sunnuntai 26. elokuuta 2012

Ei muutosta

Olin ihan varma, ettei paino olisi laskenut ja oikeassahan näköjään olin. Se on kai ihan ok, onneksi ei sentään ollut noussut. Ensi viikolla sitten toivottavasti taas miinusta, edes hiukan.

Ulkona on jo ihan tosissaan syksy ja se on minusta aivan ihanaa. Puista putoilee kellastuneita lehtiä ja takkaan voi tehdä tulen ilman, että läkähtyy ja öisin on jo suorastaan kylmä. Ja iltaisin on jo pimeää, se on ehdoton suosikkini syksyssä. Se ja syksyn tuoksut; puunsavu, puimureiden ilmaan nostattama viljan tuoksu ja kirpeän raikas luonnon talvilepoon vaipumisen tuoksu. Olen kävellyt paljon ja keräillyt kaikenlaista luonnosta. Minulla on aina tapana kerätä kaikkea ajatuksena askarrella niistä jotakin, mutta vaikka minulla olisi kuinka selkeä visio lopputuloksesta, taitoni eivät aivan riitä sen toteuttamiseen. Tein kanervakranssin, jonka oli tarkoitus tulla äitini ulko-oveen, mutta vein sen sitten tuonne ulkorakennuksen oveen, koska siitä tuli varsin kamalan näköinen. :D Minulla on myös tapana tehdä vanhaan emalivatiin erilaisia asetelmia vuodenaikojen mukaan, eikä nekään kauneudella ole pilattuja, mutta tuovat kuitenkin luontoa sisään. Keräsin myös ison kasan männynkäpyjä ja sammalta ja jäkälää odottamaan joulua ja puolukanvarpuja joulun kukka-asetelmia varten.



Olen myös jo fiilistellyt joulua, minusta joulunodotus on aivan ihanaa. Suhtautumiseni itse jouluun on ristiriitainen, enkä koskaan etukäteen tiedä millainen joulustani tulee, mutta jouluvalmisteluista tykkään aina. Minusta on ihanaa jo syksyllä suunnitella joulusiivousta ja jouluvaloja ja koristeluja. Ostan joka vuosi uusia koristeita ja valosarjoja, vaikka kumpiakin on jo ennestäänkin melkoinen määrä. Minusta on ihanaa, että joulun ajan kotini on aivan erinäköinen kuin muulloin. Olen aivan innoissani, kun joulukoristeet ja muut joulutavarat tulee kauppoihin, voin viettää tuntikausia kaupoissa vain katsellen. Toisinaan kyllä ostankin jotain, mutta vain murto-osan kaikesta, mitä haluaisin. Ennen viime joulua ainakin Sokoksilla oli myynnissä valkoisia höyhenkransseja ja olen koko vuoden harmitellut, etten ostanut sellaista. Toivottavasti niitä tulee myyntiin tänä vuonnakin. Jos ei tule, niin pitänee kyniä äidin kanat ja tehdä itse…

Kysellessäni taannoin vinkkejä aiheiksi, minulta kysyttiin, millaista arkeni on yleensä, millaisia asioita teen, joten ajattelin nyt vähän kirjoitella siitä. Arkeni jakautuu omassa asunnossani vietettyihin arkipäiviin ja lapsuudenkodissani vietettyihin viikonloppuihin ja lomiin. Omassa asunnossani aikaa kuluu(kului) tietysti ihan puhtaasti työasioihin tai töissä olemiseen, kuten toivottavasti taas lähitulevaisuudessakin, joten vapaa-aikaa ei jäänyt mitenkään hirveästi, eikä siitä vähästäkään ole mitään kauhean jännittävää kerrottavaa, arkeni koostuu aika tavanomaisista asioista. Suurin osa ajasta kuluu lukemiseen, tv:n katseluun ja netissä oleiluun, lenkille yritän potkia itseäni useimpina päivinä ja kouluvuoden aikana opiskelen myös parina iltana viikossa kieliä kansalaisopistossa. Hälyttävän suuri osa ajastani kuluu myös siivoamiseen, haluan elinympäristöni olevan täysin puhdas ja järjestyksessä. Olen pohjimmiltani hyvin laiska ihminen ja rakastan sekä lukemista että tv:n katselua, jälkimmäistä vähän liikaakin. Haaveilen kyllä jännittävästä elämästä ja erikoisista harrastuksista, mutta totta puhuen se on ehkä vain halua olla joku muu, pohjimmiltani olen koti-ihminen ja sohvaperuna. Pimeinä vuodenaikoina minusta on aivan ihanaa lähteä kaupungille kävelemään, katsella näyteikkunoita ja kierrellä kaupoissakin. Kesäisin ja keväisin en sitä tee, koska silloin ei ole pimeyden antamaa näkymättömyyden tunnetta ja vaatetuskin on paljastavampi, mutta pimeässä ja paksut talvivaatteet päällä teen sitä monena iltana viikossa, varsinkin joulutavaroiden tultua kauppoihin. Toiveenani olisi liittää tähän kaupunkiarkeeni vielä uiminen, mutta se on nyt vielä vähän avoinna, milloin uskallan sen tehdä.

Lapsuudenkodissani oleskellessani aikaa kuluu paljon ulkona, etsin mielelläni jotain tekemistä, mikä sallii minun olla luonnossa. Vanhempieni talo on keskellä metsää ja siellä riittää aina tekemistä. Pidän puutarhanhoidosta, minulla on äitini pihalla oma iso kasvimaa ja tykkään myös istuttaa puskia ja puita ja siivota pihaa ja tehdä siitä mieleistäni. Äitini tosin järjesti pihapuuhastelua vähän liiankin kanssa tilatessaan sata kuutiota polttopuita kymmenen kuution sijaan… Äitini yleensä kaataa itse tarvitsemansa puut, mutta nyt joku hänen tuttunsa myi puita halvalla ja hän tajusi virheensä vasta kun pihassamme oli aivan valtava keko puita. Oikeasti, niitä on niin paljon, että kun ne kaikki oli kipattu valtavaksi kasaksi puuliiterin eteen, me vain seisoimme suu auki vieressä ja tuijotimme. Minulla ei ole aavistustakaan, minne ne laitetaan, ei ainakaan liiteriin mahdu. Mutta pihalla tehtävän työn puutetta minun ei tarvitse surra lähitulevaisuudessa. :D Tykkään myös kävellä metsässä ja saunoa ja taas, katsoa tv:tä tulen palaessa takassa(puut ei ainakaan lopu kesken). Usein myös pelaan äitini kanssa korttipelejä, olen suvusta, jossa kortinpelaaminen on hyvin tavallista ajanvietettä ja minäkin siitä tykkään. Ja kotonakin tietysti luen ja olen netissä ja teen sikäli samoja asioita kuin arkenakin. Ja pyrin joka päivä leikkimään koirani kanssa ainakin tunnin, edelleen ulkona.

Joten, arkeni ei ole kovin ihmeellistä. Itse asiassa se olisi minun puolestani muuten ihan hyvää arkea, mutta kaipaan seuraa. Silloin nuorena minusta oli ihanaa saunoa ja laittaa ruokaa ja katsella leffaa kaverin kanssa, sitä kaipaan vieläkin. Ja olisi kiva tietysti joskus käydäkin jossain. Tietysti voisin käydä tapahtumissa jne. yksinkin, mutta olen kovin arka menemään minnekään yksinäni. Ja matkustelun haluaisin myös lisätä elämääni. Mikä sekin on tietysti itsestä kiinni ja ehkä jossain vaiheessa onkin osa elämääni. :)

Ai niin, Karamelli-Ellin kanssa tuolla kommenteissa juteltiin jonkinlaisesta laihdutuskilpailusta, säännöt vain on vielä vähän avoinna. Haluaako joku muu mukaan? Aikaa olisi siis jouluun saakka ja tavoitteena 15 kiloa. En tosin tiedä pitäisikö tähän laittaa jotain palkintoa/rangaistusta tai miten tämä toimii, sitä pitää vielä pohtia. :)

Ensi viikon toiveena olisi vain saada edes hiukan miinusta vaa’alle. :) Ja muuten, kiitos hirveästi ihanista kannustavista kommenteista, joita sain viime postaukseeni! :)

Hyvää alkavaa viikkoa ja erityisesti; hyvää syksyä! :)


lauantai 18. elokuuta 2012

VIH-DOIN-KIN!!!


98,8!!!

Kylläpä se kesti!! Minun piti alittaa satanen jo kesäkuun lopussa, mutta vasta nyt se tapahtui. Maailmassa ei varmaan ole kauhean montaa naista, jotka ovat vilpittömästi iloisia painaessaan 98,8 kiloa, mutta minäpä olen! :D Tuntuu mahtavalta, tämä on eräänlainen rajapyykki ja tästä on hyvä jatkaa. Ja melkein kahden kilon pudotus on ihan hyvä, olkoonkin, että sitä edeltää loputon jumitus. Nyt vain pitää toivoa, ettei ensi viikolla olla taas yli satasessa, kilo ja kaksi sataa grammaa tulee helposti takaisinkin. 

Seuraava tavoite on 97:ssä kilossa oleva 20 kilon pudotus(ja samalla merkittävästi lihavaksi siirtyminen) ja sen jälkeen heti 96:ssa kilossa puoliväli urakasta. Tämä ei enää tunnu niin loputtomalta ja toivottomalta kuin silloin aikanaan lihavimmillaan. En oikein tiedä, että olenko laihtunut paljon vai vähän… Jollekin hoikemmalle tämäkin olisi varmaan paljon, mutta minulle… No, kohta laitan edistymiskuvia, niin katsotaan näkyykö niissä vieläkään eroa. Tiedän olevani pienempi, mutten vielä näe eroa, ainakaan itse. 

Jumituksesta huolimatta olen periaatteessa vain kaksi kiloa jäljessä tavoitteesta, leikkauksesta on nyt kulunut 20 viikkoa. Haluaisin kovasti ottaa eron kiinni puolivuotistarkastukseen mennessä, mutten oikein usko sen onnistuvan. Syyskuun 20. minun pitäisi painaa 91 kiloa ollakseni laihtunut kilon viikossa ensimmäisen puolen vuoden ajan ja vaikka se ei varmaan onnistu, haluan kuitenkin ottaa sen tavoitteekseni. Se tarkoittaa sitä, että liikuntaa pitäisi lisätä. Olen nyt tavallaan antanut itselleni luvan olla tyytyväinen pelkkään kävelemiseen ja siihenkin vain 4 - 5 kertaa viikossa ja se ei ole riittävää. Aion ihan tosissaan yrittää uskaltautua uimahallille syksyllä, mutten tiedä pystynkö siihen. Mutta lupaan yrittää. Ja ai niin, lupaan käydä kahvilassa sopivan tilaisuuden saatuani. :) 

Mutta, vihdoin painan kaksinumeroisen luvun, mitä ei muuten ole tapahtunut sitten vuoden 2008! Nyt sitten vain eteenpäin ja kohti yhä pienempiä lukuja! :)

...

Vielä loppuun vastaus Talliksen haastekysymyksiin. :)

1. Minkä nimen antaisit lapsellesi? Varmaankin Ava tai Alissa
2. Mitä harrastuksia sinulla oli lapsena? Ei kai oikein mitään varsinaista harrastusta. Aloitin kaikenlaista, mutta ne aina loppuivat lyhyeen.

3. Onko sinulla jokin kammo? Jos, niin mikä. Pelkään käärmeitä ihan hirveästi, erityisesti mielikuvituskäärmeitä. Saatan näin kesäisin nousta yöllä tutkimaan makkariani käärmeiden varalta ja varmaan oikeasti kuolisin kauhusta, jos minulle kävisi niin, että jonkun naapurin lemmikkikäärme tulisi asuntooni.

4. Mikä on lempimarjasi? Mustikka. Hyviä ja terveellisiä.

5. Mikä on pohjoisin paikka Suomessa, jossa olet käynyt? Ei kovin pohjoisessa, mikähän laskettelukeskus olisi ylinnä… Ylläs?

6. Onko sinulla kummilapsia? Mitä he merkitsevät sinulle? Ei ole, olen ateisti ja kirkostaeronnut, joten se ei ole edes mahdollista.

7. Kuka on mielestäsi maailman parhaimman näköinen julkkis (sekä mies että nainen)? Robert Downey! En edes ymmärrä, miksi hän on niin puoleensavetävä minun silmissäni. Naisista… Naisten kohdalla ei ole sellaista ihan ehdottoman täydellistä ketään, mutta esim. AJ Cook, Robin Wright ja Kim Kardashian ovat minusta kauniita. Niin ja kovan lain Connie.

8. Mihin uskot? Niin… En oikein tiedä! En jumalaan, en itseeni, en karmaan… En tiedä…

9. Minkä yhden esineen haluaisit hankkia juuri nyt? Uuden tietokoneen, vanha on raivostuttava.

10. Osaatko soittaa jotain soitinta? En valitettavasti osaa, haluaisin osata.

11. Minkä nimisiä o(li)vat mummosi? Anni ja toisen nimen olen kyllä varmaan joskus kuullut, mutta en muista.  

lauantai 11. elokuuta 2012

Ei vieläkään...

...alittunut satanen, nyt tosin syytän siitä kuukautisia. Minulla oli koko viikon sellainen tunne, että nyt se alittuu, mutta 700 grammaa olisi vielä pudotettavaa. Jospa nyt sitten ensi viikolla vihdoin ja viimein oltaisiin kaksinumeroisissa luvuissa! 


Olen yrittänyt katsoa itseäni peilistä nähdäkseni edes jonkin eron, mutta vielä en huomaa muutosta. Tosin reiteni ovat erinäköiset, mutta ei eri näköiset kuin ennen, vaan erinäköiset kuin toisensa! Mitenköhän sekin on mahdollista... Ja lisäksi olen jotenkin koostumukseltani erilainen. Tallis oli blogissaan kirjoittanut samasta asiasta, minkä minäkin olen huomannut, eli siitä, että vaikka koko ei tunnu muuttuvan, koostumus jotenkin muuttuu. Minusta tuntuu kuin olisin ulkoisesti ihan saman kokoinen kuin ennenkin, mutta jotenkin tunnun erilaiselta. Kuin olisin jotenkin löysempi. Aivan kuin olisin samankokoinen kuin ennenkin, mutta siinä missä minä ennen koostuin kuin sellaisesta kiinteästä ballistisesta geelistä, mitä käytetään myytinmurtajissa ja csi:ssä, nyt minä olen kuin huonolaatuinen pesukoneessa käynyt vanha tyyny. Samankokoinen pussi, mutta sisällä on epätasaisesti jakautunutta höttöä. Esimerkiksi toisessa reidessäni on kiinteä läskipahkura, mutta muuten ne tuntuvat inhottavan pehmeiltä ja epätasaisilta. Kummallista, mutta ehkä se kuuluu asiaan... 

Olen kaivanut esille vanhoja vaatteita laihemmilta ajoilta ja olen edelleen hieman hämmentynyt niiden suhteen. Löysin yhden paidan, jota käytin lukiossa ja se mahtui päälle, joskin ihonmyötäisesti, mutta mahtui kuitenkin. Jäin miettimään, että olenko sitten silloin käyttänyt ihan liian isoja vaatteita... En ole koskaan osannut ostaa sopivan kokoisia vaatteita, en oikein tiedä, miltä vaatteen kuuluisi näyttää päällä, miten väljältä... Varsinkin alushousut olen aina ostanut niin, että ne olisi tiukat, mutta ilmeisesti niiden ei kuulu olla?!! Ja tietysti olen ostanut lukemattomia ihan liian pieniä vaatteita, kun "ihan kohta laihdun...". Ehkä joudun hankkimaan jonkinlaista apua, jos joskus pääsen tavoitteeseeni, ainakin joissakin kaupoissa on pukeutumisneuvojia. He varmaan osaavat auttaa tässä koko asiassa. 

Mutta nyt alan ihan tosissani yrittämään tästä seitsemästäsadastagrammasta eroon pääsemistä ja lähden lenkille. Ulkona on aivan ihana syksyinen päivä ja lupasin haukulle kunnon lenkin. Toivottavasti ensi viikolla minulla vihdoin on hyviä uutisia! :) 

perjantai 10. elokuuta 2012

Auts!

Taas se aika kuukaudesta ja tällä kertaa sellaisten kramppien kera, että hädin tuskin pääsin ylös sängystä. Minulla on yleensä erittäin helpot kuukautiset, mutta joskus harvoin minullakin on kipuja ja nyt tuntuu tosiaan olevan yksi niistä kerroista. Minusta myös tuntuu, että vatsani on turvonnut palloksi, joten huomisaamun punnitus tuskin ilahduttaa minua. :/ Mutta katsotaan nyt. 

Minua jäi eilen mietityttämään tuo kommentti siitä, ettei ihmiset kiinnitä muihin huomiota ja ajattele muiden tekemisiä ja olemisia. Minä ajattelen! Minä tarkkailen ihmisiä koko ajan! Töissä, kaupungilla, kaupan kassalla... Osin siksi, että olen niin varuillani, mutta osin siksi, että olen utelias, minua kiinnostaa, millaisia muut ovat. Siksi oletan, että ihmiset minutkin joskus huomaavat.  Silloin nuorena, kun oli vielä kavereita, kyllä meidän ykköspuheenaiheemme oli muut ihmiset, mitä he olivat tehneet ja mitä olimme kuulleet heistä ja mitä sen perusteella oletimme ja tiesimme… Emme me välttämättä mitenkään ilkeästi kenestäkään puhuneet, mutta puhuimme kuitenkin. Onko se sitten jotenkin epätavallista? Kai te muutkin puhutte tuntemistanne ihmisistä? Tiedän toki, ettei ihmiset kiinnitä jatkuvaa huomiota nimenomaan minuun, mutta kai muutkin tarkkailee ihmisiä?

Minusta tuntuu, että ihmiset kuitenkin jossain määrin kiinnittää huomiota juuri minuun ihan puhtaasti kokoni takia. Koska olen kahden tavallisen naisen kokoinen, minua ei voi olla huomaamatta, ja kun minut huomaa, samalla tekee muitakin huomioita minusta. Siksi oletan, että minut kyllä huomataan, laihana varmasti sulautuisinkin massaan ja olisin suhteellisen näkymätön. Mikä onkin yksi suurimmista toiveistani laihtumisen suhteen. Itse asiassa toivoisin, että se olisi totta, ettei kukaan huomaa, eikä ketään kiinnosta, mutta enpä tiedä onko se niin…

Olen miettinyt jonkinlaista blogiuudistusta jo jonkin aikaa, mutta en ole päässyt sopuun asiasta itseni kanssa. Tajusin, etten yhtään tiedä, mikä blogissa kiinnostaa, mikä saa lukijat palaamaan blogin pariin. Itse luen hyvinkin erityyppisiä ja eri tavalla kirjoitettuja blogeja ja suosikkini poikkeavat suuresti toisistaan; jonkun elämä kiinnostaa, jonkun bloggaustyyli kiehtoo, joku toinen osaa kirjoittaa hienosti, joku on hauska, jonkun elämään samaistun, joku on niin erilainen, että olen utelias… Ainoa mikä saa takuuvarmasti minut sulkemaan selaimen lopullisesti on häiväkin itserakkautta, sellaista en jaksa lukea. Mutta inhokeillanikin on vakaat lukijakuntansa, jotkut pitävät heistä. Tiedän, että jossain määrin (älkää kertoko kuinka paljon! :D) ärsytän lukijoita ja olen miettinyt sen puolen poistamista. Tein jossain vaiheessa päätöksen(tai oikeastaan ajauduin siihen) siitä, että kertoisin itsestäni raadollisen rehellisesti ja näyttäen sisäisen rumuuteni, mikä on käytännössä tarkoittanut noloja avautumisia ja runsaasti valitusta ja sosiaalipornon puolelle lipsahtavia henkilökohtaisuuksia. Olen kuitenkin viime aikoina miettinyt blogin muuttamista ns. virallisen JB:n blogiksi eli jatkossa kirjoittaisin siltä kannalta, ettei minua haittaisi, jos joku minut tunnistaisi; että kirjoittaisin sinä ihmisenä, joka esitän olevani oikeassa elämässä. Tietenkin olen jo kertonut paljon ja se on tehty, mutta jatkossa aiheina olisi laihdutus ja arki sen verran positiivisesti kuin kaltaiseni perusnegatiivinen ihminen pystyisi siitä kertomaan. Eikä henkilökohtaisuuksia, ei valitusta, eikä noloja avautumisia. :) En tarkoita, että valehtelisin, jättäisin vain sen osan elämästäni pois tästä blogista. Toisaalta epäröin, että osaisinko sitten enää kirjoittaa mitään, lipsuisinko koko ajan vanhaan tai kuolisiko blogi kokonaan aiheiden puutteeseen. Minä vain en yhtään tiedä, mistä ihmiset haluaisivat lukea, mikä saa säännölliset lukijani palaamaan tänne… Koska te lukijat kuitenkin olette muodostuneet minulle tärkeiksi sosiaalisiksi kontakteiksi ja koska olen saanut teiltä niin ihania ja ajateltuja kommentteja, haluaisin tälläkin kertaa jonkinlaista kommenttia siitä, mitä te täältä haluatte lukea? Tämä on tietysti jossain määrin vähän hassu kysymys, koska minun bloginihan tämä on, mutta asian ydin kai on, että olisiko ihan pelkkä laihdutusblogi ja tavallisesta arjesta kertominen hyvä idea? Mikä siis blogissa ylipäätään kiinnostaa, mistä haluatte lukea?

Näin muuten unta, että olin raskaana. Minulla ei kyllä ole aavistustakaan, miten olin raskaaksi tullut ja siinä unessakin sitä jotenkin epämääräisesti pohdiskelin, mutta huomioni kiinnitti se, että olin menossa ultraan, jossa nähtäisiin lapsen sukupuoli. Olin ihan kauhuissani, että mitä jos nyt kun vihdoin saan lapsen, se ei olekaan tyttö. Ultrassa hoitaja sanoi, että kyllä tämä varmaan on poika, kun sillä näkyy olevan siniset vaatteet päällä. Olin ihan masentunut ja ajattelin, että mitä ihmettä minä nyt teen…. Raskausuni kai johtui kuukautisista ja osin varmaan siitäkin, että eilen luin jonkun odotusblogia. Ne on sellaisia, että niistä minun on paras pysyä kaukana, se on parempi mielenterveydelleni. En tosin yhtään unessa ihmetellyt, että lapsella oli vaatteet päällä jo kohdussa… :D

Mutta; huomenna on taas punnitus ja kuukautisten takia en odota liikoja. Ehkä sitten seuraavalla viikolla vihdoin, vihdoin, vihdoin! satanen alittuu! :)

torstai 9. elokuuta 2012

Normaali?

Käytän paljon sanaa normaali -tai oikeammin epänormaali- puhuessani itsestäni ja ajattelin tarkemmin kirjoittaa tästä aiheesta. En muista olenko mitään erityistä postausta tästä kirjoittanut aiemmin, mutta olen puhunut tästä useammassa yhteydessä. En edes tiedä, millainen on normaali ihminen; ehkä sellaista ei ylipäätään olekaan, mutta olen aina kuitenkin kokenut olevani niin perustavanlaatuisesti epänormaali tai ainakin erilainen kuin muut. Se on kai tavallaan narsistinen tapa ajatella, mutta en minä koe olevani ainutlaatuinen tai erityinen, vaan omituinen ja erilainen kuin muut, ne normaalit ihmiset.  Olen aina pitänyt epänormaaliuttani yksinomaan huonona asiana, olen toivonut olevani kuin muutkin.

Joskus minusta tuntuu, että minun aivoni toimivat jotenkin eri taajuudella kuin muiden, että reaktioni ja tunteeni ja ajatukseni jotenkin poikkeavat muiden vastaavista. Kuin aivoni olisivat jotenkin poikkeavasti viritetyt, kuin minussa olisi jotain vikaa. Huomaan itsessäni paljon samoja omituisia tapoja kuin vanhemmissani. En ehkä ihan lapsena kiinnittänyt tähän kovinkaan paljoa huomiota, mutta yläasteelle siirryttäessä se tuli selväksi, miten erilainen minä olen muihin nuoriin verrattuna. Vanhempani ovat myös aika tavalla omalaatuisia ihmisiä ja vaikka heillä on paljon ystäviä ja sosiaalista elämää, vietin lapsuuteni ja nuoruuteni pääasiassa aikuisten seurassa. Äitini myös piti minut todella tiukasti tynnyrissä, joten en saanut mennä minnekään iltaisin tai viikonloppuisin, mikä kasvatti eroa entisestään. Minun oli hyvin vaikea keksiä, mistä puhua ikäisteni kanssa ja huomasin jatkuvasti, miten erilaisia he ovat, kaikin tavoin. Minusta tuntui, että kaikki myös pitivät minua erilaisena, huonompana kuin muut. Osin siihen tietysti vaikuttaa sekin, että ison takapuoleni takia olin joka tapauksessa pilkan kohde ja sitä kautta erilainen, en tiedä kiinnittivätkö ihmiset edes huomiota luonteeseeni. Jo silloin yritin salailla todellista luonnettani, mutta toisaalta minusta tuntui, etten olisi osannut esittää olevani kuin muut, joten en edes yrittänyt. Mutta olin varovainen, yritin olla niin, ettei ihmiset huomaisi, miten erilainen olen.  Häpesin sitä etten ollut samanlainen kuin muut.

Kokemukseni omasta epänormaaliudestani on aika tavalla jatkuvaa, vaikken tietoisesti aina kiinnitä siihen huomiota. Se toimii molempiin suuntiin, joskus kuvittelen jonkun ihan normaalin asian kovinkin uniikiksi ja toisinaan taas luulen jonkin todella omituisen olevan ihan normaalia. Olen monta kertaa ollut niin yllättänyt, kun joku toinen on kertonut hänelle tapahtuneen jotain sellaista, jonka kuvittelin voivan tapahtua vain minulle. Varsinkin kaikki nolot jutut ja mokat tuntuu sellaisilta, ettei niitä voisi koskaan tapahtua kenellekään toiselle, että vain minä voin tehdä jotain niin typerää.  Minun kuvitelmissa muut ovat niin täydellisiä, hallitsevat itsensä täysin, eivät sano typeriä asioita eivätkä nolaa itseään. He eivät mene sanoissaan sekaisin, eivätkä kompastu nolon näköisesti, ja tietävät aina mitä sanoa. Tiedän, ettei se niin ole, mutta siltä minusta aina tuntuu.

Osa ongelmasta on siinä, ettei minulla ole normaalin ihmisen kokemuksia, jotka muodostavat normaalin elämän muille. Minulla ei ole ystäviä tai edes kavereita, en ole koskaan seurustellut, minulla ei ole lasta tai perhettä tai omakotitaloa ja autoa ja isoa lainaa. On niin monta normaalia asiaa, joita en ole kokenut; en ole koskaan syönyt oikeassa ravintolassa, enkä käynyt kahvilla oikeassa kahvilassa, enkä ollut piknikillä tai grillijuhlissa tai viettämässä mökkiviikonloppua kavereiden kanssa tai käynyt terassilla tai… No, varmasti suurimmalla osalla jokin näistä on kokematta, mutta ymmärtänette asian ytimen. En ole tehnyt paljoa mitään, vain ollut olemassa. Mikä on tietysti oma syyni, eikä oikeastaan edes omituisuuteni ydin.

Keskeistä on varmaankin pariutuminen ja kaikki siihen liittyvä. Minä en tiedä mitään sellaisista asioista ja tietämättömyyteni saa minut tuntemaan itseni friikiksi. En osaa edes arvata millaista se olisi, olla edes ihminen vastakkaisen sukupuolen silmissä, saati sitten tavalla tai toisella kiinnostava tai haluttu. Normaalille naiselle parisuhde on varmasti merkittävin ja keskeisin asia elämässä, minä en ymmärrä sitä edes teoriassa. Minä en ymmärrä, mitä he ajattelevat ja tuntevat, miten he ajattelevat. En osaa kuvitella heidän arkeaan tai millaista on elää parisuhteessa. En tiedä millaista mikään näihin asioihin liittyvä on. Se tuntuu niin kummalliselta, että jokin, mikä muille on niin tavallista, on minulle täysin käsittämätöntä. En osaa kuvitella, miltä naisesta tuntuu, jos joku on kiinnostunut hänestä tai jos joku haluaa seksiä hänen kanssaan. Olisi niin outoa, jos minulla olisi jotain, mitä joku haluaa, jos minulla olisi jotain annettavaa tai tarjottavaa. Jos olisin niin kuin muutkin. Jos menisin baariin ja joku tulisi juttelemaan. Jos joku haluaisi pettää vaimoaan kanssani. Jos joku olisi valmis sitoutumaan minuun, hankkimaan lapsen kanssani, luopumaan kaikista muista naisista (ainakin näennäisesti) minun takiani. Jos joku josta en yhtään tykkää, olisikin kiinnostunut minusta. Minusta tuntuu niin uskomattoman kummalliselta ajatella, että suurimmalle osalle naisista nuo ovat ihan tavallisia kokemuksia, etten osaa edes tarpeeksi korostaa sitä. Minusta ajatuskin kaikesta tuollaisesta tuntuu niin vieraalta. Kuin yrittäisi kuvitella miltä tuntuu olla kirahvi, syödä lehtiä puusta ja nukkua pitkän kaulansa kanssa... En pysty siihen, on mahdotonta asettaa itsensä niin vieraaseen osaan. Tuntuuko teistä muista taas päinvastoin oudolta, ettei joku kykene käsittämään näitä asioita ollenkaan? Tunnen pari naista, jotka usein kertovat, miten joku on heistä kiinnostunut ja se on niin outoa minulle! Kuin yrittäisi ymmärtää ihmistä, joka ei edes ole vain eri lajia, vaan eri planeetalta, eri maailmankaikkeudesta, paikasta, jossa kaikki on toisin! En tiedä, miten muut vanhatpiiat kokevat nämä asiat, en tiedä onko kokemuksemme miten yhteinen tai samankaltainen, tuntuuko nämä asiat heistäkin yhtä vierailta ja vaikeilta ymmärtää ja kuvitella. En tiedä, mutta tämä on yksi keskeisimmistä asioista, joka saa minut tuntemaan itseni niin perin pohjin erilaiseksi kuin muut, niin sanoinkuvaamattoman epänormaaliksi. Muuten olen aina ollut suhteellisen sinut rumuuteni kanssa, mutta tässä suhteessa häpeän sitä, erityisesti siksi, että kaikki minut tuntevat tietävät tilanteeni, että kuka tahansa vieraskin ihminen tietää ensi vilkaisulla näin henkilökohtaisia asioita minusta. Toivon, että laihduttuani olisin edes sen verran normaaliksi luettava, että tulisin vähän ”salaperäisemmäksi” tässä suhteessa, mutta se taitaa todennäköisesti olla turha toivo.

En myöskään oikein osaa kuvitella normaaleja ystävyyssuhteita tai ihmissuhteita ylipäätään. En voi vain mennä juttelemaan jonkun satunnaisen ihmisen kanssa; en voi luottaa siihen, että suustani tulee ulos jotain järjellistä. En pysty toimimaan ihmisten kanssa kuten normaali ihminen, en ymmärrä sosiaalisia normeja, enkä osaa jutella luontevasti tai olla heidän seurassaan luontevasti. Juuri muiden ihmisten seurassa tunnen olevani kaikkein omituisin, niin täysin eri planeetalta. Yksin ollessani voin joskus unohtaa outouteni, mutta muiden seurassa olen siitä tuskallisen tietoinen. Minulla oli nuorempana kavereita, mutta heidänkään kanssaan en koskaan ollut täysin luonteva. Olin aina varuillani, etten tekisi jotain todella omituista tai väärää, jotain mitä normaalin ihmisen ei kuulu tehdä. Minä en kai osaa olla ystävä, en osaa kuvitella millaista sen kuuluu olla. Paljonko siinä kuuluu antaa ja ottaa. Olin aina niin tietoinen itsestäni, minä aina ajattelin olevani niin erilainen ja omituinen. Tiedän, että minulla oli luotettavan ihmisen maine, että minulle voi kertoa mitä vain, eikä se leviä eteenpäin ja minä takerruin siihen, yhteen ainoaan faktaan itsestäni, joka ei ainakaan ollut negatiivinen tai omituinen piirre. Mutta miten suuri merkitys sillä oli… Pitivätkö he minua yhtä omituisena kuin pidän itseäni… Olen miettinyt paljon sitä, että miten normaali pitää olla, että muut eivät koe ko. ihmistä epämiellyttävänä, että ihmisestä jää positiivinen mielikuva… Kaikki vieras kuitenkin pääsääntöisesti koetaan epämiellyttäväksi.  En usko, että edes voisin koskaan saada aitoa ystävyyssuhdetta, koska en koskaan tunne itseäni samanlaiseksi tai samanarvoiseksi kuin muut. En voisi olla tasavertainen, olisin aina varuillani. Ja joka tapauksessa minulla ei ole nyt yli vuosikymmeneen edes ollut minkäänlaista kaveria tai muuta sosiaalista seuraa, mikä sekin tekee minusta epänormaalin.

Minulla kai normaali ihminen on sellainen, joka elää normaalin lapsuuden, ystävystyy koulussa ja onnistuu ylläpitämään nuo ihmissuhteet koko elämänsä, lähtee opiskelemaan, saa uusia ystäviä, löytää kumppanin, saa vakituisen työn, hankkii muutaman lapsen, ostaa omakotitalon ja elää normaalia elämää, lastensa ja puolisonsa ja ystäviensä kanssa. Harrastaa ja kokee asioita. Se on normaaliuden perusta minun näkökulmastani. Mutta siitä huolimatta minun epänormaaliuteni on syvemmällä, ei asioissa, mitä minulle tapahtuu tai mitä olen kokenut tai mistä jäänyt paitsi, vaan perusluonteessani. Minussa on perustavanlaatuisesti jotain outoa, jokin ei ole kuten pitäisi…

Minusta on aina tuntunut, että lihavuuteni on vain kaiken huippu, se vihoviimeinen asia, joka varmistaa, etten voi edes esittää olevani normaali. Siksi olen aina ajatellut, että jos vain laihtuisin, sillä olisi aivan valtava merkitys, koska pystyisin salaamaan outouteni paremmin, koska ihmiset eivät huomaisi minua yhtä paljon ja kiinnittäisi minuun yhtä paljon huomiota. Jos näyttäisin normaalimmalta, sisäinen epänormaaliutenikaan ei olisi niin näkyvää, sulautuisin paremmin joukkoon. Jos minä näyttäisin normaalimmalta, ehkä minä myös olisin ihan hiukan normaalimpi. Tai edes tuntisin itseni hivenen normaalimmaksi. Ehkä juuri siksi olen aina kokenut, että elämäni alkaa sitten kun laihdun. Se ei varmaankaan ole niin yksinkertaista, mutta edelleen vilpittömästi uskon, että elämäni muuttuu jos laihdun.

Toisaalta voisi kai kysyä, onko sillä niin väliä, miten normaali on? Miksi minua vaivaa oma epänormaaliuteni niin kovasti, miksi häpeän sitä niin paljon? Toisinaan en kai edes välitä, mutta useimmiten toivoisin olevani aivan kuten kaikki muutkin. Minusta tuntuu, että se tekisi elämäni helpommaksi ja ainakaan en aina tuntisi olevani ulkopuolinen. Jos olisin normaali, voisin elää kuin muutkin, tehdä samoja asioita kuin muutkin, ehkä jopa saada kavereita. Ja minulle se olisi myös kiinnostava kokemus, olla ihan täysin tavallinen, kuin muutkin, normaali. Ehkä minä annan niin sanotulle normaaliudelle liikaa painoarvoa, ehkä sillä ei oikeasti ole väliä. Mutta epänormaaliuteni on keskeinen osa minuuttani ja minulla on taipumusta selitellä sillä asioita tai viitata siihen itseäni selittääkseni. Se tekee elämästäni hankalaa ja sosiaalisista suhteista mahdottomia ja kaikkein pahimpana piirteenä, se tekee minusta jatkuvasti niin itsetietoisen. Se saa minut tuntemaan itseni huonommaksi ja vääränlaiseksi.

En tiedä selvensikö tämä mitään tai kiinnostiko edes ketään, mutta tulin itsetietoiseksi jatkuvasta itseeni viittaamisesta sanalla ”epänormaali” ja halusin selventää, miksi tunnen olevani niin erilainen kuin muut. Miksi minusta tuntuu siltä ja mitä se minulle tarkoittaa käytännössä…


keskiviikko 8. elokuuta 2012

Ai niin...

Piti jo tuohon aiempaan kirjoittaa, mutta unohdin; moni täältä blogistaniasta tuttu osallistuu KappAhl:in kilpailuun, jossa haetaan XL -mallia, joten käykääpä antamassa äänenne. Ihan mielettömän hieno juttu, että uskallatte osallistua, minä en ikinä uskaltaisi! Kun itsellä ihrat on kerääntyneet mahdollisimman epäviehättäväksi kokonaisuudeksi, on hienoa katsoa kuvia vähän isommista tytöistä, jotka painostaan huolimatta näyttää hyvältä! :D Joten nyt kaikki äänestämään suosikkia! Äänestää voi useampaakin ja ilmeisesti äänen voi antaa kerran päivässä. 

...

Liittyen tuohon valitukseeni aiheiden loppumisesta; jos jollakulla on jotain mielipidettä siitä, miten voisin muuttaa blogiani tai mistä kirjoittaa, saa kertoa ja ihan kritiikkikin on tervetullutta. Tai jos on kysyttävää tai aihe-ehdotuksia, ihan miten vain. :)

:)

:)


En tiedä onko noista haastevastauksista nyt mitään iloa kenellekään, mutta minulta alkaa ihan tosissaan aiheet ja sanottava loppua. :) Olen jo tainnut kertoa täällä kaiken, mitä olen koskaan ajatellut, eikä minulla suuremmin tapahdu mitään uutta, joten minulla alkaa olla selkeitä vaikeuksia saada mitään sisältöä tähän blogiin. Joskaan en tiedä oliko tässä mitään suurta sisältöä aiemminkaan. :D

Olen nukkunut huonosti ja levottomasti; se on niin kummallista, miten erilaiselta kaikki tuntuu yöllä. Voin päivällä olla ihan ok, mutta yöllä kaikki tuntuu niin toivottomalta. Ja vaikka tietää, että aamulla on toisin, silti siitä tunteesta ei pääse eroon. Joskus ennen pystyin aina uppoutumaan unelmiini ja rakastin öitä, mutta nyt en enää pysty siihen. Minulla oli niin vilkas mielikuvitus ja unelmamaailmani oli niin elävä ja todellisen tuntuinen, mutta nyt tuntuu kuin aivoni estäisivät pääsyni siihen maailmaan, aivan kuin tv kieltäytyisi menemästä päälle ja elokuvan sijaan katselisin mustaa, tyhjää kuvaruutua. Se on erikoinen tunne. Ja se on pelottava tunne, koska se tuntuu tulevaisuudeltani, mustalta tyhjyydeltä. Minun pitäisi nyt tuntea toivoa enemmän kuin koskaan ennen, koska vihdoin paino laskee edes hiukan, mutta kai minä olen menettänyt toivon. Minun pitäisi alkaa etsiä uutta työpaikkaa, mutta annan itselleni hiukan aikaa, en pysty siihen juuri nyt. Ehkä se on virhe, mutta tällä hetkellä en näe vaihtoehtoa. Ajattelin kirjoittaa postauksen tästä työnhakukammostani jossain vaiheessa, selittääkseni, miksi se on minulle niin painajaismaista. Ja niin suuri osa minusta haluaisi luovuttaa, piiloutua jonnekin, jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle. En haluaisi tuntea niin, mutten voi sille mitään. Minusta tuntuu, kuin koko elämäni olisin pakottanut itseni toimimaan vaistojani vastaan ja tehnyt, mitä minun mielestäni pitäisi tehdä, en mitä haluaisin tehdä. En kai edes tiedä, mitä haluaisin tehdä. Ehkä minä en halunnut tehdä mitään, ehkä halusin vain jäädä kotiin. Mutta tiesin, ettei niin voi tehdä, joten yritin ottaa mallia muista, normaaleista ihmisistä, muttei siitä oikein tullut mitään, koska minä en ole normaali ihminen. En pysty elämään, kuten normaalit ihmiset, mutta en tiedä, miten minun sitten pitäisi elää tai mitä tehdä. En pysty edes kuvittelemaan, millaista on olla normaali. Tästäkin minun on pitänyt kirjoittaa, mutten ole osannut muotoilla ajatuksiani niin, ettei se kuulostaisi väärältä.

Ruoan suhteen on mennyt vähän huonosti, on ollut huono olo ja vatsa sekaisin ja olen oksennellut. Vaikka yrittäisin syödä varovasti, enkä mielestäni liikaa, hetken kuluttua syömisestä tulee ihan hirveän täysi olo ja alkaa tehdä pahaa. En oikein tiedä mistä se johtuu, en ole nostanut annoskokoja tai alkanut syömään erilaista ruokaa. Täytyy kai yrittää syödä vähemmän toistaiseksi.

Sää sen sijaan on aivan mahtava. Vihdoinkin on syksy! Tuoksuu syksyltä ja näyttää syksyltä ja yöt on pimeitä ja on niin viileää, että etsin kuumavesipulloni ja nukuin sen kanssa. Rakastan kuumavesipulloani. Sen lisäksi, että se lämmittää, se myös tuo jonkinlaista turvaa ja kodikkuutta, saa minut tuntemaan oloni paremmaksi. En tiedä miksi. Puolitoista litraa kuumaa vettä saa oloni paremmaksi… No, on se ainakin helppo keino parantaa elämäänsä.

Kaiken tämän oksentelun seurauksena olen toiveikas, että painossa näkyisi laskua lauantaina, mutta katsotaan. Siihen asti… :)

365:n päivän haaste; päivät 220 - 249


Day 220: Kuva, joka saa sinut hymyilemään
Minulla on tarkoitus tehdä kuvahaaste tässä joskus, minut on siihen haastettu useammankin kerran, mutta aina se on jäänyt… Mutta se on kyllä suunnitelmissa. Laitan näitä kuvajuttuja sitten siihen.

Day 221: Kuva sinusta.
-

Day 222: Mitä himoitset juuri nyt?
Paahtoleipää! Minulla on aina jokin yksittäinen asia, jota himoitsen, tällä hetkellä se on paahtoleipä.

Day 223: Mitkä ovat huonoja tapojasi?
Kaikki ruokaan ja syömiseen liittyvä nyt ainakin. Asioiden jättäminen viime hetkeen. Myöhään valvominen ja nukkuminen. Äkkipikaisuus.

Day 224: Kuva jostakin, joka merkitsee sinulle paljon
-

Day 225: Mikä on inspiroivin asia, jonka olet koskaan kuullut?
Hmmm… Ei nyt ainakaan heti tule mitään mieleen.

Day 226: Mitä toivot joululahjaksi tänä vuonna?
Varmaan jotain vaatteita, jos olen laihtunut, haluaisin myös jäätelökoneen.

Day 227: Kuva, joka saa sinut aina hymyilemään?
Taasko?

Day 228: listaa kymmenen ihmistä, joiden puolesta voisit kuolla.
Tämän kysymyksen kirjoittaja on todella onnekas ihminen, jos hänen elämässään on KYMMENEN niin tärkeää ihmistä! Vanhempani, ei ole muita.

Day 229: Kirjoita kirje henkilölle, joka on sinulle läheinen.
-

Day 230: Mikä on suosikkimuistosi ajalta ennen kouluikää?
Muistan lapsuuteni itse asiassa todella huonosti, mutta joitain asioita on jäänyt mieleen. Valitettavan moni niistä liittyy ruokaan. Ensimmäisenä tuli mieleen se, miten aina pääsiäisenä sain rahaa ja menin Ärrältä ostamaan karkkia ja sain syödä ne karkit, koska halusin. Siitä on jäänyt hyvä muisto.

Day 231: Mitä ajattelit aloittaessasi koulun ja siirtyessäsi muihin kouluihin?
Olin kai aika innoissani kouluun menosta, vaikka en tarkkaan muistakaan. Yläasteelle en olisi halunnut mennä, minä ja muut luokkani tytöt yritimme suostutella ala-asteen opettajaa pitämään meidät vielä vuoden! :D Lukioon mennessäni ajattelin, että minulla on kokonaiset kolme vuotta jäljellä, jolloin saa ottaa rennosti.

Day 232: Lista elokuvista, joita katsot yhä uudelleen?
Ainakin groundhog day,katson sen aina ennen joulua, talvisen tunnelman takia. Useampaan kertaan olen katsonut ainakin jotain komedioita, esimerkiksi mies ja alaston ase –elokuvat… Katson itse asiassa mieluummin tv-sarjoja kuin elokuvia.

Day 233: Mistä elokuvasta löytyy parhaat lainaukset?
Ei edes tule mieleen mitään muuta kuin Forrest Gumpin ”Life is like a box of chocolate…” :)

Day 234: Mikä oli kymmenvuotiaan sinun suosikkilaulu?
En oikeastaan kuunnellut musiikkia ennen teini-ikää, joten en usko, että minulla oli mitään lempilaulua.

Day 235: Jos kuusivuotias sinä katsoisi aikuista sinua, mikä olisi hänen reaktionsa?
En tosiaan tiedä… Pettymys, kai.

Day 236: Mikä oli kaikkein mieleenpainuvin kesäsi?
Kun olin 13. Viimeinen kesä ennen kuin aloin käydä kesätöissä, koko kesän oli ihana ilma, lojuin kotona tai rannalla, luin kirjoja ja söin mehujäitä. Aivan ihana kesä!

Day 237: Keneen tv-sarjasta “full house” samaistut eniten?
En ole koskaan katsonut.

Day 238: Ketä/ mitä ilman et voi elää?
No ei oikeasti ole mitään sellaista, mutta kai käytännössä vanhempani.

Day 239: Oletko muuttunut kuluneen 200 päivän aikana?
Kai vähän, mutta en oleellisesti.

Day 240: Mitä nimesi tarkoittaa? Nimettiinkö sinut jonkun perheenjäsenen mukaan vai onko nimelläsi jotain merkitystä vanhemmillesi?
No siis minun piti olla poika, joten kun en sitten ollutkaan, heidän valitsemansa nimen ensimmäinen kirjain muutettiin, niin, että se sopi tytön nimeksi.

Day 241: Mikä nimeksesi olisi tullut, jos olisit ollut vastakkaista sukupuolta?  Oliko vanhemmillasi lista nimistä?
Ei, vain yksi vaihtoehto, jossa on siis kirjaimen ero nimeeni.

Day 242: 10 tärkeintä tapahtumaa elämässäsi?
??? Elämäni suunnan muutti ainakin lihominen, joten se varmasti on se tärkein. En osaa nimetä mitään muuta, aika mitäänsanomattoman elämän olen elänyt.

Day 243: Mitä olet leiponut viimeksi?
Kakun leivoin yksi päivä. Ei ihan onnistunut. :D

Day 244: Lähiaikoina otettu kuva
-

Day 245: Minkä kehun kuulet useimmiten, minkä kehun annat useimmiten?
Ei minua pahemmin kehuta, kielitaidostani joskus jotain sanotaan. Enkä osaa luontevasti kehua itsekään; jos voin jotain aidosti ja täydestä sydämestä sanoa, sanon sen kyllä, mutta en kehu turhaan.

Day 246: Mikä on suosikkikaupunkisi?
Jaa-a… Ehkä se Keski-Euroopan kaupunki, jossa joskus asuin.

Day 247: Mielipiteesi juomisesta, huumeista?
Ei minulla ole mitään kauhean jyrkkiä mielipiteitä. Join nuorena runsaasti, kunnes kyllästyin ja minusta tuntuu vähän oudolta, ettei muut ihmiset kyllästy juomiseen. Ehkä he saavat siitä jotain, mitä minä en saanut. Huumeiden käyttöä pidän aivan uskomattoman typeränä.

Day 248: Kenelle tekstaat eniten?
Äidilleni, mutta harvoin hänellekin.

Day 249: Jos kuolisit huomenna, haluaisitko kertoa kenellekään?
En haluaisi, mutta kertoisin silti vanhemmilleni.

Haaste


Tietää, että on tylsää, kun vastailen taas näihin haasteisiin. En tiedä, miten tylsää näitä on lukea, mutta hypätkää suosiolla yli, jos ei kiinnosta, näissä ei ole kuin jotain haastevastauksia. Tämän alkuperä meni nyt hukkaan, mutta jostain blogista tämän kopsasin.:) Ja nämä saa kopioida itselleen, jos tahtoo, en nyt tällä kertaa haasta ketään mukaan. :) 

Viimeisin...
1. Viimeisin juoma? Vesi.
3. Viimeisin tekstiviesti? Postin saapumisilmoitus kissan hiekkalaatikosta.
4. Viimeisin kappale, jota kuuntelit? Lady Gagaa: The Edge of glory.
5. Milloin viimeksi itkit? Yksi aamu, kun näin niin ahdistavaa unta.

Oletko ikinä...
6. Seurustellut jonkun kanssa kahdesti? En edes yhdesti. :D
7. Ollut petettynä? En.
9. Menettänyt jotain tärkeää? Kyllä.
10. Ollut masentunut? Kyllä kai sitten.

Listaa kolme lempiväriä:
12. pinkki
13. pinkki
14. vaaleanpunainen (ja pinkki!)

Viime - ja tänävuonna oletko...
15. Saanut uutta kaveria? En.
17. Nauranut kyynel silmässä? Kyllä joo.
18. Tavannut jonkun, joka muutti sinut? En.
19. Tajunnut ketkä ovat OIKEITA ystäviäsi? Enpä ole.
20. Saanut selville, että joku puhuu pahaa sinusta? En.
21. Suudellut ketään fb:n kaverilistaltasi? En.

Yleistä:
22. Kuinka moni fb:n kaverilistaltasi tuntee sinut oikeassa elämässä? En ole facebookissa.
24. Onko sinulla lemmikkejä? Koira ja kaksi kissaa.
25. Haluaisitko vaihtaa nimen? Kyllä, koska minulla on todella hirveä nimi, mutta se tuntuisi niin oudolta, ollakin yhtäkkiä jonkun muun niminen... Haluaisin myös ottaa sukuni käytössä pitkään olleen nimen takaisin, mutta en kai aio niin tehdä.
26. Mitä teit viime synttäreilläsi? Ihan normipäivä, en mitään erityistä.
27. Monelta heräsit aamulla? Ennen kahdeksaa jo.
28. Mitä teit keskiyöllä? Nukuin.
29. Nimeä asia, jota et malta odottaa? Laihtuminen.
30. Suurin haaveesi: Suurin realistinen haaveeni on laihtuminen.
31. Yksi asia jonka haluaisit muuttaa? Laihtuminen. :)
32. Mitä kuuntelet juuri nyt? Kissan kuorsausta ainakin…
33. Oletko ikinä jutellut henkilölle nimeltä Tommi? En pahemmin puhu miehille, jos sen suinkin voin välttää, joten enpä usko, että olisin koskaan kenenkään Tommi nimisen kanssa puhunut… Joskin nyt aloin miettimään, että olikohan joskus yhden kaverin poikaystävän nimi Tommi… Vai Tomi? No, jos oli, niin sitten olen.
34. Mikä ärsyttää sinua juuri nyt? Suomen surkea eläinsuojelulainsäädäntö. Minä käyttäisin silmä silmästä menetelmää.
35. Eniten käyty nettisivu? Sähköposti ja blogini.
37. Lempinimi? Minua kutsutaan ihan ristimänimelläni.
38. Lempiharrastus? Ei minulla oikeastaan ole mitään ns. oikeaa harrastusta.
39. Horoskooppimerkki? -
40. Poika vai tyttö? Minäkö? Tyttö.
41. Peruskoulu? Loppui kauan sitten.
42. Lukio? Aika kauan on kulunut siitäkin.
43. Yliopisto? Siitä on kulunut vähemmän aikaa.
45. Pitkä vai lyhyt? Olen ihan ok pituuteni suhteen. Tosin haluaisin olla 8 millimetriä pidempi. :)
46. Pituus? 167,2 cm.
47. Oletko ihastunut? En.
48. Mistä pidät itsessäsi? En oikein mistään.
49. Läväreitä? Korvikset.
50. Tatuointeja? Yksi pieni.
51. Vasen- vai oikeakätinen? Oikea.

Ensimmäinen:
52. Leikkaus? Sappirakko.
53. Lävistys? Korvikset.
54. Eka bestis? K.
55. Eka harrastus jota harrastit? ??? En oikein tiedä…
57. Eka säätö? En tiedä tälläisistä, enkä muutenkaan ole ”säätö” –sukupolvea. :D
58. Ensimmäinen ihastus? Ollessani 13, samalla luokalla olleeseen poikaan.

Tällä hetkellä:
59. Syötkö? En.
60. Juotko? Kyllä, maitokahvia.
61. Olen aikeissa: blogata lisää. :)
62. Ikävöit? En.
63. Odotan? En.

Tulevaisuus:
64. Lapsia? Jos vain pystyn itseäni estämään, niin ei.
65. Naimisiin? Ei taida tulla kosintoja. :D
66. Työ? En tiedä.

Kumpi?
67. Silmät vai huulet? Silmät.
68. Haleja vai pusuja? En tiedä.
69. Pidempi vai lyhyempi? Pidempi.
70. Nuorempi vai vanhempi? Nuorempi.
71. Romanttinen vai Spontaani? En osaa sanoa, ei kumpaakaan, kai.
72. Kiva vatsa vai kivat kädet? Kivat kädet.
73. Herkkä vai äänekäs? En ole kumpaakaan. Tai no, äänekäs olin luonnostani, mutta siitä olen opetellut pois ja olen kyllä tullut herkemmäksi, olin varsin paksunahkainen nuorempana.
74. Irtosuhde vai parisuhde? Näihin on nyt vaikea vastata, kun tällaiset asiat ei kuulu minulle, mutten ole koskaan tuntenut suurempaa kiinnostusta irtosuhteita kohtaan. Mutta siis käytännössä ei kumpikaan.
75. suklaa vai salmiakki? Salmiakki.

Oletko...
76. Suudellut muukalaista? En.
80. Rikkonut jonkun sydämen? En.
81. Entä onko joku rikkonut sinun sydäntä? Ei kai voi sanoa noin... Ainoa ihminen jota kohtaan oli syvempiä tunteita oli kiva ja ystävällinen minulle, vaikka ei tietenkään mitään vastaavaa minusta ajatellutkaan.
83. Antanut pakkeja? En.
84. Itkenyt kun joku kuoli? Kyllä.
85. Rakastunut ystävään? Kyllä.

Uskotko:
86. Itseesi?  En.
87. Ihmeisiin? En.
88. Rakkauteen ensisilmäyksellä? En.
89. Taivaaseen? En.
90. Joulupukkiin? En.
91. Suudelmaan ekoilla treffeillä? En tiedä tälläisistä asioista.
92. Enkeleihin? En.

Vastaa totuuden mukaisesti:
93. Onko sinulla ikinä ollut useita seurustelukumppaneita samaan aikaan? Ei ole ollut edes yhtä seurustelukumppania samaan aikaan! :D
94. Lauloitko tänään? En, yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi pidättäydyn laulamasta.
96. Jos voisit mennä takaisin menneisyyteen kuinka pitkälle menisit? Vuoteen 1995.
97. Oletko ollut poliisien kanssa tekemisissä? Nuorena joo, ikävä kyllä.
99. Oletko romanttinen hölmö? En ole, pikemminkin yhä enenevästi kyyninen.
100. Ketä halasit viimeksi? En tiedä kuinka monta vuotta on, että olisin halannut ketään, joten en muista.

Ihmiset tänä kesänä
101. Yksi mukava ihminen, johon tutustuit tänä kesänä? En ole tutustunut keneenkään uuteen.
102. Ystävä, jonka kanssa vietit eniten aikaa tänä kesänä? No, ihminen, jonka kanssa vietin eniten aikaa on äitini.
103. Henkilö, jonka kanssa nauroit eniten? Äitini.
104. Entäpäs oletko joutunut pettymään joihinkin kavereihisi? En tänä kesänä, enkä oikeastaan pahemmin silloin nuorenakaan. Ei kukaan tietysti ole täydellinen, mutta kaverini olivat mukavia ihmisiä.  
105. Kenen kanssa olet juhlinut eniten?  -
106. Kuka ystävistäsi on tullut sinulle tärkeämmäksi kuin ennen?  -
107. Ihastuitko/rakastuitko tänä kesänä keneenkään? En.

Matkailu tänä kesänä
108. Kävitkö pääkaupunkiseudun ulkopuolella? Kävinhän minä, mutten pääkaupunkiseudulla. :)
109. Missä vietit eniten aikaa tänä kesänä? Ihan asunnossani, asuinkaupungissani.
110. Kävitkö ulkomailla? En.
111. Olitko mökillä? En.
112. Käväisitkö jossain "ihan korvessa”? Olen kotoisin ihan korvesta, joten onhan siellä tullut käytyä montakin kertaa.

Sinä itse tänä kesänä
113. Teitkö ulkonäköösi joitain huomattavia muutoksia? En. Tai siis olen tietysti hiukan laihtunut, mutten valitettavasti huomattavasti.
114. Mikä oli tärkein tavara mitä tarvitsit tänä kesänä? Tietokone.
115. Olitko kesätöissä? En varsinaisissa kesätöissä.
116. Kulutitko paljon rahaa? En.

Lopuksi tästä kesästä
117. Oliko tämä kesä "paras kesä ikinä"? Ei.
118. Jos voisit palata takaisin yhteen hetkeen, mikä se olisi? Palaisin kauas nuoruuteeni ja yrittäisin elää toisin.
119. Tuleeko ensi kesästä parempi, mitä aiot tehdä toisin? Toivottavasti. En tiedä.


sunnuntai 5. elokuuta 2012

Blogihiljaisuus...

...yleensä kertoo siitä, ettei uutisia ole. Ei tälläkään kertaa, samoissa luvuissa jatketaan. Tai no, 100 grammaa on pudonnut, mutta siitä nyt ei kauheasti jaksa ilahtua. Puoli vuotta eli 26 viikkoa tulee täyteen syyskuun 20. ja siihen mennessä olisi siis pitänyt pudota 26 kiloa. Kymmenen kiloa pitäisi saada pois vajaassa seitsemässä viikossa. Onhan se toki teoriassa mahdollista, mutta minun kohdallani aika epätodennäköistä. No, katsotaan nyt. Jokin osa minusta on iloinen jo siitäkin, että olen laihtunut edes tämän verran, koska ehdin jo vuosia pysyä sitkeästi 110:n ja 120:n välillä. Mutta edes tuo satanen täytyisi nyt saada rikki, siitä olisi hyvä jatkaa! Ehkä ensi viikolla... 

Ilmassa on jo ihan selkeästi syksyn tuoksua. Elokuu on jo minun mielessäni syyskuukausi ja olen nautiskellut kuulaasta ilmasta ja puissa kypsyvistä omenoista ja kellastuvista lehdistä. Tosin ainakin eilen oli vielä ihan hirveän kuuma, mutta syksyn viileyden pystyi jo muistamaan. Syksyisin aina haluaisin asua vanhassa rintamamiestalossa, jossa on valtava puutarha, jossa kasvaa paljon omenapuita. En tiedä mistä se mielikuva on peräisin, mutta syksyllä aina kaipaan omaa taloa. Tosin muina vuodenaikoina valitsisin erilaisen talon, jos olisin sellaista ostamassa. Odotan jo innolla pimeitä iltoja ja viileyttä ja joulun odotusta. 

:)