maanantai 13. helmikuuta 2012

Uusi ulkoasu ja haaste

Olen varmaan yksi huonoimmista otsikoijista ikinä! Päädyin aina itseänikin nolostuttavaan otsikkoon, kun en koskaan keksi mitään parempaakaan. Innostuin muokkaamaan blogin ulkoasua, enkä nyt saa siitä mitenkään täydellistä, mutta jatkan muokkaamista huomenna. Olin hereillä koko viime yön ja alkaa olla jo aika väsynyt olo. En tiedä mikä minua vaivasi, heräisin sunnuntaina ihan ajoissa, mutta koko viime yön olin täysin virkeä ja jotenkin ylikierroksilla. Pyörin sängyssä ja vasta aamulla olisin nukahtanut. Ennen, kun valvoin koko yön, olin seuraavan päivän ihan sumussa, mutta tänään on ollut ihan normaali olo, paitsi nyt alkaa väsyttää. En ole koskaan kokeillut huumeita, mutta tuntui kuin olisin ottanut yliannostuksen jotain piristettä, vaikka en juonut eilen edes kahvia. Mikä lie outo ilmiö. 

Wempulan blogista löytyi haaste, jossa pitää kertoa viisi asiaa itsestään ja haastaa viisi muuta bloggaajaa mukaan. Yritän siis keksiä asioita, joita en olisi aiemmin kertonut. 

(Kuvan laitan myöhemmin, koska nyt se näköjään vain pyörii)

*Pidän ikkunoista. Pidän taloista, arkkitehtuurista, huonekaluista ja vanhoista esineistä yleensäkin, mutta aivan erityisesti ikkunoista. Voin kauniin tai erikoisen ikkunan nähtyäni viettää koko päivän piirtäen taloa sen ympärille. Jos minulla olisi varaa ostaa oma talo tai asunto, yksi tärkeimmistä asioista siinä olisi kauniit ja erikoiset ikkunat. Kärsin kerrostaloasunnoissa, joissa on ne perinteiset leveät ikkunat ja vieressä parvekkeenovi. 

*Minulla on aivan mieletön määrä erilaisia yöpukuja, pyjamia ja sukkia. Rakastan vaatteita, mutta koska lihavana en näe mitään mieltä ostaa mitään kaunista vaatetta julkisesti pidettäväksi, ostan yöpukuja ja sukkia. 

*Nukun toisinaan ikkuna auki pakkasella ja kuumavesipullooni tarrautuen kuvittelen olevani telttailemassa erämaassa. (tämä on varmaan sarjaa ”ei pitäisi julkaista missään olosuhteissa” :D)

*Olen yllytyshullu. Varsinkin nuorempana tein melkein mitä vain vedon voittaakseni tai todistaakseni rohkeuteni. 

*Olen eläinten suhteen kuin 5-vuotias. Kun joulumarkkinoilla on eläimiä, minä olen siellä lasten joukossa silittämässä niitä ja jos näen jossain koiran tai kissan, minun on melkein pakko hiukan silittää tai jutella eläimelle. Tosin olen hiukan hillinnyt itseäni sen jälkeen, kun muutama vuosi sitten silitin jonkun todella söpöä koiraa ja omistaja suuttui minulle, koska häntä häiritsi, kun kaikki pysähtyy silittämään hänen koiraansa. Mutta edelleen en voi aina vastustaa, en varsinkaan, jos kyseessä on labradori. Tänään viimeksi tein tuttavuutta vallan suloisen bullterrierin kanssa. 

Eilen sorruin myös syömään suklaata. Nyt harmittaa ihan mielettömästi, mutta ei auta kuin jatkaa nutraamista. Kämppis teki popcorneja ja suorastaan kiemurtelen täällä ihanassa tuoksussa... Mutta en voi nyt antaa periksi. Hieman motivaatiota antaa ne XXXL-kokoiset alushousut, jotka tänään ostin... Se oli jo traagista... 

Nyt on pakko mennä nukkumaan, ennen kuin nukahdan tähän läppärin päälle. :) Hyvää yötä! 

Ps. Aivan valtava kiitos kaikille kannustavista kommenteista masentuneisiin postauksiini. Niistä on todella paljon lohtua ja ne saa minut tuntemaan kuin olisi eräänlaisia virtuaalisia ystäviä. :) 

9 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi tän blogin kirjoittamisesta! Ja tämä uusi ulkoasu on oikeen suloinen :)

    Mulla on muuten sama, että rakastan älyttömästi vaatteita. Luen muotilehtiä ja kuolaan ihania vaatteita - joita en voi ostaa koska ei oo kokoja ja vaikka olis ni näyttäisin kauheelta niissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sammakkotyttö! Kiitos! :) Ulkoasua aion vielä muokata, mutta loppui energia eilen. Mutta on tämäkin ihan hyvä toistaiseksi. :)

      Ihan sama juttu minulla! Se on yksi asioista, joita odotan eniten mahdollisessa laihtumisessa, että voisin pukeutua kauniisiin vaatteisiin! Ehkä vielä joskus...

      Poista
  2. Hih! Sanoit jossain aiemmassa postauksessa käyttäväsi rahasi vain johonkin järkevään. Mutta jäit kiinni, hih. Siis nuo yöpuvut. Minulla on tasan kaksi yöpukua. Toinen päällä ja toinen pesussa/odottamassa. Marimekon "järkeviä" malleja. Tänään huomasin myös, että olen pärjännyt koko talven kaksilla sukkahousuilla. Ovat kyllä jo aika nyppyisiä, mutta ei niissä reikiä ole... Ja totta, useimpien vaatevalmistajien koot loppuvat kokoon 40 tai 42. Just ne kauniit vaatteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kiinni jäin! :D Mutta! Suurin osa yöpuvuistani on aika halpoja ja moni on myös vanhempieni joululahjaksi ostamia(saan joka joulu monta yöpaitaa ja useamman pyjaman). Ja käytän ne myös todella loppuun. Mutta tosiaan olet oikeassa, on minulla näköjään muitakin tuhlauksen kohteita kuin ruoka... :)

      Tosin kompensoin sitten muissa vaatteissa, niitä minun olisi pitänyt ostaa uusia jo kauan sitten. Mutta ehkä nyt jos laihdun ja mahdun johonkin nätteihin vaatteisiin, voisin vihdoin ostaa niitäkin!

      Poista
  3. Ihana postaus! Mua nauratti ihan kamalasti kun luin sun juttuja, eikä vähiten siksi että tunnistin itseni kaikista paitsi tuosta ikkuna-asiasta. Onneksi on muitakin "hulluja" olemassa, esim. aamutakkeja ja pyjamanhousujahan ei koskaan voi olla liikaa :D Ja sukkiahan voi ostaa vaikka kuinka monet, ne ainakin mahtuu vaikka paino vaihteleekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! En siis ole ainoa... :) Ja olet oikeassa, minustakaan yövaatteita ei vain yksinkertaisesti voi olla liian monta. :)

      Sukkiin minulla on sama suhde, niistä ei liho ulos ja ovat myös ainoa vaatekappale, jossa minäkin saan ostaa pieniä kokoja!

      Poista
  4. En ole hetkeen lukenut blogiasi (koska en ole jaksanut koko konetta avata vähään aikaan), joten tämä on nyt enemmänkin reaktio edelliseen postaukseesi kuin tähän... en nimittäin tiedä luetko niiden vanhempien kommentteja enää. Mutta mua alkoi oikeasti ahdistaa ne sun itsemurha-ajatukset.

    MIKÄÄN syy maailmassa ei ole tarpeeksi hyvä syy lopettaa elämäänsä, ei varsinkaan niin kauan kun ei kellekään muulle mitään pahaa ole tehnyt! Kaikki me kuollaan ennemmin tai myöhemmin, eikö olisi hullua lopettaa kesken, kun ei tiedä mitä elämällä vielä voi olla tarjottavanaan? Eikö ennen sitä viimeistä ratkaisua kannattaisi ottaa riski ja yrittää oikeasti elää? Tiedän, että olet sanonut ettet tekisi mitään niin kauan kuin vanhempasi ovat elossa, mutta entä sen jälkeen? Et sinä elä täällä pelkästään vanhempiasi varten, elät ihan omaa elämääsi. Ole kiltti ja yritä löytää elämälle myös muuta tarkoitusta. Vaikkei se helppoa olisikaan.

    Sä häpeät, vaikkei sulla ole mitään hävettävää. Entä jos et enää häpeäisi? Jos voisit päästä yli siitä tunteesta, voisitko tehdä mitä haluaisit? Menneisyydelle ei voi mitään, joten siinä ei kannata rypeä. Sitä minä yritän takoa omaankin päähäni. Minäkin olen hukannut vuosia elämästäni. Yli puolet elämästä on kuitenkin vielä todennäköisesti jäljellä niin sinulla kuin minullakin. Sen ajatteleminen on aika hurjaa, koska jos ajattelee vaikka kymmenen vuoden päähän menneisyyteen, tuntuu kuin siitä olisi kokonainen elämä. Ja vielä on monta kymmentä vuotta jäljellä (ellei mitään dramaattista tapahdu). Ok, et ole 20-vee ja laiha, etkä tule olemaan 20-vee ja laiha, mutta onko se nuoruus ja kauneus sitten ainoa tavoittelemisen arvoinen asia? Elämässä on paljon muutakin koettavaa. Entä jos 5-kymppisenä tai 6-vuotiaana ajattelet taaksepäin, miten nuori olit vielä kolmekymppisenä ja miten sulla oli kaikki mahdollisuudet ja melkein koko elämä edessä, mutta et käyttänyt niitä?

    Tiedän ettet halua/voi tätä kautta oikeasti tutustua kehenkään, mutta haluaisitko edes jutella jotain muuta, vaikka virtuaalista kautta? Sähköpostitse, tai mesessä? En ole erityisen kiinnostava enkä ole edes ihan samassa tilanteessa kuin sinä, eikä mulla muutenkaan varmaan ole mitään annettavaa, mutta jos haluat silti jutella niin olisin enemmän kuin mielelläni sun ystävä edes virtuaalisesti. Vaikka sit sellainen tylsä ystävä. :D

    Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Maria! Kyllä minä aina muutaman tuoreimman tekstin kommentit katson, mutta ei sillä niin väliä, minkä alle kommentoi.

      Tuo mitä sanot heti aluksi on kai perimmäinen ongelmani. Minä kun en usko, että elämällä on minulle mitään tarjottavaa. Ei minulla edes ole elämää, koska minulla ei ole ketään muuta kuin vanhempani ja sitten kun ei enää ole heitäkään... En kestä jäädä täysin yksin, enkä näe siinä mitään järkeäkään. Eihän siinä ole mitään mieltä vain olla olemassa, jos ei ole ketään eikä mitään. Kyllä minä toivon, että saisin muitakin syitä elää, mutta realistisesti ajatellen ei se ole kovin todennäköistä.

      Siinä olet oikeassa, ettei menneisyyttä kannattaisi surra, kun tehty mikä tehty. On vain niin vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että jos vain olisin tehnyt erilaisia valintoja, olisi kaikki toisin. Minä olen valitettavasti jotenkin niin fiksoitunut ajatukseen, että elää voi vain jos on laiha. Tiedän, että se on typerää enkä tiedä miksi se on minun päässäni niin, mutta en mahda sille mitään.

      Siinäkin olet oikeassa, että aivan varmasti kadun kymmenen vuoden kuluttua näitä elämättä jääneitä vuosia, kuten nyt kadun elämättä jäänyttä nuoruutta. Toisaalta minusta tuntuu kuin olisi jo myöhäistä, koska minulla ei ole menneisyyttä, jonka päälle rakentaa.

      Mutta toivon, että leikkaus auttaa minua jotenkin muutenkin kuin laihtumisen suhteen ja jokin muuttuu ajattelussanikin, jos laihdun. Tällä hetkellä en osaa oikein edes ajatella muuta kuin leikkausta, se on nyt niin lähellä.

      Sähköposti on aina tervetullutta, mutta varoitan, että kun en tunne ketään, enkä käy missään, olen hyvin tylsä kirjoittelukaveri. Yleensä yritykseni saada email-ystäviä lopahtaa parin kuukauden viestittelyn jälkeen. Mutta osoite on tuolla oikeanpuoleisessa sivupalkissa, vastaan kyllä, jos viitsit kirjoittaa! :)

      Poista
  5. Hahhah, "6-vuotiaana" piti olla tietenkin "60-vuotiaana"... :D Pitäisi ehkä oikolukea viestinsä ENNEN kuin painaa sitä lähetä-nappia. ;)

    Maria

    VastaaPoista