maanantai 20. helmikuuta 2012

Harmittaa... :(

Lueskelin muiden laihdutusblogeja ja niin moni teistä on onnistunut niin uskomattoman hyvin! Painoa on pudonnut parhaimmillaan kymmeniä kiloja. Ja minä… Minä en edelleenkään laihdu. Kävin aamulla ostamassa Nutriletteja, jos ongelma tosiaan olisi Naturdietin tuotteissa, vaikka en ymmärrä, miten se olisi mahdollista. Nyt on kuitenkin jo varmaa, että leikkaus siirtyy, toivottavasti ei jopa peruunnu kokonaan. Minusta tuntuu, kuin kaikki toivo olisi menetetty, että koskaan laihdun. Kaikesta pelostani huolimatta olin niin keskittynyt leikkauspäivään ja että vihdoin jokin muuttuu ja jotain tapahtuu ja nyt ei tapahdukaan. Se tuntuu sanoinkuvaamattoman pahalta ja olen niin pettynyt. Itseeni ja kaikkeen. 

Olen uskomattoman kyllästynyt olemaan lihava. Olen odottanut niin kauan, että elämäni alkaisi, että olisin laiha, eikä se hetki vieläkään ole täällä, ei edes lähellä. Onko koskaan? Ehkä ei, mutta takerrun siihen ajatukseen, koska se on ainoa asia, mikä saa minut jaksamaan. Tuntuu kuin elämässäni ei olisi koskaan mitään muuta ollutkaan, kuin kaikki olisi aina pyörinyt painon ympärillä. Niin kuin kai onkin. Ehkä minun ei kuulu saada koskaan kokea millaista on olla normaalipainoinen, ehkä minä en edes oikeasti ole ihminen, vain läskikasaan kiinnitetyt aivot.

Minulla on myös todella epätodellinen olo, minusta tuntuu, kuin olisi meneillään jokin vuodenaika, jota en tunnista. Tiedän kyllä, miten hullulta se kuulostaa, mutta siltä minusta tuntuu. Näen, että ulkona on lunta ja tiedän, että on helmikuu, mutta tämä ei tunnu talvelta, eikä keväältä. Eikä miltään muultakaan tuntemaltani ja kokemaltani vuodenajalta. Minun on yhtenään ihan pakko katsoa ulos ikkunasta vain nähdäkseni, miltä siellä näyttää. Talveltahan tuo kai objektiivisesti ajatellen näyttää, mutta en tiedä, mikä vuodenaika se minun päässäni on. Kenties hulluuteni on saamassa uusia piirteitä. On tämä ainakin mielenkiintoista. 

En ymmärrä, miten 12 päivää vähän päälle 500 kalorilla ei edes ole saanut nesteitä lähtemään kehostani, mutta vaaka ei näytä edes sataa grammaa pienempää lukemaa. Olin viikonloppuna kotona ja toiveikkaana kävin äidinkin vaa’alla, mutta ei, se näytti jopa enemmän! Nutrilettit eivät ole alkuaikojen useiden kilojen pudotusten jälkeen toimineet yhtä hyvin, mutta aina on ainakin muutama kilo pudonnut, vaikka sitten edes nesteitä! En tiedä tarkoittaako tämä myös sitä, ettei maksan ympärillä oleva rasva ole yhtään vähentynyt, koska käsittääkseni se tarkoittaisi suurta ongelmaa leikkauksen kannalta. Jos nyt joskus leikkaukseen pääsen. Kysyin asiaa aiemmin Nutrilettin neuvonnasta ja heidän mukaansa näille tuotteille ei pysty kehittämään minkäänlaista vastustuskykyä (kuten ravitsemusterapeutti arveli), joten en tiedä, mistä tämä voi johtua. Pitää puhua tästä hoitajan kanssa, kun menen häpäisemään itseni punnituksessa. On jo yksi asia käydä normaalin ihmisen edessä vaa’alla tämän kokoisena, mutta mahtaako hän uskoa, että olen ihan tosissasi tehnyt parhaani ja aloittanut ENE:n ohjeiden mukaisesti. Tuskin.

Joten; nutraaminen jatkuu kaikesta huolimatta ja leikkauksesta kuulen keskiviikkona. Toivottavasti hoitaja osaa edes suunnilleen sanoa, minne se siirtyy. Harmittaa ihan mielettömästi! :(

14 kommenttia:

  1. Eiköhän se hoitaja ymmärrä, että parhaasi olet tehnyt. Toivotaan, että pääset leikkaukseen mahdollisimman pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! En vain tiedä uskoisinko itsekään, jos joku melkein 120 -kiloinen tulisi selittämään, että on ollut kaksi viikkoa alle 500 kalorin dieetillä, eikä ole laihtunut grammaakaan!

      Mutta toivottavasti leikkaus on edes ennen kesää. :/

      Poista
  2. Jos ei millään ala tippumaan vaikka kalorit on jatkuvasti noin alhaalla (lasketko muuten paljonko saat kaloreita vihanneksista sun muista, eikö niitä saa syödä tuon lisäksi?), niin sitten varmaan kannattaa pyytää tarkistamaan kilpirauhasarvot vajaatoiminnan varalta... Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Vihanneksia saa syödä nutraamisen aikana, mutta en ole koskaan syönyt. Joskus olen syönyt omenoita(vaikka hedelmiä ei saisikaan syödä), mutta nyt en niitäkään. Täytyy tosiaan pyytää lähete verikokeisiin, jos vaikka siellä löytyisi syy.

      Kiitos! :)

      Poista
  3. No siis kyse on kaloreista, eikä mistään "vastustuskyvystä" koska noi ei ole lääkkeitä varsinaisesti. Koska et oo laihtunut niin se johtuu etupäässä siitä et sun elimistön aineenvaihdunnassa on jotain vialla. Yleensä tommoset johtuu kilpirauhasongelmista (jotka voi oikeasti kehittyä ihan vuodenkin sisällä huomaamatta) tai muista hormonaalisista ongelmista. Eli lääkäristä saa tommosissa tilanteissa apua. Ja lääkäreille on ihan varmasti tullut eteen tapauksissa, joissa kilot vaan ei oo lähteny.

    Pystyt itse vaikuttamaan jonkin verran tuohon aineenvaihduntaan esim. liikkumalla paljon ja juomalla paljon vihreetä teetä (musta ei käy, vihree buustaa aineenvaihduntaa, sitä saa myös kapseleina jos ei muuten maistu).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravitsemusterapeutti oli sitä mieltä, että kehoni olisi kehittänyt vastustuskyvyn ketoosille, mutta Nutrin terapeutti oli sitä mieltä, ettei se ole mahdollista. En tiedä, mutta joka tapauksessa paino ei nyt putoa. :/

      Tämä on oikeasti todella outoa, koska vaikka elimistöni olisikin ns. säästöliekillä, se on kuitenkin vain pari sataa kaloria päivässä ja silti pitäisi painon pudota. Täytyy tosiaan pyytää lähete kilpirauhaskokeisiin nyt ainakin näin aluksi.

      Vihreää teetä olen tänään juonut ja kohta lähden kävelylle. Katsotaan, jos huomisaamuna näkyisi jotain muutosta. :)

      Poista
  4. Nuo omenat voi selittää jumin, koska ne sisältää liikaa hiilihydraatteja päästäksesi ketoosiin. Mulla toimi ruoka-ENE paremmin. Proteiinit maitotuotteista, kasviksia niin paljon kuin napa vetää ja paino laskee taatusti. Nutrit yms. Sai mun pakin vaan sekaisin, eikä paino laskenut... Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole nyt tämänkertaisen ene:n aikana syönyt niitäkään, paitsi yhden viime viikolla ja se tuskin vaikuttaa näin paljoa.

      Minulla kyllä joskus aluksi nutriletit toimi ihan loistavasti, mutta nyt ei tapahdu mitään. Ja koko kesän olin tavallisella laihiksella ja tulokset olivat hyvin heikot. Uskoisin, että syön unissani, jos asunnossani olisi jotain syötävää. :/

      Poista
  5. Voi kun sä pääsisit tuosta ajattelusta, että elämä alkaa kun laihtuu. Kun sitä elämää voi olla isonakin, itsellänikin oli. Juurikin sitä blogissani kirjoitinkin, että aina lehdistä saa paljon pudottaneilta lukea, ettei se laihtuminen poistakaan niitä elämän muita ongelmia. Ja se on valitettavan totta. Laihtuminen on aina ollut se suurin haaveeni, ja juurikin se josta kuvittelin ettei se koskaan tule toteutumaan. Nyt se on toteutunut, mutta jos multa kysytään olenko sen onnellisempi kuin aikaisemmin, on vastaus ei. Mä olen onnellinen, huippuonnellinen. Mutta mä olin ihan yhtä onnellinen isompanakin.
    Eli näin jälkikäteen ajateltuna se onni on pitkälti kiinni omasta asenteesta elämään. Pitäisi osata etsiä niitä onnen ja ilon aiheita pienistä asioista ympäriltään. Ja mitään en Sinulle toivo niin paljon kuin sitä, että sinäkin oppisit näitä pieniä ilon aiheita etsimään ja oppisit rakentamaan onnen niiden ympärille. Ei sen vielä toteutumattoman haaveen päälle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän... :/ En tiedä, miksi ajattelen niin. Kyllä minä tiedän, ettei oikeasti mikään muutu vaikka laihtuisinkin, mutta silti olen aina ajatellut, että jos vain laihtuisin, kaikki olisi toisin... Enkä pääse siitä ajattelusta eroon, vaikka tiedostankin, miten vinksahtanutta se on! Kai kyse on siitä, että normaalipainoisiin ihmisiin suhtaudutaan positiivisemmin kuin lihaviin ja jos olisin laiha, ei kukaan haukkuisi minua, eikä kukaan pitäisi minua vastenmielisenä, eikä minun tarvitsisi hävetä ulkoista olemustani. Ja jos en enää häpeäisi, kehtaisin poistua asunnostani ja tehdä asioita, joita haluaisin tehdä ja jos minua ei pidettäisi vastenmielisen näköisenä, ehkä voisin saada kavereitakin. No, todennäköisesti en, koska luonteeni ei laihtumisesta parantuisi, mutta olisi ihanaa, jos ei enää tarvitsisi hävetä yhtä paljoa.

      Minulle kaikki haaveet on aina olleet laihtumisen takana, minun mielestäni ne voisivat toteutua vain jos laihtuisin. Mutta nyt muut haaveeni eivät enää voi toteutua ja jäljellä on vain haave laihtumisesta, mikä on jo sinällään ristiriitaista, koska onko sillä sitten enää väliäkään... Mutta silti haluaisin edes nähdä, muuttuuko elämäni tai tunteeni mitenkään, jos laihdun. Ja uskon kyllä, että tunteeni muuttuvat, että minun on helpompi olla julkisilla paikoilla.

      Yritän kyllä iloita pienistä hyvistä asioista, mutta se on vaikeaa, kun mikään niistä isoista, todellisista haaveista ei toteutunut. Ehkä se on itsestä kiinni, ehkä voisin yrittää muuttaa asennettani.

      En minä usko laihtumisen olevan mikään ihmeparannus mihinkään, tai edes parannus ollenkaan. Mutta mihin toivon laihtumisen vaikuttavan, on juuri häpeä. Häpeän itseäni niin valtavasti ja se vaikuttaa aivan kaikkeen. Jos se poistuisi, sillä olisi aivan valtava vaikutus! Olen monta kertaa sanonut, että suurin haaveeni laihtumisessa on näkymättömyys; että voisin kävellä kadulla ja ihmiset eivät edes huomaisi, että olen siellä! Koska nyt tunnen koko ajan, että jossain joku silmäpari seuraa ja ajattelee, mikä kuvottava läski ja se tuntuu epämiellyttävältä ja vaikuttaa arkeeni ihan jatkuvasti.

      Mutta se saa valitettavasti edelleen odottaa, että kenties joskus laihdun. :/

      Kiitos kannustuksesta! :)

      Poista
  6. Vai olisiko lihavuus kuitenkin sinulle jonkinlainen turvaverkko? Niin kauan kuin olet lihava, voit keskittyä vain laihtumiseen sen sijaan että yrittäisit jo nyt muuttaa niitä muita asioita, joihin et elämässäsi ole tyytyväinen. Laihdutus on kuitenkin jollain tapaa yksinkertaisempaa, ainakin kaikki teoriassa tietävät miten se sujuu. Ihmissuhteet ovatkin sitten jo mutkikkaampia. No, tämä nyt oli osittain tällaista keittiöpsykologiaa. ;) Lataat vain kovin paljon odotuksia tuohon laihtumiseen; pelkään että petyt kun se ei ehkä olekaan avain onneen, kun muut ongelmasi ovat edelleen ratkaisematta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä ajatellut sitä. Mutta en pysty kuvittelemaankaan, että edes alitajuisesti haluaisin olla näin onneton. Ei mikään voisi olla tämän pahempaa.

      Minä odotan omien tuntemusteni muuttuvan, mutta en mitään muuta. Joskus nuorena uskoin, että jos vain laihtuisin, saisin kaiken mitä haluan, mutta en enää ja nyt on jo joka tapauksessa liian myöhäistä, joten sikäli en kuvittele minkään muuttuvan merkittävästi. Mutta uskon, että laihduttuani minun olisi helpompi elää tätä "elämääni" ja olla ihmisten keskuudessa, joten sikäli kyllä odotan isoa muutosta. Unelmani eivät voi enää toteutua, sen tiedän täysin varmasti, enkä sellaista edes kuvittele, joten en tule niiden suhteen pettymään. Mutta minun on vaikea kuvitella, ettenkö suhtautuisi itseeni eri tavalla, jos oikeasti laihtuisin, etenkin juuri häpeän suhteen. Häpeäisin silti luonnettani ja ammattiani ja muuta, mutta ne pystyy salaamaan, läskejä ei.

      Poista
    2. Hei mulle tuli mieleeni, että juotko kuinka paljon vettä päivän aikana? Mulle tuli yllätyksenä että vettä pitäisi juoda lähemmäs 3 litraa päivässä, jotta aineenvaihdunnan saisi kunnolla liikkeelle ja ainakin alkuun pitäisi nesteitä alkaa lähtemään.. Joten kyllä kaiken järjen mukaan muutama kilo pitäisi ainakin saada lähtemään, varsinkin noiden nutrilettejen kanssa!

      Poista
  7. Moi! Kyllä minä yritän juoda, mutta ei aina tule juotua... Mutta täytyypä yrittää sitä, ehkä ongelma onkin siinä! ENEssähän neuvotaankin juomaan ainakin kaksi litraa pirtelöiden lisäksi päivässä. Hyvä vinkki!

    Tosiaan outoa, ettei paino laske vieläkään, mutta jospa se sitten laskisi yhtäkkiä vähän enemmän. :/

    VastaaPoista