torstai 19. tammikuuta 2012

Rumalla naisella ei tee mitään

Satuin kuulemaan bussissa, kun kaksi teinityttöä keskusteli siitä, miten ihanaa on olla kaunis. Heillä oli vahva meikki ja he heittelivät pitkiä hiuksiaan ja räpsyttivät ripsiään ja en voinut olla hymyilemättä. He olivat niin suloisia. Minusta oli ihanaa, että he kokivat olevansa kauniita, varsinkin, kun nuorilla tytöillä on nykyään niin valtavan paljon epävarmuutta ja paineita ulkonäöstään. Mutta he saivat minut myös ajattelemaan, olisiko ihanaa olla kaunis? Tutkimukset osoittavat, että kaunis nainen saa parempaa palkkaa kuin ruma nainen samasta työstä, kauniin naisen mahdollisuus työllistyä on moninkertainen rumaan verrattuna ja hyvällä ulkonäöllä saa edelleen prinssin ja puoli valtakuntaa. Tai no, ainakin jonkun miespuolisen olennon ja parin sadan neliön omakotitalon. Mutta mitä jos ei ole kaunis? 

Muutama vuosi sitten tuli tv:stä ohjelma, jossa nuori, vaalea, nätti tyttö teki erilaisia asioita sekä omana itsenään, että keinotekoisesti rumennettuna. Hänelle lisättiin toppausta luomaan vaikutelma ylipainosta, vähän kaksoisleukaa, silmälasit ja muuta vastaavaa. Ei hänestä mitenkään susirumaa tehty, mutta kuitenkin vähemmän viehättävä, kuin hän oikeasti oli. Sen jälkeen hänet lähetettiin puistoon esimerkiksi myymään jotain tai pyytämään apua johonkin asiaan sekä omana itsenään, että rumennettuna ja seurattiin ihmisten reaktioita. Ero oli todella järkyttävä. Naisten käytöksessä ei ollut mitään valtavaa eroa, mutta miehet sen sijaan osoittautuivat esimerkiksi auttamaan naista todellisessa hädässä monta kertaa epätodennäköisemmin silloin kun nainen oli ruma kuin hänen ollessaan kaunis. Ulkonäön vaikutus oli aivan valtava.

Otsikossa on lause, jota usein käytetään netin keskustelupalstoilla ja joka kaikessa raadollisuudessaan ja realistisuudessaan jotenkin kieroutuneesti viehättää minua. Niin kai se on, että miehen perspektiivistä ruma nainen on aika hyödytön olento. Mutta että mies jättäisi ruman naisen kuolemaan puiston penkille? Ainakin tuon ohjelman mukaan sadasta satunnaisesta miehestä enemmistö teki niin, kun taas kaunista naista pysähtyivät auttamaan lähes kaikki. Sama päti kaikkeen muuhunkin, kauniina esimerkkiblondi sai kaupaksi moninkertaisen määrän kaupittelemiaan tuotteita, sai lainata kännykkää ja vietiin kädestä pitäen perille eksyttyään, toisin kuin pulskempi rillipäinen versio itsestään. Pohjimmiltaan me toki olemme eläimiä, mutta edelleen järkytyn huomatessani, miten vähän miehet ovat kehittyneet naisen ulkonäöstä puhuttaessa. Naisen arvo on edelleen hyvin vahvasti kiinni ulkonäössä.

Suhtautumiseni ulkonäkökeskeisyyteen on aika ristiriitainen. Toisaalta tosiasia on, että meille on ominaista suhtautua positiivisemmin viehättävään ihmiseen, se on meidän biologiassamme. Mutta toisaalta me olemme eläinlajeista älykkäin, eikö meidän olisi jo pitänyt oppia jotain? Enkä minä sano olevani yhtään parempi kuin muut, kyllä minäkin kiinnitän huomiota ulkonäköön ja olen ennakkoluuloinen sen perusteella. Mutta en koskaan jättäisi minkään näköistä ihmistä kuolemaan, enkä missään nimessä ajattele, etteikö naisessa olisi muutakin kuin ulkonäkönsä. Joskus netissä miehet toteavat, että minkä he sille voivat, että heitä kiinnostaa ainoastaan hyvännäköinen nainen, ei se ole heidän syynsä. Eipä kai se olekaan. Mutta siitä huolimatta minua inhottaa miesten pinnallisuus, miten jokainen pienikin vika ulkonäössä on niin valtava ongelma, aivan kuin olisimme vain esineitä ja miestä on huijattu, jos hän saa viallisen kappaleen. Lehdistä ja netistä saa lukea niin hirveitä tarinoita siitä, miten älyttömistä syistä miehet ovat jättäneet naisen, miten kammottavia asioita he ovat sanoneet kumppaneilleen tai vaatineet kumppaneitaan tekemään ulkonäköään parantaakseen. Minä en ihan vilpittömästi ymmärrä, miten ulkonäkö voi olla niin tärkeää! Minä en pysty ymmärtämään, miten pienet rinnat on täysin hyvä syy erolle tai miten on ihan loogista, että isorintainen blondi saa parempaa palkkaa kuin vaatimattomamman näköinen kollegansa. Ymmärrän toki, että jokainen haluaa kumppanikseen viehättävän ihmisen, mutta ettei voi edes puhua rumalle naiselle?! Minä vain yksinkertaisesti en ymmärrä sitä. Se tuntuu minusta vastenmieliseltä ja epäinhimilliseltä ja ahdistavaltakin.

En ole oikeastaan koskaan liiemmin ajatellut omaa ulkonäköäni muutoin kuin ylipainon kautta. Olen aina ollut ruma; se on adjektiivi, jota olen kuullut itsestäni käytettävän ylivoimaisesti eniten ja olen hyväksynyt sen jo ennen kuin sellaiset asiat tulevat oleellisiksi. Minulle rumuus on oleellinen osa identiteettiäni, enkä ole koskaan kunnolla osannut ajatella, millaista elämäni olisi, jos olisin kaunis. Tiedän, että kauniit naiset saavat elämässä paljon ja jos olisin syntynyt kauniiksi, olisin minäkin saanut kaiken, minkä halusin. Mutta en silti osaa kuvitella sitä omalla kohdallani. Olen puhunut tästä ennenkin, mutta en ole koskaan tuntenut itseäni naiseksi. Jos ajatellaan, että varhaismurrosiässä tyttöjen ja poikien välinen kuilu levenee ja pojat alkavat kiinnostua tytöistä, sillä on varmasti aivan valtava vaikutus tytön identiteettiin. En voi edes kuvitella, miltä nuoresta tytöstä tuntuu ensimmäisen kerran tiedostaa, että joku tuntee vetoa häneen tai on kiinnostunut hänestä. Tai miten normaali nainen yleensäkin kokee sen, että on ihmisiä, jotka haluaisivat hänen kanssaan sänkyyn tai enemmänkin, että on ihmisiä, jotka pitävät häntä arvokkaana, koska hän on kaunis katsella. Minä en tiedä mitään sellaisesta ja siksi se ei ole vaikuttanut kokemukseeni itsestäni ja naiseudestani. Minun kohdistuvat tuntemukset ovat aina olleet negatiivisia ja olen aina ollut tietoinen siitä, ettei minulla ole miesten silmissä minkäänlaista arvoa. Nykyään puhutaan paljon naisten seksuaalisesta vallasta, mutta minun kaltaisellani sitä ei ole. Kai se on totta, että suurella osalla naisista on seksin avulla mahdollisuus saada itselleen rahanarvoista etua, mutta minä en voisi seksuaalisuuttani käyttämällä saada edes sitä seksiä, puhumattakaan siitä, että saisin vielä jotain muutakin hyötyä siitä! Minulle ulkonäkö on aina ollut täysin yksiselitteisesti haittaava tekijä, ei koskaan hyödyttävä.

Kaiken tämän seurauksena en ole myöskään koskaan mitenkään panostanut ulkonäkööni. En meikkaa, en käy kampaajalla; pidän itseni puhtaana ja kosteutan kuivan ihoni, siinä on minun kauneudenhoitoni. Olen aina ajatellut, että olisi ajan ja rahan tuhlausta yrittää näyttää paremmalta, mutta oleellista on myös se, että minulle on aina ollut tärkeää osoittaa tietäväni olevani ruma. Kai osin siksi, että se vähentää haukkumista, osin siksi, että koen tarvetta osoittaa tietäväni paikkani. Tiedän, että jotkut naisetkin pitävät sitä ihan kauheana asiana, jos nainen ei tee parastaan ulkonäkönsä eteen. Mutta entä jos parhaansakin tekemisen jälkeen lopputulos olisi ruma, onko siinä mitään mieltä? Ainoa asia, missä itsekin ajattelen olevan syytä parannuksella, on vaatteeni. Minun olisi syytä kiinnittää huomiota vaatetukseeni edes hiukan, koska en varmasti anna kovin hyvää vaikutelmaa itsestäni kulkemalla vaatteissa, joiden oikea paikka olisi ollut roskiksessa jo kauan sitten. Mutta kun aina ajattelen, että kun ihan kohta laihdun, uudet vaatteet jäisivät käyttökelvottomiksi. No, nyt vihdoinkin niin saattaa käydä.

Silti jollain tasolla koen hirveän ahdistavana sen, että ulkonäköni aiheuttaa joissain ihmisissä vastenmielisyyden tunteita. Neutraalius olisi ihan ok, ei minua haittaa, etten ole viehättävä tai haluttava. Mutta että ehkä inhotan ihmisiä, se tuntuu epämiellyttävältä ja ahdistavalta ajatukselta. Netissä haukutaan naisten ulkonäköä todella julmasti, enkä voi olla ajattelematta; montako kertaa työkaveri tai joku muu, jonka on pakko olla tekemisissä kanssani, on toivonut, ettei hänen tarvitsisi tai kokenut vastenmielisyyttä sen takia, että joutuu olemaan missään tekemisissä kaltaiseni kanssa? Pahimmat sekopäät puhuvat jopa rumien naisten tappamisesta katukuvan parantamiseksi; olenko minä joskus elämässäni ollut lähellä tälläistä ihmistä ja onko hän ajatellut silloin minusta niin? Ja kaikkein oudointa on, että kun haukutaan piirteitä, joita minussa on, esimerkiksi isoja, riippuvia rintoja, se tuntuu minusta pahalta, siitä huolimatta, että olen muutenkin läski ja ruma. Aivan kuin sillä tässä kokonaisuudessa olisi mitään merkitystä, kuinka monta miesten silmissä iljettävää yksityiskohtaa minussa on! Toivoisin todella, että voisin vain olla välittämättä, enkä tiedä, miksi nuo kommentit satuttaa, mutta silti ne satuttaa. Vaikka siinä onkin ihan valtava ristiriita, koska minä tunnen halveksuntaa ihmisiä kohtaan, jotka arvottaa toiset ihmiset vain ulkonäön perusteella, enkä minä edes haluaisi arvostusta ulkoisten piirteiden takia.

Uskonko, että olisi ihanaa olla kaunis? Varmaankin. Joskin huomiota arastelevana se olisi todennäköisesti aika ahdistava kokemus minulle. Luulen, että minusta olisi mukavaa olla nätti, mutta en usko, että luonteenlaatuni soveltuisi kauneuteen. Onhan siinä sitä paitsi huonotkin puolensa. Mutta ihan rehellisesti, en ole koskaan pitänyt kovin suurena ongelmana rumuuttani. Lihavuutta kyllä, mutta en rumuutta. Se on minulle fakta, eikä sille mitään voi. Kai sekin vaikuttaa, että olen tottunut siihen niin nuoresta ja se on myös aina tavallaan jäänyt lihavuuteni varjoon. Ainoa asia, mikä siinä ahdistaa on juuri tuo, mistä jo puhuinkin, että ihmiset kokevat minut mahdollisesti vastenmielisenä. Se tuntuu epämukavalta ja ahdistavalta ajatukselta, vaikka en realistisesti usko, että kukaan oikeasti puukottaa minua tai sulloo minut säkkiin ja lähettää Afrikan nälkäisille lapsille ruoaksi, nettiuhkauksista huolimatta. Ehkä olisi ihanaa olla kaunis, mutta olen ihan ok rumanakin.

Tässä jaarittelussa ei muuten tainnut olla minkäänlaista punaista lankaa, ihan huvikseni kirjoitin samalla kun ajattelin asiaa. :) Ihan vain selvennykseksi, jos joku odotti jonkinlaista viiltävän osuvaa huomiota aiheesta. :) Tosin taidatte jo tietää, ettei tästä blogista sellaisia löydy. Ai niin, eilen söin Hesburgerin patonkin, kolmioleivän, paketin apetit fetaa ja pizzan. Kerralla. Limsan kera. Jopa minä älysin hävetä sitä ruokamäärää. Tulee olemaan todella outoa voida syödä maksimissaan kaksi desilitraa kerralla, mutta minä tarvitsen sitä todella. Huomenna menen taas viikonlopuksi kotiin, toivottavasti en tyhjennä äidin pakastinta. :/ Mutta nyt on pakko mennä nukkumaan, muuten en pääse aamulla ylös sängystä. Hyvää yötä! :)

13 kommenttia:

  1. Olen itse miettinyt samanlaisia asioita aika paljon viime aikoina. Omalta kohdallani kiloja on myös liikaa, ja se saa minut tuntemaan itseni niin rumaksi ettei tule edes mielenkään esim. meikata. Vaatteita yritän vähän katsoa, mutta läskirytky-osaston vaatteet on etupäässä hirveitä ja istuu huonosti - eli minkäs teet. Helppohan se on laihojen sanoa "jos on vyötärölihava kannattaa pukeutua niin ja näin". Lihava pukeutuu siihen mikä mahtuu päälle, piste.

    Meikkaaminen tuntuisi lähinnä typerältä, ei sillä läskejä piiloon saa. Lihava ei voi olla nainen, ei sen paremmin kaunis kuin rumakaan. Itseäni ärsyttää se, että minulle usein hoetaan että jos olisin normaalipainoinen olisin erittäin kaunis. Haluaisin olla kaunis nyt enkä sitten kymmenien ja taas kymmenien kiloja päästä!

    Löysin blogisi vasta nyt, mutta jään taatusti seuraamaan! Laadukkaita "läskiblogeja" on suhteellisen vähän, ja sinun blogisi on taatusti kärjessä!

    VastaaPoista
  2. Moi Sammakkotyttö! Minusta tuntuu, ettei vaatesuunnittelijat ole vieläkään keksineet, että kaikki lihavat eivät ole 7kymppisiä. Lihaville mahtuvat vaatteet ovat todella vanhanaikaisia ja tätimäisiä, joten silloin harvoin, kun jotain sopivaa löytää, se tulee käytettyä loppuun.

    Minä tunnen olevani vain jonkinlainen sukupuoleton möhkäle, en nainen ollenkaan. Tavallaanhan tuo, mitä sinulle sanotaan, on kohteliaisuus, mutta se on vähän kummallinen kohteliaisuus, koska siinä samalla vihjataan, ettet juuri nyt ole kaunis. Pitäisikö potentiaali kauneuteen ottaa kohteliaisuutena? :D Tuon sanojat eivät taida ajatella ihan loppuun asti. :) Minusta kuitenkin kauniit kasvot on aina kauniit, vaikka vartalossa olisikin ylimääräistä. Mutta pystyisitkö kokemaan tuon kannustimena? Tarkoitan sitä, että minun kohdallani, vaikka kuinka laihtuisin, olisin silti ruma ja muuttuisin vain rumasta ja lihavasta rumaksi ja laihaksi, mutta sinä taas muuttuisit laihaksi ja kauniiksi! Ehkä se voisikin olla kannustin laihtumiseen? :)

    Kiitos ja tervetuloa lukemaan! :)

    VastaaPoista
  3. Heippa!

    Olen ajatellut sanoa tämän jo aiemminkin, mutta on ollut aina muka tärkeämpää sanottavaa. Mutta siis. Älä hyvä ihminen lue noita nettikeskusteluja ja -palstoja, joissa miehet puhuvat naisista tuohon sävyyn. Olen nyt kipeänä ollessani myös seikkaillut netissä ja todellakin törmännyt vaikka minkälaiseen suunsoittoon, mutta oikeasti, ihmisillä, jotka kirjoittavat muista noin vihamieliseen sävyyn on ehdottomasti jotain ongelmia mielenterveyden kanssa ja niitä ei todellakaan kannata pitää normaalien ihmisten mielipiteinä.

    Ja toinen juttu on sitten tuo naisten seksuaalinen valta -höpinä. Huokaus. Olen ollut tuon määritelmän kehittelijän kanssa samassa graduseminaarissa ja siellä kyllä paljastui tuonkin henkilön oikea karva. Ja lisäksi kaikki tuon tutkimuksen lähestymistavan ongelmat. Niihin ei tietenkään ole sen julkaisemisen jälkeen kiinnitetty mitään huomiota, vaan vain kohkataan asiasta, joka on myös melko vahvasti irti reaalitodellisuudesta. Unohda moiset höpötykset.

    Ja sitten itse kauneuteen. Kuka sen voi määritellä? Minulla on monia tuttavia, jotka ovat ylipainoisia, eivätkä todellakaan mitään missejä ulkonäöltään ja silti heillä on puolisot ja perheet. Kysymys on siitä, että he ovat kauniita puolisoidensa mielestä. Entäpä itse? Ilman meikkiä ja laittautumista olen todellakin ruma, mutta pystyn kohentamaan ulkonäköäni meikillä, jolloin olen joidenkin mielestä sievä. Mutta huom! Vain joidenkin mielestä. Entäpä sitten kuvankaunis ystäväni. Oman siippani mielestä hän ei ole juuri muuta kuin "naisen näköinen". Mikä on siis pointtini? Pointtini on se, että vaikka mediassa ja muualla kuinka toitotetaan kuinka tärkeää on olla kaunis ym. niin sitä kauneutta ei kukaan pysty toisen puolesta määrittelemään. Samahan se on miestenkin suhteen. Omasta mielestäni esim. monien mielestä hurmaavan ihanat könsikkäät Brad Pitt ja Colin Farrel ovat kerrassaan vastenmielisiä. Ja oma siippani oli minusta alkuun ihan ok ulkonäöltään, muttei mikään maailman komein ja suloisin kuitenkaan. Mutta tilanne on muuttunut. Kun olen oppinut tuntemaan hänet, on hänen ulkonakönsä muuttunut silmissäni yhä paremmaksi ja paremmaksi. Ulkonäkö voi siis toimia ihmissuhteissa alkuun jonkinlaisena huomion kiinnittäjänä, mutta varsinaisesti ihmisen sisin on kuitenkin se, joka merkkaa ja se muokkaa myös käsitystä toisen ulkonäöstä.

    Ja olen myös sitä mieltä, että jos et ole jossakin onnettomuudessa tms. pahoin ruhjoutunut, niin et voi olla niin ruma, että se herättäisi ihmisissä vastenmielisyyttä. En ole eläissäni nähnyt ihmistä, joka olisi normaalilta ulkonäöltään sellainen, että herättäisi minussa vastenmielisyyttä. Teini-iässä muistan pelästyneeni henkilöä, jonka kasvot olivat tuhoutuneet tulipalossa, mutta sehän onkin ihan eri asia. Ja koska minä olen olemassa, uskon, että en ole ainoa, vaan että normaali ihminen ei tunne vastenmielisyyttä toisen ihmisen normaalia (ts. ruhjoutumatonta) ulkonäköä kohtaan. Sen sijaan tunnen useinkin vastenmielisyyttä pinnallsia, itsekeskeisiä ja ajattelemattomia ihmisiä kohtaan. :P

    Tulipa taas melkoinen saaga. :D Kaikesta huolimatta rentouttavaa viikonloppua! :)

    Jokohan olisi aika esiintyä "omalla" nimellä... Ehkäpä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaako tuo sun "rumuus" olla vain itseään toteuttava ennustus? Tai tarkoitan että jos itsensä kuvittelee rumaksi ja sitä ajatusta hokee usein mielessään niin lopulta siitä tulee totta ko. henkilölle. Ihan simppeliä psykologiaa.

      Itse olen aina pitänyt itseäni kauniina vaikka vastakkaisia mielipiteitäkin olen kuulut. En vain kiinnitä niihin huomiota. Päinvastoin katselen usein itseäni peilistä ja totean että oletpa nätti!

      En muutenkaan usko että tavallsien näköiset ihmiset jäisivät parisuhteettomiksi, tiedän pari tosiadonista jotka saisivat kenet tahansa huippumallinaisen mutta jolla on ihan arkinen kumppaninainen.

      Poista
  4. Moi Tallis! Aika kammottavan kuvan ihmisistä ja varsinkin miespuolisista ihmisistä netin keskustelupalstat tosiaan antaa... En tiedä, ketkä sinne kirjoittaa, mutta toivon ihan tosissani, että kyseiset ihmiset ovat jotain mielenterveysongelmaisia, eivätkä edusta normaaleja ihmisiä. Niitä ei tosiaan kannattaisi lukea, ei sieltä mitään positiivista itselleen saa.

    Minua myös kaikki tuo nykyinen miesasiaroska ärsyttää suunnattomasti. En ymmärrä miksi edes päästetään julkisuuteen jonkun Laasasen kaltaisia hulluja tai sen tyypin, jonka nimeä en muista, mutta joka ehdotti, että jokainen nuori nainen pakotettaisiin vuodeksi bordelliin, koska miesten kuuluu saada seksiä. Varsinkin Laasasta nämä luuserit pitää jonain suurena tutkijana, vaikka käsittääkseni hänen gradunsa meni hädin tuskin läpi. No, tästä aiheesta voisi kirjoittaa loputtomiin, mutta kai pitää vain hyväksyä, minkälaisia hulluja keskuudessamme on.

    Tuossa olet ihan oikeassa, että ihminen josta pitää, muuttuu omissa silmissä paljon paremman näköiseksi ja taas ihminen, jolla on ikävä luonne, alkaa näyttää rumalta, vaikka objektiivisesti olisikin hyvännäköinen. Mutta kyllähän sitä silti on ihmisiä, jotka ovat enemmistön silmissä kauniita ja ihmisiä, jotka ovat enemmistön silmissä rumia. Edes oma äitini ei pysty parempaan, kuin että "olen ihan kivannäköinen nuori nainen", joten se kertoo aika hyvin meikäläisen rumuudesta. :D

    Aika moni ihminen kokee lihavat ihmiset vastenmielisinä. Tosin en minäkään tunne ketään, joka mielestäni olisi vastenmielisen ruma, mutta kai siihen vaikuttaa, kun olen itse ruma.

    Hyvää viikonloppua sinnekin! :)

    Moi Minä! Sinulla on kiva nimimerkki. :) Minulle rumuus on täysin muiden suusta kuultua, en joskus lapsena muista ajatelleeni mitään ulkonäöstäni eikä kukaan muukaan sitä kommentoinut. Mutta sitten kun tulimme varhaisteini-ikään, muut tytöt löysivät ensimmäiset poikaystävänsä ja ihailijansa ja minä sain lauman poikia haukkumaan, miten ruma minä olen. Joten aloin sitten katsomaan itseäni peilistä ja tajusin, että tottahan se on, minä olen ruma. Sen jälkeen en ole kauheasti edes ajatellut sitä, se on minulle fakta, jolle ei mitään voi.

    Varmasti kauniskin nainen saa joskus kuulla ilkeitä kommentteja, mutta jos ei 31-vuotiaana ole koskaan kuullut kuin haukkuja rumuudestaan, niin ei sitä oikein voi pelkäksi ilkeydeksi ja tai eriäviksi mielipiteiksi tulkita.

    En minäkään usko, että tavikset jää yksin, tai no, eihän tarvitse kuin katsoa ympärilleen ja ihan tavallisia ihmisiä näkee suhteissa. Mutta onko se sitten aitoa kiinnostusta vai onko heidät huolittu paremman puutteessa, sitä en osaa sanoa. Ainakin osa on ihan varmasti pelkästään järkisyistä aloitettuja suhteita.

    Hyvää viikonloppua sinnekin! :)

    VastaaPoista
  5. Näinhän se on, ikävä kyllä. En ole koskaan pitänyt itseäni rumana edes lihavimmillani (130 kg), mutta ilmeisesti muu maailma piti. Viimeiset lähes 10 vuotta ovat olleet todella yksinäiset. Nyt kun olen laihtunut melkein 50 kg, niin johan on ihmisten asenne muuttunut, niin miesten kuin naistenkin (vaikka toki olen vieläkin ylipainoinen). Mukavahan se on saada jälleen huomiota, mutta tuntuu pahalta, että lihavana en ole näköjään minkään arvoinen, vaikka sama ihminenhän minä olin yli satakiloisenakin kuin nyt vähän kevyempänä.

    VastaaPoista
  6. Moi Puggie! Minäkin olen usein miettinyt, että jos joskus laihdun, tulee olemaan vaikea suhtautua siihen, että minua kohdellaan eri tavalla. Kuten sanot, eihän laihtuminen muuta kuin ulkonäköä.

    Ihan mielettömästi olet laihtunut! Millä metodilla laihdutit?

    VastaaPoista
  7. Olen laihtunut ihan perinteisellä ja ”tylsällä” tavalla, eli syömällä vähemmän ja liikkumalla enemmän. Ainahan olen tiennyt, että niin laihtuu, mutta jostakin syystä tarvitsin sen sysäyksen, että tein asialle vihdoin jotain. Viimeiset 10 vuotta olen ollut siis pahasti ylipainoinen, mutta en ole koskaan aikaisemmin edes yrittänyt laihduttaa. Totta kai voivottelin mielessäni painoani, mutta menin silti sohvalle katsomaan televisiota ja syömään.

    Olen kärsinyt vuosia unettomuudesta ja käynyt sen takia usealla lääkärilläkin. Lääkärit eivät juurikaan välittäneet asiasta. Sanoivat 5 minuutin keskustelun perusteella, että olen masentunut. Tässä resepti puoleksi vuodeksi ja hei hei. Vuosi sitten tammikuussa 2011 tilanteeni oli niin paha, että itkin vain koko ajan ja valvoin kaikki yöt. Oli siis jälleen aika mennä lääkäriin. Tällä kertaa toinen työterveyslääkäri oli enemmän kiinnostuneempi tilanteestani ja arveli, että minulla saattaisi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Sain lähetteen psykiatrille ja sain diagnoosin ”tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus” ja toissijaisena diagnoosina kaksisuuntainen mielialahäiriö (II tyyppi). Oli järkytys saada tietää, että olen niin ”hullu”, ettei edes yksi diagnoosi riitä! :D Tämän jälkeen alkoi kuitenkin parantuminen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Minulle ei koskaan ollut edes tullut mieleen, että minulla voisi olla jokin psykiatrinen sairaus, mutta näin jälkikäteen ajateltuna, olin todella pahassa jamassa vuosi sitten, vaikka kävinkin töissä ja hoidin asiat normaalisti. Teeskentelin muille ja itselleni, että kaikki on hyvin. Viime tammikuussa painoin vielä reilut 123 kg (olin laihtunut jo vähän tekemättä mitään sen kummempaa) ja tänä aamuna, vuosi myöhemmin 82,6 kg. Normaalipainoinen olen 72,2-kiloisena ja lopullinen tavoitteeni on 65 kg (olen 170 cm pitkä).

    En noudata mitään dieettejä (tai laske kaloreita), vaan syön normaalia ruokaa, mutta pienempiä annoksia ja tämä on ollut se vaikein asia, sillä tykkäsin syödä itseni ähkyyn. Tarkoituksena on muuttaa koko elämäntapaani, joten en halua luopua herkuista loppuiäkseni. Aikaisemmin en liikkunut ollenkaan, mutta nyt liikunta kuuluu jokapäiväiseen elämääni. Aloitin kävelyllä (työmatkat) ja lisäsin kesällä gymstick-jumppaa ja nyt olen hurahtanut zumbaan. Tilasin myös step-aerobic -laudan ja kahvakuulan, joiden pitäisi saapua tällä viikolla. Jumppaan siis ihan kotosalla. Haluaisin mennä salille, mutta en haluaisi mennä sinne yksin, kun en osaa käyttää mitään laitteitakaan ja hikoilen enemmän kuin muut jne. Selityksiä, selityksiä…

    Huh, minulla olisi niin paljon kerrottavaa, mutta jätän nyt tällä kertaa tähän. Luin blogi-kirjoituksiasi ja suuri osa niistä voisi olla omasta suustani. Tiedän (ihan oikeasti), miltä sinusta tuntuu. Olen elänyt ja elän edelleen samantyyppistä elämää kuin sinä. Tiedän, että pystyt laihtumaan ja tulemaan onnellisemmaksi, kun se jokin vain loksahtaa paikalleen. Omalla kohdallani se oli tuo tavallaan henkinen romahtaminen.

    VastaaPoista
  8. Moi! Oli metodi sitten mikä tahansa, niin tulokset on ainakin vaikuttavat! Ihan uskomaton pudotus!

    Minulla on myös uniongelmia, tai pitäisi sanoa oli, koska melatoniini poisti ne lähes kokonaan. Ehkä se auttaisi sinuakin? Et sinä ole hullu, sinulla vain on ongelma, tai siis kaksi ongelmaa. :) Minulla on myös ollut todella vaikeita aikoja, mutta luulen, että minä olen vain onneton. Ja ehkä hiukan masentunutkin, mutta lähinnä onneton. Ehkä se muuttuu, jos laihdun.

    On sekä surullista, että lohdullista kuulla, miten paljon meitä on, joiden elämä on aika synkkää, mutta ehkä asiat vielä muuttuu paremmiksi meille kaikille!

    Kiitos kommentista ja onnea laihtumisen johdosta! :)

    VastaaPoista
  9. "Muutama vuosi sitten tuli tv:stä ohjelma, jossa nuori, vaalea, nätti tyttö teki erilaisia asioita sekä omana itsenään, että keinotekoisesti rumennettuna. Hänelle lisättiin toppausta luomaan vaikutelma ylipainosta, vähän kaksoisleukaa, silmälasit ja muuta vastaavaa. Ei hänestä mitenkään susirumaa tehty, mutta kuitenkin vähemmän viehättävä, kuin hän oikeasti oli. Sen jälkeen hänet lähetettiin puistoon esimerkiksi myymään jotain tai pyytämään apua johonkin asiaan sekä omana itsenään, että rumennettuna ja seurattiin ihmisten reaktioita. Ero oli todella järkyttävä. Naisten käytöksessä ei ollut mitään valtavaa eroa, mutta miehet sen sijaan osoittautuivat esimerkiksi auttamaan naista todellisessa hädässä monta kertaa epätodennäköisemmin silloin kun nainen oli ruma kuin hänen ollessaan kaunis. Ulkonäön vaikutus oli aivan valtava."

    Olen tainnut katsoa samaa ohjelmaformaattia, ja mielestäni virhe on lauseessa "Naisten käytöksessä ei ollut mitään valtavaa eroa". Huomasin nimittäin, että rumaksi muokattujen ihmisten käytös OLI erilaista. Sen lisäksi, että rumaksi muokkaus näytti usein epäluonnolliselta (yhdellä miehellä oli esimerkiksi ihan feikin näköinen, valtava ja kyömyinen tekonenä, joka yritti näyttää realistiselta - kai tuollainen luonnottoman näköinen tekonenä ihmisiä säikäyttääkin), he käyttäytyivät huomattavasti epävarmemmin kuin omana hyvännäköisenä (ja puunattuna ja meikattuna) itsenään! Koko ohjelmaformaatti oli muutenkin perseestä, ja varmaan jonkun plastiikkakirurgisen sairaalan maksama - sen kakkaa sisältävä piiloviesti oli selkeästi, että kauneusleikkaukset kannattavat. Ohjelma tuli liviltä, harmi kun en muista sen nimeä... Televisio-ohjelmiin kannattaa aina suhtautua kriittisesti, varsinkin kun ne ovat sitä ns. "realitya".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja pointtini oli, että ihmisten suhtautuminen vaihteli lähinnä sen takia, että käytös oli erilaista. Ei se ulkonäöstä johtunut. Tämä seikka häivytettiin hienosti tuosta hömppäohjelmasta.

      Poista
  10. Hei, olen ruma nainen ja valitettavasti tämän lukeminen sai minut itkemään...taas. Forever alone.
    P.S 'Läskiydestä' pääsee eroon, mutta ylimittaisesta vartalosta ei. Turha valittaa että on läski ja (vaan siitä johtuen) ruma kun asialle voi tehdä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olen pahoillani! :) Minäkin olen kasvoiltani ruma, joten laihtuminen ei tule parantamaan tilannettani tässä suhteessa, joten ymmärrän tilanteesi. Mutta ei kai sille sitten mitään voi, ulkonäkö on tärkeää. :/

      Poista