keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Vastaukset kysymyksiin


Vastailen nyt arvontaan tulleisiin kysymyksiin erillisessä postauksessa. :) Vähän lyhentelin kommenttejanne.

Kerroitko töissäsi, miksi olet pois töistä? Kuinka pitkällä sairaslomalla olet?

En. Minulla ei ole ihan perinteinen kahdeksasta neljään työ, joten minun ei aina tarvitse muutenkaan olla fyysisesti paikalla. Kerroin, että joudun terveyssyistä ehkä olemaan poissa, mutta käytännössä en sitten joutunut olemaan mistään tärkeästä pois. Sairaslomaa oli kaksi viikkoa sairaalassa ollun viikon lisäksi.

Oletko kokeillut Kiloklubia? Itse olen kokenut sen toisaalta hirveän rasittavaksi, kun ruokien merkkaaminen kestää iäisyyden, mutta toisaalta tosi hyväksi jutuksi, koska siellä on valmiita menuja ja huomiota kiinnitetään ruuan monipuolisuuteen ja terveellisyyteen enemmän kuin kaloreihin.

Joo, kokeilin viime kesänä. Koin sen aika hankalaksi ja ravitsemusterapeutin mukaan kiloklubi suositteli minulle aivan liian suurta määrää kaloreita, joten kokeilu ei kestänyt kauaa. Minustakin ruokia oli hankala merkitä, kuten on kaikissa vastaavissa nettipalveluissa, joita olen kokeillut. Olen kokenut kaikkein yksinkertaisimmaksi käyttää kynää ja paperia ja katsoa tietoja tarvittaessa Finelistä.

Kuuluuko leikkauksen jälkihoitoon ravitsemusterapeutilla käyminen?

Kuuluu, kolmen kuukauden välein. En tiedä onko siitä miten paljon apua, mutta se nähdään sitten.

Mitä sanoisit pienelle J.B:lle? Eli sille lapselle, joka olet joskus ollut. Miten kannustaisit häntä elämään ja mitä neuvoja antaisit?

Sanoisin ainakin, että katso nyt h******ssä mitä suuhusi laitat!!! :D Kertoisin hänelle, miten paljon ongelmani ruoan kanssa tuhosivat elämästäni ja kannustaisin häntä tekemään kaikkensa, jotta ei lihoisi. Yrittäisin myös hillitä hänen unelmiaan, koska oma elämäni olisi ollut niin paljon helpompaa, jos olisin pystynyt hyväksymään realiteetit. Kehottaisin häntä miettimään mitä hän voi oikeasti saada ja pitämään pään pois pilvistä. :)

Voisitko kertoa lisää koiristasi? :) Aiotko ehkä aloittaa jonkin koiraharrastuksen toivuttuasi leikkauksesta? Se voisi olla kiva keino tavata samanhenkisiä ihmisiä!

Minulla on tällä hetkellä vain yksi koira, 4-vuotias labradorinnoutaja. Haaveena on kyllä hankkia hänelle seuraa, se on suunnitteilla ensi keväänä, ellei ihan täydellistä pentua osu eteen aiemmin. Koiran hankinta on minulle aina haasteellista, koska en hyväksy pentujen teettämistä ja toimin omaa moraaliani vastaan ostaessani koiran. Meillä kotona on ollut eläinsuojeluyhdistykseltä hankittuja koiria, mutta kun minä haluan nimenomaan labbiksia ja pentu on niin paljon helpompi kasvattaa, ostin nykyisen koirani ihan kasvattajalta. Koirani näkee hyvin vähän (eli ennakkoluuloni kasvattajia kohtaan on täysin aiheellinen) ja on sen takia kovin arka, joten harrastukset ovat hankalia. Mutta olen ostanut hänelle kotiin erilaisia esteitä ja leikimme niillä ja hän on myös innokas jalkapallon pelaaja. Pitääkin joskus videoida häntä pelaamassa jossain neutraalimmassa paikassa, että voin postata sen tänne. Koirani on aivan ihana persoonallinen otus, jolla on mitä kummallisimpia tapoja ja jolle saa nauraa koko ajan. Hän on yksi parhaista asioista elämässäni. :)

Kaduttaako leikkaukseen meneminen yhtään? Onko sinulla jotain pelkoja tulevaisuuden suhteen leikkauksen takia?

Ei hiukkaakaan! Ainoa asia, mikä kaduttaa on se, etten tehnyt tätä vuosia sitten. Pelkään silti hirveästi, ettei tämäkään auta minua laihtumaan ja että olen ylipainoinen lopun elämääni. Aiemmin myös pelkäsin, että syömättömyys olisi henkisesti vaikeaa, mutta ei se ole ollut, ainakaan vielä. Tämä on silti vielä niin uutta, mutta jos ei ilmene mitään komplikaatioita, niin tuskin kadun. Enkä aivan varmasti kadu, jos laihdun!

Pidätkö lukemisesta? Lempikirjasi?

Rakastan lukemista. Lempikirjani ikinä on Stevensonin novellikokoelma, se teki aivan valtavan vaikutuksen. Olen myös säälittävän suuri Harry Potter fani, olen lukenut HP:t monta kertaa, itse asiassa luen ne aina joulun aikaan ja ne ovat tärkeä osa joulutunnelmaani.

Sitten mulla olisi yksi aihe-ehdotus... Kerrot, että pidät kauniista vaatteista. Toivoisin, että yhden postauksen ajaksi heittäydyt tyylibloggariksi! Eli keräisit eri nettikaupoista mielestäsi kivoja vaatteita ja voisit tehdä niitä kollaaseja.

Tämä on loistava idea! Olenkin jo keräillyt joitain kuvia, teen tästä sitten oman postauksen, kun olen valmis. Kiitti vinkistä! :)

Pääsitkö leikkaukseen yleisen terveydenhuollon kautta vai menitkö yksityisesti?

Yleisen terveydenhuollon. En olisi varmaan yksityisesti mennyt, se olisi maksanut niin paljon.

Kauanko odotit leikkausaikaa?

Ensimmäisen kerran pyysin lähetettä marraskuussa 2010 ja toisella pyynnöllä joulukuussa 2010 sain lähetteen. Varsinaisesti ensimmäisestä arviointikäynnistä viime vuoden huhtikuussa leikkaukseen kului kymmenen kuukautta.

Oletko miettinyt miten palkitset itsesi kun saavutat välitavoitteita, esim. 10 kg pudonnut?

Noin pienestä en ole miettinyt, mutta jos joskus saavutan 75 kg, aion valkaista hampaani. Ne ovat kellastuneet, koska juon paljon teetä ja olen jo pitkään haaveillut niiden valkaisusta, mutta 500 € on aika hurja summa pinnallisuuteen käytettäväksi. Mutta jos saavutan tavoitteeni, sillä palkitsen itseni. Mitään varsinaisia pienemmän saavutuksen palkintoja en tarvitse, koska jos laihdun, joudun ostamaan (siis saan ostaa!) uusia vaatteita ja siinä on kannustinta riittävästi!

"Päivä kuvina"-postaus olisi mielenkiintoinen :)

Niin olisikin. :) Teen siitäkin sitten erillisen postauksen. :)

Minua kiinnostaisi hirveästi, mitä alaa olet opiskellut (jos tämä ei ole liian henkilökohtainen kysymys). :)

Tuota noin… En ole vastannut tähän, koska pelkään, että minut tunnistettaisiin tämän perusteella, mutta sanotaan nyt näin, että opiskelin matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. :)

Kiinnostaisiko sinua työ terapeuttina?

Ainakin olen itse niin sekaisin, että osaisin samaistua potilaisiin. :D Olen itse asiassa useammankin kerran harkinnut psykologiksi opiskelemista, joten sikäli kiinnostaa. Mutta toisaalta olen joka kerta valinnut jotain muuta, joten ei kai sitten tarpeeksi.

Kuvia omasta elämästäsi olisi kivoja ja esim. kodistasi jotain pieniä yksityiskohtia.

Hyvä idea, teen tästäkin oman postauksensa. :)

Tahtoisitko oman perheen ja lapsia?

Kyllä olisin kovasti halunnut oman perheen. :(

Minkälaisia haaveita sinulla on laihtumisen suhteen?

Ensisijainen ja tärkein haaveeni on se, etten enää kiinnittäisi huomiota, jos laihtuisin. Minusta tuntuu aina kuin olisin pukeutunut neonkeltaiseen kokovartalohuomioasuun ja kaikkien silmät aina väkisinkin osuisivat minuun, missä ikinä olenkin ja se tuntuu minusta aivan hirvittävän epämiellyttävältä. Osa siitä on varmasti kuvittelua, mutta ei kuitenkaan kokonaan, koska toisinaan ihmiset sanovat ilkeitä asioita ylipainostani. Haaveilen siitä, että saisin kulkea kadulla ja ihmisten silmät liukuisivat ohitseni, aivan kuin minua ei olisikaan.

Myös vaatteet ovat olennainen osa, koska minusta olisi ihanaa pukeutua kauniisti, eikä aina vain mahdollisimman peittäviin säkkeihin.

Lisäksi toivon, että saisin sen verran itsevarmuutta, että voisin paremmin tehdä asioita, joita haluaisin tehdä, esimerkiksi harrastaa, mikä taas liittyy tuohon, etten kiinnittäisi enää huomiota.

Ja kai minussa jonkinlainen pienenpieni toivo elää vielä siitäkin, että ehkä voisin saada kavereita, jos laihtuisin, joskin se on aika epärealistinen haave.

Olet ilmeisesti kokeillut useampaan otteeseen pussidieettejä, minua kiinnostaisi, minkä sarjan tuotteen ovat olleet parhaimman makuisia?

Olen kokeillut vähän kaikkea ja aina palannut Nuttriletin suklaapirtelöihin. Ne ovat minulle ainoa maku, joka ei aiheuta millään tavoin inhotusta, enkä olen kyllästynytkään niihin. Myös Naturdietin Mansikka-Vanilja on ihan kohtuullisen hyvää ja pidin myös Naturdietin ananaksesta, kunnes kyllästyin makuun totaalisesti. Allevon tuotteet ovat mielestäni aivan hirveän pahoja, Modifastit olivat ihan ok, mutta ei hintansa arvoisia, koska muut ovat halvempia. Easy Dietilta olen kokeillut vain puuroja ja ne olivat ihan kohtuullisen makuisia, varsinkin, kun ottaa huomioon, etten yleensäkään pidä puurosta. Mitä tulee noihin eri merkkien patukoihin, niin mielestäni ne ovat yllättävän hyviä, mutta ainakin minulla ongelma on se, että syön niitä liikaa. Niitä voi siis ostaa kotiin vain yhden kerrallaan. :) Tykkäsin myös Nutriletin aloituspakkauksen tuotteista, ne tuntuivat ihan oikeilta aterioilta. Mutta jos vain yhtä suosittelisin, niin suosittelisin ostamaan koko satsin Nutriletin suklaapirtelöä. Ja herkkupalaksi Nuttriletin tumma suklaa patukan. 

Minua kiinnostaisi tuleeko sinulle välillä kiusaus että nyt leikkauksen jälkeen et pysyisikään suositellussa kalorimäärässä vaan vähentäisit sitä reippaasti jotta laihtuminen olisi nopeampaa?

Olen edelleen siinä vaiheessa, että enemmänkin haen sitä optimaalista ruokamäärää, millä laihdun eniten. Jos uskoisin, että mitä vähemmän syön, sitä enemmän laihdun, varmaan olisi aivan valtava kiusaus tehdä niin, mutta olen aiemmin ollut ihan kitudieetillä ja tulokset eivät olleet kovin vakuuttavat. Mutta se, mitä saan syödä 1200 kcal:lla tuntuu minusta aika suurelta määrältä ruokaa, joten voi olla, että vähennän kalorimäärää edes vähän.

Minulla on itse asiassa ihan hirveä kiusaus kokeilla nutraamista taas. Lähinnä ihan uteliaisuudesta, että miten se toimisi nyt, kun olen poissa siitä vuoroittaisen nutraamisen ja vuoroittaisen ahmimisen kierteestä. Ja osin siksikin, että olisi kiva, jos viikossa lähtisi edes parin viikon ajan enemmän kuin kilo. Mutta en tiedä onko se kovinkaan järkevää, joten se saa odottaa nyt ainakin toistaiseksi. Ehkä syksyllä.  

Olisiko sinulla tarvetta kirjeenvaihto- tai sähköpostinvaihtokaverille? Haluaisin kovasti tsempata sinua, mutta en haluaisi kaikkia omia juttujani tänne yleisön luettavaksi... :D

Kyllä vain, se olisi mukavaa. :) Osoite on tuossa oikealla, sinne vain postia tulemaan. (Ja tämä koskee kaikkia, jotka haluavat kirjoittaa!)

Minkälaisia pelkoja sinulla oli ennen leikkausta? Onko leikkaus vastannut odotuksiasi?
Toivottavasti leikkaus kohentaa itsetuntoasi, ja voisit aloittaa uuden elämän.

No, ensinnäkin olin jostain syystä ihan varma, että kuolisin. Pelkäsin myös nukutuksen aiheuttamaa sekavuutta, koska olin edellisen nukutuksen jälkeen todella sekaisin todella pitkään. Kumpikin pelko oli onneksi aiheeton. Henkiseltä puolelta pelkäsin sitä, että olisi vaikeaa selvitä ilman ruokaa, koska ruoka ei ole minulle vain ravintoa, se on myös ystävä ja seuralainen ja nautinnon lähde. Mutta siltäkin kannalta on mennyt ihan hyvin, ainakin toistaiseksi.

Leikkaus on oikeastaan ylittänyt odotukseni, koska en ollut yhtään odottanut, että jokin muuttuisi ajattelussanikin. Odotin suuria vaikeuksia sen suhteen, etten enää voi syödä, mutta pienet ruoka-annokset tuntuvat ihan luontevilta. Ainoa pettymys on se, että ruoanhimo ei ole kadonnut minnekään, vaikka sen piti ja se vähän pelottaa minua. Himoitse herkkuja aivan samalla tavalla kuin ennenkin, nyt vain en voi niitä syödä, mikä auttaa hillitsemään itseään. Mutta pelkään, mitä tapahtuu tulevaisuudessa, kun annoskoko kasvaa.

Niin toivon minäkin. :)

Aihe-ehdotus: Kerroit pitäväsi kosmetiikasta, joten olisi kiva, jos esittelisit suosikkituotteesi. :) Myös suosikkimusiikkiasi voisit listata.

Hyvä idea tämäkin, postaukset tulossa myös näistä! :)

Millä tavoin uskot, että laihtuminen muuttaa elämääsi? Tarkoitan sellaisia asioita, mitkä ei suoranaisesta liity pienenemiseen, vaan asioita, joita et ole tehnyt tai voinut tehdä, koska olet ylipainoinen?

Eniten odotan muutosta omassa ajattelussani, että tämä aivan valtava häpeän tunne katoaisi ja uskaltaisin poistua täältä neljän seinän sisältä enemmän. Minä en ole tehnyt paljon mitään viime vuosina tai oikeastaan koskaan, joten jos voisin tuntea itseni edes suhteellisen normaaliksi tai ei ainakaan hirvittävän rumaksi, voisin esimerkiksi harrastaa tai lähteä lomalle. Uskon myös, että kun ei enää ole uhkaa, että joku huutelee jotain ilkeyksiä perään, arki helpottuu. Minulle ylipaino on olut este ihan kaikkeen, joten toivon, että se este myös poistuu kokonaisuudessaan, jos laihdun.

Mitä haluat tehdä 20 vuoden päästä? Tai missä olla? :)

Tämä on nyt ihan hirveän melodramaattinen vastaus, mutta tuskin olen enää elossa silloin. Vanhempani olisivat silloin jo lähes 90. Jos he ovat elossa, optimistisin skenaario on se, että he pärjäisivät ilman jatkuvaa apua, mikä mahdollistaisi minulle oman työn ja hiukan omaakin elämää. Jos eivät, olen silloin omaishoitajana kotona heidän kanssaan ja odottelemme kaikki kolme noutajaa. :/

Minkä väriset sukat sulla on?

Moniväriset raidalliset, pinkki yhtenä värinä totta kai. :)

Miten suhtaudut lisäaineisiin joilla parannellaan ruuan makua tai koostumusta?

Olen vähän kahden vaiheilla. Toisaalta ne ovat luonnottomia ja tarpeettomia, mutta toisaalta en usko skandaalinkäryiseen uutisointiinkaan niiden vaarallisuudesta. En välttele niitä kovinkaan tarkoituksellisesti, vaikka ehkä lisäaineeton –merkintä pakkauksessa houkutteleekin ostamaan. Olen syönyt niin paljon niin hirveää roskaa elämäni aikana, ettei siinä muutama e-koodi paljon enää paina. :/

Millainen suhde sinulla on politiikkaan?

Ei minkäänlaista. En ole tippaakaan kiinnostunut politiikasta ja minusta eri puolueisiin sopii parhaiten sanonta ”samaa paskaa eri paketissa”. Saatan inhota tiettyä poliitikkoa erityisesti, mutta en tunne minkäänlaista suurta sympatiaa ketään kohtaan tai mitään puoluetta kohtaan.  

Millainen on mielestäsi kaunein maisema mitä tiedät?

Merimaisema. Suomen saaristo on aivan uskomattoman kaunista, varsinkin auringonlaskun aikaan. Tai kun kuu heijastuu tyynestä vedestä. Pidän rauhasta ja autiosta maisemasta, mutta pidän myös hektisestä kaupunkimaisemasta. Esimerkiksi New Yorkista tehdyissä julisteissa on aivan uskomattomia maisemia. Kun vielä joskus näkisi New Yorkin oikeastikin!

Oma postaus koiraystävästäsi!

Tulossa tämäkin. :)

Oletko miettinyt osallistuvasi vertaistukiryhmään, jossa on samanlaisen leikkauksen käyneitä?

Joo, olen ajatellut sitä, mutta en ole vielä päättänyt. Mikä minua arveluttaa on se, etten ole halukas kertomaan ihmisille, että olen käynyt leikkauksessa ja maailma on tunnetusti pieni, joten tieto leviäisi ryhmän kautta. Mutta ehkä menen mukaan jossain vaiheessa.

Mikä on sinusta elämässä kaikkein hienointa? Mikä asia saa sinut iloiseksi?

Tämäpä on vaikea kysymys! Ensimmäiseksi tuli mieleen nuoruuteni, kun oli vielä kavereita, heidän kanssaan vietetty aika. Se oli aivan ihanaa, parasta elämässä. Nyt kai parasta on vain olla kotona, saunoa, laittaan takkaan tuli, katsella leffaa. Myös lemmikkini saa minut iloiseksi.

Onko sulla joku sellainen hetki tai ajanjakso elämässäsi, jolloin tajusit, että paino lähtee väärään suuntaan? Jos on, muuttaisitko sitä ajanjaksoa nyt, jos voisit?

Lihoin ihan valtavan nopeasti ja se vain jotenkin tapahtui. Huomasin kyllä lihovani, mutta se tosiaan kävi niin hetkessä, etten edes ehtinyt kunnolla tajuta asiaa. Huomasin lähinnä ihooni ilmestyneet venymisarvet. Totta kai muuttaisin sen nyt, jos voisin mennä ajassa taaksepäin, joskaan en vieläkään tiedä, miksi niin kävi, joten ehkä se tapahtuisi vain uudelleen.

Kiitos kaikille osallistujille, saa kysyä edelleen, jos jotain tulee mieleen. :)

7 kommenttia:

  1. Moi JB! Mielenkiintoisia kysymyksiä&vastauksia:) "Päivä kuvina"-aiheinen postaus olisi mieluisa.
    Mietin vaan sitä vastausta kun sanoit että olisit halunnut perheen. Sen ajan ei tarvitse olla kohdallasi ohi, perheen voi hyvinkin saada hieman "vanhempana". Minä sain esikoiseni 35-vuotiaana (odotan nyt kolmatta lasta ja täytän kesällä 38), tyttöserkku sai esikoisen ollessaan 38 ja toisen lapsensa äskettäin ja hän on nyt 40v. Ja kaikki on mennyt ihan hyvin. Monet ovat sitä mieltä että on parempi hankkia lapsia nuorempana (ainakin lähipiirissäni olen kohdannut tätä ajatusta eivätkä he tarkoittaneet vain terveysaspektia) mutta joskus sen, jonka kanssa kaikki natsaa, tapaa vasta myöhemmin elämässä kun kaikki palat rupeavat olemaan kohdallaan..
    Toivoisin ja niin soisin että pääsisit eroon huonommuuden tunteesta, noista henkisistä esteistä. Jos voisin antaisin sinulle vastalääkkeen.
    -Annis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ei se ole niinkään iästä kiinni, vaan muista tekijöistä. Ensinnäkin jo ihan siitäkin ettei minulla oikein ole keinoa saada lasta, koska adoptiolasta tuskin saisin ja biologinen lapsi olisi mahdollinen vain spermapankin avustuksella, mikä on mielestäni kammottava vaihtoehto. (Minun serkkuni on muuten 47 ja pienen tyttövauvan äiti, tosin hänellä on jo aikuisiakin lapsia.) Ennen kaikkea ongelma on siinä, että pelkään, että lapsi perisi minun lukuisat ongelmani ja hänen elämänsä olisi yhtä raskasta kuin minun elämäni. Jos voisin tietää, että hänestä kasvaa onnellinen ja tasapainoinen aikuinen, kaikki olisi ok, mutta en usko, että minusta olisi hyväksi äidiksi, eikä yksikään viaton lapsi ansaitse näin ongelmaista ihmistä kuin minä äidikseen. Se olisi moraalisesti väärin, jos hankkisin lapsen.

      Minä haluan olla realistinen itseni suhteen, mutta haluaisin, että jos nyt laihtuisin, kykenisin elämään. Toivon, että jos ulkopuoli muuttuu, myös jokin muuttuisi sisälläni. :)

      Poista
    2. Mutta olisihan sinulla vielä vuosia aikaa löytää joku ihminenkin, jonka kanssa voisit perheen perustaa. Vuosia aikaa parannella noita sun ongelmia, selvitellä henkisiä solmuja ja päästä taas kunnolla elämään kiinni, ja tavata sitten joku jonka kanssa olet onnellinen, tai vähintään tyytyväinen. Ei se ole mitään utopiaa. Jos siis perheen haluat.

      Sinänsä minusta on ihan tervettä ajatella asiaa myös siltä kantilta, onko kykeneväinen vanhemmaksi - useampienkin ihmisten soisi sitä ajattelevan - mutta muista nyt kuitenkin, ettei kukaan ole täydellinen. Ei kukaan muukaan. Eikä kukaan voi varmaksi tietää, että lapsesta kasvaa onnellinen ja tasapainoinen aikuinen, ei vaikka kaikkensa yrittäisi.
      -Maria

      Poista
    3. Se ei ole mahdollista minun kohdallani.

      On minulla iän puolesta vielä muutama vuosi aikaa, mutta jos ongelmani ovat geeneissäni, ei lapsi välttyisi niiltä, vaikka minä saisinkin niitä selvitettyä. Olet ihan oikeassa siinä, että hyvienkin äitien lapset eivät aina saa hyvää elämää, mutta todennäköisyys on kuitenkin sen puolella. Olisi itsekästä hankkia lapsi ja toivoa parasta, kun valitettavasti todennäköisyys on minua vastaan. Ja vaikka minä jotenkin onnistuisinkin olemaan ryssimättä, niin ihmisille tapahtuu nykyään niin kauheita asioita, kun uutisia seuraa. Tai kaikki voisi mennä hyvin. Mutta kun minä en tiedä sitä, en voi ottaa niin suurta riskiä lapsen elämällä. :/

      Tuohon toiseen viestiin; tiedän, että se kauhea ajatus, mutta mitä mieltä elämässä on, jos on ihan yksin, jos ei ole ketään, kenen kanssa viettää aikaa tai edes jutella. Ei siinäkään ole mitään järkeä, että jään tänne kärsimään, kunnes kuolen luonnollisesti, jos olen hirveän onneton. Tiedän, että vanhempani haluaisivat minulle jotain muuta, mutta niin ei vain minun kohdallani käynyt. Mutta toivottavasti vanhemmillani on vielä elämää jäljellä. :)

      Poista
  2. Niin ja lisään vielä, että minusta on ihan hirveää ajatella, että olet jo päättänyt, ettet elä pitempään kuin vanhempasi. Sun on pakko löytää elämälle jotain sisältöä tai tarkoitusta, tai jotain tavoitteita ja unelmia. Ei kukaan voi elää pelkästään muiden ihmisten takia, ei se ole mitään elämää. Eikä se ihan varmasti ole sitä mitä vanhempasi toivoisivat.
    -Maria

    VastaaPoista
  3. Minulla on myös ollut ja on edelleen joitakin ongelmia. Minulla on paljon "repussa", osan olen ihan selvästi perinnyt dysfunktionaaliselta äidiltäni, joka on varmaan tehnyt parhaansa äitinä mutta jolla ei ole normaalia äidinvaistoa, valitettavasti. Mummina hän on (tähän mennessä) ollut lempeämpi kun äitinä. Kun ajattelen häntä lasteni mummina asia tuntuu vähemmän surulliselta. Mutta tosiasia on, että minulla ei ole koskaan ollut aidosti välittävää äitiä eikä myöskään isää koska hän oli niin äidin tossun alla. Minulla ei ole sisaruksia joten olen ollut yksinäinen. Ja tehnyt elämäni aikana monta väärää valintaa ja minulle on sattunut vaikka mitä. Sisäisesti rikkinäinen ja rakkautta/hyväksyntää janoava ihminen on helppo uhri:) Jotenkin olen vain puskenut eteenpäin ja tein radikaalin muutoksen n. 5 v sitten: vaihdoin kotikaupunkia ja työtä, menin terapiaan (kolmas kerta terapiassa, kävin ensimmäisen kerran parikymppisenä) ja jollain tavalla asiat rupesivat menemään parempaan suuntaan. Asuin aluksi kaverin luona ja raha-asioden selviydyttyä vuokrasin kämpän. Tapasin nykyisen mieheni ja nyt ollaan perhe. Tuleva äitiyteni mietitytti minua aluksi, toivoin esikoista odotaessa että hän olisi ollut poika koska silloin ehkä välttyisin samoista ongelmista kun oman äitini kanssa. Noh, esikoinen oli tyttö ja minä EN ole samanlainen äiti kun oma vaan ihan "normaali" äiti.
    Anteeksi, ei ollut tarkoitus "kaapata" blogiasi näin pitkällä kommentilla mutta kun on joskus vain niiin vaikeaa hyväksyä sitä tapaa, jolla kuvailet itseäsi, ihan kuin olisit joku superabnormaali olio. Meillä monella muulla on ollut paljon vaikeuksia ja olemme myös epätäydellisiä ja suht "normaali" elämä onnistuu meiltä kuitenkin, elämä johon mahtuu rakkautta, läheisyyttä, paljon hyviä hetkiä. Kaiken muun ohella. Elämä on vivahteikasta, ei mustavalkoista. En koe olevani hyvä ihminen mutta olen täysin kelvollinen äiti. Olen epäonnistunut paljossa mutta olen rakkauden arvoinen. Jne jne.
    Tämä on nyt ehkä sellaista omien ajatusten tuputtamista. Mutta ihminen sinänsä ON arvokas, se mitä suorittaa tai miltä näyttää ei saa määrittää millaista elämä "ansaitsee". Tämä taitaa olla kolmas kerta kun kirjoitan tänne samasta aiheesta, sinulla on oikeus omiin ajatuksiisi, en jankuta aiheesta enää:). Surettaa puolestasi vaan, kun olen "tuominut" itsesi yksinäisyyteen jo etukäteen.
    -raskaushormonien herkistämä Annis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli tavallaan kaksi äitiä, se äiti, joka joi ja joka ei ollut kovin hyvä äiti ja taas se selvä äiti, joka oli hyvä äiti. Ehkä osa ongelmistani on peräisin äidiltäni, mutta ei kaikki. En oikein tiedä mikä minussa on mennyt pieleen, joskus se tuntuu suorastaan koomiselta, miten monta luonnevikaa on sulloutunut yhteen ihmiseen. Ei minulla ole mitään varsinaista hätää, mutta jokin minun päässäni on vakavasti vinksahtanut. Minusta tuntuu, että olen epäonnistunein ihminen maailmassa ja ettei ikinä kenessäkään toisessa ole ollut yhtä paljon vikoja ja ettei ikinä kukaan toinen ole onnistunut tekemään yhtä paljon virheitä. Mikä tavallaan on vähän narsistinen tapa ajatella, koska en minä ole millään tavoin uniikki. Mutta en minä ajattele olevani erityinen, ainoastaan huonompi kuin muut, "tavalliset" ihmiset, joissa on kyllä vikoja, mutta joissa on myös hyvää, toisin kuin minussa.

      Minä kai tavallaan myös toteutan omaa lapsekasta maailmankuvaani, koska minä uskon, ettei huono ihminen ansaitse mitään, niinpä en ole joitain asioita koskaan edes tavoitellut. Joskin ihan vilpittömästi uskon, etten olisi niitä saanutkaan.

      Ymmärrän kyllä mielipiteesi, enkä pidä sitä mitenkään jankutuksena, minusta vain tuntuu, etten oikein osaa ilmaista kunnolla omia ajatuksiani tästä aiheesta. Ja omat ajatukseni ovat jossain määrin sekavat ja ristiriitaisetkin, siitä huolimatta, että minulla on kovin selvä ja ehdoton käsitys näistä asioista.

      Mitä tulee yksinäisyyteen, niin kyllä minä olen yrittänyt vuosien varrella saada kavereita kaikesta huolimatta, mutta tuloksetta. Nykyään olenkin kai jo luovuttanut.

      Ja saa kirjoittaa ihan niin pitkiä kommentteja kuin haluaa, niitä on aina mukava lukea. :)

      Poista