keskiviikko 6. helmikuuta 2013

:)

Ajattelin kirjoittaa, vaikka ei ole oikein mitään kerrottavaa. :) Samaa vanhaa, syöminen on vain ollut vähän haasteellista. Ei huvita, eikä tee mitään mieli ja joudun syömään väkisin, mikä on yllättävän ikävää. Olisi mukavaa, kun ei tarvitsisi syödä ollenkaan, ottaisi vain jonkinlaisen ravinne/energiapillerin ja sillä pärjäisi koko viikon.

Ostin tänään aivan ihania napin muotoisia tarroja. Minulle on kertynyt ihan hirveä määrä askartelutarvikkeita, nauhoja ja papereita ja tarroja ja vastaavaa. En vain koskaan raaski tehdä niistä mitään, eikä minulla oikeastaan ole mitään uniikkeja ideoitakaan. Ja sen täytyisi olla jotain käytännöllistä, koska muuten ne vain kerää pölyä jossain hyllyllä. Äidille voisi jotain väsätä... :D Silloin joskus lapsena äiti ilahtui jokaisesta piirustuksesta tai teelmyksestäni, jonka kotiin raahasin, mutta nyt hän ei vain enää reagoi samalla tavalla... Missäköhän kohden, olettaen, että askartelijan taidot eivät kartu vuosien myötä, ne itse tehdyt lahjat eivät enää ole hellyttäviä? Minä jouduin kerran jopa jälki-istuntoon askarteluni takia, niin huono olin. Meidän piti tehdä paperimassajeesus ja minä suuressa viisaudessani hoksasin, että eihän nyt kenelläkään ole valkoista naamaa, joten maalasin sen kirkkaanpunaiseksi. Ilmeisesti jeesukset eivät perinteisesti ole kirkkaanpunaisia. Eivät edes pääsiäisenä.

Olen taas ottanut tavakseni herätä joka aamu ahdistukseen ja tänään yritin keksiä, että mikä ihme minua nyt taas niin muka ahdistaa... Ei tietääkseni mikään, mutta silti herään niin joka aamu. Tänään kyse oli yhdestä puhelinsoitosta, joka piti hoitaa, minä vihaan soittamista johonkin virastoon tai vastaavaan. Varsinkin, jos joudun odottamaan ja kuuntelemaan jotain kammottavaa odotusmusiikkia. Mutta aamulla tunsin vain epämääräistä ahdistusta, enkä muistanut miksi. Se on kaikkein ärsyttävintä, koska kun on puolinukuksissa, ei saa tehtyä mitään, millä pääsisi siitä olotilasta pois ja se saa minut pelkäämään nukkumista. Se on enemmänkin ongelma täällä asunnollani, kotona nukun paljon paremmin. Ja minä pidän kotona olevasta sängystäni enemmän, tämä asunnossani oleva on jotenkin epämiellyttävä. Se ei ole koskaan tuntunut turvapaikalta, kuten kaikki muut sänkyni ovat ainakin jossain määrin tuntuneet. En tiedä miksi. Ehkä pitäisi ostaa uusi... Tai sitten se johtuu vain tästä asunnosta, koen muutenkin usein suurta tarvetta heittää täältä tavaroita pois, koska niissä on jotenkin "huonoa energiaa". En siis usko mihinkään tuollaisiin, mutten osannut paremminkaan kuvailla asiaa.

Olen myös ollut todella yksinäinen, edes mielikuvitusystävilläni ei tunnu olevan aikaa minulle. Luin muuten jostain netistä, että joku nainen kertoi, että hänellä on mielikuvituspoikaystävä ja ihmiset vastasivat kyllä aika raa'asti... Kai se on aika outoa aikuiselle ihmiselle... Mutta se on vain keino selviytyä arjesta, tokihan minä tiedän, etteivät he ole oikeita, enkä ole hullu. Itse asiassa päinvastoin, mielikuvitukseni pitää minut järjissäni, kun ei ole ketään oikeasti. Pateettista elämääni kuvaa hyvin se, että odotan innolla joulua, siitä huolimatta, ettei se viime vuonna ollut kovin kummoinen. Olen todella toiveikas, että tänä vuonna olisi jonkinlaista joulutunnelmaa, koska joulu on se juttu, jota aina odotan koko vuoden ja johon keskityn selviytyäkseni muista ajoista.

Ja sitten pitää kirjoittaa tästä valittamisestani, josta oli puhetta noiden ruokapäiväkirjojenkin yhteydessä. Minä olen kieltämättä kova valittamaan. Enkä ainoastaan blogissani, vaan yleisestikin. Jos minun pitää vaikka tehdä joku työ, jota en haluaisi tehdä, minä pidän siitä kovaa meteliä. Ja se auttaa! Se saa minut tuntemaan oloni paremmaksi ja se työkin tulee tehdyksi siinä sivussa. Se ei kenties ole kovin kiva luonteenpiirre ihmisessä, mutta valittaminen lohduttaa ja purkaa ahdistusta. En minä yleensä edes tarkoita sitä niin tosissani. Minä nyt vain pidän valittamisesta! Eikä se tarkoita, ettenkö näkisi omia virheitäni; minä valitan esimerkiksi painon hitaasta laskusta, koska tämä tilanne harmittaa minua, en siksi etteikö tämä olisi täysin omaa vikaani. Tiedän, että se on ärsyttävää ja siksi yritän äitiäni lukuun ottamatta olla valittamatta ihmisille, mutta kai juuri siksi tulee sitten tänne valitettua enemmän. Anteeksi! Se on kuitenkin sellainen asia, että sen voi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, minä nyt vaan tykkään valittaa.

Hauskaa loppuviikkoa kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Jos hankit kirjekaverin niin pääset taatusti eroon ylimääräisestä askartelusälästä. Itse ajattelin liittyä tällaiseen projektiin:

    http://wreckthisgirlsblog.blogspot.fi/2013/02/project-secret-penpal-scavenger-hunt.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä raaski luopua niistä, sehän se ongelma onkin! :)

      Tuo olisi kyllä kieltämättä aika hauska idea... :)

      Poista