lauantai 7. huhtikuuta 2012

Thinspiration

Lueskelin muutamaa itseäni huomattavasti pienemmän laihdutusblogia ja melkein jokaisella on nähtävillä tavoitekuvia, joissa poseeraa joku täydellisen vartalon omaava malli. Tuli surullinen olo, koska vaikka onnistuisinkin laihtumaan, vaikka harrastaisin kunnollista liikuntaa joka ikinen päivä, vaikka lopulta minulta poistettaisiin löysää nahkaa kirurgisesti, en voi koskaan saada kaunista tai edes normaalia vartaloa. Minun ei ole järkeä postata mitään thinspiration kuvia, koska paras, mitä voi toivoa, on se, että pystyn edes suunnilleen peittämään roikkuvan vanhan naisen vartaloni vaatteilla. Uskon, että pelkkä pienempi lukema vaa’alla olisi minulle ihan valtavan hieno ja suuri juttu ja olisin siitä todella iloinen, mutta en voi koskaan korjata lihavuuden aiheuttamaa vahinkoa. En voi enää koskaan mennä julkiselle rannalle uimaan, en voi koskaan mennä yleiseen saunaan, en voi riisuutua esim. liikuntapaikan pukuhuoneessa, en voi koskaan pukeutua pieniin kesävaatteisiin… Minulla ei ole kavereita, mutta jos olisi, en voisi mennä heidän kanssaan saunaan tai uimaan tai harrastamaan liikuntaa. Normaalipainoisenakin joudun lopun elämääni maksamaan lihavista vuosistani, enkä voi koskaan elää samalla tavalla tai tehdä samoja asioita kuin ne, jotka ovat aina olleet normaalipainoisia. No, virheistään joutuu maksamaan, mutta olisi ihanaa, jos minäkin voisin haaveilla kauniista vartalosta. 

Toivon, että voisin vain iloita mahdollisesta laihtumisesta, mutta ehkä on hyväkin yrittää valmistautua siihen, että vartaloni tulee olemaan mahdollisesti jopa rumempi kuin nyt, eri tavalla vain. Enkä nyt tarkoita, ettenkö olisi ihan mielettömän innoissani siitä, että vihdoinkin saatan laihtua, mutta tavoitteeni ovat niin kovin erilaiset kuin niillä, jotka laihduttavat vain muutamia liikakiloja. Salaa pelkään, että tulen näyttämään jopa pahemmalta kuin osaan kuvitella, että en ole ollenkaan varautunut siihen, miltä tulen näyttämään. TV:ssä näin joskus naisen, joka oli leikattu saman ikäisenä kuin minä ja hänen vartalonsa roikkui todella pahasti. Korjauksenkin jälkeen lopputulos oli todella rujo. Muutenkin inhoan vanhenemisen fyysisiä merkkejä ja luulen, että minulle tulee olemaan todella rankkaa katsoa kahdeksankymppisen vartaloa peilistä. Pitäisi jotenkin osata varautua siihen, mutta en oikein tiedä miten.

Syöminen tuntuu jossain määrin hankalalta. Olen todella kyllästynyt syömään koko ajan ja syömään samoja (pahalta maistuvia) ruokia koko ajan ja aika syömisten välillä on alkanut pidentyä. Minulla on jäljellä noita Naturdietin kamalia pirtelöitä, joten otan varmaan ne avuksi, että saisin syötyä tarpeeksi. Ennen söin yleensä kaksi kertaa päivässä, joten kuusi kertaa tuntuu ihan älyttömältä, varsinkin, kun lisäksi pitää juoda välipaloiksi kolme lasillista maitoa. Ja kun se syöminen kestääkin niin kauan… Mutta niin minun nyt pitäisi lopun elämääni jotenkin onnistua tekemään.

Nyt pitää mennä TAAS syömään; edelleen hyvää pääsiäistä kaikille! :)

20 kommenttia:

  1. Koitahan piristyä! Sie ihan varmasti pystyt kuule elämään ihan normaalia elämää ja tekemään ihan normaaleja juttuja nyt ja tästä eteenpäin. Yleiset saunat, uimarannat, pukuhuoneet menee kuin tuosta vaan etkä sie silloin mieti sun roikkuvia nahkoja tms. Oon ite painanut aikoinani 130kg ja ylikki ja pituutta on 169cm. Olen niistä suurimman osan saanut vuosia sitten jo pois ja nyt on taas uusi "loppurutistus"laihdutus menossa. Ja tällä kertaa lähtee ne loput ylimääräiset kilot. Oon siis ollu paljon sua isompi ja aika hyvin se nahka siitä kuule kiinteytyy. Enempi mun mahanahkaa on venyttäny raskaudet ja niiden jälkeen onki sitte ollu vaikea saada kiinteytettyä mahaa. Mutta kyllä se kiinteytyy, tulet huomaamaan. Työtä se vaatii kyllä. Mutta heti kun sulla vointi sallii alat reippaileen ja salilla käymään, niin siitä se alkaa. Kiinteytyminen. Tsemppiä kovasti ja iso voimahali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Juuri eilen luin blogiasi ja ajattelin, että miten ihmeessä olit niin pienen näköinen jo 75 kiloisena, minä olin silloin saman verran painaessani ihan valtava, vaikka olen vain 2 senttiä lyhyempi!! Minusta sinulla on ihan täydellinen kroppa jo nyt, sinun ei tosiaan tarvitsisi laihtua!

      Jotkut kyllä kiinteytyy, mutta olen seuraillut monen leikkauksen avulla laihtuneen blogia ja myös tv:ssä nähnyt useamman tapauksen ja aika suurella osalla lopputulos on todella ikävän näköinen. Minä myös aikanaan lihoin todella nopeasti ja olen jo yli 30, joten luulen, että on syytä varautua pahimpaan. Se on sinällään verrattavissa raskauteen, että nopea painonmuutoshan aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hidas.

      Kyllä minä mietin niitä roikkuvia nahkoja, olen luonteeltani niin arka ja tietoinen rumuudestani. Ja se on kai ihan ok; minä rakastan uimista, mutta en ole uinut julkisella paikalla teini-iän jälkeen tai käynyt saunassa tai muuta, mitä tuossa listasin, joten ei se tule olemaan muutos, vaan jotain johon olen jo tottunut. Mutta jos voisin saada kauniin tai edes normaalin vartalon, se toisi ihan valtavasti lisää motivaatiota.

      Minulla on oikeastaan toiveena se, että saisin edes sen verran ihoa kiinteytymään, että vaatteet kätkisi pahimman. Äitini ystävällä, joka on myös leikattu, roikkuva iho näkyy todella selvästi vaikka hän pukeutuisi minkälaisiin vaatteisiin, joten pitäisi kai olla tyytyväinen edes siihen, jos voisi olla salaa ruma, eikä kaikki tietäisi. :)

      Kiitos! :)

      Poista
    2. Noihin roikkoihin auttaa erittäin paljon oikeanlaiset alusvaatteet. Spanxit kätkee erittäin varmasti roikot.

      Poista
    3. Niinpä muuten varmaan auttaakin. Pitää hankkia oikein sellaiset mummopöksyt, mitkä Bridget Jonesillakin oli! :D

      Poista
  2. Kiitos vain kehuista, mutta kyllä mie vielä ylipainonen olen. Vaatteilla vaan saa aikaan ihmeitä! Ja kunnon alusvaatteilla kans.

    Ei sun kannata etukäteen surra tuota kiinteytystä/kiinteytymättömyyttä. Kannattaa urheilu aloittaa mahd aikaisin, niin kiinteytys mahdollisuudet paranee. Ja aatteleppa jos sinä kuulutki niihin jotka kiinteytyy helpommin, seki on ihan mahdollista. En ole vielä ehtinyt sun kaikkia kirjoituksia lukea läpi, mutta alat treenaamaan heti ku olo sen sallii. Helppoahan se ei ole. Mutta ajan kans tuloksia kyllä tulee. Hyvä jos 10vattalihasliikettä sain pari kk sitte tehtyä, nyt teen 25 tuosta vaan. Ja jo tuo parin kk:n treeni on tuonu huomattavia vaikutuksia vartaloon. Ja oon muuten yli 30 minäki, useamman vuoden yli.

    NYT ALAT USKOA ITSEESI JA SIIHEN ETTÄ SINÄ LAIHDUT. Ja sie tulet laihtuun! Sullahan on kaikki edelletykset siihen. Muistat vaan syödä ohjeiden mukaan ja liikkua myös. Vaikka ei tekis mieli ja kaikkea muuta, muttako sun on syötävä ja liikuttava myös. Jos jätät syömättä niin se kostautuu.

    Sie tuot jostain syystä mieleeni minut itteni silloin nuorempana. En tiedä mistä se johtuu, mutta joku sun kirjoituksissa herättää mussa omat muistot. Kuinka vaikeeta oli 10vuotta sitte ko olin tosi yksin ja yksinäinen ja tunsin olevani kaikkien silmätikku ja tosi lihava. Ja sairaaloisen lihavahan mie kyllä olinki, mutta leikkaukseen en päässyt koska mulla oli ahmimishäiriö. Ja on se vieläki, mutta olen saanut sen hallintaan.

    Ja arka ja ujo olen minäki, mutta seki on helpottunut sen myötä ko sain ajat sitte laihdutettua useita kymmeniä kiloja. Sehän on fakta, että ko sun ulkonäkö muuttuu, niin sun itseluottamus paranee.

    USKO ITSEESI:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsopas tämä postaus: http://sittenkunvihdoinkin.blogspot.com/2011/01/tavoitekuva.html ,siinä painan suurinpiirtein 75, ehkä kilon pari allekin. Ja näytän ainakin 10 ellei 15 kiloa sinua lihavammalta! Ja tuohon aikaan vielä harrastin liikuntaakin, en ollut samanlainen laiskimus kuin nyt. :)

      Ei tosiaan pitäisi edes ajatella tuota roikkumisasiaa nyt, mutta minä aina ajattelen todennäköisyyksiä ja sitä, miten minun elämässäni kaikki aina menee pieleen ja ikäänikin, koska olen itsekin huomannut viime aikoina, että ihon elastisuus alkaa tosissaan vähentyä. Voin toistaiseksi vain kävellä, mutta ihan todella toivon, että onnistun potkimaan itseni liikkeelle ja tekemään jotain, koska liikunta on nyt ainoa asia, jolla voin edes hiukan itse vaikuttaa.

      On niin vaikea uskoa, että voisin laihtua, koska olen yrittänyt niin kauan. Mutta yritän parhaani ja toivottavasti tuloksia tulee. :)

      On tosiaan rankkaa olla lihava, varsinkin, jos ei ole räväkkää tai mielenkiintoista persoonaa korvaamassa sitä. Minä olen aika harmaahiirulainen, joten se yhdistettynä lihavuuteen on katastrofaalista sosiaalisia suhteita ajatellen.

      Toiveeni onkin, että myös persoonani jossain määrin muuttuu, jos laihdun. :)

      Ihan mieletön saavutus muuten tuo laihtumisesi! Onneksi olkoon!

      Kiitos! :)

      Poista
    2. Katoin kuvan ja etkä sie kyllä näytä minusta siinä yhtään lihavalta. Normaalipainoiselta. Sulla on leveämpi lantio ku mulla, mutta se on ihan normaalia. Mulla on kapia lantio, mutta ei juurikaan vyötäröä. Molemmilta siis löytyy ongelmakohdat.

      Ja hei, mie olen kans yrittäönyt kauan laihtua. Tosi kauan. Eka kerta minkä muistan oli esikoulussa. Olin ihan sairaalassa laihdutuksessa silloin. Ja kiloja kerty sen jälkeen huimat määrät ja olen joutunut käymään painon takia psykogien luona juttelemassa ilman mitään mainittavaa hyötyä.

      Nyt olen kuitenki sisäistänyt sen, että mie en enää ikinä halua olla lihava ja että mie pystyn laihtuun normaalipainoiseksi. Ja sen mie myös teen.

      Käännä sieki ajatukset epäilyksestä onnistumiseen. Sie onnistut ja sillä hyvä. Et suo itsellesi muita vaihtoehtoja. Ainut vaihtoehto on alaspäin.

      Poista
    3. Olen siinä muutaman kilon ylipainon puolella ja ison takapuoleni takia näytän valtavalta. Minä todella toivon, että nyt onnistun, mutta katsotaan. Leikkauksesta on vasta kolme viikkoa ja laihtuminen on ollut todella vaatimatonta, joten ei tämä nyt hyvältä näytä. Mutta ei auta kuin jatkaa yritystä. :)

      Poista
  3. Olen itse miettinyt samaa, että kun ole normaalipainoinen niin kehtaanko mennä esim. uimahalliin kun vaikka ylimääräinen nahka olis leikattu pois niin kyllähän noi "raskaus"arvet näkyy edelleen. Sitten mietin, että nehän on mun taisteluarpia! Ne todistaa sen, että oot kokenu muutakin kuin naapurin rysän!

    Niin ja mitä sitten jos et voi mennä uimahalliin? Mieti kaikkea muuta mitä voit tehdä! Voit ostaa niitä ihmisiä vaatteita, joita haluat! Voit mennä vaatekauppaan ja ostaa juuri sen täydellisen vaatteet jonka haluat - koska sitä on taatusti sun kokoa! Ja hei voit mennä uimahalliin ns. aamujen mummovuoroilla! Siellä ne vasta tissit roikkuuki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja leikkauksen jälkeenkään iho ei näytä samalta, kuin jos ei olisi mitään tehty. Tosin riippuu paljon ilmeisesti kirurgistakin, olen nähnyt todella huomaamattomia jälkiä ja todella rumia jälkiä. Enkä nyt tarkoita sitä itse arpea, vaan ihoa sen ympärillä. Tai ehkä se riippuu ihotyypistä, en tiedä. Mutta jonnekin mummovuorolle voisinkin mennä uimaan! :D

      Olet ihan oikeassa; turha surra sellaisia asioita, joita en ole muutenkaan voinut tehdä vuosiin, kun jos laihdun, saan kuitenkin monta muuta asiaa takaisin! Varsinkin vaatteet, se olisi NIIN ihanaa! :)


      Muuten; blogisi taitaa siirtää kommenttini jonnnekin roskikseen.

      Poista
  4. Kuulkaas nyt ystävät kalliit, ei siellä uimahallien pukuhuoneissa toisien nahkalerppuja kukaan kato. Kaikkihan on tulleet sinne liikkumaan. Toki jotka teinipellet voi kattella, mutta mistä nekään mitään tietää... Ei mistään. Mie kyllä ihan hyvillä mielin uskallan heidänki näkösillä nahkani paljastaa. Katon tuimasti takasin jos joku vahtaa. Ja silloin kyllä loppuu tuijotus. Leuka pystyyn vaan molemmat ja rohkeasti uimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ei... Mutta jotenkin olisin niin itsetietoinen ja epävarma olo, että se pilaisi koko uimisenkin. Mutta katsotaan nyt, miltä näytän, jos laihdun. Ehkä voin jossain kokovartalouikkareissa pujahtaa altaaseen. :)

      Poista
  5. Viikonloppuna tapasin pari vanhaa kaveria-törmäsimme leikkipuistossa-ja juttu kääntyi (tietysti) painoon. Hoikin meistä painaa 75kg ja on 169cm. Hän kertoi nolona että on lihonnut 5kg ja me muut olimme aidosti sitä mieltä että hän näytti freesiltä ja ihan just sopivalta. Toinen kavereista oli laihtunut 10 kg ja painoi nyt 91-92kg (165cm pitkä) ja oli myös tosi pirteän ja hyvännäköinen. Ja sitten minä-110kg-...OK odotan kolmatta lasta tosi lyhyen ajan sisällä, kuopus on vain 8kk joten minulla ei ole ollut ihan mahdollista laihduttaa kaikkia 26 kg edellisestä raskaudelta. Joten minua ei tällä hetkellä "lasketa mukaan".
    Pointti oli kuitenkin tämä: minulla on silmät päässä, näen kyllä miltä minä ja muut näyttävät ja nämä molemmat ovat oikeasti hyvän näköisiä. Ei mitään klassisia kaunottaria mallikroppineen mutta just sopivan ja kivan näköisiä ihmisiä. Itsensä näköisiä. Jos laihtuisin vaikka 80.een kiloon tämän synnnytyksen jälkeen olisin ihan OIKEASTI onnellinen vaikka tietäisin olevani XL-kokoinen. Ainakin löytäisi taas vaatteita tavallisista kaupoista.
    Miksi meidän naisten pitää olla niin armottomia itsellemme? Miksi se omanarvontunne on kiinni kiloista? Senteistä ja ihon mahdollisesta löysyydestä? Siihen kuluu mielettömästi energiaa ja elämä on loppujen lopuksi melko lyhyt. Onhan minullakin sellainen sisäinen ääni joka sanoo että minun pitäisi pystyä parempaan, pystyä laihduttamaan oikein paljon ja treenaamaan ja pitämään painon alahisena. Se ei vaan ole koskaan onnistunut. Tuntuu vaan että tämä painon tarkkailu on levinnyt kuin epidemia. En toisaalta haluaisi revoltoidakaan ja pysyä lihavana koska haluaisin oikeasti olla hoikempi myös terveyden kannalta. Mietin vaan mistä ne itseinhon tunteet tulevat ja se että niin mitätöi itseään kun on lihava. En ole juuri huomannut samaa tutuissa/sukukalaismiehissä. Vaan naisissa.
    -Annis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet ja naiset vain arvostellaan ja nähdään eri tavalla. Vaikka sitä ei haluaisi myöntää, niin naisen arvo on edelleen todella vahvasti kiinni ulkonäössä. Mitä paremmalta näyttää, sitä arvokkaampi on. Ja ihmiset myös yhdistää naisen lihavuuteen kaikenlaisia ikäviä luonteenpiirteitä, kuten tyhmyyden ja laiskuuden. Miehen arvo taas on menestyksessä ja saavutuksissa.

      Miehet ei tosiaan häpeä läskejään. Niitä ei edes hävetä, vaikka iso maha roikkuisi t-paidan alta kaikkien nähtävillä. Ja kaikkein käsittämättömintä on, että näin aikuisena ainakin puolet minua haukkuneista miehistä ovat olleet itse ylipainoisia! Ilmeisesti vain naisen kuuluu olla laiha.

      Minut lihavuus on tehnyt lähes kyvyttömäksi elämään, koska jostain syystä ajattelen, että elää voi vain, jos on normaalipainoinen tai hoikka. Se on ihan järjetöntä ja tiedän sen, mutta silti minusta tuntuu siltä. Heitin pois nuoruuteni, koska piilottelin kotona läskien takia.

      Onnea raskauden johdosta! :)

      Poista
    2. Toki. Mistä tää raakuus itseämme kohtaa tulee? MEDIASTA, NYKYKULTTUURISTA (ne ihmiset jotka pääsee ääneen eli media-ihmiset ovat yleensä niitä hyvännäkösiä/vaikutusvaltasia pinnallisia perfektionisteja)!
      Ei ne miehet niin kriittisiä kaikki ole naisten suhteen mut riittää et pari arvostettua suunnittelijaa/poliitikkoa/ohjaajaa/kriitikkoa antaa arvostelunsa et joku on liian lihava sekä jakaa työnantajana työnsä vain hyvännäkösille niin kyllähän se riittää. Ja kyllähän sen näkee et kauniita ne naiset on jotka menestyy näkyvillä urapaikoilla (tv-juontajat, näyttelijät, muusikot jne.). Ainakin yli 4/5 niistä!

      Media on joka puolella meiän ympärillä ja ihmiset nyt sattuu ottaa niistä esimerkkiä (toi menestyy = olla kaunis), ja media mainostaa vaan laihdutustuotteita, laihoja naisia, kauniita naisia, laihoja naisia lakimiehinä, laihoja naisia malleina, naiset seksiobjekteina -> naisen kauneus vie eteenpäin ja päläpälä, ei me mediassa kokonaisuudessa olla muuta ku ulkonäkömme.
      Ei tää maailma oo viel kovin edennyt kun edelleen ne miehet loppujen lopuks arvostaa niitä kauniita naisia eniten ja naiset yrittää juosta tän hierarkian mukana ja tehdä ittensä mahdollisimman kauniiks että ´´kelpais´´ ja ois niinku nuo ´´muutkin´´.

      Onneks ihmiset nykyään monet laihduttaa enemmän ittensä ja terveyden vuoksi mut yleensä kaikilla taka-ajatuksena on myös se muiden hyväksyntä ja se että sais viehättävyyttä enemmän. Tää on ihan normaalia taas et ihmiset haluaa saada toisten hyväksyntää, ollaanhan me laumaeläimiä! Mutta tietenkin noi kauneusihanteet on mennyt äärimmilleen..

      Ihmisten maailma on raaka ja oikeestaan aika oksettava paikka, pitää löytää itse oma sisänen rauha ja löytää pois siitä pinnallisesta maailmasta mikä meidän ympärillä riehuu ennenku on liian myöhästä. ;) Jokainen meistä on arvokas ja ansaitsee yhtä paljon riippumatta ulkonäöstä. Jokainen on kaunis.

      Poista
    3. Minä olen aina ajatellut, että jotkut lehtien kauniit kuvat, yms. eivät ole vaikuttaneet minuun negatiivisesti tai en ainakaan ole koskaan kokenut, että minun tulisi olla samanlainen. Mutta sitten taas netissä keskusteluissa näkyvä tiettyjen piirteiden haukkuminen on satuttanut ja aiheuttanut paineita. Se on ihan kauheaa, miten julmasti miehet puhuu netissä naisten ulkonäöstä ja ainakin minut se on saanut entistä epävarmemmaksi. Mutta se on ihan tutkittu juttu, että työnantajat palkkaa mieluummin kauniin kuin ruman ja että ihmiset yhdistää negatiivisia luonteenpiirteitä rumiin ihmisiin ja positiivisia kauniisiin. Surullista, ettei ns. sisäinen kauneus kiinnosta ketään. (Ei sillä, että minulla sitäkään olisi! :D )

      Kiinnostavinta on se, että muutama vuosikymmen sitten esim. kokoa 42 olevaa Marilyn Monroeta pidettiin kauniina, nyt täytyy olla huippuunsa trimmattu ja korkeintaan kokoa 36 ollakseen hyvännäköinen. Ennen tavallinen hoikka nainen oli kaunis, nyt alipainoinen urheiluhullu on kaunis. Joskus oli jossain lehdessä juttu, että nuorille pojille on ihan hirveä pettymys nähdä oikea nainen alasti, koska mediassa ja pornossa naiset ovat leikattuja ja viimeisen päälle laitettuja.

      Minä en laihduta terveyden vuoksi, koska en jotenkaan pysty kuvittelemaan, että koskaan sairastuisin. Sukuni on täynnä ylipainoisia naisia, jotka ovat terveitä kuin pukit. Enkä myöskään laihduta tullakseni paremman näköiseksi, koska olisin kuitenkin edelleen ruma laihanakin. Laihdutan, koska häpeän olla lihava, koska se estää minua elämästä.

      Pitäisi tosiaan vain olla välittämättä, mitä muut ajattelee ja minkä perusteella meitä arvostellaan, koska eihän loppujen lopuksi joku tuntematon tiedä meistä mitään. Ei ylipainon, eikä muunkaan ulkoisen perusteella.

      Poista
    4. Tämä on nyt täysin off topicia eikä mitenkään merkityksellistä pointtisi kannalta, mutta pakko vaan kommentoida että Marilynhän oli kuitenkin aika pikkuinen. Jos painoindeksi on 19 kieppeillä ja vyötärö reippaasti alle 60cm, ei noihin mittoihin todellakaan joka nainen yllä nykyäänkään ja harvalla on yhtä dramaattista tiimalasifiguuria luonnostaan, en siis ihan tavallisen hoikan naisen perikuvana Marilyniä pitäisi vaan aika erityisen ja useimmille täysin tavoittamattoman vartalotyypin edustajana. Ne standardikoot on pikkaisen muuttuneet sitten Marilynin aikojen (niitähän on useaan kertaan suurennettu), tuskinpa se vaatekoko olisi 42 nykykoossa... :-)

      Poista
    5. Voit olla oikeassa, että koot ovat muuttuneet. Mutta silti en oikein usko, että Marilyn nykypäivänä olisi mikään seksisymboli.

      Ja enemmänkin ajattelin sitä, että Marilyn oli kuitenkin luonnostaan sen näköinen kuin oli, nykyään kauniina pidetty ulkonäkö vaatii todella paljon liikuntaa ja työtä.

      Minua ei tosin Marilynin vartalo häiritsisi yhtään nykyäänkään, kelpaisi vallan hyvin. :)

      Poista
  6. Kyllä siellä uimahalleissa ja kuntosalien pukuhuoneessa vaan ihmiset kattoo toisten vartaloita, nimittäin minä katson. Mun kroppa ei todella ole kaunista katseltavaa 55 kg:n laihdutuksen myötä. Maha roikkuu, allit roikkuu ja reidetkin roikkuu, olkoonkin että ne on olleet aina muuhun kroppaan verrattuna hoikat.
    MUTTA mä tosiaan olen katsellut muita naisia "sillä silmällä" noissa paikoissa, joissa vaatteet riisutaan. Ja tullut siihen tulokseen, että edes ne kaikkein kauneimmat ja hoikimmat naiset eivät enää 30+ ikäisinä näytä hyvältä. Ihan jokaisella on jokin asia vartalossa rumaa. Yhdellä pömpöttää maha, toisella on liian pienet tissit, kolmannella superhoikkuudesta huolimatta roikkuu mahanahka rumasti raskauksien jäljiltä. Mä en yksinkertaisesti ole nähnyt noissa paikoissa yhtään ainoaa yli kolmekymppistä naista, jonka kroppa olisi kaunis. Ja usko mua, kun noissa paikoissa 3-6 kertaa viikossa vierailee, niitä vartaloita tulee nähtyä!
    Joten olen tullut siihen lopputulokseen, että kaikkine roikkuvine nahkoineni minä näytän hyvältä. Alastonta minää ehkä hiukan häpeilen, mutta en niin paljoa, että se estäisi minua elämästä. Sen sijaan kun lähden ulos, vedän kunnon alusvaatteet, vedän sen lyhyen hameen ja tiukan paidan päälle. Ja että mä nautin niistä katseista mitä saan toisilta naisilta ja siitä huomiosta mitä saan miehiltä. Vaikkakin kotona odottaa oma rakas mies, enkä olisi koskaan valmis kenenkään toisen matkaan lähtemään, niin kyllä se vain imartelee, kun miehet tulee yrittämään. Tai se kun kadulla kävellessä saa sitä huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Itsetunto nousee ja huimaa vauhtia. Ja että sitä voi nauttia, vaikka kroppa on ruma kuin virtahevolla =D
    Asennetta siis vain kehiin, sillä pääsee pitkälle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin katson minäkin. En mitenkään "hyi kamala!" -mielellä, vaan ihan uteliaisuudesta, että miltä muut näyttää.

      Tottahan se on, ettei kukaan ole täydellinen, mutta muistan edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen niin tarkkaan sen tunteen, kun joskus yläasteella oli pakko mennä uimaan ja luokan pojat haukkuivat kuorossa. Kai minusta jotenkin tuntuu, että edelleen kävisi niin, jos uskaltautuisin jonnekin vähissä vaatteissa, vaikka kai aikuiset osaa käyttäytyä paremmin. Enkä tietenkään menisi minnekään, missä on miehiä.

      Minun unelmani on, ettei enää ikinä yhtä ainoaa kertaa kukaan tuijottaisi tai edes katsoisi tai huomaisi, että olen olemassa! Onneksi minulla on rumat kasvot, en varmaan koskaan uskaltautuisi poistumaan kotoa, jos alkaisin saamaan huomiota! Toivon, että laihtumisen myötä muutun niin näkymättömäksi, että ihmiset suorastaan törmäilee minuun kadulla, koska eivät huomaa, että olen siinä! :)

      Onneksi tosiaan vaatteilla voi peittää paljon ja eihän minun mikään pakko ole mennä uimaan, jos se tuntuu epämukavalta. Mutta toivon, että voisin, koska ennen rakastin uimista. Mutta sen näkee sitten, jos joskus laihdun. :)

      Poista