lauantai 15. joulukuuta 2012

Täällä taas...

Anteeksi, etten ole vastannut kommentteihin, mutta nettini alkoi pätkimään, enkä saanut tehtyä sillä yhtään mitään. Nyt tulin kotiin joululoman viettoon ja toivottavasti tämä yhteys nyt toimii, sekin kun on parhaimmillaankin epäluotettava. Täytyy sanoa, etten ihan ole vakuuttunut näistä liikkuvista laajakaistoista, muutoin kuin hinnan osalta. Pihinä ihmisenä olen valmis kestämään näiden oikuttelut mieluummin kuin maksamaan sen kiinteän yhteyden törkeän kalliin hinnan, mutta olisi kiva, jos nämä toimisivat hiukan paremmin. 

Paino näytti tänään 91, 2 kg, joten tiedän, etten pääse alle 90 kiloon jouluksi, mutta ei se mitään. Joulun jälkeen sitten. Nyt täytyy vain toivoa, ettei paino nouse paljoa, joskaan en oikein usko sen nousevan, koska en kuitenkaan pysty syömään mitään suuria määriä. Hyvä niin. :)

Ai niin, ilahduin ihan vilpittömästi, kun kävin Alkossa hakemassa sukulaiselle viinipullon ja minulta pyydettiin henkkarit! Melkein 33 -vuotiaana siitä on kai jo syytäkin ilahtua. :D Vaikka nykyään niitä ilmeisesti pyydetään helpommin, mutta silti! 

Joulun suhteen olen todella epävarma, kaikki on toistaiseksi ihan hyvin, mutta minua pelottaa melkoisesti, tuntuu kuin kurja olo väijyisi jossain ihan nurkan takana. Toivotaan, että ei... Eilen illalla paketoidessani lahjoja mietin, miten mielettömän hienoa olisi paketoida jotain omille lapsille. Näen eräänlaisen ihanteellisen mielikuvan siitä, mitä olisi voinut olla, mutta samaan aikaan minä aina näen lapsen, jonka elämä olisi ihan kuin minun elämäni. Minun geenini ja minun kasvatukseni ja lopputuloksena olisi uusi versio minusta. Sitä riskiä yksinkertaisesti ei voi ottaa. Mutta olen alkanut pelkäämään, että jonain päivänä kadun päätöstäni. Olen viime aikoina tajunnut liiankin selkeästi, miten tyhjää elämäni on verrattuna siihen, mitä ihmisen elämä voi parhaimmillaan olla. Tiedän, ettei mikään sellainen kuulu minulle, mutta silti. Kai se johtuu vain tästä joulusta. Toisaalta olen syksyn aikana ainakin ajoittain päässyt aika lähelle sitä turtaa tilaa, jossa elin vuosia. Toivon, että onnistuisin taas löytämään sen, se tekisi elämän niin paljon helpommaksi. 

Mutta; nyt yritän keskittyä jouluun ja joulusiivoukseen ja toivottavasti olen ihan positiivisella mielellä. Se on ärsyttävää, kun haluaisin niin kovasti nauttia joulusta, mutta aivoni kieltäytyvät yhteistyöstä... Mutta katsotaan nyt... Toivottavasti teillä muilla kuitenkin on joulutunnelmaa ja mukava joulu! 

Ulkona muuten sataa isoja lumihiutaleita hitaasti maahan ja on vain pikkuisen pakkasta! Täydellisen jouluinen ilma. En muista olenko kertonut, mutta koirani rakastaa lunta, hän pyörii ja ryömii lumessa ja kätkee palloaan ja sitten etsii sitä (ja säännöllisin väliajoin hukkaa sen oikeasti, jolloin minä joudun etsimään sitä...) ja hyppii kinoksissa ja pyydystää lumihiutaleita. Vein hänet illalla tuonne pellolle ja lunta oli jo niin paljon, että hän pystyi ryömimään täysin näkymättömissä kuin jättikokoinen myyrä. Hän on ehdottomasti leikkisin ja iloisin koira, jonka olen koskaan nähnyt. Hän istuu tuossa vieressä ja katselee minua toiveikkaasti pää kallellaan, joten pitänee tajuta vihje ja viedä hänet ulos. :)

Mutta hyvää viikonloppua kaikille! :)

22 kommenttia:

  1. Ymmärrän ainakin jollain tasolla nuo joulupohdiskelusi. Minulla on hiukan samanlainen fiilis joulusta, mutta eri syistä kuitenkin. Rakastan joulua ja minulle perinteet ovat hurjan tärkeitä siinä. Jo lapsena odotin joulua aivan hulluna, ja siihen liittyi sellainen mahanpohjaa kutitteleva ihana odotuksen tuntu. Olen aina viettänyt joulun perheeni kanssa ja se on minulle varmaan joulun tärkein asia, että saamme olla yhdessä ja kaikilla on hyvä mieli. Tänä jouluna tuntuu, että odotan kyllä joulua, mutta toisaalta pelkään että petyn siihen tai olenkin surullinen jouluna. Siskollani on uusi miesystävä ja ilmeisesti hän viettää ainakin osan joulusta tämän luona. Olen hirveän itsekäs ja omistushaluinen, mutta haluaisin koko perheen olevan koolla jouluna, ja varsinkin siskoni, koska hän on minulle hurjan läheinen ja tärkeä. En kuitenkaan voi kertoa hänelle toiveistani, koska haluan ensisijaisesti, että hän tekee niin kuin itse haluaa ja mikä on hänelle tärkeää, ja minun toiveeni on myös todella itsekäs. Kuitenkin ajatus joulusta on hiukan ahdistava, kun pelkään tuntevani oloni yksinäiseksi ja toisaalta tuntuu pahalta, kun en osaa iloita siskoni onnesta.

    Koirasi on kyllä supersymppis! Suupielet kääntyivät väkisin ylöspäin, kun luin hänen möyrimisestään lumikinoksissa! Ihana otus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin periaatteessa rakastan joulua, mutta nykyään se ei ole ihan niin yksinkertaista. Ei tuo minusta ole ollenkaan itsekästä, että haluaisit viettää joulun perheen kesken, vaikka eihän sitä toki voi siskoltasi pyytää. Mutta toivottavasti hän on suurimman osan joulusta kotona ja muina aikoina voit ehkä löytää jonkin uuden jouluperinteen ihan itsellesi! Minä ainakin olen huono sopeutumaan muutoksiin, joten ehkä osin siitäkin on sinulla kysymys. Toivottavasti sinulle kuitenkin tulee ihana joulu! :)

      Koirani on kyllä todella ihana! Hänen seurassaan ei voi olla vähintään hymyilemättä, hän on niin hassu ja pöhkö. :)

      Poista
  2. Hyvät viikonloput sinulle!

    VastaaPoista
  3. Hyvä Alko! Pakko sinun on näyttää edes himpun nuorelta. Äläkä sitten kirjoita, että eipäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä minä itse asiassa näytän nuoremmalta kuin olen. :) Mutta en kai nyt sentään ihan noin nuorelta! Tosin ei minua yhtään haitannut! :)

      Poista
  4. Papereiden kysyminen tosiaan piristää aina - itsellenihän sitä ei aikoihin ole sattunut, mutta jos sattuu, niin kiittelen vuolaasti. :D Joulu mietityttää minuakin. Minäkin olen aina rakastanut Joulua, pidän siihen liittyvistä perinteistä ja juurikin lapsuuden muistoista... Mullakaan ei ole perhettä, mutta kahdella siskolla on, ja kun yhteen kokoonnutaan Joulun viettoon niin on jotenkin... Ulkopuolinen olo, vaikka läheisiä siskojen kanssa ollaankin. Viime Joulu jo meni meikän kohdalla hieman matalapaineessa, eikä tuntunut kivalle. Ehkä mulla iän myötä (yli 30) alkaa nousta halu luoda omia perinteitä, tai "saada" viettää Joulu justiin niinkuin MINÄ haluan. Eli itsekkyyttä. :D Mene ja tiedä. Pitänee kokeilla joskus joku korpijoulu yksinään kirjan ja viinipullon kanssa, saattaapa tulla ihan ikävä siskojenlapsia ja kaikkea sitä melskettä. :) Mutta mainiota viikonlopun jatkoa sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eikä minultakaan oltu kysytty enää vuosiin! Mutta kiva, että vielä tässä iässä kysyttiin! :)

      Se on vaikeaa aikaa... Joulu on niin perhekeskeinen juhla ja silloin se oma perheettömyys korostuu. Tuntuu, että on jäänyt paitsi jostain ihan mielettömän hienosta. Erityisesti haluaisin juuri luoda perinteitä omille lapsille. Mutta asiat nyt on niin kuin on. Toivotaan, että meille molemmille on tulossa hyvä joulu. :)

      Hyvää viikonloppua myös sinulle! :)

      Poista
  5. Sun oma "järkeily" on ainoa este sun lapsihaaveille. Ja joskus sä vielä sisäistät sen. :-)

    T: Sinivalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mutta ei ne ole kyllä mitään turhia huolia... Riski on yksinkertaisesti aivan liian suuri. :/ Puhumattakaan siitä, että haluaisin nimenomaan tytön ja että spermapankki on edelleen minusta karmiva ajatus, joten käytännössäkin se olisi hankalaa. Mutta silti pelkään, että jonain päivänä kadun päätöstäni kaikesta huolimatta. Vaikeita asioita...

      Poista
    2. Ei ne mitään turhia huolia olekaan. Musta se on todella hienoa että sä olet miettinyt asiaa paljon. Ongelma on vaan siinä että musta tuntuu että sä olet ennemminkin kieltäny itseltäs lapsen kuin päättänyt olla hankkimatta. Toki asia voi olla toisin mut miksi sä sitten surkuttelet sitä joka kerta kun sinä itse tai joku muu ottaa lapset puheenaiheeksi? Et sä vaikuta ollenkaan tyytyväiseltä "päätökseesi".

      Sä itseasiassa saat asian kuulostamaan siltä kuin sä et fyysisesti pystyisi saamaan lapsia (vaikka siitä ei ainakaan tällä hetkellä ole kyse) ja suret siksi "tilaasi" koko ajan. Ja sitä on surullista lukea. Ei siksi ettetkö sä saisi niin tehdä vaan siksi että se ei tietyllä tavalla ole todellista. Sä olet ikäänkuin henkisesti lapseton ja toki saat olla kunhan olet sataprosenttisen varma asiasta.

      Nyt sä perustat sen geeneihin ja kasvatukseen ja sanot että riski on liian suuri. Mikä riski? Jos oliskin "vaarana" että lapsesta olisi kasvamassa toinen versio susta niin sullahan olis sillon maailman paras paikka näyttää sille pienelle ihmiselle että asia on päinvastoin. Että lapsi on rakastettu ja täysin hyvä juuri niinkuin on, omana itsenään.

      On paljon helpompi vakuuttaa toiselle ihmiselle tällaista kun itselle, trust me, en mä tässä muuten kirjottelis näitä :-D.

      Mä todella toivon että sä et tule katumaan päätöstäsi(?). Etkä sä tule, jos sä perustat sen oikeisiin asioihin. Ja vaikka sä tykkäät uskoa niin, musta se että sä koet itsesi rumaksi, turhaksi ym. ihmiseksi ei ole ns. oikea peruste olla lapseton. Mut korostan että tää on vaan mun mielipide ja on ihan oikeesti hyvä että sä olet pohtinu asiaa monelta(?) kantilta.

      Jälleen kommentoin kaikella rakkaudella. Eli et ole huono ihminen, teit niin tai näin tämän asian suhteen :-).

      Sinivalo

      Poista
    3. Niinhän minä olenkin. Minä tiedän, että olen tehnyt oikean ratkaisun, mutta se ei silti ole se, mitä minä haluaisin. Siksi olen nimenomaan kieltänyt sen itseltäni, koska muuten tekisin, niin kuin haluan tehdä. Mutta se on silti edelleen hirveän vaikea hyväksyä, vaikka tiedänkin, ettei vaihtoehtoa ole. Tavallaan pidänkin itseäni samassa asemassa kuin ihmisiä, jotka eivät saa lapsia fyysisistä syistä. Koen itse tilanteeni olevan ihan sama, vaikka se ei tietenkään olekaan.

      Minä näen kuvitteellisen lapseni elävän minun elämääni, saman yksinäisyyden ja ahdistuksen ja tyhjyyden. Ja kun en edes pysty muuttamaan omaa elämääni, miten pystyisin kasvattamaan lapsen niin, että hänellä olisi edes toivoa muunlaisesta elämästä. Ja toisaalta pelkään sitäkin, että hänestä tulisi huono ihminen ja se olisi minun syyni, koska minä olisin tuonut maailmaan ihmisen, joka aiheuttaa pahoja asioita muille.

      Tämä on vaikea asia juuri siksi, että joudun tekemään päätöksen järjen perusteella ja siltä kannalta tiedän, etten koskaan kadu sitä. Mutta kun minä haluaisin jotain ihan muuta, siitä huolimatta, että tiedän, mikä on oikein ja minusta on lapsellista ja typerää, etten pysty pääsemään siitä lapsettomuuden suremisesta yli, vaikka tiedän, etten voi hankkia lasta. Olen aina tiennyt, mutta edelleen se on minulle vaikeaa ja tiedän, että se on naurettavaa, mutta en tiedä, miten tämän pystyisi hyväksymään! Ehkä en vain ole valmis hyväksymään sitä... Muutama vuosi ja biologia tulee avuksi, ehkä sitten vihdoin olen sinut tämän kanssa.

      Poista
    4. Niin siis mitä yritin tällä sanoa(eksyin aiheesta), oli, että teidän kyllä, että on älytöntä vinkua aiheesta, jossa sanon tehneeni päätöksen, mutta sen tehdyn päätöksen hyväksyminen on vielä vähän vaiheessa... :)

      Poista
    5. Ehkä sä et pysty hyväksymään koska sä tiedät itsekin että sulla ei ole hyvät perusteet asialle?

      Mä olen tapellut pääni kanssa koko aikuisikäni. Päätettiin miehen kanssa yrittää raskautta pari vuotta sitten ja se oli kova päätös. Mä mietin monelta kantilta asiaa ja yks ylitse muiden oli se, että mä tulisin olemaan aivan totaalisen paska äiti. Mä tulisin aivan varmasti kasvattamaan seuraavan Hitlerin ja kun mä sitten tulin raskaaksi, mun oli pakko mennä juttelemaan ammattilaisen kanssa. Mä olin varma että ei tuu onnistumaan, lapsesta tulee niin pieleen kasvanut kun olla ja voi, koska mä olen pieleen kasvanut.

      Nyt napero on puoltoistavuotias (ja toinen on saanut just alkunsa) ja oon tajunnu että iso osa huolista on oman pään sisällä. Ja yhäkin pätee se lause, jota mä viljelin jo ennen ajatuksiakaan omista lapsista: sä voit vanhempana vaan tehdä parhaas ja toivoa parasta. Mä en tiedä mitä tulevaisuus tuo (ja se pelottaa välillä helvetisti), millaset kaverit napero saa, saako lainkaan kavereita, tuleeko siitäkin vaan lihava ja semionneton niinkun äidistäänkin jne.

      Jos sä olet onnistunu eläinten kanssa, hyppäys lapsiin ei ihan oikeesti ole niin suuri asia. Sanon näin siitä huolimatta että monien mielestä lasten vertaaminen eläimiin on jotain aivan hirviää. Mut kasvatusperiaatteet ei kauheesti eroo toisistaan.

      Sä saat vinkua (termi on kamala) asiasta ihan niin paljon kun sielu sietää :-). Siinä on vaan se surullinen pointti, josta mainitsin mut se on mun ongelma, ei sun :-D. Sitä on vaan pikkuhiljaa huomannut, miten paljon kaikkea tulee ylianalysoitua ja joskus asioita täytyy tehdä tunteiden mukaan.

      On silti aina parempi katua tekemätöntä lasta kuin katua tehtyä lasta.

      Sinivalo

      Poista
    6. Enemmänkin taitaa olla kyse vain siitä, että kun kuitenkin haluaisin lapsia. Eihän sitä koskaan tiedä, miten kaikki sujuisi, mutta siinä se ongelma onkin. Kun olisikin joku kristallipallo, joka kertoisi...

      En minä niinkään sitä pikkulapsen kasvatusta pelkää, vaan enemmänkin sellaisia asioita, että miten antaa lapselle hyvän itsetunnon ilman, että hänestä tulee itserakas tai miten opettaa hänet ottamaan muut huomioon, mutta samalla pitämään puolensa. En tiedä edes teoriassa, miten se tehdään... Mitä tulee eläimiin, niin olen itsekin samaa mieltä, että aika samanlaista se on. Olen nuorempana ollut paljon lapsenvahtina ja aika lailla samalla tavalla se hoitui, kuin koiran hoito(joskaan en heittänyt heille keppiä). Ja se, että olen hyvä eläinten kanssa, toimii myös lasten kanssa ainakin sikäli, että minulla ei koskaan ollut kurinpitovaikeuksia, minun sanaani ei kyseenalaista koirat eikä lapset. Se taitaa olla ihan äänenkäytöstä kiinni.

      Minulla on tosiaan taipumusta ylianalysoida kaikki loppuun... Mutta tuossa viimeisessä olet kyllä ihan oikeassa. Ja enköhän minä tästä pääse yli... :)

      Poista
    7. Kuulostaa ainakin mun korvaan asioilta, mitä useimmat normaalit vanhemmat pähkäilee jälkikasvunsa suhteen.

      En mä usko että sulla tulis olemaan vaikeuksia kasvattaa tervepäistä lasta. Mut sun se tarvis uskoa eikä mun :-D.

      Vuan joo, nyt mä lopetan tän "jankkaamisen" ja annan sun keskittyä joulun odotukseen. Hävettää jo vähän tällanen :-).

      Sinivalo

      Poista
    8. Ehkä, mutta minä vain en luota, että osaisin tehdä nuo (ja monet muut asiat) oikein. Minä luulen, että lapsesta tulisi kuten minä ja se ei ole miltään kannalta katsottuna hyvä juttu. :/

      Kaikki kommentointi on tervetullutta, eikä ole mitään syytä häpeillä varsinkaan sinun ajateltuja ja mielenkiintoisia kommenttejasi. Onnea muuten odotukseen! :)

      Poista
    9. Kiitos :-). Mulla on vielä sulattelemista kun se tuli vähän puskista. Toista lasta kyllä haluttiin mut raskaus alko nopeempaa kun kuviteltiin. Vaan eiköhän mekin tästä :-).

      Olis siinä että lapsesta tulis sun kaltainen ainakin yks hyvä puoli: se pitäis kans tällasta blogia johon on oikeesti kiva kommentoida ja jota on kiva lukea ;-).

      Sinivalo

      Poista
  6. Sun koiran touhut kuulostaa aivan ihanan höpsösöpöiltä! :D

    -Mimi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on aivan ihana! Edellinen koirani oli todella rauhallinen, joten on ollut aika mielenkiintoista kasvattaa tätä villipetoa, mutta oikeastaan pidän juuri siitä hänessä. :)

      Poista
  7. Oon 18 eikä multa olla viel kertaakaa alkos pyydetty henkkareita.
    :DDDDDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa iässä se taitaa olla vielä hyvä juttu? :) Mutta täällä minun iässäni siitä kyllä tuli pelkästään iloiseksi! :) Ei muuten minultakaan silloin oikeasti alaikäisenä koskaan pyydetty papereita, joten ilmeisesti minä sitten muutunkin nuoremman näköiseksi! :D

      Poista