lauantai 30. kesäkuuta 2012

Aika heikkoa...

...on nyt tämä edistys. Tasan 104 kg tänään. Koko kesäkuun tulokseksi jäi siis vaivaiset 3 kiloa, mikä on todella surkea tulos. Ravitsemusterapeutti kielsi vähentämästä kalorien saantia, mutta kiusaus on kyllä aika suuri... Vaikka tiedän, että jos vähennän, vaarassa on lihakset, ei läski. Toisaalta pitäisi varmaan lisätä liikunnan määrää, en ole käynyt kävelemässä läheskään joka päivä. En tiedä, mikä siinäkin on niin vaikeaa, tykkään kyllä kävellä, mutta se liikkeellelähtö on aina yhtä haastavaa. Vaikka tiedän, miten tärkeää se nyt olisi, sekä painonlaskun että lihasten kannalta, liian monena päivänä huomaan vielä nukkumaan mennessä, että taas jäi lenkki väliin. Ja kuntopyöräilykin on ollut aika vähäistä, olen jopa miettinyt, että jos vain veisi suosiolla pyörän takaisin varastoon. Kun työksenikin useimmiten vain istun koneella, on peruskulutus aika pieni, mikä selittää hitaan painonlaskun. Ei auta kuin yrittää potkia itsensä liikkeelle. 

Kuten varmaan huomasitte, blogini kävi pikku tauolla. En tiedä mitä tapahtui, olin juuri aikeissa vastata kommenttiin, mutta painaessani vastaa -kohtaa, sain vain eteeni tekstin "blogi on poistettu" tai jotain vastaavaa. Samalla sähköpostini sulkeutui, koska "tililläni oli epätavanomaista toimintaa". En tiedä mitä se tarkoitti, mutta kun yritin saada palautuskoodin puhelimeeni, mitään ei tapahtunut. Vasta myöhään illalla sain sähköpostin toiminaan, mutta blogistani ei näkynyt jälkeäkään. Sitten kuitenkin eilen illalla se tuli takaisin ihan omia aikojaan. Ehdin tosin saada muutaman harmaan hiuksen, jo senkin takia, että kuitenkin haluaisin säilyttää nämä blogimerkinnät, mutta etenkin siksi, että olen jo vuosia tallentanut sähköpostiini kaikenlaista, tunnuksia ja salasanoja ja valokuvia ja koulujuttuja aikoinaan. Luulin jo, että ne kaikki olisi mennyttä. Nyt otan varmuuskopion kaikesta, niin saan ne sitten tarvittaessa palautettua. 

Huomenna alkaa heinäkuu ja edelleen tavoitteeni on satasen alittuminen heinäkuun loppuun mennessä. Se ei kesäkuun huonosta tuloksesta huolimatta ole edelleenkään mikään mahdoton tavoite ja aion sen saavuttaa! Ensi viikolla siis ensimmäinen kilo pitäisi saada pois. Se on kummallista, miten se satanen tuntuu olevan yhtä aikaa lähellä ja kaukana, toisaalta vain neljä kiloa pitäisi saada pois, mutta toisaalta taas olen viimeiset viikot pysynyt sitkeästi samassa painossa. Täytyy uskoa, että tämä on vain jonkinlaista jumitusta, jota seuraa isompi pudotus. Toisaalta taas olen osittain iloinen jo siitäkin, ettei paino ainakaan nouse, vaikka ei saisi ajatella noin. Minulla on kuitenkin niin paljon pudotettavaa, ettei olisi varaa nollatulosviikkoihin. Mutta ensi viikolla, silloin olen taas laihtunut! Toivottavasti... :)

Hyvää viikonloppua! :)

31 kommenttia:

  1. Hieno homma että blogi palautui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olisi ollut sääli menettää kaikki 200 postausta(joista kenties kahdessa tai jopa kolmessa lukee jotain järjellistäkin :D) ja erityisesti kaikki tieto, mitä olen säilönyt sähköpostiini. Nyt kyllä teen varmuuskopion, niin saan nämä sitten tarvittaessa takaisin.

      Poista
  2. Huh, hyvä että sait kaikki tekstit ym takaisin! itseäni on pari kertaa kauhistuttanut kun oon sählännyt jotain gradun kanssa ja luullut kadottaneeni koko 70 sivun tekstin... Nyt oon yrittänyt tallennella useampaan paikkaan ettei käy hullusti.

    On varmasti houkutusta vähentää kaloreita, mutta olisiko tuloksena vain kaamea nälkä ja kropan siirtyminen säästöliekille? Eli pudotus voisi lakata kokonaan. Nyt kun ei ole ollut edes liian kuuma kesä niin tuo lenkkeily varmasti toisi piristystä päiväänkin? Meillä ainakin tuo karvakorva pakottaa joka päivä ulos ja hyvä niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tallensin gradun varmaan kymmenelle tikulle koneen lisäksi, olin niin varma, että se ihan varmaan katoaa ja joudun tekemään kaiken uudelleen. :D Mutta nyt olen monta juttua tallentanut vain sähköpostin liitteeksi, kun olen ajatellut, että siellä ne säilyy vaikka koneelle tapahtuisi jotain ja saan ne auki missä ja milloin vain. Ilmeisesti se ei olekaan kovin hyvä idea... No, onneksi sain kaiken takaisin.

      Totta, ei se varmaan auttaisi. Liikunta on se juttu, millä saisin peruskulutuksen suuremmaksi ja painon taas laskemaan, mutta kun olen niin kirotun laiska. Minunkin pitää kyllä viedää koiraa ulos, mutta kun asun ihan koirapuiston lähellä ja koirani tykkää niin kovasti leikkiä siellä, ei sekään pakota minua lenkkeilemään. Ja se on jotenkin ihan hölmöä, kun tykkään kyllä kävellä, mutta se, että puen päälleni ja lähden ulos tuntuu jotenkin ihan ylivoimaiselta. Sitten kun saan lähdettyä, niin voisin kävellä vaikka kuinka kauan, mutta se aloitus... En tiedä mikä siihenkin auttaisi. Itsekuri kai, mutta kun sitä minulla ei ole. :/

      Poista
  3. Ihanaa, että olet takaisin! Ehdin jo ihmetellä, että minne sitä noin vaan hävittiin täältä blogimaailmasta :D Eli sinua ehdittiin jo kaivata.

    Koska sinä jäät lomalle? Itsestä tuntuu ainakin, että työpäivän jälkeen en millään viitsis lähteä lenkille. No myönnetään, että olen jo kuukauden lomaillut ja lenkkejä ei ole tullut yhtään plakkariin ellei golf-kierroksia lasketa ja niitäkin on liika vähän tälle kesää. Inhoan liikuntaa. Voi kai sen myöntää. Se ei vaan ole minua varten. Tai no uinnista tykkään, mutta... en tuonne maauimalaan oikein kehtaa lähteä. Vaikka pitäisi ajatella että sinne vaan ja olen minä siellä muutama kesä sitten polskinutkin :)

    Ehkä ens viikolla on sinulla pudotusta. Pidän peukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva! :) En tosiaan tiedä mitä tapahtui, olin itsekin ihan ihmeissäni, kun ratkaisuehdotukseksi google tarjosi vain, että "poistitko blogisi vahingossa?" No en, en poistanut. :)

      Minulla itse asiassa loppuu työt kohta kokonaan, joten ajattelin sen jälkeen pitää vähän lomaa ja sitten myöhemmin syksyllä alkaa etsimään uutta työtä. Pitäisi jotenkin oppia käymään aamulenkillä, mutta olen ihan toivottoman aamu-uninen edelleenkin... Minullekin ainoa liikuntamuoto, mistä tykkään, on uiminen, mutta en kehtaa mennä minnekään julkiselle paikalle uimaan. En ainakaan minnekään, missä on miehiä, olen ajatellut, että pystyisinköhän syksyllä pakottamaan itseni uikkareissa julkiselle paikalle, jos siellä olisi vain naisia... Tässä lähellä on uimahalli, jossa on naistenvuorot. Mutta en tiedä pystynkö siihen. Vähän kamalaa sanoa näin, mutta asiaa auttaisi, jos siellä olisi muitakin ylipainoisia, en ainakaan kehtaa mennä ainoana läskinä altaaseen, jos kaikki muut on laihoja. :/ Mutta katsotaan nyt... Kaipaan uimista, joten olisi hienoa, jos voisin vielä joskus uida.

      Toivotaan joo, alkaa jo pelottaa tämä jumitus! Kiitti! :)

      Poista
  4. Tuohon aloitamisen vaikeuteen: ihan sama mulla! Oon suunnitellut ahkerasti meneväni joogaan jo varmaan kaksi kuukautta... Kuinkakohan kauan suunnittelua vaatii se itse menon toteuttaminen :P
    Mutta joskus lukioikäisenä mulla auttoi se, että tein kävelylenkin aina just samaan aikaan. Lähdin ulos kun seiskan uutiset alkoi, kävelin puoli tuntia ja olin kotona kun Salkkarit alkoi :D Tälleen jaksoin lenkkeillä varmaan vuoden verran kun jossain vaiheessa se uloslähtö tuli jo ihan rutiiniksi. Nyt kun elämä on epäsäännöllisempää niin tällasta on tosi vaikeeta kyllä aloittaa taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen haaveillut joogasta yläasteikäisestä saakka ja olen nyt 32! :D Joten siis jos olet nyt haaveillut siitä kaksi kuukautta, niin enää noin 200 kuukautta toteutukseen...

      Tuo on muuten hyvä idea, jos olisi jokin kiinteä kellonaika, jolloin lähtisi! Haluaisin aloittaa aamulenkit, mutta en usko, että pystyn puolinukuksissa tekemään kovin hyviä päätöksiä. Mutta täytyykin miettiä jokin aika, jolloin lähden joka ilta. Kiitti vinkistä! :)

      Poista
  5. Ei tuo pudotus huono ole, vaikka kieltämättä sinulla lähtee hitaammin kuin joillain toisilla kilot leikkauksen jälkeen. On varmaan vaan hyväksyttävä, että jokainen elimistö on yksilöllinen ja laihtuminen menee jokaisella omia polkujaan.

    Tuohon uimahallissa uimiseen sanoisin, että ainakin minun käyttämissä uimahalleissa on aina melko paljon ylipainoisia ihmisiä. Uskon, että moni suosii uintia, kun nivelet eivät rasitu niin paljon siinä verrattuna muuhun liikuntaan. Et takulla olisi uimahallissa yksin ylipainoisena. Tai sitten löydät jonkun erikoishallin Suomessa.

    Hyvää heinäkuun alkua ja liikuntainnon etsintää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja lisäksi peruskulutukseni on varmaan aika pieni eli vaikka en niin kauheasti syökään, niin en myöskään kauheasti kuluta. Se liikunta olisi tosiaan tärkeää minulle…

      Uin joskus kauan sitten joka päivä, mutta en yhtään muista minkälaisia ihmisiä siellä altaassa oli! Mieleen on jäänyt vain yksi nuori nainen, uskoakseni anorektikko, joka aina meikkasi ennen altaaseen menoa ja sitten koko ajan varoi, ettei meikki mene pilalle. Mutta varmasti siellä oli ylipainoisiakin, en vain jostain syystä kiinnittänyt heihin huomiota. Ajattelin, että voisin mennä katsomaan tuonne hallille ihan vain sitä, että minkälaisia ihmisiä siellä ui, niin päättäisin sitten uskaltaudunko mukaan.

      Kiitos! :)

      Poista
  6. Heippa :)

    Jotenkin vois kuvitella, että siellä uimahallin naistenvuoroissa ei kauheesti näitä hoikkeleita teintyttöjä pyöri, vaan lähinnä eläkkeellä olevia rouvia, työttömiä iäkkäämpiä naisia. Oman kokemuksen mukaan suurin osa kolmenkympin ylittäneistä alkaa omata jo järkeä, eikä kikattele ja supattele jos joku sattuu olemaan isompi. Jos tollaseen uintiin on mahdollisuus mennä, niin mene ihmeessä rohkeasti! :D
    Tiedän kyllä, miltä tuntuu olla ilman vaatteita muiden ihmisten seurassa, mutta jos tarkkaan katsot, niin yksikään niistä hoikemmistakaan ei ole täydellinen. Jokaisella on joku kohta vartalossa, johon ei ole tyytyväinen. Ja jos joku sattuu olemaan "täydellinen", ja siksi itseään täynnä, niin se sallittakoon. Sellaisella ihmisellä on joko mahdottoman terve itsetunto, tai sitten päinvastoin.

    Voisitko miettiä että sulla on jotain, mistä muut ovat kateellisia? Paksut hiukset, kivat huulet, kauniit kynnet...? Kun näet toisen ihmisen, katsot ehkä häntä kateellisena, vaikka aivan hyvin hänkin voi sinusta ajatella että voi kunpa mullakin olis vähän lihaa luiden ympärillä.

    Ihana sä olet, älä niin paljoa mieti mitä muut ajattelee. Sulla on ihan yhtälailla oikeus olla siellä uimahallilla kun kaikilla muillakin! :D

    Jos haluat, voitais tehdä diili: Ensi viikolla käydään kumpikin (vähintään) kolmena päivänä tunnin lenkillä, tai kuutena päivänä puoli tuntia? Sitten ens vkl katsotaan saatiinko pidettyä lupaus ;) Mulla meinaan toi kävelylle lähtö ihan yhtä vaikeeta, mutta josko sitä lähtis kun on toiselle "luvannu" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se voi olla. Kuten tuossa edellisellekin vastasin, niin vaikka joskus uin joka päivä, en enää pysty muistamaan ketä siellä altaassa oli! Ei minulle ole kukaan nainen koskaan lihavuuteni takia sanonut mitään pahaa, enemmänkin kyse on siitä, että itse häpeän lihavuuttani niin kauhean paljon. Kenenkään miehen nähden en uimapuvussa esiintyisi, joten jos ei naisten vuoroja olisi, en uisi enää koskaan, piste, mutta pelkkien naisten eteen ehkä saattaisin uskaltautua. Tiedän toki, ettei kukaan ole täydellinen, mutta ei silti tee mieli mitenkään esitellä selluliitti-ihratakamustani. Olen vain koko ajan niin hirveän tietoinen itsestäni, vaikka järjellä ajatellen ymmärränkin, että ihmisillä on parempaakin tekemistä kuin katsoa minua, niin silti minusta aina tuntuu kuin ihan kaikki tuijottaisivat minua inhoten. Ajatuskin riisuutumisesta tuntuu aika hirveältä. Toisaalta haluaisin uimaan ja tarvitsisin liikuntaa ja tiedän, että suuri osa tuosta ajattelusta on vain omaa kuvitteluani. Kiitos kannustuksesta, ehkä minä vielä uskaltaudun sinne altaaseen! :)

      Tuo kuulostaa hyvältä idealta! Kokeillaan vaan, jos molemmat onnistuttaisiin, kun kerran on luvattu! Eli siis ensi viikolla, yhteensä 3 tuntia liikuntaa? :)

      Poista
    2. Jep! Heitin vielä tossa mun blogissa isomman haasteen ens viikolle, eli 3 tuntia kävelyä, 1 hyötylikuntaa (esim. siivousta), ja 30 minsaa lihaskuntoa.

      Voidaan pitää toi kolme tuntia meiän omana diilinä, tai sitten saat toki osallistua tohon isompaankin haasteeseen :D
      Mutta se kolme tuntia vedetään vähintään!

      Tuskin tässä voi oikein sun itsetuntoas kovasti kohottaa, kokemuksesta tiedän, että se mikä on päähän juntattu, pysyy siellä. Sun kuvia kun katselin, niin sulla on tosi hyvän mallinen vartalo, muodot kohdillaan.
      Toivottavasti saat nostetta itsetuntoosi, kun pääset matkalla eteenpäin.

      Onko miespuoliset sua joskus kovasti haukkunu, vai mikä juuri miehissä hirvittää? Ihmisiä nekin, eikö? :) Samat laardit niiltäkin takamuksesta löytyy, joskaan ihan jo biologian vuoksi ei yhtä paljon kun naisilla. Niillä on samoja itsetunto-ongelmia kun naisilla, kenellä kaljamasua, kenellä kaljua, pienet vehkeet yms. Kun on joskus tullut haukutuksi ja loukatuksi, sitä ei varmasti koskaan täysin "parane". Mutta jotain vikaa niilläkin haukkujilla sitten päässä on, varsinkin jos aikuinen ihminen käyttäytyis sillä tavalla. Sun pitää vaan keksä keino päästä kaiken yläpuolelle, nähdä itsesi ihanana ihmisenä. Sulla on niin paljon elämää vielä elettävänä, älä hukkaa sitä miettimällä ettet voi tehdä jotain sen takia että olet ylipainoinen!

      Ja mieti, miten kivaa lihavilla (ja muillakin) miehillä siellä hallissa on, ne kun ei voi peittää mitään muuta kun strategiset paikat, ja nekin aika huonosti ;)

      Poista
    3. Niin ja heitän tähän vinkin:

      Change-alusvaatekaupasta ostin pari viikkoa sitten tosi kivat uikkarit. Hoikentaa meinaan hyvin :D Maksoi kyllä liki 80 euroa, eli sikahintaiset, mutta noissa kehtaan mennä rannalle :)

      Poista
    4. Moi! No tuon hyötyliikunnan saan helpostikin täyteen, koska haluan muutenkin pitää kaiken aina puhtaana ja siivoukseen kuluu enemmänkin kuin tunti viikossa. Mutta lihaskunto... No, voisin yrittää. Pitää vain ensin ottaa selville, mitä se pitää sisällään!

      Minulla on kyllä vyötärö, mutta myös ihan valtava takapuoli ja reidet. :/ Jospa ne nyt siitä pienenisi, kun paino vain laskisi...

      Minulle on miehet sanoneet niin kamalia asioita jo päästä varpaisiin pukeutuneena, etten tosiaan aio ottaa selville, mitä he sanoisivat vähemmissä vaatteissa. Yleisestikin ottaen vältän miehiä niin paljon kuin vain suinkin pystyn, mutta sellaiseen tilanteeseen, jossa joku mies näkisi minut vähissä vaatteissa, en asettaisi itseäni ikinä. Uimapuvuista minulla on jotenkin erityinen trauma, vaikka kouluajoista onkin kulunut kauan, muistan edelleen elävästi, miten kerran opettaja päätti, että menemmekin altaan sijasta rannalle ja luokan pojatkin tulivat sinne. Jouduimme seisomaan rannalla ennen kuin saimme mennä veteen ja luokan pojat seisoivat rivissä ja pilkkasivat minua. En ole koskaan kokenut sellaista häpeää. Se oli viimeinen kerta kun suostuin menemään rannalle tai uimaan koululiikunnassa. Uin kyllä senkin jälkeen omalla ajallani, mutta vain kotikuntani uima-altaassa, jossa satunnaiset miespuoliset olivat lapsia. Ja olin silloin vielä normaalipainoinen, joten voin vain kuvitella, mitä saisin kuulla nyt. Mutta onneksi on naistenvuoroja! Vaikka nekin kyllä pelottaa, tosin enemmänkin oman häpeäni takia.

      Minä olen jättänyt niin paljon tekemättä ja elämättä vain siksi, että olen ylipainoinen. En tiedä miksi minun aivoni toimivat niin, mutta minulle oli aina selvää, että elämäni alkaisi sitten, kun laihtuisin. Ehkä se johtui kiusaamisesta koulussa, minulle tehtiin niin selväksi, etten ole minkään arvoinen, koska olen läski. Joten ajattelin, että olisin ihminen siinä kuin muutkin vasta sitten kun laihtuisin, siihen asti piilottelisin kotona. Mutta tässä sitä ollaan edelleen ylipainoisena... Se oli typerää ja tiesin sen aina, mutta en voinut itselleni mitään. Ehkä jos nyt vihdoin laihtuisin, voisin hiukan elääkin, ennen kuin hauta kutsuu. :)

      Jotkut ruotsalaiset feministithän muutama vuosi sitten tahtoi, ettei naistenkaan tarvitse pitää yläosaa uidessa! Ajattelin jo silloin, että ehkä niillä on kaikilla sitten hyvä kroppa, koska minä voisin kampanjoida sen puolesta, että uimahalliin saisi tulla turkishaalarit päällä!

      Minä olen miettinyt sellaista mekkouimapukua, koska inhoan eniten reisiäni ja takapuoltani, joten se mekko-osa peittäisi ne. Mutta katson myös tuon kaupan valikoimat, kiitti vinkistä! :)

      Ja niin, haaste on otettu vastaan. :)

      Poista
    5. Hyi kuinka ikäviä kokemuksia sulla :( Nyt toivotaan sulle paljon ihania kommentteja, sekä miehiltä että naisilta. Ja lupaathan myös uskoa kaiken hyvän mitä muut sanoo? Ikävät sanat jää mieleen, positiiviset unohtuu, näin se vaan tahtoo olla...Mutta yritä nähdä itsessäs hyvääkin <3

      Varmasti löydät sen unelmien uimapuvun, kun vaan etsit. Jos tuo on kuitenkin se SUN laji, niin älä luovu siitä!

      Poista
    6. Toivon kyllä, että jos laihdun, niin miespuoliset jättää minut kokonaan huomiotta, se olisi paras mahdollinen tilanne. :) Kyllä minä jotain pieniä hyviä asioita näenkin. :)

      Hallit on nyt vielä kiinni, mutta syksyllä lupaan ainakin yrittää uskaltautua altaaseen. Ostan sen uikkarinkin vasta sitten, jos vähän vielä paino laskisi. :)

      Ai niin, kävin maanantaina tunnin lenkillä, eilen tein puutarhatöitä nelisen tuntia (sykemittari näytti sen kuluttaneen n. 1400 kcal) ja tänään kävelin puolitoistatuntia. Joskin kaupungilla, mutta on sekin kävelyä ja kulutti yli 500 kcal.

      Poista
  7. Tuloshan oli miinusta:) Jenkkivuoteni aikana asuin St Louisissa, kaupunki tuntui pienkaupungin tytölle äärettömältä:) Vuoden lopussa reissasin muutaman viikon vanhempieni kanssa, autoiltiin mm. Great Lakes-alueelle, Nashvilleen, Bostoniin, Memphisiin, käytiin Gracelandissa, itkin äidin kanssa Elviksen haudan äärellä ehkä enemmän mauttomia muovikukkia kuin miehen traagista kohtaloa ja tehtiin ja nähtiin paljon muuta mitä en enää, 20v myöhemmin, muista:( Tämähän oli ennen Internetiä ja digiteknologiaa joten tallensin vain makro-osan kaikesta:( Ja tämä oli ennen 9/11, USA tuntui aika turvalliselta niillä alueilla missä liikuin. Ihmiset olivat poikkeuksetta ystävällisiä ja välittömiä. Paitsi pari paikallista poliisia joiden mielestä kansainvälinen ajokorttini oli tooosi arveluttava. -You people can´t come here and tell us what ..ja en muista mitä sanoivat mutta se "you people" jäi mieleen. Kansainvälisessä ajokortissani luki merkintä jostain YK:n sopimuksesta minkä myös USA oli ratifioinut v 1947 joten ajokorttini oli ihan laillinen ja ollut sitä kauan:) En kuitenkaan suosittelisi au-pairvuotta vaan mieluummin vaihto-opintoja. Silloin olisi ollut enemmän tasavertainen. Nyt olin alipalkattu kotiapulainen. Kuitenkin maa oli kiehtova, kaunis, jännä ja menisin milloin vain sinne lomailemaan.
    Mukavaa vloppua!
    -Annis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Niin, onneksi oli edes miinusta, ettei plussaa, mutta kolme kiloa kuukaudessa on minun painoiselleni aika onneton saavutus.

      Minäkin niin haluaisin matkustella Yhdysvalloissa! Olen haaveillut siitä ihan nuoresta lähtien ja toivon, että se toteutuu, vaikka sitten vain loman muodossa. Mutta mieluummin olisin vähän pidemmän aikaa. Olisi ideaalista saada sieltä jotain töitä, niin pääsisi enemmän kiinni arkeen eikä olisi vain turisti. Katsellaan nyt, josko se toteutuisi vielä jonain päivänä.

      Hyvää viikonloppua myös sinulle! :)

      (poistin aiemman kirjoitusvirheiden takia)

      Poista
  8. What's up to all, how is everything, I think every one is getting more from this web site, and your views are pleasant in support of new people.
    Also visit my web blog ... natural sugar replacement

    VastaaPoista
  9. Hei, kolme kiloa kuukaudessahan on hieno tulos! Voit aina lohduttautua sillä, että hitaammalla tahdilla laihtuessa kroppa ehtii paremmin mukaan muutokseen, jää vähemmän roikkuvaa ihoa ja paino pysyy paremmin myös poissa. Aina ei kannata verrata itseään vain muihin ja muiden tahtiin. Sinä kuitenkin laihdut koko ajan, ja olet nytkin taas laihempi kuin olit kuukausi sitten. Ja olet taas kuukauden kuluttua muutaman kilon hoikempi. Se on tosi hienoa!

    Toivottavasti saat itesi liikkeelle tällä viikolla ja uskaltaudut vielä joskus sinne uimahalliinkin, esimerkiksi juuri sinne naistenvuorolle. En vilpittomästi usko, että kukaan sinua ja kroppaasi katsoisi mitenkään inhoten. Tuntuu että näet sen itse paljon inhottavampana kuin se todellisuudessa onkaan. Minä en ollenkaan tunnista kuvailemaasi kamalan näköistä ihmistä noista kuvistasi! Liikunta muuten auttaa ainakin itselläni tuohonkin ongelmaan jonkin verran; liikunnan jälkeen tuntee jostain syystä itsensä (huolimatta hikisestä ja punaisesta naamasta) viehättävämmäksi kuin tavallisesti. Tiedä sitten mistä johtuu, endorfiineista vaiko jostakin muusta.

    Sinulla on kyllä käynyt poikkeuksellisen huono tuuri miesten suhteen. Tuo kuvailemasi välikohtaus lukiopoikien kanssa koulun liikuntatunnilla kuulostaa todella ikävältä, eikä sellainen voi olla jättämättä traumoja. Tuskin siinäkään kuitenkaan on ollut kyse sinun inhottavuudestasi, vaan sinut on tunnistettu herkäksi ja sopivaksi pilkankohteeksi, joka ei uskalla sanoa vastaan. Ja sen ikäiset keskenkasvuiset nulikat kun ovat niin laumasieluja kuin voi olla, että mukana on täytynyt määkiä huolimatta siitä, mitä itse todellisuudessa ajattelevat. Hirmu kurjaa joka tapauksessa. En ihmettele näiden erinäisten miehistä kertomiesi kokemusten perusteella, miksi sinulla on niin negatiivinen kuva heistä. Kunnollisia ja ihania miehiäkin on kuitenkin paljon, ja on ihan hirveä sääli ettet ole heihin törmännyt etkä heidän olemassaoloonsa kykene uskomaan.

    Myöhästyneet onnittelut blogisynttäreistä! Minulla on ollut hirveästi kommentoitavaa postauksiisi, mutta kiireiden vuoksi en ole ennättänyt. Nytkin täytyy rientää kauppaan ennen nälkäkuoleman yllättämistä, mutta sen jälkeen voisin kirjoitella muutaman harkinnan arvoisen vinkin tuonne kosmetiikkapostaukseen. :)

    VastaaPoista
  10. Ei näin isolle kuin minä. Heinäkuussa olisi paras päästä ainakin yli neljän kilon, niin vihdoin se satanen alittuisi! Tuo on kyllä totta, olenkin aika huolissani ihosta, kun se ei enää täällä kolmenkympin pahemmalla puolella niin hyvin palaudu. Hidas tahti tosiaan auttaa siihen. Mutta turha sitäkään on nyt surra, katsotaan miten käy. Ja ihon saa peitettyä, läskejä ei, joten parempi niin päin. :)

    Jos vielä vähän laihtuisin, niin ehkä sitten. Minä kyllä inhoan peilikuvaani niin paljon, että voisin itkeä, minusta muut lihavat ei näytä läheskään yhtä pahalta! Minä olen niin muhkurainen, se on kaikkein pahinta. Sellainen sileä läski olisi vielä ihan ok, mutta selluliitti on kamalan näköistä! Itsestä se silti on kiinni, joten se liikunta, edelleen!!

    Niinpä kai. Se on vain yksi niistä tapauksista, joka on jäänyt yksittäisenä mieleen, osin varmaan siksikin, että rakastin uimista, mutta aloin pelkäämään rannalle menoa tuon jälkeen.

    Kyllä minä uskon, että ihan hyviäkin miehiä on, mutta kun ei sitä näe päältä, niin minulle on ihan automaattista vältellä kaikkia miehiä niin paljon kuin vain suinkin voin, jolloin ne positiiviset kokemukset jää saamatta ja negatiiviset korostuu. Ei se sinällään haittaa, jos nyt laihtuisin, niin ehkä sitten en enää kuulisi mitään huuteluja, eikä tarvitsisi olla koko aikaa niin varuillaan.

    Kiitti! :) Suosituksia otetaan aina vastaan. :)

    VastaaPoista
  11. Pikainen kysymys: millaiset ne sun kilpirauhasarvosi oli? Muistelen että oot ne otattanu jossain vaiheessa ja sanoit että ne on kunnossa. Mut tiedätkö sä niitä itse lukemia vai sanoko vaan lääkäri sulle et kaik ok?

    T: curious

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoi vain, ettei niissä ollut ongelmaa, saattoi hän jonkun lukemankin sanoa, mutten muista mikä se oli. Minulla on siis ollut teini-ikäisenä kilpirauhasen vajaatoimintaa, joten oletan, että niihin kyllä kiinnitettäisiin huomiota, jos niissä olisi jotain poikkeamaa.

      Poista
    2. Onks sun vajaatoiminta siis parantunu? Söitkö sillon lääkkeitä?

      Ei niihin arvoihin välttämättä kiinnitetä huomiota jos ne on viiterajoissa. Mut sun olo voi silti olla huono ja paino ei meinaa laskea ja what not... Eli vaikka sun arvot olis viiterajoissa niin ne ei välttämättä ole sulle just hyvät, jos siis oireita on.

      T: curious

      Ota selvää niistä arvoista ja googlaa itses vaikka esim. tonne kilpirauhanen.com sivustolle. Saatat yllättyä tai sitten kaikki on oikeesti ihan ok.

      Halusin vaan tuoda tän ilmi kun itse tein niin ja huomasin et mulla on ollu arvot pielessä jo yli kymmenen vuotta. En mä ollu koskaan edes osannu epäillä et mulla olis jotain fyysistä vikaa, mä olin ja olen aina ollu itseni ja kaikkien mielestä mentaalipotilas so to speak (ja lihava laiskuuttani). Vuan enää en usko ennen kun on täysin toisin todistettu. Eipä ihme ettei masennuslääkkeet oo pelittäny jos ongelma on koko ajan ollu fyysinen.. prkl. No mut mulla on vielä selvittely kesken ja jumalauta mä raivoan jonnekin ja jollekin jos käy ilmi et mä olen ollu hyvinkin vajaatoimintainen jo vuosikausia.

      Poista
    3. ..oho, meni allekirjotus väärään kohtaan.. :D.

      T: nyt se on oikeessa paikassa, curious

      Poista
    4. Kun en oikein muista miten se meni, pitää kysyä äidiltä. Kävin silloin nuorena aika usein sairaalassa, jossa otettiin kokeita, mutta kai ne arvot sitten muuttui normaaleiksi, kun ei enää tarvinnut käydä. En syönyt lääkkeitä, sitä vain tarkkailtiin. Minulla on lääkärinaika loppukuusta, niin kysyn silloin, mitä ne tarkkaan ottaen ovat. Täytyykin sitten tosiaan katsoa jostain netistä, onko ne miten lähellä normaalin rajaa. Kiitti vinkistä! :)

      Minulla on suvussa paljon kilpirauhasen vajaatoimintaa ja ensimmäinen oire on yleensä nukkumisongelmat. Onko sinulla niitä? Varsinkin tädilläni kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet olivat todella moninaiset ja suuret ja hänelläkin meni vuosia ennenkuin saatiin oikea diagnoosi. Toivottavasti sinun kohdallasi tilanne selviää nopeasti!

      Poista
    5. Mulla alko jo teini-iässä nukkumisongelmat mut ihan näihin päiviin asti olen kuvitellu niiden johtuneen masennuksesta tai mielenterveysongelmista yleensäkin. Toki niillä on varmasti ollu osuutta asiaan mut noin viidentoista vuoden, useiden terapeuttien ja lääkekokeiluiden jälkeen mä nykyään lähinnä odotan vanhenemista (oon 32 v.) että tää pää vihdoin ja viimein rauhottuis.

      Yhä edelleen mä olen välillä hyvinkin teini ja usein musta tuntuu että mä ihan oikeesti olen jo tervehtynyt henkisistä ongelmista mut elämä ei vaan millään tunnu siltikään lähtevän liikkeelle. Ja vaikka toki kaikki voi edelleen olla kiinni täysin mun pääkopasta niin mä en enää ole ollenkaan varma kun niitä kilpirauhasarvojani olen surffannu. Mulla on tän kuun lopussa verikoe niistä arvoista kun syön tällä hetkellä ihan miniannosta monikyhmystruuman pienentämiseksi ja ajattelin siihen syssyyn sitten pistää lääkärille tentin aiheesta "jos ongelmani eivät todellisuudessa johdukaan enää henkisistä vaan fyysisistä syistä".

      Siks muuten kanssa tästä sulle kerroin kun syöt sitä melatoniinia(?) ja jossain vaiheessa jossain sivulla tuli se aine vastaan näiden kilpirauhasasioiden tiimoilta. Että joku yhteys niilläkin vissiin olis?

      On tosiaan tullu selväks, miten yllättävän hankala diagnosoitava vajaatoiminta on. Sun tätis on yks monien joukossa. Lääkärit ei anna edes mielellään koelääkitystä vaikka oireisto olis kohtuuselkeekin, jos arvot on viiterajoissa. Mut masennuslääkkeitä saisit vaikka vaatekomerollisen... :/.

      Pidä ihmeessä huoli että otat selvää niistä arvoista kun sulla kerran on niissä ollu ongelmia ja suvussakin esiintyy vajista. Toivottavasti kaikki on kuitenkin kunnossa sen osalta :).

      T: curious

      Poista
  12. Hei

    Voi olla että olet kirjoittanut tästä joskus, mutta käytkö tai oletko harkinnut käymistä kuntosalilla? Minulla on edessä samankaltainen painonpudotus mutta harmittaa kovasti kun joka paikassa toitotetaan kuntosalin merkitystä, että pelkällä aerobisella liikunnalla ei voi laihtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! En ole käynyt, enkä kai kovin vakavissani harkinnutkaan. En ainakaan lihavana kehtaa mennä salille ja muutenkaan se ei oikein tunnu minun jutultani. Joskus olen tosin miettinyt, että mitenköhän hyödyllistä se olisi...

      Liikunnan merkityshän laihtumisessa on periaatteessa vain siinä, että liikunta kuluttaa energiaa, mikä edesauttaa laihtumista. Mutta laihtuminen on 95 prosenttisesti kiinni ruokavaliosta. En ole mikään asiantuntija, mutta en näe syytä, miksi ei pelkällä aerobisella liikunnalla voisi laihtua. Tai ilmankin liikuntaa, joskin pelkällä ruoalla on vaikea saada yhtä suurta kalorivajetta. Tietysti kiinteytymisen kannalta joku saliharjoittelu varmaan olisi hyödyllistä. Minusta vain tuntuu, että salilla ainakin on vain niitä himoliikkujia, ainakin tässä lähellä olevan salin ikkunasta ei ole koskaan näkynyt yhtään ihmistä, jonka BMI ylittäisi 20:n... :)

      Minä kyllä olen pikemminkin törmännyt lähinnä sellaisiin neuvoihin, että aloittelevan laihduttajan olisi kaikkein hyödyllisintä kävellä ja sitä minulle sairaalassakin sanottiin. Sitten kun normaalipaino alkaa olla lähempänä, alkaa täsmäliikunnan merkitys korostua.

      Sinuna ainakin aluksi kokeilisin vain ruokavalion ja kävelyn/uimisen/vastaavan avulla ja jos se ei auta, sitten kai on pakko kokeilla salia...

      Poista