keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Hei taas!

Yritin tehdä vatsalihasliikkeitä tänään ja yllätyksekseni se osoittautui mahdottomaksi. En ole yrittänyt vuosiin, mutta minulle ei ole rehellisesti sanottuna tullut mieleenkään, etten pystyisi niitä tekemään ja tänään sain hämmästyksekseni huomata, etten pysty! Tosin osittain se johtui siitä, että minua alkoi naurattaa koko tilanteen koomisuus aivan hirveästi, joten lähinnä makasin selälläni lattialla ja kikatin, mutta vaikka lopulta yritin ihan tosissani, en pystynyt siihen. Miten minä voin alkaa vahvistamaan lihaksiani, jos en pysty tekemään edes yhtä ainoaa vatsalihasliikettä?!! Mistä tässä tilanteessa pitäisi sitten aloittaa?! Se ei kai ole hauskaa, mutta tässä vaiheessa minua enemmän naurattaa, vaikka varmaan pitäisi itkeä... Mutta ihan tosissaan, miten minä muka voin aloittaa vatsalihasliikkeiden teon, jos en pysty siihen?! Olin ajatellut, että se ainakin olisi helppo keino edes hiukan auttaa ihoa palautumaan, mutta se ei näköjään ollutkaan niin helppoa kuin luulin. Pitänee keksiä jotain muuta... :)

Minulla oli myös ensimmäinen ruokamorkkis leikkauksen jälkeen. Ostin maanantaina munkin, ihan jostain hetken mielijohteesta. Olen syönyt leivonnaisia ja suklaatakin aiemminkin, mutta  tuo munkki tuntui jotenkin niin väärältä. Se ei edes maistunut hyvältä, vaan rasvalta ja sokerilta ja alkoi ällöttää ehkä kolmanneksen jälkeen ja kaiken huipuksi sai vatsani aivan sekaisin! Mutta vaikka söin siitä vain kolmasosan, se aiheutti todella suurta ahdistusta, koska se tuntui jollain tavalla paluulta vanhoihin ruokaongelmiini. Se ei edes näkynyt vaa'alla seuraavana aamuna mitenkään (kerroinko sortuneeni ja ostaneeni vaa'an asunnollenikin? (Mutta se maksoi vain kympin Sokoksen kolmeplusykkösillä...)), mutta se pelotti minua, vaikka ainakaan ruokamäärissä en voi palata vanhaan. Se sai minut ahdistumaan ihan tosissaan ja inhoamaan suhdettani ruokaan. Pelkään niin hirveästi luisumista takaisin vanhaan ja että alan taas lihomaan, eikä minulla ole varaa virheisiin, tahdin ollessa niin hidas jo nytkin. :/

Viime päivät on olleet aika raskaita, olen taas ollut pohjattoman yksinäinen. Se on minulla hyvin ajoittaista, usein pärjään pitkiäkin aikoja ihan hyvin, mutta sitten taas tulee aikoja, jolloin toivoisin niin kipeästi, että minulla olisi ystäviä tai edes jonkinlaista sosiaalista elämää. Jostain syystä tuo ulkona oleva talven tuoksu saa minut kaipaamaan seuraa, se muistuttaa minua niistä ajoista, kun minulla vielä oli kavereita. Joskus mietin, että olisi ehkä helpompaa, jos olisin aina ollut yhtä yksinäinen. Olen tavallaan aika väsynyt olemaan olemassa. Se tuntuu järjettömältä ja turhalta, minusta tavallaan tuntuu kuin olisinkin enää tavallaan elossa, en oikeasti. Se on kummallinen tunne. Kuin olisin jotenkin irrallaan kaikesta ja minun pitää katsoa ulos ikkunasta nähdäkseni, että siellä vielä on elämää, toisia ihmisiä, että tämän huoneen ulkopuolella on maailma. Joskus tuntuu, kuin mitään muuta ei olisi, vain se, mitä on näiden seinien sisällä. Tiedän, että se kuulostaa hullulta ja se on itsestänikin omituinen tunne. Minun maailmani on nykyään niin kovin pikkuruinen. Toisaalta olen vihainen itselleni omasta heikkoudestani, haluaisin olla vahva ja pystyä jotenkin lopettamaan tämän ahdistuksen. Nyt minulla ei ole mitään kontrollia siihen ja pienikin asia voi vaikuttaa mielialaani. Voin voida ihan hyvin viikkoja, mutta yhtäkkiä taas voida huonosti. Onneksi samanlaisia aallonpohjia, kuin missä joskus olen käynyt, ei ole ollut vähään aikaan. Ehkä asiat on muuttumassa paremmiksi.

Muuten tuosta viimeisestä kirjoituksestani sen verran, että tajusin vasta eilen, että eihän leikkauksestani olekaan kulunut kymmentä kuukautta, vaan vasta seitsemän. Joten en siis olekaan yli kymmentä kiloa jäljessä, vaan BMI 30 oli tuolla toisellakin leikatulla alittunut vasta kymmenennen kuukauden kohdalla eli minulla siis tammikuussa. Se antaa minulle kolme kuukautta armonaikaa päästä lievän ylipainon puolelle. Ottaen huomioon, että edessä on joulu jouluruokineen, tuskin pääsen ihan sinne, mutta tällä hetkellä pelkästään kasilla alkava paino tuntuu aika mielettömältä jutulta. Ja tavallaan se on niin lähellä, vaikka samaan aikaan niin kaukana, koska tiedän, että painoni laskee todella hitaasti ja vajaan viidenkin kilon pudotus on minulle aikaa vievää puuhaa. Mutta toisaalta; vajaan viiden kilon päästä painoni alkaa kasilla! Se on aika epätodellinen ajatus. En oikeastaan koskaan uskonut, että se päivä voisi koittaa, mutta nyt siihen ei enää ole edes viittä kiloa!

Olen aika hämmentynyt, että minulla on nyt 92 virallista lukijaa! En koskaan uskonut, että jonain päivänä minulla olisi lähes sata lukijaa! Muistan, että minusta tuntui ihan uskomattomalta, kun minulla oli 20 lukijaa ja silloin muistan jonkun toisen kirjoittaneen blogissaan, että järjestää arvonnan, kun sata tulee täyteen ja ajattelin, ettei minulla voisi koskaan olla sataa lukijaa, mutta... Mutta, nyt pitää sitten sanoa, että lupaan järjestää arvonnan, kun tulee sata lukijaa täyteen. :) Jos se tapahtuu ennen joulua, keksin jotain jouluista arvottavaksi ja jos ei, niin keksin sitten jotain muuta.

Ongelmaksi on tosin muodostunut se, että minun on yhä vaikeampi keksiä kirjoitettavaa. Olen jo kertonut teille kaiken itsestäni ja kaiken, mitä minulle on koskaan tapahtunut, joten bloggaamisesta on tullut hieman vaikeaa, koska minulla ei enää ole mitään uutta sanottavaa. Tekstini ovat nykyään hyvin pintapuolisia ja keskittyy näihin painoasioihin, koska tuntuisi hölmöltä jankuttaa samoja asioita uudelleen ja uudelleen, koska tuollahan ne ovat vanhoissa teksteissä jo valmiiksi. Olen siitä pahoillani, toivottavasti blogiani ei ole kovin tylsä lukea nykyään. Minua on usein pyydetty lisäämään blogiini kuvia tai tekemään erilaisia kuvapostauksia, mutta jotenkin ne aina jäävät, vaikka idea on hyvä ja aina lupaankin niitä tehdä. Otan kyllä jonkin verran kuvia, mutta ne jäävät yleensä kameraani kuukausiksi, ennen kuin siirrän niitä koneelle. Toivottavasti ette kyllästy lukemaan näitä painoasioita, koska minulle ei kovin usein tapahdu mitään uutta, mistä voisin kirjoittaa. Tosin laihdutusblogihan tämän alunperin pitikin olla...

Ai niin, kävin viikonloppuna etsiskelemässä talvikenkiä varastosta ja saapikkaani, joiden vetskari ei ennen mennyt kiinni kuin ehkä viisi senttiä, meni ylös asti! Ne tosin eivät ole polvipituiset, vaan ehkä johonkin puoleen sääreen, mutta kuitenkin! Ehkä kohta voin ostaa jonkinlaiset pitkät saapikkaat! :)

Täältä on kaikki lumet sulaneet ja nyt on aika synkkää, vaikka tänään aurinko paistaakin. Talviaikaan siirtyminen antoi minulle ylimääräisen tunnin pimeyttä iltaisin, se on sentään mukavaa. :)

Edit: Nämä tämän päivän postaukset menivät näköjään kahdelle sivulle, tuon edellisen pituuden takia. (Ja sinne oli myös lipsahtanut tuplia aika monesta kuvasta, otin ne nyt pois(ainakin toivottavasti kaikki))


11 kommenttia:

  1. En tiedä, onko näistä sanoista mitään hyötyä, mutta kirjoittelenpa jotakin nyt kuitenkin. Katselin myös läpi tuon postaamasi kuvasarjan, aika paljon negatiivisia juttuja?...

    Olen paininut itseni kanssa paljon samojen ahdistusten aiheiden kanssa – en tosin täydellisen yksinäisyyden, mutta itseinhon ja pettymysten kanssa. Nyt olen väkisin opettanut itseäni positiivisemmaksi. Ja se oikeasti toimii! Jos ajattelen olevani oksettava, yritän kääntää sen niin, että olen paljon paremman näköinen kuin kaksi vuotta sitten. Hoen itselleni, että olen tuntemisen arvoinen ihminen ja ansaitsen saada ympärilleni iloisia, onnellisia ihmisiä.

    Minulla tämä laihdutusprojekti ei liity pelkästään kroppaan, vaan ehdottomasti päänuppiini. Se on tässä se suurin ongelma ja kaikkien vaikeuksien aiheuttaja, kerta kaikkiaan. Olen lukenut paljon itsensä kehittämistä käsitteleviä kirjoja ja oikeasti, voin suositella. Yksi inspiroiva on Robin Sharman Munkki joka myi Ferrarinsa. Rakastan sitä kirjaa! Siellä on niin hyviä elämän opetuksia, että ihan hävettää, miksei sellaisia ”itsestäänselvyyksiä” tajua itse.

    Kirjassa myös kannustetaan pitämään omaa vihkosta, johon kirjoittaa ylös inspiroivia ajatuksia ja liimaa inspiroivia kuvia. Selvitä, mitä teet kaikista mieluiten elämässä ja lähde sitä kohti, universumi pitää huolen lopusta. :)

    Anteeksi, jos kuulostan hihhulilta, mutta elävä elämä kertoo, että itseensä luottaminen toimii. Usko pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla myös ei ole kyse oikeastaan fyysisestä laihtumisesta, vaan tarvitsisin kipeästi muutosta ajatteluuni. Minulle ne kuitenkin tuntuu olevan hyvin vahvasti kytköksissä toisiinsa, oletan kaiken johtuvan lihavuudesta ja asioiden muuttuvan, jos vain laihtuisin. En tiedä käykö niin, mutta toivottavasti edes jokin muuttuu. Tietysti haluaisin myös olla normaalipainoinen, mutta enemmänkin haluaisin tuntea itseni ihmiseksi, en vain kasaksi läskiä. Tosin minulla ei ole aavistustakaan, mitä minä sitten olen, jos en jonain päivänä olekaan lihava, se on minulle niin oleellinen osa identiteettiäni...

      Moni on puhunut tästä samasta asiasta, blogeissaan ja minullekin, mutta minusta tuntuu, että minä olin kerran todella positiivinen ihminen, mutta elämäni oli silloin vaikeampaa kuin nyt, kun olen negatiivinen ihminen. Minun elämääni positiivisuus ei tuonut mitään erityistä hyvää, joskaan ei toki negatiivisuuskaan. Minulla on hirveän suuri tarve olla realistinen itseni suhteen, joten en halua yrittää saada itseäni uskomaan, että olisin esimerkiksi tutustumisen arvoinen, koska tiedän, etten oikeasti ole. Minua pelottaa suunnattomasti ajatus siitä, että luulisin itsestäni liikoja, että pitäisin itseäni parempana kuin olen. Minä vain haluaisin ns. pysyä pinnalla, että olisin ihan ok, se riittäisi minulle.

      Pelkään edes toivoa mitään, koska en koskaan aiemminkaan saanut mitään, mitä olisin halunnut. En jaksa enää pettyä. Mutta moni on suositellut minulle tuonkaltaisia oppaita, joten voisihan niitä vilkaista. :) Ei kai siitä haittaakaan olisi. :) Kiitos vinkistä!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Niin, se ajatusmaailma on lopulta kuitenkin oman päätöksen tulos. Jos päättää pitää itsestään, niin sitten pitää. Ei se todellakaan ole helppoa, sen voin sanoa. Mutta minkä takia kukaan haluaisi viettää aikaa ihmisen kanssa, joka ei arvosta itseään lainkaan? En ole lukenut blogiasi kauaa, mutta tiedän jo, että olet tutustumisen arvoinen ihminen. Siksi lähdin seuraajaksi. :)

      Olen pohtinut tuota samaa asiaa paljon, eli siis toivon muuttuvani laihtumisen myötä myös ihmisenä viehättävämmäksi ja puoleensavetävämmäksi. En myöskään tiedä, mitä teen, jos en laihempanakaan ole yhtään sen houkuttelevampi kuin lihavana. Sitten kyse taitaa olla personallisuudesta, jota vasta onkin hankala muuttaa.

      Mutta tsemppiä, takuulla se pääkoppakin lähtee muutokseen mukaan muun kropan mukana :)

      Poista
    4. Kiitos! :)

      Totta tuokin, mutta minä kammoan ajatusta, että ajattelisin liikoja itsestäni. Varmaan jokainen tuntee ihmisiä, jotka pitävät itseään muita parempina ja jotenkin kauhean ihanina ja he eivät ole kovin mukavaa seuraa. Kai minä pelkään, että minustakin tulisi sellainen ja siksi takerrun kynsin hampain jokaiseen negatiiviseen piirteeseeni. Mikä ei kyllä sekään ole hyvä juttu.

      Poista
  2. Onnittelut saappaiden kiinnimenosta! Ehkä minäkin joskus saan saappaat. Uskon, että monikin haluaisi tutustua sinuun. Minäkin :) Enkä sano vain siksi että tuntisin jotain sääliä sinua kohtaan (ajattelin että voisit ajatella noin).

    Itse olen paaaljon lihavampi kuin sinä, mutta hassua miten sitä ei aina tunne itseään lihavaksi. Sitten kun katsoo peiliä ja yrittää laittaa vaatteita päälle, tulee vastaan todellisuus. Toisina päivinä sitä taasen ei muuta tunnekaan kuin olevansa maailman suurin ihminen. Heh. Tänään on ollut hyvä päivä syömisten suhteen, mutta kello onkin vasta puoli neljä. On tämä syöminen vaikiaa ja kyllä ihan mielelläni luen juuri näitä kirjoituksia mitä kirjoittelet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! On minulle edelleen melkoiset tolppajalat(ja tulee aina olemaankin, sukuominaisuus sekin! :D), mutta menivät sentään kiinni! :) Olisi kyllä kiva saada oikein sellaiset polvipituiset saappaat... Kyllä me vielä sellaiset saadaan, eikö niin? :)

      Kiitos! :) Minä olen niiiin huono ihmisten kanssa oikeassa elämässä! Joko en keksi kertakaikkiaan yhtään mitään sanottavaa tai sitten jaarittelen jostain ihan älyttömästä ihan vain sanoakseni jotain, kunnes ihan kirjaimellisesti käsken itseäni pitämään suuni kiinni pääni sisällä! Jos se ei olisi minun elämääni, se olisi koomista! :D

      Et sinä ole paljon lihavampi kuin minä, bmi on vähän suurempi, mutta minä olen sataprosenttista läskiä! Minusta sinä näytät paljon pienemmältä kuin minä, tosin meillä on ihan erilainen vartalotyyppi.

      Minullakin on alkanut joskus harvoin olemaan sellaisia päiviä, jolloin en tunne itseäni ihan valtavaksi, vaan enemmänkin keskityn siihen, että olin kuitenkin aiemmin paljon isompi. Se on niin ristiriitaista, koska itse tietää, että painoa on lähtenyt, mutta muut eivät tiedä, eikä ajattele siltä kannalta, että miten paljon isompikin voisin olla. Joku laittoi joskus tänne kommentin, että "voisitko olla enää yhtään läskimpi?" ja mitä siihen pystyi vastaamaan, kuin että kyllä minä vaan voisin, kun olinkin... :D Varmaan oli tarkoitettu loukkaukseksi, mutta minusta se oli aika hauska.

      Minä en ole tänään syönyt muuta kuin proteiinijauhetta, se on aivan kuvottavaa litkua... Täytyy illalla syödä jotain järkevääkin. :) On tosiaan vaikea syödä ns. normaalisti... Mutta ehkä se vielä joskus onkin ihan luontevaa, toivottavasti! :)

      Poista
  3. Tämä on kiva blogi, älä turhaan huolehdi siitä, ettet keksi kirjoitettavaa. Kuitenkin silloin kun julkaiset postauksen niin jaa postauksia/tunnustuksia/haasteita viikon eri päiville äläkä julkaisee montaa postausta kerralla, koska niin pitkää pätkää ei jaksa kerralla lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Okei. Ajattelin, että kun noissa haasteissa ja muissa ei ole mitään varsinaista asiaa(vertaa näihin postauksiin, jotka ovat... tuota... täyttä asiaa... :D), niin olen laittanut niitä siksi samaan aikaan. Jaan niitä tästä lähtien. :)

      Poista
  4. Vatsalihasliikkeitä en saa minäkään tehtyä. En oo ikinä saanu. Jos siis tarkotat sita että selällään maataan lattialla ja nostetaan ylävartaloa. Se onnistuu multa sillon, jos työnnän jalat esim. sohvan alle, ja otan jaloilla vähän tukea.

    Mutta vatsaa voi treenata muillakin tavoin. Lattialla maatessa nostaa jalat suorina ylös, ja heiluttelee niitä sivulta toiselle sekä eteen ja taakse. Täytyy vaan muistaa pitää jalat suorana!

    Tai sitten menet oviaukkoon seisomaan ja otat ovenkarmista kiinni. Selkä suorana ja nostat jalkaa polvea koukistaen niin ylös kun pystyt, ja hengität samalla ulos.

    Kylkiä voit treenata seisomalla pienessä haara-asennossa. Kädet pään taakse kyynärpäät koukussa. Jännitä vatsalihaksia ja vie ylävartaloa sivulta toiselle heilurimaisesti, ja pidä alavartalo paikoillaan.
    Samassa asennossa voi myös viedä ylävartaloa taakse niin pitkälle kun vain pystyy, mutta kädet voi tässä laittaa ristikkäin rinnan päälle. Uloshengitys siinä vaiheessa kun palaat takaisin perusasentoon.

    Toivottavasti joku noista osuu kohdalle :) Oon huono sanoin selittämään liikkeitä, mutta koitin mahdollisimman selkeästi selittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niitä ihan perinteisiä, mitä ainakin minun kouluaikoina tehtiin, yritin. Eikä onnistunut! :/

      Kiitos vinkeistä, pitääkin kokeilla noita! Jospa saisin sen verran vatsalihaksia vahvistettua, että onnistuisi nuo perinteisetkin jonain päivänä. Alan olla aika huolissani ihosta, joten täytyy edes yrittää tehdä jotain, että se palautuisi edes hieman paremmin. :)

      Poista