maanantai 23. tammikuuta 2012

Kateus

Iltalehdessä oli taas juttua naisten kateellisuudesta. Tuo aihe saa minut näkemään punaista niin, ettei ole tottakaan! Minäkin tunnen muutaman näistä naisista, joille muka aina ja kaikkialla joku on kateellinen ja siksi he eivät tule kenenkään naisen kanssa toimeen. Jokainen mielipide-ero tulkitaan kateudeksi, aivan kuin se olisi jotenkin täysin mahdotonta, että joku muu nyt vain ajattelee eri tavalla tai pitää eri asioista. Aivan kuin näiden ihmisten mielestä olisi täysin mahdotonta, että joku suhtautuu heihin nuivasti siitä yksinkertaisesta syystä, ettei pidä heistä. Mutta ei, kaikkihan heistä pitää ja muu on vain kateutta. Ja koska kukaan ei muka halua myöntää sitä, se näkyy ulospäin ilkeytenä. Minua ei haittaa myöntää, että minä olen kateellinen. Minä kadehdin moniakin ihmisiä. Minä kadehdin ihmisiä, joilla on parempi koulutus kuin minulla, aivan erityisesti lääkäreitä. Minä kadehdin ihmisiä, joilla on parempi työpaikka kuin minulla, taas erityisesti lääkäreitä. Minä kadehdin ihmisiä, joilla on tyttölapsia. Minä kadehdin ihmisiä, jotka ovat matkustelleet paljon ja asuneet ulkomailla. Minä kadehdin ihmisiä, jotka ovat eläneet mielenkiintoista täyttä elämää. Mutta ei, minä en kadehdi naista, jolla on upea seksielämä, koska häntä ei haittaa, kun perheet särkyy hänen harrastaessaan seksiä varattujen pienten lasten isien kanssa. Minä pidän häntä moraalittomana ja itsekkäänä kusipäänä. Minä en kadehdi naista, jolla kolmenkymmenen asteen pakkasessa on minihame, korkkarit ja leopardikuvioinen tuubitoppi, litra meikkiä kasvoilla ja kolmen sentin pituiset kynnet. Minä en kadehdi hänen ulkonäköään, pidän häntä pinnallisena ja halvan näköisenä. Mutta ilmeisesti näiden naisten mielestä he ovat niin uskomattoman ihania, että kukaan ei voisi nähdä heissä tai heidän tekemisissään mitään vikaa, muut ovat vain kateellisia. Ja kaikkein koomisinta on, että ne ihmiset, jotka oikeasti ovat ulkonäöltään ja muiltakin osin sellaisia, että heitä aivan varmasti kadehditaankin, eivät koskaan sano, että heille olisi kukaan ilkeä, koska on kateellinen! Voin kyllä myöntää kadehtivani moniakin ihmisiä, mutta sen sijaan en ole koskaan elämässäni ollut ilkeä kenellekään siksi, että kadehtisin häntä. Ja eikö minun pitäisi olla juuri se tyypillinen kateellinen nainen, jota käytetään esimerkkinä kateellisuudesta puhuttaessa, koska olen ruma vanhapiika, joka ei kelpaa kenellekään eikä ole onnistunut elämässään missään?! Eikö juuri minun pitäisi olla ilkeistä ilkein ämmä, koska paitsi että olen itse kaikkien alapuolella, myös tiedän olevani kateellinen ihminen?! Minä en edes ymmärrä, miten nämä ihmiset ovat päätyneet siihen, että kaikki negatiivisuus heitä kohtaan olisi kateutta?! Jos joku kohtelee minua ilkeästi, ajattelen, että hän joko on narttu, hänellä on huono päivä tai hän ei pidä minusta. Tietenkään minussa ei ole mitään kadehdittavaa, mutta minulle ei ole koskaan tullut edes mieleen tulkita mitään kuulemaani ilkeyttä kateudeksi! Täytyy olla aika mieletön itsetunto, että kuvittelee olevansa kaikkien jatkuvan kateuden kohteena. Voiko silloin enää ihmetellä, ettei tule kenenkään kanssa toimeen?! Tämä on asia, joka ärsyttää minua niin suunnattomasti, ettei ole tottakaan! No, jospa tämä höyryäminen jo riittäisi; onneksi kuitenkin suurin osa suomalaisista naisista on jalat maassa ja vähän liiankin vaatimattomia.

Matkustelusta puheen ollen, kuulin taannoin, kun nuori työkaverinainen pohti, että kun oli saanut rahaa säästöön, pitäisikö maksaa pois opintolainat vai lähteä kunnon lomalle. Minä en olisi ikinä, milloinkaan, missään tapauksessa edes harkinnut tuollaista, se ei olisi tullut edes mieleeni! Minä aina unelmoin tuollaisista asioista, lomamatkoista ja pinkistä läppäristä ja muusta turhasta, mutta loppujen lopuksi käytän rahani aina johonkin järkevään. Ruokaa lukuun ottamatta, tietenkin. Ainoastaan kerran olen tehnyt toisin ja edelleen saan aikaan melkoisen kauhun tunteen, kun ajattelen, miten paljon se tulikaan maksamaan. Tajuan kyllä, että juuri tuollaisia päätöksiä tekemällä saa sen hienon monipuolisen elämän upeine kokemuksineen, josta minäkin haaveilen, mutta en silti koskaan voisi itse tehdä kuin sen järkevimmän valinnan. Kun ihmiset kertoo ottaneensa lainan päästäkseen lomalle, ajattelen, että se on hyvä idea, koska aina hieno kokemus on arvokkaampaa kuin raha, mutta en silti koskaan voisi tehdä itse niin. Tai kun ihmiset ostavat asunnon ja miettivät lainan takaisinmaksua siltä kannalta, että jää rahaa hauskanpitoon ja lomiinkin, se tuntuu minusta ihan hirveän vastuuttomalta, vaikka tajuankin, että juuri niin pitää elää, jos aikoo saada jotain elämästä irti! Olen useamman kerran säästänyt rahaa esimerkiksi lomaa varten, koska olen aina haaveillut matkustamisesta, mutta päätynyt joka kerta käyttämään sen johonkin järkevään tai vain pitämään säästössä. Kai se liittyy siihen, että raha oli tiukalla, kun olin lapsi ja totuin siihen, että raha käytetään laskujen maksuun ja ruoan ostoon, ei lomamatkoihin tai huvituksiin. Me emme koskaan käyneet lomalla missään tai harrastaneet mitään, mihin olisi kulunut rahaa, siihen ei vain ollut varaa. Niinpä minä en pääse irti siitä tunteesta, että rahan käyttäminen muuhun kuin välttämättömään tai tärkeään, on väärin. Mutta jos en opi ajattelemaan eri tavalla, kuolinpäivänäni olen edelleen käynyt vain neljässä maassa ja valtio iloitsee pankkitilini saldosta. Netti on pullollaan vinkkejä järkevämpään rahankäyttöön, mutta mitenköhän sitä oppisi vastuuttomaksi rahankäyttäjäksi?!

Minulla on myös menossa inhottava tilanne, koska minun pitäisi varmaan viedä toinen kissoistani lopetettavaksi. Olen viivytellyt tämän kanssa jo kauan, koska minusta on niin kamalaa luopua lemmikistä ja lopettaminen tuntuu erityisen brutaalilta. Kun koirani jouduttiin lopettamaan muutama vuosi sitten, se oli ainoa vaihtoehto, koska hän olisi muuten kärsinyt ja niin kauheaa kuin se olikin, tiesin, ettei vaihtoehtoa ollut ja tein oikein. Mutta kissani kohdalla tilanne on hieman toinen, koska hänestä ei löydy mitään fyysistä vikaa. Hän on vasta 13, mutta hänellä on ilmeisesti jonkinlaista dementiaa. Hän on joko kauhean levoton tai sitten vain nukkuu koko ajan. En tiedä kärsiikö hän, mutta hän ei ole enää sisäsiisti, mikä on todella inhottavaa. Minä olen todella siisti ja kissanpissa joka paikassa on todella iljettävää ja epähygieenistä, puhumattakaan hajusta. Minulla ei ole koskaan ollut kissaa, joka ei olisi sisäsiisti, joten nyt en tiedä, olenko kamala ihminen harkitessani hänen tappamistaan tämän takia. Eläinlääkäri on sitä mieltä, ettei häntä saa enää opetettua siistiksi. Hän oli ennen todella aktiivinen kissa, enkä tiedä onko hänen elämänsä enää elämisen arvoista, kun hän ei enää tee mitään. Se vain, että ajatuskin hänen lopettamisestaan tuntuu kauhealta, enkä tiedä, mitä tehdä. Todennäköisesti vain pitkitän tilannetta edelleen ja yritän miettiä, mikä olisi paras ratkaisu…

Leikkaukseen on muuten alle kaksi kuukautta. Minulla on tällä viikolla aika sairaalassa, mutta tämän hetkinen tilanne on se, että olen menossa leikkaukseen. Vaikka edelleen pelkään ihan kauheasti, enkä edelleenkään ole varma, teenkö oikein. Olen varma siitä, etten onnistu laihtumaan muulla keinolla, mutta pelkään, että jokin menee vikaan tai että elämä on leikkauksen jälkeen niin hankalaa, että kadun sitä siksi. Mutta siitä huolimatta uskon myös, että katuisin, jos peruuttaisin leikkauksen. Nyt ei auta kuin toivoa, että kaikki menee hyvin ja jos ei mene, niin sitten jatketaan siitä. Tai ei jatketa, jos kuolen. Kävin ostamassa Naturdietin tuotteita, kun olivat tarjouksessa ja maistoin eri makuja, niin tiedän, mitä ostaa lisää. Ananas ja metsämansikka-vanilja olivat hyviä, päärynä oli todella makea, mutta menee vaihteluna ja mustikka-vanilja taas oli todella kuvottavaa. Tarvitsen niitä viideksi viikoksi, tosin en usko, että pystyn olemaan viisi viikkoa täysin ilman ruokaa, mutta teen parhaani. Nyt ajattelin vielä ennen syödä lempiruokiani, koska ne jäävät varmaan sitten leikkauksen jälkeen kokonaan pois.

Mutta; eipä tällä kertaa kummempaa. :) Vaa’alla en nyt ole käynyt, mutta tuskin siellä mitään iloista yllätystä olisikaan nähtävissä. Ehkä olen nyt lopulta hyväksynyt, etten enää laihdu omin avuin ja vain yritän olla lihomatta ennen leikkausta.

4 kommenttia:

  1. "Ja kaikkein koomisinta on, että ne ihmiset, jotka oikeasti ovat ulkonäöltään ja muiltakin osin sellaisia, että heitä aivan varmasti kadehditaankin, eivät koskaan sano, että heille olisi kukaan ilkeä, koska on kateellinen!"

    Mitä tarkoitat "oikeasti"? Mielipideasioistahan tuossakin on kyse, ei oikeasta ja väärästä.

    VastaaPoista
  2. Sellaisista ihmisistä, jotka suurimman osan mielestä on kauniita ja jotka ovat kaikin puolin menestyneet elämässään. Toki kaikki on jossain määrin subjektiivista, mutta kyllähän meillä kuitenkin on tietyt normit sille, mikä on kauneutta tai mikä lasketaan menestymiseksi. Yksittäisiä mielipiteitä on varmasti suuntaan jos toiseenkin, mutta esimerkiksi miljoonia ulkonäöllään tienanneet mallit ja näyttelijät eivät olisi sitä tehneet, ellei suuri joukko ihmisiä pitäisi heidän ulkonäköään miellyttävänä.

    VastaaPoista
  3. Kerroit tuossa postauksessa, että olet käyttänyt rahasi vain johonkin välttämättömään ja tärkeään? Mikä on mielestäsi välttämätöntä ja tärkeää? Ruoka, asunto, sähköt? Se on ikävä tunne, jos tuntee tuhlailleensa, mutta raha on kuluttamista varten. Älä tyydy vain haaveilemaan matkoista. Lähde! Olet vapaa ihminen! Et varmaan pysty asettumaan asemaani, mutta minulle silloin tällöin tehdyt matkat ovat elämän pelastus ja henkireikä. Ei tarvitse olla aina VAAN täällä. Ja en koskaan ajattele niihin mennyttä rahaa. Se on vaan niin, että matkustaminen ei ole ilmaista.

    Kiva, kun olet päättänyt mennä leikkaukseen. Se varmasti avaa uuden oven elämässäsi. Sitten vaikka voit palkita itsesi jollakin matkalla. Vai mitä?

    VastaaPoista
  4. Moi Manta! Ne asiat, joita on pakko olla, katto pään päällä, jotain perushuonekaluja, jne. Ja tietysti ruoka, johon minulla kyllä kuluu aivan liikaa rahaa. Minä en voi sille mitään, että ajattelen, että ensin pitäisi olla asunto ja vasta sitten voisi tuhlatakin rahaa tai edes että olisi vaikka vain 20 000 pankkitilillä, niin sen ylimenevän osan voisi sitten vaikka tuhlata, koska sitten olisi taloudellisesti turvattu ainakin joksikin aikaa, vaikka mitä sattuisi. Mutta ei minulla tietenkään ole mitään tuollaisia summia, joten minusta tuntuu, että olisi vastuutonta tuhlata rahaa lomiin. Kai se on niinkin, että jos olisi kyse vain minusta, olisi helpompaa, mutta miten minä voisin tuhlata tuhansia euroja lomailuun, kun vanhempani ovat kuitenkin köyhiä ja tarvitsevat rahaa ihan niihin välttämättömyyksiinkin. Eikä minun palkkani mikään suuri ole muutenkaan.

    Jos onnistun laihtumaan, niin sitten kyllä ainakin yritän alkaa elämään vähän mielekkäämpää elämää, ehkä lähden jopa lomalle. :) Joka tapauksessa toivon, että leikkaus saa aikaan jonkinlaisen -kipeästi tarvitun -muutoksen elämässäni!

    VastaaPoista