tiistai 27. joulukuuta 2011

Joulun jälkeen

Hei taas! Aatto on ohi ja kai joulunpyhätkin, joskin minulla on vielä lomaa ja elän vielä joulunaikaa. Joulu sujui oikeastaan aika hyvin. Pystyin pitämään pahimman ahdistuksen loitolla ja aattoaamun hautausmaakäynnin jälkeen olen voinut ihan kohtuullisesti. Hautausmaa oli täynnä nuoria perheitä ja tunsin niin suurta ahdistusta ja tuskaa heitä katsellessani. Heidän perheensä edustaa tulevaisuutta, minun menneisyyttä. He saavat nähdä lastensa kasvavan ja elävän omaa elämäänsä, minä joudun katsomaan vanhempieni vanhenevan ja kuolevan. Olen niin kauhuissani, etten osaa edes kuvailla sitä. En pelkää heidän kuolemansa jälkeistä aikaa, koska minun ei tarvitse elää sitä, vaan pelkään aikaa joka johtaa heidän kuolemaansa, mahdollista pitkää sairautta, sitä puhelinsoittoa, joka kertoo heidän kuolleen, että ehkä joudun itse löytämään heidät. Onpas taas jouluinen aihe… :/  En tiedä miksi tuo aaton hautausmaakäynti nosti nuo kauhut taas pintaan, mutta melkein juoksin pois, odotin vanhempiani auton vieressä, koska en enää kestänyt olla siellä, en kestänyt katsoa vierestä omaa unelmaani muiden elämänä. Mutta kuitenkin, aamun jälkeen katsoin lumiukon ja joulurauhan julistuksen ja minulla oli oikeastaan aika jouluinen olo. Tänä vuonna en masentunut edes saunassa, enkä saanut kovin pahaa häkämyrkytystäkään, pää hieman särki, mutta ei muuta. Joka vuosi maatessani joulusaunan lauteilla ajattelen, että ensi vuonna minä olen pienempi, ensi vuonna olen laihtunut. Koskaan en tietenkään ole. Mutta nyt, ehkä minä ensi vuonna olen pienempi…

Jouluruokia syödessäni koen selkeää lähestyvän eron tuskaa. Mielialani vaihtelee innostuksesta, että ehkä saisin joskus kokea olevani painon suhteen normaalin ihmisen kokoinen, kauhuun sen suhteen, että menetän ainoan lohtuni ja ainoan asian, joka tuottaa hyvää oloa. En usko, että mikään merkittävä asia muuttuu leikkauksen jälkeen, joten mikä silloin lohduttaa minua kun ahdistun tai olen yksinäinen... Silti haluan mennä leikkaukseen, ainakin enemmän kuin haluan olla menemättä. Totta puhuen en pysty kuvittelemaan, että siltikään laihtuisin, minusta tuntuu, että minussa on jokin sellainen vika, minkä takia en pysty laihtumaan millään keinolla. En vain pysty kaikkien näiden vuosien jälkeen kuvittelemaan, etten enää olisi lihava tai ainakaan näin valtavan lihava. Onkohan ollut tapauksia, joissa joku leikkauksen läpikäynyt ei olisi laihtunut? Ehkä minä olen ensimmäinen. En muista olenko kertonut, mutta äidilläni on ystävä jolle tehtiin sama leikkaus kolme vuotta sitten ja ensin hän laihtui paljonkin, mutta viimeisen vuoden aikana hän on taas lihonut todella paljon. Sekin pelottaa minua.

Välillä olen tuntenut alkavaa ahdistusta, mutta olen onnistunut harhauttamaan itseni. Joulupäivänä myös koin jonkinlaisen oudon optimismin puuskan, jonka ydin oli, että jostain käsittämättömästä syystä sain päähäni, että laihduttuani olisi kiva aloittaa jokin itsepuolustuslaji. Tämä ajatus alkoi heti naurattaa itseänikin, ainoa kontaktilaji, jonka harrastaminen minua kohdallani ei olisi vitsi, olisi sumopaini. Siihen olisin jo valmiiksi sopivan kokoinenkin. Joten ehkä en aloita itsepuolustuslajia laihduttuani. :D

Täällä meillä on ollut kaksi päivää ihan kauhea myrsky, ikkunat helisee, tavarat lentelee pitkin pihaa, kaatuneita puita on joka paikassa. Eilen oli koko päivän sähköt pois, tänään ne ovat pätkineet, mutta toimineet suurimman osan aikaa. Pihakuuset ovat lentäneet jonnekin ja lunta ei ole enää yhtään. Ei kovin jouluista.

Pitäisi varmaan ajatella uudenvuodenlupauksia. Laihdutus? :D Ehkä voisin luvata, että jos selviydyn leikkauksesta hengissä ja laihdun, lupaan taistella oman elämäni suhteen, lupaan edes yrittää tehdä jotain parantaakseni elämääni. Koska sitähän minä aina olen ajatellut, että kun vain laihdun, elämäni muuttuu paremmaksi. Ongelmani taitavat olla enemmänkin pääni sisässä, kuin kiloissani, mutta lupaan edes yrittää. En tiedä miten, mutta ajattelen sitä sitten leikkauksen jälkeen, jos kaikki menee hyvin ja olen hengissä.

Hyvää joulun jatkoa ja loppuvuotta kaikille lukijoilleni!

2 kommenttia:

  1. Mitä sinule mahtaa kuulua? Olen käynyt täällä vilkuilemassa josko olis tullut uutta tekstiä. :)
    Palaathan pian tänne. Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Marita! (Huomasin vasta nyt tämän viestin, en yleensä katso näitä vanhempia postauksia.)

      Tuota noin... En minä minnekään ole mennyt! :) Onko tämä teksti uusin minkä näet?

      Olen kyllä kirjoittanut vuonna 2012 jo 41 postausta(joista ehkä yhdessä tai kahdessa on jotain asiaakin :D)... Latautuukohan tämä blogi sinulle jotenkin välimuistin kautta ja siksi ei näytä uusia tekstejä?

      Hyvää kevättä myös sinne! :)

      Poista