lauantai 20. elokuuta 2011

Täällä taas!

Hei taas pitkästä aikaa! On kulunut vähän aikaa viimeisestä merkinnästä; osin siksi, että tietokoneeni meni rikki, osin siksi, että ole ollut mitään uutta kerrottavaa. Edelleen olen lihava ja edelleen ahdistaa ja edelleen mikään ei ole muuttunut. Vaaka näytti eilen 116,2 kg. En voi ihmetellä, kun olen vähän (ja välillä paljon) lipsunut nutraamisesta. Iltaisin on ollut usein pakko saada ruokaa, joten olen syönyt aina viimeisen nutrin tilalla jotain muuta, voileivän tai puuroa tai vastaavaa. Maanantaina ajattelin kuitenkin yrittää vielä täysnutrata noilla lopuilla, mitä minulla on kaapissa. Sen jälkeen siirryn taas ihan vain ruokavaliolla laihduttamiseen, koska nuo nutrit ei enää tuo tulosta, eikä minulla oikein riitä itsekurikaan niillä pysymiseen. Tosin eipä näytä ruokavaliokaan tuottavan tulosta. 

Ei tämä kesä nyt oikein ole sujunut niin kuin toivoin. Olin silloin keväällä niin toiveikas ja vakuuttunutkin, että painoa lähtisi. Silloin Ainoalla Onnistuneella Laihdutuskerralla aloitin toukokuun alussa, enkä tehnyt alussa mitään muuta kuin jätin karkit ja sipsit ja muut vastaavat pois, en siis mitenkään muuten edes ajatellut mitä laitoin suuhuni tai yrittänyt syödä mahdollisimman vähän, mutta elokuun lopussa painoa oli lähtenyt viitisentoista kiloa. Kuvittelin, että nytkin jo pelkästään se, etten syö herkkuja, saisi minut laihtumaan. Mutta näköjään ei, vaikka tällä kertaa olen yrittänyt muutenkin syödä oikein. Pitäisi varmaan alkaa liikkumaan enemmän, mutta minä vain yksinkertaisesti inhoan liikuntaa. Minä en vain pysty ymmärtämään, että miten on mahdollista, että useiden perunalastupussien, suklaalevyjen ja jäätelöpaketeiden viikossa pois jättäminen ei muuta mitään?! Siinä on kyse tuhansista kaloreista! Eikö minun olisi pitänyt joko laihtua useita kiloja jo siksi tai vaihtoehtoisesti lihoa viime talven aikana paljon enemmän?!

Minun on pakko myöntää, että en onnistu laihtumaan. Minun täytyy päästä alle 115 kg:n siihen syyskuun kirurgin tapaamiseen mennessä päästäkseni leikkaukseen ja näen sen ainoana toivona ikinä onnistua laihtumaan. Minä en vain pysty tähän, minulla ei riitä itsekuri, en osaa syödä oikein, en - vain - pysty! Niin säälittävää kuin se onkin, minuun täytyy leikata reikä, ottaa osa pois mahalaukustani ja fyysisesti estää minua syömästä, koska minusta ei ole niin yksinkertaiseen asiaan kuin syömiseni hillitsemiseen. Olisin niin paljon halunnut onnistua laihtumaan ihan itse, koska leikkaus hirvittää minua ja inhoan omaa heikkouttani, mutta en onnistu. Leikkaus on kuitenkin varmaan vasta joskus ensi vuoden puolella, joten yritän edelleen tämän loppuajan, mutta ei kannata kenenkään odottaa mitään tulosta. Minua vain ahdistaa kaikkein eniten se, että olen ihan oikeasti yrittänyt ja mielestäni syönytkin ihan oikein. Miksi sillä ei ole mitään merkitystä?!


9 kommenttia:

  1. Älä nyt lannistu, eihän ne kilot ole helpolla tulleet joten ei ne lähdekään helpolla! Ja SUUNTAHAN ON OIKEA! Eikös tuossa ole monta kiloa jo pudotusta? ja varsinkin ottaen huomioon, että olet nutrannut, eli elimistö ei varmasti ole mitenkään "normaalitilassa". Jokin syömisessäsi varmasti mättää, muuta vaihtoehtoa en kyllä tajua. Ja se olisi tietty hyvä selvittää esimerkiksi ennen sitä leikkausta, koska ne syömiset sitten ratkaisee sen tulevaisuuden sen leikkauksen jälkeen? Hirveästi tsemppiä ja kiva kuulla susta pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
  2. Moi Vilukissa! Jotenkin minusta tuntuu, että kovin helposti ne kilot tuli... Vaikka oikeastihan olen kyllä syönyt kuin sika, joten ei ole ihme, että tässä kunnossa olen, mutta silti minusta joskus tuntuu, ettei tarvitse kuin ajatella ruokaa ja vaaka näyttää taas pari kiloa enemmän. Muutama kilo on pudonnut, mutta kolmessa kuukaudessa se on aika onneton tulos. :/

    Jos asunnossani olisi ylimääräistä syötävää, niin uskoisin, että syön esim. unissani tai huomaamattani, mutta itseni tuntien ostan korkeintaan kahdeksi päiväksi kerralla. En vain ymmärrä, miksi mitään ei tapahdu.

    Leikkauksen jälkeen en pysty syömään kuin ihan vähän, eikä enää halua ruokaa, joten paino putoaa väkisinkin. Juuri tuo, ettei sitten enää haluakaan syödä, tulee varmaan minulle olemaan se suurin etu.

    Kiitos! :)

    VastaaPoista
  3. Moikka ja kiva "nähdä" pitkästä aikaa :) Harmittavaa, että paino on jumissa, mutta jos se yhtään lohduttaa niin samassa veneessä ollaan. Ja vilkase huviksesi mikä oli minun saldoni kesäloman jälkeen..

    En kuitenkaan lannistu, nimittäin maanantaina alkaa uusi GFG-haaste.

    Kuulostan varmaan rikkinäiseltä levyltä, mutta lähde sinäkin mukaan haasteeseen!! Jos pystyt nutraamaan, niin gfg:n pitäisi sujua leikiten, sillä syödä ainakin saa :)

    Tsemppiä jokatapauksessa !

    VastaaPoista
  4. Harmi, ettei se nutrauskaan loppujen lopuksi auttanut. Itsekurin puuttumsesta harvemmin kyse, sen olen vähitellen omallakin kohdalla tajunnut. Useimmiten varmaankin lihomisessa ja laihtumisen vaikeudessä on kyse siitä, että elimistön kylläisyysmekanismit ovat menneet sekaisin, mitä enemmän laihduttaa pienillä kaloreilla tai syö liian pieniä aterioita ja epäsäännöllisemmin, sitä paniikinomaisemmin elimistö vaatii ruokaa. Ja loppujen lopuksi on niin, että nälkää ei voi voittaa. Nälkä voittaa aina.

    Olet varmaankin saanut suosituksia joka lähtöön, mutta itse suosittelisin että pienennät kalorivajetta (olen käyttänyt itse kiloklubin kalorilaskuria ja sen suosituksia ja koettanut saada ne vihreät pallot.)

    Ja sitten se liikunta... Kyllä siitä voi oppia pitämään. Ihan totta. Minäkin opin 42-vuotiaana. :) Liikunta antaa päivään aina muutaman sata lisäkaloria pelivaraa. Mulla toimi parhaiten se, että liityin kuntosalille ja lisäksi sauvakävelin, sitten kunnon parannuttua olen alkanut juostakin (rauhallinen ja pitkä juoksulenkki on usein viikon kohokohta, kun juoksee omia tuntemuksiaan kuunnellen, tunne on usein suoraastaan taivaallinen, vaikka onhan niitä p*skojakin lenkkejä.) Tarkoitin kai erityisesti sitä, että liikkuminen auttaa jollain erityisellä tavalla tykkäämään omasta kropastaan, ja kai muutenkin lisää onnellisuuden tunteita. Silloin ei painollakaan ole niin väliä, laskeeko tai onko laskematta.

    Nää ei taida tosiaankaan olla helppoja juttuja. Ja mikä toimii yhdellä, e i välttämättä toimi toisella.

    VastaaPoista
  5. Silmu: Moi! Kiitti! :) Joo, yritinkin laittaa kommenttia blogiisi tässä yksi päivä, mutta se meni erroriksi ja meni hermot, enkä jaksanut kirjoittaa uudelleen. :/ Mutta sinulla viime syksy meni niin hienosti, etten yhtään epäile, ettetkö pystyisi nyt samaan!

    Olen miettinyt tuota gfg -haastetta, mutta kun en syö lihaa, niin en tiedä osaisinko soveltaa niitä ohjeita, kun eikö ne ole aika tarkat? Mutta ehkä voisin nyt kokeilla. Kävin nyt ainakin ilmoittautumassa mukaan, että näen millaiset ne ohjeet on!

    Anonyymi: Minulla itsekurin puute näkyy ainakin siinä, etten oikein pysty pysymään pelkillä nutreilla. Aina annan periksi jossain vaiheessa. Mutta sorrun aina samaan juttuun, yritän muka aluksi laihtua nopeasti syömällä aivan liian vähän ja sitten siitä ei tietenkään tule yhtään mitään ja sorrun syömään aivan liikaa. Pitäisi tosiaan pystyä olemaan kärsivällinen ja yrittää tavoitella vain muutamaa sataa grammaa viikossa.

    Näin ylipainoisella kuin minä jo vähäinenkin liikunta tosiaan kuluttaisi aika paljon. Ja kun joudun joka tapauksessa ulkoiluttamaan koiran, voisin samantien kävellä kunnon lenkin, mutta en tiedä miksi en saa potkittua itseäni persuksille?! Minulla on aina ollut unelmana, että joskus voisin oikeasti sanoa olevani liikunnallinen, mutta... Pitäisi vain aloittaa, päivä kerrallaan... Ehkä tänä syksynä pystyn siihen...

    Ei tosiaan ole helppoa, kun on tälläinen ruoka-addikti kuin minä. :/ Mutta aina vain jaksan toivoa, on kai sekin jotain... :)

    VastaaPoista
  6. Iso Perhonen on mukana GFG:ssä eikä taida myöskään syödä lihaa jos oikein muistan.. Käy kurkkaamassa miten hän on ratkaissut ongelman.

    Foorumilla on myös tiedosto ruokaohjeista, joissa hyvinkin saattaa olla myös muita vaihtoehtoja. En ole kyllä varma, koska en muista, mutta kannattaa vilkaista.

    Ja tuosta liikunnasta: Itse kun aloitin vuosi sitten urakan sain motivoitua itseni sillä, että tiesin kuluttavani kevyelläkin liikunnalla hyvin jo pelkästään reilun ylipainoni takia.
    Laitoin itselleni tavoitteeksi kävellä 15 minuuttia. Ei sen enempää. Minulla oli pieni lenkki, johon menee suunnilleen se vartti ja sen kävin kääntämässä ja sitten joskus kävelin pidempään, kun tuntui siltä.

    Tsemppiä jokatapauksessa nyt tähän syksyyn :) Ja vaikket innostuisi sen kummemmin treenailemaan, niin GFG:n ruokavaliolla kyllä lähtee paino tippumaan. Mukavinta on, että siinä saa kyllä syödä vatsansa täyteen, jos vaan valitsee oikeanlaiset sapuskat.. Esimerkiksi salaattia 200g on jo aika iso määrä. Ja itse en ainakaan välitä, vaikka rehuja söisinkin enemmän kuin ohjeissa. Ne ei juurikaan sitä kalorimäärää hetkauta :)

    VastaaPoista
  7. Niin ja suosittelen erittäin lämpimästi hankkimaan sykemittarin! Se on ainakin minulla ollut erittäin motivoiva kaveri! Ja siihen sitten kännykässä oleva palvelu sports-tracker, joka kertoo kuljetun matkan, askeleet, nopeuden ja arvailee myös kalorit.
    Sports-trackeriin saa liitettyä sykevyön (polarin bluetooth-sykevyö taisi maksaa 60-80e).

    VastaaPoista
  8. Tuttu tunne! Tosi turhauttavaa jos yrittää eikä mitään tapahdu. Minulla toimii se, että yritän merkata kaikki ruokapäiväkirjaan. Päätin jopa nyt, että mitään en syö "etukäteen", vaan ensin pitää merkata. Se oli aika jännä, se kontrolloi. Sitten se toinen vaikea juttu, ainakin mulle. Tyytyä siihen 200-400 gr pudotukseen ja ajatella, "se on pois"! Se tuntuu tosi turhauttavalta ja niin hitaalta. Viime viikko oli oikea eka ruokapäiväkirjaviikkoni ja lähti 800 gr. Nyt yritän sinnitellä että jaksaisin jatkaa, vaikka pelkään että nyt ei kyllä tipu jos 200 gr. Ja sitten iskee masennus.. Mutta vain jatkamalla se unelma saavutetaan. Yritetään ajatella niin. Täällä oli paikallislehdessä, että 10 kk:tta aikaa rantakuntoon tai jotain. Mutta pointti tuossa, että pysähdyin ja ajattelin "10 kk.tta, siinähän pitäis ehtiä vaikka mitä"! En halua mihinkään rantakuntoon, vain terveemmän elämän, että polvet kestää paremmin ym. Ajatellaan näin ja jatketaan, mehän ollaan se prosentti joka onnistuu! :) tv.Marita

    VastaaPoista
  9. Silmu: Joo, olenkin ajatellut, että täytyisi ostaa sykemittari. Minulla aina vain kaiken tälläisen valitseminen on ihan tuskaa, kun en tiedä minkälaisen ottaisin. Ja olen vielä sen verran hullu, että kun näin pinkin sykemittarin, niin nyt himoitsen sitä, vaikka minun pitääkin ostaa sellainen, jota voi käyttää uidessa. Oletko vielä tyytyväinen siihen omaasi? Onko jotain toimintoa, mikä kaipaisit lisää?

    Kirjauduin tuonne haasteeseen, mutta minulla on nyt vielä noita nutreja, niin taidan tallentaa ne ohjeet ja aloittaa vähän myöhemmin. Katson tuon blogin, kiitti vinkistä!

    Minunkin kokoiselle jo pieni liikkuminen auttaisi, mutta olen niin uskomattoman laiska sen suhteen... Vaikka nautin kävelemisestä, en saa aikaiseksi lähteä lenkille! Yritän nyt silti taas aloittaa kävelemisen.

    Marita: Minäkin olen nyt pitänyt ruokapäiväkirjaa, myös välillä tuonne kiloklubiin. Ja se toimii niinkin, että ei viitsi syödä mitään, kun ei viitsi merkitä tai tyytyy vain purkkiin rahkaa, kun siitä on helppo merkitä kalorit ja muut. Se on hyvä juttu!

    Minulla on ihan sama, että kun ajattelenkin kuinka kauan kestäisi laihtua vaikka sillä puolenkin kilon viikkovauhdilla, lannistun. Vaikka kun ottaa huomioon, että olen yrittänyt laihduttaa jo vuosia, jos vain olisi laihtunut edes hiukan viikossa, olisin nyt laiha. Mutta silti aina toivon ainakin nopeaa alkua, vaikka aina teen saman virheen... :/

    Minulla on niin paljon ylipainoa, että rannat ei tule kyseeseen, vaikka laihtuisinkin, mutta haaveilen siitä, että olisin niin normaali, ettei minua huomattaisi.

    Mutta kyllä me onnistutaan! :) Pitää ainakin toivoa! Tsemppiä sinnekin! :)

    VastaaPoista