maanantai 12. marraskuuta 2012

Marraskuu


Jos näkee tähdenlennon ja toivoo ja sitten tajuaakin sen olevan mediheli, toteutuuko se toive silti? Kysyn ihan siksi, että toivoin vahingossa väärää asiaa. En ole koskaan nähnyt tähdenlentoa, joten olen kehittänyt siihen aivan uskomattoman taikauskoisen suhtautumisen ja itse asiassa varon katsomasta taivaalle, juuri siksi, etten ole valmis näkemään sitä, koska saattaisin toivoa jotain väärää!  No, ehkä mediheliä ei lasketa tähdenlennoksi, mutta silti jäi vähän harmittamaan, että toivoin jotain muuta kuin piti. :D

Lueskelin aikani kuluksi vähän kaikenlaista netistä ja löysin viittauksen tutkimukseen, jonka mukaan joka neljäs ylipainoinen ei tiedosta olevansa ylipainoinen ja että tähän joukkoon mahtuu ihmisiä, joiden bmi ylittää sairaalloisen ylipainon rajan. Miten ihmeessä se voi olla mahdollista?! Sen nyt vielä ymmärtää, että jos on pari kiloa painavampi, kuin bmi 25 edellyttäisi, sitä ei välttämättä tiedä, mutta miten muka voi olla 40 kiloa ylipainoinen ja pitää itseään normaalipainoisena?! Ei ainakaan Suomessa ole tuota tutkimusta voitu tehdä, koska meillä on sen verran kivoja miehiä, että tuolla ulkona liikuskellessaan saa rehellisen ulkonäköarvion säännöllisin väliajoin ihan pyytämättä. :D Tosin tämä oli iltalehden juttu, joten ehkä se ei ole kaikkein luotettavinta tietoa. Luen siis ihan tuota netin ilmaista iltalehteä, en oikeaa. Täytyy kyllä sanoa, että siitä ei journalismin taso paljon alemmas voi laskea... :D Kaikkein raivostuttavinta on se, että Iltalehti uutisoi joistain ihan turhista ihmisistä samaan tyyliin kuin oikeista julkkiksistakin. Luin, miten Teija oli haukkunut kanssa-asujiaan ja jostain käsittämättömästä syystä ainoa julkkisTeija, joka tuli mieleeni, oli Teija Sopanen, joten olin aivan hämmästynyt, että Teija Sopanenko sanoo jotain tuollaista asuinkumppaneistaan(erityisen hämmentävän tilanteesta tekee se, että Teija Sopanen taitaa itse asiassa olla kuollut?), mutta se olikin joku BB-kilpailija. Pitää olla uutisaiheet vähissä, että jonkun tositv-kilpailijan sanomiset pääsee lehteen, vaikka sitten vain verkkoversioonkin. Mutta siis, tuosta ylipainoasiasta; useinhan kuulee perusteltavan läskiksi haukkumista sillä, että ylipainoisille tehdään palvelus, että he tajuaisivat laihduttaa ja olen aina ajatellut, että se on ihan naurettavaa, koska eihän kukaan voi olla ylipainoinen tajuamatta sitä itse, mutta... Voiko joku tosiaan olla sairaalloisen ylipainoinen ja olla huomaamatta sitä? En edes ymmärrä, miten niin voisi päästä tapahtumaan. Minä olen aina ollut tuskallisen tietoinen joka ikisestä kilostani. Ajatuskin siitä, ettei huomaisi olevansa lihava, on aivan kummallinen. Kai se sitten on vähän sama kuin se, kun anorektikot pitää itseään lihavina, vai? Jonkinlainen psykologinen häiriö.

Olen viime aikoina miettinyt paljon terveellistä ruokavaliota, koska siitä huolimatta, etten voi enää ahmia herkkuja, ei syömistäni voi millään tapaa kutsua terveeksi. Turvaudun ihan hirveän paljon helppoihin ratkaisuihin, kuten proteiinijauheeseen tai -patukoihin tai syön koko päivän rahkaa. Joskus saatan parinakin päivänä syödä pelkkää proteiinijauhetta, eikä asiaa auta se, että se näkyy heti vaa'alla miinuksena. Ongelma on ihan sama kuin aina ennenkin, että kun ajattelen, mitä kaikkea kuuluisi terveelliseen ruokavalioon, tuloksena on kokonainen vuori ruokaa, jonka syömiseen minulta kuluisi kuukausi, ei päivä. Netissä on niin paljon ruokia, jotka on kuulemma niin terveellisiä, että niitä pitäisi syödä joka päivä, mutta kuka pystyy syömään niin paljon ruokaa?! Miten niistä sitten valikoi ne kaikkein terveellisemmät ruoat? Ja parin desin mahalaukulla ei hirveitä määriä syödä, varsinkin, kun veden saannista nyt ainakin täytyy huolehtia. Naisen pitäisi syödä ainakin tomaattia, pinaattia ja rasvatonta jugurttia joka päivä, pähkinät ovat hurjan terveellisiä, parsa on maailman terveellisin ruoka, puhumattakaan kaikista näistä superfoodeista, joista puhutaan jatkuvalla syötöllä... Lisäksi pitäisi syödä puoli kiloa kasviksia päivässä, saada 70 grammaa proteiinia ja rasvaton maito kuulemma edesauttaa laihtumista ja tumma suklaakin on terveellistä. Miten noista valikoi sen kaikkein terveellisimmän ruokavalion? Onko teillä muilla joitain terveysvaikutteisia ruokia, joita syötte ja joiden tehoon uskotte? Haluaisin oppia syömään terveellisesti, mutta pelkkä ruoan määrä lannistaa. Joten turvaudun proteiinijauheeseen. Tosin se alkaa tulla tiensä päähän, koska ne ovat niin makeita, että hädin tuskin pystyn käyttämään niitä. Täytyy vielä kokeilla sitä maustamatonta ja jos siihenkin on kaadettu kilokaupalla makeutusainetta, niin niiden käytöstä pääsen sillä eroon. Minua pelottaa, että en koskaan opi syömään kuin normaali ihminen ja siitä on seurauksena taas lihominen. Toisaalta haluaisin myös saada selville, onko terveellisellä ruokavaliolla oikeasti niin suuri vaikutus, kuin väitetään.

Käytin muuten viikonloppuna monta tuntia ulkokuusen etsimiseen ja maahan laittamiseen ja sitten valojen asettelemiseen juuri täydellisesti ja aamulla kun katsoin ikkunasta ulos, se makaili kyljellään pellolla. Kiva. Toivottavasti äitini korjaa sen viikon aikana, minä sain tarpeekseni. Joka vuosi ripustan valoja sormet jäässä pikkujouluna(ja kun vihdoin saan ne paikalleen, ne eivät toimi enää!), joten ajattelin, että nyt laitan ne hyvissä ajoin, kun oli mukava sää. Ja sitten se mukava sää muuttui myrskyksi ja turhaa oli kaikki vaiva. Onneksi ei menneet valot rikki, ne kun oli aivan uudet ja kauneimmat ikinä! Minusta jouluvalot on aivan ihania, mutta saan yleensä useamman kuin yhden hermoromahduksen niiden takia joka vuosi.

Lähestyvään jouluun suhtaudun tänä vuonna silkalla kauhulla. Minulla on pahat aavistukset sen suhteen, minusta tuntuu, että siitä tulee rankka. Minulla ei ole yhtään joulutunnelmaa tänä vuonna, vaikka yleensä rakastan valmisteluja, vaikka itse joulu olisikin vaikea ja minua ahdistaa, että siihen on enää muutama viikko. Toinen vanhempani toivoi joululahjaksi uutta kymmenen vuoden päiväkirjaa ja ostaessani sitä mieleeni tuli, että saakohan hän sen täyteen, jota seurasi ihan kauhea olo, kun olin päästänyt sellaisen ajatuksen edes mieleeni. Minusta aina tuntuu, että jos vain ajattelenkin jotain tuollaista, se on kuin manaisin jotain pahaa tapahtuvaksi. Ja kaikkein hulluinta on se, että minua ahdistaa sekin, etten saa mistään NYPD Blue:n viidettä tuotantokautta. Olemme äitini kanssa muutamana viime jouluna katsoneet joulunpyhinä noita aiempia tuotantokausia, mutta en ostanut viidettä, koska se oli niin kallis ja nyt sitä ei saa enää mistään. Eikä sitä saa edes vuokrattua tai lainattua mistään, enkä tunne ketään kenellä se olisi ja se harmittaa minua ihan suunnattomasti. Miten älytöntä sekin on... Ajattelen, että jos minulla olisi se, pyhät kuluisivat tuskattomammin.

Edessä on myös ensimmäinen joulu, jolloin en voi syödä kuin sika ja tulee olemaan kiinnostavaa nähdä, miltä se tuntuu. Aion kyllä jotain herkkuja ostaa, ainakin suklaarasian ja jäätelöä. Ja tietysti syön lanttulaatikkoa ja sienisalaattia, jotka ovat lempijouluruokiani. On silti kovin turhauttavaa syödä mitään hyvää, koska sitä ei saa syödä kuin ihan vähän ja joskus tuntuu, että olisi helpompi olla kokonaan ilman. Mutta katsotaan nyt, miten joulu sujuu, syömisten suhteen ja muuten. :)


21 kommenttia:

  1. Minua alkoi joskus ärsyttää KuntoPlus lehdissä alati ollut vouhotus siitä, mitä kaikkia terveysvaikutteisia ruokia pitäisi syödä. Joka lehdessä oli aina eri ruokia, ja miten niitä pitäisi syödä paivittäin niin ja niin paljon, että yhteenlaskettu päiväannos olisi varmaan ollut jotain 20kg ruokaa...

    Minä kyllä yritän syödä jotain juttuja, jos en nyt päivittäin, niin ainakin viikottain, niiden terveellisyyden tai positiivisen mielialavaikutuksen takia. Koen, että tiettyjen ruokien syömisestä tulee hyvä olo, koska niissä on terveyden kannalta tärkeitä ravintoaineita. Mitään pahanmakuista en kyllä suostu syömään, mutta syön esim. mustikoita, manteleita, banaania, linssejä, saksanpähkinäöljyä sekä siemeniä osittain niiden terveysvaikutusten takia. Uskon, että syömällä monipuolisesti varsinkin kasviksia voi saavuttaa helpommin hyvän olon kuin vain roskaruokaa syömällä. Rahkaa syön noin puoli kiloa päivässä ihan siksi, että olen rahkahullu, mutta esim. terveellisiä rasvoja olen lisännyt ruokavaliooni, vaikka rasvan syönnin lihottavuus vähän epäilyttääkin. Minulla on kyllä vielä pitkä matka "täydelliseen" terveelliseen syömiseen, ahmin ja mässäilen aivan liian usein ja silloin nuo terveelliset ruoat tuppaavat unohtumaan myöskin.

    Ai niin, ainakin brittiläisissä nettikaupoissa on tuota NYPD Bluen 5. kautta pre-order versiona, siitä ilmeisesti ilmestyy uusi painos 10.12. Se kai ehtisi vielä jouluksi? Esim. Brittiamazonilla tuo oli hintaan 25 puntaa. Ainakin Amazonilta tilaus on riskitöntä ja toimituskin on ollut ainakin omissa tilauksissani aina nopea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota minäkin olen ajatellut, että jos sen kaiken söisi, niin siihen menisi koko päivä ja ainakaan minun vatsaani ei edes mahtuisi, tuskin normaalienkaan ihmisten!

      Mustikoita minäkin syön rahkan kanssa ja muitakin marjoja, ostin jopa gojimarjoja, mutta sitten luin artikkelin niissä olevista myrkyistä ja aloin miettimään, että miten terveellisiä nämä nyt ovatkaan... Minulla myös on niin vaikea suhde ruokaan, ettei ole tottakaan.

      Joo, ulkomailta saisi, mutta kun äitini tarvitsee suomitekstit katsoakseen. Mutta kiitti vinkistä! :)

      Poista
  2. Kaivelin googlea, ja täältä sais:

    http://viihdemaa.fi/tuote/elokuvat/4347QRUS/nypd_blue_season_5

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä onkin! Tämä on varmasti tullut ihan juuri myyntiin, koska olen säännöllisin väliajoin googlettanut, eikä sitä ole ollut! Kiitti! :)

      Poista
    2. Enkä itseasiassa nytkään olisi löytänyt tuota googlettamalla! Pelastit jouluni! :)

      Poista
    3. Eipä mitään, mä oon vähän tällanen google-hörhö ;D

      Poista
    4. No ilmeisesti, koska minä en tuota löytänyt vieläkään googlen kautta, vaikka tiesin mitä etsiä! :)

      Poista
    5. Kuulemma google nykyään ''mukautuu'' yksilöllisesti linkkivalinnoissaan kullekin ihmiselle. Tarkoitan, että jos kahden eri ihmisen koneella googlettaa samalla sanalla, ensimmäiseksi ehdotetut sivut voivat hyvinkin olla erilaisia.. Ja tähän kuulemma vaikuttaa maa ja kaupunki missä elää jne.

      Poista
    6. Ahaa eli se ilmeisesti jotenkin seuraa muita hakuja tai vastaavaa... Aika kamala ajatus, minun ainakin tulee googleteltua vähän erikoisempiakin juttuja joskus! :D

      Poista
  3. Kyllä ne toiveet toteutuu! Näin ekan tähdenlennon kolmevuotiaana ja toivoin korkokenkiä :D Ei kyllä toteutunut toive moneen vuoteen, vasta vähän myöhemmin.
    (toivoin niitä kenkiä myös neljävuotislahjaksi mutta kumma kyllä, eivät vanhemmat niitä ostaneet).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sittenkin jos se on mediheli, eikä oikea tähti? :D

      Kiva juttu, että sinun toiveesi toteutui! :)

      Poista
  4. Kerran Irlannissa yhtenä yönä oli ihan älyttömästi tähdenlentoja..minäkin taisin nähdä kolme!! :) Mutta toiveeni ei toteutunut... kai silloin oli hieman liikaa toivojia ja näkijöitä ;D

    Olipa mukava käydä blogissasi pitkästä aikaa ja taas on kadottanut muutaman kilon matkanvarrelle :) hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joo, toiveesi jäi muiden jalkoihin! :) Minä en tosiaan ole koskaan nähnyt yhtään ja olen melkein alkanut uskoa, että jos joskus näen, se toive myös toteutuu! Mutta tälle medihelitoiveelle ei ehkä kauheasti ole toivoa. :D

      Hitaasti, mutta... Varmasti? Toivottavasti ainakin! Ainakin se on positiivista, että vaikka kuinka kauan jumittaisin, en kuitenkaan lihokaan. :)

      Poista
  5. Osuit pohdinnoissasi naulan kantaan.
    Länsimaissa kauppojen valikoimat ovat aivan järjettömät ja ruokapakkausten koot kasvavat. Joka tuutista tulee tutkimustulosta ruokien terveellisyydestä tai haitallisuudesta. Tässä viidakossa pitäisi sitten osata valikoida terveydelle edulliset ruoka-aineet ja tietenkin osata syödä tarpeeksi vähän.
    Kaikenlaista on itsekin tullut kokeiltua..
    Empiirisen tutkimuksen perusteella voisin sanoa ehkä yhden asian: Kohdunpoistoleikkauksen jälkeen a) Hapankaali - ei hyvä (varsinkaan kun ei pääse kovin nopeasti sängystä ylös vessaa kohti..) b) kaurapuuro - ihanaa (muodosti kuin suojaavan kalvon vatsaan). Mutta voi voi - kaurapuuro taas nostaa verensokeria.

    Mun mielestä voitaisiin palata niukempaan linjaan ja pienempiin kauppoihin, joissa tarjolla on vain perusruoka-aineita. Markkinataloudessa ei taida vaan onnistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja oikeasti aika suuri osa myynnissä olevasta ruoasta on kaikkea muuta kuin terveellistä. Vaikka niitä terveellisiäkin vaihtoehtoja on todella paljon. Se on tavallaan vähän typerää, että lannistun niiden paljoudesta, kun sekin, että söisin edes joitain niistä olisi parempi kuin ei mitään. Täytyisi kai jotenkin valita muutama tuote ja keskittyä niihin.

      Okei, minäkin taidan sitten pysyä kaukana hapankaalista. :D Minä inhoan kaurapuuroa, vaikka minun kuulemma pitäisi syödä sitä. Parsa on maailman terveellisin ruoka, mutta jos olisi yhden ruoan varassa lopun elämäänsä, parhaat selviytymismahdollisuudet olisi kuulemma kaurapuuroa syömällä.

      Itse asiassa, varmasti terveellisin mahdollinen ruokavalio olisi sellainen, jossa kaikki mitä syö, tulee omasta puutarhasta ja navetasta. Tosin minä varmaan kuolisin nälkään, koska vaikka innokkaasti tykkään kasvattaa kaikenlaista, yleensä saan syötäväksi asti vain muutaman porkkanan, retiisejä ja salaattia. :D

      Poista
  6. Oletko käynyt leikkauksen jälkeen ruokaterapeutilla? Toivottavasti sinulle annettiin jonkinlaista ravitsemusneuvoa. Minulle lääkäri suositteli käyntiä ruokaterapeutin luona, ja siellä muutamaan otteeseen kävinkin. Motivaationi kuitenkin katosi, mutta nyt olen menossa hänen luokseen uudestaan. Pyydä ihmeessä lähetettä ruokaterapeutille, jonka luona voisit jutella ja saisit oikeaa tietoa siitä, miten sinun tilanteessasi pitäisi syödä oikein. :) Kannattaisi yrittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Joo, olen, aina kolmen kuukauden välein. Hän ei tykkää minun syömisistäni ollenkaan. :D Kyllä minulle annettiin hyvin selkeät ohjeet oikeanlaisesta ruokavaliosta, mutta se on käytännössä ollut hyvin vaikeaa toteuttaa, osin siksi, että ruoan määrä on aivan liiallinen minulle ja osin siksi, että kasvissyöjänä minulla on suuria vaikeuksia saada syötyä riittävästi proteiinia. Ja myös siksi, että minulla on takana yli 30 vuotta todella huonoja syömistapoja, joten on vaikea oppia uutta ja olen kai aika laiskakin. :/ Tiedän, että se olisi tärkeää ja yritän kyllä, mutta se vaatisi ihan hirveän paljon aikaa ja energiaa ja usein huomaan vasta joskus iltapäivällä, että pitäisi varmaan syödäkin jotain ja siinä vaiheessa olen jo monta ateriaa jäljessä päivän tavoitteesta. Tämä on selkeästi suuri haaste minulle ja toivon, että tilanne paranee... :/ Täytyy myöntää, että ehkä odotin enemmänkin ravitsemusterapeutin tapaamiselta silloin aluksi, mutta koska olen koko aikuisikäni yrittänyt laihtua, minä jo tiesin kaiken tarpeellisen ja siinä käytännöntoteutuksessa hän taas ei voi auttaa. En tiedä, miksi se on niin vaikeaa. Osin varmaan ihan siksikin, etten minä halua mitään terveellistä(siis järjellä ajatellen haluan, mutta en "vaistomaisesti"), joten on helpompi unohtaa koko juttu. Eikä minulla ole koskaan nälkäkään, niin ei sekään muistuta syömisestä. Pitäisi varmaan suunnitella etukäteen paremmin ja syödä jatkuvasti, mutta siinä suhteessa taas olen huolissani hampaistani! :/ Ei ole helppoa... :D

      Poista
  7. Hei mulla olis yks aihe-ehdotus. Mua on kiinnostanut välillä kovasti tietää että miten sä söit ennen ja nyt. Kyllä sä aina kirjotteletkin jotain syömisistäsi, mut mikä on erilaista nyt? Mitä se epäterveellinen ruoka oli jota söit? Kuinka usein päivässä sä söit? Minkälaisia annoksia?

    Mua kiinnostaa siksi kun olen itsekin lihava ja välillä mietin että syönkö mä todella niin pieleen ettei paino laske. Kun ihan aikuisten oikeesti mulla on paljonkin päiviä, jolloin mä syön sen max. kolme kertaa ilman naposteluja enkä todellakaan mitään valtavia määriä. Mä en syö kyllä kovin terveellisesti mut ei ne safkat aina mitään mättöäkään ole. Mitä mä oon yrittäny seurata puolisoa ja muita ihmisiä niin en mä omasta mielestäni syö enempää ku ne ja usein näissä seuronnoissa paljastuu ihan samanlaista safkaa mitä itsekin syö, eli kyllä ne muutkin epäterveellistä vetää.

    Eli miten sä oot kokenu asian? Ootsä aina ollu tietoinen että sä olet syöny itses lihavaksi vai onko sulla joskus ollu takaraivossa tuntuma et syömisen ja painon suhde ei voi pitää paikkaansa?

    Älä vastaa sitten tähän vaan tee ihan oma postaus, if you would be so kind :).

    T: joku aina eri nimimerkeillä kommentoiva anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aihevihjeestä, vastailen tähän seuraavassa postauksessa. :)

      Poista
  8. Miten sun psyyke kestää sen, että et voi enää entiseen tapaan turvautua ruokaan?! Mulle varsinkin makea on suuri turvallisuuden tuoja, ja sen takia siitä irti pääseminen tuntuu toivottomalta.

    Kirppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tuosta todella huolissani ennen leikkausta ja mietin jo koko homman perumistakin, mutta ainakin toistaiseksi kaikki on mennyt ihan hyvin. Luulen, että kyse on siitä, että minulla ei yksinkertaisesti ole vaihtoehtoa, joten minun on pakko selviytyä jotenkin muuten. Ennen jouduin taistelemaan itseni kanssa ja itsekurini ollessa olematon, yleensä hävisin sen taistelun, mikä vain pahensi oloa ja seuraavalla kerralla tuli vielä kurjempi olo ja se oli ihan loputonta. Luulen, että se on jotenkin mennyt perille, että minä en vain voi syödä mistään syystä, vaikka kuinka kaipaisin lohtua tai seuraa ja siksi sen on pystynyt hyväksymään ja olemaan ilman. Osin tietysti vaikuttaa sekin, että ennen nautin syömisestä ja täysi vatsa tuntui hyvältä, nyt syöminen ei ole kovin mukavaa ja siitä tulee herkästi huono olo. Himoitsen edelleen herkkuja ja kaipaan sitä tunnetta, mutta se ei ole enää mahdollinen.

      Mutta tiedän miltä se tuntuu, kun ruoka ei ole vain polttoainetta, vaan niin paljon enemmän. Enkä minä koskaan keksinyt, miten päästä siitä kierteestä eroon, joten en osaa sinullekaan antaa neuvoja. :/ Tsemppiä kuitenkin, toivottavasti onnistut! :)

      Poista