keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

:)

Kävelin eilen melkein 3 tuntia ja se oli aivan liikaa. Mutta olin päättänyt, että kävelen tiettyyn paikkaan ja takaisin, enkä halunnut antaa periksi, vaikka jalat olivat ihan muusia. Kaloreita tosin kului mittarin mukaan yli 1700, mutta illan vietinkin sitten laskiessa rakkuloita jaloistani. Minulla on siinä suhteessa todella hankalat jalat, että saan ihan aina ja kaikista jalkineista rakkuloita, joistain niin pahoja, etten voi edes käyttää niitä. Minulla on kaapissa useammat kengät, joita on käytetty kerran, koska olen saanut niin pahoja rakkuloita, etten ole uskaltanut käyttää niitä uudelleen. Jos joskus laihdun, ehkä sekin helpottuu. 

Puhun kokoajan laihtumisesta käyttäen sanaa jos, koska totta puhuen olen ihan varma, etten koskaan tule pääsemään ainakaan kovin paljon alle sadan. Yritän tavoitella sitä 75:ttä, mutta en oikeasti voi kuvitella koskaan saavuttavani sitä. En ole koskaan saanut mitään, mitä haluan, joten miksi tämäkään haave toteutuisi… Minusta tuntuu niin uskomattoman oudolta lukea muiden elämästä, koska muilla ihmisillä on ihan oikea elämä; unelmia, jotka toteutuivat, asioita, joita saitte elämässä, suunnitelmia, jotka tulevat toteutumaan.  Minulle ajatus siitä, että voisin saada elämässä jotain, mitä haluan, on täysin absurdia. Se on minusta niin käsittämättömän outoa, etten osaa edes kuvailla sitä, että muut ihmiset saavat mitä haluavat, että heille tapahtuu hienoja asioista elämässä, että jotkut saavat jopa kaiken mitä halusivat, kun minä en saanut yhtä ainoaa niistä asioista, joita halusin. Enkä koskaan edes ajatellut saavani, minulle on aina ollut itsestään selvää, etten minä voi saada mitään, mitä haluan. Ja olen myös ollut sen takia laiska, koska ajattelen, etten kuitenkaan voi saada elämässä mitään, joten miksi edes yrittää. No, nyt on joka tapauksessa liian myöhäistä, mutta sen takia en voi uskoa koskaan laihtuvanikaan. Pelkään, että pilaan tämän ajattelemalla noin, koska jossain vaiheessa pystyn fyysisesti syömään enemmän ja jos en siinä vaiheessa usko, että voin laihtua… Silloin ei tämä onnistu. En enää edes tiedä, miksi tässä kävi näin; siksikö, etten koskaan uskonut, että voisin saada jotain haluamaani vai olinko alunalkaenkin oikeassa, enkä olisi koskaan saanut mitään, vaikka olisin kuinka yrittänyt. Haluaisin laihtua niin koko sydämestäni, mutta minun on täysin mahdotonta kuvitella, että se kaikkien näiden vuosien jälkeen tapahtuisi. Enkä tiedä, miten saisin itseni uskomaan siihen… Pitäisi päästä eroon sanasta ”jos”…

Tänään kävelin vain pienen lenkin, koska jalkani ovat niin kipeät ja muutenkin ajattelen, ettei joka päivä tarvitse jaksaa, varsinkaan kun olen viimeiset kymmenet vuotta liikkunut lähinnä sohvalta jääkaapille. Mutta tästä lähtien yritän kävellä tunnin päivässä, en enempää, enkä vähempää. Sekin kuluttaa melkein 500 kaloria, joten en edes yritä tavoitella enempää, koska pelkään, että kyllästyn heti alkuun, jos vaadin itseltäni liikaa.

Minusta tuntuu, etten ole laihtunut yhtään ja olen alkanut katua päätöstäni jättää vaaka kotiin. Ehkä olisi ihan ok käydä vaa’alla joka aamu… Haluaisin oikeastaan ostaa sellaisen vaa’an, mikä näyttää myös rasvaprosentin, silloin näkisi myös sen, onko kävelystä apua. Minun tosin pitäisi alkaa harrastaa jotain kunnon liikuntaa, en oikein edes osaa mieltää kävelyä liikunnaksi. Vaikka minun kokoisille suositus on aloittaa kävelyllä.

Mutta nyt pitää taas mennä nukkumaan. :) Hyvää yötä!

15 kommenttia:

  1. Mullakin on ollut noita ajatuksia, että "hyvät asiat tapahtuu muille ihmisille, ja ne saa ne asiat". Ja tiedätkö mitä? Mulla ei ole mitään lohdutuksen sanoja, koska musta tuntuu hyvin usein siltä että ne hyvät asiat ei vaan tapahdu mulle. Oon saanut joitakin todella hyviä asioita, mutta oon saanut maksaa niitä varsin kovan "hinnan". Oon tavallaan lakannut harrastamasta "suuria unelmia", koska ne ei toteudu. Keskityn pieniin unelmiin.

    Samaa kehottaisin sullekin, eli valitse pieniä unelmia. Monesta pienestä unelmasta saa yhtä paljon onnea kuin siitä yhdestä suuresta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se on vain sattumaa; jotkut saa kaiken ja toiset ei mitään. Se on vain hyväksyttävä, jos sattuu kuulumaan niihin epäonnisiin. Kyllä minä yritänkin keskittyä pieniin juttuihin, mutta joskus se on vähän vaikeaa. Useimmiten onnistun kuitenkin ihan hyvin sulkemaan mielestäni sen, mitä muut saat, mutta joskus sitä on niin vaikea hyväksyä, koska kuitenkin olisin itsekin halunnut niin erilaisen elämän. Mutta tämän elämän minä sain ja sen kanssa on nyt vain tehtävä parhaansa. :)

      Poista
  2. Tykkaan kylla seurata blogiasi, mutta joskus tuo negatiivinen asenteesi saa minut haluamaan ravistella sinua, miettimaan mika sua vaivaa... ja toivomaan, etta et edes laihtuisi, ainakin saisit sita mita sina ansaitset tuolla tavalla ajattelemalla.

    Unelmien toteutuminen on paljon myos itsesta kiinni. Jos ajattelet, etta olet tyhma, laiska ja saamaton, tuskin unelmasi tulevat toteutumaan. Taytyy ajatella positiivisesti ja tehda tyota unelmien eteen. Kaikki lahtee itsesta.

    Positiivisuutta nyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellisen ja elämäänsä tyytyväisen ihmisen on hyvin helppo olla positiivinen, mutta kyllä se positiivisuus karisee, kun mikään unelma ei koskaan toteudu. Olin minäkin kerran jopa niin positiivinen, että ärsytin positiivisuudellani ihmisiä! Enkä silloinkaan silti saanut haluamiani asioita.

      Toiveesi todennäköisesti toteutuu ja olen itsekin sitä mieltä, etten olisi ansainnutkaan mitään. Tosin olen sitä mieltä täysin eri syistä kuin sinä.

      Kaikki ei todellakaan lähde itsestä. Tunnen ihania, hyviä ihmisiä, jotka ovat saaneet elämäänsä roppakaupalla paskaa ja megaluokan kusipäitä, jotka saivat kaiken, mitä halusivat. Ja monet ensin mainituista ovat ikuisia optimisteja, jotka aina toivovat parasta kunnes taas kerran kaikki menee pieleen. Negatiivisin tuntemani ihminen taas saa aina kaiken, mitä hiukankin haluaa, mutta ei silti ole tyytyväinen mihinkään.

      Tuo on kovin lohdullinen ajatus, että kaikki on itsestä kiinni, että kaikki saa mitä haluaa, kunhan vain uskoo siihen, mutta ei se niin mene. Minä olen aivan varmasti suurelta osin syyllinen omaan surkeaan elämääni ja kuten sanottu, en tosiaankaan olisi muuta ansainnutkaan, mutta tunnen ihmisiä, jotka olisivat ansainneet kaiken, eivätkä saaneet kuin vaikeuksia. Positiivisuudestaan huolimatta.

      Poista
  3. Ei tässä elämässä kukaan saa kaikkea. Jokainen pettyy enemmän tai vähemmän joissain asioissa.
    Itselleen kannattaa mielestäni kuitenkin toivoa hyvää. Pienet ja realistiset haaveet ovat hyviä. Hirveän pessimistinen asenne saattaa estää näkemästä sitäkään hyvää, mitä itsellä on (en nyt tarkoita kyllä, että näin on sinulla. En tunne tilannettasi ja elämääsi.)

    Sinä muten selvisit leikkauksesta, vaikka pelkäsitkin sitä. Eikö se ole hienoa ? Minusta ainakin on.
    Kävelemäsi lenkkimäärät ovat myös aika huiseja. Minä pidän kävelyä rehtinä liikuntana ja nostan itselleni hattua joka kerta, kun saan lenkin aikaiseksi.

    Tsemppiä sinulle ! Minä kyllä uskon, että sinä laihdut. Aikaa se varmasti kyllä vie. Mutta silti, suuntasi on alaspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jotkut saa tai ainakin tunnen muutaman ihmisen, jotka itse kokevat saaneensa kaiken, mitä halusivat. Ja sehän oleellista onkin, ei se mitä muut ajattelee.

      Kyllä minä tiedän, että jo se, että olen suomalainen on aivan valtavan suuri juttu ja että asiat voisivat olla hirveän paljon huonomminkin, mutta kun esimerkiksi lapset ja oma talo on muille ihmisille ihan arkea ja minulle taas täysin mahdoton unelma, se tuntuu jotenkin niin oudolta ajatella, että jollekin toiselle minun suurin unelmani on itsestäänselvää arkea. En oikein osaa edes selittää, miten kummalliselta se minusta tuntuu, että joku voi ihan oikeasti saada sellaisia asioita. Minulle ne ovat vain täysin epärealistisia unelmia.

      Olen todella iloinen, että leikkaus meni hyvin ja toivottavasti vaikutuksetkin on positiiviset. Toivon niin kovasti, että laihtuisin ja uskon, että jos niin käy, olen siitä todella iloinen. Mutta tähän asti on joka viikko kadonnut edes hiukan, jo se on hieno juttu, vaikka olenkin ihan hirveän kärsimätön! Olen odottanut jo niin kauan, etten enää jaksaisi!

      Olen aina tykännyt kävellä, se ei vain ole koskaan tuntunut liikunnalta, vaan enemmänkin keinolta siirtyä paikasta toiseen, koska minulla ei ole autoa ja inhoan pyöräilyä. En oikein osaa ajatella, että se kuluttaa kaloreitakin. Mutta näin lihaville kuin minä suositellaan liikunnaksi kävelyä, joten kai se on ihan riittävää toistaiseksi.

      Kiitti! :)

      Poista
  4. Hassu toi ajatus, että ihmiset "saa" jotain elämässä. Elämä on sellaista, millaiseksi sen tekee. Kerrot esimerkkejä tutuistasi, jotka ovat saaneet paljon paskaa niskaansa, mutta mitä sitten? Tottakai se on epäreilua, ja saa mutkin suuttumaan, mutta ei kaikki aina ole reilua. Kerrot, että sulla on unelmia, jotka ei ikinä toteudu ja miten epäreilua se on, ja samaan hengenvetoon toteat, että olet viimeiset kymmenen vuotta viettänyt sohvalla ja jääkaapilla - luuletko, että ne unelmat sieltä toteutuu?

    Musta tulee lääkäri, mikä taisi olla sullekin yksi unelmista, mutta kyllä tämä helvetisti töitä vaatii. Päivät kuluu sairaalassa ja opiskellessa, ei tässä laiskotella paljoa ehdi. Olen normaalipainoinen, ja sekin vaatii töitä! Juoksemista kolme kertaa viikossa, syömisten tarkkailua. Mulla on poikaystävä, mutta kyllä sekin töitä teettää. Ei tällaisia asioita "saada". Niiden eteen tehdään töitä, aivan saatanasti! Kokoajan. Kärsimystä, hikeä, stressiä, istumalihaksia, henkisiä paineita.

    Mulla on useampia kurssikavereita, jotka ovat myös iältään yli kolmenkymmenen. Ei se heitä ole estänyt hakemasta haluamalleen alalle! Entä kaikki keski-ikäiset tai vanhemmat ihmiset, jotka pitkän yksinäisyyden jälkeen löytävät jonkun, parisuhteen? Ei sellaistakaan vaan saada, vaan sen eteen pitää nähdä vaivaa. Haluaisin saada sut ymmärtämään, että oot elänyt tästä elämästä vasta pienen osan, ja suuri osa on vielä edessä. Ja sä pystyt itse vaikuttamaan siihen, mitä sillä loppuajalla teet. Jäämällä marttyyrinä vanhempiesi hoteisiin hyväksyen "maailman epäreiluuden" takaat sen, että katkeroidut ja todella tulet viettämään surkean, tylsän loppuelämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä itseasiassa opiskellut kaksi korkeakoulututkintoa ja käynyt töissä teini-ikäisestä saakka.

      Jos elämäsi tosiaan on "kärsimystä, hikeä, stressiä, istumalihaksia, henkisiä paineita" niin luuletko että olet tehnyt vääriä valintoja? Minä halusin asioita ollakseni onnellinen, en vain saavuttaakseni jotain. Ja koulussa viihdyin varsin hyvin, se vain ei johtanut työpaikkaan, jonka olisin halunnut. Enkä minä mahda sille yhtään mitään, koska en minä voi pakottaa työnantajaa antamaan minulle haluamaani työpaikkaa.

      Olen elänyt tästä elämästä tärkeimmän osan, sen jossa luodaan perustukset. Minä olen epäonnistunut siinä ja siksi ei tulevaisuudellakaan voi olla mitään annettavaa.

      Luulisi, että lääkäriksi opiskelevalla olisi ammatin puolesta hiukan ymmärrystä sitä kohtaan, ettei kaikki elämässä vastaan tuleva kurjuus ole oma valinta. Minä olen itse pilannut elämäni, mutta ei kaikki ole. Joillakin vain on paska tuuri.

      Poista
    2. Yritän nyt vielä vääntää tätä asiaa sinulle rautalangasta. Jos sinä olisit syntynyt tyhmänä, rumana ja sairaana, et olisi päässyt lääkikseen, vaikka olisit kuinka halunnut, etkä olisi saanut poikaystävääsi, vaikka kuinka olisit tehnyt töitä hänet saadaksesi, etkä olisi pystynyt juoksemaan kolme kertaa viikossa, vaikka olisit kuinka uskonut, että positiivisuudella kehosi toimii kuten haluat. Mutta sinä SAIT elämässä tarpeeksi, jotta sinulla oli valmiudet hankkia nykyinen elämäsi.

      Tai jos ajatellaan esimerkiksi sitä, että suurimman osan naisista suurin toive on lapsi, niin vaikka kuinka tekisit töitä ja kuinka olisit positiivinen; jos et pysty saamaan lasta, niin et vain pysty!

      Minulla on hyvät arvosanat ja monta sivuainetta, hyvä kielitaito, mutta vaikka kuinka yrittäisin, en osaa tehdä työhaastattelussa riittävän hyvää vaikutusta, koska en yrityksestä huolimatta ole sosiaalisesti lahjakas tai minusta puuttuu jotain mitä työnantajat hakevat. Tiedän, että osaisin tehdä haluamaani työtä, mutta jos kukaan ei palkkaa minua, minkä minä sille mahdan.

      Ihan tutkimukset todistaa, että esimerkiksi kauniit naiset saavat parempaa palkkaa, parempaa kohtelua ja yleisesti paremman elämän. Ja kyllä se heidän kauneutensa on ihan ilmaiseksi saatua, et sinä mahtaisi sille yhtään mitään, jos olisit ruma. Ihmiset yhdistää rumuuteen ja varsinkin lihavuuteen negatiivisia piirteitä ja lihavuuteni kyllä on ihan oma vikani, mutta rumuuteni ei ole.

      Sitä paitsi jos nyt puhutaan asioiden saamisesta, niin minäkin olen kyllä aina saanut hyvät arvosanani ihan täysin ilmaiseksi, en vain huomioi sitä, koska se ei ole asia, jolla on minulle merkitystä. Mutta kyllä ihmiset SAA elämässä vaikka mitä ja toiset ei SAA. Eikä se aina ole itsestä kiinni.

      Poista
    3. Hei!

      Muutama kommentti keskusteluun:

      Mielestäni sinulla on täysi oikeus tunteisiisi, enkä missään nimessä yritä vähätellä niitä. Olen kuitenkin hieman eri mieltä väitteestäsi, ettet koe itseäsi uhriksi, joka kuitenkin samaan hengenvetoon loppuu sanoihin ”enkä missään nimessä olisi mitään ansainnutkaan”. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä niin perustavan laatuista pahuutta koet itsessäsi olevan, ettet omasta mielestäsi ole ansainnut yhtään mitään mitä maailmalla olisi tarjottavana? Voisin ehkä ymmärtää, etteivät ihmiset toivo murhaajille ja raiskaajille mitään hyvää elämään, mutta tuskin sinä lukeudut kumpaankaan ihmisryhmään?

      Olen ylempänä kirjoittaneen kanssa samaa mieltä siitä, että suurin osa asioista elämässä vaatii verta, hikeä ja kyyneliä. Kauniit naiset saattavat saada ravintolassa lasillisen kuohuvaa ilmaiseksi, mutta ei heidänkään edessään avautuva tie ole kullalla silattu. Ymmärrän kuitenkin pointtisi siitä, miten hyvillekin ihmisille tapahtuu pahoja asioita ja se on aivan totta. Kukaan ei voi vaikuttaa sairauteen, kuolemaan ja muuhun epäonneen. Se mihin kuitenkin voimme vaikuttaa, on oma suhtautumisemme niiden tapahtuessa. Positiivisen asenteen säilyttäneet ystäväsi voivat tietämättäsi olla elämäänsä vastoinkäymisistä huolimatta varsin tyytyväisiä – tai vähintäänkin hyväksyä vastoinkäymiset ja jatkaa hymyillen eteenpäin. Päivä paistaa jossain vaiheessa aina risukasaankin, niinkin kliseiseltä kuin se kuulostaa. Tähän tosin sivuhuomautuksena, että sitä risukasaa ei kannata peittää kurjuuden ja masennuksen verholla, silloin paisteen läpipääsy on huomattavasti hankalampaa.

      Olet saanut hyviä arvosanoja, valmistunut korkeakoulusta ja saanut ammatin – faktuaalisesti et siis ole tyhmä. En myöskään ole linkkaamistasi kuvista huomannut että sinulla olisi ruumiissasi mitään niin suuria merkkejä tai muita, joita voisi hyvälläkään tahdolla sanoa rumaksi. En myöskään kasvokuvien puuttumisesta huolimatta usko että silmäsi ja nenäsi olisivat vaihtaneet paikkaa tai naamassasi olisi jotain muuta sellaista vikaa, jonka takia ne pitäisi piilottaa Oopperan Kummituksen tyyliin – faktuaalisesti et siis myöskään ole ruma. Sairauksistasi en tietenkään osaa sanoa, mutta esimerkiksi liikunnan harrastamisen ei tarvitse olla juoksua 3 kertaa viikossa, tekemäsi kävelylenkit ovat jo ehdottomasti plussaa!

      Jokainen päivä on uusi mahdollisuus muuttaa elämänsä suuntaa, mutta se vaatii tekoja. Lapsuus ja nuoruus ovat monilla olleet kamalia ja aikuisuudessa he ovat kuitenkin saavuttaneet onnen. Sinun elämäsi ei siis ole millään tapaa ”perustaltaan pilalla”. Onni ei suurelta osin ole sattumaa, vaan valintoja. Myönnettäköön, kaikki ei ole itsestä kiinni, kaikki eivät aina SAA jotain, mutta suurin osa asioista kuitenkin loppujen lopuksi on. Tätä en missään nimessä tarkoita piikiksi omia valintojasi kohtaan, vaan ennemminkin toivoisin että osaisit ottaa itseäsi kohtaan lempeämmän asenteen ja jos et koekaan pystyväsi muuttamaan elämääsi tai haluavasi yrittää sitä epäonnistumisen uhalla (jonka mahdollisuus on aina olemassa), niin ainakin näkemään niitä hyviäkin puolia nykyisessä tilanteessa. Tsemppiä! :)

      - A

      Poista
    4. Tarkoitin tuolla (huonosti valitulla) uhri sanalla sellaisia, jotka olisivat ansainneet hyviä asioita, mutta eivät saaneet; yritin vain selittää, etten missään nimessä tarkoita sanomisillani sitä, että kuvittelisin, että minä olisin jotain ansainnut. Minä sain täsmälleen mitä ansaitsinkin, mutta se ei valitettavasti tee siitä minulle yhtään helpompaa. En minä ole tehnyt mitään sinällään kamalaa, mutta en ole tehnyt mitään hyvääkään. Hyvä ihminen tekee hyviä asioita, minä en ole tehnyt.

      Toki moni asia vaatii työtä, jos puhutaan vaikkapa ammatillisistä jutuista, en sitä kielläkään. Mutta esimerkiksi hyvät sosiaaliset taidot on saatu syntymässä (tai kasvatuksessa?) ja niiden avulla saadaan ystäviä. Esimerkiksi omalla kohdallani vaikka kuinka kovasti yrittäisin, en osaa puhua luontevasti ihmisten kanssa ja onnistun ihan aina sanomaan jotain typerää ja vaikutan aivan friikiltä, minkä huomaan itsekin, mutta en vain osaa olla erilainen. Joku osaa olla mukava ja hauska ja vaikka mitä ihan automaattisesti! Minä en, vaikka kuinka yrittäisin. Me emme ole samalla lähtöviivalla tälläisissä asioissa.

      Koulumenestys ei pahemmin liity älykkyyteen, en tosin itseäni erityisen tyhmänä pidä. Todella ruma minä kyllä olen, mutta en minä sitä jaksa enää surra, olen jo niin tottunut siihen. Ja olen myös täysin terve. Käytin noita nyt vain esimerkkinä siitä, että jotkut saa enemmän ihan synnyinlahjana.

      Kyllä minä näen ne hyvätkin puolet, niistä ei vain niin tule puhuttua. Mutta olen niin tottunut siihen, että jos jokin voi mennä pieleen, niin ihan varmasti se myös menee, vaikka kuinka yrittäisin. En tiedä miksi, minun elämäni vain on sellaista. Ja niin oli jo silloin, kun olin nuori ja optimistinen ja vielä uskoin, että voisin saada jotain toivomaani.

      Kai minä jossain määrin olen negatiivinen, mutta minä myös uskon olevani oikeassa. Ehkä olen väärässä, mutta... Yleisesti ottaen olen ihan ok, en vain ole vielä(kään) onnistunut pääsemään yli siitä, etten saa lapsia. Mutta pääsen kyllä ja lopetan tämän valittamisen. :)

      Kiitos! :)

      Poista
  5. Kaikki ei muuten saa edes hyviä arvosanoja, vaikka kuinka yrittävät. Olet siis saanut sen!
    Minulta puuttuu elämästä monta tärkeää asiaa (ihan perustavan laatuisia). Silti koen saaneeni paljon muuta. Mutta ne ovat sellaisia pieniä. Itse olen todennut, että jos elämän keskitän siihen, mitä puuttuu ja vertaan muihin, katkeroidun ja menetän elämästäni paljon. Sen sijaan haluan keskittyä hyvään ja mahdollistaa elämääni niiltä osin kuin se on mahdollista. Monta hyppyä tuntemattomaan ja pelottavaa polkua on pitänyt mennä.

    Tästä asiasta on silti turha väitellä. Sinulla on oikeus tunteisiisi. Toivon sinulle kaikkea hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Enkä minä yritä esiintyä minään uhrina, olen tehnyt virheitä enemmänkin kuin oman osani, enkä missään nimessä olisi mitään ansainnutkaan. Mutta ei kaikkea saa vain koska haluaa ja uskoo saavansa, ei se niin mene.

      Kyllä minä yritän keskittyä pieniin asioihin ja erityisesti siihen, ettei minulla ole mitään pahaakaan tapahtunut, mutta oma perhe olisi ollut niin iso juttu, ettei sitä korvaa oikein mikään. Mutta se on hyväksyttävä, kun vaihtoehtoakaan ei ole. Yritin vain kuvata sitä, miksi minun on niin vaikea uskoa, että mikään voisi elämässäni onnistua.

      Kiitos samoin! :)

      Poista
  6. Onpas tärkeä keskustelu! Täytyy tulla siihen lisäämään omat mausteet.

    Mulla on varmasti ne monet asiat, joita bloggaaja haluaisi, esimerkiksi oma perhe. En kyllä pidä yhtäkään asiaa elämässäni itsestään selvyytenä. Mun filosofian mukaan kaikki on ihan armoa, kaikki on lahjaa. Normielämän säännöt menee kuitenkin niin, että omista teoista joutuu tosi usein kantamaan seuraukset. Samoin ajatustavoista ja asenteesta. Elän näiden sääntöjen mukaan, ja silti samalla olen täysin vakuuttunut, etten ole ANSAINNUT yhtään mitään, kaikki elämän merkitykselliseksi tekevät asiat, kaikki elämän hauskat, hassut, iloiset, värikkäät, onnelliset pikkuseikatkin ovat mulle annettuja lahjoja. Ja olen niistä tosi kiitollinen. Joka päivä. Melkein joka tunti, ehkäpä kerran kymmennessä minuutissa koen onnea ja iloa elämästä. SInisestä taivaasta ja raikkaasta ilmasta. Hyvästä kahvista tuossa tietsikan vieressä. Vapaapäivästä.... Yritän sanoa, että ihan täysillä tiedän, että... sinä arvokas, hyvin kirjoittava, laihdutuksessasi viimein hienosti onnistuva ja uudestaan taas arvokas ja ainutlaatuinen ja kiehtovasti juuri sinunlaisesi ihminen... avaat silmäsi ja mielesi huomaamaan kaikki kivat ansaitsemattomat lahjat elämässäsi. AInutlaatuinen ja arvokas itse ELÄMÄ niistä tietty se suurin ja arvokkain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Hienoa kuulla, ettet pidä asioita itsestäänselvyytenä. Minussa ehkä hieman sitä vikaa on, koska joskus on niin vaikea nähdä niitä asioita, jotka on hyvin ja mielessä on vain ne, jotka ei ole. Mutta objektiivisesti ajatellen tiedän kyllä, että olen onnekas jo pelkästään siksi, että asun Suomessa. Minun ongelmani vain on siinä, että minusta tärkeintä elämässä on juuri se, mikä minulta puuttuu; toiset ihmiset. Minusta tuntuu, ettei elämällä ole mitään merkitystä kun ei ole ketään. Enkä nyt tarkoita perkästään perhettä, vaan myös sitä, ettei ole ystäviä. Mutta minun pitäisi vihdoin oppia hyväksymään se ja keskittyä muihin asioihin; niihin jotka on hyvin. :)

      Hyvää vappua! :)

      Poista