lauantai 31. maaliskuuta 2012

Heippa taas!

Olen tässä optimistisena mietiskellyt, että kuinka usein pitäisi ottaa mittoja ja kuvia? Silloin The Ainoalla Onnistuneella Laihdutuskerralla vasta noin 20 kilon kohdalla ihmiset alkoivat huomata, että olen laihtunut, mutta olen miettinyt kuvien ottoa kymmenen kilon välein, mittoja viiden kilon välein. En myöskään tiedä, olisiko hyvä asettaa joitain tavoitteita. Onko siitä jotain hyötyä? Vai kenties haittaakin, jos eivät tavoitteet täyty? Tai jos vain keskittyisin pieniin määriin kerrallaan, ilman aikarajaa? Koko tämän bloggaamiseni aikana taisin kerran päästä lukemaan 109,9 kg, joten ensimmäinen tavoitteeni voisi olla 110 kilon alittuminen. Vaikka juuri sanoin, että en aseta ajallisia tavoitteita, silti toivon, että se alittuisi toukokuun alkuun mennessä, koska jos en edes alussa laihdu tuon vertaa, niin tiedossa tulee olemaan todella pitkä odotus sinne 75 kiloon. Tosin nyt minusta tuntuu, että jo alle sata olisi todella hienoa, 75 tuntuu lähes mahdottomalta. Mutta katsotaan. 

Olen myös miettinyt liikuntaa. Nyt toistaiseksi voin vain kävellä, kunnes olen varma, että tuo repsottavakin haava on varmasti pysyvästi kiinni, mutta sen jälkeen pitäisi kehitellä jotain muutakin. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän, etten pysty pakottamaan itseäni liikkumaan julkisesti, joten voisin taas yrittää sitä viime keväänä lyhyeen lopahtanutta kuntopyöräilyä. Se olisi sikälikin hyvä vaihtoehto, että suurin ongelma on takapuoleni ja reiteni. Lisäksi pitäisi varmaan hankkia kahvakuula, käsivarsia kiinteyttämään ja tehdä jotain koulusta tuttuja vatsalihas- ja selkälihasliikkeitä ja kyykkyjä. Sohvaperunalle jo sekin olisi paljon. Sykemittaria en ole voinut vielä kokeilla, koska se vyö tulisi juuri yhden haavan kohdalle, joten joudun odottamaan, että haavat paranevat vielä vähän paremmin.

Paino on muuten edelleen 115, 2 kg. :/ Tosin en ole käynyt vessassa sitten keskiviikon. Tai siis olen, mutta ymmärsitte varmaan. (Oikeasti tämän blogin taso vain laskee ja laskee. Jatkuva valittamiseni oli vielä jotenkin ymmärrettävää, mutta nyt minä bloggaan jo vessassa käymisestä!! :D) Huomaan myös, että olen alkanut blogata eri tavalla. Ennen kirjoitin vain, kun oli jotain sanottavaa, nyt tulee kirjoiteltua aika tyhjää tekstiä harva se päivä. Kumpi oli parempi?

Täällä on varmaan 30 senttiä lunta ja lisää tulee koko ajan. Aika ihanaa, ulkona näyttää niin kauniilta ja koiranikin pysyy valkoisena. Ihan talvifiilis yhtäkkiä, vaikka onkin jo maaliskuun viimeinen. :)


perjantai 30. maaliskuuta 2012

Ei edistystä... :/

Vaaka näyttää edelleen sitkeästi 115,2 kg. :/ En tiedä syönkö nyt sitten liikaa vai liian vähän... Kaloreita saan noin 800- 1200 päivässä, proteiineja en tosin vieläkään onnistu saamaan tarpeeksi, yleensä korkeintaan 50 grammaa päivässä, jos sitäkään. Ainakin 20 g lisää täytyisi saada. Se helpottunee, kunhan saan alkaa syömään raejuustoa ja soijarouhetta. Alkaa pelottaa, että ennusteeni siitä, etten nytkään laihdu, osoittautuu oikeaksi. Mutta toivottavasti ei. Ajattelin, että voisin maanantaina soittaa ravitsemusterapeutille ja kysyä, mikä olisi sopiva kalorimäärä, koska sitä hän ei sanonut, eikä sitä ole ohjeissakaan.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Identiteettikriisi

Tänään tikinpoistossa ollessani huomasin mitan seinällä ja pyysin hoitajaa mittaamaan minut. Minua ei ole mitattu tietääkseni ala-asteen tai ainakaan ylä-asteen alun jälkeen ja nytkin kun olen leikkauksen takia käynyt lääkäreillä ja punnituksissa, ei missään ole ollut mittausvälinettä, joten nyt halusin kuulla tarkan pituuteni. Vaikka yleensä sanon olevani 165 cm pitkä, totuus on, että olen luullut olevani 164,5 cm. Nyt mitta näyttikin 167,2 cm!! Se tuntuu ihan käsittämättömän oudolta! Kyse on vain tuumasta, mutta minusta tuntuu niin oudolta ajatella, etten olekaan 164,5 cm. Koko ikäni olen ajatellut, että 168 cm on täydellinen pituus naiselle ja minulta jääkin puuttumaan siitä vain 8 millimetriä! Pyysin hoitajaa mittaamaan minut kolmesti, koska en voinut uskoa, että olen oikeasti tuuman pidempi kuin olen aina luullut! Se myös tarkoittaa, että BMI:ni ei olekaan 42,2, vaan 41,2. Ja normaalipainon ylärajakin nousee 69, ei 68 kiloon. Ei mikään suuri vaikutus, mutta silti! Tuntuu todella oudolta olla eripituinen kuin mitä on aina luullut! 

Syöminen on aika hankalaa. Eilen sain kulutettua aamupuuron syömiseen melkein kaksi tuntia. Ruoka jää inhottavan tuntuisesti ruokatorveen ja sattuu, joten syöminen on aika epämiellyttävää. Toivon, että se on pysyvä vaikutus, koska eilen ajatuksiini ei mahtunut mitään muuta kuin suklaata. Mutustelin sitten pari viipaletta juustoa. Yritin lukea lihavuusleikattujen keskustelupalstaa ja siellä oli pitkä ketju siitä, miten ihmiset ovat kuolleet, koska ovat syöneet heti leikkauksen jälkeen pullaa. Minä en tosin ole syönyt pullaa, mutta tuon ketjun mukaan kyse oli siitä, että kuidut saattavat aiheuttaa suolitukoksen ja suolen puhkeamisen. Säikähdin ihan tosissani, koska olen kaikin keinoin yrittänyt saada kuitua saadakseni suolen toimimaan. Tosin ohjeissani lukee, että saan syödä kauravelliä ja nestemäistä/sosemaista ruokaa, joten onko sillä merkitystä onko siellä soseessa kuituja vai ei? En tiedä, paras kai olla ilman tai soittaa ravitsemusterapeutille ja kysyä.

Harmikseni tuon lihavuusleikattujen keskustelupalstan tunnelma oli aika ikävä. Pari besserwisseriä, jotka olivat NIIIN paljon parempia kuin kukaan muu; muutama, jotka vetivät koko kasvimaan nenuun pienimmästäkin kommentista ja kaikkein käsittämättömimpänä piirteenä ihmiset haukkuivat siellä itsekurin puutteesta niitä, jotka olivat menneet laittamaan suuhunsa jotain muutakin kuin tarkalleen sitä, mitä ohjeissa sanotaan. Olin aika hämmästynyt, että keskustelupalstalla, jolle kirjoittavista kaikki ovat antaneet kirurgin leikata itsensä puoliksi laihtuakseen, on ihmisiä, joilla on pokkaa haukkua muita itsekurin puutteesta… Enpä usko meneväni uudelleen tai liittyväni yhdistykseen… Jotenkin sitä odottaisi parempaa käytöstä ihmisiltä, joista varmaan suurin osa on kuullut jos jonkinlaista ikävää lihavuutensa takia.  Tosin jos suomi.24:ään vertaa, niin vallan siivosti tuolla vielä käyttäydyttiin.

Olen pohtinut paljon, että jos/kun laihdun ja ihmiset huomaavat, että olen laihtunut, onko väärin, jos en kerro käyneeni leikkauksessa? Tällä hetkellä kukaan ei tiedä, paitsi vanhempani ja tällä hetkellä minusta myös tuntuu, etten haluaisi kertoa kenellekään… Mutta silloin ottaisin ”kunnian” jostakin, joka ei ole omaa aikaansaannostani ja se on moraalisesti väärin… Pitäisikö minun kertoa? Olisiko teistä väärin, jos en kertoisi? En edes tiedä, miksi minusta tuntuu niin vahvasti, etten halua kertoa, kai siksi, että minua hävettää, etten pystynyt laihtumaan itse… Onko se huijaamista, jos en kerro?
Sykemittari tuli eilen, mutta kun se vyö tulisi juuri yhden haavan kohdalle, en ole vielä voinut kokeilla sitä. Toivottavasti se kannustaa minua liikkumaan enemmän. Tosin nyt olen kauhuissani, että jokin näistä haavoista aukeaa, kun tikit ovat poissa, yksi näyttää varsin pahalta. Sormet ristissä, koska jos se aukeaa, en pääse pitkään aikaan saunaan ja se olisi minulle aika suuri rangaistus, rakastan saunomista. Muutenkin se yksi oli niin rumasti ommeltu, että siihen jää paha arpi. Tosin ei kai se tässä ruhossa niin haittaa. :)

365:n päivän haaste; päivät 51 - 70

Day 51: Kuvaile tulevaisuuden häitäsi
Ei taida olla kosintaa luvassa tässä elämässä :D

Day 52: Jos sinulla ei olisi ikää, kuinka vanha olisit?
No iätön sitten tietysti. :) Olisin varmaan aika nuori, olen sen verran lapsellinen.

Day 53: Päiväsi, yksityiskohtaisesti.
Puhutaan nyt vaikka eilisestä, kun tämä päivä on vasta puolivälissä.
Heräsin joskus kahdeksan aikaan, otin mahansuojalääkkeen ja jäin vatsa nälästä kiljuen sänkyyn makailemaan ja odottamaan, että tunti kuluisi ja saisin ruokaa. Vähän ennen yhdeksää nousin ylös, tein aamutoimet ja tein pari desiä kauravelliä ja otin lasillisen maitoa. Ne eivät meinanneet mennä alas millään, joten seuraavat kaksi tuntia söin niitä vähä vähältä ja samalla lueskelin muiden blogeja ja muuten pyörin netissä. Yhdentoista aikaan lähdin koirani kanssa ulos, kävelimme noin kolme varttia ja sen jälkeen leikin hänen kanssaan puolisen tuntia pihassa. Otin jugurttia ja mustikkakeittoa ja söin niitä samalla kuin luin kirjaa. Iltapäivällä katselin tv:tä ja join vettä, sekä söin lisää jugurttia ja kauravelliä sekä murskattua ja veteen sekoitettua kuitukeksiä. Illalla kävin taas ulkoilemassa koiran kanssa ja sen jälkeen oli vuorossa taas syömistä. Söin rahkaa ja vauvanruokaa, maistui kamalalta. Illalla lojuin tv:n edessä, join kaakaota ja vettä ja söin pari viipaletta juustoa, haaveillen suklaasta. Olin ihan väsyksissä koko illan, joten en jaksanut tehdä mitään kovin rakentavaa. Puoli yhdeksältä suihkuun, yhdeksältä CSI, hiukan vielä lukemista sängyssä ja nukkumaan.

Day 54: Miten määrittelet rakkauden?
Olen nuorena ollut hyvinkin romanttinen ihminen ja määritelmä olisi silloin ollut sen mukaisesti jotain elämää suurempaa, mutta netin suurkuluttujana sellaiset harhat ovat kadonneet aikoja sitten. Minua inhottaa se, miten raadollisesti miehet puhuvat naisista ja parisuhteista, mutta joudun myöntämään, että kyllä he taitavat olla oikeassa, ainakin omasta puolestaan. Ainakin sellainen tunne tulee, kun katsoo muiden pariutumistouhuja ja pettämistilastoja. Surullista, haluaisin voida uskoa, että ns. romanttista rakkautta on olemassa.
Minusta rakkaus on kuitenkin ajatuksena kiehtova, koska rakastumisen tunnetta pidetään jotenkin naisia ja miehiä yhdistävänä, mutta tutkimukset osoittaa, että kyse on täysin eri hormoneiden vaikutuksista eri sukupuolilla. Eri hormonit, eri tunne? Selittäisi sen, miksi miehet ja naiset kuvailee rakkautta niin eri tavalla ja miksi heidän käyttäytymisensä parisuhteessa on niin erilaista… Minusta on myös kiinnostavaa, miten selkeä tarkoitus näiden hormonien aiheuttamilla tunteilla on, mutta miten romanttisessa sävyssä me nykyihmiset niistä puhumme. Miten kummalliselta kuulostaisikaan, jos puhuisimme vaikka munuaisten toiminnasta samalla tyylillä?! :D Ihan samahan se oikeastaan on. :)

Day 55: Kappale kirjasta, joka on koskettanut sinua
Jätän tämän nyt väliin, kun en keksi tähän mitään.

Day 56: Jotain, mitä teit lapsena, josta ihmiset muistavat sinut
Äitini aina kertoo ihmisille, etten suostunut pitämään vaatteita. Aina kun minut päästi ulos, ensimmäiset vaatekappaleet löytyivät rappusilta ja minut pystyi löytämään pudotettuja vaatteita seuraamalla.

Day 57: Miten määrittelet onnellisuuden?
Ehkä onni on vain sitä, ettei ole onneton. Olin viimeksi onnellinen yli kymmenen vuotta sitten, eikä elämä silloin ollut mitään ilotulistusta, vaan ihan tavallista arkea, mukavia hetkiä, ystäviä, kivaa tekemistä, ei stressiä eikä ahdistusta. Jos se riitti silloin onnellisuuteen, kai se riittäisi edelleen.

Day 58: Paikat, joissa haluaisit käydä ja miksi?
Minä haluaisin nähdä kaiken, aivan koko maailman! Mutta koska aika ja resurssit ovat rajallisia, kärkeen nousee New York, Boston, Skotlanti, Dublin ja Vancouver. Toivon koko sydämestäni, että edes nuo viisi näen elämäni aikana.

Day 59: Minkä väriset ovat lempi parisi… (siis “flip flops”, miksi hitoksi niitä kutsutaan suomeksi???)
Pinkit, tietysti.

Day 60: YouTube video , jota rakastat ja miksi?
Ensimmäisenä tuli mieleen Coca Colan joulumainos, jostain syystä… Kuuntelen Youtuubista lähinnä musiikkia, minulla ei kauheasti ole tapana katsella sieltä videoita.

Day 61: Yksi arvokkaimmista esineistäsi?
Hmmm…  En tosiaan tiedä… Valokuvakansio?

Day 62: Kuinka monta avainta on avainrenkaassasi?
Kaksi avaimenperää, molemmissa yksi avain.

Day 63: Laulu, joka on soitettu useimmiten itunes:ssasi?
En koskaan kuuntele musiikkia iTunesissa, lisään vain sen kautta musiikkia iPodiini.

Day 64: Mikä oli parasta, mikä tapahtui viime kuussa?
Hmm… Viime kuussa ei kyllä tapahtunut oikein mitään.

Day 65: Yksi satunnainen fakta itsestäsi?
Mitähän minä en olisi aiemmin kertonut… Minulla on hassun muotoiset varpaat. :)

 Day 66: Jos voisit vaihtaa elämää jonkun kanssa päivän ajaksi, kenen kanssa vaihtaisit?
Susan Downeyn. :D

( Day 67: Mten sait tietää tumblr:stä? (<--Näiden kysymysten lähdesivusto))

 Day 68: Paras konsertti, jossa olet ollut?
En ole koskaan ollut oikeassa konsertissa.

Day 69: Laulun sanat, joita rakastat
Ensimmäisinä tulivat mieleen November Rain ja Alaniksen Ironic jostain syystä. Molempien sanoituksista pidän kyllä kovasti.

Day 70: Julkkis, josta et pidä ja miksi?
Kaikki nämä huomiohuorat; Tukiainen, Fingerroos, Tauskin naikkonen, Martina Aitolehti, mitä näitä on, jotka ovat kuuluisia vain siitä, että tekevät ja sanovat mitä tahansa päästäkseen seiskaan.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kaksi kiloa miinusta

Eilen olisi vaaka näyttänyt 114,9 kg. Hemmetti. Tosin sillä, että söin eilisen aikana kokonaisen litran tomaattikeittoa, saattaa olla vaikutuksensa asiaan. Keitin koko kattilallisen sillä ajatuksella, että pakastaisin sopivia annoksia, mutta koko päivän kävin hakemassa desilitran desilitran jälkeen ja illalla oli kattila tyhjä. Tomaattikeitto ei siis voi kuulua ruokavaliooni, kun en kerran pysty pysymään kohtuudessa. 

En silti tiedä onko tässä mukana yhtään varsinaista laihtumista, koska minusta poistettiin kirurgisesti pala ja olin kaksi päivää täysin ilman ruokaa, mutta silti pienempi lukema ilahdutti. Toivottavasti taas huomenna alittuu 115 ja sen jälkeen laihtuminen jatkuu. Tuntuu vähän typerältä esittää mitään toiveita laihtumisen suhteen, koska olen niin lukemattomia kertoja kirjoittanut tänne, että jos laihdun sen ja sen verran viikossa, niin sinä tiettynä päivänä painan niin ja niin paljon, enkä olekaan sitten laihtunut yhtään. Mutta siitä huolimatta, jos se ennustettu kilo viikossa pitää paikkansa minunkin kohdallani, kesä- ja heinäkuun vaihteessa pitäisi alittua sata kiloa. Se olisi aivan uskomattoman hienoa. 


maanantai 26. maaliskuuta 2012

Eloonjäämisarvonta

Tänään on ollut huono olo. Vieläkin heikottaa ja tekee pahaa. Se oli tosin oma vikani, koska otin jonkun lääkekaapista löytyneen ummetuslääkkeen ja se ei sitten tosiaan sopinut minulle. :/ Jotain tuli kyllä ulos ja rajusti, mutta väärästä päästä. Vähäinen ruoan määrä ja maitotuotteiden suuri osuus siitäkin vähästä aiheuttaa minulle ummetusta, joten tämä näyttää nyt muodostuvan vähän ongelmaksi. (Ja kyllä, uskon vilpittömästi, että te kaikki lukijat haluatte kuulla näistä asioista vieläkin yksityiskohtaisemmin…)

Ruoka ei oikein laske, vettä sen sijaan saan juotua. Hyvä niin, koska olin eniten huolissani vedestä. En myöskään tunnu olevan yliherkkä laktoosille, mikä helpottaa elämää, koska maitovalmisteet ovat nyt oleellinen osa ruokavaliotani. Mieliteot sen sijaan eivät ole kadonneet. Ehkä vähentyneet, mutta aika usein mieleeni putkahtaa pizza ja sipsit ja kaikkea muuta ihanaa suolaista ja rasvaista roskaruokaa, mutta auttaa, kun tietää, etten missään tapauksessa voi syödä mitään sellaista. En sitten tiedä, mitä tämä lupaa tulevaisuuden suhteen vai voiko mieliteot vielä kadota. Vai onko tämä vain vanhaa tottumusta. Ainakaan toistaiseksi en ole joutunut edes taistelemaan itseni kanssa. Ensimmäinen kaupassakäynti tulee varmaan olemaan kiinnostava. Mutta olen ajatellut alkaa leipomaan. Olen aina pitänyt leipomisesta, mutta olen välttänyt sitä, koska kun leivon, minä myös syön suuren määrän leipomastani. Nyt katselin muutamaa leivonta-aiheista blogia ja se on ihan uskomatonta, miten hienoja koristeluja jotkut osaavat tehdä, joten ajattelin kokeilla muutamaa juttua, mitä löysin.

Olen myös yrittänyt kävellä joka päivä ja tilasin ihan hetken mielijohteesta sykemittarin. En oikein tiennyt mikä olisi hyvä, mutta halusin kohtuuhintaisen perusmallin, joten ratkaisevaksi tekijäksi muodostui väri ja matkalla tänne on nyt Polarin pinkki FT4. Värillähän ei minulle ole mitään väliä, kunhan vain on pinkki. :) Maksoi 80 euroa postikuluineen, joten vaikka en niin kauheasti käyttäisi sitä, niin ei silti vielä ole liian suuri summa hukattavaksi. Mutta toivon, että se motivoi ja kannustaa liikkumaan.

Lupailin eloonjäämisarvontaa, jos selviän hengissä, joten nyt sitten voisin sellaisen järjestää. Mutta kerron jo nyt, että olen ihan hirveän huono ostamaan lahjoja, joten en varmaan mitään kovin hienoa osaa ostaa arvottavaksi. Vielä en tiedä, mitä arpoisin, joten jospa arvonta-aika päättyisi vaikkapa 20.4 (kuukausi leikkauksesta). Vai onko se liian pitkä aika?  Arvontaan voi osallistua laittamalla tämän postauksen kommentteihin minulle kysymyksen (tai aihe-ehdotuksen). Vastailen kysymyksiin sitten erillisessä postauksessa. Kysyä saa ihan mitä tahansa, paitsi oikeaa nimeäni ja henkilöllisyyteni paljastumiseen johtavaa tietoa. Anonyymit laittakaa jonkinlainen nimimerkki, niin on vähän helpompaa. Teen vaikka niin, että sitten RandomNumberGenerator:illa arvon kuinka monennelle vastaajalle palkinto osuu.

Huomenna 'viikko leikkauksesta' -punnitus. (Aivan kuin en olisi käynyt vaa'alla viisi kertaa päivässä... :D) 


Ps. Rakas lukija, joka päädyit blogiini hakusanoilla: “Miten minusta tuli tällainen luuseri?”. En minä vain tiedä, en ole vielä onnistunut keksimään sitäkään, miten minusta tuli tällainen luuseri. Mutta jos etsit jonkinlaista parannusta, et olisi huonommasta paikasta voinut etsiä. :D

365:n päivän haaste; 40-50

Day 40: Mistä piirteistä saat paljon kehuja?
Paljoa en saa mistään, mutta yleisin kehu koskee kielitaitoani. Fiksuksi joskus jotkut sanoo myös. :)

Day 41: Milloin viimeksi kirjoitit kirjeen? Kenelle?
Joskus vuosituhannen vaihteessa vanhalle ystävälle.

Day 42: Mitä ajattelet ajokortissasi olevasta kuvasta?
Pahaltahan tuo näyttää. :D Itse asiassa ajokorttikuvani on harvinaisen realistinen, näytän siinä ihan omalta itseltäni.

Day 43: Onko mahdollista valehdella sanomatta sanaakaan?
Tietysti, kertomatta jättäminen on ihan yhtä lailla valehtelua tietyissä tilanteissa.

Day 44: Milloin viimeksi pukeuduit mekkoon?
Serkkuni häissä vuonna -95. Haluaisin pukeutua hameisiin, mutta ison persukseni takia pitkät hameet saavat minut näyttämään koomiselta ja lyhyempiä en taas voi käyttää tolppasäärteni takia.

Day 45: Milloin viimeksi kokeilit jotain uutta?
No ainakin laihdutuksen saralla viime tiistaina.

Day 46: Mikä saa sinut hymyilemään?
Koirani. Hyvät tv-sarjat. Muut ihmiset. Vanhempani. Hyvät kirjat. Mukavat kommentit blogissani tai hyvä teksti muiden blogeissa.

Day 47: Mihin pukeuduit viime Halloweenina?
Varmaan ihan tavallisiin vaatteisiin.  Tässä iässä saisi ehkä aika kummastuneita katseita, jos menisi töihin hedelmälepakoksi pukeutuneena.

Day 48: “The story of your life” kolmella sanalla?
Lihavuus. Epäonnistuminen. Huonotpäätökset. Siinä elämäni avainsanat.

Day 49: Oletko rakastaja vai taistelija?
Joo-o… :D Kai sitten näistä vaihtoehdoista rakastaja. Minusta olisi ihanaa olla taistelija, mutta luovutan liian helposti.

Day 50: Miksi teet tämän haasteen?
Saadakseni aihevinkkejä blogiini.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

:)

Heippa taas! Tänä aamuna on jo vähän parempi olo, joten katsotaan, jos jaksaisin kirjoittaa pidempään. 

Tiistai -aamuna istuessani osastolla ja odotellessani leikkausta, olin aivan kauhuissani. Ihan vakavissani harkitsin kotiin lähtemistä. Mutta ajattelin, että katuisin, jos en nyt tekisi sitä, joten pakotin itseni jäämään. Ajattelin koko ajan, että kunpa se tehtäisiin mahdollisimman pian, ennen kuin lähden karkuun. Itse leikkaus ei tuntunut kertakaikkiaan missään. Heräsin ihan helposti, kaikki oli mennyt hyvin, ei ollut kipuja. Minulla oli käytössä kipupumppu, mutta en käyttänyt sitä, koska ei tuntunut miltään, ilmeisesti he olivat antaneet leikkauksen aikana jotain vahvempaa kipulääkettä. Nousin ylös heti, kun sain luvan ja kävelin käytävällä. Seuraavana yönä jouduin sen sijaan muutaman kerran ottamaan kipulääkettä, koska selkääni särki niin mielettömästi, että saisin edes hiukan nukuttua. Loppujen lopuksi nukuin ehkä tunnin koko yönä, mikä ei ollut paljon vähemmän, kuin mitä olin pystynyt nukkumaan leikkausta edeltävänä yönä.  

Keskiviikko sen sijaan oli aivan hirveä päivä. Aamulla sain luvan juoda vettä ja minulle tuotiin lääkkeitä, jotka oksensin saman tien pois. Minulla oli kauhea nälkä, mutta en saanut mitään ruokaa, koska oksensin koko ajan. Minusta tuntui, kuin minua kidutettaisiin ja makasin sängyssä yrittäen olla oksentamatta, minulla oli hirveä nälkä ja koko ajan mielessä pyöri, että mitä ihmettä minä olen mennyt tekemään itselleni?!! Samaa jatkui koko päivän ja koko yön ja olin aivan uupunut. Onneksi torstai -aamulla oksentaminen alkoi loppua ja lopulta sain hiukan ruokaakin. Onnistuin syömään 125 grammaa mustikkakeittoa, lasillisen maitoa ja ehkä pari desiä keittoa ja myös pitämään sen kaiken sisällä. 

Eilen oli olo jo sen verran parempi, että pääsin lähtemään kotiin ja soitin äidin hakemaan minut lapsuudenkotiini, koska en halunnut olla yksin ja täällä on parempi toipua. Minulla on itse asiassa nälkä, mutta ruoka ei oikein laske. Mieli tekisi jotain suolaista ja ei-mössöä, mutta mitään sellaista en voi syödä nyt kuukauteen. Kipuja ei kauheasti ole, vatsa on tietysti arka, hartiat särkee kaasun takia ja tikit kutittaa, mutta ei mitään kestämätöntä. Enemmän pelkään pahoinvointia ja oksentamista, joten olen yrittänyt syödä todella varovasti. Ruoka tuntuu menevän alas jotenkin hassusti; se jää ensin ruokatorveen ja sattuukin vähän, mutta kun hengitän syvään, tunnen sen valuvan alas. Määrät, jotka minun pitäisi pystyä syömään tuntuvat aivan täysin epärealistisilta, eilen söin mielestäni koko päivän ja loppujen lopuksi olin saanut syötyä noin 400 kalorin edestä ruokaa. Vettä tosin sain alas sen puolitoista litraa, eikä se ole ainakaan vielä aiheuttanut mitään oireita. 

Joten, nyt ei sitten auta kuin yrittää syödä ohjeiden mukaan ja toivottavasti alkaa paino laskemaan. Pitää myös mennä ulos kävelemään, koska pelkään veritulppaa. Aamulla vaakakin näytti jo kokonaisen kilon vähemmän. Tosin suunnilleen sen verran he varmaan ottivat vatsastani pois mahalaukkua... :/ 

Avaan nyt uuden välilehden, johon laitan kuvia, jos/kun/toivottavasti edistystä tapahtuu. Nuo ensimmäiset kuvat ovat kyllä niin kauheita, että äsken ajattelin, ettei niitä voi mitenkään julkaista, mutta julkaisen kuitenkin. Katsominen taas omalla vastuulla. :/

Nyt pitää mennä taas etsimään jotain syötävää. :)

Edit: Osaako joku sanoa, miksi en pysty lataamaan tänne kuvia??? En mistään noista tarjotuista lähteistä. Ennen on kyllä onnistunut...



perjantai 23. maaliskuuta 2012

I'M ALIVE!!!

Hengissä ollaan, kuten otsikkokin kertoo. Leikkaus meni hyvin, en kuollut, eikä ollut edes komplikaatioita. Pääsin iltapäivällä sairaalasta ja äiti haki minut illalla kotiin toipumaan. Olo on ihan ok, vähän on kipuja ja heikko olo, muuten ei hätää. Kerron myöhemmin vähän tarkemmin ja vastailen noihin edellisen postauksen kommentteihin, joita oli tullut sairaalassa ollessani, kunhan jaksan. :) 

Hyvää viikonloppua kaikille! :)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Huomenna tähän aikaan...

... Oh My God! Aaltoilevaa paniikkia ja vuoroittaista luonnotonta rauhallisuutta... En voi uskoa, että huomenna tähän aikaan minut on leikattu! Tämä puolitoista vuotta siitä, kun hakeuduin leikkaukseen, on loppujen lopuksi kulunut pelottavan äkkiä. Mutta nyt olen ihan varma, että haluan tätä, että tämä on oikea ratkaisu. Toivottavasti ajattelen niin vielä seuraavankin puolentoista vuoden kuluttua. :) Ja uskon, että ajattelen. Tämä on ainakin muutos, jos ei mitään muuta, toivottavasti parempaan. :) 

Olin apteekissa hakemassa vatsansuojalääkkeitäni ja tarjouksessa oli ihanan tuoksuiset shampoot, mutta ajattelin, että turha minun on näitä ostaa, kun ei kukaan käytä niitä kuolemani jälkeen! Tajusin, mitä olin ajatellut ja ostin shampoot sekä vielä pari kallista voidettakin, ihan vain koska muu olisi taas tuntunut huonolta enteeltä. Toivottavasti nyt sitten pääsen käyttämään ne. Eikö ole hullua, että siitä huolimatta, että toisinaan ajattelen itsemurhaa, en halua kuolla?! Paljolti vanhempieni takia, mutta myöskään minä en halua kuolla. En nyt, en näin. 

Täytyy vielä illalla ottaa ennen-kuvat, jos nyt saan ne ladattua tänne, koska noita tunnustuksiin liittyviä kuvia en saanut ladattua... Ajattelin avata oman välilehden kuville ja painotiedoille ja mitoille, jospa sille nyt vihdoin tulisi käyttöä. Ticker Factoryn painotickerini lakkasi toimimasta, kun en koskaan päivittänyt sitä, kun ei mitään painonlaskua tapahtunut... :/ Se on jo aika säälittävää! Mutta ehkä nyt, ensimmäisen kerran laihdutusbloggaamiseni aikana, minäkin pääsen bloggaamaan laihtumisesta! 

Pitää mennä poistamaan säärikarvat, ettei minua viedä leikattavaksi eläinlääkärille. Jätin ihan tarkoituksella tämän viimeiseksi illaksi, että olisi jotain tekemistä. (Aika osuva kuvaus elämäni tylsyydestä, säärikarvojen sokeroiminen on minulle ajankulua... :D) 

Tiedän, että kaiken tämän näennäisen rauhallisuuden alla olen aivan paniikissa. Sydän hakkaa, enkä varmasti nuku ensi yönä. Toivon niin kovasti, että kaikki sujuisi hyvin... Muuten olen tuhonnut vanhempieni elämän lopullisesti. 

Ok, seuraavan kerran tulen todennäköisesti loppuviikosta kertomaan, miten meni. :)

Liebster Blog

Sain Quantinalta Liebster blog haasteen. :)

(En saa kuvaa ladattua jostain syystä, yritän myöhemmin uudelleen...)

Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen!

Ok; joten:

1. Kiitos Quantina! :) Linkki nimessä. 
2. Yritän nyt vähän miettiä, kuka ei olisi vielä saanut tätä ja kuka suosikeistani on ollut viime aikoina aktiivinen(osa on kadonnut jonnekin blogitauolle :( ), joten tunnustus menee: 


Laittakaapa eteenpäin suosikeillenne! :)

365:n päivän haaste, päivät 21 - 30

Day 21: Miltä lempi T-paitasi näyttää?

Se on pinkki perus t-paita, johon olen itse silittänyt jostain netistä tulostetun Helinä Keijun kuvan. Vallan söpö on; käytän sitä yöpaitana. :)

Day 22: Miten määrittelet älykkyyden?

Älykkyys on siitä kiinnostava puheenaihe, että ihmiset määrittelevät sen mitä kummallisimmilla tavoilla ja jotenkin jokainen määrittelijä onnistuu määrittelemään sen niin, että itse kuuluu niihin älykkäisiin. :D Olen itse asiassa ajatellut tätä asiaa paljon ja tullut siihen tulokseen, että älykkyys on kykyä käsitellä tietoa. Kuka tahansa voi lukea kirjan tai seurata uutisia tai politiikkaa tai opiskella, mutta oppiiko vain ulkoa, vai ymmärtääkö todella lukemansa/kuulemansa ja pystyykö luomaan jotain uutta saamastaan tiedosta, on minusta oleellista. Minusta esimerkiksi mensan loogisen älykkyyden testi on kuitenkin aivan liian kapea mittari, vaikka olenkin jo vuosia miettinyt, että pitäisi käydä kokeilemassa, miten tyhmänä ne minua pitävät. :) Minun elämässäni ehkä sosiaalisen älykkyyden merkitys korostuu, koska minulla ei ole sitä. :(  Älykkyys on varmaankin suurin juttu, mitä muissa arvostan ja mitä muilta ihmisiltä kadehdin.

Day 23: Elämäsi onnellisin kuukausi/vuosi ja miksi se oli onnellisin?

Syyskuu 1997. Elämä oli hienoa silloin. Olin lukion toisella ja koulu ei liikaa häirinnyt vapaa-aikaani, tulevaisuus oli avoinna, en tiennyt vielä, miten totaalisesti tulisin epäonnistumaan, minulla oli ystäviä, olin hirveän ihastunut, ihastukseni kohde oli minua kohtaan mukava, äitini oli lakannut juomasta, syksy oli sinä vuonna uskomattoman kaunis ja kaikki oli hyvin.

Day 24: Kymmenen suosikki ihmistä juuri nyt ja miksi he ovat suosikkejasi?

Kun ei ole ystäviä, eikä edes kavereita, on mahdotonta vastata tällaiseen.

Day 25: Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

Taisi olla Cider House Rules. Oli hyvä, suosittelen. Muutenkin tykkään Lasse Halströmin elokuvista.

Day 26: 5 asiaa, joita odotat innolla?

Laihtuminen ja siihen liittyvät asiat; ettei tarvitsisi enää hävetä, että saisi ostaa kauniita vaatteita, että elämä ei pyörisi ruoan ympärillä…

Day 27: Ihminen, jonka toivoisit asuvan lähempänä ja miksi?

Ehkä vanhempani, elämä olisi helpompaa.

Day 28: Jotakin, mikä tekee sinut todella vihaiseksi?

Eläinrääkkäys. Pedofiilit. Varsinkin nuo kaksi saa minut niin vihaiseksi, ettei ole tottakaan!

Day 29: Treffit, joille haluaisit jonkun vievän sinut.

En osaa vastata tähän, kun en tiedä näistä asioista mitään.

Day 30: Viisi suosikki tytön nimeä ja viisi suosikki pojan nimeä?

Ilmeisesti suosikkinimiä lapselle? No, en aio hankkia lapsia, mutta pidän A:lla alkavista tytön nimistä; Ava, Alissa, Aurora. Poikien nimistä pidän vain nimestä Daniel.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Lähellä!!

Kolme päivää leikkaukseen! Uskomatonta, että se on näin lähellä! Ainakin joku suojamekanismi minussa on vielä jäljellä, koska huomaan olevani luonnottoman rauhallinen. En ole tällä hetkellä yhtään hermostunut, mutta ehkä maanantaina olen ihan paniikissa. Odotan innolla, että leikkaus olisi ohi, koska sitten jo tiedän, miten se meni ja sen jälkeen jokainen päivä on aina vähän helpompi. En minä kipua pelkää, vaan sitä, että tulee jotain komplikaatioita; täytyy muistaa kysyä lääkäreiltä, missä vaiheessa on varmaa, että kaikki on mennyt hyvin, eikä tarvitse enää pelätä. 

Sen sijaan minulla on haamukipuja. Jos juon suuren määrän vettä tai ENE-pirtelöä kerralla, vatsaani sattuu ja kramppaa ja koko vatsan alue on arka, aivan kuin minut olisi jo leikattu. Ihan automaattisesti varon, ettei mikään osuisi vatsaan ja liikun varovasti… Minulla on joskus samanlaisia tuntemuksia nähtyäni unta, että olen raskaana ja seuraavana päivänä käyttäydyn ihan automaattisesti ja huomaamattani kuin raskaana oleva. Vain yksi uusi vihje siitä, etten ole ihan normaali. :/

Muuten ei tässä nyt mitään uutta ole kerrottavana. Päätin, etten tee valmisteluja siltä varalta, että kuolen, se tuntuisi huonolta enteeltä ja vaikeuksien kerjäämiseltä… En edelleenkään pysty mitenkään uskomaan, että voisin koskaan laihtua millään keinolla, joten en oikein edes tiedä, miksi olen menossa tähän leikkaukseen. Muut ovat kyllä laihtuneet, mutta minusta jotenkin tuntuu, etten minä tule laihtumaan. Nyt ajattelen, että jo kaksinumeroinen paino olisi suuri juttu, saati sitten se tavoittelemani 75 kg tai normaalipaino. Mutta pääsenkö koskaan sinnekään… Toivottavasti.

Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Haaste; päivät 11- 20

Muutama päivä/vastaus lisää 365:n päivän haasteeseen

Day 11: Huonoin neuvo, jonka olet koskaan saanut

Ensimmäisenä tulee mieleen, kun ihmiset rakkaan koirani kuoltua vain tokaisivat, että no osta uusi. Se oli loukkaavaa ja tunteetonta ja siinä tilanteessa myös täysin älytöntä.

Day 12: Paras neuvo, jonka olet koskaan saanut

Jaa-a… Yritin miettiä tätä varmaan kymmenen minuuttia, enkä muistanut mitään. En ole tainnut pahemmin saada neuvoja. :)

Day 13: Lemppari lainauksesi.

”Positiivisuus on perseestä”. Tykkään tuon kommentin asenteesta. :D Tai ”Siperia opettaa”. Se on todella osuva sanonta. (En tiedä oliko nämä nyt varsinaisesti lainauksia, mutta kuitenkin)

Day 14: Kirjoita jostain, mihin uskot, mistä tahansa.

Mihin uskon… Minä en enää kauheasti usko mihinkään, minusta on tullut aika kyyninen. Edelliseen viitaten, Siperia on opettanut. No, uskon minä tieteeseen ja evoluutioon ja muihin vastaaviin koviin faktoihin.

Day 15: Laulu joka saa sinut itkemään ja miksi?

Jossain vanhassa laulussa on kohta, jossa sanotaan suurin piirtein ”laiha koira järsii, jäistä palvilihaa, se hankeen nukkuu ja kahleitansa vihaa”. Rakastan eläimiä ja nuo sanat saa minut aina tuntemaan oloni aivan hirveäksi. Jos vain tuo laulu tulee radiosta, tms., suljen sen heti.

Day 16: Joku johon luotat?

En luota keneenkään tarpeeksi puhuakseni vaikeista asioista tms., mutta luotan kyllä vanhempiini sikäli, että tiedän, että he tekisivät mitä vain puolestani.

Day 17: Idolisi ja miksi pidät heitä idoleinasi?

Minulla ei ole koskaan ollut mitään varsinaista idolia. Ihailen älykkäitä, menestyviä, sisäisesti kauniita ihmisiä, mutta en käyttäisi sanaa idoli.

Day 18: Miksi aloitit bloggaamisen; miksi yhä bloggaat?

Ihan aluksi aloitin bloggaamisen, koska ajattelin, että se auttaisi minua laihduttamaan. No, ei auttanut. :) Mutta sen sijaan se antoi minulle väylän ilmaista itseäni tavalla, joka ei mitenkään muuten olisi mahdollinen. Ainoastaan blogissani voin aina sanoa ehdottoman totuuden, olla täysin rehellinen, niistäkin asioista joita häpeän ja joista en haluaisi kenenkään tietävän. Se on todella mielenkiintoista, koska olen aina uskonut, että jos joku tuntisi minut kokonaan ja kaikkineen, minua vihattaisiin, mutta palaute onkin ollut kannustavaa. Tietysti lukijani eivät joudu viettämään kanssani aikaa irl, nyt minut ja valitukseni saa katoamaan nappia painamalla, mikä varmasti auttaa. :) Pidän myös kovasti kirjoittamisesta ihan sinällään, vaikkei minulla mitään kovin erityistä sanottavaa olekaan. Olen myös ”tutustunut” blogini kautta muihin bloggaajiin, joiden blogit ja kommentit ovat antaneet minulle kaipaamani sosiaalisen kontaktin toisiin ihmisiin ja tuonut sanoinkuvaamattoman paljon iloa elämääni.

Day 19: Ajatuksiasi perheestäsi?

Perheeni on kaikki, mitä minulla on. Vaikka olen yli 30, minulle perhe tarkoittaa edelleen lapsuuden perhettäni, ainoaa perhettä joka minulla on koskaan ollut tai tulee olemaan. He eivät ole täydellisiä, mutta heissä on paljon hyvää ja he ovat tärkein asia elämässäni. En voi edes kuvitella eläväni eteenpäin enää heidän kuolemansa jälkeen. Olenkin viime aikoina ajatellut, että minun pitäisi postata heistä jotain, koska aiemmin olen kertonut lähinnä siitä negatiivisemmasta puolesta äitini alkoholismin kautta ja se on vain osa totuutta ja nyt myös onneksi menneisyyttä.

Day 20: Mikä tekee ihmisestä kauniin?

Olen ehkä hieman narttu tässä asiassa, mutta minusta kauniit ihmiset on todella harvinaisia. Nättejä kyllä on, mutta kauniita ei niinkään paljoa. Oma kauneuskäsitykseni tuntuu myös poikkeavan melkoisesti muiden näkemyksistä; naiset, jotka muiden silmissä ovat ihan superkauniita, ovat minun silmissäni joskus jopa rumia ja taas naiset, joita minä pidän huippukauniina, saa muut kohottelemaan kulmiaan mielipiteilleni. Minusta luonnollisuus on kaunista; aina kun lehdissä on jotain muutosleikki kuvia, lähes poikkeuksetta pidän ennen kuvaa parempana kuin jälkeen kuvaa.

Minua on aina hämmentänyt kovasti se, että naisia, jotka minun silmissäni ovat tavallisia tai korkeintaan nättejä, kehutaan kauniiksi. En ole koskaan ymmärtänyt ajattelevatko muut oikeasti niin, vai onko se vain joku sosiaalinen juttu, että kuuluu sanoa niin. Eikä sellaista voi oikein keneltäkään kysyäkään. (jos joku tietää, nyt on tilaisuus kertoa minullekin! :D)

Samoin itselle läheiset ihmiset ja myös tutut piirteet näyttää kauniimmilta. En esimerkiksi pysty näkemään mitään kaunista esimerkiksi aasialaisten ihmisten kasvoissa, vaikka olisi kyseessä joku paikallinen kaunotar tai vastaava. He näyttävät silmissäni vain kummallisilta.

Tämä on ehkä klisee, mutta persoona vaikuttaa mielestäni todella paljon ulkonäköön tai ehkä siihen, miten koen sen. Jos joku mielestäni kaunis osoittautuu ikäväksi ihmiseksi, hän alkaa näyttää rumemmalta silmissäni ja vähemmän kaunis mukava ihminen taas alkaa näyttääkin paremmalta.

Kuulumisia

Lääkärissä käyty ja leikkaus on nyt edelleen toteutumassa, joskin sain käyttää kaikki suostuttelutaitoni, ettei sitä peruutettu. Kirurgi oli sitä mieltä, että kun en itse pysty laihtumaan, ei leikkauskaan varmaan auta minua ja käski viettää viikonlopun miettien haluanko tätä todella, koska ennuste ei kohdallani näytä kovin hyvältä. Se oli aika masentavaa kuultavaa. Koko tämän ajan, mitä olen tämän leikkaushaaveen osalta käynyt erinäisiä henkilöitä tapaamassa, minulle on toistettu juuri tuota, että jos ei itse pysty laihduttamaan, ei leikkauskaan auta. Pidän sitä vähän hämmentävänä lauseena, koska ei kai meistä kukaan hakeutuisi leikkaukseen, jos ilmankin pystyisi laihduttamaan. Mutta joudun ihan tosissani kysymään itseltäni, miksi minä en pysty laihtumaan ja olenko tekemässä suuren virheen. Jos tätä lukee joku muu leikattu, mitä te ajattelette entisistä ruokailutavoistanne nyt ja siitä, että tarvitsitte leikkauksen pystyäksenne laihtumaan? 

En oikein tiedä millainen olo minulla on. Olen toisaalta todella hermostunut, pulssini oli todella korkea ja ekg:tä ei meinattu saada otettua millään, toisaalta jokin suojamekanismi yrittää selvästi rauhoittaa minua. Yöt on aika levottomia ja on tavanomaistakin vaikeampi keskittyä mihinkään. Olen koko viikon herännyt tasan kello 6:11 (tai sattunut katsomaan kelloa herättyäni juuri silloin), en oikein edes tiedä mikä minut juuri silloin herättää.

Lääkäri suhtautui aika kevyesti kuolemanpelkooni, mutta silti mietin, pitäisikö minun tehdä valmisteluja kuolemani varalta… Toisaalta taas minusta tuntuu, että jos teen niitä, sillä varmistan, että myös kuolen… Sanotaan nyt tänne blogiin sen verran, että jos minusta ei kahden viikon sisällä leikkauksesta kuulu mitään, se tarkoittaa, että olen kuollut tai jokin on mennyt pahasti vikaan, muuten tulen kyllä kertomaan kuulumisia.

Uskon silti, että aion mennä leikkaukseen. Voi olla, ettei sekään minua auta, mutta jos en nyt tee sitä, mietin lopun elämääni, olisiko se sittenkin auttanut.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

365 Päivän haaste

Päätin nyt alkaa tekemään tuota 365:n päivän haastetta, joskaan en ihan päivittäin aio kirjoittaa, vaan enemmänkin satunnaisesti ja useamman kysymyksen kerralla muiden postausten lomassa. Tässä on linkki haasteeseen, jos joku muukin etsii aiheita postauksille tai muuten tykkää haasteista. Laitan näkyville varmaan nekin kysymykset, joihin en osaa vastata tai jotka eivät ole minulle oleellisia, siltä varalta, että joku haluaa kopsata haasteen blogistani. 

Day 1: Unelmat, toiveet ja suunnitelmat seuraavalle 365:lle päivälle sekä kuva itsestäsi.

Unelmat, toiveet ja suunnitelmat… Päällimmäisenä on tällä hetkellä laihtuminen, vuoden kuluttua toivoisin jo lähestyväni tavoitettani tai olevani siellä jo, mikäli leikkaus toteutuu. Laihtuminen on ainoa unelma tai toive, mikä minulla on enää jäljellä, eikä minulla oikeastaan ole mitään suunnitelmiakaan. Jos vihdoin onnistuisin laihtumaan, olisi se niin mullistava asia, etten osaa edes kuvitella, miten se muuttaisi minua ja elämääni. Tulevaisuutta ajatellessani pystyn kuvittelemaan ja unelmoimaan vain pienemmästä lukemasta vaa’alla, ajatus siitä, että jonain päivänä en enää toivoisi olevani laihempi, vaan olisin tyytyväinen painooni, on liian epätodellinen käsitettäväksi. En osaa sanoa, mitä sitten… Olen jo sen verran vanha, ettei elämäni voi kovin ratkaisevasti enää muuttua, mutta toivon, että jos laihtuisin, minulla olisi rohkeutta etsiä sisältöä elämääni esimerkiksi harrastusten muodossa.  

Kuvaa en nyt aio laittaa, valitan. Tosin jos leikkaus ei peruunnu, aion maanantaina ottaa ennen-kuvat ja varmaan avata niille ihan oman välilehden ja sen jälkeen ottaa kuvia vaikka tietyn ajan tai kilomäärän välein.

Day 2: Jokin, mikä on laitonta, mutta jonka pitäisi olla laillista?

Hmmm… En kannata kannabiksen tai muiden huumeiden laillistamista, joten mikäköhän muu voisi olla sellaista, joka ei mielestäni kuulu olla laitonta... En valitettavasti tunne lainsäädäntöä niin hyvin, että osaisin tähän vastata. Päinvastaiseen kysymykseen keksisin kyllä vastauksia, mutta en tähän.  

Day 3: Minkä uskot olevan elämän tarkoitus?

Minä en usko, että elämällä on sen kummempaa tarkoitusta. Samoissa olosuhteissa, mitkä olivat aikojen alussa, elämää syntyisi, aina uudelleen ja uudelleen. Ei ole mitään tarkoitusta tai päämäärää, vain sattumaa. Yksittäisen ihmisen elämä on tässä maailmankaikkeudessa täysin merkityksetön asia, ainoa hyöty meistä on geneettisen informaation siirto seuraavalle sukupolvelle.

Day 4: Miten uskot, että elämäsi muuttuisi, jos onnistuisit saavuttamaan unelmasi?

Laihtumista käsittelin jo edellä, mutta jotain lisää… Uskon, että jos onnistuisin laihtumaan, suurin ja merkittävin asia olisi se, ettei minun tarvitsisi tuntea jatkuvaa häpeää ulkoisesta olemuksestani. Olen puhunut tästä ennenkin, mutta inspiroivin mielikuva laihtumisen suhteen on minulle se, että voisin kulkea kadulla ja kukaan ei edes huomaisi minua; kenenkään silmät eivät pysähtyisi minuun, kukaan ei tuijottaisi, sulautuisin massaan ja yleiseen katukuvaan. Jos niin tapahtuisi, uskaltaisin poistua asunnostani enemmän, harrastaa ja mennä muiden ihmisten keskuuteen. Asuessani ulkomailla saatoin viettää päivän lukien puistonpenkillä, mutta Suomessa en koskaan tekisi niin. Toivon, että jos laihtuisin, kokisin samanlaista vapauden tunnetta, kuin koin ympäristössä, jossa lihaviakin kohdeltiin ihmisinä ja voisin mennä vaikka puistoon tai konserttiin tai taidenäyttelyyn.

Day 5: Jotain, mitä muuttaisit maailmassa.

Muuttaisin epäoikeudenmukaisuuden, ihan ehdottomasti! Minun on niin sanoinkuvaamattoman vaikea hyväksyä elämän epäoikeudenmukaisuutta. Haluaisin, että hyville ihmisille tapahtuisi hyviä asioita ja haluaisin, että paha saa palkkansa ja minun on aina ollut hyvin vaikeaa sietää sitä, ettei niin ole. Joskus tuntuu, että on pikemminkin päinvastoin; pahat ihmiset saavat elämässä kaiken, koska he ovat tarpeeksi röyhkeitä ollakseen välittämättä muista ihmisistä, hyville taas tuntuu kasautuvan kaikenlaista paskaa niskaan. Tunnen ihan suunnatonta ahdistusta aina kun kuulen hyvälle ihmiselle tapahtuneesta vaikeudesta tai huonon ihmisen onnesta.

Day 6: Jotain, mitä haluaisit muuttaa itsessäsi.

Haluaisin muuttaa niin paljon… Haluaisin olla laiha, sosiaalisesti älykäs, muutenkin älykäs, mukava ja hauska, ahkera, kätevä käsistäni… Aivan erityisen paljon haluaisin olla hyvä ihminen, mutta jostain syystä en vain kykene siihen. En tiedä mitä tehdä tai miten muuttaa itseäni. Se turhauttaa minua, koska ainoa hyöty, mikä minusta on kenellekään, on se, mitä voisin tuoda tai antaa vanhempieni elämään, mutta ikävä kyllä minusta on enemmän harmia ja huolta ja häpeää kuin mitään positiivista. En vain tiedä, mitä tehdä! Tiedän, että se varmasti kuulostaa hyvistä ihmisistä pelkältä tekosyyltä, mutta jos tietäisin, miten olla hyvä ihminen, minä myös tekisin parhaani ollakseni edes parempi ihminen, jos en kuitenkaan hyvä.

Day 7: Tv-sarja tai elokuva, joka muutti sinua? Miten?

Rakastan tv:tä, kuten kaikki varmaan tietää, mutta en tiedä olenko mitään kauhean käänteentekevää koskaan nähnyt…

Day 8: Asioita, jotka tekevät sinut surulliseksi

Oma surkea pikku elämäni, hyville ihmisille tapahtuvat pahat asiat, eläimiin kohdistuva julmuus tai välinpitämättömyys, ylipäätään maailman pahuus, kuten pedofilia tai ihmiskauppa tai viharikokset. Myös muiden ihmisten minun silmissäni täydellinen elämä tekee minut toisinaan surulliseksi.

Day 9: Asioita, jotka tekevät sinut iloiseksi

Tässä kohtaa voisin viitata edelliseen postaukseeni, jossa listasin kymmenen hyvän mielen aiheuttajaa.

Day 10: Mitä ajattelet, kun kuulet sanat “ole oma itsesi”?

Suurin osa ihmisistä varmasti ajattelee nämä sanat kuullessaan, että on rohkeutta uskaltaa olla oma itsensä. Minä toivon, että osaisin olla jotain muuta. Minun oma itseni on sosiaalisesti idiootti, arka ja epävarma ylisyötetyn emakon näköinen nainen, joka aina avatessaan suunsa onnistuu lähes poikkeuksetta sanomaan jotain typerää. Ei ole rohkeaa, että olen oma itseni, se on ihan pelkästään typerää. Olen aina toivonut, että osaisin esittää jotain toista ihmistä, mutta en osaa, joten omaan itseeni joudun tyytymään.


Jatkan ensi kerralla muutamalla seuraavalla kysymyksellä. Paino jumittaa ja kuukautisten takia olen ihan turvoksissa ja vatsa sekaisin. Hurmaavaa aikaa…

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Hyvän mielen haaste

Jenni haastoi minut listaamaan kymmenen hyvän mielen aiheuttajaa, mikä onkin minulle ihan hyvä idea muutenkin. Joten katsotaanpas... Nämä eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, kirjoitan lähinnä mitä mieleen tulee. 

1. Lemmikkini. Minulla on kolme aivan ihanaa lemmikkiä, joista saan loputonta iloa. Minulla on vahva hoivavietti ja tarvitsen elämääni olentoja, joista pitää huolta ja joita helliä ja hemmotella. Varsinkin koirani on vilkkautensa ja eloisuutensa ansiosta loistava lähde hyvälle mielelle, hänen tekemisiään katsoessaan ei voi mitenkään olla nauramatta. 
2. Luonto. Rakastan luontoa. Pidän metsistä ja puista, sateesta, myrskyistä, hiljaisuudesta... Erityisen paljon pidän vedestä, varsinkin merestä. Pidän myös uimisesta ja veneilystä, vaikka niitä harvemmin pääsenkään harrastamaan. 
3.Sauna. Tykkään ihan mielettömän paljon saunomisesta. Voin istua saunassa pitkiä aikoja ja milloinkaan en tunne oloani niin rentoutuneeksi kuin saunan jälkeen. 
4.Koti. Minulle koti on tärkeä paikka. Olen asunut jo vuosia kerrostalossa, mutta minulle ainoastaan omakotitalo voi olla koti ja ainoa koti, joka minulla on koskaan ollut, on lapsuudenkotini.
5. Tv. Rakastan edelleen tv:n katselua, aivan liikaa. Minusta on aivan ihanaa käpertyä sohvalle tv:n eteen katsomaan hyvää tv-ohjelmaa. Monena päivänä lempparitv-sarjani on päivän kohokohta. 
6. Takka ja kynttilät. Olen aina pitänyt tulesta, lapsena minulta sai aina olla piilottamassa tulitikkuja ja vähän vanhempana lapsena sytytin nuotion jonnekin melkein joka päivä. Saatoin viettää pitkiä aikoja vain katsellen tulta. Nykyäänkin istun aina kotona ollessani takan edessä ja vain katselen liekkejä. 
7. Vanhempani. Vanhempani tuottavat minulle paljon hyvää mieltä. He ovat huumorintajuisia ja hauskoja ihmisiä ja vaikka ei aina olekaan helppoa, heidän seurassaan saa usein nauraa. Ja he ovat ainoat ihmiset maailmassa, jotka välittävät minusta ja olisivat valmiit tekemään melkein mitä vain puolestani. 
8. Hyvä kirja. Luen paljon ja hyvän kirjan parissa, kliseisesti sanottuna, aika lentää. Minusta on ihanaa uppoutua kirjan maailmaan ja tietyntyyppiset henkilöhahmot kiehtovat minua. 
9. Talojen piirtäminen. Useimmat kasvaa tästä ohi tullessaan teini-ikään. Minä en. Voin viettää koko päivän ensin suunnitellen talon ja sitten sisustaen sen. 
10. Ruoka. Valitettavasti. Minä rakastan ruokaa ja mitään ei voi verrata sen tuottamaan nautintoon. 

Voisin nyt haastaa vaikkapa Sammakkotytön ja Wempulan vastaamaan haasteeseen. 

Olen myös harkinnut jostain blogista löytämäni 365 päivän haasteen tekemistä. Tykkään haasteista, koska niistä saa aiheita, joista kirjoittaa, minulla kun on alkanut aiheet loppua. Yksinäisestä elämästä, johon kuuluu lähinnä työ, ruoka ja tv, on varsin hankala löytää uutta sanottavaa... Tietysti kirjoittaisin edelleen muutakin ja noita haastekysymyksiäkin useamman kerralla, mutta niistä saisi lisää jutunjuurta. Mutta onko haastepostauksia tylsä lukea? Sanokaa vain ihan suoraan, jos haastepostaukset kuulostaa huonolta idealta, niin en tee niitä! 

Eilen sorruin syömään popcorneja ja nyt tunnen itseni niin epäonnistuneeksi yksilöksi, ettei ole tottakaan. En ole laihtunut kuin pari kiloa, enkä tiedä, onko se tarpeeksi. Minulla on torstaina aika lääkäriin ja toivon, ettei leikkaus enää peruunnu. En selvästikään ole koko aikana päässyt ketoosiin, koska pää särkee ja minulla on koko ajan nälkä. Ravitsemusterapeutti ilmeisesti oli oikeassa ja olen todella kehittänyt vastustuskyvyn ketoosille. En tiedä voiko leikkaus vielä peruuntua. Olin niin iloinen, kun sitä ei silloin viimeksi peruutettu, enkä tullut edes kysyneeksi, voiko se vielä peruuntua. Nyt olen alkanut pelkäämään, että voi. Olen nyt henkisesti valmistautunut menemään leikkaukseen, enkä tiedä, miten reagoisin, jos se ei toteutuisikaan. Jotenkin tuntuu, että ottaisin sen merkkinä siitä, että minun on tarkoitus olla läski ja onneton lopun elämääni ja luovuttaisin. En mitenkään enää jaksaisi painon kanssa taistelua ja olen laittanut kaiken toivon tähän leikkaukseen ja jos en nyt sinne pääsekään... Se olisi kova isku. 

Kevät tuntuu sujuvan aika kivuttomasti tänä vuonna. Ajatukseni ovat leikkauksessa ja vaikka ulkona onkin vuoden rumin kuukausi maaliskuu ja vaikka illat on valoisia ja kevään tuoksu tulee sisälle avoimesta ikkunasta, se ei ahdista minua mitenkään erityisesti. Pelkäsin kevättä tänä vuonna enemmän kuin koskaan, koska viime kevät oli elämäni vaikein, mutta nyt se tuntuu sivuseikalta. Harmi vain, että asunnossani on jo tukahduttavan kuuma. 

Mutta, tässä kaikki tällä kertaa... Nyt jään jännittämään (taas!) tietoa leikkauksesta ja toivomaan, ettei kevätahditus iske. :) 



torstai 8. maaliskuuta 2012

Vaatteita...

Vaikka minun on edelleen vaikea kuvitella laihtuvani, olen alkanut katsoa vaatteita ihan eri tavalla. Kun olin nuorempi, ostin usein liian pieniä vaatteita siinä toivossa, että ihan kohta mahtuisin niihin, mutta kun sitä ei koskaan tapahtunut, lakkasin tekemästä niin. Mutta nyt, kun laihtuminen saattaa olla lähellä, huomaan taas ajattelevani, että sitten kun olen laihtunut, ei niitä näkemiäni ihania vaatteita ole enää myynnissä, joten pitäisikö ostaa ne nyt. Ongelma on siinä, etten tiedä mitä kokoa pitäisi ostaa. En osaa ajatella, mikä olisi realistinen arvio laihtumisestani vuodessa tai puolessa vuodessa tai mikä lopullinen painoni tulee olemaan. Leikatut laihtuvat ensimmäisen puolen vuoden aikana keskimäärin kilon viikossa, mutta koska moni leikkaukseen päätyvä on jonkin verran enemmän ylipainoinen kuin minä, se taitaa olla turhan optimistinen toive kohdallani. Kai minun on pakko vain tyytyä odottamaan, paljonko painoa putoaa ja jättää toistaiseksi ne ihanat vaatteet jonkun muun ostettavaksi. 

Olen aina rakastanut vaatteita ja on suoranainen tragedia, etten ole koskaan ollut sen näköinen, että olisin voinut ostaa kauniita vaatteita. Tai olisinhan niitä toki voinut ostaa, mutta ei lihavan päällä mikään näytä kovin hyvältä, eikä haluamissani vaatteissa usein ollut riittävän isoja kokojakaan. Kirpputoreilta sen sijaan olen ostanut paljon vaatteita, odottamaan laihempia päiviä. Vaikka nuo ostokset ovat maksaneet vain muutaman euron kerrallaan, on niitä kertynyt melkoinen määrä. Lapsuuden kodissani minulla sellainen perus 60x60 vaatekaappi lattiasta kattoon täynnä vaatteita, ei mitenkään siististi aseteltuina, vaan aivan täyteen pakattuna. Lisäksi vaatteita on parissa säilytyslaatikossa ja vielä toisessa kaapissa sellaisia, joita voin käyttää nyt sekä tietusti asunnollanikin on vaatteita. Joukossa on niin kauniita vaatteita, etten ole pystynyt luopumaan niistä, vaikka ne ovat olleet käyttämättöminä vuosia. Unelmani on käydä läpi nuo kaappini ja joutua heittämään joitain pois liian isoina ja taas mahtua joihinkin, jotka ennen ovat olleet liian pieniä. 

Katsoin muuten netistä sleeve- leikkauksen. En ollut varma, olisiko se hyvä idea tai miltä se minusta tuntuisi, mutta se ei tuntunut oikein miltään. Hurjan näköistä katsottavaahan se oli, mutta en minä muuta aiemminkaan luullut. 

 Se on outoa, että muille lukemilleen bloggaajille kuvittelee tietynlaisen ulkonäön, mutta kun he julkaisevat kuvansa, he ovatkin ihan eri näköisiä, kuin olin kuvitellut. Joskus kauan sitten kirjoitellessani yhdellä nettifoorumilla, sain usein kuulla, että kuulostan blondilta. Olisikohan se pitänyt tulkita loukkaukseksi? :D  Olin täysin vakuuttunut, että eräällä lyhythiuksisella blondilla bloggaajalla on pitkät punaiset hiukset ja yhden tummaverikön olin kuvitellut blondiksi. Kertaakaan ei kuvansa julkaissut ole näyttänyt siltä, mitä minä luulin. Minulla on jostain syystä hyvin selkeä mielikuva muiden bloggaajien ulkonäöstä, syistä, joita en oikein tiedä. En tiedä, mikä heidän tekstissään sai minut kuvittelemaan heidät tietynnäköisiksi... Onko se niin teillä muillakin? Minkä näköiseksi te minut kuvittelette? Oletan, että pelkän tekstin tai puhelinkeskustelun perusteella ihmisen kuvittelee aina vähintäänkin miellyttävän näköiseksi, vaikuttaako kuvitelmaanne minusta se, että olen kertonut olevani ruma? Minkä näköiseltä minä kuulostan? 

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Jos elämä aukeaisi yhtä helposti kuin uusi Lambi-pakkaus

Raivostuttavaa, miten jotkut mainokset jää soimaan päähän. Liikaa tv:n katselua, oletan... 

Minulla on ollut todella kurja olo, koska äitini rajanaapuri aiheuttaa hankaluuksia ja äitini ottaa ne niin raskaasti. Kestän omat vastoinkäymiseni paljon paremmin kuin äitini vastoinkäymiset ja minua ahdistaa, etten tiedä, mitä tehdä tai miten auttaa. Koko sota alkoi siitä, kun äitini pyysi naapuria olemaan ajamatta pihamme läpi pellolleen, koska iso traktori sai pihatiemme täysin kuravelliksi ja miehellä on omakin tie, jota käyttäessään hän joutuu kiertämään ehkä kokonaiset 100 metriä. Sen jälkeen hän on tehnyt kaikkensa hankaloittaakseen äitini elämää. Hän on rikas ja hänellä on tuttavia kunnanvaltuustossa, joten hänen naurettavat vaatimuksensa yleensä menevät läpi. Nyt hän taas valittaa, että meidän maidemme muka huono ojitus aiheuttaa ongelmia hänen pelloilleen ja ne täytyy uusia, mikä tulisi kalliiksi. Äitini on ihan hermoraunio asian takia, koska meillä ei ole siihen varaa, eikä ojituksessa myöskään oikeasti ole mitään vikaa. Minä vihaan sitä, miten joudumme uudelleen ja uudelleen antamaan periksi asiat, jotka on ihan puhdasta vinoilua, mutta joihin rikas ihminen saa kunnan tuen. En tiedä mitä tehdä tai minne valittaa tai mistä saada apua. Haluaisin vain, että äitini saisi olla rauhassa. Pelkään, että hän saa sydänkohtauksen, kun hän jatkuvasti joutuu murehtimaan ja olemaan nukkumatta. Vihaan sitä, ettei maailmassa ole mitään oikeudenmukaisuutta, että edelleen köyhät ihmiset eivät mahda yhtään mitään rikkaiden ihmisten oikuille. Se aiheuttaa minussa niin syvää ahdistusta ja avutonta raivoa, koska ei ole mitään, mitä voisin tehdä. Inhoan sitä, että äitini joutuu nöyrtymään ihan puhtaalle ilkeydelle. 

Eilinen oli aivan hirveä päivä muutenkin. Aamulla sain melkein halvauksen vaa'an näyttäessä 267, kunnes tajusin, että tuskin edes minä onnistun lihomaan 150 kiloa parin päivän aikana. Olin vahingossa kääntänyt vaa'an näyttämään eri yksikössä kuin pitäisi. Lopun päivää vietinkin vuorotellen sängyssä ja vuorotellen vessassa; en usko, että minulla on koskaan ollut niin paha migreeni. Join aamulla useamman kupillisen teetä, vaikka tiedänkin, ettei tee sovi migreenistä kärsiville, mutta koska olen niin pitkään ollut varovainen teen suhteen, olin unohtanut, minkälaisen migreenin siitä saa. Yleensä lääkitsen migreeniäni suolakurkuilla, mutta nyt minulla ei ollut niitä kotona, enkä pystynyt menemään siwaan. Ainoa ruoka, mitä minulla oli, on ketchuppi ja harkitsin sitä jonkin aikaa, mutta tulin siihen tulokseen, ettei se ole kovin hyvä idea. ENE:stä en oikein tiennyt, että pitäisikö yrittää syödä ne vai ei, mutta minun ei tehnyt mieli mitään ja oksentelin muutenkin, joten en syönyt kuin pari pussillista eilen. Menin aikaisin nukkumaan ja aamulla onneksi oli jo parempi olo, joskin pää tuntuu edelleen aralta. 

Leikkaus lähenee ja jännitys kasvaa... Olisipa se jo ohi. :) 


maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kaksi viikkoa jäljellä!

Nyt alkaa jo melkoisesti jännittää! Leikkaukseen on kaksi viikkoa huomisesta! Vatsassa on perhosia ja olen nukkunut levottomasti. En jaksa odottaa, että se olisi ohi ja toipuminen ja uuden syömistavan opettelu alkaisi! Huomasin eilen kommentin takia, etten ole tainnut edes tarkemmin kertoa leikkauksesta. Näitä lihavuusleikkauksia tehdään neljää tyyppiä, tosin panta on jäämässä pois käytöstä ja minulle ollaan tekemässä sleeve-leikkaus. Siinä mahalaukku pienennetään noin kahden desilitran kokoiseksi putkeksi. Suolistoon ei kosketa, eikä sisälleni jää mitään ”käyttökelvottomia” mahalaukun osia. Tämä on se nimenomainen leikkaus, johon halusin, enkä olisi varmaan suostunutkaan radikaaleimpiin leikkausmuotoihin. Jos jotakuta kiinnostaa tarkemmin, leikkaukset selitetään täällä.

Toinen asia, mistä varmaan pitäisi kirjoittaa, on näiden leikkausten saama kritiikki. Kuten tänne blogiinkin joskus sain kommentin, moni on sitä mieltä, että kun on itse lihonut, pitäisi myös itse laihduttaa, eikä tuhlata yhteiskunnan ja veronmaksajien rahoja. En tiedä olenko poikkeuksellisen itsekäs ja huono ihminen, mutta minä en tunne syyllisyyttä, enkä koe tekeväni mitään pahaa. Ihannetilanne olisi, että pystyisin laihduttamaan ilman apua – tai tietenkin ihannetilanne olisi, etten olisi koskaan lihonutkaan –, mutta en minä pysty. Pidän täysin vilpittömästi tätä ainoana mahdollisuutenani laihtua ja olen pelkästään iloinen, että näiden leikkausten kaltainen apu on saatavilla, vaikkakin yhteiskunnan kustannuksella.  

Leikkaus tutkimuksineen maksaa kunnalle noin 12 000 euroa. Se on suuri summa rahaa, sitä ei käy kieltäminen. Mutta jos sairastuisin diabetekseen tai johonkin muuhun lihavuudesta aiheutuvaan sairauteen, sama summa kuluisi sen hoitoon noin viidessä vuodessa(mihin ei ole laskettu mahdollista työkyvyttömyyttä). Se ei tietenkään ole mikään puolustus, koska edelleen; jos en olisi koskaan lihonut, ei olisi riskiä sairauksistakaan. Mutta minä lihoin, enkä minä pysty laihduttamaan ja kun kerran mahdollisuus leikkaukseen on olemassa, aion tarttua tilaisuuteen.

Minä en myöskään kauheasti laita painoa näille ”yhteiskunnan etu” – kommenteille, koska mihin se raja vedetään? Myös tupakoitsijat, alkoholistit, narkkarit, itsemurhaa yrittäneet ja himoliikkujat saavat hoitoa. Lähes jokainen syöpä on vaatinut geneettisen altistumisen lisäksi ympäristöstä tai omista elintavoista löytyvän altistumisen. Periaatteessa tavalliset flunssatkin pystyisi suurimmaksi osaksi välttämään, jos tekisi kaikkensa sen eteen. Ja mitä tulee veronmaksajien rahoihin, ne jokainen kuluttaa ihan itse, eikä vielä riitäkään. Ihmisiltä tuntuu kätevästi unohtuvan, että heidän elinaikanaan maksamansa verot eivät kata puoltakaan heidän elinaikanaan käyttämiensä palveluiden kustannuksista. No, onko sekään sitten oikein, että valtio joutuu maksamaan minun laihdutukseni? Ei ole. Mutta kaikki meistä saavat etuja ja palveluja, jotka ovat valtion kustantamia ja 12 000 euroa ei ole siinä suhteessa mikään kauhean suuri summa. Esimerkiksi koulutukseni on maksanut varmasti moninkertaisesti sen verran!  

Sitä paitsi, käytin myös joka ikisen mahdollisen opintotukikuukauden ja olen nuorena käynyt töissä pimeästi maksamatta veroja, joten anteeksi yhteiskunta ja kunnon ihmiset, en ole muutenkaan aina tehnyt omaa osuuttani. Enkä tunne syyllisyyttä siitäkään.

En tunne syyllisyyttä, mutta häpeää tunnen. Olen todella häpeissäni, etten pysty laihtumaan ilman leikkausta. Olisin niin kovasti halunnut onnistua ihan itse, oman tahtoni voimalla, mutta en ole tarpeeksi vahva. Joten tilanne on nyt mikä se on, enkä enää aio perääntyä. Toivottavasti edes leikkaus auttaa minua laihtumaan.

Terveisin teille kovin kalliiksi tuleva JB. :)

torstai 1. maaliskuuta 2012

Metsään menee...

Koko viikko on mennyt ihan pieleen. En ole saanut mitään aikaan ja olen myös sortunut syömään kaikenlaista. Kaupassa en pääse ruokien ohi, koska ajattelen, että en enää KOSKAAN saa syödä tuota ruokaa ja päädyn ostamaan ja syömään kaikenlaista. Paino ei siis ole vieläkään laskenut, ei tosin onneksi noussutkaan. 

Kevätahdistus sen sijaan on taas alkanut, minulla on todella huono olo, henkisesti ja fyysisesti. Ahdistaa ihan hirveästi ja minulla on levoton olo ja pää särkee koko ajan. Tarvitsisin jotain tekemistä, kun olen koko ajan neljän seinän sisällä ja ajatukset alkaa pyörimään päässäni uudelleen ja uudelleen, se tekee minut hulluksi! Joten lähden sitten edes kaupungille ja siellä päädyn kauppaan ja se vain pahentaa asiaa. Voisin kirkua ahdistuksesta ja turhautumisesta! 

ENE täytyisi saada taas aloitettua ja nyt myös pysyä sillä, muuten en tiedä, mitä tästä seuraa. :/