tiistai 20. joulukuuta 2011

Hei taas!

Joulun tunnelma on edelleen kateissa, enkä tiedä olenko nyt sittenkään kirjoittamassa lupaamaani jouluaiheista postausta. Se ei tosin ole suuri menetys, aioin vain kirjoittaa omista jouluperinteistäni. Tänä vuonna kuitenkaan en mitenkään pääse tunnelmaan, minusta ei edes tunnu, että on joulu. Jouluvalot näyttää jotenkin vääriltä ja tuntuu kuin paketoisin lahjoja joulupaperiin kesäkuussa. En voi uskoa, että aattoon on vain muutama päivä! 

Minulla on muutenkin outo olo. Ajattelen, että kun joulu on ohi, mitä sitten... Edessä on kammoamani kevät, mutta mitä odotettavaa minulla on elämän suhteen. Minulle ei enää ole unelmia, koska tiedän jo liiankin hyvin, etteivät minun unelmani toteudu, eikä minulla ole edes mitään suunnitelmia. Tunnen itseni ja elämäni täysin tyhjäksi, olen täysin kyvytön kuvittelemaan itselleni minkäänlaista tulevaisuutta. Tiedän, että olen sanonut tämän ennenkin, mutta jostain syystä nyt tunnen tuon tuhatkertaisena aiempaan verrattuna. En näe tulevaisuudessa mitään, en edes pieniä asioita. Ehkä se liittyy jotenkin siihen, että edelleen uskon kuolevani laihdutusleikkaukseen. 

Edes shoppailu ei piristänyt minua. Jostain syystä joka puolella oli raskaana olevia naisia ja se sai mielialani laskemaan entisestään. Tunnen itseni täysin jälkeenjääneeksi ja se hävettää ja ahdistaa minua. Minä en tiedä mitään asioista, jotka ovat normaalin naisen elämän keskeisin asia. Äidilläni on lapseton ystävä, joka vihaa joulua ja vasta nyt alan ymmärtää miksi. Tämä on vaikeaa aikaa yksinäiselle naiselle. 

Ei tämä varmaan tästä valittamisesta parane, mutta auttaa ilmaista asioita tekstinä. Toivon kuitenkin, että lukijoillani riittää joulumieltä mustasta maasta huolimatta ja ettei moni koe samoja asioita, joita minä! Hyvää joulun odotusta! 


3 kommenttia:

  1. En oikein keksi mitään sanottavaa, ainakaan mitään sellaista jota et varmasti olisi kuullut tuhatta kertaa ("koeta kestää", "kyllä se siitä"...) Tämänkin olet varmaan jo kuullut monta kertaa, mutta sanon sen silti: olen tosi pahoillani vuoksesi ja toivon, että löydät elämääsi jotakin mukavaa. Ehkä leikkauksen jälkeen ja siitä toivuttuasi, kun olet saanut edes osan ns. fyysisistä ongelmista taaksesi, voisit keskittyä jonkin muun elämäsi ongelman, jos et nyt ratkaisuun, niin ainakin parantamiseen? Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän... Toivotan näin etukäteen hyvää joulua kaikille lukijoille. :)

    PS. Tulihan sitä lunta ainakin vähän. Ihan hirveää... ;)

    VastaaPoista
  2. Hei JB! Haluan toivottaa sinulle Hyvää Joulua ja Paljon paljon parempaa Uutta (ensi )vuotta!! Ja lähetän virtuaalisen rutistuksen *rutistaa*.
    -Annis

    VastaaPoista
  3. Mint: Kiitos! Kyllä tämä varmaan tästä taas paranee... Tänään on ollut ihan ok olo. Minä myös toivon, että leikkaus muuttaa enemmän, kuin vain painon.

    Meillä on lumet sulaneet. :/

    Annis: Kiitos! :)

    Oikein hyvää joulua teille molemmille! :)

    VastaaPoista