tiistai 4. syyskuuta 2012

Ruma päivä


Kuuma! Piti olla jo syksy, mutta tänään asuntoni lämpötila on taas kivunnut aivan liian korkeaksi! Olin jo ihan orientoitunut syksyyn, mutta tänään tuntui taas ihan kesäiseltä, puutkin näyttivät vihreämmiltä. Toivottavasti ei tule mitään myöhäiskesää…

Minulla on ollut tänään jokin käsittämätön rumuusmasennuspäivä, en tiedä, mikä minua vaivaa… Jo aamulla katsoin eteisen peilistä, että näytänpä kurjalta ja mietin, että jäänkö vain suosiolla kotiin, mutta piti ostaa kaikenlaista ja lähdin sitten kaupungille. Olen hyväksynyt rumuuteni jo joskus teini-ikäisenä ja useimmiten en edes ajattele asiaa, mutta joskus harvoin se tuntuu todella pahalta. Jostain syystä huomasin itseni kaikista peileistä ja heijastavista pinnoista ja masennuin aina vain enemmän. En tiedä, mikä tässä päivässä nyt oli erityistä. Kuten sanottu, olen hyväksynyt ulkonäköni muutoin kuin lihavuuden osalta jo kauan sitten, mutta toisinaan en voi olla ajattelematta, miten erilaista elämä olisikaan, jos olisi kaunis tai edes tavallinen… No, oikeastaan en edes osaa ajatella, millaista se olisi, mutta ulkonäöllä on väliä, eikä edes ihan hiukan. Tunnen suunnatonta sielunsisaruutta muita rumia naisia kohtaan, minusta tuntuu, että olemme ihan oma elämänmuotomme. Me elämme eri maailmassa kuin muut naiset. Tai ehkä se olen vain minä, yksin omalla planeetallani ja muut rumat naiset kokevatkin asiat ihan toisin. Pisteenä ii:n päälle olin unohtanut ottaa ruokaa mukaan, joten ostin muutamia Tokmanni –ketjun liikkeissä tarjouksessa olleita proteiini- ja nutrilettpatukoita ja kassajonossa takanani seisonut herttainen papparainen sanoi minulle kuuluvalla äänellä, että hänenkin miniä on kauhean lihava ja on yrittänyt laihduttaa samanlaisilla tuotteilla, mutta ei hän ole laihtunut. Ihmiset katsoivat ja minua hävetti ihan kauheasti ja yritin sitten kuitenkin vastata ystävällisesti. Voi tätä elämää… :D

Lenkille sain revittyä itseni tänään(ajattelin, että se auttaisi siihen rumuuteenkin :D), mutta eilen se jäi välistä. Olin kyllä aikeissa lähteä aamulenkille, mutta aamulla satoi niin paljon, että jopa minä jäin sisälle. Sateen ääni on aivan ihana ja eilinen sade kuulosti täydelliseltä. Se sai minut ajattelemaan lapsuuden syksyjä ja erityisesti aikaa ala-asteella. Olen yksi niistä onnekkaista, jotka ovat saaneet viettää lapsuutensa kouluvuodet idyllisessä pienessä kyläkoulussa ja jostain syystä muistan syksyt kaikkein parhaiten. Muistan mitä syksyisin leikittiin ja muistan, mitä koulussa tehtiin syksyisin, marjojen ja sienien poimimisen ja metsäretket ja joulun odotuksen ja valmistautumisen joulujuhlaan. Minusta tuntuu kuin aina syksyisin olisi aamuisin satanut ja harmaan tihkusadeverhon läpi koulun ikkunoista näkyvä valo näytti niin kodikkaalta. Muistan niin elävästi, miltä koulun aulassa tuoksui näinä sateisina syysaamuina. Eilen minusta tuntui ihan samalta kuin aina silloin. Se sai minut tuntemaan miltei tuskallista haikeutta. Siitä on niin kauan.

Niinpä vain istuin ja katselin sadetta, enkä lähtenyt ulos kastumaan. Ennen olisin aina tehnyt teetä, mutta keväällä teestä saamani migreenikohtauksen jälkeen olen kehittänyt melkoisen teekammon, enkä ole pystynyt sitä enää juomaan. Yhden kerran kesällä tein itselleni mukillisen, mutta jouduin ihan pakottamaan itseni juomaan sitä ja sitten heti ensimmäisestä hörpystä alkoi muka pää särkeä… Ilmeisesti en enää voi juoda teetä ollenkaan. Rakastan ajatusta höyryävästä mukillisesta teetä, mutta samalla se luo muistikuvan yhdestä elämäni pahimmista migreeneistä, joten taitaa olla aika siirtyä kahviin. Mutta sadetunnelmointihetkestäni jäi jotain puuttumaan ilman teetä.

Olen muuten aivan käsittämättömän tylsistynyt! Minulla ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä ja haluaisin niin karata kotiin. Päätin, että työttömyydestä huolimatta pyrkisin olemaan pääosin omassa asunnossani, koska tiedän kokemuksesta, että mitä pidempään olen kotona, sitä vaikeampi sieltä on lähteä, mutta elämä omassa asunnossani on todella tyhjää. Se pelottaa minua ihan hirveästi, koska pelkään, että millä hetkellä tahansa saatan taas vajota jonkinlaiseen pohjattomaan ahdistukseen ja pelkkä ajatuskin hirvittää minua. Minä pelkään tätä asuntoa fyysisenä paikkana ihan suunnattomasti, olen viettänyt elämäni pahimmat hetket näiden seinien sisällä. Minusta tuntuu kuin se olotila olisi jotenkin tallentuneena tänne ja saattaa siirtyä minuun ihan milloin tahansa. Olen kuitenkin tehnyt jo kaiken, mitä suinkin olen keksinyt ja vielä on neljä tuntia criminal mindsin alkuun… Kirjastostakin löysin vain kirjoja, jotka eivät jaksa kiinnostaa tarpeeksi… En tiedä olenko jotenkin poikkeuksellisen tylsämielinen ihminen, mutta minun on ihan hirveän vaikeaa keksiä tekemistä. Ehkä se osa ongelmaani, ehkä siksi ahdistun niin helposti. Toistaiseksi olen kuitenkin suunnilleen ok, toivottavasti se jatkuu.

Laihtumisen suhteen minusta tuntuu, kuin en olisi ollenkaan laihtunut. Jo välillä tunsin itseni ihan hiukan pienemmäksi, mutta oltuani niin pitkään jumissa, se tunne on kadonnut. Nyt sitten vain pitäisi saada painoa pois, niin ehkä vihdoin myös tuntisin laihtuneeni ja jonain päivänä se saattaisi jopa näkyä. Kukaan ei ole vielä sanonut mitään laihtumisestani, mutta minulta kysyttiin, mitä ihmettä hiuksilleni on tapahtunut?! Ja äitini on ihan kauhuissaan hiustenlähdöstäni. Jokin muutos siis näkyy… :/ En kyllä ymmärrä, miten näin hitaalla laihtumisella voi olla näin suuri vaikutus hiuksiin…

Tuosta laihdutuskilpailusta mietimme sellaisia sääntöjä, että jokainen osallistuva määräisi itselleen palkinnon ja muut saisi sitten arvioida onko se sopiva. Rangaistusta ei ole, muutoin kuin suunnaton häpeä, jonka häviäminen aiheuttaa! Lisäksi mietimme, että olisiko siinä ideaa, että kaikkein parhaiten menestynyt saisi jonkun pienen palkinnon, jonka joutuisi hankkimaan tietysti kaikkein huonoiten menestynyt. Se voisi olla jokin netin välityksellä annettavakin, jos voittaja haluaa pysytellä anonyymina. Ainakin superlahjakorteissa voi mielestäni molemmat osapuolet pysytellä anonyymeina ja halvimmat on alle kympin hintaisia. Tai sitten voi lähettää jonkun pienen lahjan, jos voittaja suostuu antamaan hävinneelle oikean nimensä ja osoitteensa(tai tietysti postitse lähettäminenkin onnistuu anonyymisti, mutta se kai menee jo hiukan turhan vakavaksi… :)) Miltä kuulostaa?

Taidan lähteä vielä uudelleen vähän kävelemään, pitää joka tapauksessa käydä hakemassa uusi lamppu poksahtaneen tilalle. Ja saan siitäkin jotain tekemistä… :) (Ja ehkä ahterini pienenee ihan hitusen ekstraliikunnan ansiosta…)

:)

Ai niin, roskapostilaatikkoon oli taas päätynyt muutama kommentti, anteeksi! Yritin tästä lähtien muistaa käydä säännöllisesti katsomassa sinne! 

13 kommenttia:

  1. Voin samastua tuohon mitä tulee onnellisen lapsuuden muisteluun ja haikeuteen..... voisipa vielä palata näihin hyviin päiviin.. ja tehdä kaiken toisin! Mutta ei.. siksi yritänkin keskittyä tekemään jokaisesta hetkestä ja huomisesta sellaisen kun todella haluaisin sen olevan, muuten tulen kymmenen vuoden päästä katumaan sitä mitä tein tänään...

    Minullekkin tulee välillä tälläisiä päiviä, jolloin tunnen itseni suunnattoman rumaksi ja läskiksi. Sitten jopa jo seuraavana päivänä kuvittelen olevani kaunis ja hoikka. Pitääkin olla tälläinen tuuliviiri!


    Toivon sinulle oikein hyvää onnea tuohon painonpudotuskilpailuun johon otit osaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Minäkin olen tehnyt niin monta virhettä! Mutta ei tosiaan auta enää, nyt on vain jatkettava tästä eteenpäin.

      Minulla ei kyllä mitään kauniiksituntemispäiviä ole, mutta yleensä en ajattele koko asiaa. :) En tajua, mikä minua tänään vaivasi.

      Kiitti! :)

      Muuten, sinun yksi kommentti oli mennyt roskapostin joukkoon, en ollut huomannut katsoa sinne vähään aikaan.

      Poista
  2. Toivottavasti rumuusmasennuspäivä on osaltasi jo ohi, niitä tulee säännöllisesti itse kullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kohta vaihtuu vuorokausi. Eiköhän huomenna ole taas normi olo. :)

      Poista
  3. Onkos tämä laihdutuskisa startannut nyt 1.9? Mukana ollaan. Saas katsoa miten käypi.

    Minullakin välillä on tylsiä hetkiä ja joutuu oikein miettimään mitä sitä oikein tekisi. Työ kyllä rytmittää päivää mukavasti mutta kyllä kesälomakin nopeasti meni. Ihanaa, että syksy tulee. Nautin siitä kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin, että alku olisi siinä, kun siitä ensimmäisen kerran puhuttiin, niin että tavoitteekseni tulisi alle 84 kg. Mutta muutkin voi muuttaa aloitusajankohtaa vastaavasti. Tervetuloa mukaan! :)

      Kun käy töissä, on sen verran vähän vapaa-aikaa, että yleensä edes jotain keksii, mutta nyt päivät tuntuu ihan loputtomilta. Jospa tästä löytäisin uuden työn. :)

      Minäkin tykkään syksystä. :)

      Poista
  4. Muistatko mistä teestä sait sen migreenikohtauksen? Minun yksi tuttuni kuulemma saa aina hirveän migreenikohtauksen ihan kaikesta missä on bergamontia (jota on siis teelaaduista Earl Greyssa, mutta aika harvassa muussa). Voisikohan sinullakin sen aiheuttaa jokin tietty ainesosa? Kokeile erilaista teetä? Tai voithan kokeilla mustan teen (olettaen että juot mustaa teetä) tilalla vihreää tai valkoista teetä, tai jos se päänsärky on tanniineista johtuvaa, niin korvata sen Rooiboksella tai jollain muulla sellaisella yrttiteellä joka on teknisesti ottaen "teetä" eikä teetä. Minä rakastan teetä ja olen ihan järkyttynyt täällä pelkästä ajatuksesta että joku ei voisi juoda lainkaan teetä... :D

    En usko, että olet oikeasti niin ruma kuin miksi itsesi tunnet. Tietysti tästä asiasta on vähän vaikea väittää vastaan kun en sinua ole nähnyt, mutta oletko nyt ihan varma, ettei sinulla ole vain yltiönegatiivista kuvaa itsestäsi? Monesti sitä näkee itsessään sellaisia virheitä, joita muut eivät huomaakaan, ja ne omat huonot puolet korostuvat omissa silmissä varsinkin jos on taipuvainen rankkaan itsekritiikkiin.
    -Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli Teekanne -merkkisiä. Ostin sellaisen paketin, jossa oli montaa eri makua ja tietysti sitten kokeilin muutamaa ja sain tosiaan yhden pahimmista migreeneistä koskaan. Mutta minun on aina ollut oltava varovainen teen suhteen, saan hyvin helposti päänsärkyä teestä, oletan, että se johtuu juuri tanniineista. Tämä on nyt osin silti ihan psykosomaattista, pelkkä ajatuskin teestä kammottaa minua. Sen juomisesta siis, höyryävä mukillinen teetä kuulostaa edelleen ihanalta ajatuksena. Kunhan en joudu laittamaan sitä suuhuni... :/ Minä vähän luulen, että minä ja tee olemme nyt eronneet lopullisesti! Osittain tämä saattaa kyllä johtua leikkauksestakin, makumieltymykseni muuttuivat suuresti sen jälkeen.

      Minä päinvastoin uskon, että minussa on jokin suojamekanismi, mikä estää minua ajattelemasta rumuuttani normipäivinä, yleensä kun en sitä sillä tavoin edes mieti, eikä se vaivaa minua. En muista silloin ihan lapsena ajatelleeni oikein mitään ulkonäöstäni, mutta kun minua alettiin haukkumaan rumuudestani, tajusin sen itsekin. Ja juuri muut ovat huomanneet minussa virheitä, joita en itse tajunnut olevankaan. Ja kyllä itsekin näen peilistä, että olen todella ruma, olen jotenkin kummallisen näköinen, lähes irvokas. Minä olen jotenkin onnistunut perimään kaikki huonot piirteet sekä äidiltäni, että biologiselta isältäni, vaikka he molemmat ovat ihan normaalin näköisiä. Joskus häpeän sitä ihan hirveästi, vaikka en sille mitään itse voikaan. Ja kun olen vielä ylipainoinenkin, niin se rumuuskin korostuu. Siksikin varmaan ylipaino on minulle niin suunnattoman ahdistavaa, koska se korostaa rumuuttani, uskon, että jos olisin suunnilleen normaalipainoinen, ihmiset ei niin kiinnittäisi huomiota kasvoihinikaan. Mutta olen tosiaan hyväksynyt sen jo joskus silloin teininä, mutta joskus harvoin tulee päiviä, jolloin jostain syystä on ihan hirveän tietoinen rumuudestaan. En oikein tiedä miksi. Tänään on taas enemmän normiolo, mutta lähden kohta taas ulos, niin katsotaan iskeekö sama olotila. :)

      Poista
  5. No kommentoimpa nyt tuota rumuutta, kun en ihan tajua ajatuksiasi.

    Eihän kukaan ihminen ole täysin ruma tai kauhea. Jokaisella on yksilöllisiä piirteitä ja ne on erilaisia kullakin. En itse ole eläissäni nähnyt rumaa ihmistä !

    Voitko uskoa, että lapsuuden kokemuksesi vaikuttavat omien negatiivisten omakuvakokemustesi kanssa siihen, että uskot itse olevasi ruma? Niihin ajatuksiin sitä sitten voi jämähtää.
    Voit myös valita niin, että ajattelet seuraavasti: Ok. Tällainen olen ja näillä mennään. Itseäni pyrin kunnioittamaan ja parhaat puoleni itsestäni saamaan esille.

    Tsemppiä sinulle ! Se papparainen Tokmannilla oli kyllä törkeä. Kyllä me ihmiset sitten välillä ollaan tyhmiä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ehkä täysin ruma, mutta kyllähän ihmiset on eri näköisiä ja osa on kauniita ja osa rumia ja suurin osa jotain siltä väliltä. Minä valitettavasti kyllä sijoitun aika lailla sinne rumien ääripäähän.

      Vietin kouluvuoteni pitäen itseäni kiusaamisen takia ihan valtavan lihavana, mitä en todellisuudessa ollut, joten minun on kyllä syytä epäillä omakuvani todenmukaisuutta. Mutta minua on niin monta kertaa rumaksi sanottu(eikä koskaan sanottu mitään positiivista), etten usko ihan väärässäkään olevani. Pidän myös "todisteena" sitä, että siinä missä serkuiltani suvun keskuudessa kyseltiin melkein kidutukseen asti mahdollisista poikaystävistä, minulta ei koskaan kukaan kysynyt mitään, eikä koskaan kukaan ole ihmetellyt, miksi minulla ei ole ollut mitään sellaista elämässäni ja kaikki kenet tapaan aina pitävät yksinoloani ihan itsestäänselvyytenä. Oletan, että se johtuu siitä, että ihmiset näkee jo päällepäin, ettei se ole mahdollista.

      Kyllä minä useimmiten ajattelenkin, että näin tämä nyt vain on, enkä sille muuta voi. Siksi keskitynkin ylipainoon, koska se on sellainen ulkonäköasia, joka on omissa käsissäni. Tuo masennuspäivä oli tosiaan minulle harvinainen, yleensä en edes ajattele ulkonäössäni muuta kuin lihavuutta. Ja uskon, että jos laihtuisin, niin olisin vähemmän huomattavan ruma, koska lihavuus ei sovi minulle yhtään. Jos nyt sinällään kenellekään, mutta kun minulla kilot näkyy niin selvästi kasvoista, se pahentaa tilannetta merkittävästi.

      Papparainen kaiketi vain halusi jutella,kun kassajono oli jumissa, mutta valitsi niin nolon aiheen. Vanhemmilla ihmisillä on usein outo tapa puhua ihan asiasävyyn tuollaisista jutuista; kerran vuosia sitten kävelin isotätini kanssa puistossa, jossa istuimme penkille lepäämään ja viereisellä penkillä ollut mummo kajautti, että oletpas sinä lihava! Sitten hän pitkään jutteli kanssani siitä, mitä tykkään syödä ja tykkäänkö kovasti karkeista ja yritänkö laihduttaa. En tuota pannut pahakseni, kun ei hän selvästi pahaa tarkoittanut, eikä onneksi ollut tilanteen noloksi tekevää yleisöä. :D

      Kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  6. Oi joi, ymmärrän sua. Ja juu, lenkillä kääyminen auttaa "rumuuteen". Kun mielihyvä hormonit vaikuttaa, koko maailma ja itse siinä samssa on yht'äkkiä kauniimpi kuin ennen lenkkiä.

    Mutta toi rumuus. En kyllä oikeesti voi sanoa, että olisin koskaan pitänyt ketään rumana. Joskus joku juttu ihmisessä on vastenmielistä, esim jos on samassa ihmisessä monta asiaa jotenkin pielessä. Jos samalla ihmisellä on likaiset hiukset, hilsettä olkapäillä, reikäiset sukat, revitty finni, josta on jäänyt kuivuneet veret poskelle, likaiset sormenkynnet , niin kieltämättä ihminen tuntuu vastenmieliseltä. Mutta sekin yleensä unohtuu kun rupeaa puhumaan ihmisen kanssa. Mutta että joku olisi syntymäruma. En vaan ymmärrä ajatusta. Kun sellaisia ei mun mielestä ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti joo. :)

      Minustakin epäsiisteys on vastenmielistä, mutta pelkällä rumuudella tarkoitin enemmänkin sellaista rumuutta, jolle ei oikein voi mitään. Esimerkiksi minulla on todella kummallisen muotoinen kallo ja pikkuruiset silmät ja ruma nenä, eikä noille oikein kauheasti voi mitään. Tietysti hiukan voisi huijata vaikka meikillä ja kampauksella, mutta ei ratkaisevasti.

      Kiva kuulla, että on ihmisiä, jotka ei näe rumuutta toisissa. :) Joskus netistä saa sen kuvan, että rumia suorastaan joukolla inhotaan, mutta mukavaa, että on toisinajatteleviakin. :)

      Voiko tuohon sinun blogiin muuten kommentoida ihan suomeksi vai mieluummin englanniksi vai miten? Sinällään minulle sama kummalla kielellä, mutta onko sinulla kv lukijoita, jotka ei ymmärrä, jos suomeksi kommentoi?

      Poista
  7. En ihan oikeesti ole koskaan ajatellut ketään rumana. Rehellisyyden nimissä on kyllä kerrottava, etten kyllä hoksaa ihastella kauniitakaan ihmisiä. Oon joskus ihan pihalla, jos jonkun ulkonäköä kehutaan, kun en ole ehtinyt itse lainkaan ajatella, että ko ihminen olisi poikkeuksellisen kaunis tai hyvännäköinen. Mutta kaikki tapaamani ihmiset ovat viehättäviä. Ei kauan tarvitse jutella, niin kyllä jokaisessa on jotakin kiehtovaa... ja jotakin ärsyttävää! ;-D

    Ei mulla ole varmaan mitään lukijoita, sinne saa kommentoida vaikka millä kielellä. :-) Kirjoitan enkuksi, koska se on mulle helpompaa kuin suomi, koska ajattelen englanniksi.

    VastaaPoista