maanantai 16. huhtikuuta 2012

Laihtumisen teoriaa

Vaaka näytti aamulla tasan 113 kg, joten haaveet sadankympin alittumisesta toukokuun alkuun mennessä ovat aika lailla mennyttä. No, sille ei voi mitään ja olen kuitenkin iloinen pienestäkin pudotuksesta. Kolmen kilon pudotusta varten pitäisi kuluttaa 21 000 kilokaloria enemmän kuin mitä syön eli 1500 kcal päivässä. Jos peruskulutukseni on suurin piirtein 2000 kcal/päivä, minun pitäisi siis liikkua 700 kcal:n edestä joka päivä eli kävellä reippaasti puolitoista tuntia päivässä. Hmmm… Tosin luulen, että peruskulutukseni on pienempi, koska jos tuo pitäisi paikkansa, olisi minun nytkin pitänyt laihtua edes se kilo viikossa, koska olen kuitenkin jonkin verran liikkunutkin. 

Kokonaisuudessaanhan minun pitäisi 75 kiloon mennessä kuluttaa energiaa 273 000 kcal!! Se on aika hurja luku. Tosin vielä tässä painossa tuntikin reipasta kävelyä kuluttaa melkein 500 kcal, joten tuon määrän kuluttamiseen minun pitäisi kävellä vain 24 päivää yötä päivää. Tai vuoden ajan vajaan kaksi tuntia päivässä. Mikä ei itse asiassa kuulosta kovin suurelta vaatimukselta melkein 40 kilon pudotusta ajatellen. Se käytännön toteutus taas taitaa olla toinen juttu. Mutta yritän kävellä tunnin päivässä ja harrastaa toivottavasti muutakin liikuntaa. Auttaa, kunhan saan sykemittarin käyttööni, sen kanssa olen ajatellut ottaa tavoitteeksi kuluttaa 500 kcal päivässä.

Tuo 113 kg on kuitenkin sellainen, ettei se ole alittunut sitten viime alkusyksyn, joten olen aika positiivisella mielellä siitä huolimatta, etten tavoitteeseeni todennäköisesti pääsekään. Yritän nyt kovasti päästä siitä ajattelusta, että miten paljon minun pitäisi laihtua ja miten paljon joku muu on laihtunut. Olen yrittänyt laihduttaa yli kymmenen vuotta, oikeastaan koko elämäni, joten jos se nyt vihdoin tapahtuu, niin muutamalla kuukaudella ei ole merkitystä. Toivon silti edelleen alittavani satasen viimeisestään heinäkuun aikana. Mutta vain toivon, en odota laihtuvani enkä tavoittele sitä.

Toivoisin myös pääseväni eroon sellaisesta ajattelusta, että pari viipaletta juustoa iltaisin on ihan katastrofi ja pilaa kaiken. Tarpeettomiahan ne ovat, enkä niitä joka ilta syö, mutta kun ennen olisin todennäköisesti syönyt kokonaisen pussillisen perunalastuja ja muita herkkuja lisäksi, ei pari juustoviipaletta ole niin paha asia ruoanhimoon syötynä. Minua ärsyttää oma ehdottomuuteni ja se on monta kertaa pilannut laihdutukseni, koska kun olen sortunut pikkuisen, se on tuntunut minusta syyltä luovuttaa. Niin kuin pääsiäisenä tätini tarjosi minulle karkkia, enkä kehdannut kieltäytyä ja olin sen jälkeen päiväkausia ihan masentunut, koska olisin halunnut olla ihan täysin ilman mitään herkkuja ja nyt olen niin pettynyt itseeni, edelleenkin. Vaikka kyse oli vain parista karkista. Silti ajattelen, että olisi ollut niin hienoa sanoa vaikka jouluna, että olen ollut kymmenen kuukautta täysin ilman mitään hyvää.

Perjantaina jouduin käymään äitini kanssa sukulaisten luona, joita en ollut tavannut ennemmin ja keskittyessäni johonkin muuhun, sain eteeni noin ämpärin kokoisen kahvimukin. Ajattelin, etten ikinä saa sitä kahvimäärää alas, mutta en kehdannut sanoakaan mitään. Aikansa se otti, eikä tosiaan ollut mukava kokemus, mutta lopulta onnistui. Tosin he vaikuttivat aika loukkaantuneilta, kun en ottanut mitään tarjottavaa, mutta en pystynyt. Jäin miettimään, että miten jatkossa toimin esimerkiksi sukulaisten seurassa ruoan suhteen. Minulla on useampikin sukulainen, jotka yrittää koko vierailun ajan tuputtaa jotain ruokaa ja loukkaantuvat ihan verisesti, jos ei vieras heidän mielestään syö tarpeeksi. Olen ennenkin yrittänyt selittää laihduttavani, mutta sillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Itsekin jollain tavalla ymmärrän; minua kyllä jossain määrin ärsyttää, jos vieraalle ei kelpaa mikään tarjottava. Mutta mitä ihmettä teen jatkossa, kun en yksinkertaisesti voi syödä?!

Ai niin, pari käytännön juttua. Ensinnäkin vasta tänään huomasin kommentti osiossa tuollaisen roskapostikansion, jonne oli muutama kommentti (jo aikoja sitten) joutunut. Pahoittelut siitä, en ollut edes huomannut tuota kansiota. Kaikki kommentit ovat tervetulleita, enkä ole kenenkään kommentteja poistanut.

Poistin myös tuon raivostuttavan sanavahvistuksen, en ollut senkään olemassaoloa omassa blogissani tajunnut. Minä muuten saatan olla osin robotti, koska minulla on todella suuria vaikeuksia saada niitä sanoja oikein, kun kirjoitan kommentteja muiden blogeihin.

Ja kolmas asia; sain viestiä, etteivät uusimmat kirjoitukseni jostain syystä näy. En tiedä miksi, enkä
tiedä, mitä voisin sille tehdä. :/ En minä kuitenkaan ole minnekään kadonnut!

Lauantain viralliseen punnitukseen mennessä toivon ainakin muutaman sata grammaa kadonneen. Tai ainakin sadallakahdellatoista alkavaa lukua. :)

8 kommenttia:

  1. En voi sanoin kuvata, kuinka helpottavalta ja ihanalta kuulostaa, kun nykyään kirjoitat toisinaan niin toiveikkaasti tulevaisuudestasi. Leikkaus on selvästi ollut sinulle todella hyvä asia, ihan jo varmaankin senkin takia, että näytit itsellesi, että pystyt siihen. :)

    Ja itse yritän myös päästä eroon tuosta ehdottomuudesta. Välillä syyllisyys syömisistä kyllä iskee päälle, mutta jotenkin jo ajoittain onnistun sivuuttamaan sen ja siirtymään eteenpäin. Mitä noihin sukulaisiin tulee, niin he eivät ilmeisesti tiedä, että olet käynyt leikkauksessa? Koska muutenhan voisit vain sanoa, että et voi syödä, koska olet käynyt leikkauksessa. Tuputtavat sukulaiset ovat kyllä tuttuja täälläkin ja tuputustilanteisiin keinoja tietäviltä otetaan vinkkejä vastaan!

    Hyvää viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Minä olen toiveikas. Minun on kyllä edelleen todella vaikea uskoa, että ihan oikeasti laihtuisin, mutta siitä huolimatta ensimmäistä kertaa vuosiin tunnen toivoa sen suhteen. Ja vaikka edistyminen ei ole ollut ihan sitä, mitä toivoin, on kuitenkin nähtävillä edes jonkinlaista edistystä. Parempi sekin kuin ei mitään.

      Minua ärsyttää se, että tunnen ihan samanlaista syyllisyyttä parista juustonviipaleesta kuin aikoinaan tuhansia kaloreita sisältäneestä herkuttelusta. Ehkä ajattelu muuttuu, kun aikaa kuluu vähän enemmän.

      En ole kertonut kenellekään, ainoastaan vanhempani tietävät, enkä ainakaan toistaiseksi aio kertoakaan.

      Hyvää viikkoa myös sinne! :)

      Poista
  2. Tuosta tuputtamisesta. Minä olen sanonut jokaiselle, että olen laihdutuskuurilla. Piste. Loukkaantukoot tai ei. Etenkään anoppi ei voi ymmärtää hommaa laisinkaan. Mutta minä laihdutan, anoppi ei.

    Kyllä se paino siitä putoaa, pakkohan sen on, jos kalorit jäävät vähäisiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä pitäisi tehdä, mutta tulee paha mieli, kun ihmiset selvästi loukkaantuu. Mutta niin minun on nyt pakko sanoa ja tehdä, koska en voi syödä, en edes kohteliaisuuden takia.

      Toivotaan niin! Se vain, että vajaus on laskujeni mukaan ollut isompi kuin mitä tulokset näyttää, mutta ehkä se tästä vielä muuttuu. :)

      Poista
  3. Olethan sinä täällä tosiaan! :) Minä varmaan sössin jotenkin ja en nähnyt näitä viimeisiä juttuja. Kirjoituksesi on "asiaa". Tiedätkö, minä jostain luin, että vieraisilla kun joku tuputtaa herkkuja. Voisi kieltäytyä verukkeella, että "mulla on sokeriarvot koholla, yritän välttää näitä". Tai jotain vastaavaa, "lääketieteellistä", niin siitä ihmiset ei niin loukkaantuisi. Vaan selitys kuulosaisi uskottavalta.. En ole testannut tuota, mutta kuulosti aika hyvältä..
    Oletko sattunut saamaan käsiisi kirjaa Syö mitä mielesi tekee? Tekijänä Teemu Ollikainen. Ostin itselleni sen kirjan ja olen lukenut ajatuksen kanssa. Paljon sellaista mitä allekirjoitan tai löydän itsestäni. Miksi olen aina epäonnistunut jne. Jos vain saat käsiisi kirjan, suosittelen. Kaikille jotka pähkäilee kilojen kanssa.
    Aurinkoista jatkoa sinne! Hiljaa hyvää tulee, olkootkin vaikka miten takkuista, mutta hyvää ei odota liian kauan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan sattumalta huomasin tuo aiemman viestisi, kun vaihdoin joitain asetuksia, enkä ollut varma näitkö vastaukseni siellä.

      Tuo voisikin olla hyvä idea. Olen myös miettinyt sanovani, että olen allerginen, mutta sukulaiset kyllä tietää, etten ole ainakaan ennen ollut millekään ruoka-aineelle allerginen.

      En ole lukenut, mutta pitääpä etsiä.

      Kiitos samoin! :)

      Poista
  4. Kyllä se painosi laskee. Kalorivajeesi on niin huomattava. Kärsivällisyyttä vain. Tsemppiä !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kärsivällisyys ei kuulu vahvoihin puoliini, mutta ei auta kuin odottaa! :)

      Poista