sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joululoma

Tämä joulu ei tunnu nyt ollenkaan vastaavan odotuksiani. Olen taas flunssassa ja jo nyt tunnen jonkinlaista orastavaa joulumasennusta. Lomani alkoi perjantaina ja eilen äitini alkoi puhumaan näkemästään vanhan luokkakaverini äidistä ja hänen poikansa perheestä, josta hän sitten alkoi puhumaan muidenkin vanhojen luokkakaverieni lapsista ja puolisoista ja minä olisin halunnut kirkua häntä sulkemaan suunsa. En haluaisi kuulla, mitä muiden ikäisteni elämästä on tullut yleensäkään, mutta joulun aikaan se tuntuu erityisen raskaalta. En tiedä mikä joulussa on, mikä aiheuttaa tämän tunteen. Jo joskus hyvin nuorena, jolloin viihdyin oikein hyvin yksin, enkä edes halunnut lapsia, jouluisin koin kaipaavani kuitenkin omaa perhettä. Nykyään kun ihan kaikkina vuodenaikoina suren yksinäisyyttäni, jouluna se on toisinaan todellista tuskaa. Eilen koin jotenkin täysin kirkkaasti, miten ihanaa aikaa tämä voisi olla, jos olisin saanut oman perheen. Vaikka tiedän, etten voi hankkia lasta, taas huomaan ajattelevani, että ehkä sittenkin kaikki menisi ihan hyvin ja ehkä spermapankki ei sittenkään olisi niin karmiva vaihtoehto. Minä tiedän, että lapsen hankkiminen on liian suuri riski, mutta tiedän myös, että on kai onni, etten voi saada kumppania, koska jos minulla olisi mahdollisuus saada lapsi luonnollisin keinoin, en olisi riittävän vahva ollakseni sitä tekemättä. 

Olen myös kipeä taas, kolmannen kerran tänä vuonna. En tiedä mikä minua vaivaa, usein kipeänä olemisellani on ollut vuosienkin tauko. Pitäisi jaksaa siivota ja valmistella joulua, mutta tulee heti huono olo, kun yrittää jotain. Lahjat jaksoin sentään paketoida. Toivottavasti tämä menisi nopeasti ohi, että ehtisin saada kodin joulukuntoon. 

Eilen satoi lunta, mutta tänään taas vettä ja ulkona on kurja ilma. Joulutunnelmani vaatii ehdottomasti valkoista maata ja pakkasasteita. Puhumattakaan siitä, että jos ulkona on kuraa, tulee sitä koirien tassuissa myös sisälle ja se ei ole omiaan edistämään joulun juhlavuutta. Minusta ei muutenkaan tunnu yhtään joululta, muutoin kun masennuksen osalta. Ja koska mieleni on niin vinksahtanut, huomaan odottavani ensi joulua! Aivan kuin silloin olisi jokin paremmin... Kai tämä johtuu siitä, että minä elän aina haaveissani ja tulevaisuudessa, enkä osaa nauttia tästä hetkestä. Rehellisesti sanoen ainoa asia, johon osaa nyt keskittyä on ruoka, tämän ollessa viimeinen joulu, jolloin voin syödä. 

Joulupostaus on tulossa alkuviikosta ja siihen lupaan kirjoittaa ainoastaan positiivisia asioita! :) 

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut monta postaustasi ja aika monessa tulee esiin näkemyksesi siitä että lähes kaikilla 32-vuotiailla on se oma perhe lapsineen ja omakotitaloineen jota sinä et saavuta mm. koska olet lihava jne.

    Voin kertoa että olen juuri 33 täyttänyt nainen. Suomessa ei näin oikein saisi sanoa mutta sanon kumminkin näin anonyyminä, olen hyvin kaunis.

    Olen pitkä, mallimitoissa, painan 59kg. Hiukseni ulottuvat puoliselkään, ne ovat paksut, hiukan lunnonkiharat ja luonnostaan vaaleat, karamellisävyiset. En tarvitse tippaakaan meikkiä ollakseni aika häikäisevä.

    Olen koko elämäni ajan kuullut miten kaunis olen, niin tuttujen kuin tuntemattomien suusta. Minua käännytään tuijottamaan niin bussissa kuin metrossa kuin kaupan käytävillä. Pari kertaa tuntematon mies on pysyättänyt minut vain kertoakseen että olen upea. Ihan vain sanoakseen sen ilman iskemistarkoituksia.

    Olen melko hiljainen vaikka nyt tässä kommentissa röyhkeältä vaikutankin enkä koskaan ole ollut mikään sosiaalinen perhonen. Ulkonäköni on kuitenkin sellainen että se vetää paljon ihmisiä puoleensa, silti olen kärsinyt koulukiusaamisesta todella monta vuotta sekä yksinäisyydestä sillä minulla on sosiaalisia pelkoja. Pyrin kuitenkin olemaan normaali ja melko hyvin siihen nyt näin aikuisena pysytynkin vaikka toki näytän ikäistäni HUOMATTAVASTI nuoremmalta.

    Kerron tämän kaiken koska minulle jäi vahva mielikuva siitä että ajattelet kauniin ulkonäön olevan ehdoton avain onneen mitä se ei missään nimessä ole.

    Minulla ei ole kumppania. Olen niin kaunis että kunnolliset miehet eivät uskalla tulla minua iskemään ja olen itse niin ujo etten ketään itse voi iskeä. Olen kierrättänyt neljä ns. pelimiestä jotka ovat satuttaneet minua pahasti. En ole ikinä ollut onnellinen parisuhteessa. Minulla ei ole lapsia ja sairastan sellaista sairautta että on suuri mahdollisuus etten niitä ikinä saakaan.

    Asun yksin jä kärsin melko paljon yksinäisyydestä.

    Kauniit kasvot eivät tosissaan ole mikään pelastus tai elämäsi ei ihan varmasti muuttuisi onnelliseksi vaikka sellaiset itsellesi yhtäkkiä saisitkin. En viitsi toistella kliseitä siitä miten kauneus ja onni tulee sisältä koska et todennäköisesti osaa sitä sisäistää tai uskoa.

    Minäkin vietän paljon aikaa vanhempieni kanssa joista toinen pahasti alkoholisoitunut ja katselen vanhojen luokkakavereideni perheitä markettiostoksilla.

    Tästä huolimatta uskon että elämä voi muuttua ihan milloin vain. Tiedän naisen joka oli elämänsä "vanhapiika" ja 42 vuotiaana tapasi elämänsä miehen ja ehtipä saada vielä lapsenkin tämän kanssa.

    Me olemme oikeasti vielä nuoria eikä ylipaino, edes huomattava sellainen ole este melkein millekään. Fakta on näin ulkopuolisesti ja kylmästi sanottuna että kärsit masennuksesta ja sinun pitäisi hakea siihen apua. Masennus taas saattaa johtua vaikkapa hoitamattomasta kilpirauhasen vajaatoiminnasta joten ne arvot kannattaatarkistaa vaikka tietysti masennus voi olla vain masennusta itseään.

    Sanoit ettet voi tietää johtuuko masennuksesi siitä että elämässäsi on asioita huonosti vai "oikeasta" masennuksesta, noh, ajattelepa sitä asiaa että on oikeasti suuri joukko ihmisiä joiden elmässä on huomattavasti onnettomia asioita, sairauksia ja pahoja vastoinkäymisiä ja asioita joiden kanssa pitää vain elää ja silti he onnistuvat olemaan positiivisia.

    Sinä et sitä ole joten mielestäni sinun pitäisi ehdottomasti hakea apua.

    Elisabet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärräthän myös että itsemurhan suunnitteleminen ei ole KOSKAAN terveen ihmisen merkki. Ei edes itsemurhan suunitteleminen TEORIASSA.

      Niin kamalata kun se avun hakeminen tuntuukin niin se on tehtävä ja sillä selvä. On rehellisesti kirjoitettava vaikka paperille miten asiat ovat ja kertoa kaikki.

      Mietit mitä on olla aikuinen; mielestäni paras aikuisuuden määritelmä mitä olen kuullut on: Sinun on oltava oman itsesi isä ja äiti.

      Aikuisuus on sitä että itsestään pitää huolta, en tarkoita laskujen maksamista vaan sitä että hoitaa itseään kuin hoitaisi sitä lastaan. Sillä tavalla, sillä antautuvalla tavalla että on valmis tekemään MITÄ TAHANSA sen yhden ihmisen takia. Ja se ihminen olet sinä.

      Mitä olen lukenut niin olet pitänyt todella huonoa huolta itsestäsi ainakin tämän blogin aikana. Siitä on tultava loppu!

      Masennuksesi ja sairautesi alla olet huomattavan älykäs ja moniulotteinen ihminen joka ansaitsee kaikkea parhainta mutta joka nyt kohtelee itseään järkyttävän huonosti.

      Jos olisit lapsi, tekisin sinusta lastensuojeluilmoituksen.

      Ja vaikka tuntisit itsesi miten lapseksi tahansa, en voi sitä tehdä.

      ...Koska olet aikuinen ja aikuisen pitää olla oman itsensä isä ja äiti. Aloita vanhemmuustyöt itseäsi kohtaan.

      Poista