keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Mörköjä sängyn alla?

Pitäisi mennä nukkumaan, mutta pelkään taas sänkyyn menemistä. Olen nukkunut ihan hirveän levottomasti ja huonosti, heräillyt keskellä yötä ahdistukseen, enkä ole pystynyt enää nukahtamaan uudelleen, vaikka olenkin ollut väsynyt. En tiedä miksi pimeys tuntuu niin pahalta, silloin kaikki pikku jututkin tuntuu kymmenen kertaa pahemmilta. Jo se auttaa, että sytyttää valon lamppuun, aivan kuin yhtäkkiä pelkäisin pimeää. En ole koskaan pelännyt pimeää, en edes lapsena ja ennen rakastin sitä, peitin aina ikkunat, että öisin olisi täysin pimeää, en voinut edes nukkua ilman. Nyt tuntuu, kuin joku kääntäisi päässäni katkaisinta samalla kun minä sammutan valot. Tunnen oloni niin kaoottiseksi pimeydessä, aivan kuin koko elämäni olisi kaaos, jota en pysty hallitsemaan ja se on aivan hirveä tunne. Kuin vain ajelehtisin, enkä pystyisi koskaan mitenkään ohjaamaan omaa elämääni. 

Lisäksi minua ahdistaa niin typerät asiat. Olen joskus ennenkin puhunut uskottomuudesta ja sen aiheuttamasta ahdistuksesta, mutta kun nyt on taas suvussani ja työpaikalla ollut oikea kiinnijäämisten aalto, otan sen uudelleen esiin. Minulle petetyksi tuleminen on jostain syystä yksi hirveimmistä asioista, mitä voin kuvitella ihmiselle tapahtuvan. En voisi muutenkaan koskaan seurustella ja ajatukseni siitä, haluaisinko edes, ovat ristiriitaiset, mutta sen tiedän epäilyksettä, että en missään nimessä ikinä ottaisi riskiä tulla petetyksi. Vaikka todennäköisyys olisi niin päin, että se pieni osa miehistä, jotka ovat uskollisia, olisi uskottomia, en siltikään ottaisi riskiä, saati sitten niin päin, että vain pieni osa on uskollisia. Mutta vaikka se ei kosketa omaa elämääni, se silti ahdistaa minua ihan kauhean paljon. Kaikkein pahin on se tilanne, kun tavallaan ”kaikki tietää”, että jonkun mies käy jokaisen naisen luona, jolla on pulssi, mutta kukaan ei saa sanotuksi sitä naiselle ja nainen ei itse tiedä. Minusta olisi kauheinta maailmassa olla se nainen. Ja minäkin tunnen heitä niin monta, mutta en koskaan sano mitään, koska se ei ole minun asiani, koska en tunne heitä niin hyvin, koska en tiedä mitä sanoa, koska en tiedä pitäisikö edes sanoa jotain… Joskus se on erityisen kamala tilanne kyseessä olevan naisen takia. Ainoa sukulaiseni, josta varsinaisesti ihan aidosti pidän, on yhden serkkuni vaimo ja meistä ehkä voisi tulla kavereita, mutta en ole koskaan yrittänyt kaverustua hänen kanssaan, koska hän ei tiedä, että hänen miehellään on jatkuvasti toisia naisia ja se tieto olisi aina välissämme. Toisinaan tunnen oloni kamalaksi, kun en minäkään kerro hänelle, mutta jotenkaan en pysty tekemään sitä, koska hän uskoo heidän avioliittonsa olevan täydellinen ja hän on niin onnellinen... Hän on niitä naisia, jotka ihan vilpittömästi sanoo tietävänsä, ettei hänen miehensä koskaan pettäisi… Ja ihan kaikki muut tietää miehen touhuista.

Kerran entisessä työpaikassani oli jonkinlainen koulutusviikonloppu ja kaikki miehet pettivät sillä reissulla ja vaikka en edes tuntenut heidän puolisoitaan kuin ihan etäisesti, minulla oli ihan hirveä olo kuukausia… Niillä miehillä ei taatusti ollut! Eikä se edes kuulu minulle tai ole minun asiani, mutta silti minusta tuntui kamalalta, kuin olisin itsekin tehnyt heille jotain pahaa. Olen myös oikea magneetti näiden juttujen suhteen, saan aina kuulla jotain, mitä en haluaisi kuulla ja äärimmäisen epämiellyttävästi toisinaan myös nähdä jotain, mitä en todellakaan haluaisi nähdä; vaikka haluaisin olla tietämätön. Ja olen jotenkin niin naiivi, että vaikka tiedän, mitä tilastot ja media sanoo miesten uskollisuudesta, niin siitä huolimatta yhdeksässä tapauksessa kymmenestä järkytyn ihan hirveästi, koska aina jotenkin ajattelen, että ei tuo nyt ole sellainen…

Ja nämä lehtijutut, joissa toimittaja tekee profiilin esiintyen teinityttönä ja saa tuhat vastausta varatuilta miehiltä ensimmäisen 24 tunnin kuluessa tai kun hesari laittoi ilmoituksen prostituoituna, kahdessa tunnissa tuli muistaakseni satoja yhteydenottoja, saavat minut tuntemaan niin suurta ahdistusta. Luen myös satunnaisesti muutamaa huorablogia ja minusta tuntuu kauhealta ajatella kaikkia niitä naisia, joita mies pettää huoran kanssa. Varsinkin, kun nämä huorat yleensä pitävät itseään niin paljon parempina kuin muut naiset ja pilkkaavat petettyjä pikkuvaimoja, jotka luulevat olevansa uskollisessa suhteessa. En tiedä, miksi se ahdistaa minua niin suunnattomasti. Ja se on suhteellisen uusi ”oire”, koska asuin elämäni ensimmäiset 19 vuotta hyvin ”anteliaan” naisen naapurissa ja en tiedä yhtä ainoaa paikallista miestä, joka ei olisi vieraillut hänen luonaan, joten minun olisi pitänyt tottua tähän. Eikä se nuorena minua vaivannutkaan, pidin sitä silloin ihan luonnollisena asiana, että miehet nyt vain on sellaisia. Mutta nyt jo uskottomuus elokuvissa tai kirjoissa saa minulle todella inhottavan olon. Ja se on ihan hullua, koska muita naisia ei asia tunnu pahemmin edes häiritsevän, vaikka he ovat parisuhteessa ja heillä on se riski omassa elämässään! Minusta se tuntuu jotenkin niin oudoltakin, että nainen tavallaan rakentaa koko elämänsä yhden miehen varaan, joka todennäköisemmin pettää, kuin on pettämättä. En kykene ymmärtämään, miten muut naiset pystyvät elämään sen uhan kanssa, ettei koskaan tiedä tapahtuuko se ja milloin ja miten se tapahtuu vai onko jo tapahtunut… Ja miksi se vaivaa minua niin paljon… Tajuan kyllä, että jokainen aikuinen nainen tietää parisuhteen aloittaessaan, että useampi mies pettää kuin on pettämättä ja he ovat ottaneet sen riskin tietoisesti; en mitenkään ajattele, että he ovat typeriä, sinisilmäisiä pikkuvaimoja, mutta en silti pysty ymmärtämään, miten he järkeistävät tämän asian. Miksi heidän ajattelunsa on tässä asiassa niin täysin erilaista kuin minun... Useimmat kuitenkin päätyvät eroon uskottomuuden jälkeen, joten ei se yhdentekevää ole kuitenkaan muillekaan. Se tuntuu itsestänikin täysin järjettömältä tuntea näin suurta ahdistusta tällaisesta asiasta, mutta en pysty muuttamaan sitä... Toivon, että voisin, koska en todellakaan tarvitse enää lisää syitä tuntea ahdistusta. Mutta en voi sille mitään.

Olen myös viime aikoina ollut poikkeuksellisin yksinäinen. Minulla on usein pitkiäkin jaksoja, jolloin pystyn tavallaan sulkemaan muut ihmiset pois ajatuksistani, enkä silloin koe olevani niin yksinäinen, mutta toisinaan taas tuntuu, etten pysty muuta ajattelemaankaan. Se kai liittyy kesään ja siihen, että joka paikassa näkee ihmisiä. Tänään kaupoissa ihmiset jo selvästi varautuivat juhannuksen viettoon ja se tuntui pahalta, ajatella miten hauskaa heillä varmasti on viikonloppuna. Tunnen itseni aina silloin niin friikiksi ja minusta tuntuu, että kaikki näkee sen minusta kilometrin päähän. Se kai on kuvittelua, ainakin toivottavasti.

Nyt pitää edes yrittää nukkua, taidan jättää valot päälle, ehkä se auttaa. Hyvää yötä! :)  

18 kommenttia:

  1. Huh huh, paasaat miesten uskottomuudesta rivikaupalla. Tutkimusten mukaan joko kolmas osa tai puolet ihmisistä pettää eli niitä jotka eivät petä on kuitenkin ainakin puolet. Sinä et kuitenkaan nää niitä uskollisia parisuhteita tai tiedä niistä, vaan kiinnität huomiota ainoastaan tietämiisi pettämistapauksiin.

    Naisten pettäminen on aivan yhtä todennäköistä kuin miesten pettäminen, mutta sinä et nää ympärilläsi mitään muuta kuin pettäviä miehiä. Olet niin asenteellinen, että se vaikuttaa tapaasi nähdä asioita. Minusta tuo ei ole enää sympatiaa, vaan sairaalloista.

    Sä harrastat ihan samanlaista miesvihaa kuin ATM miehet Suomi24 sinkut palstalla harrastavat naisvihaa, koska ovat katkeria siitä, etteivät ole naista koskaan saaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin tämän päivän iltalehti viittasi tutkimukseen, jonka mukaan 60 prossaa miehistä pettää, naisista vain tuo mainitsemasi kolmannes. En ole koskaan kuullut luotettavasta tutkimuksesta, jonka mukaan naisen pettäminen olisi yhtä todennäköistä. Toki tiedän, ettei kaikki miehet petä, kuten sanoinkin, mutta se on täysin epäoleellista, koska ei ole mitään keinoa tietää ketkä pettää ja ketkä ei. Ja suurin osa pettäjistä ei jää koskaan kiinni. En oikeastaan tunne ketään miestä, joka olisi uskollinen, joten siksi en luonnollisestikaan näe heitä ympärilläni.

      Olen katkera monesta asiasta, mutta se, etten saanut miestä, ei kuulu niihin. En välitä pahemmin riskeistä ja kuten sanoinkin, näin isoa riskiä en olisi koskaan ottanut missään olosuhteissa.

      Poista
  2. Eihän ihmissuhteita voikaan rakentaa "tiedon" pohjalle vaan tunteen ja luottamuksen. Ja nimenomaan rakentaa eli työskennellään yhdessä sen parisuhteen eteen. Kun ollaan rehellisiä, ei ole tarvetta pettää toista. Ja oppii myös tuntemaan puolisonsa ihan oikeasti. Mutta ihmissuhteissa loukataan aina jossain välissä toista, siltähän ei voi välttyä. Mutta miten pitkälle siinä mennään on jo eri juttu. Jos miettii koko ajan tuota "60% miehistä pettää" eikä luota kehenkään, niin ei rakenna kovin kestävää pohjaa ihmissuhteilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä, että ei niin voi elää, että koko ajan epäilee. Mutta toisaalta en usko siihenkään, että ihminen voi mitenkään omalla käytöksellään tai teoillaan estää toista pettämästä, se on aina pettäjästä itsestään kiinni. Ainakin ne pettäjät, joilta olen syytä kysynyt, ovat sanoneet, ettei kumppanissa ole mitään vikaa, mutta omassa parisuhteessa kumppani on jo tullut niin tutuksi. Ja se kai tutkimustenkin mukaan on yleisin syy, vaihtelunhalu. Se on sellainen epävarmuus, jonka kanssa minä en kestäisi elää. Johtuu ehkä siitä, että muutenkin aina pyrin olemaan varautunut pahimpaan. Minusta ei olisi siihen, minusta ei olisi luottamaan keneenkään. Se on kai aika surullinen tosiasia. :/

      Poista
  3. Elämässä pääsee pikkuisen vähemmällä, kun ei kanna noin kauheasti toisten ihmisten murheita harteillaan. Yrittää elää oman elämänsä tyydyttävästi.

    Tiedän minäkin yhden todella kovan pettäjätyypin. Ja hänen vaimonsakin tietää asian. Silti he ovat yhdessä... Mutta sen verran outoa tuo heidän suhteensa on, että en viitisinyt esim. mennä tuon miehen synttäreille, koska en todellakaan osaa olla luonnollinen heidän seurassaan. Ja tottapuhuen pidän vaimoa vähän tyhmänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tiedän, että tämä saa päässäni aivan älyttömät mittasuhteet, varsinkin kun olen vanhapiika, enkä voi tulla itse petetyksi. En edes tiedä, miksi pettäminen on minulle niin kamala asia, en keksi siihen mitään järjellistä syytä.

      Minulla on sama juttu esimerkiksi työkavereiden kanssa, että sen jälkeen, kun saan tietää heidän uskottomuudestaan, minun on entistä vaikeampi olla luonnollinen. Minun on siis aina vaikeaa olla luonteva miehen seurassa, mutta pettämisestä kuultuani se pahenee huomattavasti. Toisaalta taas sukuni miehiin, jotka ovat melkoisia häntäheikkejä, osaan suhtautua paremmin, oletan että siksi, että olen tuntenut heidät koko elämäni ajan ja aina tiennyt, että he pettävät. Ainakin minun suvussani miesten pettäminen on vähän ns. julkinen salaisuus eli oletan, että ainakin joidenkin vaimojen on ihan pakko tietää. Siitä ei silti koskaan puhuta avoimesti, joten en tiedä kuka tietää, jos tietää. En tiedä, miksi joku jää suhteeseen, jossa petetään, kai siksi, että menettäisi erossa liikaa, kun asunnot ja tavarat ja lapset menisi jakoon. Tai ehkä jotkut eivät edes välitä. Tunnen yhden naisen, joka sanoo, että kyllä hänkin silti saa aina kun mieli tekee, joten ei haittaa, että miehellä on muitakin. :)

      Poista
  4. Kuinka vanha sinä olet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 32. Ja kyllä, tiedän, että olen lapsellinen ikäisekseni. :) Oletan, että siksi kysyit :)

      Poista
  5. Jos maailma olis tuolla sun maalaamalla mallilla niin olis kyllä maailman loppu paikallaan. Noita pettäviä kuspäitä on varmaan kaikkien tuttavapiirissä, mutta ei sitä silti voi yleistää. Oon ite sitä mieltä että että jos jompi kumpi pettää niin ei ole silloin kaikki kunnossa vakisuhteessa. Ja älä sinä rupia kaikkien huolia pohtiin ja kantaan.

    VastaaPoista
  6. Minä luulen, että ihminen ei vain yksinkertaisesti ole yksiavioinen eläin. Jos kyse olisi vain oman suhteen laadusta, ei pettäminen olisi riippuvaista sosiaalisesta asemasta tai ulkonäöstä. Eikä pettäjät yrittäisi salata tekojaan tai pelastaa omaa suhdettaan jäätyään kiinni, koska mitä väliä sillä olisi loppuuko oma suhde vai ei, jos se kerran on niin huono, että piti pettää.

    Pitäisi tosiaan oppia olemaan ajattelematta koko asiaa, jostain syystä vain samaistun niin vahvasti petettyihin naisiin, syystä, josta minulla ei ole aavistustakaan. Itsestänikin on ihan mieletöntä tuntea näin suurta ahdistusta asiasta, joka ei kosketa omaa elämääni, mutta en voi tunteilleni mitään. Mutta ehkä tähän vain pitää turtua. :)

    VastaaPoista
  7. Harmi, että sinulla on niin huono kuva parisuhteista. Onnellisia ja uskollisia ihmiäkin löytyy. Ja paljon.
    Varmasti se, että olet joutunut jo suvussa asiaa todistamaan, vaikuttaa asiaan.

    Oikein hyvää juhannusta sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä, että osa on uskollisia, minusta vain joskus tuntuu, ettei kukaan, kenet minä tunnen, ole uskollinen ja se saa minut ajattelemaan, että onko sitten kukaan... Minusta pettäminen on vain jotenkin niin raadollista ja mieluummin olisin tietämätön tälläisistä asioista. Haluaisin elää omassa naiivissa pikku kuplassani, ilman, että kuulen tai näen asioita, joista en halua tietää. Mutta sille ei kai voi mitään.

      Kiitos samoin! :)

      Poista
  8. Minua on petetty ja minä olen pettänyt. Jälkimmäisestä olen ihan älyttömän pahoillani, ja tämä ei ole minun kohdallani mitään tyhjää sanahelinää, vaan olen syvästi katunut ja hävennyt sitä tekoa. Olin silloin nuori ja kai jollain tavalla vielä emotionaalisesti kehittymätön - en ihan oikeasti täysin ymmärtänyt kuinka satuttava ja raadollinen teko se voi olla, vaikka tietysti tiesinkin että se on väärin.

    Elämä jatkuu kuitenkin, kummastakin kokemuksesta huolimatta. Ne satuttavat, mutta niistä pääsee yli. Minusta kaikenlaiset kokemukset ja tunteet kuuluu luonnollisena osana elämään. Ei välttämättä pettäminen, mutta luopuminen, pettyminen, suru, joskus vihakin... rakkauden ja ilon vastavoimana. Se rakkaus ja rakastava suhde, yhteinen arki ja unelmat, ne kai on niiden riskien arvoisia suurimmalle osalle ihmisiä. Eihän muuten suhteeseen kukaan ryhtyisikään, jos se olisi pelkkää riskiä ja huolta, ilman että siitä saisi enemmän hyvää takaisin. Ja ehkä on parempi rakastaa ja menettää, kuin pelätä elämänsä hukkaan. Luulisin. :)
    -Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorena kai tekeekin tyhmyyksiä, mutta sitä en ymmärrä, että kun on koti ja lapsia ja omien sanojen mukaan hyvä avioliitto, niin silti se kannattaa riskeerata pettämällä. Kai se sitten on sen arvoista joillekin.

      Ihmiset tuntuu ajattelevan, että se tapahtuu muille, ei itselle, se kai auttaa. Ja heillä on myös uskoa omiin kykyihinsä, minä tiedän aivan varmuudella, että en todellakaan ole sen kaltainen nainen, joka pystyy pitämään miehen uskollisena, joten ehkä sekin vaikuttaa. Minun kohdallani riskiä ei olisi, kyse olisi vain siitä milloin se tapahtuu. Tosin en siltikään ottaisi edes 6 prosentin saati 60 prosentin riskiä, koska minulla kestää aina niin hirveän kauan päästä yli minulle tapahtuneista pahoista asioista.

      Mutta nämä asiat eivät kuulu minulle millään tavoin, joten on ihan hullua tuntea näin suurta ahdistusta... En tiedä mikä minun päässäni on niin pahasti vialla.

      Poista
  9. Toivottavasti pahin ahdistus on helpottanut. Hyvää juhannusta, J.B :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tästä. Juhannus on yleensä ollut minulle jonkinlainen kevätahdistuksen huipentuma, jonka jälkeen oloni on alkanut parantua syksyä kohden, joten jospa niin kävisi tänäkin vuonna. :)

      Hyvää juhannusta myös sinulle! :)

      Poista
  10. Hyvää Juhannusta! :)

    VastaaPoista