perjantai 30. syyskuuta 2011

Sataprosenttista läskiäkö?

115,9 oli vaa'an lukemat tänään. Eipä siihen ole oikein mitään sanottavaa... :/ Ehkä tämä tästä vielä alkaa laskemaan. Sain vihdoin lääkekuurin tähän flunssaan ja huomasin apteekissa, että siellä oli tarjolla kehonkoostumusmittausta eurolla. En kuitenkaan kehdannut pyytää sitä, vaikka olisin todella kiinnostunut... Luulen, että minulla rasvaprosentti olisi varmaan todella korkea, ainakin 50 ellei enemmänkin. Vai mikä mahtaa olla normaalipainoisen rasvaprosentti? Muistaakseni jotain vähän yli 20? Eli minun kai silloin täytyy olla reilusti yli 50, ihan hirveää! Sitä ei tule ajatelleeksi tuolta kannalta, mutta minussa on enemmän ihraa kuin muita ihmisen rakennusaineksia... Luulen, että minulla on myös ihan olemattomat lihakset, koska fyysisesti tunnun todella löysältä, mutta myös siksi, että kun näen kuvia muista ylipainoisista, suunnilleen samanpainoiset näyttävät paljon pienemmiltä kuin minä. Olisi silti mukavaa tietää ihan tarkka lukema ja se kai myös kannustaisi liikkumaan, jos saisi rasvaprosenttia pienemmäksi, eikä vain vaa'an lukemaa. Niitä on sellaisia vaakojakin, jotka näyttää rasvaprosentin, onko jollain kokemusta ja kuinkahan luotettavia ne on? Mietin vain, että olisikohan sen mittauksen saanut niin, ettei kukaan muu kuin minä olisi nähnyt sitä lukemaa? 

Olen miettinyt ulkonäköpaineita lukiessani siitä jostain ja tulin ajatelleeksi, että minulla ei varsinaisesti ole ulkonäköpaineita, ei ainakaan perinteisessä mielessä. Minä haluan laihtua, mutta sen lisäksi en osaa edes ajatella, että pitäisi olla niin paljon muutakin. Olen aina ollut ruma ja olen aina ajatellut, ettei mikään mitä teen muuttaisi sitä merkittävästi, joten minulla ei tavallaan ole paineita näyttää paremmalta. Haluan tietysti laihtua, mutta en ole koskaan pyrkinyt näyttämään hyvältä. Minä haluan olla huomaamaton, en hyvännäköinen; se on minun motivaationi laihtumiselle. Kieltämättä aika kauhulla odotan sitä, miten paljon ihoni jää roikkumaan, mutta siinäkin on kyse enemmänkin siitä, että pelkään, että edelleen kiinnitän huomiota, vaikka laihtuisinkin ja että roikkuvan ihon kanssa eläminen on hankalaa. Tietysti asiaan vaikuttaa se, että tiedän, että näin lihavan on mahdoton saada itselleen hyvää vartaloa, iho on venynyt liikaa ja jää väkisinkin roikkumaan ja olen vuosien varrella sopeutunut siihen ajatukseen. Kuitenkin sekin tulee olemaan parempi, kuin ylipaino. Mutta en tunne paineita olla mahdollisimman hyvännäköinen tai hyvässä kunnossa tai muuta, koska pidän niitä mahdottomina saavuttaa. Liikuntaakin ajattelen siltä kannalta, että olisi hienoa tuntea hallitsevansa kehonsa, en sen ulkonäkövaikutusten kautta. On mielenkiintoista nähdä, että muuttuuko mieleni alkaessani laihtumaan. 

Ai niin, monessa blogissa jaetaan kauneudenhoitovinkkejä ja ajattelin kerrankin kantaa korteni kekoon kertomalla kaikille lukijoille, että Oksasakset... Eivät sovellu hiusten leikkaamiseen! Kokeilin ja tulos oli vielä huonompi kun sillä kerralla kun keksin kokeilla sähkökeritsimiä. Vihaan kampaajalla käyntiä! Välttelen kampaajaa keinolla millä hyvänsä ja olen valmis kokeilemaan epätoivoisiakin keinoja hiusteni lyhentämiseen.  Joka kerta kun istun siinä tuolissa valtavien peilien edessä, voisin itkeä. Tietysti arjessakin joudun ainakin vilkaisemaan peiliin useamman kerran päivässä, mutta omiin peileihin kai katsoo jotenkin valmistautuneena ja jonkinlainen suodatus päällä. Kampaajan peili on yhtä paha kuin joissain kaupoissa hyllyjen taustalla olevat peilit. Niiden olemassaoloon ei koskaan ehdi valmistautua ja se tunne, kun näkee edessään jotain kammottavan näköistä ja tajuaa, että se olen minä!, on sanoinkuvaamattoman hirveä. Vaikka kampaajan peileihin on valmistautunut ja otan vielä silmälasitkin pois, silti kampaajalla käynti riittää masentamaan minut päiviksi. Nyt tosin luulen, että tätä aikaansaamaani tuhoa joudutaan korjailemaan ammattilaisen voimin... 

Tänään olisi tullut täyteen neljä kuukautta ilman herkkuja, ellen olisi alkukuusta sortunut suklaaseen ja ellen olisi syönyt jäätelöä enemmän kuin olisi kenellekään järkevää. Mutta; olen ollut neljä kuukautta ilman perunalastuja ja karkkeja ja niitä kahta sortumista lukuunottamatta myös ilman suklaata. Limsasta en ole päässyt eroon, mutta en edes aio enää yrittää, koska leikkauksen jälkeen en enää saa sitä juoda. Siihen asti aion litkiä rakastamiani pepsiä ja jaffaa sydämeni kyllyydestä. Light -versioina, tottakai. Nyt silti harmittaa se suklaa, olisi ollut mahtavaa kertoa olleensa neljä kuukautta "kuivilla". Mutta tehty mikä tehty, turha sitä on surra. Nyt yritän olla jouluun saakka ilman ja toivottavasti myös laihtua edes hiukan. :)  


2 kommenttia:

  1. Kyllä sellaiseen mittaukseen kannattaa mennä jos on mahdollisuus! Itsellä ei ainakaan ollut hajuakaan paljonko on rasvaa, paljonko siitä sisäelinten ympärillä ja paljonko luut painavat. Ja tarkoitus kai on, että tuossa mittauksessa käydään sitten kuukausien päästä uudelleen.

    Normaali rasvaprosentti naiselle on kuulemma 18-28% (mihin ei ainakaan tuossa mittauspaikassa KUKAAN normaali ihminen päässyt!) Eli kannattaa miettiä miten tarpeellista kenenkin on päästä niihin atleetin mittoihin, johon tuo mittaus kumminkin vertaa. En tosin tiedä onko juuri sun järkeä mennä nyt tuohon mittaukseen jos olet suht pian menossa siihen leikkaukseen? Se ei kumminkaan ole leikkauksen jälkeen vertailukelpoinen tulos.

    VastaaPoista
  2. Moi Vilukissa! Olisi mahdollisuus, mutta voin vain kuvitella niiden apteekki-ihmisten ilmeet, kun meikäläinen pyytäisi kyseistä mittausta... :D Miten tuo muuten tehtiin, seisoitko vain jollakin koneella, vai?

    Leikkaus on maaliskuussa ja ihan uteliaisuuttani olisin kiinnostunut. Tässä on kuitenkin puoli vuotta vielä aikaa laihtua ja kohottaa kuntoa.

    VastaaPoista