maanantai 7. toukokuuta 2012

365:n päivän haaste; päivät 130 - 150

Day 130: Jos olisit autiolla saarella, mitä ottaisit mukaasi? 

Autiot saaret ovat yleensä autioita, koska niissä ei ole mitään syötäväksi kelpaavaa, joten ruokaa ja juomaahan sinne pitäisi ainakin ottaa. Sekä välineet peruselämiseen; ruoanvalmistukseen, nukkumiseen, sään varalta… Ottaisin myös kasan kirjoja ja musiikkia, jotta minulla olisi tekemistä. Mutta tylsäksihän se aika pian muuttuisi.

Day 131: Mistä olet huolissasi?

Kaikesta. Murehdin aina ja jatkuvasti, päässäni pyörii koko ajan erilaisia mitä jos? ja pahin mahdollisuus – mielikuvia, erityisesti öisin. Olen murehtija muutenkin, mutta taikauskoni pahentaa tilannetta ja viime vuosien lisääntynyt ahdistus on tehnyt kaikesta entistä pahempaa. En tiedä pitäisikö tästä päästä eroon vai onko se hyvä asia olla varautunut kaikkeen… Raskasta se on joka tapauksessa.

Day 132: Uskotko, että eksät voi olla ystäviä?

Kyllä kai, en tiedä.

Day 133: Jos sinun pitäisi valita joko miljoona euroa tai kyky mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yksi asia, jota kadut, mitä tekisit?

Ottaisin ne rahat. Koska niistä olisi iloa muillekin kuin vain minulle. Ja kadun niin montaa asiaa, ettei yhdestä olisi riittävästi apua.

Day 134: Onko sinulla syytä hymyillä juuri nyt?

Minulla ei ole syytä olla hymyilemättä. Olen surullinen perheystävän kuolemasta, mutta minä olen kuitenkin vielä elossa.

Day 135: Onko muutos hyvä asia?

Ei aina, mutta joskus on. Riippuu siitä, mikä muuttuu. Joskus jokin muutos, mikä aluksi tuntuu pahalta, osoittautuukin hyväksi ja joskus päinvastoin. Minä aina kaipaan muutosta ja uutta alkua, yleensä ryssittyäni edellisen uuden alun riittävän pahasti.

Day 136: Jos olisit 12 ja katsoisit itseäsi tulevaisuuteen, olisitko tyytyväinen?

En, en todellakaan olisi. Minä olin aina unelmoija, enkä tuon ikäiseni olisi uskonut, mitä minusta tulee, vaikka joku sen olisi pystynyt kertomaan. Tai siis mitä minusta ei tule. En vieläkään ymmärrä, miten sain tämän sotkun aikaan. Jos tosiaan olisin tuossa tilanteessa, tuo tieto musertaisi minut.

Day 137: Yksi villeimmistä unelmistasi?

Muuttaa Yhdysvaltoihin. Se on aina ollut unelmani ja olen aina tietänyt, ettei se voi toteutua. Ja silti edelleen annan itseni unelmoida siitä, koska se on ainoa unelma, joka minulla on jäljellä.

Day 138: Yksi kauneimmista asioista, jonka joku on sanonut sinulle?

??? Minä en ole koskaan saanut kovinkaan paljoa palautetta kumpaankaan suuntaan (ellei lasketa ulkonäköön kohdistuvia haukkuja), joten mieleeni ei tule kerta kaikkiaan mitään…

Day 139: Jotain, mitä et jaksaisi odottaa?

Laihtuminen!

Day 140: Mitä mieltä olet epäkunnioittavasta käytöksestä vanhempia kohtaan?

Olin aika hirveä narttu teininä, mutta pohjimmiltaan äitini on pitänyt todella tiukkaa kuria tässä asiassa. Nuorena olin aina ihan kauhuissani kuullessani kaverieni puhuvan vanhemmilleen, minun äitini ei olisi sietänyt sellaista. Minusta ihmisen pitää periaatteessa aina olla kunnioittava muita kohtaan, mutta ei se, että on synnyttänyt tai siittänyt jonkun ole vielä mikään syy saada kunnioitusta. Vanhempienkin on ansaittava kunnioitus.

Day 141: Joku, joka kiehtoo sinua?

Robert Downey, edelleen. Luitteko muuten, että tutkijat olivat löytäneet Jennifer Aniston aivosolun? Minusta tuntuu, että minulla kokonainen aivopuolisko syttyisi kuin joulukuusi Robert Downeyn kuvasta. (Ja kyllä, olen säälittävä vanhapiika. :D Mutta miten joku voikaan olla niin täydellinen… )

Day 142: Miten olet muuttunut kuluneen kahden vuoden aikana?

En itse asiassa varmaan mitenkään… Tämä bloggaaminen on antanut minulle paljon ja ehkä tuonut itsevarmuuttakin, koska odotin negatiivista palautetta, mutta en varsinaisesti sanoisi muuttuneeni.

Day 143: Miten tärkeänä pidät koulutusta?

No, onhan se aika tärkeää… Varsinkin, jos on valinnut jonkin järkevän alan. Tai jos edes kerran valittuaan typerän alan, on toisella kerralla valinnut järkevän alan… Ja jos ei sittenkään valinnut järkevää alaa… Siitä ei voi syyttää kuin itseään.

Minusta koulutus on tärkeää, jos ajatellaan vaikka kehitysmaita, mutta mielestäni Suomessa on menty liian pitkälle. Miljoonan tradenomin kouluttaminen istumaan kaupan kassalle on aivan älytöntä ja ihmiset joutuvat kouluttautumaan sellaisillekin aloille, joiden parissa ovat jo työskennelleet pitkiä aikoja. Minusta pitäisi kouluttaa vain sen verran ihmisiä, että jokaiselle riittää töitä ja miettiä mille aloille voisi oppia tekemällä, ei koulussa istumalla.

Day 144: Aiotko hankkia lapsia jonain päivänä?

Haluaisin lapsia, mutta en aio. Tai ainakin yritän tehdä parhaani estääkseni itseäni hankkimasta.  

Day 145: Onko helppoa luottaa muihin?

Ei, minun on hyvin vaikeaa luottaa ihmisiin.

Day 146: Onko olemassa joku, joka saa sinut iloiseksi joka kerta kun näet hänet?

Kyllä, koirani. :)

Day 147: Mitä mieltä olet oppimattomista ihmisistä?

Suvaitsemattomuus on oppimattomuuden lapsi, sen paikkansapitävämpää sanontaa ei olekaan. Enkä todella voi sietää suvaitsemattomuutta.

Day 148: Ajatteletko eniten menneisyyttä, nykyisyyttä vai tulevaisuutta?

Aika paljon tulee ajateltua menneisyyttä, koska olen tehnyt niin isoja virheitä. Ja paljon mietin myös tulevaisuutta. Olen aina ollut huono elämään nykyisyydessä, olen aina ajatellut, että sitten kun… Yleensä tuo lause on jatkunut sanoilla: …kun olen laiha. Se on taito, mikä pitäisi oppia, eikä aina siirtää kaikkea huomiseen tai seuraavaan viikkoon tai vuoteen…

Day 149: Jos voisit valita vain yhden ihmisen jota rakastat tai monta lyhyempää suhdetta, kumman valitsisit?

Vain yhden.

Day 150: Miten sydämesi voi nykyään?

Ihan hyvin, taidan vihdoin olla tarpeeksi vanha ja öhmm… viisas osatakseni välttää ongelmat sillä alueella. Tai ainakin olen oppinut välttelemään riskejä. 



10 kommenttia:

  1. Muuta Yhdysvaltoihin! Mikset muuttaisi? Suuri ja kiehtova maa, jossa tuntuu olevan kaikille ja kaikenlaisille ihmisille tilaa. Minä tykkään, tykkään erityisesti siitä, ettei Yhdysvalloissa voi jäädä yksin, ketään ei kohdella kuin ilmaa. Itse en siellä asu, mutta asun jo toista kertaa elämässäni muualla kuin Suomessa eikä ole kyllä elämänlaadulle haitaksi. Ulkomailla asuminen pakottaa myös kasvamaan ja kypsymään. Tykkään siitäkin. Toki voi jäädä sellaiseksi ruikuttajaksi, joka seurustelee vain muiden suomalaisten kanssa, ja valittaa kaikesta. Ja hei, nyt en ole enää ihan tosissani, mutta mikset hoida kahta asiaa kerralla? Hanki amerikkalainen mies!!

    Tosta vanhempien kunnioittamisesta. Siihen mun täytyy ottaa kantaa, ja sanoa, että mun mielestä kenenkään ei tarvitse ansaita mun kunnioitusta. Jokainen on arvokas. Jokaista tulee perustavanlaatuisesti ja ilman poikkeuksia KUNNIOITTAA. Tekojen takia voi suuttua, tekoja voi halveksua, mutta ihmisen arvo, jok#ikinen kanssaihminen on kunnioitettava. Piste.

    Sama anonyymi, joka aina välillä huhuilee sun blogiin... Viimeksi kai jostain sellaisesta, ettei "me muut", joilla tuntuu olevan onnea, kaikki pidetä onnea itsestäänselvyytenä. Itseasiassa, mä ainakin olen käynyt elämässä myös tosi tosi synkissä vesissä. Niin synkissä, että luulin sinne hukkuvani. Mutta nyt olen ollut jo kymmenisen vuotta ihan onnen kukkuloilla, vaikka monet ikävät asiat ja ristiriidat ovat yhä elämässäni. Silti elämä on mahtavaa. Mä haluan uskoa, että sullekin käy tällainen niksahdus! Olen ollut just noin kolmikymppisestä ihan hullun onnellinen ja tyytyväinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska olen ainoa lapsi ja se särkisi vanhempieni sydämen. En voi tehdä heille niin. Muuten olisin jo mennyt, kauan sitten. :) Asuin joskus nuorena vuoden poissa Suomesta ja se oli aivan ihanaa. Minulle. Mutta todella raskasta vanhemmilleni, joten USA:an muuttaminen on valitettavasti poissa laskuista. Toivon, että pääsen joskus edes lomalle sinne. Miehen hankkiminen ei ole mahdollista, ei minkäänmaalaisen. :)

      Minusta kunnioituksen voi kyllä menettää. Jos nyt puhutaan äärimmäisistä tapauksista, niin ajattele vaikka pedofiileja ja sarjamurhaajia. Ei joku Josef Fritzl kyllä ansaitse kenenkään kunnioitusta. Eikä ole arvokas. Ehkä me tarkoitetaan kunnioituksella eri asiaa...

      Toivon, että minullakin on parempia aikoja edessä. :) Jospa nyt laihtuisin, se olisi jo hyvä alku. Hienoa, että sinun elämäsi on järjestnyt hyväksi! :)

      Poista
    2. Hei, sä sanot aina välillä, että sitten kun vanhempasi kuolevat, sinulla ei ole mitään syytä elää. Ja sitten sanot, että unelmasi on muuttaa Yhdysvaltoihin, mutta et voi, koska vanhempasi eivät kestäisi sitä. Mitä jos sen sijaan että hautoisit ajatuksia elämäsi lopettamisesta vanhempiesi kuoleman jälkeen, ajattelisitkin asiaa niin, että sitten sinun on aika toteuttaa ne unelmat, joita et nyt voi. Tämä nyt kuulosti ehkä vähän groteskilta kun en oikein osaa asetella sanojani - en tietenkään tarkoita, että saman tien kun vanhempasi menehtyvät, pitäisi olla innosta hihkuen ryntäämässä Jenkkeihin, minua vain ahdistaa edelleen se ajatus sinusta suunnittelemassa että lopetat elämäsi vanhempiesi kuoltua, ja kun sinulla kuitenkin on tällaisia haaveita, niin etkö voisi keskittyä mieluummin niihin? Etkö millään voisi ajatella, että nyt et voi muuttaa USA:han, mutta ehkä sitten vielä jonain päivänä? Ja ajatella, että vanhempien kuolema on kamala asia (se aivan varmasti on!!), mutta että sitten on päästävä yli siitä, jatkettava elämää ja ehkä toteutettava niitä unelmia joita ennen et ole voinut? Anteeksi kun jauhan tästä, minusta vain tuntuu oikeasti ihan hirveältä ja painostavalta tuo ajatus edelleen, mutta olen kai jotenkin yliherkkä kuoleman suhteen.

      Tuosta kunnioitusasiasta olen aivan samaa mieltä kanssasi. Tämä ihmisrotu on niin tulvillaan yksilöitä, jotka eivät todellakaan mitään *kunnioitusta* ansaitse, että tuntuu käsittämättömältä vaatimukset kunnioittaa kaikkia. Luonnollisesti jokaisen perusoikeuksia, ihmisarvoa ja oikeutta elämään on kunnioitettava, mutta sehän nyt on tietenkin täysin eri asia kuin kunnioittaa (ts. arvostaa) jotakuta ihmisenä. Ja olet oikeassa siinä, että vanhemmuus yksinään ei tee kenestäkään kunnioitettavaa ihmistä. Minä en kunnioita vanhempiani siksi, että he ovat onnistuneet joskus lisääntymään, vaan siksi, että he ovat hyviä vanhempia ja hyviä, kilttejä ja viisaita ihmisiä. Jos he sattuisivat olemaan välinpitämättömiä, pahantahtoisia hyväksikäyttäjiä ja rikollisia, olisin aivan hyvillä mielin kunnioittamatta täysin riippumatta siitä kuinka hyvin heidän lisääntymismekanisminsa toimii. :)

      -Maria

      Poista
    3. Koska unelmieni viimeinen toteutumispäivämäärä oli 30 -vuotis syntymäpäiväni. Minä edelleen unelmoin muuttavani ennen kuin olen 30, mikä tietysti on aivan älytöntä, mutta kuvaa sitä, että unelmani ei ole realistinen, se on vain jotain, mihin takerrun, että kestäisin arjen. Uskon ja myös toivon, että vanhempani elävät vielä monta vuotta ja heidän kuollessaan minäkin olen jo vanha. Minulle on aivan yhdentekevää, millaista vanhuuteni on tai mieluummin, ettei sitä ole ollenkaan. Minä en ole koskaan pystynyt näkemään mitään 30 ikävuoden jälkeen tai unelmoimaan mistään se jälkeen, en edes nyt, kun jo olen yli 30. Minusta vain on liian myöhäistä. Ei niille, jotka ovat rakentaneet elämälleen perustan ja joilla on perhe, mutta minun kaltaiselleni. Minä pelkään ja inhoan vanhenemista, enkä näe varsinkaan 4kympin ylittävissä ikävuosissa mitään hyvää.

      Ymmärrän ajatuksesi, mutta minusta ajatus siitä, että minunkin elämäni päättyy vanhempieni elämään tuntuu hyvältä. Se on helpottava ajatus, koska ei tämä minun elämäni ole ollut mitenkään kivaa, eikä minulla ole mitään odotettavaa elämässä. Uskon, että jos laihdun, elämäni tulee olemaan mukavampaa ja helpompaa, mutta en tule koskaan olemaan onnellinen. Pelkään ihan hirveästi vanhempieni kuolemaa, mutta toisaalta haluaisin jo niin kovasti päästä itsekin pois, että tämä vihdoin olisi ohi. Se on ristiriitaista, syistä, joita en ehkä itsekään täysin ymmärrä. Mutta älä ole siitä huolissasi, se tulee olemaan minulle helpotus. :)

      Juuri tuota tarkoitin kunnioituksesta puhuessani, en vain osannut ilmaista itseäni hyvin. :)

      Poista
  2. Ok, entäs amerikkalainen nainen sitten? Siis puolisoksi.

    Tietävätkö vanhempasi, kuinka pohjattoman onneton olet? Luulisin, että kestäisivät sinusta erossaolon mielummin kuin sen, ettei elämässäsi paljon iloittavaa löydy. Paitsi, että aion tiukasti uskoa, että pian jo löytyy. Murehtimisella kun ei oikeasti voi elämäänsä pidentää tai kauniimmaksi tai värikkäämmäksi muuttaa. Luulen, että elässäsi jo pian on kaikki maailman värit ja sävyt ja että usko ja toivo kaikkeen hyvään ja kauniiseen löytyy! - Anonyymi huhuilija toisesta maasta

    (PS Perheasioita ei oikeestaan voi muuttaa. Jos olet sitoutunut rakastamaan ja huolehtimaan vanhemmistasi hamaan kuolemaan saakka, sitten saat niin tehdä. Mitä muita unelmia sulla on? Ja voiko niille tehdä jotain?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi minusta huomattavasti parempi vaihtoehto, mutta ilmeisesti seksuaalista suuntautumistaan ei voi itse valita. :)

      Toivottavasti eivät, ainakin teen parhaani salatakseni sen. Äitini on aika huolissaan siitä, ettei minulla ole ketään ystävää, mutta yritän parhaani mukaan esittää, että viihdyn yksin, eikä se haittaa. Luulen, että olen aika hyvin onnistunut huijaamaan heitä.

      Katsotaan nyt, miten kaikki menee, mutta kaikkien näiden tyhjien vuosien jälkeen en enää odota mitään. Minulle riittäisi, jos olisin ihan ok, jos ei olisi paha olo; se olisi jo aivan valtavan hienoa! :)

      Minulla ei ole mitään sellaisia unelmia, jotka voisivat toteutua. Jotkut ehkä olisivat vielä silloin nuorena voineetkin toteutua, mutta tein virheitä ja ne eivät totetutuneet. Siitä ei voi kuin syyttää itseään. Mutta kuten sanottu, jos tämä paha olo ja ahdistus joskus loppuisi, jo se riittäisi minulle. :)

      Poista
  3. Tuo viimeinen kysymys: Miten vältät ongelmat ja miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis olen oppinut erilaisia pikku keinoja, joilla katkaista orastava kiinnostus alkuunsa.

      Miksikö? No koska tunteiden salaaminen on aina enemmän tai vähemmän hankalaa ja ihan kauheaa, jos se epäonnistuu. En ole ollut ihastunut pitkään aikaan, mutta vieläkin punastun häpeästä, kun muistan, että edellinen tapaus todennäköisesti huomasi jotain... :/

      Poista
  4. Suora utelu, johon sinun ei tarvitse tietenkään vastata.
    Asutko vanhempiesi kanssa vai onko sinulla oma asunto ? Ilmeisesti käyt ainakin vanhemmillasi melko usein, kun mainitset heidät melko usein (tai sitten et käy).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On minulla oma asunto, mutta käyn kotona (siis vanhempieni luona) melkein joka viikonloppu.

      Poista