maanantai 28. marraskuuta 2011

Miksi juuri minä?!

Hei taas! Vaa’alla ei ole tapahtunut edistystä, 115,9 kg oli perjantain masentava lukema. Siitä huolimatta ostin kuusi Fazerin karkkirasiaa, tosin jouluksi, en vielä niitä syönyt. Tämä on viimeinen jouluni, jolloin saan syödä ja aion myös syödä. Yritän nyt kuitenkin saada edes vähän painoa pois. 

Olen useamman kerran kirjoittanut saamistani haukuista ja aiheesta puhutaan usein muissakin ylipainoisten blogeissa ja nettikeskusteluissa, sekä myös viime postaukseni kommentoinnissa oli keskustelua, joten ajattelin nyt pohtia tätä tarkemmin. Toiset ylipainoiset naiset kertovat, ettei heitä ole koskaan haukuttu, toiset taas kertovat joutuvansa haukkujen kohteeksi useinkin. Minä kuulun näihin jälkimmäisiin. Minulla haukkuminen alkoi ollessani 11. Kuukautiseni alkoivat silloin ja lähes yhtäkkiä minulle kasvoivat rinnat ja lantioni ja takapuoleni leveni ja painoakin tuli lisää. Samalla alkoi läskiksi haukkuminen ja laihdutusyritykseni. Siihen asti olin vain yksi tytöistä, en sen kummempi kuin muutkaan, mutta yhtäkkiä olinkin erilainen ja poikien pilkan kohde. Aluksi se ei mielestäni vaikuttanut minuun paljoakaan, tietysti se satutti, mutta haukuin takaisin. Todellinen helvetti alkoi yläasteen alkaessa. Samanlaista läskihuutelua kuin ala-asteellakin kuulin edelleen säännöllisesti, mutta sen lisäksi samassa koulussa oli muutama poika, jotka alkoivat aivan systemaattisesti haukkua minua. Yritin parhaani mukaan vältellä heitä, mutta he löysivät minut ja he olivat todella hirveitä. En koskaan alistunut vain olemaan hiljaa, sanoin aina jotain takaisin, mutta se oli kauheaa aikaa, nöyryyttävää ja surullista. Minulla oli ihana paras kaveri, joka aina paikalla ollessaan puolusti minua, mutta muuten ihmiset vain katselivat. Juuri se yleisö teki asiasta niin häpeällisen; vielä nytkin pelkkä ajatus säälistä tuntuu kauhealta. Olen yrittänyt jälkeenpäin ajatella, että saivatko koulun muutkin ylipainoiset osakseen saman kohtelun, mutta häpeäkseni joudun sanomaan, etten tiedä. Kiinnitin liikaa huomiota omaan kurjuuteeni, en heihin. Kuitenkin ymmärtääkseni suurin osa jotenkin poikkeavan näköisistä nuorista saa kuulla vähintään lievää haukkumista koulussa ja monen kohdalla on kyse vielä paljon vakavammasta kiusaamisesta, kuin mitä minä jouduin kestämään.

Moni kuitenkin kertoo, että haukkuminen jäi kouluun ja teinien lapsellisuuteen, että jälkeen he eivät ole kuulleet mitään. Minun kohdalla tämäkään ei pidä paikkaansa. Tietenkään se ei nykyään enää ole jokapäiväistä tai säännöllistä, mutta kyllä sitä tapahtuu, suurin piirtein muutaman kerran vuodessa. Nykyään haukkujina ovat aikuiset miehet, teinit kai mieltävät minut sen verran aikuiseksi, etteivät enää hauku. Useimmiten kyseessä on vain suureen ääneen sanottu ”hyi v***u mikä läski!” tai käsky laihduttaa tai kommentit ruokakaupassa, mutta jotkut saattavat tulla ihan keskustelusävyyn haukkumaan, kysymään, miksi päästin itseni moiseksi porsaaksi. Joskus se taas on lähes hyväntahtoisen oloista, tyyliin ”sinä ainakin olet ollut ruoka-aikaan kotona”. Taas näissäkin on kaikkein pahinta se nöyryytys. Harvemmin kukaan sanoo mitään, jos paikalla ei ole muita, joten se yleisö, jossa miehet naureskelee ja naiset säälii, tekee tilanteen erityisen kamalaksi. Pahin, minkä olen kokenut, oli joskus kauan sitten, kun kaikessa rauhassa katselin kävelykadulla kaupan näyteikkunaa ja parin kaverinsa kanssa liikkeellä ollut noin kolmekymppinen mies veti paitani ylös, puristi kylkimakkaraani ja sanoi kavereilleen ja ihmisille ympärillä, että katsokaa, miten kuvottava läski. He alkoivat nauraa ja kävelivät pois ja ihmiset jäivät tuijottamaan. En ole koskaan hävennyt itseäni niin paljoa! Luikin häpeissäni kotiin ja välttelin kaupungille menoa pitkään tuon jälkeen.

Kysymys kuuluukin, että miksi juuri minua haukutaan, kun se ei suinkaan ole kaikkien läskien arkipäivää? Minä henkilökohtaisesti uskon, että se johtuu siitä, että minulla on todella lihavat kasvot. Moni ylipainoinen on kasvoistaan ihan normaalipainoisen näköinen ja huolimatta siitä, mitä miesten huomion kohdistumisesta stereotypioissa sanotaan, ihminen kuitenkin kiinnittää huomiota ensisijaisesti muiden ihmisten kasvoihin. En ainakaan ole koskaan keksinyt sille muuta syytä. Olen hiljainen, ujo ja arka, en pukeudu provosoivasti, en ole mitenkään aivan valtavan erityisen lihava, joten mielestäni syy ei löydy siitä. Toinen vaihtoehto on se, että olen todella arka ja jossain määrin pelkään miehiä, joten ehkä se näkyy ja tekee minusta sopivan saaliin. Ehkä vain vaikutan lauman heikommalta ja siksi saan osakseni jonkun kurjan päivän aiheuttamat patoutumat.

Otan nyt myös esille tämän mies-nais – näkökulman. En tiedä mikä tilanne on muilla, mutta ainakin minun kohdallani haukkuja on aina ollut mies, kukaan nainen ei ole minua ylipainoni takia haukkunut. Täytyy tosin sanoa, että vaikka usein puhun miesten ilkeydestä ja kerron pelkääväni heitä, niin enemmistö miehistä ei luonnollisestikaan ole tehnyt minulle yhtään mitään. Minun päässäni kuitenkin mies on aina uhka julkisesta nöyryytyksestä ja haukuista ja kokemukseni miehistä ovat paljolti negatiivisia. Toisaalta jossain määrin uskon osaavani tunnistaa tyypin, jolle on ominaista haukkua julkisesti. En oikeastaan edes tiedä mitä se on mihin kiinnitän huomiota, mutta kerran minulle on jopa käynyt niin, että mies jota olin aiemmin välttänyt pitäessäni häntä potentiaalisena ilkeilijänä, myöhemmin sanoi jotain läskeistäni, joten ehkä minulla on jonkinlainen kyky tunnistaa heidät.

Minusta tähän antaa mielenkiintoisen perspektiivin se, mikä saa nämä ihmiset haukkumaan. Täytyy ymmärtää, että heidän mielestään minä olen sellainen ihminen, että minulle kuuluu aiheuttaa paha mieli, että minulle kuuluu sanoa, että olen vastenmielinen. Tuntuu oudolta, että joku inhoaa ylimääräistä rasvaa kehossa niin paljon, että pitää niiden kantajaa ihmisarvoltaan vähäisempänä kuin muita. Onko se luonnollista suhtautumista, jota minä en ymmärrä, koska olen itse lihava? Mietin myös sitä, että missä on se kynnys, että kun näkee kaltaiseni läskin, myös avaa suunsa ja ilmaisee inhonsa? Kuinka moni jättää ajatuksensa sanomatta? Katuuko kukaan koskaan jälkeenpäin, että loukkasi? Mitä nämä ihmiset ajattelevat ja tuntevat haukkuessaan läskiä läskiksi? Netissä joskus kuulee aivan järjettömiä kommentteja, että on lihavien omaksi parhaaksi, että heille sanotaan heidän läskeistään, koska se kannustaa laihtumaan. Onko siis mahdollista, että joku kuvittelee auttavansa minua, tekevänsä minulle palveluksen? En pysty edes kuvittelemaan, että itse koskaan sanoisin kenenkään ulkonäöstä mitään, mutta miten paljon se johtuu siitä, että tiedän, miltä se tuntuu… Toisaalta täytyyhän haukkujienkin tietää, mutta he tekevät sen silti. Tai ehkä juuri siksi. Ehkä tämä on asia, jota en koskaan kykene ymmärtämään. Mutta tulee varmasti olemaan todella outoa, jos jonain päivänä uhka julkisesta nöyryytyksestä on poissa.


Olen monta kertaa harkinnut kirjoittavani minun elämässäni kovin tärkeästä asiasta eli televisiosta. Olen yksinäinen ja tylsistynyt ja läskieni vanki, joten tv:stä on minulle seuraa, mutta luulen, että pitäisin tv:n katselusta muutenkin. Olen ehdottomasti enemmän tv-sarjojen ystävä kuin leffojen. Katson kyllä leffojakin, mutta tv on minun ”juttuni”. Minua ärsyttää suunnattomasti se, minkälainen stigma tv:n katselussa on. Sen sanotaan tyhmentävän ja sitä pidetään yleisesti sivistymättömien ihmisten harrasteena. Elokuvien katselu on kulturellia ja sivistynyttä ja yleisesti hyväksytty harrastukseksi, mutta tv:n katselu on tyhmien junttien ja prinsessaunelmissa vellovien naisten puuhaa. Myös tietyt tv-sarjat, kuten Frendit aikanaan tai Sinkkuelämää myöhemmin, kantavat aivan erityistä stigmaa. Muistan Frendien viimeisen tuotantokauden aikaan netin pursuneen keskusteluja siitä, miten typeriä frendejä katsovat naiset ovat ja miten se on todiste naisten tyhmyydestä. No, Frendit oli suosikki tv-sarjani teini-ikäisenä. En tiedä miten paljon se (tai tv:n katselu yleensä) minua tyhmensi, mutta minusta Frendien ensimmäiset tuotantokaudet olivat todella hyviä. Tykkäsin myös mielettömästi miesten inhoamasta Sinkkuelämästä ja aivan nuorena olin melkoinen saippuafani, erityisesti kauniit ja rohkeat olivat lähellä sydäntäni. Makuni on ehkä muuttunut sen jälkeen ja ajattelen itsekin kauniiden ja rohkeiden olevan melkoista roskaa, mutta paljonko se, mitä minä katson tv:stä oikeastaan kertoo minusta? Ehkä paljonkin, en tiedä. Tai ehkä ei mitään. Minua kuitenkin ärsyttää, kun jotkut ihmiset ylemmyydentuntoisina sanovat katselevansa vain uutiset ja dokumentteja. Minä katselen välillä melkoista huttuakin ja pidän siitä. Jos minä siksi olen tyhmä, niin olisin kai sitten tyhmä, vaikka en katsoisikaan.

Miksi sitten pidän enemmän tv-sarjoista kuin elokuvista… Pidän siitä, miten pitkä aika antaa henkilöhahmoille syvyyttä, johon vajaan kahden tunnin mittainen elokuva ei tarjoa mahdollisuutta. Pidän siitä, että hahmoilla on historia ja tilaa kehittyä ja samalla minulla on tilaisuus (paremman sanan puutteessa) kiintyä hahmoihin. Minulla on hyvä muisti, joten saatan muistaa vanhoja jaksoja todella tarkastikin, mikä kai vaikuttaa. On olemassa monia tv-sarjoja, jotka tekivät minuun todellisen vaikutuksen, jaksoja, jotka olivat päiväni kohokohta ja tuotantokausia, jotka muuttivat minua! Onko se säälittävää? En tiedä, mutta niin vain on. Kaikkien aikojen suosikki tv-ohjelmani oli NYPD Blue, todella hyvänä kakkosena Teho-osasto (paitsi viimeiset tuotantokaudet, jotka olivat aivan kauheita!). Mieleen nousee lisäksi ainakin Ally McBeal(josta alkoi jonkinlainen teini-iästä puuttunut idoli-ihastus Robert Downeyyn(Ei!, en käyttäisi sanaa obsessio! :D)) ja jo mainitsemani Frendit, myös CSI:n varhaiset tuotantokaudet. Lukuun ottamatta CSI Miamia, joka on kuin epäonnistunutta komediaa.

Mitä minä sitten katson nykyään? En tiedä kiinnostaako ketään, mutta aion kertoa silti. :) Aivan ehdottomasti rakastan tietynlaisia henkilöhahmoja, eräänlaisia omalaatuisia älykköjä, kuten Criminal Mindsin Spencer Reid:iä tai Fringen Walter Bishop:ia. Molemmat edellä mainitut muuten ovat kirkkaasti suosikkisarjojeni Top5:ssä. Fringe on täsmälleen minun lajityyppiäni; rakastan tuollaista sci-fi/salaliitto/paranormaali -yhdistelmää, jossa on ripaus huumoria. Criminal Minds taas on yksi parhaista poliisisarjoista, joita tv:ssä tällä hetkellä on. Katson myös CSI:tä, vaikka se on jo menettänyt teränsä, Kovaa lakia ja Ratkaisijaa(yksi suosikeistani), sekä Mentalistia (myös Top5:ssä). Katson myös Myytinmurtajia ja toisinaan Conania tehdessäni iltavalmisteluja. Kovista laeista ehdoton suosikkini on Rikollinen mieli, jälleen omituisen älykköhahmon takia. Ja nyt kun tuli mieleen, pitää myös mainita edesmennyt Murha Mielessä, joka oli ainoa hyvä sarja, jonka Yle on koskaan lähettänyt, mutta jonka seitsemättä tuotantokautta ei näköjään aiotakaan esittää. Se taisi olla yhden kokonaisen kesän kohokohta muutama vuosi sitten, jälleen totta kai omituisen neron takia. Jos ette ole nähneet, kannattaa katsoa esim. Blinkx:n kautta (Wire in the Blood). Muita poissa ruudusta olevia suosikkejani on ainakin House, Todistettavasti syyllinen ja Ilman johtolankaa. Todella poliisisarjavoittoista, mutta olen aika kaikkiruokainen. Ainoa, mitä en katso, on ns. romanttinen komedia, olen sen verran kyyninen, etten usko mihinkään sellaiseen ja ne ainoastaan ärsyttävät. Katson myös välillä aikani kuluksi netissä tv:tä, esim. Ruutu – palvelussa tai Blinkx:issä. Niistä voisi esimerkkinä sanoa Nurse Jackien, jota on tuolla jälkimmäisessä jo toinen ja kolmaskin tuotantokausi, joita ei vielä ole Suomessa näytetty ja Ruudusta Häähullut, jota on pakko katsoa, koska ne naiset ovat aivan pähkähulluja! Pidän myös todella paljon sisustusohjelmista, niitä katselen säännöllisesti.

En viitsi edes laskea montako tuntia viikossa kuluu tv:n katseluun, mutta minulle tv:n katselu on todella merkittävä ajanvieton muoto. Joskus ihan odotan jotain tiettyä tv-sarjaa ja katson sitä suurella nautinnolla. Valitettavan usein nautinnon kruunaa ruoka, mutta jo itsessään tv tarjoaa minulle suurta iloa. Ostan myös tv-sarjoja kotiin, nyt on jouluksi varattu pari NYPD:n tuotantokautta.

Mutta tässä kaikki tällä kertaa. :) Ulkona ei ole tietoakaan lumesta ja on vaikea päästä joulutunnelmaan… :/ Mutta edelleen olen toiveikas, että jouluna olisi edes hiukan lunta.


7 kommenttia:

  1. Täytyy kirjoittaa tuosta kiusaamisesta myöhemmin. Vähän liian raskas aihe juuri tähän hetkeen kun pitäisi saada takapuoli ylös tuolista ja lähteä töihin. :)

    Katsot näemmä myös Criminal Mindsia. Mielestäni se on parempi kuin muut poliisisarjat (tarkoitan lähinnä CSI:n tyyppisiä sarjoja tässä yhteydessä) ja välillä todella hyvä, mutta suurimmaksi osaksi se on tosi turhauttavaa katseltavaa. Inhoan niitä hirveän ylimielisiä ja muka niin nokkelia poliiseja, jotka aina saavat rikolliset kiinni ja pääsevät niskan päälle. Ehdottomasti pahin näistä on CSI: Miamin Horatio Caine, jos nimen muistin oikein, mutta Criminal Mindsin hahmot ovat taipuvaisia samanlaiseen käytökseen. Sarjan suurin ongelma on kyllä se, että loppuratkaisut ovat yleensä aika plääh. Mysteeri/murhatapaus on siis hyvä, mutta ratkaisuun pettyy. Viime aikoina olen myös alkanut kyllästyä siihen, miten väkivaltainen sarja se on. En sinänsä ole tv-väkivaltaa vastaan, mutta on alkanut inhottaa kuinka välinpitämätön suhtautuminen sarjalla tuntuu väkivaltaan olevan. Julmasti raiskattu, murhattu nainen... mitä väliä, laitetaanpa hahmot sanomaan jotain nokkelaa tässä ruumiin äärellä. Tapahtuu tätä kyllä muissakin sarjoissa.

    Minun suosikkisarjani on Buffy, vampyyrintappaja. Siinä on ohjelma, joka ei ottanut itseään liian vakavasti, mutta joka myös onnistui liikuttamaan, naurattamaan ja sai joskus ihan ajattelemaankin. Salaisia kansioita katson myös mielelläni, vaikka en sitä sarjana pidäkään Buffyn veroisena. Tunnustan myös katsovani Naruto-animea. Mikähän siinäkin on, että nuorille pojille suunnattu taistelupiirretty vetoaa minuun? ;)

    VastaaPoista
  2. Heh, katsot kyllä vissiin aika paljon telkkaria... Mutta joo tuleepa tuijotettua itselläkin, lähinnä kyllä juuri niitä leffoja, uutisia ja dokumentteja. En seuraa mitään sarjoja mutta katson mitä sattuu tulemaan, yleensä jotain realityä. En jotenkin kestä mitään käsikirjoittua kun mietin vaan koko ajan, että tää ei oo totta. Mutta tunnistan kyllä ton että jos yksin asustelee, niin silloin ehdottomasti telkkari/läppäri on se paras ystävä.

    Toi kouluajan kiusaaminen on jotain mihin en osaa kommnentoida, siihen on turha etsiä syitä. Mutta se, että aikuiset ihmiset tekee jotain sellaista kuin kertomasi paita-juttu... Ihan järkyttävää! Oliko nuo tyypit humalassa? Jotkut ihmiset haluaa pönkittää omaa itseään toisia nolaamalla ja haukkumalla. Minusta se on sairasta. Ei ihme jos olet tuosta tapauksesta saanut trauman, sais kyllä paljon vähemmästäkin. Toivottavasti pystyt huomaamaan, että tuollainen kiusaaminen ei ole sinun vikasi.

    VastaaPoista
  3. Minun mielestä pahimmat haukkujat ei ole ollenkaan miehet, ainakaan itseäni ei ole kukaan mies ikinä haukkunut. Pahimpia on teinitytöt. Sellaiset 11-15-vuotiaat tuijottaa kadulla ja supisee keskenään, jos olet vähänkin poikkeava.

    VastaaPoista
  4. Mint: Criminal Mindsissakin on toki puutteensa, mutta luulen, että noilla mainitsemillasi asioilla yritetään vain keventää tunnelmaa, että ihmiset pystyisivät katsomaan sarjaa. Tosiasiahan on, että aika moni sarjamurhaaja tappaa todella monta ihmistä ennen kuin jää kiinni, jos jää koskaan ja jos noita rikoksia ei onnistuttaisi ratkaisemaan, se kai jättäisi katsojalle aika turvattoman olon. Minua tuossa sarjassa kiehtoo enemmänkin hahmot kuin varsinaiset tapaukset, vaikka nekin kiinnostaa. Nyt tosin tällä tuotantokaudella on ollut aika outoja loppuratkaisuja, mm. monta naissarjamurhaajaa ja professori, joka aloitti tappamisen edistääkseen kirjansa myyntiä. Se oli varsin kumma ratkaisu mielestäni!

    Horatio Cainen roolihahmo on varmaan tv-historian älyttömin. CSI Miamia en ole katsonut enää vuosiin, koska se on niin ärsyttävä sarja.

    Buffya en ole katsonut, salaisia kansioita katsoin silloin teininä. Tykkäsin kyllä, se oli juuri minun tyyliseni sarja. Sci-fi kai on enemmänkin nörttipoikien juttu, mutta se vetoaa minuun, joten ei kai anime sen kummempi ole! :) Minulle tosin Anime on ihan vierasta, pitää joskus tutustua!

    Anonyymi 1: Joo, ehkä hiukan liikaakin. :) Mutta siitä on seuraa ja ihan vilpittömästi pidän tv:n katselusta. Minusta hyvän tv-sarjan tunnistaa juuri siitä, ettei tule sellainen olo, että se on epärealistista tai käsikirjoitettua. Mutta kyllä sellaisia sarjoja löytyy, tosin kai kaikki joskus sortuu ylilyönteihin, ainakin jenkkisarjat.

    En usko, että he olivat humalassa tai en ainakaan siinä huomannut. Oli päivä ja he olivat hyvin pukeutuneita, joten en usko. Se oli tosiaan kamala kokemus ja välttelin tapahtumapaikkaa pitkän aikaa.

    Toisaalta ajattelen, että se kertoo vain kiusaajista itsestään, mutta toisaalta, jos minä en olisi lihava, sitä ei tapahtuisi. Joskus syytän itseäni, joskus en. Joka tapauksessa se on kaikin puolin inhottavaa, koska se saa minut niin araksi ja varovaiseksi.

    Anonyymi 2: Niinkö? Minä en ole huomannut tuollaista omalla kohdallani. Minusta tuntuu, ettei teinit edes kiinnitä huomiota aikuisiin, vaikka varmaan toisilleen teinit voi olla ilkeitä. Mitenköhän nämä valikoituu, kuka haukkuu ketäkin... Kurjaa joka tapauksessa, oli sitten haukkujana kuka tahansa. :/

    VastaaPoista
  5. Aivan kauhea tuo paita-episodi, kerrassaan käsittämätön! Mitä mahtaa liikkua sellaisten ihmisten päässä?
    Mielestäni voi katsoa telkkaria liikaa, minulla on paljon kotihommia ym jotka meinaavat jäädä tekemättä jos innostun liikaa telkkarista. Pyykit viikkaan melkein aina telkkarin äressä iltaisin kun olen saanut vanhimman lapsen nukkumaan. Ja liikkuminen jää vähemmälle-jo yhden ohjelman aikana ehtisi käydä kunnon kävelylenkillä. Ja syöminen lisääntyy (ainakin minulla) koska hyvät voileivät ym plus kiva ohjelma on lyömätön yhdistelmä:) Mutta tuleeko ihminen tyhmemmäksi? En tiedä mutta tuskin telkkarin katsominen ainakaan lisää ihmisen luovuutta-ei tarvitse keksiä mitään kivaa itse.
    Itse pidän brittisarjoista, Morse oli suosikkini, Midsomerin murhat, Peter Kingdom, Poirot, Neiti Marple, Sherlock Holmes ja jopa huumoriohjelmat kuten Miranda ja Pikku Britannia. Toisia naisia ja Lynley olivat ihania myös. Vähiten pidän valmiiksi nauretuista jenkkisitcomeista kuten Kellarin Kunkku. Mies taas rakastaa sitä sarjaa:)
    JB: et pidä säälistä mutta hyväksytkö myötätunnon? Kun kerrot miten sinua on haukuttu tulen surulliseksi sinun puolestasi. Mitkään pyöreät posket tai arka olemus maailmassa ei oikeuta jonkun loukkaamiseen-se on aina väärin ja kiusaajan vika, ei kertaakaan sinun.
    terveisin, Annis

    VastaaPoista
  6. Moi Annis! Minullakin on vähän samaa vikaa, mutta onneksi kaikki mitä katson tulee kuitenkin iltayhdeksän jälkeen, joten en siihen aikaan enää muutenkaan tekisi mitään kovin järkevää. Syömisen suhteen tv on minulle suuri ongelma, varsinkin kun siinä samalla tulee syötyä enemmän kuin jos keskittyisi vain siihen syömiseen. Hyvä tv-ohjelma tuntuu jäävän jotenkin vajaaksi, jos ei ole mitään syötävää.

    Minäkin pidän britti tv-sarjoista, tällä hetkellä ei vain tule seurattua mitään. Tuota kellarin kunkkua olen katsonut joskus pätkiä, enkä jaksanut siitä innostua, vitsit olivat aika väsyneitä ja katsojaa aliarvioivia. Mutta onneksi oli valmiiksi naurettu, niin tiesi mitkä kohdat on olevinaan hauskoja! :)

    Kiitos myötätunnosta! :)

    VastaaPoista
  7. "Mutta onneksi oli valmiiksi naurettu, niin tiesi mitkä kohdat on olevinaan hauskoja! :)"
    Aivan! LOL
    -Annis

    VastaaPoista