lauantai 12. toukokuuta 2012

Oma vaaka vahvisti...

...sadankympin alittuneen, virallinen punnitustulos 109,2 eli 2,1 kiloa viime viikosta. Minä nyt jostain syystä näköjään laihdun vain joka toinen viikko, joten ensi viikolta ei kai sitten kannata odottaa liikoja. Mutta ihan hyvä näinkin. Minun piti nutrata tämä viikko, mutta... No, sortuilin koko ajan syömään jotain suolaista, mutta näköjään silti laihduin. Nyt yritän pysyä kokonaan nutreilla, kunnes saan ne kaikki syötyä, ettei ne jää lojumaan tuonne kaappiin. 

Minulla on tänä keväänä tylsempää kuin koskaan. Kevät on aina minulle tylsin vuodenaika, mutta nyt kun en enää voi syödä, on sekin ajanviete poissa. Vaikka viihdyn muuten ihan hyvin yksin, keväisin en jotenkin osaa rauhoittua tekemään mitään, lukemisesta ei tule yhtään mitään, eikä tv:n katselukaan ole niin kivaa, kuin muina vuodenaikoina. Olen yrittänyt kävellä paljon, mutta ei sitäkään loputtomiin voi tehdä. Pitäisi kai oppia nauttimaan pienemmistä asioista. Eilen illalla koirani jahtasi omaa häntäänsä useamman tunnin ja hänellä näytti olevan ihan vilpittömän hauskaa. :D Hän on todella kummallinen eläin... :D Tosin minulla ei ole häntää, jota jahdata, mutta ahterini on kyllä sen kokoinen, että se on vielä toisessa päässä huonetta, kun etupuoleni on toisessa, joten ehkä siitä voisi jotain tekemistä repiä... Mistä päästäänkin takaisin siihen liikuntaan. Olen kävellyt paljon, mutta mitään muuta en ole saanut aloitettua. Raahasin taas kuntopyörän huoneeseeni, mutta poljin sillä peräti yhden kokonaisen kalorin edestä... Ja jo siitä alkoi takapuoli sattumaan! En tiedä pitäisikö minun vain yrittää saada itseäni niskasta kiinni vai onko kävely ihan riittävä liikuntamuoto tässä vaiheessa... Kohta saa jo altaankin ulos ja pääsen uimaan, kiinnostavaa nähdä sykemittarin kanssa paljonko se kuluttaa kaloreita. Kävely kyllä tiestysti kuluttaa kaloreita, mutta se ei kiinteytä, mikä olisi nyt todella tärkeää. Enpä tiedä... 

Laihtumiseen olen taas tällä viikolla tyytyväinen, vaikka tavoitteeni liukuu yhä kauemmas ja kauemmas. Päästäkseni alle 105:n kesäkuun alkuun mennessä, minun pitäisi laihtua 4,2 kiloa kahdessa ja puolessa viikossa... Ei tule onnistumaan, mutta pitää nyt vain olla tyytyväinen siihen, että suunta on alaspäin. :)

16 kommenttia:

  1. Uinti kuluttaa hyvin kaloreitaja kiinteyttääkin, joten jos vaan yhtään uinnista pitää, suosittelen.

    Siihen kuntopyörän satulaan kannattaa hiljalleen totuttautua. Alkuun takamus tulee herkästi kipeeks, mutta totuttelun tuloksena voi kyllä ajella pitkiäkin aikoja.

    Ja onnittelut tuosta 110 kilon alituksesta ja kyllä se 105 alittuu, jos ei kesäkuun alkuun niin varmasti kesän aikana!

    Hirmuisesti tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uinti on ainoa liikuntamuoto, josta pidän, mutta en kehtaa mennä minnekään julkiselle paikalle uimaan, niin äidin "lastenallas" on ainoa uintipaikkani. Mutta pystyy siinäkin uimaan ympyrää.

      Ajattelin ihan oikeasti sitoa tyynyn satulaan... Sattui niin hitosti, kun yritin polkea. Mutta jospa se siitä.

      Nyt pitää vain olla kärsivällinen. Olisi ollut hienoa laihtua viisi kiloa kuukaudessa, mutta se ei nyt näköjään toteudu. Pääasia, että laihdun, vaikka sitten hitaamminkin.

      Kiitos! :)

      Poista
  2. Onnea painon laskemisesta ! Hienoa.
    Kaikki liikunta laihduttaa, joten tee sitä, mikä tuntuu hyvälle. Uskoisin, että satulaan tottuu vähitellen. Ensi kerralla saat ehkä kulutettua 2 ikcal. :-)
    Rohkaise itsesi joskus uimahalliin. Ei siellä oikeasti kukaan jaksa katsoa sinua. Uinti ja vesijuoksu ovat hyviä liikuntamuotoja.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Pääasiahan tässä vaiheessa on varmaan se, että kulutan kaloreita, mutta kiinteytymisen toivossa pitäisi varmaan tehdä muutakin. Kävely kun ei vaikuta ylävartaloon oikein mitenkään.

      Joo, otankin ensi kerran tavoitteeksi kaksi kaloria! :D Siitä se sitten lähtee...

      Minä haluaisin niin kovasti mennä uimaan, mutta ajatuskin riisuutumisesta ihmisten nähden... Tiedän kyllä, että ihmisillä on muutakin katsottavaa, mutta häpeän niin hirveän paljon läskejäni. Mutta ehkä pystyn siihen, kun paino vielä vähän putoaa.

      Poista
  3. Miten olisi sauvakävely? Sillä saisit harjoitettua yläkroppaakin mutta ei tarvitsisi poiketa tutusta ja turvallisesta kävelystä :)

    Itse olen painavimmillani painanut 110 kiloa, enkä edes tuntenut itseäni mitenkään järkyttävän isoksi. Pystyin tekemään kaikkea mitä silloin halusin. Taisin painaa vähän reilu sata, kun aloin juoksemaan. Se oli varmaan tosi koomisen näköistä, kun tömistelin pitkin jyväskylän katuja! Aloin käydä uimassa ja jumpassa painaessani reilun 90 kiloa ja sainkin painon alle 80 kilon. Väikkäri toi mukanaan kiloja, joita olen pikkuhiljaa sulattelemassa pois.

    Pointtini kai on, että pikkuhiljaa, kun paino putoaa, niin itsevarmuus lisääntyy ja on rohkeutta kokeilla uusia liikuntamuotoja. Jos tällä hetkellä ajatus juoksusta kauhistuttaa, niin ei se haittaa. Anna itsellesi aikaa, ei kukaan muutu hetkessä. Sulla on varmasti paljon pohdiskeltavaa itsesi kanssa sitä mukaa, kun painosi tippuu. Tsenppiä kovasti muutokseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Minulla olisi kyllä sauvatkin... Voitin ne joskus jostain ja ne oli varmaan kymmenen vuotta tuolla kaapissa, mutta leikkauksen jälkeen kävin muutaman kerran sauvakävelemässä. Tuota voisi tosiaan kokeilla. Ja sauvakävely kuluttaa enemmän kaloreitakin kuin pelkkä kävely.

      Minä tunsin itseni ihan järkyttävän isoksi jo alle 70 kiloisena, saati sitten nyt... Mutta ei minulla ole koskaan ollut tunnetta, etten jaksa kävellä, tms. Minun pitäisi mennä ihmisten ilmoille liikkumaan, mutta jotenkin häpeän niin kovasti läskejäni ja minulla on sellainen mielikuva, että kaikki muut, jotka käy jossain liikuntapaikoissa, on täydellisiä. Itsekin aina ajattelen, että jos vain pääsisin vaikka sinne alle 80:een, niin ehkä kehtaisin mennä mukaan vaikka johonkin ryhmäliikuntaan. Toivottavasti niin käy.

      Kiitos! :)

      Poista
  4. Kevät on aivan ihanaa. Tuntuu tosi pahalta, ettet saa siitä nautittua. Muuttaakohan laihtuminen sen? Luultavasti ei. Ja ei kai sillä väliä oikeesti, mistä vuodenajoista tykkäämme. Mutta kun kevät ja syksy ovat omasta mielestä ne huikeimmat, tuntuu vaikealta ajatella, ettei ne kaikkiin kolahda.

    Voi olla, että alat jo pian inhota mua, vaikka vaan sydämeni pohjasta vain hyvää ja koko ajan parempaa sulle toivon. SIlti siis uskallan toivottaa, että joku kolahdus, niksahdus, sun elämän radaltaan nakkaava asia tapahtuu sulle, tai siis uskallat sellaiseen heittäytyä. Todelliseen elämän mullistukseen, rakastumiseen, elämänkatsomuksen muuttamiseen tms...

    Ihanaa, hehkeää, ravistuttavaa kevättä sulle,

    toivoo se ulkomaan huutelija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Minä en oikein tiedä, miksi kevät on minulle niin vaikeaa aikaa, koska lapsena se ei ollut. En usko, että laihtuminen tulee muuttamaan sitä, koska luulen, että syy on jossain muualla. Ehkä se on vain jonkinlaista kevätmasennusta. Tai ehkä se liittyy yksinäisyyteen, koska keväisin ihmiset tuovat sosiaalisen elämänsä ulos kaikkien nähtäville, enkä voi enää kuvitella, että muut ovat yhtä yksin kuin minäkin. Ja ainakin valo on yksi tekijä, minä rakastan pimeitä iltoja ja öitä.

      Enhän minä sinua ala inhota, miksi ihmeessä alkaisin?! Minäkin toivon, että laihtumisen myötä elämäni muuttuu paremmaksi. Mutta älä nyt hyvä ihminen toivo minulle rakastumista! Se olisi aivan kamalaa; olen todella huono salaamaan sellaisia tunteita ja muutenkin se olisi rankkaa, koska minä ihastun hyvin harvoin, mutta sitten kestää aina ikuisuuden päästä siitä yli.

      Jokin muutos tosin olisi enemmän kuin tervetullut.

      Kiitos! :) Hyvää kevättä myös sinne! :)

      Poista
  5. Huippua! Onnittelut kymmenluvun selättämisestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tämä on ensimmäinen kerta ainakin kahteen vuoteen (yhtä ainoaa 109,9:ää lukuunottamatta), kun alitan 110:n. Eli ainakin hiukan olen vihdoin laihtunut. :)

      Poista
  6. Eli kyseessä tosiaan oli se kuukautisturvotus viime viikolla ja tällä viikolla sait kuin saitkin sen isomman pudotuksen, mahtavaa! Muistathan tämän sitten kun seuraavan kerran alkaa pelottaa ettet laihdukaan ollenkaan! :) Ne kilot lähtee kyllä, ja nythän sun keskiarvo leikkauksen jälkeen on yli kilo viikossa, että ei sitä voi sanoa edes huonoksi vauhdiksi millään tavalla. Paljon onnea kymmenluvun alittamisesta, ei mene aikaakaan kun menee jo satanenkin rikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ilmeisesti. Heti vain säikähtää, kun ei paino laske, että nytkö tämä jo loppui, kun minulla on takana niin monta epäonnistunutta yritystä. Se on kummallista, etä minusta tuntuu, kuin laihtuisin ihan hirveän vähän ja hitaasti, mutta sitten kuitenkin olen keskimäärin laihtunut sen luvatun kilon viikossa. Toivottavasti se jatkuu koko ensimmäisen puoli vuotta, niin kuin pitäisi. :)

      Kiitos! :)

      Poista
    2. Se on kyllä ihan ymmärrettävää että kun on tottunut siihen ettei onnistu jossain asiassa, niin on vaikea muuttaa ajatusmalliaan sen suhteen. Toivottavasti pikkuhiljaa kuitenkin sitä mukaa kun paino putoaa, opit luottamaan siihen että kun kerran syöt oikein, se paino jatkaa putoamistaan aivan varmasti vaikka välillä tulisikin jumitusta tai jopa takapakkia. Varmasti se helpottaisi omaa oloakin ettei tarvisi jokaisen huonomman viikon jälkeen pelätä ja masentua ettei tämä nyt onnistukaan :)
      t. Maria, joka unohti äsken allekirjoittaa viestinsä :)

      Poista
    3. Niinpä. Koko ajan kuitenkin on jossain taustalla se ajatus, että mitä enemmän kiloja putoaa, sitä enemmän joutuu tekemään töitä laihtuakseen ja mitä jos en pystykään siihen... Mutta pitää keskittyä positiiviseen ja murehtia tuota sitten, kun paino jää jumiin. :)

      Poista
  7. Hienoa ! Tsemppiä jatkoon :)

    annikanlaihdutusoperaatio.blogspot.com

    VastaaPoista