lauantai 29. joulukuuta 2012

Hups...

92,5 kg... Ei kovin hyvä juttu, mutta kun verrataan menneisiin jouluihin, niin ei pahakaan. Ja uskon, että tästä on suuri osa nestettä, olen syönyt paljon suolaisia ruokia. Luulen, että otan vielä lomaksi suunnittelemani ensi viikon rennosti ja sen jälkeen alkaa sitten taas laihdutus, tällä kertaa toivottavasti vähän tehokkaampikin kuin aiemmin. Jos nyt ajatellaan, että tuo on lähinnä nestettä, niin minulla on suurinpiirtein 18 kiloa tavoitteeseeni. Tietysti toivoisin, että se lähtisi mahdollisimman nopeasti, mutta viime aikaisen laihtumistahdin huomioiden, luulen, että se puoli kiloa viikossa on ihan hyvä ja realistinen tahti. Se siis tarkoittaisi, että painaisin 75 kiloa 36 viikon kuluttua eli ensi viikko poislukien, punnituspäivä, joka on 14. syyskuuta olisi maaginen päivä, jolloin saavutan tavoitteeni. Sepä kuulostaakin aika masentavalta... Taidan tavoitella ainakin muutamaa viikkoa aiempaa päivää. 

Leikkauksen vuosipäivä on maaliskuun 20. ja siihen mennessä pitäisi nyt edes saada paino alle 87:n, saavuttaakseni edes sen kaikkein alimman tavoitellun painonlaskun, mutta tietysti toivoisin kovasti, että paino alittaisi seuraavan bmi-luokan rajan eli lievän ylipainon rajan. Mutta se olisi minulla 83 kiloa, joten minun pitäisi laihtua kilo viikossa, enkä itsekään usko, että se onnistuu. Minulla on kontrolli myös parin viikon kuluttua, enkä yhtään tiedä, mitä he siellä sanovat. Tuskin ainakaan ovat tyytyväisiä, katsotaan, saanko haukkuja tällä kertaa. Viimeisen puolen vuoden aikana olen laihtunut vain noin kymmenisen kiloa ja se on huono saavutus kokoiselleni. Mutta sille ei nyt enää voi mitään. En voi muuta kuin yrittää jatkossa kovemmin ja toivoa parempia tuloksia. 

Mutta ensimmäinen tavoitteeni vuodelle 2013 on siis saada miinus 30 leikkauksen jälkeistä kiloa täyteen eli päästä alle 87:n kilon. Siihen on matkaa suurinpiirtein viisi kiloa eli kymmenen viikkoa puolen kilon viikkotahdilla, mutta että saisin tähän kunnolla haastetta, voisin asettaa tavoitteeksi sen saavuttamisen helmikuun loppuun mennessä. Seuraava tavoite on päästä 83:n kilon eli lievän ylipainon puolelle, sitten miinus 40 kiloa 77 kilossa ja siitä onkin sitten enää kaksi kiloa lopulliseen tavoitteeseeni. Jonne toivottavasti pääsen aiemmin kuin syyskuun 14.! Katsellaan ensin, miten tuon ensimmäisen tavoitteen kanssa sujuu ja mietin vasta sen jälkeen aikarajoituksia noille muille. Mutta jos saisin nostettua laihtumistahtia kilolla kuukaudessa, saavuttaisin 75 kiloa jo kesäkuussa ja se kuulostaakin jo todella hienolta(ja epätodennäköiseltä...:D)! Mutta saisin nyt edes vihdoin alitettua sen yhdenksänkymmentä, jota olen yrittänyt jo monta kuukautta! Jospa tammikuun loppuun mennessä? ... :) 

Tavallaanhan tästä puhuminen etukäteen on vähän hölmöä, kun aina asetan tavoitteita ja kerron, miten paljon toivon laihtuvani, enkä koskaan saavuta mitään niistä, mutta silti kaipaan ihan konkreettisia päivämääriä ja painoja, joita tavoitella. Vaikken sitten onnistuisikaan. Mutta mitä enemmän saan painoa pois, sitä parempi. Mutta ensi viikolla vielä sallin itselleni herkkuja ja sen jälkeen alkaa taas toivottavasti laskusuunta painossa. :)

Hyvää Uutta Vuotta 2013! :)

perjantai 28. joulukuuta 2012

Ohi olisi taas.

Enää 12 kuukautta jouluun. Joulutunnelmaa ei lopultakaan löytynyt tänä vuonna, en ole tuntenut mitään. Jouluksi koristeltu koti tuntuu lähes absurdilta, aivan kuin olisin hetken mielijohteesta laittanut koristeet esille heinäkuussa. Ulkonakin näyttää vääränlaiselta, ihan liian valoisalta ja jotenkin keväiseltä. Ei tunnu yhtään joululta. Se saa minut todella surulliseksi, koska joulu on tyhjän, surkean pikku elämäni kohokohta ja jos sekään ei enää tunnu miltään… Jäljelle ei jää paljoa. Kävin äitini ystävän luona katsomassa hänen temppuilevaa tulostintaan ja hän kertoili lastensa elämästä ja se sai minut niin surulliseksi. Hän kertoi heidän perheestään ja lapsistaan ja ystävistään ja kodeistaan ja olisin voinut itkeä. Minun perspektiivistäni se, että jollakin on ihan oikea elämä, tuntuu niin oudolta. Mikä minulle on pelkkä kaukainen, epärealistinen unelma, on jollekin ihan vain arkea, itsestäänselvyys. Se on kummallista. Tunnen itseni niin lapselliseksi, koska haluaisin niin kovasti asioita, joita en voi saada, aivan kuin kiukutteleva pikkukakara, joka kieltäytyy hyväksymästä, ettei aina saa mitä haluaa. Mutta edessä olevat tyhjät vuodet tuntuvat niin loputtomilta, kuin eläisi samaa päivää uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, eikä mikään koskaan muutu. Tunnen kyllä oloni paremmaksi, koska olen pienempi, mutta loppujen lopuksi, ei se muuta mitään muuta. Se pienempi minä elää kuitenkin samaa, loputonta, tyhjää elämää, jossa ei koskaan tapahdu mitään. (Ja kyllä, tämä valittamiseni ärsyttää itseänikin.) Siitä huolimatta, joulu meni kohtuullisen helposti, koska ahdistuksen sijaan tunsin surua. Se on kuitenkin paljon parempi tunne kuin ahdistus.

Laihtumisestani sain ensimmäisen kommentin, äitini ystävä huomautti siitä. Tosin voi olla, että äitini on kertonut hänelle, että laihdutan ja hän halusi vain olla ystävällinen, mutta ilahduin kuitenkin. Olen myös huomannut viime aikoina ihmisten suhtautumisessa jonkinlaisen muutoksen, tuntemattomat ovat alkaneet puhua minulle. Joku pariskunta jutteli minulle hississä, kaksikin ihmistä on kysynyt tietä, joku kysyi bussien aikatauluista, joku puhui minulle kassajonossa, kahdesti vieruskaveri bussissa on alkanut juttelemaan ja yleensäkään en saa enää istua bussissa yksin. Sekin tuntuu kummalliselta, en ollut oikeastaan edes kiinnittänyt huomiota siihen, ettei minulle yleensä spontaanisti puhuta julkisilla paikoilla, kai ajattelin, ettei niin tehdä kenellekään. Koska Suomessa on niin paljon ylipainoisia, ehkä minun ylipainoni alkaa ollakin jollakin tapaa normaalin rajoissa. Olen myös ensimmäistä kertaa elämässäni alkanut näkemään ihmisiä, joiden ajattelen olevani isompia kuin minä. Ennen aina tunsin olevani se lihavin ihminen ikinä, mutta nyt toisinaan näen ylipainoisia, joista ajattelen, että olen hieman pienempi. Siis en millään pahalla ajattele, mutta olen kuitenkin iloinen, etten enää ole lihavienkin joukossa poikkeuksellisen lihava.

Tavoitteeseeni on enää suurin piirtein(katsotaan, mitä vaaka sanoo aamulla) 17 kiloa ja se ei tunnu mitenkään valtavalta urakalta. Tiedän, että siihen tulee kulumaan aikaa, koska laihtumistahtini on niin hidas, mutta se ei tunnu toivottomalta. Ennen, kun ylipainoa oli niin paljon, oli heti alkuun vaikeaa motivoida itseään, kun tiesi, että pudotettavaa on kymmeniä kiloja ja tavoitteen voi saavuttaa aikaisintaan vuosien kuluttua. Nyt ajattelen, että kyse on kuukausista, että jo keväällä olen paljon pienempi. Se tuntuu mahdolliselta ja saavutettavalta ja vaatii vain työtä, jonka aion tehdä.

Neiti Micheliniltä sain haasteen, jossa pitää vastata 11 kysymykseen, joten vastailen tässä lopuksi vielä niihin. Kiitos! :)

1. Aiotko tehdä lupauksia ensi vuodelle?
En varsinaisesti, vaikka joitain laihtumiseen liittyviä tavoitteita/toiveita aion asettaa. Lupaan aina uutena vuotena laihduttaa, mutta en ihan tosissani ole koskaan tehnyt varsinaisia uuden vuoden lupauksia. Ehkä siksi se laihdutus ei ole koskaan onnistunutkaan... :D

2. Mikä on lempivärisi? Käytätkö sitä enemmän kuin muita värejä esim. vaatteissa ja sisustuksessa?
Pinkki. Minulla ei ole taipumusta välittää muoti-ilmiöistä, mutta kun pinkit esineet ja vaatteet tulivat muotiin, jokin naksahti päässäni. Olen joskus halunnut jopa ostaa pinkin esineen, josta en edes tiennyt, mikä se oli! Kyllä käytän sitä varsinkin sisustuksessa ja myös kotivaatteissa, julkisesti vältän pukeutumista kirkkaisiin, huomiota herättäviin vaatteisiin.

3. Osaatko uida?
Osaan, olen hyvä uimaan. Ainoa liikuntamuoto, jonka testeistä sain kymppejä koulussa. Valitettavasti lihavuuteni takia en kehtaa mennä uimaan, mutta olen toiveikas, että jonain päivänä vielä pystyisin siihen.

4. Uskotko kohtaloon?
En, mutta siitä huolimatta olen aina pitänyt tiettyjä asioita omassa elämässäni itsestäänselvyyksinä, enkä ole edes yrittänyt taistella niitä vastaan. Mutta ei se ole kohtalo, johon uskon, vaan jonkinlaiseen ”oikeudenmukaisuuteen”, että ihmisen ei kuuluisi saada enempää kuin ansaitsee. Vaikka tiedänkin, ettei se niin toimi.

5. Mikä on lempikukkasi?
Pidin ennen kovasti tulppaaneista, mutta viime aikoina olen ihastunut neilikoihin. Erityisesti valkoisiin ja vaaleanpunaisiin.

6. Pidätkö enemmän kaupungista vai maaseudusta?
Tavallaan ajattelen oman tilanteeni olevan sikäli ideaalinen, että vietän viikot kaupungissa ja viikonloput kotona maalla. En viihtyisi kummassakaan jatkuvasti, molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Jos minun pitäisi valita, valitsisin kaupungin, mutta en Suomen pikkukaupunkia, sen täytyisi sitten olla oikein kunnon oikea iso kaupunki. Suomessa valitsisin varmaan maaseudun, koska täällä kaupungit eivät ole kovin ”kaupunkimaisia”.

7. Pelkäätkö pimeää?
En. Itse asiassa juuri yhteen blogiin kommentoin, että minulle on jäänyt mieleen lapsuudestani pimeyteen liittyen tavallaan sellainen alku, jossa edes kiinnitin huomiota siihen. Meillä oli kanoja ja minusta oli aivan mahtavaa, kun illalla sain ottaa pienen taskulamppuni ja mennä sammuttamaan kanalasta valot, enkä koskaan pelännyt, minusta se oli jännittävää ja hienoa. Mutta sitten kerran kuulin, kun äitini ystävä päivitteli äidilleni, että eikö hän pelkää, pieni tyttö tuolla pimeydessä ja minä ajattelin, että mitä minun pitäisi pelätä?!! En koskaan varsinaisesti alkanut pelkäämään, mutta tuon jälkeen minä mietin, että onko siellä pimeydessä jotain pelättävää… Se muutti suhtautumistani. Mutta toisaalta myös nautin pimeydestä, se on suosikkiasiani syksyssä ja rakastan sitä näkymättömyyden tunnetta, minkä se antaa.

8. Hauska muistosi lapsuudesta?
Nyt ei tule mieleen oikein mitään sopivaa… Varmasti niitä on paljonkin, mutten tiedä, minkä kertoisin. Taidan nyt jättää tämän väliin. :)

9. Osaatko kävellä korkokengillä? Millaisia kenkiä omistat?
En osaa valitettavasti. Eikä se tietysti tässä painoluokassa olisi kovin järkevääkään, mutta minua harmittaa, etten nuorena tullut opetelleeksi. Minulle ihan minkälaiset kengät tahansa on vähän hankalat, koska nilkkojeni nivelsiteet ovat niin löysät, että nilkat taittuvat helposti ja jo ihan vähäinenkin korko on minulle ongelma. Lisäksi minulla on suhteessa pituuteen leveät ja paksut jalat, joten kenkien löytäminen on aina ollut vaikeaa. Siitä johtuen minulla ei ole paljoa kenkiä, vain muutamat kuhunkin vuodenaikaan. Lisäksi minulla on joitain kenkiä, jotka ovat liian epämukavat käytettäviksi, mutta joita en ole raaskinut heittää poiskaan ja muutamia, jotka ovat liian nättejä käytettäväksi…

10. Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa miljoonan?
Ostaisin asunnon, antaisin vanhemmilleni tarpeeksi kunnon remonttiin ja uutta autoa varten ja yleisestikin, että he voisivat elää mukavaa elämää ja matkustelisin.

11. Miten vietät joulua ja uuden vuoden aattoa? Onko se erilaista kuin lapsuudessa, vai oletko pitänyt perinteitä yllä?
Uusi vuosi ei ole minulle oikein mikään juhla, en välittänyt siitä nuorenakaan, mutta nyt se on yksi niistä juhlista, jotka miellän ystävyyteen liittyviksi ja kun minulla ei ole ystäviä, se on aika surullinen juhla. Käyn saunassa ja katson jonkin leffan ja suljen verhot, jotten näkisi raketteja. Lisäksi aina ajattelen, että taas kohta vanhenen vuoden lisää ja inhoan pelkkää ajatustakin! Varmaan kukaan nainen maailmassa ei inhoa ja pelkää ikääntymistä enempää kuin minä!

Joulu on aika lailla samanlainen kuin aina. Ei meillä sinänsä ole mitään suuria perinteitä, jouluna vain ollaan, eikä tehdä mitään ja yleensä minä pidän siitä. Meillä on erillinen joulusauna, joka on aika tärkeä perinne minulle ja loput on ehkä enemmänkin ruokaan ja lahjoihin liittyviä. Luen Harry Pottereita ja syön liikaa ja pukeudun uusiin pyjamiin ja yöpaitoihin, joita aina saan lahjaksi ja jotka ovatkin suosikkilahjojani. Yleensä rakastan joulua ja joulutunnelmaa, mutta kuten sanottu, tänä vuonna sitä ei tullut. Olen silti toiveikas, että ensi vuonna joulu tuntuisi taas joululta.


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

HYVÄÄ JOULUA!


Päivä jouluun

Ihan uskomatonta, että huomenna on aatto. Koristelin kuusen eilen ja tänään koristelen sen uudelleen, koska koko yön heräilin puolen tunnin välein siihen, kun kissa otti aina uuden pallon kuusesta ja leikki sen kanssa ympäri olohuoneen lattiaa. Että viitsiikin vanha katti vielä tehdä tuollaista. Palloja ja leluja hänellä olisi vaikka kuinka, eikä hän niillä leiki koskaan, mutta kuusenpalloilla hän sen sijaan viitsii leikkiä vaikka koko yön. Onneksi tämä yksilö ei sentään kiipeä kuuseen, joskus meillä oli kissa, joka vietti puolet ajastaan roikkuen kuusesta ja kaatoi sen aina joulun aikana monta kertaa. 

Olen jo vuosia ostanut jos jonkinlaisia askarteluvälineitä tekemättä niistä mitään, mutta nyt ajattelin kerrankin tehdä jotakin, joten tein muutaman kranssin oviin ripustettaviksi sekä tuollaisia helmisydämiä. Eivät nämä nyt ihan ole kuin kaupasta ostettuja, mutta... :D Viime vuonna himoitsin tuollaista höyhenkranssia Sokokselta, mutten raaskinut ostaa, joten tänä vuonna tein sellaisen itse, eikä tullut maksamaan neljääkään euroa. En nyt tiedä vastaako tuo aivan sitä Sokoksen versiota, mutta tämäkin on pyöreä ja siinä on höyheniä, joten tarpeeksi lähellä. Enkä kyninyt äidin kanoja, höyhenet on ostettuja. Niin ja uloskin tein katajasta pari, mutten jaksanut käydä ottamassa niistä kuvia. 





Flunssa vaivaa edelleen, mutta tänään on jo vähän parempi olo. Pitää käydä illalla hautausmaalla ja kummitätini luona ja toimittaa vielä pari unohtunutta joulukorttia. Se on tavallaan hassu tapa; ostaa kaupasta kortteja, joissa on toivotuksetkin valmiina ja kirjoittaa vain saajan osoite ja oma nimi alle... Minä en henkilökohtaisesti lähetä kortteja, mutta autan aina äitiä kirjoittamaan omansa ja hän laittaa useimpiin minunkin nimeni. Se on kai aika kummallista, kun olen jo näin vanha, mutta kun minulla ei ole omaa perhettä, ei kai sitä nähdä niin outona. Samapa tuo. Meille on tänä vuonna jostain syystä tullut runsaasti kortteja, joissa ei lue lähettäjää ja useimmista emme edes tunnista käsialaa, joten he eivät nyt sitten saa meiltä korttia vastineeksi. Muille unohtuneille käymme tänään pudottamassa kortin laatikkoon. 

Yleensä vietän viimeisen päivän ennen joulua siivoten ja koristellen, mutta nyt tänä vuonna päätin, että saan kaiken valmiiksi jo lauantaina. Nyt on vähän outo olo, kun huomenna on aatto ja kaikki on tehty, saa vain olla. Ihan kiva kyllä näinkin. Ehdin viedä haukun pitkälle lenkille ja kävellä illalla hautausmaalla ja katsella kuusta ja lukea. Ja takassakin saa pitää tulta, kun ulkona on niin julmetun kylmä! Mutta onneksi kuitenkin saatiin tänä vuonna valkoinen joulu, ihan mielettömän kaunista, kun kaikkialla on lunta ja puut on kuurassa ja taivas on harmaanvalkoinen. Toivottavasti kaikkialla on yhtä kaunista! :)


lauantai 22. joulukuuta 2012

Ei lähellekään...

...yhdeksääkymmentä kiloa päästy, eikä varsinkaan niitä aiemmin toivomiani lukuja, mutta tämä nyt on niin kuin on. 91,9 kg näytti vaaka aamulla, joten lisääkin on jo tullut viime viikosta. Viimeisen viiden kuukauden aikana olen laihtunut vain kymmenen kiloa ja se ei ole hyvä juttu miltään kannalta katsottuna. Vuodenvaihteen jälkeen pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa tekemään enemmän töitä, muuten en kohta laihdu enää yhtään. Kuitenkin olen paljon pienempi kuin viime jouluna ja tavoitteeseenikin on reilusti alle 20 kiloa, joten tavallaan olen ihan tyytyväinen. Kokonaisuuteen, mutta en viime aikojen edistykseen. Ja ensi jouluna lupaan vihdoin olla 75 -kiloinen, vaikka joutuisin tekemään mitä sen eteen! Ensimmäistä kertaa elämässäni myös uskon siihen!

Mielialat heittelee aika runsaasti, välillä olen ihan ok ja välillä taistelen ahdistusta vastaan, mutta tähän asti kaikki on ihan hyvin. Mikä sen sijaan ei mitenkään paranna joulutunnelmaa, on se, että olen kipeä. Sitäkin vastaan taistelen ja yritän toimia normaalisti, mutta olen melkoisessa flunssassa, on kuumetta ja yskää ja kurkku on ihan hirveän kipeä. Myös vanhempani ovat kipeinä, joten tämä on nyt vähän kurjaa, kun juuri jouluna... Kaikki jouluvalmistelut on silti tehty ajallaan, onneksi en ole niin kipeä, etten jaksaisi siivota, koska minulle on tärkeää jouluna, että koti on siivottu lattiasta kattoon. Kuusenkin haimme eilen ja joku oli varastanut juuri sen kuusen, jonka minä olisin halunnut! Olen katsellut sitä koko syksyn ja eilen kun menimme kaatamaan sitä, oli vain kanto jäljellä! Äitini inhoaa kuusivarkaita, mutta minä en yleensä jaksa välittää, mutta nyt kyllä harmittaa, kun juuri tuon kuusen menivät ottamaan. Meidän metsistä saa kyllä luvalla ottaa kuusen, mutta tiedän, ettei kukaan luvan kysynyt ottanut juuri sitä minun kuustani ja se oli vielä ihan selvästi juuri kaadettu, joten jos vain olisin käynyt hakemassa sen hieman aiemmin... No, ei voi mitään. Ihan hyvän kuusen löysimme, mutta ei se ole yhtä hieno kuin se, jonka olisin halunnut. :) Jollakin on nyt sitten tänä vuonna todella kaunis varastettu joulukuusi. 

Mutta nyt pitää vielä siivota keittiö ja lepytellä koiraani, joka murjottaa edelleen eilisen pesuoperaation jäljiltä. Varmaan se onkin koiran kannalta katsottuna aika käsittämätöntä, että ilman mitään ennakkovaroitusta joku sekopää tulee ja houkuttelee väärin perustein luun avulla kylppäriin, kastelee ihan märäksi, hieroo jotain vaahtoavaa turkkiin ja huutaa kuin hyeena, kun koiraparka yrittää kuivata itseään kylppärin verhoihin. Tietäisipä raukka vain, että tänään leikataan vielä kynnetkin... Se on outoa, että vaikka olen aina niin huolellinen kynsienleikkuun kanssa, ettei varmasti satu, niin sekä tämä koira, että edellinen käyttäytyvät, kuin yrittäisin tappaa heitä. Mutta pitää sitä nyt jouluna olla hurtankin juhlakunnossa. Uuden pannankin ostin, kissalle myös, molemmille pinkit. :) 

Mutta siis, nyt siivoamaan. Hyvää joulun odotusta kaikille! :)

lauantai 15. joulukuuta 2012

Täällä taas...

Anteeksi, etten ole vastannut kommentteihin, mutta nettini alkoi pätkimään, enkä saanut tehtyä sillä yhtään mitään. Nyt tulin kotiin joululoman viettoon ja toivottavasti tämä yhteys nyt toimii, sekin kun on parhaimmillaankin epäluotettava. Täytyy sanoa, etten ihan ole vakuuttunut näistä liikkuvista laajakaistoista, muutoin kuin hinnan osalta. Pihinä ihmisenä olen valmis kestämään näiden oikuttelut mieluummin kuin maksamaan sen kiinteän yhteyden törkeän kalliin hinnan, mutta olisi kiva, jos nämä toimisivat hiukan paremmin. 

Paino näytti tänään 91, 2 kg, joten tiedän, etten pääse alle 90 kiloon jouluksi, mutta ei se mitään. Joulun jälkeen sitten. Nyt täytyy vain toivoa, ettei paino nouse paljoa, joskaan en oikein usko sen nousevan, koska en kuitenkaan pysty syömään mitään suuria määriä. Hyvä niin. :)

Ai niin, ilahduin ihan vilpittömästi, kun kävin Alkossa hakemassa sukulaiselle viinipullon ja minulta pyydettiin henkkarit! Melkein 33 -vuotiaana siitä on kai jo syytäkin ilahtua. :D Vaikka nykyään niitä ilmeisesti pyydetään helpommin, mutta silti! 

Joulun suhteen olen todella epävarma, kaikki on toistaiseksi ihan hyvin, mutta minua pelottaa melkoisesti, tuntuu kuin kurja olo väijyisi jossain ihan nurkan takana. Toivotaan, että ei... Eilen illalla paketoidessani lahjoja mietin, miten mielettömän hienoa olisi paketoida jotain omille lapsille. Näen eräänlaisen ihanteellisen mielikuvan siitä, mitä olisi voinut olla, mutta samaan aikaan minä aina näen lapsen, jonka elämä olisi ihan kuin minun elämäni. Minun geenini ja minun kasvatukseni ja lopputuloksena olisi uusi versio minusta. Sitä riskiä yksinkertaisesti ei voi ottaa. Mutta olen alkanut pelkäämään, että jonain päivänä kadun päätöstäni. Olen viime aikoina tajunnut liiankin selkeästi, miten tyhjää elämäni on verrattuna siihen, mitä ihmisen elämä voi parhaimmillaan olla. Tiedän, ettei mikään sellainen kuulu minulle, mutta silti. Kai se johtuu vain tästä joulusta. Toisaalta olen syksyn aikana ainakin ajoittain päässyt aika lähelle sitä turtaa tilaa, jossa elin vuosia. Toivon, että onnistuisin taas löytämään sen, se tekisi elämän niin paljon helpommaksi. 

Mutta; nyt yritän keskittyä jouluun ja joulusiivoukseen ja toivottavasti olen ihan positiivisella mielellä. Se on ärsyttävää, kun haluaisin niin kovasti nauttia joulusta, mutta aivoni kieltäytyvät yhteistyöstä... Mutta katsotaan nyt... Toivottavasti teillä muilla kuitenkin on joulutunnelmaa ja mukava joulu! 

Ulkona muuten sataa isoja lumihiutaleita hitaasti maahan ja on vain pikkuisen pakkasta! Täydellisen jouluinen ilma. En muista olenko kertonut, mutta koirani rakastaa lunta, hän pyörii ja ryömii lumessa ja kätkee palloaan ja sitten etsii sitä (ja säännöllisin väliajoin hukkaa sen oikeasti, jolloin minä joudun etsimään sitä...) ja hyppii kinoksissa ja pyydystää lumihiutaleita. Vein hänet illalla tuonne pellolle ja lunta oli jo niin paljon, että hän pystyi ryömimään täysin näkymättömissä kuin jättikokoinen myyrä. Hän on ehdottomasti leikkisin ja iloisin koira, jonka olen koskaan nähnyt. Hän istuu tuossa vieressä ja katselee minua toiveikkaasti pää kallellaan, joten pitänee tajuta vihje ja viedä hänet ulos. :)

Mutta hyvää viikonloppua kaikille! :)

maanantai 10. joulukuuta 2012

A Blog with Substance!


Sain raparperilta A Blog with Substance! -haasteen, jonka säännöt ovat seuraavat;
- Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
- Ilmoita heille tunnustuksesta
- Kerro kahdeksan asiaa itsestäsi

Kiitokset raparperille! :)

Ja ne asiat itsestäni...

1. Kukaan ei ole vielä huomannut, että olen laihtunut... Olen miettinyt, että olisiko niin, ettei kasvoni ole vielä pienentyneet yhtään. Itse en ainakaan huomaa mitään muutosta kasvoissa, mutta en kyllä huomaa muutenkaan mitään eroa. Tai sitten ihmiset ei vain koe sopivaksi kommentoida ulkonäköä, itse ainakin olen kovin arka sanomaan edes mitään positiivista kenenkään ulkoisesta olemuksesta, pidän sitä niin henkilökohtaisena asiana(enkä ainakaan enää ikinä onnittele ketään raskaudesta ellei ihminen ole itse sanonut olevansa raskaana!).

2. Söin viikonlopun aikana kokonaisen paketillisen ruisleipää, lähes pakkosyötin itseäni, koska... No, tiedättehän te. Auttoi. Mutta proteiinin saanti jäi kyllä minimiin. Asiaan liittyväni herttaisena faktana voisin lisätä, että olen alkanut pelkäämään vessassa käyntiä.

3. Sain melkein paniikkikohtauksen, kun yksi toinen bloggaaja kirjoitti, että kohta alkaa taas päivät pitenemään! Ei, ei, ei!! Minä rakastan tätä pimeyttä, kun jo ennen neljää alkaa hämärtyä ja kun vielä aamullakin on pimeää. Pelkään ihan hirveästi lähestyvää kevättä. :/

4. En tiedä odotanko vai pelkäänkö joulua enemmän. Osittain tunnelman pilaa se, että joulua seuraa kammoamani kevät, mutta muutenkin mielialani joulun suhteen heittelevät äärilaidasta toiseen. Välillä odotan sitä, välillä olen ahdistunut ja kauhuissani. Tavallaan pahinta on juuri se, että sitten kun on joulu, niin kohta se on taas ohi 12 kuukaudeksi. Ja ihanaan syksyyn on niin loputtoman pitkä aika...

5. Pelkään, että olen lopultakin kyllästynyt rakkaisiin Harry Pottereihini. Olen lukenut ne lukemattomia kertoja ja se on yksi jouluperinteistäni, mutta tänä vuonna se ei houkuta yhtä paljon kuin aiemmin.

6. Minusta Groundhog day on ihana elokuva, koska se talvinen tunnelma on niin kodikas. Katson sen aina joulunaikaan. (Tuli vain mieleen, kun yritin epätoivoissani keksiä jotain, mitä en ole vielä kertonut! :D) Sen sijaan taannoin telkusta tullut ylistetty Avatar oli suuri pettymys.

7. Tämä fakta ei nyt koske (kokonaan) minua, mutta olen monta kertaa halunnut kirjoittaa äidistäni myös positiivisia asioita(koska niitäkin on paljon!), koska on tullut niin paljon kerrottua sitä negatiivista. Vaikka äitini osaa olla hankala, hän on myös ihminen, jota ihailen suunnattomasti, koska hän osaa ihan mitä vain. Hän osaa ne ns. perinteiset naisten työt, siis leipoa ja ommella ja laittaa ruokaa, mutta hän hallitsee myös ns. miesten työt. Hän tekee meillä kotona lähes kaiken; hän kaataa omat polttopuunsa metsästä ja sirkelöi ne itse, hän osaa korjata oman traktorinsa, hän on kiinnostunut puutöistä ja hän on rakentanut talomme laajennusosan suurimmaksi osaksi itse. Minun oli joskus teini-ikäisenä hyvin vaikea hyväksyä ensimmäisiä kokemuksiani sovinismista, koska omalla taustallani en voinut millään käsittää, miksi jotkut ovat sitä mieltä, ettei naiset ole yhtä hyviä kuin miehet. En luonnollisestikaan ole tästä samaa mieltä, mutta vanhetessani olen alkanut hiukan ymmärtää, miksi miehet ajattelee niin. Tähän liittyy joitain sellaisia kulttuurisia juttuja, joita minä en ymmärrä. Esimerkiksi opiskellessamme, siitä huolimatta, että suurin osa alani opiskelijoista oli tyttöjä, jostain syystä kaikissa käytännön töissä oletus oli, että se yksi paikalla ollut mies tekee ensisijaisesti ne käytännön työt. Se soti minun vaistojani vastaan, mutta tuntui muille olevan ihan luontevaa. Eikä kyseessä ollut koskaan mikään älyllisesti tai fyysisesti vaativa työ, vaan sellainen, jonka olisi voinut tehdä kuka tahansa. Minulta on myös pahasti hämärtynyt se, mikä loppujen lopuksi on näiden miesten ja naisten töiden välinen raja. Esimerkkinä voisin kertoa, että sain vasta pari vuotta sitten tietää, että lumityöt on miesten töitä! Se ei ollut rehellisesti sanoen koskaan tullut minulle mieleenkään! Joka tapauksessa tässä asiassa minä haluaisin olla kuin äitini, mutta valitettavasti en ole. Minusta olisi ihanaa osata tehdä asioita itse ja yhtä monipuolisesti, niin etten tarvitsisi kenenkään apua. Minulta kuitenkin puuttuu luontainen kiinnostus itse noihin töihin, enkä vain osaa tehdä asioita yhtä hyvin kuin hän. Kenties siksi, että äiti on aina tehnyt ne puolestani. Nykyään ns. perinteiset roolit nostavat taas kovasti päätään ja se aiheuttaa minussa silkkaa kauhua, koska minä en voisi elää niin, olisin aivan hirvittävän onneton.

8. Ai niin, juoksin ensimmäisen kerran vuosiin ja se tuntui ihan erilaiselta, kuin mitä muistin! Se oli helpompaa ja vaikka hengästyin, ei tullut sellaista kuolen ihan juuri -fiilistä. Joskin oli pelottavan liukasta, enkä kuullut takaa tulevien autojen ääntä, mikä oli hankalaa koiran kanssa(ja putosin ojaan, koska koirani näki ketun, enkä huomannut, että hän lähti sen perään...) ja jos aion joskus juosta, tarvitsen ehdottomasti urheilurintsikat. Mutta ehkä keväällä aion hankalista nilkoistani huolimatta kokeilla juoksemista.

Tunnustus lähtee tällä kertaa eteenpäin Neiti Michelinille, Amandalle, Elille, Tallikselle, Annikselle, Jennille, Kiiperille ja Kuningasplösölle. Valitsin nuo aika lailla satunnaisesti, muutkin saa ottaa haasteen vastaan, jos haluaa. :)


lauantai 8. joulukuuta 2012

Pikkuisen lisää miinusta

- 400 grammaa. Puolitoista kiloa yhdeksäänkymppiin ja kaksi viikkoa aikaa. En ole kovinkaan optimistinen, ihan jo siksikin, että lähden kotiin jouluksi jo ensi viikon lopulla ja kotona on aina vaikeampi syödä järkevästi. Osin siksi, että unohdan välillä syödä kokonaan ja osin siksi, että jouluna meillä on tarjolla mm. ranskankermaan tehtyä sienisalaattia. Se on jotain niin uskomattoman hyvää, että tulee olemaan tuskallista voida syödä vain pikkuisen. Mutta jospa en tänä vuonna lihoisikaan, se olisi jo suuri juttu. Katsotaan nyt, paljonko ehdin vielä ensi viikolla pudottaa ja jos se on enää vähästä kiinni, niin ehkä saan hillittyä itseni sienisalaatin ja lanttulaatikon suhteen, kunnes näen edes kerran sen kasilla alkavan lukeman vaa'alla. Joka tapauksessa, olen suunnilleen 30 kiloa kevyempi kuin viime jouluna ja on sekin jo jotain. :) 

Jouluun on tosiaan enää kaksi viikkoa ja se tuntuu ihan kummalliselta! Vaikka onneksi on lunta, joten hiukan olen päässyt joulutunnelmaan. Eilen illalla kävelin koiran kanssa pitkän lenkin ja katselin ihmisten jouluvaloja ja ne ovat kyllä ihan uskomattoman kauniita. Varsinkin meille kotiin laittamani valot, jotka tänä vuonna ensimmäistä kertaa ovat ihan täydellisesti ripustetut. Yleensä korjailen niitä koko joulukuun, enkä lopultakaan ole tyytyväinen, mutta tänä vuonna lähes heitin ne kuusiin ja jostain syystä kaikki asettuivat juuri niin kuin olen aina halunnut saada ne laitettua! :D Pitää muistaa tämä ensi vuonna! 

Nyt menen laittamaan saunan lämpenemään ja menen vielä koiran kanssa ulos. Hyvää viikonloppua taas! :)

(En nyt pysty muuttamaan painoa tickeriin, kun klikkaan sitä, tulee näkyviin vain mahdollisuus tehdä uusi, mutta en saa muutettua vanhaa...)

tiistai 4. joulukuuta 2012

Liikaa luita?

Vaikka tätä läskiä on vielä ihan kiitettävästi jäljellä, luut ovat alkaneet tulla paremmin esiin ja se on minusta ihan kamalaa! Se tuntuu todella ilkeältä, kun käsi osuu luuhun, enkä ole tottunut siihen tunteeseen. Enkä voi enää maata kyljelläni jalat yhdessä, kun polvet tuntuvat niin kovilta toisiaan vasten! Kun esimerkiksi laitan kosteusvoidetta, levitän sen niin nopeasti kuin pystyn niille alueille, jossa luut ovat lähellä ihoa, koska se on todella karmiva tunne koskea lähellä ihon pintaa olevaa luuta. Onko se kummallista vai tuntuuko muista samalta? Vai onko muut vain tottuneet luihinsa, kun ne ovat aina olleet lähempänä pintaa? :D Toivottavasti minäkin totun tähän tai jonain päivänä on todellisia ongelmia edessä, mikäli nyt onnistun laihtumaan! :D Olisi aika hankalaa, jos joutuisi lopun elämäänsä varomaan, ettei vain koske omiin luihinsa...

Lisäksi kainaloni ovat alkaneet muodostua ongelmaksi. Osasin toki odottaa roikkuvaa ihoa vähän sinne sun tänne, mutta en missään vaiheessa ajatellut, että kainaloihin ylipäätään voisi muodostua ylimääräistä ihoa. Johtunee ehkä siitä, että sekä käsivarsissani, että kainaloiden alapuolella minulla on runsaasti venymisarpia, joten iho ei pysty noilla alueilla palautumaan. En tiedä miten vaikeaksi tämä tilanne menee, mutta ne ovat jo alkaneet hiukan hankautua ja ärtyä ja oletettavasti tämä vielä pahenee, kun lisää painoa lähtee. En oikein tiedä, miten niitä voisi suojatakaan, tarvitsee kai ottaa asiaa puheeksi, kun seuraavan kerran on lääkäriaika. Luin kuitenkin erään toisen leikatun bloggaajan blogista, että ilmeisesti leikattujen on mahdollista saada plastiikkakirurgiaa vain, jos vatsa jää roikkumaan, että mitään muuta aluetta ei korjata(ilmaiseksi). Se taitaa tulla olemaan minulle vähän ongelma, koska uskon, että vatsani ei kauhean pahasti jää roikkumaan, mutta sen sijaan kaikki muu jää. Mutta katsotaan nyt, eihän se roikkuva ihokaan välttämättä aiheuta ongelmia.

Ja tällä tahdilla ei mihinkään roikkumisvaiheeseen edes päästä! Painonlaskuni on vakiintunut noin  kahteen kiloon kuukaudessa, eikä siihen tunnu vaikuttavan mikään mitä teen. Vaikka viikkokohtainen vaihtelu on suurta ja vaikka välillä teen enemmän, välillä vähemmän työtä laihtumisen eteen, silti kuukauden lopussa huomaan, että vain kaksi kiloa taas lähti. Mikä sekin on sinällään minusta ihan hyvä, mutta pelkään, että kohta lasku loppuu kokonaan. Haaveet edes yhdestä kuukaudesta, jonka aikana laihtuisin viisi kiloa, ovat jo kauan sitten muuttuneet turhaksi toivoksi. Tietysti tälläkin tahdilla lievän ylipainon raja alittuisi suunnilleen leikkauksen vuosipäivänä ja olisin jo siihenkin ihan tyytyväinen. Olen vain niin sanoinkuvaamattoman peloissani, että paino alkaa taas jossain vaiheessa nousta. Minulla on vielä niin paljon ylipainoa, että laskun pitäisi olla nopeampaa. Se on kai se liikunta, mikä tässä mättää. Kalorit pysyy hyvin kurissa, mutta olen edelleenkin niin laiska liikkumaan. Varsinkin nyt, kun on niin kylmäkin... Tykkään kyllä talvesta kovasti, mutta silti käytän sitä tekosyynä, miksi en voi lähteä lenkille, kun naama jäätyy. Niin kuin jäätyykin, mutta en minä siihen kuolisi. Mikä siinä on, että vaikka niin kovasti haluan laihtua, en vain saa potkittua itseäni ylös ja lenkille?! Jotain rajaa nyt laiskuudellakin luulisi olevan!

Mutta tuon valituksen jälkeen ei oikein ole vaihtoehtoa kuin nousta ylös ja oikeasti lähteä lenkille. Kävelen vain sen aikaa kun tuntuu mukavalta, jos ihan hirveän kylmä on, niin en pakota itseäni. Voisin taas käydä ihastelemassa Stockmannin joulupalloja... :)

Ei minulla oikeastaan taaskaan ollut mitään punaista lankaa tässä kirjoittelussa, mutta joudun istumaan kaksi tuntia paikallani, kun ostin tuollaiset BabyFoot kuorintasukat. En tiedä miten ne toimivat, eikä minulla mitään pahoja jalkaongelmia olekaan, mutta tuote kuulosti niin kiehtovalta, että oli ihan pakko kokeilla. Vielä kymmenen minuuttia ja saan ne pois jalasta. Katsellaan, miten karmiva näky jalkani ovat muutaman päivän päästä, kun iho alkaa kuoriutua. En tosin tiedä, miten kestän kaksikin viikkoa ilman jalkavoidetta, koska yleensä en saa nukahdettua, jos en ole rasvannut jalkojani. Ehkä se auttaa, jos pitää sukkia jalassa öisinkin. Kuulemma muutenkin pitäisi pitää ellei sitten halua ihonriekaleita ympäri asuntoaan. Yök! :D

Mutta, nyt jalkapesulle ja sitten lenkille! Ihanaa lumista viikkoa kaikille! :)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

- 800 grammaa

Itse asiassa perjantaina vaaka näytti 91,5 kg, mutta se taisi olla jonkinlainen virhe. Josta ehdin jo ilahtua... Mutta on 91,9:nkin ihan hyvä tulos, varsinkin, kun yleensä viikkoa, jolloin paino putoaa, seuraa monta viikkoa, jolloin ei tapahdu mitään. Joskin joulu lähestyy uhkaavasti ja yleensä en ole pystynyt laihtumaan tarvittavan nopeasti ehtiäkseni kasialkuisiin lukuihin jouluksi, joten hiukan toivottomalta alkaa tuntua. Nyt alle yhdeksäänkymmeneen pääsystä on tullut jotenkin hirveän suuri juttu ja tiedän, että olen ihan tosissani pettynyt, jos se ei toteudu. Varsinkin, kun joulun aikaan aion joka tapauksessa syödä hiukan jotain hyvääkin, ainakin suklaarasia pitää ostaa ja tietysti jouluruokaa aion syödä. Ja jos 90 alittuisi, painaisin 30 kiloa vähemmän kuin viime jouluna. Onko se outoa, ettei se silti tunnu minusta paljolta? Ehkä se johtuu siitä, että on vielä niin paljon lisää pudotettavana. 

Vihdoinkin ulkona on talvi! Mittari näytti aamulla 20 astetta pakkasta ja vieläkin on - 15. Ja aurinko paistaa ja hanget kimaltelee ja jouluvalot on laitettu paikoilleen ja jonkinlainen pieni joulutunnelma alkaa hiipiä tännekin. Minusta on ihanaa koristella asuntoani ja vanhempieni taloa joulua varten ja pidän myös joulusiivouksesta. Saan suunnatonta iloa siitä tiedosta, että olen pikkutarkasti puhdistanut kaiken lattiasta kattoon, että kaikki on täydellisen siistiä. Eilen siivosin makuuhuoneeni vanhempieni talossa, mutta oli niin paljon pakkasta, etten voinut pestä ikkunaa ulkoapäin ja nyt se vaivaa minua koko ajan... (Minä tosiaan elän villiä elämää, kuten huomaatte näistä hurjista viikonlopuistani kertovista tarinoista...) Toivottavasti pakkanen laskee vielä jossain vaiheessa sen verran, että saan ikkunat kunnolla puhtaiksi, etten vielä aattonakin mieti pelkästään pesemättömiä ikkunoita. :D 

Mutta nyt syömään ja sitten ulos. Toivottavasti siellä ei tuule, pakkasta kyllä kestää, mutta varsinkin perjantaina tuuli niin kovasti, että ulkona oli ihan jäätävän kylmää. Edes koirani ei mököttänyt, kun laitoin hänelle takin päälle, niin kylmä oli. Hyvää sunnuntaita! :)