely.

    Pitäisi vaan mennä nukkumaan. Se auttaa, mutta sekin on joskus niin vaikeaa, kun ei haluaisi vaan kuntoilla, käydä töissä ja nukkua. On mukavaa joskus rauhottua sen puolison kanssa sohvannurkkaan katsomaan jotain tyhjänpäivästä ohjelmaa (ja SYÖMÄÄÄÄÄÄÄN kaapit tyhjäksi).¨

    Eilen tein taas päätöksen pysyä kaidalla tiellä ruuan kanssa. Nyt huomaan juovani energiajuomaa (sokerillista) ja tiedän siitä seuraavan sitten ne hirveät hiilarihimot. Pitäisi pysyä vaan vedessä..
    Mutta näköjään ei onnistu.

    No, mutta tsemppiä sinulle nutraamiseen :)

    VastaaPoista
  7. Olen niin monta kertaa ajatellut, että miten kummallista olisikaan olla syömisen suhteen normaali. Kun voisi vain syödä, kun on nälkä, eikä edes tarvitsisi käydä vaa'alla eikä olisi kaikkia näitä ruoan aiheuttamia ongelmia. Minusta myös tuntuu, että olisi helpompaa, jos voisi luopua syömisestä kokonaan, kuten alkoholisti juomisesta.

    Sama juttu minulla, että päivät menee hyvin, mutta illalla alkaa jääkaapilla käyminen. Joskus, kun olen pahimmillani, en yksinkertaisesti pysty nukkumaan, jos menen syömättä sänkyyn, kun jotain herkkuja himoitsen. Ja minulla myös vähän kaikkeen liittyy syöminen. Kun olen onneton, lohduttaudun ruoalla. Kun olen iloinen, juhlin ruoalla. Kun rentoudun, syön jotain.

    Joskus ei vaan pysty pysymään kurissa, vaikka tietää mihin vaikeuksiin itsensä saa. Mutta ruoan on tutkimuksissa todettu vaikuttavan samoin kuin amfetamiini, joten onhan se aika ymmärrettävää. Mutta niin vaikeaa...

    Kiitti kannustuksesta! :)

    VastaaPoista
  8. Haluaisin ehkä kokeilla nutraamista. Se olisi niin houkuttelevan nopea tapa laihtua. Montako kiloa viikon nutraamisella laihtuisi, entä kahden viikon? Menettääkö nutraamisessa lihaksia? Jos laihtuisin noin 5 kiloa voisin tyytyväisenä keskittyä ruoan terveellisyyteen ja liikuntaan miettimättä vaakaa, painoa tai kaloreita. En usko että sen suorittaminen olisi ongelma, kunhan se olisi turvallista.

    VastaaPoista
  9. Hopeapaju: Olet siis ilmeisesti normaalipainoinen tai lähellä normaalipainoa? En osaa sanoa miten hyvin Nutriletit toimii, jos pudotettavaa ei ole paljoa, minulla on niin paljon ylipainoa, että ihan siksi elimistöni menee ketoosiin, mikä taas saa elimistön ottamaan energiaa rasvasta ja siksi olen joskus laihtunut suuriakin määriä nutraamalla. Mutta jos sitä rasvaa ei niin paljoa ole, niin en tiedä, että menisitkö edes ketoosiin tai kohdistuisiko vaikutukset enemmän lihaksiin. Nuttriletin nettisivuilla on sekä keskustelupalsta että mahdollisuus ottaa yhteyttä ravitsemusterapeuttiin, kannattaa varmaan kysyä sieltä, ettet saa aikaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä. :) Näin ylipainoiselle kuin minä Nutrit on tehokas tapa laihtua, mutta en tiedä perustuuko se juuri sitten siihen, että sitä rasvaa on niin paljon.

    VastaaPoista
  10. OK. No enpä usko, että kuitenkaan käytän niitä. Ovat niin kalliita.

    VastaaPoista