lauantai 24. maaliskuuta 2012

:)

Heippa taas! Tänä aamuna on jo vähän parempi olo, joten katsotaan, jos jaksaisin kirjoittaa pidempään. 

Tiistai -aamuna istuessani osastolla ja odotellessani leikkausta, olin aivan kauhuissani. Ihan vakavissani harkitsin kotiin lähtemistä. Mutta ajattelin, että katuisin, jos en nyt tekisi sitä, joten pakotin itseni jäämään. Ajattelin koko ajan, että kunpa se tehtäisiin mahdollisimman pian, ennen kuin lähden karkuun. Itse leikkaus ei tuntunut kertakaikkiaan missään. Heräsin ihan helposti, kaikki oli mennyt hyvin, ei ollut kipuja. Minulla oli käytössä kipupumppu, mutta en käyttänyt sitä, koska ei tuntunut miltään, ilmeisesti he olivat antaneet leikkauksen aikana jotain vahvempaa kipulääkettä. Nousin ylös heti, kun sain luvan ja kävelin käytävällä. Seuraavana yönä jouduin sen sijaan muutaman kerran ottamaan kipulääkettä, koska selkääni särki niin mielettömästi, että saisin edes hiukan nukuttua. Loppujen lopuksi nukuin ehkä tunnin koko yönä, mikä ei ollut paljon vähemmän, kuin mitä olin pystynyt nukkumaan leikkausta edeltävänä yönä.  

Keskiviikko sen sijaan oli aivan hirveä päivä. Aamulla sain luvan juoda vettä ja minulle tuotiin lääkkeitä, jotka oksensin saman tien pois. Minulla oli kauhea nälkä, mutta en saanut mitään ruokaa, koska oksensin koko ajan. Minusta tuntui, kuin minua kidutettaisiin ja makasin sängyssä yrittäen olla oksentamatta, minulla oli hirveä nälkä ja koko ajan mielessä pyöri, että mitä ihmettä minä olen mennyt tekemään itselleni?!! Samaa jatkui koko päivän ja koko yön ja olin aivan uupunut. Onneksi torstai -aamulla oksentaminen alkoi loppua ja lopulta sain hiukan ruokaakin. Onnistuin syömään 125 grammaa mustikkakeittoa, lasillisen maitoa ja ehkä pari desiä keittoa ja myös pitämään sen kaiken sisällä. 

Eilen oli olo jo sen verran parempi, että pääsin lähtemään kotiin ja soitin äidin hakemaan minut lapsuudenkotiini, koska en halunnut olla yksin ja täällä on parempi toipua. Minulla on itse asiassa nälkä, mutta ruoka ei oikein laske. Mieli tekisi jotain suolaista ja ei-mössöä, mutta mitään sellaista en voi syödä nyt kuukauteen. Kipuja ei kauheasti ole, vatsa on tietysti arka, hartiat särkee kaasun takia ja tikit kutittaa, mutta ei mitään kestämätöntä. Enemmän pelkään pahoinvointia ja oksentamista, joten olen yrittänyt syödä todella varovasti. Ruoka tuntuu menevän alas jotenkin hassusti; se jää ensin ruokatorveen ja sattuukin vähän, mutta kun hengitän syvään, tunnen sen valuvan alas. Määrät, jotka minun pitäisi pystyä syömään tuntuvat aivan täysin epärealistisilta, eilen söin mielestäni koko päivän ja loppujen lopuksi olin saanut syötyä noin 400 kalorin edestä ruokaa. Vettä tosin sain alas sen puolitoista litraa, eikä se ole ainakaan vielä aiheuttanut mitään oireita. 

Joten, nyt ei sitten auta kuin yrittää syödä ohjeiden mukaan ja toivottavasti alkaa paino laskemaan. Pitää myös mennä ulos kävelemään, koska pelkään veritulppaa. Aamulla vaakakin näytti jo kokonaisen kilon vähemmän. Tosin suunnilleen sen verran he varmaan ottivat vatsastani pois mahalaukkua... :/ 

Avaan nyt uuden välilehden, johon laitan kuvia, jos/kun/toivottavasti edistystä tapahtuu. Nuo ensimmäiset kuvat ovat kyllä niin kauheita, että äsken ajattelin, ettei niitä voi mitenkään julkaista, mutta julkaisen kuitenkin. Katsominen taas omalla vastuulla. :/

Nyt pitää mennä taas etsimään jotain syötävää. :)

Edit: Osaako joku sanoa, miksi en pysty lataamaan tänne kuvia??? En mistään noista tarjotuista lähteistä. Ennen on kyllä onnistunut...



11 kommenttia:

  1. Ihan uskomattoman pieni toi sun vyötärönympärys :). Mä olen 107 kiloa ja mitta on minimaaliset 122 senttiä.. ja sillon kun painoin 90 kg, mitta oli 102 cm. Eikös se oo aika paljon parempi että paino on tollee kun sulla? Vitsit että sulla on nätti maha *kateellinen* :).

    Tsemiä eteenpäin!

    _NoName_

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mutta näitkö lantion ympäryksen?! Ja takapuoleni ja reiteni?!! Minulla suurin osa ylipainoharmistuksesta on aina kohdistunut valtavaan ahteriini, joten minä kyllä kadehdin niitä, joilla paino on enemmän vatsan kohdalla. Minusta sellainen ylipaino ei ole edes rumaa, kun taas tämä takapuolessa ja reisissä oleva on aivan kamalan näköistä.

      Oli se ilmeisesti nyt tässä tilanteessa parempi, koska leikkaus oli teknisesti helpompi, kuin jos olisin enemmän vyötärölihava. Mutta olisi kyllä todella kiva, jos paino alkaisi lähtemään ensisijaisesti takapuolesta. :)

      Kiitos! :)

      Poista
  2. Mukava kuulla, että olo on parantunut. Ja nyt voit onnitella itseäsi, että selvisit leikkauksesta kunnialla ja uskalsit tehdä sen! Ihan mahtavaa, voit olla todella ylpeä itsestäsi. :)

    Ja mitä noihin kuviin tulee, niin taitaapi olla niin, että ihmistä kiusaa aina eniten se, mikä itsessä on vialla. Minusta iso takapuoli ja pyöreät reidet ovat vain naisellisia piirteitä ja tekisin mitä vain saadakseni nämä omat ylikiloni persuukseeni. :D Ja nuo sinun kuvasihan ovat aivan ok! Nyt ymmärrän vielä vähemmän sitä, miksi pidät itseäsi niin rumana. Sinulla on esimerkiksi kaunis ja ryhdikäs hartialinja, jota kadehdin, kun itse taistelen suurin kyttyrä -palkinnosta itsensä Quasimodon kanssa. Ja siis minullahan vyötärön ympärys on jopa sentin enemmän kuin sinulla, vaikka kiloja onkin vähemmän. Voin kertoa, että minä näytän kyllä harvinaisen typerältä ison mahani kanssa.

    Mutta tässä sen taas huomaa, että se, mitä itsellä on, on aina huonoa. Ja onko tuollaisesta asenteesta sitten mitään apua? Enpä usko. Pitäisi varmaan oikeasti alkaa harrastamaan itsensä kehumista ja kannustusta. Eipä kai siitä olisi haittaakaan. Ei tämä 30 vuotta jatkunut itsensä haukkuminenkaan ole kyllä kovin mahtavia tuloksia saanut aikaan...

    Parantelehan itseäsi rauhassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ehkä, jos ne olisikin pyöreät. Muhkuraiset ja valtavat taas ovat todella ikävä näky. Minulla on muutenkin jotenkin laikukkaan värinen iho, niin se yhdistettynä selluliitti muhkuroihin saa minut näyttämään joltain valtameren pohjasta löydetyltä jättiläiselukalta. Aina kun katson muiden ylipainoisten kuvia, tuskailen sitä, että näytän niin paljon kamalammalta kuin paljon painavammatkin. :/ Ehkä minulla vain on jokin persekompleksi, kun olen niin hirveän paljon saanut siitä kuulla.

      Oletkohan mitannut oikein/oikeasta kohdasta vyötärönympäryksen? Sinähän olet ihan normaalinkokoinen. Minä en ole oikein koskaan osannut ottaa mittoja, nuo mitä tuonne kirjoitin ovat sairaanhoitajan ottamia.

      Pitäisi varmaankin keskittyä positiiviseen, mutta ensin pitäisi löytää jotain positiivista tästä ruhosta! :D

      Kiitti! :)

      Poista
    2. Voi hitsi, kunpa voisit edes minuutin nähdä itsesi vaikka minun silmieni kautta. :) Näkisit, että olet ihan vaan tavallinen ylipainoinen nainen, jonka vartalossa on myös kauniita kohtia, etkä mikään rumilus niin kuin itse itsesi näet. Ja kun sanoin, että pyöreät reidet ovat naiselliset, niin kyllä ne muillakin, joilla ylimääräinen paino on keskittynyt alavartaloon, ovat muhkuraiset, jos sitä nyt haluaa sillä silmällä katsoa, mutta jotenkin sitä aina toista ihmistä katsoo niin paljon lempeämmin kuin itseään. Huomaan, että taidamme olla molemmat melko itsepäisiä ja varmaan pysymme omassa kannassamme katkeraan loppuun asti. :D

      Mun vyötärö oli 94 senttiä jo silloin, kun painoni oli kuusi kiloa alempi ja silloin sen mittasi ammatti-ihminen. Mä olen näitä "jaloille nostettu porsas" -tyyppejä, joilla on rimpulat jalat ja kädet ja kaikki massa on keskivartalossa. Mutta tuohon positiiviseen ajatteluun sanoisin vielä, että siihen ei tarvitse löytää itsestään mitään positiivista (I know, been there... :D), vaan sen voi aloittaa ei-negatiivisilla kommenteilla (esim. Minä en ole ruma), joihin siis ei tarvi edes itse uskoa. Ja nyt kun laitoit nuo kuvasi, niin tähänkin postaukseen on tullut jo kommentteja, jossa täysin ulkopuoliset ihmiset toteavat, että sinun vartalosi ei ole ruma. Eli voisit alkaa uskoa siihen. ;)

      Ps. Oletko kokeillut tuota kuivaharjausta? Se ainakin itselläni jonkin verran tasoittaa ihon väriä. Mulla vain on niin ohut iho, että verisuonet ja sen sellaiset nyt vaan kuultaa läpi ja mitään marmori-ihoa ei ole edes mahdollista saada.

      Poista
    3. Niin, mutta te olette kilttejä ja kohteliaita. :) Minä en kyllä pysty näkemään itsessäni mitään kaunista, minusta tuntuu, että olen rumin nainen joka koskaan on ollut olemassa. Se on kai todella vahva osa identiteettiäni, koska se silloin nuorena taottiin päähäni. Minulla ei ole mitään muistikuvaa, että olisin ajatellut yhtään mitään ulkonäöstäni lapsena tai nuorempana, joten ensimmäiset kommentit mitä sain, oli haukkuja. Sain kuulla ihan kauheita asioita, joista osa ehkä näin jälkikäteen ajateltuna olivat liioittelua, mutta muistan katsoneeni kotona peiliin ja ajatelleeni, että minä tosiaan olen hirveän ruma. Mutta pian hyväksyin sen ja keskityin muihin asioihin. Siitä tuli fakta, jolle ei mitään voi. En usko, että olin ihan niin hirvittävän ruma, kuin mitä minulle sanottiin, mutta ei siitä pääse mihinkään, että kyllä minä objektiivisesti katsoen olen ruma. Se on vähän hassu juttu, koska olen hyväksynyt rumuuteni kauan sitten, mutta en koskaan pystynyt hyväksymään itseäni lihavana. Kai siksi, että lihavuuden takia huomio kiinnittyy minuun; ainakin kuvittelen, että jos laihtuisin, niin en kuitenkaan olisi ihan niin hirvittävän ruma, että minut siksi huomattaisiin ja pystyisin sulautumaan massaan. En oikeastaan edes toivo, että olisin paremman näköinen, en vain jaksaisi hävetä koko aikaa. Mutta itseään on tosiaan vaikea katsoa objektiivisesti ja ehkä ajatteluni on jossain määrin vinksahtanutkin tässä asiassa. :/ Mutta olen iloinen, jos kukaan ei saa mitään suurempia henkisiä traumoja kuviani katsoessaan... :D

      Sinulla tosiaan sitten kerääntyy paino vyötärölle senteistä päätellen, mutta et sinä näytä siltä. Sinulla on juuri se vartalotyyppi, jonka minä ottaisin mieluiten(jos siis olisi pakko olla lihava). Minä olen aina kadehtinut niitä, joilla paino keskittyy keskivartaloon.

      En ole kokeillut. Käytän kuorintaan tosiaan kahvia ja oliiviöljyä, niinkuin sinulle kirjoittelinkin, mutta voisin kokeilla. Sitten kun arvet on parantuneet. Muutenkin pitäisi miettiä, että mikä auttaisi kiinteyttämään ihoa edes hiukan, jos nämä kilot nyt alkaa lähtemään. Saattaa olla aika hurja näky peilissä sen jälkeen. :D

      Poista
  3. Kiva. että leikkaus meni hyvin. Nyt sitten vaan syömään niitä pienempiä annoksia. Kyllä se nälän tunne kaikkoaa. Ihmiset, jotka paastoavat pidempiä aikoja, sanovat, että nälän tunne katoaa parissa viikossa. Ja muista päämäärä! Laihtuminen. Kauneuden eteen pitää kärsiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, nyt vain tuntuu, ettei pysty syömään oikein mitään. Mutta; minut on leikattu kahtia, jotta laihtuisin, joten olisi paras myös laihtua! :)

      Poista
  4. Hienoa, että leikkaus on onnistuneesti takanapäin. Ei sitä veritulppaa ihan kauheasti tarvitse pelätä ja tiedätkin miten se alkaa oireilemaan, joten ei syytä huoleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ei kai, mutta jotenkin jäi sellainen tunne, kun siitä niin varoiteltiin, että heti jos tuntuu jotenkin oudolta jaloissa, tulee mieleen, että onko tämä nyt sitten se veritulppa. Leikkauspäivänä kyllä heiluttelin varpaitani niin pontevasti, että samassa huoneessa ollut mummeli luuli minun saaneen jonkun kohtauksen! :D Mutta luulen, ettei se ainakaan enää iske, koska olen yrittänyt olla aktiivinen.

      Poista
    2. Joo, pitäis varmaan maata leikkauksen jälkeen reporankana pitkään, että tulppa pääsisi muodostumaan. Noi tulpat on kuitenkin monen sattuman summa ja aika huono tuuri täytyy olla että sellaisen saa. Ja yleensähän tulpat oireilee jotenkin, ja hoito ehditään aloittaa ajoissa.Että ei hätää!

      terveisin "Toinen jalkojen heiluttelija"

      Poista