lauantai 31. maaliskuuta 2012

Heippa taas!

Olen tässä optimistisena mietiskellyt, että kuinka usein pitäisi ottaa mittoja ja kuvia? Silloin The Ainoalla Onnistuneella Laihdutuskerralla vasta noin 20 kilon kohdalla ihmiset alkoivat huomata, että olen laihtunut, mutta olen miettinyt kuvien ottoa kymmenen kilon välein, mittoja viiden kilon välein. En myöskään tiedä, olisiko hyvä asettaa joitain tavoitteita. Onko siitä jotain hyötyä? Vai kenties haittaakin, jos eivät tavoitteet täyty? Tai jos vain keskittyisin pieniin määriin kerrallaan, ilman aikarajaa? Koko tämän bloggaamiseni aikana taisin kerran päästä lukemaan 109,9 kg, joten ensimmäinen tavoitteeni voisi olla 110 kilon alittuminen. Vaikka juuri sanoin, että en aseta ajallisia tavoitteita, silti toivon, että se alittuisi toukokuun alkuun mennessä, koska jos en edes alussa laihdu tuon vertaa, niin tiedossa tulee olemaan todella pitkä odotus sinne 75 kiloon. Tosin nyt minusta tuntuu, että jo alle sata olisi todella hienoa, 75 tuntuu lähes mahdottomalta. Mutta katsotaan. 

Olen myös miettinyt liikuntaa. Nyt toistaiseksi voin vain kävellä, kunnes olen varma, että tuo repsottavakin haava on varmasti pysyvästi kiinni, mutta sen jälkeen pitäisi kehitellä jotain muutakin. Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän, etten pysty pakottamaan itseäni liikkumaan julkisesti, joten voisin taas yrittää sitä viime keväänä lyhyeen lopahtanutta kuntopyöräilyä. Se olisi sikälikin hyvä vaihtoehto, että suurin ongelma on takapuoleni ja reiteni. Lisäksi pitäisi varmaan hankkia kahvakuula, käsivarsia kiinteyttämään ja tehdä jotain koulusta tuttuja vatsalihas- ja selkälihasliikkeitä ja kyykkyjä. Sohvaperunalle jo sekin olisi paljon. Sykemittaria en ole voinut vielä kokeilla, koska se vyö tulisi juuri yhden haavan kohdalle, joten joudun odottamaan, että haavat paranevat vielä vähän paremmin.

Paino on muuten edelleen 115, 2 kg. :/ Tosin en ole käynyt vessassa sitten keskiviikon. Tai siis olen, mutta ymmärsitte varmaan. (Oikeasti tämän blogin taso vain laskee ja laskee. Jatkuva valittamiseni oli vielä jotenkin ymmärrettävää, mutta nyt minä bloggaan jo vessassa käymisestä!! :D) Huomaan myös, että olen alkanut blogata eri tavalla. Ennen kirjoitin vain, kun oli jotain sanottavaa, nyt tulee kirjoiteltua aika tyhjää tekstiä harva se päivä. Kumpi oli parempi?

Täällä on varmaan 30 senttiä lunta ja lisää tulee koko ajan. Aika ihanaa, ulkona näyttää niin kauniilta ja koiranikin pysyy valkoisena. Ihan talvifiilis yhtäkkiä, vaikka onkin jo maaliskuun viimeinen. :)


16 kommenttia:

  1. Oletko muistanut juoda riittävästi? Mulla ainakin vatsa tekee stopin jos nesteitä tule juotua tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että kirjoitat usein. Itse ainakin jaksan lueskella joka päivä. Leikkauksestasi on kulunut vasta niin hirveän vähän aikaa että tunnut siihen nähden olevan todella pirteässä kunnossa.

      Vatsa-asioihin suosittelen kovasti luumuja. Niissä on parikin erilaista avustavaa ainetta. Laita vaikka 1/3 pussillinen luumuja veteen pariksi tunniksi ja sauvasekoita ohueksi kiisseliksi. Pari lusikallista silloin tällöin tekee ihmeitä ihan lunnollisesti

      Äitini oli juuri vatsan alueen leikkauksessa ja kotiuduttuaan kärsi samoista vaivoista jotka itsetehty luumusose korjasi heti. :)

      Poista
    2. Yritän kyllä, mutta se jää nyt noin puoleentoista litraan päivässä tällä hetkellä. Yritän saada juotua enemmän jatkossa.

      Poista
    3. No hyvä. :)

      Itse asiassa minusta tuntuu enimmäkseen, kuin ei olisi mitään tehtykään. Vähän syöminen sattuu toisinaan ja tietysti nuo haavat on arat, mutta muuten ei ole mikään muuttunut. Valitettavasti ei myöskään mieliteot.

      Pitääkin tosiaan kokeilla luumuja! Tai ostaa jotain vauvan luumusosetta, niin on sitten ainakin tarpeeksi pehmeää. Hyvä idea, kiitti! :)

      Poista
  2. Eikö levolacia saa ottaa ? En siis tiedä just tämmösestä leikkauksesta mitään , mutta kun pari vuotta sitten minulta leikattiin sappirakko määrättiin levoa jotta suoli toimis. Toimi ainakin minulla erinomaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hain kyllä apteekista Laxoberonia(jota ravitsemusterapeutti suositteli), mutta en ole uskaltanut ottaa sitä joka päivä, ettei käy niin, että tarvitsee aina vain ottaa enemmän ja enemmän, eikä enää koskaan mitään tapahdu ns. luonnollisesti. En tiedä onko sillä sellaista vaikutusta/vaaraa. Eikä sekään mitenkään kauhean hyvin kyllä toimikaan. Tosin voi johtua ihan siitäkin, että kun syön sen verran vähän, niin ei ole sitä tarvittavaa massaa. Yritän nyt sinnitellä tämän ensimmäisen kuukauden ja katsotaan sitten, mitä tehdä, jos ei tilanne korjaannu, kun saan lisätä kuituja ruokavaliooni.

      Poista
  3. Useammin parempi, koska blogiasi on todella mukavaa lukea! Tunnetko olosi fyysisesti jo nyt erilaiseksi? Siis ei välttämättä laihemmaksi, mutta erilaiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Itse asiassa minulla on sellainen tunne, että pitäisi soittaa ja kysyä, että unohtivatko he kokonaan sen varsinaisen pienennyksen. Odotin, että tuntuisi jotenkin erilaiselta tai jotenkin "tyhjemmältä" kun suurin osa mahalaukkuani on poissa, mutta en tunne mitään eroa. Ehkä sitä ei edes pysty tuntemaan tai sitten minulla on jonkinlaista turvotusta. Hyvä, ettei ainakaan ole mitään suurempia kipuja. :)

      Poista
  4. K*kk* -keskusteluun jatkoa :) Mulla on pariin kertaan jumittanut tämän kuurin aikana maha niin pahasti, että olen ottanut Pursennid Ex-lax (saa apteekista ilman reseptiä) tabletteja kolme kappaletta kerralla. Auttaa. Ja minulla auttaa niin, että seuraavallakin kerralla tulee helposti.

    Nimittäin jos vatsa jumittaa, siitä ulostemassasta poistuu koko ajan vettä ja sen ulos saaminen on työn ja tuskan takana. Jos sinulla on vatsassa ompeleita, ei se tee niillekään hyvää, että kovasti ponnistelee. Tuo ed. mainitsemani lääke lisää kosteutta massaan ja vielä seuraaviinkin "eriin". Ainakaan mulla ei ole ollut riippuvuusoireita. Noiden jumien väli oli liki kaksi kuukautta.

    Niin, ja mukava kun kirjoittelet! Täällä blogistaniassa jokainen saa kirjoittaa milloin huvittaa ja mitä huvittaa. Lukija saa itse päättää lukeeko vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä otin jotain meiltä kotoa löytynyttä lääkettä aiemmin ja se ei ollut hyvä idea, joten en ole uskaltanut ottaa kuin tuota ravitsemusterapeutin määräämää. :D Toivon, että tilanne muuttuu sitten kun saan alkaa syömään jotain kuitupitoisempaa, mutta katsotaan nyt miten tämä toinen kaksi viikkoa sujuu. Jos ei tilanne parane, niin pitää sitten kokeilla jotain muuta. Kiitti vinkistä, kokeilen tuota suosittelemaasi, jos jumitus jatkuu, eikä luumut auta. :)

      Kiitos! :)

      Poista
  5. Tiukkojen aikarajojen asettaminen laihdutuksen suhteen on vähän sellainen kaksiteräinen miekka mun mielestä. Toisaalta ne toimii motivaattorina ja on hyvä kun on jotain konkreettisia lyhyemmän aikavälin tavoitteita (se lopullinen päämäärä kun tuntuu aina olevan niin kaukana ja saavuttamattomissa...), toisaalta taas sitten jos niitä ei saavutakaan, niin itse ainakin olen sitä ihmistyyppiä että lannistun ja lyön helposti läskiksi koko laihdutuksen, se epäonnistumisen tunne on niin iso että tulee sellainen hälläväliä-asenne koko hommaan. Paremmat laihduttajat ja ihmiset varmaan kuitenkin osaa ottaa ne epäonnistumiset vähän rakentavammin kuin minä. ;)

    Päivittele ihmeessä blogia niin usein kuin vaan jaksat! Minä käyn yleensä joka päivä katsomassa, enkä varmasti ole ainoa. :)
    -Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Minulla on ihan sama juttu. Ja minä en ole varmasti koskaan päässyt tavoitteeseeni laihduttaessa, joten ehkä on paras, että yritän vain laihtua kilo kerrallaan. Tai siis niin, että asetan väliaikatavoitteeksi tietyn kilomäärän, mutta en mitään aikarajaa. Joka tapauksessa voin vain tehdä parhaani ja se joko riittää tai ei riitä. :)

      Nyt pääsen vihdoin saunaan kahden viikon tauon jälkeen, aivan ihanaa! :)

      Poista
  6. Mä sanoisin, että kirjoita vaan niin usein kuin huvittaa ja jaksat! Vaikka tuntuiskin, ettei tekstissä olisi sen kummempaa sisältöä, niin sun kuulumisista on kiva lukea, ja kyllä niihin juttuihin aina joku pointti kummiskin löytyy. Jos yrittää kirjoittaa vain silloin kun on jotain tosi painavaa asiaa, niin moni mielenkiintoinen ajatus jää kirjaamatta.

    Olit tosi rohkea, kun menit leikkaukseen, ja minusta tuntuu, että leikkaus on jo vaikuttanut sinuun positiivisesti. Teksteissäsi on ollut leikkauksen jälkeen mielestäni selvästi positiivisempi pohjavire ja se on hienoa! (Ja tällä en tarkoita sitä, etteikö elämän kurjuudesta saisi ja kuuluisi kirjoittaa, kirjoitat niin sujuvasti, että tekstejäsi lukee mielellään aiheesta kuin aiheesta!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä vessajutut voisi kuitenkin varmaan jättää vähemmälle. :D

      Tämä kevät on sujunut suhteellisen hyvin; olin ihan kauhuissani, koska viime kevät oli niin kamala ja syksykään ei ollut paljon helpompi, mutta ajatukseni ovat olleet niin vahvasti leikkausasioissa, että se on lievittänyt ahdistusta. Ennen kaikkea olen toiveikas, mikä on suuri juttu. :)

      Kiitos! :)

      Poista
  7. Minä kannatan kans sitä, että kirjoitat niin usein kuin vain vähänkään tekee mieli. Jätän sun jutut aina sokeriksi pohjalle, kun lueskelen blogeja ja nyt kun oikea sokeri on ruokavaliossani rajoitettua tätä blogisokeria nauttii sitäkin mieluummin. :D

    VastaaPoista