lauantai 30. kesäkuuta 2012

Aika heikkoa...

...on nyt tämä edistys. Tasan 104 kg tänään. Koko kesäkuun tulokseksi jäi siis vaivaiset 3 kiloa, mikä on todella surkea tulos. Ravitsemusterapeutti kielsi vähentämästä kalorien saantia, mutta kiusaus on kyllä aika suuri... Vaikka tiedän, että jos vähennän, vaarassa on lihakset, ei läski. Toisaalta pitäisi varmaan lisätä liikunnan määrää, en ole käynyt kävelemässä läheskään joka päivä. En tiedä, mikä siinäkin on niin vaikeaa, tykkään kyllä kävellä, mutta se liikkeellelähtö on aina yhtä haastavaa. Vaikka tiedän, miten tärkeää se nyt olisi, sekä painonlaskun että lihasten kannalta, liian monena päivänä huomaan vielä nukkumaan mennessä, että taas jäi lenkki väliin. Ja kuntopyöräilykin on ollut aika vähäistä, olen jopa miettinyt, että jos vain veisi suosiolla pyörän takaisin varastoon. Kun työksenikin useimmiten vain istun koneella, on peruskulutus aika pieni, mikä selittää hitaan painonlaskun. Ei auta kuin yrittää potkia itsensä liikkeelle. 

Kuten varmaan huomasitte, blogini kävi pikku tauolla. En tiedä mitä tapahtui, olin juuri aikeissa vastata kommenttiin, mutta painaessani vastaa -kohtaa, sain vain eteeni tekstin "blogi on poistettu" tai jotain vastaavaa. Samalla sähköpostini sulkeutui, koska "tililläni oli epätavanomaista toimintaa". En tiedä mitä se tarkoitti, mutta kun yritin saada palautuskoodin puhelimeeni, mitään ei tapahtunut. Vasta myöhään illalla sain sähköpostin toiminaan, mutta blogistani ei näkynyt jälkeäkään. Sitten kuitenkin eilen illalla se tuli takaisin ihan omia aikojaan. Ehdin tosin saada muutaman harmaan hiuksen, jo senkin takia, että kuitenkin haluaisin säilyttää nämä blogimerkinnät, mutta etenkin siksi, että olen jo vuosia tallentanut sähköpostiini kaikenlaista, tunnuksia ja salasanoja ja valokuvia ja koulujuttuja aikoinaan. Luulin jo, että ne kaikki olisi mennyttä. Nyt otan varmuuskopion kaikesta, niin saan ne sitten tarvittaessa palautettua. 

Huomenna alkaa heinäkuu ja edelleen tavoitteeni on satasen alittuminen heinäkuun loppuun mennessä. Se ei kesäkuun huonosta tuloksesta huolimatta ole edelleenkään mikään mahdoton tavoite ja aion sen saavuttaa! Ensi viikolla siis ensimmäinen kilo pitäisi saada pois. Se on kummallista, miten se satanen tuntuu olevan yhtä aikaa lähellä ja kaukana, toisaalta vain neljä kiloa pitäisi saada pois, mutta toisaalta taas olen viimeiset viikot pysynyt sitkeästi samassa painossa. Täytyy uskoa, että tämä on vain jonkinlaista jumitusta, jota seuraa isompi pudotus. Toisaalta taas olen osittain iloinen jo siitäkin, ettei paino ainakaan nouse, vaikka ei saisi ajatella noin. Minulla on kuitenkin niin paljon pudotettavaa, ettei olisi varaa nollatulosviikkoihin. Mutta ensi viikolla, silloin olen taas laihtunut! Toivottavasti... :)

Hyvää viikonloppua! :)

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Blogisynttärit!


Tänään blogillani on kaksivuotissynttärit! En voi uskoa, että minulla on 68 virallistakin lukijaa! Nyt kaksi lisää ja on 70 täynnä! Kummallista, silloin aluksi ajattelin, että jos nyt joskus joku osuu katsomaan… Ja minulla on myös aivan ihania lukijoita, jotka jaksavat kannustaa silloinkin, kun vain valitan ja kirjoittaa ihanan pitkiä kommentteja tylsimpiinkin postauksiini. Olen saanut niin paljon iloa ja sosiaalisia kontakteja blogini lukijoiden kautta, etten osannut edes odottaa mitään sellaista. Minusta tuntuu, kun seuraan muiden blogeja, että juuri minulle on osunut jostain syystä ne kaikkein ihanimmat lukijat tai ainakin minä tunnun saavan parempia kommentteja kuin muut. (Mitä en kyllä ansaitse, koska itsekritiikkini takia olen aivan onneton kommentoimaan muiden blogeja). Saan pitkiä ja ajateltuja kommentteja ja minusta tuntuu, kuin minulla olisi tavallaan virtuaalisia kavereita, mikä kaltaiselleni yksinäiselle on aivan mielettömän suuri asia. Valtavan suuri kiitos siitä! :)

Minulla on myös todella helpottunut olo, koska se salaojitusasia, jolla veemäinen naapuri kiusasi vanhempiani, ratkesi vanhempieni eduksi. Ojituksen todettiin olevan täysin asianmukainen, jonka toki tiesimmekin, mutta aina kun vastapuolella on joku rikas ja vaikutusvaltainen, ei koskaan tiedä, miten näissä käy. Minun on aina ollut moninkertaisesti vaikeampi kestää vanhempieni huolia, kuin omiani, joten tämä oli aivan valtava helpotus minullekin, vanhemmistani puhumattakaan. Onneksi edes joskus pahin ei tapahdu, vaikka minusta joskus siltä tuntuukin.

Minulta kyseltiin aiemmin ruokapäiväkirjaa, joten kirjoitan tähän nyt vaikka eilisen syömiset. Syön aika orjallisesti samoja juttuja, toisinaan saattaa ruoat vaihtaa paikkaa ja toisinaan saatan syödä jotain muuta(tai valitettavan usein unohtaa syödä kokonaan), mutta yleisesti ottaen syön aina samoja asioita, ainakin noiden maitotuotteiden osalta. En laita tähän mitään aikoja, koska saatan kyllä ottaa ruoan esille tiettyyn aikaan ja syödä lusikallisen, mutta sitten unohtaa koko jutun tunniksi. Mutta siis, eilen söin;

Aamupalaksi noin 2 dl veteen keitettyä kauravelliä, johon lisäsin teelusikallisen 60 prosenttista keijua. (n. 100 kcal)
Välipalaksi 3 dl Valion plussamaitoa ja pussi Nescafen Ice coffee juomaa. ( 188 kcal, 15 g proteiinia)
Lounaaksi ½ prk Ehrmannin rahkaa, ½ purkkia vauvan hedelmäsosetta (112,5 kcal, 11 g proteiinia) sekä
viipale näkkileipää keijulla (n 100 kcal)
Välipalaksi 3 dl Valion plussamaitoa ja pussi Nescafen Ice coffee juomaa. ( 188 kcal, 15 g proteiinia)
Päivälliseksi ½ prk raejuustoa, yksi pienehkö peruna ja rkl keijua (n. 180 kcal, 13 g proteiinia)
Välipalaksi loppu rahka/vauvanruokasekoitus (112,5 kcal, 11 g proteiinia)
Iltapalaksi Valion luonnonjugurtti ( 180 kcal, 8,8 g proteiinia)

Päivän aikana sain siis noin 1160 kcal sekä 73,8 grammaa proteiinia. Eilinen oli itse asiassa aika ideaalinen päivä nyt kun katson näitä, jonka varsinkin proteiinin osalta pelasti ylimääräinen lasillinen maitoa. Yleensä proteiinin saantini on suunnilleen 50–60 grammaa päivässä, mikä on liian vähän, mutta tuntuu minusta jo saavutukselta, koska joudun sitä varten syömään niin paljon.  Eilen söin myös keijua riittävästi, myös se on usein ongelma, koska en ole kauheasti aiemmin käyttänyt mitään levitteitä, enkä oikeastaan välitä niistä. Mutta kuten sanottu, eilinen sujui hyvin, joskus saatan valitettavasti aamupalan jälkeen havahtua joskus iltapäivällä huomaamaan, etten ole syönyt mitään. Olen melkein koko tähän astisen elämäni ajan syönyt aamupalan lisäksi lähinnä illalla, joten joskus on todella vaikea muistaa syödä. Turhaa tuossa ruokavaliossani on nuo Nescafen kahvijuomat, yhdessä pussissa on 68 kcal, mutta en pidä pelkästä maidosta ja nuo maitojuomat taas maistuvat herkullisilta, joten… Tiedän aivan epäilyksettä, että jos yrittäisin pakottaa itseni juomaan pelkkää maitoa, en tekisi sitä ja maito on nyt tärkeä osa ruokavaliotani, joten kahvijuomat ovat tulleet jäädäkseen. Tosin yritän rajoittaa sen yhteen pussilliseen päivässä, mutta eilen himoitsin sitä iltapäivällä niin paljon, että annoin periksi. Ostin myös pari purkkia Valion uusia ProFeel proteiinijuomia, jotka olivat ihan hyviä ja joista saa 20 grammaa proteiinia, joten otan nekin osaksi ruokavaliotani, ne varmasti auttavat proteiinin saantiin. Yritän yleensä lähteä siitä, että söisin purkin rahkaa ja purkin raejuustoa joka päivä, mutta aina se ei onnistu. Raejuusto tuntuu edelleen jotenkin liian kiinteältä, joten sen voisin korvata proteiinijuomalla.

Tänään on muuten myös sattumoisin kulunut sata päivää leikkauksesta. Aika on mennyt ihan mielettömän nopeasti, vastahan ihan paniikissa odotin leikkausta ja mietin selviänkö hengissä. Mitään komplikaatioita ei ole ilmennyt, tosin vatsansuojalääkkeitäni on enää pari jäljellä, joten katsotaan selviänkö ilman niitä, vai joudunko syömään niitä lopun elämääni. Minulla on myös ensi viikolla verikokeet, jotta nähdään, imeytyykö vitamiinit ja muut. Tosin koska minulle ei tehty ohitusta, siinä en pitäisi olla ongelmaa.

Katsoin yksi ilta tv:stä tulleen dokumentin, jossa oli näitä leikkauksessa olleita ja kolme neljästä siinä esitellystä, jolle oli tehty sleeve tai laitettu panta, oli myöhemmin mennyt ohitukseen… Se vähän huolestutti. Myös leikattujen keskustelupalstoilla näkyy niitä, joille on ensin tehty pelkkä sleeve ja myöhemmin ohitus. Toivon todella, että minulle tämä sleeve riittää, ettei koskaan jouduta edes harkitsemaan uutta leikkausta. Voisi kai sanoa, että itsestä se on kiinni, mutta enhän onnistunut ylipäätään laihtumaan ilman leikkausta, joten… No, turha sitä on nyt murehtia.

Lauantaina taas punnitus, toivottavasti tällä kertaa näkyy miinusta! Odotan niin malttamattomana satasen alitusta, toivottavasti pääsen sinne pian. Tosin kesäkuun tulos ei nyt tule olemaan kovin kummoinen, mutta sille ei voi enää mitään. Ravitsemusterapeutti sanoi, että kaikille tulee näitä jumituksia ja pitää vain sitkeästi jatkaa eikä sortua syömään vähempää, koska sitten lihakset on vaarassa. Pitää siis vain jatkaa ja toivoa parasta. :)


maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kosmetiikkaa

Arvonnan yhteydessä esitetyissä kysymyksissä minulta kysyttiin postausta suosikkikosmetiikastani. Minä tosiaan rakastan kaikkia purkkeja ja puteleita ja kosmetiikkaosastoilla saattaa vierähtää pitkiäkin aikoja, mutta aloin epäröimään postauksen suhteen, koska kaikki mitä käytän, on oikeastaan ihan vain peruskosmetiikkaa, markettihinnoin, en siis osaa kertoa mistään erikoistuotteista tai kalliimmista merkeistä. Mutta, ajattelin nyt kuitenkin kirjoittaa suosikeistani, koska tuskin kaikki muutkaan mitään kauhean kalliita tuotteita käyttää.

Ihonhoitoni perusta ja kulmakivi on Erioil. Olen käyttänyt sitä varhaisteini-iästä saakka, enkä edes uskalla ajatella kuinka monta pulloa olen sitä elämäni aikana käyttänyt. Kyse on kuitenkin jo sadoista litroista aivan epäilyksettä. En koskaan käytä mitään muuta voidetta ilman, että vähintään sekoitan siihen Erioilia. Se on tuoksuton ja imeytyy helposti ja se on ainoa kosmetiikkatuote, johon en ole kehittänyt minkäänlaista yliherkkyyttä vuosienkaan käytön jälkeen. Vartalovoiteena käytän aina Erioilin ja jonkin muun voiteen sekoitusta, tällä hetkellä käytössä on sekoitus, jossa on 2/3 Erioilia ja 1/3 Garnierin Intensive 7 days Honey– voidetta. En kuitenkaan ole ihan hirveän innostunut siitä, aiemmin käyttämäni saman sarjan kuivalle iholle tarkoitettu voide oli parempaa. Suosikkejani Erioilin kaveriksi ovat Lumenen Arctic Aqua 24H syväkosteuttava vartaloemulsio ja Freeman:in Kookos-Guava vartalovoide. Molemmat ovat aivan loistavia kosteuttajia, imeytyvät helposti ja ihosta tulee ihanan pehmeä, mutta molemmissa on ongelmana voimakas tuoksu, joita kestän huonosti. Ajoittain käytettynä kuitenkin tykkään molemmista.


Kasvoille käytän lähinnä Lumenen tuotteita, erityisesti Vitamin C+ –sarjan tuotteita. Sain niitä joskus jostain arvonnasta ja ihastuin niihin ja olen sen jälkeen käyttänyt niitä suhteellisen säännöllisesti. Vitamin C+ heleyttävä yövoide lupaa tehdä ihosta kosteutetun ja tuoda sille kaunista hehkua, minkä voin allekirjoittaa täydestä sydämestäni ja kyseinen tuote onkin suosikkini sarjan tuotteista. Minulla on todella ongelmallinen ja huono iho, koska se kuivuu herkästi, mutta se myös kiiltää herkästi ja minulla on näkyvät, isot ihohuokoset, joista eroon pääsemistä olen lakannut unelmoimasta jo kauan sitten. Tällä hetkellä yritän tarjota kosteutta yöksi ja hillitä kiiltoa päivisin. Yön osalta suunnitelma toimii, päivät ovat ongelma. Ainoa voide, joka koskaan on hillinnyt ihoni kiiltoa, oli kymmenisen vuotta sitten markkinoilta poistunut L’Orealin vihreässä latteassa pullossa ollut mattakosteusvoide. Sen jälkeen olen kokeillut lukuisia merkkejä, joista yksikään ei ole toiminut. Ongelma on vielä siinäkin, että kun katson kotona peiliin, kaikki on ihan ok, mutta kun poistun kotoa, seuraavan kerran peiliin katsoessani iho kiiltää. Varsinkin ilmeisesti koneellinen ilmastointi saa ihoni kiiltämään hetkessä. Joudun turvautumaan puuteripaperiin monta kertaa päivässä ja sekin auttaa vain hetkeksi. Jos joku on löytänyt hyvän ihon kiiltoa hillitsevän voiteen, otan vinkkejä vastaan. Mutta kosteutuksen suhteen Lumene on suosikkini. Käytän myös Vitamin C+ kirkastavaa tehohoitoa ja Time Freeze kiinteyttävää pikakaunistajaa sekä Time Freeze silottavaa huulihoitoa ja öisin silmien ympärille Vitamin C+ heleyttävää silmänympärysvoidetta. Tästä viimeisestä en ehkä ole kovin innostunut, mutta en ole löytänyt parempaakaan. Päivisin käytän Arctic Aqua syväkosteuttavaa silmänympärysgeeliä, josta pidän enemmän, joskaan en oikein tiedä auttaako se mitään. Käytän myös toisinaan Lumenen naamioita, sekä turvenaamiota että syväkosteuttavaa kosteusnaamiota. Molemmat on ihan ok, joskaan en usko ostavani uusia noiden loputtua. Kasvojen pesuun käytän Lumenen Radiant Touch raikastavaa puhdistusvoidetta, jonka olen havainnut hyväksi iholleni. Se tuoksuu raikkaalta ja puhdistaa hyvin, mutta ei jätä ihoani kireäksi ja kuivaksi.


Olen ennenkin kertonut, että minua inhottaa ja ahdistaa suunnattomasti ajatus fyysisestä vanhenemisesta. Minä vihaan silmieni ympärille ilmestyneitä ryppyjä ja aurinkovauriota ihollani ja käyn kamppailua sen suhteen pitäisikö minun kokeilla jotain naurettavan kalliita voiteita estääkseni ihoni ikääntymistä. Toistaiseksi en ole sitä tehnyt, mutta ehkä kohta olisi aika. Niissä on vain se ongelma, että vaikka toimivasta tuotteesta olisinkin valmis maksamaan paljon, kuinka paljon rahaa joutuisin kuluttamaan ennen kuin löytäisin sen itselleni täydellisen tuotteen. Sitä paitsi totuus on, että geeneillä taitaa olla enemmän vaikutusta kuin kosmetiikalla. Roskaruokaa rakastavalla 7kymppisellä tädilläni, jonka ihonhoitorutiini on pesu saippualla, on aivan upea iho, jota jopa minä jo nyt tässä iässä kadehdin. Minä en ole valitettavasti perinyt hänen ihoaan.

Tosin aurinkosuoja minun pitäisi lisätä rutiineihini. Aurinkotuotteet on minulle ongelma ja koska ihoni ei pala, joten en ole pahemmin koskaan käyttänyt niitä. Muutama vuosi sitten kuitenkin yritin aloittaa aurinkosuojan käytön, mutta jo pelkkä pullon nuuhkaisu saa silmäni välittömästi vuotamaan. Olen kokeillut muutamaa hajusteetonta tuotetta, mutta kaikki saivat silmäni kirvelemään ja vuotamaan, jopa pelkälle vartalon iholle levitettynä. En tiedä mitä niissä on, mikä aiheuttaa reaktion, mutta onko siitäkään sitten mitään hyötyä, että ainakin kasvoilta suoja valuu heti pois, koska silmäni vuotavat niin paljon. Viime kesänä kuitenkin kasvoilleni ilmestyivät ensimmäiset pisamien näköiset aurinkovauriot, jotka nyt tänä kesänä ovat lisääntyneet hälyttävästi. Olen ehkä tehnyt enemmän vauriota, kuin olen kuvitellutkaan. En tosin koskaan varsinaisesti ota aurinkoa, mutta olen kuitenkin kesällä paljon ulkona. Edelleenkin silti käytän aurinkovoidetta satunnaisesti, yleensä aina kun olen unohtanut, miten paljon sen käyttö sattuu.

Hiuksille käytin aina ennen Nivean Straight and Easy shampoota, joka sekin poistui Suomen markkinoilta muutama vuosi sitten. Jokin aika sitten kuitenkin löysin yhdestä kaupasta jonkinlaisen jäännöserän, jonka ostin kokonaisuudessaan, joten sitä on nyt aika pitkäksi ajaksi. Minulla on luonnostaankin melko suorat hiukset, mutta niissä on hieman taipuisuutta(kenties siksi, että ne ovat aina ponnarilla), jonka shampoo poistaa. Hoitoainesuosikkini on Dove:n Intense Repair. Se tekee hiuksista sileät ja pehmeät ja minusta myös jotenkin viileän ja kevyen tuntuiset. Minulla on myös useampi puteli hiuksiin jätettäviä hoitoaineita, joita en käytännössä koskaan käytä. En pidä ajatuksesta, että lisäisin puhtaisiin hiuksiini jotain, joten ne jäävät yleensä käyttämättä. Voisin kuitenkin mainita Body Shopin grape seed glossing serumin, joka siloittaa ja antaa kiiltoa, mutta ei kuitenkaan tunnu hiuksissa.

 

Suurin ongelmani on jalkavoiteet. Ne ovat yleensä todella voimakkaan tuoksuisia, joten en siedä niitä, enkä oikeastaan ole löytänyt hyvää jalkavoidetta. Minulla ei ole mitään varsinaisia ongelmia, mutta kosteutusta kaipaisin jaloillenikin. Nykyään laitan niihinkin vain Erioilia ja joskus Freemanin Shea Butter Heel & Callus Balm (peppermint & plum) jalkavoidetta, joka kyllä toimii hyvin, mutta haisee kamalalta ja on koostumukseltaan kuin mutaa. Tähänkin otetaan vastaan vinkkejä. Käsivoidesuosikkini on Natusanin 24 hour moisture käsivoide, joka on kevyttä ja nopeasti imeytyvää, mutta kosteuttaa silti tehokkaasti. Saa myös helposti repeilevät kynsinauhani pysymään kosteutettuina ja ihon näyttämään tasaisen väriseltä.



Lisäksi suosikkeihini kuuluu kaikkien tuntema bebanthen, jota käytän vähän sinne sun tänne, mutta yleensä huulivoiteena sekä blistex:in purkissa oleva huulivoide. Meikkinä käytän ainoastaan puuteria ja mineraalipuuteria, tällä hetkellä minulla on käytössä Lumenen Shine & Redness Eliminator sekä Touch of Radiance mattameikkipuuteri, johon olen kovasti tykästynyt.


Joten; siinä oli suosikkikosmetiikkani. :) (Pahoittelen, että kuvat ovat vähän huonoja, mutta koska aloitin niiden lataamisen jo muutama tunti sitten, en aio muokata niitä enää mitenkään, vaikka ne eivät nyt näytäkään siltä, miltä toivoin.) Ei mitään kovin ihmeellistä, mutta minä tykkään näistä tuotteista. Lupaamaani vaatepostaukseen olen myös keräillyt kuvia, mutta minusta on tullut niin kriittinen yrityksessä kuvata vaatemakuani täydellisesti, etten tiedä tuleeko se koskaan valmiiksi. :) Sitä odotellessa; hyvää yötä! :)

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Hyvää juhannusta!

104, 6 kg. 600 grammaa viime viikosta, mutta kahdessa viikossa olen laihtunut vain 200 grammaa. Ei hyvä. Mitä tapahtui sille kaikkien hokemalle ”laihdutus on vain matematiikkaa”? Syön aika samalla tavalla, koska joudun keskittymään proteiiniin, joten vaihtelua ei pitäisi olla näin paljoa. Kun syö vähemmän kuin kuluttaa, laihtuu. Mutta kun minä syön saman verran aina, mutta en laihdu aina. Ehkä tämä on jokin nesteisiin liittyvä juttu. 

Ravitsemusterapeutilta en saanut mitenkään kehuja. En syö läheskään tarpeeksi proteiinia, en syö hedelmiä, enkä vihanneksia, en syö koskaan mitään oikeaa ruokaa, en syö riittävästi rasvaa enkä kuituja, muumikarkeistani sain nuhteita. Luulin, että hän olisi tyytyväinen ruokavaliooni. Minusta tuntuu jo nyt, etten muuta tee kuin syön, joten en ymmärrä, miten saisin vielä lisättyä proteiineja ja kasviksia ja hedelmiä ruokavaliooni. Ja ajatus hedelmistä tuntuu jotenkin epämiellyttävältä. Minulla on päiviä, jolloin ajatuskin ruoasta tuntuu vastenmieliseltä, kuin kehoni ei haluaisi mitään sisääni. Hedelmien suhteen minusta tuntuu siltä koko ajan, vaikka ennen rakastin hedelmiä. Olen myös syönyt aika usein Xylitol Muumi karkkiaskin, jossa on 30 kcal. Ajattelin, ettei siitä ole haittaa, se on pikku herkkupalani, mutta ravitsemusterapeutti sanoi, etten saisi syödä mitään karkkia ollenkaan. En tiedä, mitä ajattelen tästä. En oikeastaan näe mitään haittaa 30 kcal:in Xylitol karkeista, vaikka kuten hän sanoi, ei siitä ole mitään hyötyäkään. Se on vain 30 kcal ja päivittäinen kalorimääräni pysyy aina alle 1200 kcal:issa, joten onko sillä väliä… Kai sillä sitten on. Mutta katsotaan nyt, mitä teen sen suhteen.

Tuo oikea ruoka oli hänen mielestään ihan valtava ongelma. Minusta se on kauhean hankalaa, koska mistään oikeasta ruoasta ei saa yhtä hyvin proteiinia kuin rahkasta ja raejuustosta, joten miksi minun pitäisi syödä oikeaa ruokaa. En halua oikeaa ruokaa, minusta sen syöminen on turhauttavaa ja ärsyttävää(koska se maistuu hyvältä, mutta voin syödä vain pikkuisen), en näe mitään syytä nähdä lisävaivaa, kun jo nyt joudun ajattelemaan syömistä niin paljon. Minä syön ruokaa, joten mitä väliä sillä on, etten kokkaa joka päivä(tai koskaan) saadakseni jotain lämmintä ja turhaa. En edes tiedä mitä voisin syödä. Ehkä soijarouhetta ja linssejä, yök.:/ En oikeastaan ymmärrä, miksi hän piti sitä niin suurena juttuna, kai ravintoarvo on tärkeämpi asia kuin miten ruoka on valmistettu.

Vaikka kilot eivät ole viime aikoina niin kovasti lähteneet, niin hiukset ainakin harkitsevat jonkinlaista joukkopakoa. Vielä en ole löytänyt kasaa hiuksia tyynyltä aamulla, kuten jotkut leikatut, mutta hiuksia pestessä huomaan, että niitä lähtee aivan älyttömästi… Ne on harventuneet melkoisesti, mikä vähän hirvittää. No, minulla on paksut hiukset, joten kyllä näitä riittää vähän lähteäkin, mutta kaljuus tästä nyt enää puuttuisi. :D Mielestäni laihtumiseni on ollut aika maltillista, mutta kehoni kai on toista mieltä.

Juhannukseni on sujunut rauhallisesti, joskin näytän siltä kuin olisi ollut vähän villimmätkin bileet. Olen ollut kotona vanhempieni luona ja naapurin ilmoitettua, että hänen narttukoirallaan on juoksut, ajattelin laittaa oman koirani kiinni, koska hänellä on toisinaan tapana mennä naapuriin. Meillä on pihalla vanha juoksuvaijeri, koska äidilläni oli joskus vuosia sitten koira, joka ei pysynyt pihassa auki ja laitoin koirani siihen kiinni. Seisoin siinä lähellä kastelemassa kukkia, kun koirani näki rusakon, syöksyi sitä kohti ja katkaisi vaijerin, joka syöksyi minua päin ja kiertyi kaulani ympärille ja lukko-osa osui silmäkulmaani. Se tapahtui niin nopeasti, etten edes ehtinyt tajuta mitään, mutta vaijeri sai kaulaani syvät kirkkaanpunaiset naarmut, jotka näyttävät aivan siltä kuin joku olisi yrittänyt kuristaa minut ja silmäkulmassani on mustelma. Tulee olemaan hyvin kiinnostavaa seurata ihmisten reaktioita, jos jäljet ei kohta lähde. Tosin voisin väittää sinnikkäästi, ettei minulle mitään ole tapahtunut, mutta vilkuilla vainoharhaisesti olkani yli ja säpsähdellä kovia ääniä. Olisin ainakin kerran elämässäni kiinnostava. :D Oikeasti pitää varmaan käyttää jotain huiviviritelmää, ettei ihmiset tuijota.

Mutta siis, laihtumisen suhteen ei tässä nyt paljoa uutisia ollut. Ravitsemusterapeutti sanoi, että monella on välillä viikkojenkin taukoja, ettei mitään tapahdu, vaikka söisivätkin oikein, joten ei kai ole vielä ainakaan syytä olla huolissaan, mutta olen silti hieman huolissani. Toivottavasti ensi viikolla on tapahtunut jotain edistystä.

Hyvää juhannuksen jatkoa kaikille! :)

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Mörköjä sängyn alla?

Pitäisi mennä nukkumaan, mutta pelkään taas sänkyyn menemistä. Olen nukkunut ihan hirveän levottomasti ja huonosti, heräillyt keskellä yötä ahdistukseen, enkä ole pystynyt enää nukahtamaan uudelleen, vaikka olenkin ollut väsynyt. En tiedä miksi pimeys tuntuu niin pahalta, silloin kaikki pikku jututkin tuntuu kymmenen kertaa pahemmilta. Jo se auttaa, että sytyttää valon lamppuun, aivan kuin yhtäkkiä pelkäisin pimeää. En ole koskaan pelännyt pimeää, en edes lapsena ja ennen rakastin sitä, peitin aina ikkunat, että öisin olisi täysin pimeää, en voinut edes nukkua ilman. Nyt tuntuu, kuin joku kääntäisi päässäni katkaisinta samalla kun minä sammutan valot. Tunnen oloni niin kaoottiseksi pimeydessä, aivan kuin koko elämäni olisi kaaos, jota en pysty hallitsemaan ja se on aivan hirveä tunne. Kuin vain ajelehtisin, enkä pystyisi koskaan mitenkään ohjaamaan omaa elämääni. 

Lisäksi minua ahdistaa niin typerät asiat. Olen joskus ennenkin puhunut uskottomuudesta ja sen aiheuttamasta ahdistuksesta, mutta kun nyt on taas suvussani ja työpaikalla ollut oikea kiinnijäämisten aalto, otan sen uudelleen esiin. Minulle petetyksi tuleminen on jostain syystä yksi hirveimmistä asioista, mitä voin kuvitella ihmiselle tapahtuvan. En voisi muutenkaan koskaan seurustella ja ajatukseni siitä, haluaisinko edes, ovat ristiriitaiset, mutta sen tiedän epäilyksettä, että en missään nimessä ikinä ottaisi riskiä tulla petetyksi. Vaikka todennäköisyys olisi niin päin, että se pieni osa miehistä, jotka ovat uskollisia, olisi uskottomia, en siltikään ottaisi riskiä, saati sitten niin päin, että vain pieni osa on uskollisia. Mutta vaikka se ei kosketa omaa elämääni, se silti ahdistaa minua ihan kauhean paljon. Kaikkein pahin on se tilanne, kun tavallaan ”kaikki tietää”, että jonkun mies käy jokaisen naisen luona, jolla on pulssi, mutta kukaan ei saa sanotuksi sitä naiselle ja nainen ei itse tiedä. Minusta olisi kauheinta maailmassa olla se nainen. Ja minäkin tunnen heitä niin monta, mutta en koskaan sano mitään, koska se ei ole minun asiani, koska en tunne heitä niin hyvin, koska en tiedä mitä sanoa, koska en tiedä pitäisikö edes sanoa jotain… Joskus se on erityisen kamala tilanne kyseessä olevan naisen takia. Ainoa sukulaiseni, josta varsinaisesti ihan aidosti pidän, on yhden serkkuni vaimo ja meistä ehkä voisi tulla kavereita, mutta en ole koskaan yrittänyt kaverustua hänen kanssaan, koska hän ei tiedä, että hänen miehellään on jatkuvasti toisia naisia ja se tieto olisi aina välissämme. Toisinaan tunnen oloni kamalaksi, kun en minäkään kerro hänelle, mutta jotenkaan en pysty tekemään sitä, koska hän uskoo heidän avioliittonsa olevan täydellinen ja hän on niin onnellinen... Hän on niitä naisia, jotka ihan vilpittömästi sanoo tietävänsä, ettei hänen miehensä koskaan pettäisi… Ja ihan kaikki muut tietää miehen touhuista.

Kerran entisessä työpaikassani oli jonkinlainen koulutusviikonloppu ja kaikki miehet pettivät sillä reissulla ja vaikka en edes tuntenut heidän puolisoitaan kuin ihan etäisesti, minulla oli ihan hirveä olo kuukausia… Niillä miehillä ei taatusti ollut! Eikä se edes kuulu minulle tai ole minun asiani, mutta silti minusta tuntui kamalalta, kuin olisin itsekin tehnyt heille jotain pahaa. Olen myös oikea magneetti näiden juttujen suhteen, saan aina kuulla jotain, mitä en haluaisi kuulla ja äärimmäisen epämiellyttävästi toisinaan myös nähdä jotain, mitä en todellakaan haluaisi nähdä; vaikka haluaisin olla tietämätön. Ja olen jotenkin niin naiivi, että vaikka tiedän, mitä tilastot ja media sanoo miesten uskollisuudesta, niin siitä huolimatta yhdeksässä tapauksessa kymmenestä järkytyn ihan hirveästi, koska aina jotenkin ajattelen, että ei tuo nyt ole sellainen…

Ja nämä lehtijutut, joissa toimittaja tekee profiilin esiintyen teinityttönä ja saa tuhat vastausta varatuilta miehiltä ensimmäisen 24 tunnin kuluessa tai kun hesari laittoi ilmoituksen prostituoituna, kahdessa tunnissa tuli muistaakseni satoja yhteydenottoja, saavat minut tuntemaan niin suurta ahdistusta. Luen myös satunnaisesti muutamaa huorablogia ja minusta tuntuu kauhealta ajatella kaikkia niitä naisia, joita mies pettää huoran kanssa. Varsinkin, kun nämä huorat yleensä pitävät itseään niin paljon parempina kuin muut naiset ja pilkkaavat petettyjä pikkuvaimoja, jotka luulevat olevansa uskollisessa suhteessa. En tiedä, miksi se ahdistaa minua niin suunnattomasti. Ja se on suhteellisen uusi ”oire”, koska asuin elämäni ensimmäiset 19 vuotta hyvin ”anteliaan” naisen naapurissa ja en tiedä yhtä ainoaa paikallista miestä, joka ei olisi vieraillut hänen luonaan, joten minun olisi pitänyt tottua tähän. Eikä se nuorena minua vaivannutkaan, pidin sitä silloin ihan luonnollisena asiana, että miehet nyt vain on sellaisia. Mutta nyt jo uskottomuus elokuvissa tai kirjoissa saa minulle todella inhottavan olon. Ja se on ihan hullua, koska muita naisia ei asia tunnu pahemmin edes häiritsevän, vaikka he ovat parisuhteessa ja heillä on se riski omassa elämässään! Minusta se tuntuu jotenkin niin oudoltakin, että nainen tavallaan rakentaa koko elämänsä yhden miehen varaan, joka todennäköisemmin pettää, kuin on pettämättä. En kykene ymmärtämään, miten muut naiset pystyvät elämään sen uhan kanssa, ettei koskaan tiedä tapahtuuko se ja milloin ja miten se tapahtuu vai onko jo tapahtunut… Ja miksi se vaivaa minua niin paljon… Tajuan kyllä, että jokainen aikuinen nainen tietää parisuhteen aloittaessaan, että useampi mies pettää kuin on pettämättä ja he ovat ottaneet sen riskin tietoisesti; en mitenkään ajattele, että he ovat typeriä, sinisilmäisiä pikkuvaimoja, mutta en silti pysty ymmärtämään, miten he järkeistävät tämän asian. Miksi heidän ajattelunsa on tässä asiassa niin täysin erilaista kuin minun... Useimmat kuitenkin päätyvät eroon uskottomuuden jälkeen, joten ei se yhdentekevää ole kuitenkaan muillekaan. Se tuntuu itsestänikin täysin järjettömältä tuntea näin suurta ahdistusta tällaisesta asiasta, mutta en pysty muuttamaan sitä... Toivon, että voisin, koska en todellakaan tarvitse enää lisää syitä tuntea ahdistusta. Mutta en voi sille mitään.

Olen myös viime aikoina ollut poikkeuksellisin yksinäinen. Minulla on usein pitkiäkin jaksoja, jolloin pystyn tavallaan sulkemaan muut ihmiset pois ajatuksistani, enkä silloin koe olevani niin yksinäinen, mutta toisinaan taas tuntuu, etten pysty muuta ajattelemaankaan. Se kai liittyy kesään ja siihen, että joka paikassa näkee ihmisiä. Tänään kaupoissa ihmiset jo selvästi varautuivat juhannuksen viettoon ja se tuntui pahalta, ajatella miten hauskaa heillä varmasti on viikonloppuna. Tunnen itseni aina silloin niin friikiksi ja minusta tuntuu, että kaikki näkee sen minusta kilometrin päähän. Se kai on kuvittelua, ainakin toivottavasti.

Nyt pitää edes yrittää nukkua, taidan jättää valot päälle, ehkä se auttaa. Hyvää yötä! :)  

lauantai 16. kesäkuuta 2012

+ 400 grammaa

Niin kuin vähän odotinkin, viime viikon hyvästä tuloksesta suuri osa oli nestettä. Nyt olen tällä viikolla keskittynyt juomaan riittävästi, mikä on yllättävän hankalaa. Ennen join kyllä paljon vettä, mutta oikeastaan vain muutaman kerran päivässä suuren määrän kerralla, joten nyt on vaikea muistaa juoda säännöllisesti. Välillä unohdun tekemään jotain pariksi tunniksi ja kun lopulta havahdun janoon, en pysty juomaan kuin hiukan kerralla. Se on aika kamala tunne, että on hirveä jano ja vesilasi kädessä, mutta sitä ei pysty juomaan. Nyt olen kuitenkin taas pystynyt juomaan ihan puhdasta vettä, kunhan se on hanavettä. Ostamani pullovesi sai minut viime viikolla todella kipeäksi ja sen jälkeen oli taas hankaluuksia hanavedenkin kanssa. Lisäksi olen himoinnut kaikkea suolaista ihan hirveästi, on ollut pakko lisätä suolaa melkein kaikkeen. Tällä viikolla saattaa mukana olla siis turvotustakin. 

Syömisen suhteen ei ole sujunut kovin hyvin; olen unohdellut syödä ja syönyt ihan liikaa hiilihydraatteja ja liian vähän proteiinia. Edelleen himoitsen perunalimppua, mutta yritän pysyä kohtuudessa. Pitää kuitenkin ottaa itseään niskasta kiinni, että paino lähtee taas laskemaan. Olen nyt päätynyt siihen tavoitteeseen, että satanen alittuisi ennen kuin heinäkuu loppuu. Viisi kiloa puolessatoista kuukaudessa on realistinen tavoite ja tuntuu itsestäkin kohtuulliselta laihtumisnopeudelta, vaikka tottakai haluaisin laihtua mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti. Koska olen laihtunut joka toinen viikko, ensi viikolla toivoisin taas vähän suurempaa pudotusta, mutta mikä tahansa miinusmerkkinen kelpaa. :)

Nyt saunomaan. :) Hyvää viikonloppua jälleen! :)

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Vaateasiaa

Vietin eilisen penkoessani vaatevarastojani, koska nykyiset vaatteet, varsinkin housut, alkaa auttamatta roikkua päällä. Nyt jo monet vuosia kaapissa olleet housut menivät päälle; joskin liikkumisesta tai hengittämisestä oli turha edes haaveilla.: D Ja ne olivat vielä niin tiukkoja, ettei ne päällä voi minnekään mennä. Lähellä ollaan kuitenkin… Mutta yksiä housuja kokeilin ihan huvikseni ja sain nekin vedettyä jalkaan, vaikka tiedän ihan varmuudella, että painoin korkeintaan 90 kiloa silloin kun niitä käytin. Olen siitä aivan varma, koska ostin ne serkkuni häihin ja tiedän, etten aivan varmasti ollut ylittänyt 90 kiloa silloin. En tajua miten voin mahtua niihin nyt 15 kiloa painavampana... Ne olivat kyllä ihan täysin ihonmyötäiset ja tiukat, olin niissä kuin makkara kuoressaan, mutta sain ne kuitenkin päälle, vetskarinkin kiinni. Oli pakko etsiä vanhoja valokuvia, että olivatko ne miten väljät silloin kun ne ostin, mutta ihan sopivilta ne näyttivät. Omituista. Samoin nuo housut, joihin vaaditaan enää muutaman kilon pudotus, olivat minulla käytössä ihan varmasti pienempänä. Ehkä minulla on rasva siirtynyt jonnekin eri kehonosiin kuin ennen. 

Kasan alushousuja jouduin heittämään roskiin, koska ne ovat nyt niin isoja, että ne valahtavat päältä, jos ei ole housuja jalassa ja housuissakin ne valuvat rullaksi niin alas kuin mahdollista. Ne tosin olivat isoimpia, joita omistan ja olivat minunkin ollessa isoimmillani väljiä, mutta kuitenkin. Samoin kokeilin muutamaa paitaa, jotka ennen ovat olleet liian tiukkoja, ne olisivat nyt olleet muuten ihan hyviä, paitsi käsivarsista. Ilmeisesti olen laihtunut muualta, paitsi en käsivarsista. Tämä on niin outoa, koska vaikka olen viime vuosina muutaman kerran aiemminkin käynyt näissä samoissa lukemissa, se ei ole tuntunut vaatteissa mitenkään. Aivan kuin olisin nyt laihtunut eri tavalla. Olen kuitenkin laihtunut vasta 12 kiloa ja minulla on ollut aiemmilta kerroilta sellainen mielikuva, ettei alle kahdellakymmenellä kilolla(täällä yli satasen lukemissa) ole oikein mitään merkitystä. Tosin sanotaan, että viisi kiloa vastaa yhtä vaatekokoa, jonka mukaan olisin siis laihtunut kaksi vaatekokoa. En tiedä tarkoitetaanko sillä vaatekokoa kahden numeron välein, niin kuin vaatekoot menee vai vaatekokoa yhden numeron välein.

Tämä kaikki on niin epätodellista. Olen yrittänyt niin kauan laihtua, etten voi millään uskoa tätä todeksi, että vihdoinkin jotain tapahtuu. Joskus silloin aiemmin tein kaikkeni muutaman viikon ajan, mitään ei tapahtunut ja luovutin. Nyt minusta tuntuu, ettei niin kauheasti tarvitse ponnistella ja välillä menee syömisen suhteen ihan metsäänkin, mutta silti paino laskee. Minulla on ensi viikolla kolme kuukautta leikkauksesta ja kolmen kuukauden kontrolli ja olen laihtunut sen tavoitellun kilon viikossa, ehkä ensi viikoksi paino laskee vielä hiukan enemmänkin. Vaikka olinkin toiveikas leikkauksen suhteen, en silti ihan oikeasti pystynyt uskomaan, että se toimisi.

Kuten olen varmasti monta kertaa ennenkin kertonut, minulla on aivan älytön määrä vaatteita. Minulla on säästössä vielä suosikkivaatteeni ajoilta, jolloin olin pienempi, mutta lisäksi ostelin nuorempana paljon liian pieniä vaatteita, ihan vain kun ”ihan kohta laihdun ja mahdun niihin ja jos ostaisin isomman, se jäisi kohta liian isoksi”. Nyt ajattelin, että täytyisi järjestellä noita vaatteita koon mukaan, niin voisi niistäkin seurata laihtumista. Housut jo järjestelin isommasta pienimpään, mutta varsinkin yläosia minulla on aivan tolkuton määrä, joten se tulee olemaan hankalampaa. Minua ärsyttää aivan suunnattomasti se, ettei vaatekokojen perusteella voi päätellä vaatteen koosta oikein mitään, minulla on nytkin käytössä vaatteita S:stä XXL:ään ja 38:sta 50:een. Olisi niin motivoivaa, jos pystyisi kokolapusta seuraamaan minkä kokoisiin vaatteisiin mahtuu. Vaikka tietysti sekin motivoi, kun saa päälle housut, jotka ennen jäivät reisiin kiinni.

Olisi ihanaa ostaa uusia vaatteita, mutta minusta tuntuu, ettei siinä olisi mitään järkeä, koska en tiedä miten nopeasti laihdun ja minulla on kuitenkin vaatteita ihan muutaman kilon päähän. Olenkin päättänyt, että uutta talvitakkia lukuun ottamatta ostan vaatteita vasta jouluksi tai ehkä paremminkin joulun jälkeen alennusmyynneistä.

Mutta nyt pitää mennä, oli vain ihan pakko tulla kertomaan näistä vaateasioista, kun olin niin innoissani mahtuessani noihin housuihin. :)

Hyvää viikkoa kaikille lukijoille! :)

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Pikainen painopäivitys

104,8 kg. Siis mitä ihmettä, 2,2 kg viikossa?! Itse asiassa 2,2 kg viidessä päivässä, koska kävin vaa'alla maanantai-aamunakin. Kävin vaa'alla varmuuden vuoksi ainakin 15 kertaa, aina näytti samaa. Tähän tosin saattaa olla osallisena se, että minulla on taas ollut vaikeuksia saada mitään syötyä tai pidettyä sisällä, joten ehkä tämä ei ole ihan realistinen tulos. Juuri kun pääsin sanomasta, että voin taas juoda vettä, se alkoi aiheuttaa pahoinvointia. Kuitenkin yritän nyt sitkeästi juoda sitä siitä huolimatta, koska ajattelin, että ehkä siihen täytyy totuttaa itsensä. 

Se on kummallista, miten minusta toisina päivinä tuntuu, että voisin syödä ihan mitä tahansa, lähes normaalisti ja toisina en saa alas mitään. Eikä ne päivät seuraa mitään logiikkaa, niin että kun on syönyt paljon, ei seuraavana päivänä pysty syömään mitään, vaan ovat ihan sattumanvaraisia. Nyt on ollut useampi päivä, jolloin syöminen on ollut hankalaa. Ihan ok silti, jos se heti näkyy vaa'alla, mutta kai tämä osin on vain nestettä. 

Koska en usko, että tässä on kyse kokonaisuudessaan varsinaisesta laihtumisesta, ensi viikolla toivon pysyväni samassa, alle 105:n. Siitä huolimatta, olen iloinen tuloksesta! :) Nyt lisää tälläisiä viikkoja ja kohta olenkin jo alle satakiloinen! 

Hyvää viikonloppua taas, vaikka näyttääkin sateiselta! :)

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Uusi päivä, uudet pettymykset :)

Viime yö oli kyllä niin hirveä, etten muista milloin olisin viimeksi voinut niin huonosti. Nyt on positiivisempi olo, vaikka pelkäänkin tulevaa yötä. Minua piinaa tunne, että elämäni lipuu ohitseni, enkä saa siitä otetta ja se aiheuttaa ihan hirveän paniikin, aivan kuin olisi viime hetket käsillä tehdä jotain ja jos en nyt onnistu, koko loppuelämäni olisi tätä samaa. Viimeinenkin toivon hippunen alkaa kuolemaan ja se on hirvittävä tunne. 

Netissä taas kerrottiin, miten säälittäviä kolmekymppiset vanhatpiiat ovat. Tuntuu niin pahalta ajatella, että minua kohtaan tunnetaan inhoa ja pilkkaa ja ylemmyydentuntoa, että kuulun ryhmään, jota säälittävämpiä ei ilmeisesti maailmassa ole. Ihan käsittämätöntä, minkälaisia ominaisuuksia ihmiset yhdistää meihin, mielenterveysongelmia ja miesvihaa ja frigidiyttä ja kaikkea mahdollista epänormaaliutta. Voiko minusta tosiaan olettaa noin paljon vain siksi että jäin yksin? Se loukkaa minua, että minua pidetään niin epänormaalina, aivan kuin en olisi ihminenkään, vain siksi, että olen yksin. Se on niin nöyryyttävää ja häpeällistä, että kaikki tietävät minusta niin intiimin asian, jotain, minkä kuuluisi olla henkilökohtaista, eikä kuulua muille. En voi edes kuvitella, mitä minusta niiden perusteella oikeassa elämässä ajatellaan. Haluaisin niin kovasti olla näkymätön ja huomaamaton tai edes jotenkin "salaperäinen", mutta minusta tuntuu, kuin kaikki yksityisimmätkin asiat olisi kirjoitettu otsaani. Kuin olisin alasti pilkattavana kaikkien edessä. 

Ja vanhemmilleni vinoileva naapuri jatkaa kiusaamistaan ja äitini on ihan hermoromahduksen partaalla ja haluaisin niin kovasti voida auttaa häntä jotenkin, mutta en tiedä, mitä tehdä. Tunnen niin avutonta raivoa, kun aina nämä rikkaat öykkärit voittavat ja aina heille joutuu nöyrtymään. Vihaan sitä, että he saavat sen ilon, että saavat nöyryyttää muita ja osoittaa valtansa. Tuntuu kuin ei koskaan saisi olla rauhassa, aina on jotain.

Ei kai elämän kuuluisi olla näin vaikeaa, minussa kai on jokin sellainen vika, etten osaa suhtautua asioihin kuin normaali ihminen. Kestäisin vielä omat ongelmani, mutta vanhempieni ongelmia on lähes sietämätöntä kestää, kun tuntuu, ettei voi tehdä mitään auttaakseen. Miksei ikinä elämässä paha voi saada palkkaansa, miksi nämä kiusaajat aina voittaa?! 

Pää on aivan älyttömän kipeä, ahdistuksesta ja huonosti nukutusta yöstä ja nestevajauksesta johtuen... Juominen on taas ihan tuskaa, en millään saisi vettä alas. Vaikka nyt pystyn taas juomaan vettä, mutta silti se on niin hankalaa. 

Tämän viestin ei kylläkään pitänyt olla valitusta, vaan pahoittelut viime yön valittamisesta... Ei näköjään ihan onnistunut... 

Pohjalla

Tämä päivä on taas ollut niin hirveä ja sitä seurasi vielä hirveämpi yö. Olen huomannut viime aikoina, että ahdistus alkaa palautumaan taas, mutta näin pohjalla en ole ollut pitkiin aikoihin. Tuntuu, etten nyt selviä tästä yksin, mutta vaihtoehtoakaan ei ole. Kuin olisin jonkinlaisessa loputtomassa sokkelossa, josta en pääse ulos, enkä enää jaksaisi yrittää... Eikö tämä koskaan pääty?!

Ja olen niin pohjattoman yksinäinen. Sekä ystävyysmielessä, mutta pitkästä aikaa taas parisuhdemielessäkin. Mielessäni pyörii, että olen niin epänormaali friikki ja etten koskaan saa kokea mitään parisuhteisiin liittyvää ja se ahdistaa niin hirveästi. Kaipaisin niin paljon seuraa tai jonkinlaista ihmiskontaktia tai tunnetta siitä, että minullakin on elämä. Enkä voi olla miettimättä, että mitä se kertoo minusta, ettei kukaan pidä minusta... Luin taas jotain typeriä nettikeskusteluja ja siellä sanottiin niin kamalia asioita kaltaisistani naisista ja se loukkaa niin hirvittävän paljon. Että tietää, että ihmiset ajattelevat minusta niin. Älytöntä, että jotkut tuntemattomat netissä voi loukata niin paljon.

Toivoisin niin, että maailmassa olisi edes yksi ihminen, joka pitää minusta, enkä kestä ajatella, mitä sen täytyy tarkoittaa, ettei ole. En tiedä mikä minussa muka on niin kamalaa, ettei kukaan voi vahingossakaan pitää minusta. Olen yrittänyt miettiä syitä, mutta en tiedä... Tiedän vain, että minun kai täytyy olla todella hirveä ihminen, koska en tunne ketään muuta, jolla ei ole yhtä ainoaa kaveria. 

Pitäisi mennä nukkumaan, mutta en uskalla. En ole vähään aikaan ottanut melatoniinia, koska olen senkin kanssa nukkunut huonosti, mutta nyt olen nukkunut vielä huonommin. Sängyssä kaikki alkaa pyörimään päässä ja tuntuu, että ihan oikeasti menee järki, että jokin antaa lopullisesti periksi. En tiedä, mikä minussa on vialla. 

Kämppiksenikin varmaan herää kohta, kun en pysty lopettamaan itkemistä.... Onneksi on siitepölyaika, niin voin ainakin aamulla kuitata punaiset turvonneet silmät allergiana. 

En jaksaisi tätä enää. 

Pakko yrittää nukkua. 


lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kymmenen viikkoa, kymmenen kiloa

Vihdoinkin olen laihtunut kymmenen kiloa. Tai no, kymmenen kiloa ja kaksi sataa grammaa, paino oli tänään tasan 107 kg. Joten luvassa on kuvia… :D En oikeastaan näe mitään eroa noissa aiemmissa ja tämän päiväisissä, mutta laitan ne nyt kuitenkin, kun ajattelin, että kymmenen kiloa olisi ainakin aluksi sopiva väli edistymiskuville.

Ensin siis nämä aloituskuvat leikkauspäivän aamulta:


Ja nämä tältä päivältä kymmenen kiloa pienempänä.

 


Ei näissä kyllä vielä näe mitään eroa ja ne otettu hieman eri etäisyydeltäkin... ( ja seison jostain syystä vinossa molemmissa uusissa kuvissa...). Mutta joka tapauksessa, näissä on nyt sitten eroa kymmenen kiloa.


Ja ai niin, olen pahoillani, että jouduitte näkemään nämä. :)

Itse asiassa tämä viikko ei ole mennyt syömisen suhteen mitenkään ideaalisti, mutta paino on silti laskenut. Minulla oli taas sunnuntaina ja maanantaina kuukautiset, joten ehkä sekin vaikutti viime lauantain tulokseen. Toukokuun tulokseksi jäi siis vain tasan neljä kiloa, eli jään tavoitteesta yhä enemmän jälkeen. Ehkä on parempi, että keskityn laihtumaan vain kilon viikossa, koska on ihan turha hokea toivovansa viittä kiloa kuukaudessa, kun ei se nyt vain onnistu. Ja kilo viikossakin on ihan hyvä tulos. Jos olisin yhtään laihempi, olisin siihen todella tyytyväinen, mutta nykyisessä tilanteessa se tuntuu pelottavalta, koska jos en yli satakiloisenakaan onnistu laihtumaan yhtään enempää, miten vähän laihdunkaan sitten, jos joskus alitan satasen. Hoen nyt samaa kuin monta kertaa aiemminkin, mutta yleensähän näin lihavat kuin minä laihtuvat alussa todella paljon, joten siksi odotin itsellenikin vähän ripeämpää tahtia alkuun. Eikä siinä tosiaan mitään niin kauan, kuin tämä kilo viikossa tahti jatkuu, mutta miten nopeasti se hidastuu ja miten paljon… Vaikka aina sanon, etten aseta mitään tavoitteita, niin silti toivon, että jouluna painoni alkaisi kasilla… Katsotaan nyt, miten käy.

Osuin lukemaan muutamaa anorektikon blogia ja se herätti paljon ajatuksia. Yhtä paljon ongelmia ruoan kanssa kuin minulla, mutta niin perustavanlaatuisesti eri tavalla kuitenkin. (Yhden tavoitepaino oli muuten 34 kiloa! Siis voi apua, minä olisin niin iloinen, jos painoni laskisi 34 kiloa ja silti olisin ylipainoinen!) Heidän tekstinsä oli hyvin itsekeskeistä ja jäin miettimään, että olenko minäkin yhtä itsekeskeinen. Minäkin olen niin huolissani siitä, mitä muut ajattelee, mutta mielestäni kuitenkin eri tavalla. Mutta minullakin ainakin blogini ainoa aihe on minä, minä, minä ja minä. Olenko niin itsekeskeinen muutenkin? … Toivottavasti en. Ruokaongelmaiset ovat usein aika lapsellisia ja sen voin omalla kohdallanikin allekirjoittaa ihan sataprosenttisesti, mutta tuo itsekeskeisyys jäi huolestuttamaan aika tavalla, toivon, etten ihan tuollainen ihminen olisi.

Minulle oli kovin vieras ajatus siitä, miten tärkeää näille ihmisille on olla laihin kaikista. Minulle jäi tunne, että he haluaisivat olla laihoja ollakseen parhaita kaikista. Minä taas haluaisin olla laiha, että olisin kuin muutkin. Taannoin luin eräästä blogista kirjoittajan kommentin siitä, että jokainen nainen haluaisi olla kaveripiirinsä laihin ja kaunein. Kommentoinkin hänelle, etten ole ihan rehellisesti sanoen koskaan toivonut sellaista, minä päinvastoin haluaisin olla niin tavallinen, etten erottuisi seinästä. En usko, että pitäisin huomiosta paljoakaan enempää, vaikka se olisi positiivistakin. Jäin kuitenkin miettimään tuota kommenttia. En tiedä, onko se totta tavallisten naisten keskuudessa, mutta minun kaltaiselleni on ihan yhdentekevää, onko joku paljon kauniimpi kuin minä vai vähän kauniimpi kuin minä, koska aika lailla kuka tahansa kuitenkin näyttää paremmalta kuin minä. En ole koskaan kilpaillut ulkonäössä, minua ei vaivaa yhtään, jos joku on kaunis. Minua vaivaa, kun joku on huomattavasti älykkäämpi kuin minä tai paremmin koulutettu kuin minä tai sosiaalisesti lahjakas, kuten minäkin haluaisin olla, mutta ei ulkonäkö. Tietysti olen epävarmempi kauniin naisen seurassa, mutta en osaa edes kadehtia kauniita naisia, koska minä en koskaan voisi olla sellainen, se on niin kaukaista ajatuksenakin. Mutta onko se normaalia, että haluaisi olla kaunein? Joka tapauksessa anorektikkojen tarve olla se kaikkein laihin tuntui kovin kummalliselta. Se ainakin on eri tavalla tässä päässä ruokaongelmia.

Nämä ulkonäköasiat ovat niin muutenkin kummallisia… Yksi päivä juuri kommentoin Kupariperhosen blogiin siitä, että joskus nuorena, kun ulkonäköäni haukuttiin joka päivä, minä näin peilissä jotain aivan hirvittävän rumaa ja valokuvat melkein saivat minut itkemään. Juuri yksi päivä löysin muutaman sen aikaisen kuvan, enkä enää nähnyt sitä rumuutta. Enhän minä hyvältä näyttänyt, mutta en niin kamalaltakaan, kuin mitä silloin tuntui. Se on kummallista, koska nyt omasta mielestäni näytin silloin lähes tavalliselta, vain hieman tavallista rumemmalta, mutta silti muiden silmissä olin niin ruma, että heille oli tärkeää joka päivä pilkata minua siitä ja muistuttaa minua rumuudestani. Olinko tosiaan niin hirvittävän ruma ja ainoa asia, mikä estää minua tajuamasta sitä nyt, on joko jokin itsesuojeluvaisto tai se, että nyt olen vielä monin kerroin rumempi… En tiedä, mutta se herätti ajatuksia.

Sain muuten vihdoin irti itsestäni sen verran, että hankin uuden nettiyhteyden. Tai siis joku yli-innokas nuori mies suurin piirtein hyökkäsi kimppuuni Prismassa ja kun kerran tarvitsin nettiyhteyden, en vastustellut. Tämä tuntuisi nyt toimivan huomattavasti paremmin, joten jatkossa ehkä onnistuu tämä bloggailukin sujuvammin. Ja varsinkin katastrofaaliseen sähköpostitilanteeseeni tulee apua. Kuvat ainakin sain nyt ladattua.

Äitini kuolleen ystävän leski oli siivoillut taloa ja löytänyt erinäisiä tavaroita, joihin oli kirjoitettu nimeni. En tiedä olivatko ne tarkoitettu tulevaisuuden synttärilahjoiksi vai miten, mutta se tuntui oudolta, saada lahjoja kuolleelta ihmiseltä. Laitoin nimilaputkin talteen, jonkinlaisista sentimentaalisista syistä. Vieläkin on vaikea muistaa, että hän on kuollut, en mitenkään totu ajatukseen.

Ensi viikolla toivon nyt vain pääseväni taas kilon alemmas. Enää seitsemän kiloa sataan kiloon, se ei toisaalta tunnu kauhean paljolta, mutta toisaalta tätä tahtia siihen kuluu vielä melkein kaksi kuukautta, mikä on pitkä aika. Katsotaan nyt, miten tämä sujuu. Toivon, että kolmen kuukauden kontrolliin mennessä 105 alittuu, missä tapauksessa olisin siis edelleen laihtunut sen kilon viikossa, mikä leikkauksen tavoitteena on.

Hyvää viikonloppua! :)


99 varastettua kysymystä

Nappasin useammasta blogista näitä haastekysymyksiä (ja joissa sanottiin, että kuka vain saa ottaa haasteen vastaan), joten ajattelin vastailla niihinkin ihan vain huvikseni. Nämä saa kopsata omaan blogiinsa ja vastailla, jos haluaa, en nyt ketään erikseen haasta, kun näitä on näin monta. (Vähän muokkasin näitä ja poistin osan, jos vastaus olisi ollut vain tyyliin ”ei”. )

1. Mitä odotat eniten kesässä?

Uimista ja sitä, miltä kesäyö tuoksuu. Olen varmaan ennenkin kertonut, että minulla on todella herkkä hajuaisti ja tuoksuilla on ihan valtava rooli elämässäni. Kesäyö on yksi parhaista tuoksuista, minkä tiedän, viileä ja jotenkin hapan ja se saa minussa aikaan aivan suunnattoman kaipauksen jotain sellaista kohtaan, jota en edes tunnista. Se muistuttaa minua nuoruudestani, kun oli vielä kavereita, jotka lähtivät kyläilemästä myöhään yöllä ja miten aina jäin puutarhaan nuuskimaan kesäyön tuoksua.

2. Jos voisit päättää yhden pahan asian, minkä poistaisit maailmasta, mikä se olisi?

Maailmassa on niin paljon pahuutta, mutta pedofilian ja alaikäisiin sekaantumisen. Kyllä edes lapsuus pitäisi olla turvassa pahalta maailmalta ja aikuisuuden raadollisuudelta.

3. Mitä mieltä olet ihmisistä, jotka haluavat laihtua, vaikka ovatkin normaalipainoisia?

Riippuu vähän asenteesta. Jos on ihan normaalipainon alarajoilla ja kauheasti vouhottaa joka ikisestä kalorista, niin kyllä sellaiset ihmiset ärsyttää, mutta muuten, jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee.

4. Mitkä asiat tekevät sinut surulliseksi?

Eläimiin kohdistuva pahuus, samoin lapsiin. Itselle tai läheisille tapahtuvat kurjat asiat. Elämän epäoikeudenmukaisuus.

5. Voitko sanoa olevasi onnellinen käsi sydämellä?

En voi. Ehkä olen kiittämätön, koska ei minulla ole mitään hätääkään, mutta en ole onnellinen. En usko, että monikaan yksinäinen ihminen on vilpittömästi onnellinen.

6. Olisitko valmis kuolemaan jonkun puolesta?

Uskon, että olisin. Koska olen läheisriippuvainen, tunnen vastuuta ihmisistä ympärilläni, joten ehkä olisin valmis menemään noinkin pitkälle. Se olisi helpompaa, kuin vaihtoehto.

7. Kirjoitatko päiväkirjaa? Miksi/miksi et?

En, minusta se on jotenkin omituista, kirjoittaa itselleen… Joskus nuorempana yritin, mutta omat ajatukseni tuntuivat noloilta. Tosin blogini toimii eräänlaisena päiväkirjana.

8. Viisi ruokaa, joita söisit koko elämäsi ajan?

Söin joskus yli vuoden tomaatti-mozzarella pastaa joka ikinen päivä ja voisin syödä vieläkin, jos voisin syödä pastaa. Minulla on tapana syödä jotain ruokaa loputtomiin, kunnes olen niin kyllästynyt, etten voi koskeakaan kyseiseen ruokaan enää koskaan, joten sikäli en varmaan voisi mitään syödä koko elämäni ajan. Mutta nyt minun täytyy syödä rahkaa ja raejuustoa, kasvimargariinia, maitoa ja soijarouhetta koko loppuelämäni ajan, joten niitä sitten.

9. Koetko olevasi itsekäs ihminen?

Rehellisesti sanoen, itse ajattelen, että en ole, mutta äitini on sitä mieltä, että olen. Ehkä minä sitten olen.

10. Mikä luonteenpiirre tekee sinut erityiseksi?

Ei mikään.

11. Pelkäätkö ikinä, että joku tuttavasi lukisi blogiasi?

Kyllä. Pelkään, että sanon joskus jotain niin samalla tavalla kuin täällä, että joku tunnistaa minut sen perusteella. Olenkin paljon miettinyt sitä, kuinka tunnistettava mahdan olla, mutta toisaalta en tunne kovinkaan montaa ihmistä oikeassa elämässä. Jos minulla olisi kavereita, niin ihan varmasti joku tunnistaisi minut tämän perusteella, mutta nyt toivottavasti ei.

12. Mistä nimimerkkisi tulee?

Typerää kyllä, koska anonymiteetti on minulle niin tärkeää, mutta nimestäni.

13. Oletko koskaan tietoisesti kiusannut ketään koulussa? Miksi?

En nyt tiedä sanoisinko kiusannut, mutta olin kyllä aika ilkeä jonkun aikaa yhdelle tytölle. Yläasteella tämä tyttö, jonka hädin tuskin tunsin, nimesi minut ja ystäväni jostain käsittämättömästä syystä kiusaajikseen ja asia eteni vastusteluistamme huolimatta pitkälle ja saimme rangaistuksen. Kukaan ei ottanut kuuleviin korviinsa yrityksiämme(tai muiden kaveriemme yrityksiä tai hänen oikeiden kiusaajiensa yrityksiä!) sanoa, ettemme ole tehneet mitään. Ainoa kontakti, mikä minulla oli tuohon tyttöön, oli se, että käskin hänen kerran pitää suunsa kiinni, kun hän haukkui kaverini pikkusiskoa, ystäväni ei ollut edes paikalla. Joten kun jo saimme rangaistuksenkin, ajattelimme, että voimme saman tien tehdä rikoksenkin. Olimme aika häijyjä hänelle jonkin aikaa, sitten koko juttu unohtui. Minua itseänikin kiusattiin koulussa(josta en muuten yhtä ainoaa kertaa valittanut opettajille), mutta siitä huolimatta olen tämän tapauksen takia aina hiukan skeptinen kiusaussyytösten suhteen. Ja tämän tytön kohdalla ymmärsin hänen oikeitakin kiusaajiaan, koska hän osasi itsekin olla todella inhottava.

14. Jos saisit päättää yhden asian missä olisit hyvä, mikä se olisi?

Haluaisin olla sosiaalisesti älykäs ja mukava ihminen. Suurin tragedia elämässäni on yksinäisyys, joten olisi ihanaa, jos osaisin olla sellainen ihminen, joka saa ystäviä.

15. Millainen on täydellinen aamusi?

Vapaa arkiaamu joulun aikaan. Herään kohtuullisen aikaisin(jotta en tunne syyllisyyttä nukkumisesta) hyvin nukutun yön jälkeen, laitan takkaan tulen ja menen pyjama päällä katselemaan tv:tä tai lukemaan hyvää kirjaa samalla kun juon Nescafen kahvijuomaa. Ulkona on paljon lunta ja kirkas aamuaurinko paistaa ikkunasta. Yksi suosikkiasioistani joululomassa.

16. Mikä liikunta/urheilulaji on sinun suosikkisi? Miksi? Miten usein harrastat sitä?

Uiminen, se on ainoa liikuntalaji, josta pidän. Mutta en varsinaisesti harrasta sitä koskaan, paitsi kesäisin äitini ”lastenaltaassa”. Äidilläni on siis sellainen 20 000 litrainen lastenallas, joita näkee nykyään kaikilla ja se on halkaisijaltaan 4,5 metriä, joten kyllä siinä hiukan pystyy pulikoimaan. Pitää vain vaihtaa suuntaa kierrosten välillä, ettei mene pää pyörälle. :)

En oikein tiedä miksi… Olen aina pitänyt vedestä, pidän myös veteen liittyvistä maisemista ja pitkistä suihkuista ja mattojen pesusta. Uiminen vain tuntuu hyvältä.

Pidän myös ihan vilpittömästi kävelystä.

17. Mikä sinusta tulee "isona"? Toiveammattisi?

No toivottavasti ei ainakaan isompaa. Toiveammattini oli lääkäri, mutta sitä minusta ei tullut. Nyt en oikein tiedä tulevaisuudesta…

18. Mitkä kolme "terveysruokaa/juomaa" ovat sinulle tärkeimmät?

Rahka, raejuusto ja maito.

19. Onko blogin ylläpitäminen auttanut sinua tavoitteissasi?

Ei. :D

20. Ihanin asia, mikä sinulle tapahtui viimeisen viikon aikana?

Hmmm… Pienempi lukema vaa’alla?

21. Millainen olisi täydellinen ihminen luonteeltaan?

Täydellinen ihminen olisi kiltti, ystävällinen ja mukava. Hän olisi myös nöyrä ja vaatimaton ja hänellä olisi vahva moraali. Hän ei olisi tahallaan ilkeä kenellekään, eikä tahallaan satuttaisi ketään ja ajattelisi muitakin kuin itseään. Hän olisi rehellinen, pitäisi sanansa, olisi huumorintajuinen, eläin- ja lapsirakas sekä empaattinen. Hän olisi kuitenkin myös vahva, pystyisi pitämään puolensa(ja muidenkin sitä tarvitsevien puolta) ja ottaisi vastuun itsestään ja teoistaan. Hänellä olisi rohkeutta seisoa mielipiteidensä takana.

22. Millaiset välit sinulla on vanhempiisi?

Nykyään hyvät. Olen liiankin kiinni vanhemmissani, osin siksi, ettei minulla ole ketään muutakaan, osin siksi, että minä vain olen sellainen. Äitini ja minun suhde on pohjimmiltaan vaikea, mutta nykyään tulemme aika hyvin toimeen, kunhan emme asu saman katon alla.

23. Minkä kirjan luit viimeksi, oliko se hyvä?

Luin kirjan nimeltä Elämän lempeät maut. Ostin sen lukemiseksi sairaalaan, minusta oli jotenkin vitsikästä ottaa mukaan ruoasta kertova kirja laihdutusleikkaukseen, mutta en sitä siellä ehtinytkään lukea. Oli se ihan hyvä, joskaan ei mikään mullistava, mutta hyvin kirjoitettu.

24. Mitä asiaa kadut viimeisen vuoden ajalta?

Sitä, etten pystynyt laihtumaan ilman leikkausta.

25. Juna vai bussi, miksi?

Bussi, koska sieltä pääsee tarvittaessa ulos milloin vain. Ja minun tapauksessani bussilla pääsee myös paljon helpommin viikonlopuksi kotiin kuin junalla.

26. Ikävin tunne?

Se, kun pelkää jotain kamalaa tapahtuvan, kun se on koko ajan mielessä tai vähintään jossain taustalla. Loputon ahdistus, jolle ei edes tiedä syytä, mutta joka vain jatkuu ja jatkuu.

27. Suosikkiravintolasi?

En ole pahemmin käynyt ravintoloissa koskaan…

28. Minkä elokuvan katsoit viimeksi? Oliko se hyvä?

Katsoin joku ilta telkasta tulleen Julien ja Julian ja myös aiemmin nauhoittamani Holiday:n, en muista kumman viimeksi… Holidayn tiesin olevan romanttinen höttö-leffa, mutta petyin silti. Nauhoitin sen ihan joulufiilistelyn takia, mutta dialogi oli nolostuttavan älytön ja juoni ennalta-arvattava ja surkea. Vaikka olisit kuinka suuri joulufani, en voi suositella.

Juliesta ja Juliasta taas tykkäsin. Julien osuudet olivat vähän tyhjiä, mutta Juliasta kertovat osuudet aivan loistavia. Tykkäsin niin paljon, että aion ostaa hänen keittokirjansa. Jostain syystä en pidä Meryl Streepista, mutta täytyy kuitenkin myöntää, että hän on todella hyvä ja uskottava näyttelijä.

29. Talviturkin upotus kertamolahduksella vai hitaasti hivuttaen?

Kerralla, samalla kirkuen kuin hyeena. (Viime vuonna naapurinsetä tuli katsomaan, että mikä minulla on hätänä… :D)

30. Tuli vai vesi?

Vaikea, koska pidän kovasti molemmista… Vesi kai.

31. Lempimausteesi?

Tungen ’sourcream ja onion’ -dippijauhetta vähän kaikkeen, joten kelpaako se vastaukseksi. En voi sietää tilliä enkä valkopippuria, muut käy.

32. Jos saisit yhden päivän olla kuka tahansa, kuka olisit?

Joku, joka elää minun perspektiivistäni täydellistä elämää. Mutta se olisi kyllä aika rankka kokemus, palata sen jälkeen omaksi itsekseen. Olisin siis varmaankin lääkäri, jolla on oma perhe, varaa matkustella ja jolla on ystäviä sekä minun tyyliseni kaunis oma koti.

33. Miksi aloit kirjoittaa blogiasi ja kirjoitatko edelleen samasta syystä?

Kannustaakseni itseäni laihtumaan, mutta laihtuminen on ollut aika vähäistä. Edelleen bloggaan laihtumisestakin, mutta enemmänkin tämä on eräänlainen päiväkirja tai paikka, johon kirjoitan ajatuksiani tai puran ahdistustani. En ollenkaan odottanut, että tykkäisin bloggaamisesta näin paljon, enkä myöskään odottanut, että kukaan lukisi jaarittelujani. Olen ollut blogissani täysin rehellinen ja se on kiinnostavaa, koska olen aina ajatellut, että jos joku tuntisi minut omana itsenäni, hän inhoaisi minua, mutta kuitenkin minulla on edelleen lukijoita. Nyt kirjoitan lähinnä siksi, että nautin kirjoittamisesta ja koska blogini ja muiden blogien seuraaminen antaa minulle edes virtuaalisia sosiaalisia kontakteja.

34. Isoin pettymyksesi blogimailmassa?

Se kun ihmiset aina lakkaa ihan yhtäkkiä bloggaamasta ja katoavat juuri kun ehtii tykästyä heidän blogiinsa, eikä koskaan tiedä, mitä sitten tapahtui.

35. Koira vs. kissa?

Olen yleisesti ottaen kissaihminen, vaikka omista lemmikeistäni minulle tärkein onkin koirani. Pidän kyllä kaikista eläimistä, mutta kissoilla on luonnetta ja pidän niiden itsenäisyydestä.

36. Jos sinulla olisi maanantaiaamusta klo kahdeksasta perjantai-iltaan klo 22.00 saakka aikaa törsätä rajattomasti, mitä ostaisit tai mitä puuhaisit?

Ainakin ostaisin asunnon, uuden auton vanhemmilleni, uuden traktorin vanhemmilleni, ison kasan lentolippuja ja hotellivarauksia eri maihin ja uusia vaatteita odottamaan laihtumista. Varmaan ostaisin myös kaikenlaisia huonekaluja ja sisustusjuttuja sekä itselleni, että vanhemmilleni. Ja äidille uuden sohvakaluston, hän osti taannoin rumimman sohvakaluston, joka on ikinä ollut olemassa! (Siis oikeasti, miten sellainen on edes ollut myynnissä jossain, on aivan käsittämätöntä!!) Ja kosmetiikkaa; ostaisin kaikki ne ihanat purkit ja putelit, joita aina Sokoksella himoitsen, mutten raaski ostaa!

37. Jos saisit muuttaa yhtä asiaa itsessäsi, mitä muuttaisit ja miksi?

Vain yhtä… Varmaan muuttaisin surkeat sosiaaliset taitoni paremmiksi. Olisi mukavaa, kun ei tarvitsisi kuolla häpeästä joka kerta, kun avaa suunsa…

38. Millaisia tunteita sinussa herättää politiikka?

En ole kiinnostunut politiikasta, enkä pidä politiikasta.

39. Nimeä kolme asiaa mihin ihmisten tulisi mielestäsi kiinnittää enemmän huomiota itsessään?
Toisten ihmisten kohteluun, realistisuuteen oman itsensä suhteen ja myös niihin negatiivisiin puoliin, eikä aina vain itsensä hyväksymiseen ja rakastamiseen, vaikka olisi millainen. Luonteelleen ei tietysti mitään voi, mutta kyllä silti tekojaan pystyy hallitsemaan, enkä pidä tästä nykyisestä itsekkäästä ”vitut muista” – ajattelusta. Toki jokainen on vastuussa itsestään ja omasta onnellisuudestaan, mutta maailma olisi parempi paikka, jos ihmiset ajattelisivat muitakin kuin itseään.

40. Millaiset asiat saavat sinut raivoihin?

Se, miten epäoikeudenmukaista elämä on. Haluaisin, että paha saisi palkkansa ja hyville ihmisille tapahtuisi hyviä asioita, mutta ei se niin mene. Minun on aina ollut todella vaikea hyväksyä sitä.

41. Mikä on lempiasia itsessäsi?

Se, etten kuvittele itsestäni liikoja.

42. Leivän päälle, juusto vai kinkku päällimmäiseksi? Miksi?

En syö lihaa, joten juusto. Mutta juusto kuuluu alimmaiseksi, heti voin päälle.

43. Paras vuodenaika, miksi?

Syksy. Ihana sää, illat ovat pimeitä, ei ole enää kuuma, ihanat syksyn tuoksut… Rakastan jaloissa rapisevia lehtiä ja ruskaa ja syksyn rauhoittavaa tunnelmaa.

44. Kun aamulla avaat herätessä silmät ekan kerran, mitä näet?

Herätyskellon, jota yritän sohia hiljaiseksi. Tai naamani vieressä nukkuvan kissan.

45. Tarkistatko kahvinkeittimen päällä olon ennen kuin poistut ovesta?

En omista kahvinkeitintä.

46. Jos kävelet naapurisi oven ohi ja ovi on auki, vilkaisetko sisään?

Kyllä.

47. Sammutatko telkkarin kaukosäätimestä vai itse telkkarista?

Itse telkkarista, koska muuten se ”vinkuu”.

48. Maksatko tv-lupaa?

En. En ole koskaan maksanut, enkä tunne siitä hiukkaakaan syyllisyyttä, vaikka ”kun yksi jättää maksamatta, muut maksaa enemmän”. YLE ei tarjoa mitään katsottavaa, mistä olisin valmis maksamaan.

49. Ostatko vaatteita sovittamatta niitä?

Joskus, vaikka ne aina silloin on väärän kokoisia. Minulle sovituskopit ovat kidutusta, joten usein kyllä arvaan sopivan koon.

50. Pesetkö ostamasi vaatteet ennen niiden käyttöönottoa?

Ihoa vasten tulevat vaatteet kyllä, jonkun takin tai toppahousut jätän pesemättä. Ihmisiä on kuitenkin kuollutkin pesemättömiin vaatteisiin, mutta enemmänkin tämä johtuu vain ylipuhtaudestani.

51. Kaunein asia tai esine, johon eilen törmäsit?

Koirani. Tosin häntä ei ole fyysisesti kauneudella pilattu, mutta ihana hän silti on. :) Kukkiva omenapuu on myös todella kaunis näky.

52. Mikä oli lapsuuden suosikkibändisi tai -laulajasi?

Roxette. Pidän Roxettesta edelleenkin.

53. Pidätkö Aino Ihana Maitosuklaasta? (Jos et tiedä, miltä se maistuu, saat tehtäväksesi ottaa siitä selvää!)

En pidä, aivan liian makeaa.

54. Kenen julkisuuden henkilön asennetta ihailet ja miksi?

Ööhm… Pidän nöyryydestä ja vaatimattomuudesta ja sitä ei tunnetusti pahemmin julkkiksilta löydy. Mutta kenet tähän nyt sanoisi… No ekana mieleen tuli Adele, hän vaikuttaa menestyksestään huolimatta olevan todella jalat maassa.

55. Uskotko karmaan?

En usko. (Paitsi ihan hiukan...)

56. Minkä värinen hammasharja sinulla on?

Pinkki, tietysti. :)

57. Mikä oli parasta 90-luvussa?

Olin nuori (teini-ikäinen) 90-luvulla ja se oli hienoa aikaa. Henkilökohtaisesti parasta siinä oli se, että minulla oli ystäviä ja tulevaisuus tuntui niin avoimelta.

58. Minkä kirjan olet aina halunnut lukea muttet ole koskaan saanut aikaiseksi?

Ei ole mitään sellaista, olen kyllä lukenut kaiken, mitä olen halunnutkin. Päinvastoin minusta tuntuu, että olen jo lukenut kaikki hyvät kirjat, mitä maailmassa on.

59. Jos saisit aikakoneen, minne ja mihin aikakauteen sillä matkustaisit?

Ensin 1800-luvun Lontooseen, sitten 1960-luvun San Franciscoon.

60. Pidätkö lautapeleistä? Ja jos pidät, mikä on suosikkipelisi?

Pidän, kovastikin. Ehkä ihan Trivial Pursuit, joskin se jouluna ilmestynyt versio oli suurin pettymys ikinä.

61. Mikä on suurin unelmasi?

Ei minulla ole enää varsinaisia unelmia, kunhan nyt laihtuisin ja voisin henkisesti paremmin. Ja sinne jenkkeihin tahtoisin edelleen.

62. Jos saisit syntyä uudelleen mihin aikaan/aikakauteen tahansa, mihin haluaisit? (nykyaika ei kelpaa vastaukseksi)

Olen sen verran feministinen, etten kauas taaksepäin voisi syntyä. Ehkä sitten antiikkia edeltäneeseen aikakauteen, ennen tätä ”miehet on parempia kuin naiset” – höpinää.

63. Mitä sait viimeksi synttärilahjaksi?

En muista… En tosiaan muista, valitan.

64. Lapsuuden parhaan kaverisi nimi?

Hänellä oli sen verran erikoinen nimi, etten nyt taida vastata tähän.

65. Mikä asia/teko/ihminen sai sinut viimeksi surulliseksi, miksi?

Äidin ystävän kuolema. Koska hän oli ihminen, joka oli läsnä elämässäni koko ikäni, vaikka kotoa muutettuani en häntä niin usein nähnytkään. Ja minä pidin hänestä ja hän kuoli nuorena ja turhaan.

66. Omistatko paljon viherkasveja?

En, tapan ne kaikki muutamassa viikossa. Joskus muutamassa päivässä. Onnistuin kerran tappamaan jopa muovisen viherkasvin!! (Jätin sen lieden lähelle ja se suli.)

67. Mitä ruokavaliota et suostuisi kokeilemaan laihdutukseen/painonhallintaan?

Karppausta, se jostain syystä ärsyttää minua suunnattomasti. Enkä mitään epäterveellistäkään kokeilisi. Tosin nuorempana kyllä yritin oksentaa syömisen jälkeen, mutta en ole koskaan onnistunut siinä.

68. Jos sinun pitäisi muuttaa pois suomesta, minne muuttaisit?

USA:an, Irlantiin tai Keski-Eurooppaan.

69. Minkä väriset sukat sinulla on jalassa juuri nyt?

Minulla on useimmiten Dobbyn innoittamana eriparisukat, toisessa on harmaalla pohjalla värikkäitä kukkia ja toinen on raidallinen.

70. Mitä söit tänään aamupalaksi?

Puuroa. Pahaa oli. :)

71. Lapsuuden haaveammattisi?

(eläin/)lääkäri.

72. Mikä blogissasi on muuttunut sen aloittamisen jälkeen?

Aihe. Laihdutusblogistani on tullut oikeastaan ihan yleistä höpinää. Kaltaiseni henkilön on vähän vaikea blogata, koska minulla ei ole elämää ja pelkään tylsistyttäväni lukijani jankuttamalla samoista aiheista. Mutta ei minulla nyt muutakaan ole tarjota. :) Leikkauksen jälkeen olen taas keskittynyt enemmän näihin painoasioihin, kun jotain edistystäkin on tapahtunut.

73. Keneen fiktiiviseen hahmoon samaistut?

Minä olen se tylsä sivuhahmo, joka lisätään kirjoihin ja elokuviin, jotta lukijoilla ja katsojilla on parempi mieli omasta itsestään. Yksinäinen vanhapiika, jonka elämän keskeisin sisältö on kissat ja josta kukaan ei tykkää. Samaistun aina heihin lukiessani tai katsoessani elokuvia.

Samaistun myös muumeista tuttuun mörköön, joka muuttui kylmäksi ja tyhjäksi, koska kukaan ei pitänyt hänestä.

74. Jos yrität katsoa elämääsi 20 vuoden päähän, mitä näet?

Vanhuutta, sairautta, kuolemaa. Suunnatonta ahdistusta, yksinäisyyttä, eristystä. Tai pelkkää tyhjyyttä. (pahoittelen vastauksen dramaattisuutta).

75. Lempikirjasi lapsena?

Liisa ihmemaassa. Luin sen lukemattomia kertoja.

76. Mistä asioista olet inspiroitunut viime aikoina?

Pienempi lukema vaa’alla innostaa ihan suunnattomasti. Vaikka olen ennenkin yrittänyt laihduttaa, olen lannistunut hyvin nopeasti, koska tuloksia ei ole syntynyt. Nyt yleensä näkyy hiukan miinusta silloinkin, kun en ole ihan pysynyt ruodussa.

77. Milloin viimeksi teit jotain täysin spontaania?

En ikinä! :D Minä jahkailen ja pohdin ja puntaroin asioita ja päätösten teko on ihan tuskaa ja lopputulos on se, etten tee mitään. :/ En haluaisi olla sellainen ihminen, mutten ilmeisesti voi sille mitään.

78. Millainen olisi unelmakotisi?

Haluaisin vanhan puutalon meren rannalta. Narisevia nurkkia ja lankkulattiat ja ruutuikkunat ja aaveita ullakolla.

79. Mitä kesäsuunnitelmia sinulla on?

Ei mitään kummempia. Katsotaan nyt.

80. Lempipaikkasi kotikaupungissasi?

En mitenkään hirveästi tykkää asuinkaupungistani, vaikka joudunkin kauhukseni myöntämään, että olen kotiutunut tänne. Varsinkin viimeisen vuoden aikana tämä on alkanut tuntua niin tutulta… Täällä on yksi kaunis puisto, joka olisi lempipaikkani, jos se ei olisi aina niin tupaten täynnä ihmisiä. Ehkä silti se.

81. Mitä olet oppinut viimeksi?

Hmm… Että kananmuna tosiaan räjähtää, jos sen laittaa mikroon? :/

82. Mielestäsi paras tapa viettää vapaapäivä?

Olla ihan vain kotona, nukkua pitkään, lueskella sängyssä, tehdä asioita eri aikaan kuin tavallisesti.

83. Onko sinulla mottoa, jonka mukaan yrität elää?

Ei oikeastaan.

84. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi?

Koti, syksy, joulu. Koirani ja kissani. Ihan tavallinen ahdistus-vapaa vapaa-päivä.

85. Jos sinun pitäisi luopua jostain asiasta elämässäsi ja saisit jotain sitä vastaan, mistä luopuisit ja mitä tahtoisit sen tilalle?

Ei minulla ole mitään sellaista, mistä voisin luopua, kun tässä varmaan tarkoitetaan hyviä asioita. Minulla on vain vanhempani ja lemmikkini ja kummistakaan en luopuisi. Sen ”ei minkään” tilalle tahtoisin tietysti oman perheen.

86. Mitä olet tehnyt tänään?

Heräsin, kävin vaa’alla(olin iloinen tuloksesta), söin aamupalaa, lueskelin kirjaa samalla kun takassa paloi tuli, nautiskelin ikkunaan ropisevasta sateesta ja istuin koneelle kirjoittamaan tätä.

87. Onko sinulla mitään kummallisia tai muuten vain mielenkiintoisia tapoja?

Onkohan minulla… No, minulla on mielikuvitusystäviä, mutta siitä olenkin jo kertonut. Se tosin käsittääkseni sopii kummallinen tapa kategoriaan.

88. Milloin viimeksi olet tehnyt jotain jonkun muun hyväksi? Mitä?

Niinpä… Jotain pikkujuttuja teen kyllä, mutta en mitään isoa. Siivosin vanhempieni talon eilen illalla, lasketaanko se? Tosin teen sen joka vkl… Kyllä minä autan vanhempieni luona, joten kai sekin jotain on.

89. Salaiset paheesi?

Ei kai minulla ole salaisia paheita. Paheeni liittyy enimmäkseen ruokaan ja syömiseen ja niistä tietää kaikki.

90. Mitä haluaisit oppia?

Kaiken! Aivan kaiken. Mutta erityisesti haluaisin oppia puhumaan hyvin niitä kieliä, joita olen opiskellut, haluaisin oppia jonkin taistelulajin, ehkä miekkailemaan, haluaisin oppia soittamaan viulua, haluaisin oppia tekemään huonekaluja(sitä aion tänä kesänä yrittää, katsotaan, miten sujuu…)… ja haluaisin oppia hyvät sosiaaliset taidot.

91. Nimeä yksi asia, jonka haluaisit tehdä/kokea ennen kuolemaasi.

Haluaisin olla pidemmän ajanjakson Yhdysvalloissa, esim. puoli vuotta.

92. Mikä piristää sinua, jos olet surullinen?

Ruoka. :/

93. Puhutko/käveletkö unissasi?

Puhun unissani säännöllisesti.

94. Luetko muitakin kuin laihdutusblogeja?

Luen joo, satunnaisesti vaikka mitä, mutta ihan säännöllisestikin. Ihan yleisestä elämästä kertovia, sekä muutamaa kosmetiikkablogia.

95. Jos saisit valita olisitko mieluummin mies vai nainen?

Vaikka miehen elämä on helpompaa, haluaisin silti epäilyksettä olla nainen.

96. Mitä kieliä haluaisit osata?

Tykkään ihan hirveästi kielistä, mutta minulle riittäisi, että osaisin hyvin ihan peruskielet eli suomi, ruotsi, englanti, saksa, ranska ja venäjä. Lisäksi olisi kiva osata jokin vähän erikoisempi kieli. Enemmän pitäisi laittaa aikaa niiden opiskeluun, mutta kun olen laiska...

97. Mikä on oudoin tapasi?

Ehkä juuri tuo aiemmin mainitsemani mielikuvitusystävieni kanssa keskustelu.

98. Mitä kirjaa rakastat?

Harry Pottereita ja James Herriotin kirjoja. Olen lukenut kummatkin lukemattomia kertoja ja palaan niihin aina, kun kaipaan tekemistä tai lohtua.

99. Mikä on lempi esineesi?

Rakastan kauniita esineitä, joten osaankohan valita vain yhtä… Minulla on kaunis vanha todella taidokkaasti veistetty puurasia, joka on mielestäni aivan ihana, ehkä se.