perjantai 21. lokakuuta 2011

Painopäivitys

Vaaka näytti 114,8 kg, ei siis muutosta. Oikeastaan olin varautunut pahempaankin, mutta olisi kiva välillä hiukan edistyäkin. No, ehkä ensi viikolla... Olen juuttunut jonkinlaiseen valmisruokakierteeseen, on niin helppo kotimatkalla poiketa Siwaan hakemaan valmispastaa tai nuudeleita tai jotain muuta yhtä rasvaista ja kaloripitoista. Osaan syödä vain joko täyttä roskaa tai sitten lähes kaninruokaa, en edes tiedä millaista normaali ruoka on tai mitä muut ihmiset syövät ihan arkiruokana. Tosin jonkun täällä kommenteissa kesällä suosittelemaan intialaiseen ruokaan olen todella tykästynyt, sitä olen laittanut useamman kerran. Se on vain aika työlästä ja juuri valmisruoan helppous houkuttelee. Parempi kai silti sekin kuin koko päivän ruokien korvaaminen perunalastuilla ja suklaalla.

Lenkkeilyä en ole vieläkään aloittanut. En tajua mikä minua vaivaa, pidän kävelemisestä ja rakastan syksyä ja nyt olisi pimeitä iltoja joissa kävellä huomaamattomana, mutta en vain saa itseäni patistettua ylös ja ulos. Ehkä vielä ennen joulua saisin senkin suhteen itseäni niskasta kiinni. Tämä on todella sairas tapa ajatella, mutta seuraava joulu on viimeinen, jolloin voin nauttia jouluruoista ja minun pitää silti tammikuun kontrollipunnituksessa olla alle 115 kg:n,joten laihdutan nyt tällä hetkellä lähinnä sitä ajatellen. Periaatteessa saan jouluna syödä vain sen verran kuin mitä onnistun syksyn aikana pudottamaan. Tosin tässä on vain kaksi kuukautta jäljellä, joten ei siinä paljoa pysty laihtumaan, ei ainakaan tätä tahtia. Kuitenkin haluaisin nyt viimeisenä syöpöttelyjoulunani syödä ainakin rakastamiani jouluruokia, mutta myös suklaata ja perunalastujakin. Vaikka jostain syystä se ei ainakaan nyt tunnu ihan kauhealta menetykseltä, ehkä seuraavana vuonna en niin edes kaipaa jouluherkkuja. 

Olen nyt vakaasti päättänyt, että käyn vaa'alla viikoittain, vaikka menisi kuinka metsään, joten perjantaina sitten taas on punnitus. Toivottavasti silloin vihdoin olisi näkyvissä jotain laskua.  
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti